James Ward Byrkitin kirjoittama* ja ohjaama tieteiselokuva Koherenssi (2013) virkistää filosofiaan väsynyttä mieltä. (Kirjoitan nimen tahallani suomeksi vaikka se dvd:n kannessa lukee - Trierin Antikristuksen ja Melankolian tavoin - nuorekkaasti eli ajanmukaisesti englanniksi.) Elokuvassa viitataan kvanttifysiikasta tutun Schrödingerin kissan paradoksiin, mutta ainakin minua se kiinnostaa siksi, että se tarjoaa - ehkä siihen pyrkimättä - Descartesin cogito-lauseeseen mieltä avaavan näkökulman: oli ajatteleva minä kuinka harhaa ja epätarkkaa tahansa (tästähän kieliopillisen minän tuottava lause paljolti saa juuri kritiikkinsä), olemme olemassa tietämällä paikkamme, jota edes tarkinkaan olemuksellinen identtisyys tai sen enempää epätarkkuuskaan ei voi korvata. Olemme sillä tavoin olemukseltamme ja vaikutukseltamme maailmaan ja toisiin ihmisiin peruuttamattomasti ainutlaatuisia. Elokuva leikkii tällä koordinaatin ontologisella pakottavuudella sujuvasti ja raikkaan syvällisesti. 4 tähteä.
-
*Käsikirjoitus perustuu ohjaajan ja elokuvassa Amiria näyttelevän Alex Manugian tarinaan.
Ks. myös Olemisen koordinaatit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti