maanantai 25. huhtikuuta 2016

KIEFERIN EDESSÄ


Kävin tyttäreni kanssa Serlachius-museo Göstassa Mäntässä katsomassa Anselm Kieferin maalauksia. Valtavan kokoisia. Kuin ladon seiniä. Paljon maalia ja muuta sälää. Kysyin saako kuvata ja sai mutta ei käyttää julkisessa blogissa. Nyt siis vain pieni osa teoksesta tyttäreni Alice Saaren ottaman kuvan taustana. (Terveisiä Marjatalle; vihdoin odotuksesi päivitetystä kuvastani palkitaan.)


                                                                                   

1
Kiefer on vaikuttava ja inspiroiva. Hän on mielestäni myös helposti lähestyttävä. Metafysiikan problematisointi ja historian mytologiset, aatteelliset ja filosofiset kerrostumat vetoavat aina ihmismieleen. Teoksia taustoitettiin lyhyillä teksteillä. Siitä olin kovin mielissäni. Kyllä nämä teokset kontekstin vaativat, jotta mieli vapautuu niihin eläytymään. Usein asiayhteys oli kyllä ymmärrettävissä intuitiivisestikin, mutta filosofian historian ja käsitteistön tunteminen siinä auttoi.

2 

Kieferin taiteen keskeinen kysymys tuntuu olevan olemuksen, olemassaolon ja metafysiikan suhde historiaan. Ainakin minut tämä näyttely sai kysymään tuota suhdetta uudelleen. Kun luin, että Kiefer asettaa olemuksen (Sartresta poiketen) olemassaolon edelle, ensin ihmettelin. Kohta se oli kuitenkin täysin johdonmukaista ja selvää ja olin tunnustavinani Kieferin töistä seuraavia kysymyksiä: Tuottaako historia olemassaolosta erottuvan olemuksen?  Mennäänkö sittenkin olemus edellä eli onko vapaan tietoisuuden "miehittämä" eksistenssi illuusio, jo itsessään olemuksellinen idea? Tästä edelleen seuraa tietenkin kysymys, jota Kiefer ei tosin välttämättä suoraan esitä: onko vapaalla tahdolla mitään tekemistä eksistenssin kanssa? Tätä hän minut pakottaa taiteellaan kysymään ja näkemään metafysiikan ja olemusajattelun uudella tavalla.

3
Kiefer tuntuu suhtautuvan metafysiikkaan pragmaattisesti. Että metafysiikka on aina pragmaattista kun siitä sanotaan jotain. Sen hän taiteellaan tuntuu näyttävän. Hänet voisi nimittää pragmaattisen metafysiikan ensimmäiseksi edustajaksi. Kiefer kääntyy katsomaan aina historiaa ja siksi metafysiikassa ja olemuksellisessa ei ole hänelle mitään romanttista tai henkevää, ylevää eikä mystistä. Maassakaan ei ole mitään puhdasta alkuperää. Hänen maansa on täynnä merkkejä historiasta, mutta "itse" maa vaikenee. Maasta (ja verestä)  on mahdotonta johtaa puhtauden ja alkuperän ideoita.

4
Entä Nietzsche? Miten hänen filosofiansa syvä ristiriitaisuus ja vaarallisuuskin asettuu historialliseen olemuksellisuuteen? Vahvistaako vai purkaako sitä?

Tuossa kuvassa seison Maailman viisauden tiet: Arminiuksen taistelu -puupiirroksen edessä. Googlaamalla taas selviää, joten ei taistelusta tässä sen enempää kuin että roomalaiset voittanutta germaanista sotapäällikkö Arminiusta juhlittiin yhtenä saksalaisuuden perustajana. Takanani olevassa teoksessa Kiefer on ympäröinyt taistelusta palavan metsän saksalaisten kulttuurivaikuttajien kuvilla, filosofien ja muiden. Kuten teosta avaava teksti salin seinällä kertoo, enemmän tai vähemmän kansallismieliset tai todellisuutta kulttuurisesti hierarkkisoivat vaikuttajat ikään kuin asetetaan osavastuuseen siitä tiestä, joka lopulta johti kansallissosialismiin. Kiinnostavinta tässä teoksessa on kuitenkin se, että Nietzsche puuttuu.

Nietzsche inhosi kansallismielisyyden laumasieluisuutta ja siksikään ei varmasti kuulu noiden muiden joukkoon. Kuitenkin hänen vaikutuksensa äärimmäisiin mieliin oli ja on yhä todellista. Sitä ei voi kiistää. Miksi siis ei mukana? Ehkä Nietzschen destruktiivisuus ja patologinenkin ristiriitaisuus on Kieferille sittenkin enemmän historiallista olemusta purkava ja haastava kuin sitä rakentava ja vahvistava. Ehkä siksi.


5

Kieferin maalauksissa kaikki palautuu maailmaan kun taas reaalinen eksistenssi häviää maalausten ulkopuolelle. Essentian miellettävyys on aina ennen eksistenssiä. Siinä historiamme olemus. Sen on pakko mennä niin, koska vain jokin ideologinen voi väittää kuvittavansa olemusta ensisijaisempaa olemassaoloa. 

Kieferin taistelut käydään metafysiikasta. Ja jos olen ymmärtänyt häntä oikein, on tärkeää huomata, että hänen taiteessaan  niitä on kaksi. Toinen on se, minkä aatteet, filosofia ja taide ovat kansakunnalle tarjonneet (vakuuttaen olemusta olemassaoloksi) ja toinen se kuvien ulkopuolinen metafysiikka, reaalinen, josta ei tunnista kumpaakaan. Ei sen enempää olemusta kuin olemassaoloakaan. 

46 kommenttia:

  1. Miten niin Juha Saari? Mitä on juhasaareus? Näemme kuvassa vahvasti taitelijanoloisen parrakkaan miehen. Mutta kuka hän on? Emme mistään pysty päättelemään edes sitä, että kuva varmuudella on Juha Saaren kuva. Ehkä kysymyksessä on hänen luottoystävänsä kuva ja tässä pelataan jonkinlaista merkityspeliä.

    Sitten kysyn: mitä valokuva dokumentoi? Dokumentoiko valokuva jossakin mielessä identiteettiä? Onko Juha Saari - jos todella on hänestä kysymys - synnyttänyt oman lihansa. Tiedämme että valokuvassa on DNA-kooste + muita aineita, joihin Juha Saarella ei ole ansioita. Juha Saari ei ole siis yllä olevan kuvan aineksia luonut. Mutta jotain hän kuvassaan pyrkii sekä vakuuttamaan että ottamaan haltuun. Mitä?

    Onko Juha Saari itse esteellinen vastaamaan kysymyksiini? Jos on niin - miksi.

    Kun Juha Saari sanoo lähettävänsä juttuja Filmihulluun niin kuka on tämä Juha Saari joka niitä lähettää.

    Kun juttu julkaistaan niin kuka tuntee tyytyväisyyttä. Voiko esimerkiksi kuvassa näkyvä parta tuntea älyllisiä tunteita.

    Missä on valokuva Juha Saaren älystä? Voimmeko vaatia sellaista nähtäväksi?

    Olemmeko nyt edenneet johonkin nähtyämme Juha Saaren partamiehenä? Olemmeko saaneet enemmän tietoa hänestä kuin pikkupojan hymykuvan välityksellä?

    Miksi ihmiskunta on aina halunnut nähdä valokuvan Jeesuksesta? Jos juuri nyt saisimme valokuvan Jeesuksesta käsiimme niin millä tavoin se todistaisi, että hän on Jumalan Poika?

    J----

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh. On toi ihan se sama kuin mikä on tuo poijan kuva tuossa profiilissa!

      Hmm. Minusta tuntuu siltä, että kukaan ei suotta pane valokuvia jostakusta ja kutsu sitä joksikuksi ellei siis ole se. Tai ainakin hyvin lähelle se, koska aina on kyse todellisuuden kuvasta, ei siitä ittestään.

      Poista
  2. Ludwig Wittgenstein Filosofisissa tutkimuksissaan kohdassa 173 toteaa: "Mutta johdetuksi tuleminen on toki määrätty elämys!" - Vastaus tähän on: Ajattelet nyt jotakin määrättyä johdetuksi tulemisen elämystä.

    Voinemme mitä todennäköisimmin tosiaan pitää sitä seikkaa totena, että kuvassa näkyvä mies käyttää erään Juha Saaren henkilötunnusta.

    Mutta kun katsomme käsillä olevaa kuvamuodostelmaa niin mihin olemme johdetuksi tulevia? Mikä meidän pitäisi elämyksellisesti tavoittaa?

    Kuvahan on tarkkaan harkittu eikä tarkassa harkinnassa suinkaan ole hiukkaakaan moraalittomuutta.

    Netissä ei ole moraalia. Jos joku suostuisi siihen, että hänen kuvansa olisi täällä Juha Saaren kuvan paikalla niin siitä ei seuraisi rikosoikeudellisia seuraamuksia kuten yhdyskuntapalvelua tietty tuntimäärä.

    Mutta ei sekoiteta pakkaa liikaa. Kuvankäsittelijänä pystyn partamiehen silmien seudusta vakuuttumaan lähes 100 prosenttisesti, että kysymyksessä on sama henkilö. - Silti juuri kuvankäsittely tekee kaikesta ongelman. Jos joku haluaisi tehdä tuon pikkupojan kuvan ainesosista yli viisikymppisen miehen valokuvan niin se nykyvälineillä olisi mahdollista eikä yllä mainittu toinen kommentoija voisi muuta kuin hämmästyä lopputulosta ja surra sitten petetyksi tulemistaan mikäli hänellä on aihetta sellaisiin tuntemuksiin.

    Nuori kuvankäsittelijäpolvi johon itse en kuulu käsittää selkeästi mitä tarkoitan. Arvelen että toinen kommentoija ei ehkä kuulu tähän polveen.

    Vaikka yllä oleva kuva ei olisikaan Juha Saaren kuva niin se on silti mielestäni hieno kuva. Siinä on taiteilijuuden eetos ja juuri sillä tavoin juhasaareus ehkäpä tahtoo meidän ottavan kuvan vastaan. Mutta en ole varma...

    J----

    VastaaPoista
  3. Jos sallitaan niin lopuksi haluaisin lisätä vielä muutaman sanan kaksoisolennon ongelmasta. - Yllä olevassa kuvassa saattaisi siis olla Juha Saaren kaksoisolento... Ja sitten joskus veljekset ovat hyvin samannäköisiä, joten kuvan henkilö voisi olla myös Juha Saaren veli.

    J----

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jessus sentään! Olen muuten aika varma että olen tuon pikkupojan vanhemman version jossain nähnytkin ja on mahdollista että minut on hänelle jopa esitelty. Mutta tilanne on kyllä ollut silloin se, että Juha Saarella tai minulla tai muulla ympärillä olevalla porukalla on ollut kiirus puhua niitä näitä kaikkien kanssa, joten näitä blogin viisauksia en ole livenä kuullut.

      Kuvankäsittelymahdollisuuden olin unohtanut. Sehän kyllä on mahdollista. Minä ratkaisin ei-julkisuuteen -käskyn niin, että blogi on kuitenkin enemmän yksityinen, enkä sitä paitsi ole kuvataidekriitikko vaikka olinkin pressikortilla näyttelyssä.

      Minun omakuvani, siis bloggerin kuva, on ehkä vaikeammin johdettavissa vanhempaan tai nuorempaan minääni. Juha, onko sinulla veli?

      Poista
  4. Voi ihmeiden ihme, Juha! En ole pettynyt todellakaan, kuten J---- tuolla edellisen kirjoituksesi kommenttien lopussa epäili.

    Sinulla on sama ilme kuin pienenä, sillä erotuksella vain, että siihen on tullut elämän tuomaa surumielisyyttä. Pikkupoikakuvan innokkuus on säilynyt. Olet myös tosi lempeän näköinen, kuten osasin odottaakin.

    J----:n selitykset ovat myös kiinnostavia. Kuva on niin monitahoinen asia.

    Se, että Juha valitsi tämän kuvan tarkoittaa myös, että hän haluaa meidän näkevän hänet tällaisena. Samoin kuvaaja Alice on nähnyt isänsä näin. Vau!

    VastaaPoista
  5. Keep on rocking... J Saaren ikäpolvelle juuri tässä jutussa oleva kuva on totuus. Hänen tyttärensä sukupolvelle - oletan näin - kuva muodostaa AINA ongelman. Jokaisen kuvan kohdalla he tietoisesti kysyvät: Mistä juuri tämä kuva tulee? Mikä on sen historia?

    Ja filosofian keskeisiä metodeja tietysti ovat aina ja ikuisesti epäilys ja kyseenalaistaminen.

    Eli taitaapa kaiken jälkeen totta tosiaankin tuo kuva olla Juha Saaren kuva? Vai mitä?

    J----

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on. Sain tuosta J:n vatkauksesta idean uutteen juttuun. Kun katson tuota kuvaani, herää tarve kysyä itseltään, miltä tuntuu olla minä.

      Poista
    2. J---: näköisyys on ainoastaan yksi ulottuvuus kuvissa. Tässä minusta on muutakin, esimerkiksi flikan näkeminen kuvaajana, kuvassa on siis ehdottomasti isä. Kuvassa on aina jotain samaistumiseen viittaavaa, samaistumiseen kehottavaa: olkaa te muutkin ystävällisiä ja viekää lapsenne näyttelyihin, eikä niissä hyppääminen ole iästä kiinni! Kuvataide virkistää ja kehittää niin kasvavaa kuin taantuvaakin ihmismieltä!

      No, olen kuvataiteilijan vaimo, joten siinä mielipide oli toinen luonto. Samaistumisesta ajattelen omalta kohdaltani tuota bloggeri-kuvaa katsoessani: ilman Lidia-kaunotarta en olisi se mikä olen, ja monia muita kissoja ennen häntä.

      Poista
  6. No niin päivää, Juha. Kasvot, silmät, luottamus. Kun asiakkaasi, elämän kolhimat, näkevät sinut pöydän takana, näen etteivät he kasvoissani kohtaa taas uutta tuomiota siitä että ovat syntyneet.

    Marjatalta hyvä ajatus siitä että julkikuvamme on myös se kuva minkä haluamme itsestämme antaa. Valikoitu minä. Niinhän se usein on. Joskus kuitenkin voi olla myös niinkin että meidän on pakko sanoa tai näyttää sellaista mitä emme haluaisi edustaa omalla nimellämme, omalla kuvallamme, mutta rehellisyyden tai jonkun muun merkityksellisen motiivin vuoksi on kuitenkin pakko tehdä niin.

    Tämä liittyy vähän siihenkin mitä Juha aikoo kysellä itseltään: miltä tuntuu olla minä. Tai oikeastaan, eikö se ole, miltä tuntuu olla monia minuuksia, monia minuja. Ehjää ihmistä en ole tavannutkaan. Monet saattavat olla oikealla tielläkin - mutta eksyksissä. Tai päinvastoin.
    Edelleen joskus haaveilen siitä että voisi olla niin ehjä ja kirkas että voisi ilmaista mitä on vaikkapa yhdellä sanalla. Esimerkiksi, olen kalastaja. Tai, käsityöläinen tai vaikkapa olen kristitty ja eri minuudet, niiden toteutumiset, nousisivat tuosta samasta lähteestä. Kuin yhtenä kuvana. Mutta sotkuinen on lammen vesi, täynnä roinaa, selfietä ei kannata sen pinnasta itsestään ottaa.
    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. he kasvoissani, siis = s i n u n kasvoissasi tieteskin!
      (ei, ei ollut freudilainen banaaniluistelu, mähän olen sota-aikana nimetty reservin pikaoikeuden tuomari, hah ha...)

      Poista
    2. Millaista tuntuu olla minä, on tietenkin mielenkiintoinen juttu oli sitten kyse kenestä tahansa.

      Matti Pellonpää oli kuulemma sanonut tavalliseen kysymykseen että "Mitä kuuluu?" että "On kivaa olla Peltsi.", ja Pellonpää oli hirveän kiva ihminen, vaikka en ole kuin kerran tavannut silloin ajat sitten. Siis sympaattinen.

      Poista
  7. (Meta)komia on kuva. Valo ja varjo korostaa katu-uskottavia kasvoja kivasti.

    T. kaijakatariina

    VastaaPoista
  8. Pitää kiittää metamukavista kommenteista kaikkia! Ripsa. On mulla veli joka on 65. Mutta asuu Kokkolassa. Puhelinteknikko. Tunnetko Tannisen Sepon? Tai Taidemuseoyhdistyksen porukkaa sjoella? Sen väen pikkujoulussa olen ollut joskus. Ja näyttelyavajaiset Sjoella? Tai Tannisen bileissä? Mieheshän on taiteilija?

    -

    Jopelle: päivää sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juha, nimenomaan tunnen, olen päätoimittanut semmoista kulttuurilehteä kuin Lakeuden Kutsu ja pääpaikka oli Seinäjoella. Tapahtui 1981-85, muistaakseni, suunnilleen viisi vuotta. Lehti oli hieno ja Seppo J. oli tietysti mukana. En tiedä mikset sinä ollut, ehkä olit vielä Kokkolassa? Mutta Kokkolastakin oli juttuja, mm. Hyttisen Pertin, kertoi siitä että "Kokkolassa on museo", eli kuvataidetta siellä, mutta varmaan joku kirjoitti jostain muustakin.

      Ja löytyihän se veljesikin!

      Poista
  9. Ripsa. Hilkkaa myöten yhteisiä tuttuja! Pertin ja muiden kanssa vedettiin elokuvakerho Outolempeä 80-luvulla. Silloin olin tosiaan vielä Kokkolassa. Tulin Sjoelle 90-luvun alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin siellä joskus katsomassa Ykspihlajan työväennäyttämön esityksiä, siis Kokkolan puolessa. Mutta asuin silloin lähempänä, eli Järviseudulla, josta oli lyhyt matka Kokkolaan. Siis suhteellisen lyhyt. Ja siellä ollessa siis toimitin sitä lehteä. Toimituskokoukset olivat yleensä Seinäjoella, joskus myös Vaasassa. Kai sinä sen lehden olet joskus nähnyt?

      Poista
  10. Anteeksi että häiritsen mutta lisään vielä muutaman sanan. - Osallistuin eilen meedioiltaan. Läsnä oli meedion lisäksi pari sataa ihmistä. - Meedio kertoi jossain vaiheessa henkimaailman moniulotteisuudesta. On siis olemassa myös pahoja henkiä. Tunnelmasta aistin, että yleisö ei käsittänyt mitä meedio tarkoitti. Itselläni on kokemuksia siitä mihin hän viittasi. - Sitten meedio ilmoitti lyhyesti, että kotikaupungissanikin on välitilassa olevia olentoja. He eivät ole enää lihassa eivätkä he ole vielä ns. tuolla puolenkaan. Näitä välitilassa harhailevia olentoja sanotaan kummituksiksi.

    Mutta asiaan. Erään pienen naisen saadessa kanavaviestiä henkimaailmasta meedio kertoi että jossain aikaisemmassa inkarnaatiossaan hän oli ollut järkälemäinen ja parrakas mies.

    Tästä pääsemme ytimessään. Kaikki on suhteellista. J Saaren kuvasta voidaan sanoa vain, että tässä ajan ja avaruuden hetkessä se henkinen energia, joka perimmältään on häneys on sellaisessa valokuvattavassa muodossa, joka ilmenee yllä. Kääntäen mitä yllä kirjoitin pienen naisen kohdalla niin jossain aikaisemmassa ajassa ja avaruudessa häneys (henkinen energia) oli voinut olla pieni nainen.

    Henkistä energiaa (häneyttä) ei voi valokuvata. Ainakaan vielä.

    Ymmärtäköön ken tahtoo!

    Nyt en enää käsittele häneyttä (henkistä energiaa) ja valokuvauksen problematiikkaa tässä keskusteluketjussa.

    J----

    VastaaPoista
  11. Tunnen kuitenkin omantunnon pistoksen ja laitan osaltani lopuksi seuraavaa: minun tarkoitukseni ei ole häiritä kenenkään kommenttieni lukijoiden naiivia itseyden käsitettä sillä suurin osa ihmisistä on sellaisen vallassa. Tämä naiivi itseyden käsite tuottaa useimmille sen perusturvallisuuden kokemuksen, jonka varassa he menevät kehdosta hautaan. Oma polkuni on ollut todella ohdakkeinen varhaisista vaiheista alkaen. Mutta se on pakottanut havahtumaan ja etsimään tietoa. Käyn koko ajan psykiatrisessa sairaalassa psykoterapiassa. Tutkin henkimaailmaa. Olen todistanut paranormaaleja ilmiöitä. Tutkin dissosiaatiohäiriötä. Päästääkseen minun pisteeseeni on pitänyt kulkea helvetin läpi ja sitä en kenellekään halua vaan tahdon oikeastaan suojella naiivia elämän- ja itseydenkäsitystä. On kaikille helpompaa kun enemmistö vaeltaa naiiviudessa. Todellisuuden käsittäminen aiheuttaisi kaoottisia ilmiöitä ja niitä minä en halua.

    Naiivin todellisuuskäsityksen perusteella (ns. yleisen ns. normaalin) Juha Saaren kuvasta ei sinkoa sellaisia kysymyksenasetteluita, joita olen tähän keskusteluketjuun kirjoittanut. Ja nekin ovat vain pintaa...

    J----

    VastaaPoista
  12. Kun tämä on mielestäni hyvin lahjakkaan elokuva-analyytikon blogi niin sallinette kuitenkin yhden elokuvaviittauksen. - Sellainen elokuva kuin Manaaja kuvaa eräitä todellisuuden aspekteja tarkasti ja oikein.

    J----

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään 50 tai 100 vuotta edes niin ehkä kvanttifyysikot puhuvat noista meediojutuista luonnontieteenä. Teeman dokussa oli kerran kvanttifyysikko joka sanoi että periaattessa, siis periaatteessa, kvanttifysiikan mallit eivät kiellä ajatustenlukua tai ennaltakokemuksia tai sitä, että joku kokee olevansa 100 vuotta sitten elänyt ihminen. Kyllä maailma on kumma paikka olla ja elää.

      Poista
  13. Tuolla ketjun ylhäällä on kuva J Saaresta lihassa. - Mutta lihan jälkeen joistakin meistä tulee mediaalisen ymmärryksen mukaan kummituksia. Emme ymmärrä että emme ole enää lihassa emmekä ymmärrä porteista tilastamme pois.

    Kristillisen oivalluksen mukaan kummitusten puolesta on rukoiltava.

    Minä siis teen ristinmerkin ja toivon, ettei J Saaresta tule koskaan vaeltavaa kummitusta.

    J----

    VastaaPoista
  14. Se seesteisyys, se omahyväinen normaalius, jonka vallassa ihmisten enemmistö on - on naiivia todellisuuden ja itsen käsittämistä. Mitä ihmisten enemmistö palvoo on totta tosiaan rihkamaa.

    Itseyden naiivista kokemuksesta on esimerkkejä myös tässä keskusteluketjussa.

    J----

    VastaaPoista
  15. No joo. Tämä ei taas liity mihinkään ja J Saarella on koko ajan oikeus päätoimittajana poistaa kommenttini blogistaan.

    Mutta en malta olla kirjoittamatta.

    Menkää meedioiltaan! Meedioilloissa ihminen on paljaimmillaan toisille. Näissä illoissa näkee koko ihmisen tragikomedian.

    Eilisessä illassa nainen kysyi: "Onko minun ukkokultani se oikea ukkokulta?" Meedio naurahti ja vastasi vain: "Itsepähän olet valinnut." Meedio ei siis tähän lähtenyt mukaan.

    Eräs toinen nainen taas eli täysin kammottavissa reaaliolosuhteissa rappeutuvine miehineen ja sai viestiä meedion kautta äidiltään. Mitä sain todistaa - siitä en pysty kirjoittamaan.

    Meediotilaisuuksissa ihmisyys on paljaimmillaan. Kuin erikoisella kameralla valokuvattuna.

    J----

    VastaaPoista
  16. Meediot, paranormaali...
    Juha muistaakseni joskus kertonut ettei metafysiikka nappaa muuten kuin sanapelinä ja abstraktioina.
    Onko paranormaali sittenkin sulle eri juttu?

    Itse en ole lainkaan "henkinen" ihminen enkä myöskään juurikaan uskonnollinen.
    Paranormaali ei kiinnosta lainkaan, henkisyyden tasot tuntuvat (mulle) eräänlaiselta kuohiutumiselta aineen tasosta, johon me olemme tulleet heitetyksi ja jota me todellisesti tässä ja nyt olemme.
    Usko Jumalaan mulle ei olekaan henkistä eikä uskonnollista, vaan metafyysinen tieto läsnäolevan (toistaisesta) poissaolevuudesta ja siten varma viesti uskoni kohteen olemassaolevuudesta, hallitsemattomuudesta ja ilmoituksen todellisuudesta.
    Kristus tuli lihaksi, ei valovirroiksi.

    Ateismin ja materialismin koenkin melkeinpä läheisemmäksi Kristus-uskoani kuin henkisyyden, uskonnollisuuden ja paranormaalin maailman.
    Jälkimmäisestä pidättäydyn tietoisesti erossa. Raamattua lukeneina tiedätte kyllä miksi.

    Ajatustenluku? Monelle älykkäälle ihmiselle se on kuulemma helppoa. Tajunta tai alitajunta kerää dataa aistein ja aivot tekevät nopeita intuitiivisia johtopäätöksiä toisesta: lukevat ajatuksia. Ihmiset ovat muutenkin usein todella ennalta-arvattavia. Mekin teemme tyypityksiä toisistamme ja osa niistä osuu varmasti kohdalleen. Moni ei-luonnollinen asia selittyy luonnollisella tavalla. Toisaalta, kaikki elämä on hyvinkin ihmeenomaista. Mudasta syntynyt elämä, koko flora ja koko fauna. Elottomasta elävä. Siinä ihme.
    Alussa...

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän on se hassu juttu että kun joku puhuu kvnttifysiikan kummallisuuksista rinnastaen niitä teoriassa ajatustenlukuun jne., hän ei puhu yliluonnollisesta. Ja kyse siis oli siitä, että periaatteessa nuo ilmiöt eivät ole kvanttifysiikan kanssa ristiriidassa kuten ne ovat klassisen fysiikan. Hiukkanen on identtinen toisen valovuoden päässä olevan kanssa jne., "elää samoin". Ja tulevaisuus voisi olla jo olemassa ja joku erikoistapaus olla jollain samalla taajuudella. Kyse ei siis ole metafysiikasta tai transsendentista tässä kohtaa. Ja nämähän ovat ajatusleikkejä eikä paranormaalin todisteluja. Mutta jokin mystiikka niistä kyllä katoaa tällä lähestymistavalla. (Hauskaa että mun kuva vie tähän. Mutta kerranhan täällä eletään. Tai siis minä ainakin uskon niin.)

      Poista
    2. Noin on. Tosin tuo kvanttifysiikka, populaarilla tasolla, sillä millä me sen ymmärrämme, on aikamoinen toiveiden tynnyri myös. Siihen heijastetaan vaikka mitä toiveita ja fantasioita myös ihan tieteen helppoheikki-tyyliin.
      Joskus jopa niin että tuosta aineellisesta todellisuudesta, mitä kvanttifysiikka nimenomaan on, tehdään eräänlaista uutta mystiikkaa nykyajassa.
      Paranormaalit ilmiöt ovatko ne sitten eräänlaista jokamiehen käsistä karannutta kvanttifysiikkaa, en tiedä. Kristitty toki tietää myös että on muita meidän aineellisen todellisuuden takana tai sisällä vaikuttavia voimia kuin Jumalan pyhä Henki.
      Kristitylle on myös selvää, että aineen ulkopuolisen lähestymiseen ei ole kuin yksi oikea ja turvallinen tie.
      Itse näen että meillä on tämä elämä, tämä yksi elämä täällä, tämä savi, muta, tämä ruumis, tämä kaikki aine, ja on vain yksi ulkopuolinen todellisuus jota meidän tulee, tai oikeastaan jonne meidän tulee kaivata.

      jope

      Poista
  17. Paranormaali ei edellytä ihmisen kiinnostusta. - Ihminen ei voi valikoida paranormaalia. - Ilmeisesti on niin että paranormaali valikoi. Se on aktiivinen joidenkin ihmisten kohdalla. - Olen voinut todistaa poltergeist-ilmiötä enkä suinkaan niin, että olisin sanonut "poltergeist tule tänne kaipaan sua". Näin se ei mene! Poltergeist alkaa tapahtua vaikka et haluaisi sen tapahtuvan. - Yleensä ihminen elää itsensä keskipisteenä, mutta me emme ilmeisesti ole olevaisuuden keskipisteitä.

    Kyllä yhdestä valokuvasta voi rönsytä tällainenkin keskustelu.

    J----

    VastaaPoista
  18. Juhan kuva on tosiaan johtanut ihmeelliseen keskusteluun.

    Minä luulen, että on paljon sellaista, mitä emme tiedä. Ja sellaista, mitä ei voida todistaa, pidetään yleensä huuhaana. Meillä on ollut kansalaisopistossa joskus rajatiedon luentoja ja myös meedioilta. Minua houkutti mennä sinne, mutta en uskaltanut.

    Kerran unessa edesmennyt isäni käveli ohitseni kotitaloni edessä, hyvin elävänä ja todellisena. Tiesin unessa, että hän on kuollut, mutta se tuntui aivan luonnolliselta. Herättyäni tuntui edelleen hyvältä. Tulkitsin niin, että isä käveli siihen liiterin eteen, mihin äiti oli kymmeniä vuosia aiemmin tuupertunut aivoinfarktin saaneena ja romantisoin, että he ovat yhdessä jossain. Aktiivinen ajattelu nostaa ihmisiä unessa eläviksi. Miten vähän me tiedämme unimaailmastakaan!

    Kukaan ei ole kommentoinut mitään Kieferistä. Minä kävin googlailemassa ja mietin, olisinko nähnyt joskus jossain taidemuseossa hänen töitään. En ole, mutta mieleen nousi Antoni Tapies, jonka töitä esittelevässä galleriassa vietin pitkään aikaa Barcelonassa. Hänkin on puuttunut töissään fasismiin ja on tehnyt krouvia jälkeä. Videolla hän roiski ja veteli kankaalle talomaaleja, mutta en muista, käyttikö myös luonnon materiaaleja maalin joukossa, kuten Kiefer.
    Kiefer vaikuttaa valtavalta. Juha, ei ihme, että olet vaikuttunut.

    VastaaPoista
  19. Meediot järjestävät yksityistapaamisia, joissa voidaan puhua yksityiskohtaisemmin asioista. - Meedioilloissa erilaiset ja eritasoiset henkimaailman edustajat saapuvat paikalle. Emme näe heitä, mutta meedio näkee ja asettautuu kanavaksi. Illoissa ei kerrota sellaisia asioita, jotka suistavat läsnäolijat kauhuun tai häpäisevät heitä. Meedio voi sanoa kuten tässä viimeisimmässä missä olin eräälle naiselle, että hänen olisi hyvä nauttia enemmän kuitupitoista ruokaa - että henkimaailma kertoo näin.

    Eräs toinen nainen sai lohdutusta jo edesmenneeltä äidiltään. Jne.

    Valokuva johon pitäisi suhtautua itsestäänselvyydellä sysäsi jotain muuta liikkeelle. Pikkupoika JS on tasapainoinen ja isopoika JS on tasapainoinen. - Mutta minä en ole tasapainoinen. En pikkupoikana enkä nyt isona poikana. - Kun olin pahimmassa transsukupuolisuuden kokemuksessa inhosin valokuvaani, koska sen olisi pitänyt olla naisen kuva! Tänään en inhoa... mutta en koskaan pääse normaalisuuteen. Olen Kauhun Lapsi.

    Mutta on mahtavaa, että J Saaren tyttärillä on sellainen isä kuin JS on - sen luen tuosta nykyisvalokuvasta.

    Minulla on vahva intuitio. Olen paranormaalissa kentässä. Viime sunnuntaina eräs sanomalehti julkaisi kirjoitukseni. Sen aineisto perustui henkimaailman auttamiseen, mutta enhän voinut sitä kirjoituksessa ilmoittaa.

    Minä en ihmettelisi vaikka henkimaailma kutsuisi Marjatan meedioksi ja antaisi hänelle siinä muodossa loppuelämän suuren tehtävän. Jos näin käy niin tie ei ole helppo ja taas minä täältä kaukaa lähetän Sinulle virtuaalihalit.

    Kestäköön tämän totuuden ken kestää tai hylätköön, mutta:

    KUOLEMAA EI OLE.

    J----

    VastaaPoista
  20. Jopelle: Kun Kristus oli maailmassa ihmisen lihassa niin paranormaali kenttä oli äärettömän aktiivinen. Se kenttä missä ovat myös kaikki pahan voimat. Kaiken aikaa pahan voimat yrittivät nujertaa sen tehtävän, jota Kristus oli suorittamassa. Kaikki saastaiset henget hyökkäsivät Kristuksen kimppuun. - Ja yhä on tietenkin saastaisia henkiä. Suurimman osan ihmiskunnasta saastaiset henget jättävät rauhaan, omaan naiivisuuteensa, typeryyteensä, eläimellisyyteensä. Missä saastaiset henget oivaltavat hengen nousua - sinne ne myös hyökkäävät.

    J----

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmetelkööt muut tätä meidän keskusteluamme (tätä hulluutta maailmalle...) mutta noinhan juuri se on kuten sanot. Ja taidat tietää hyvin senkin että tätä emme ole itse keksineet tai oivaltaneet, annettu on annettua, itse emme ilman "ilmaislähetyksiä" tajuisi mitään, emme edes sitä että emme tajua.
      Mutta tiedäthän sinä senkin miksi en esimerkiksi etsi
      minkäänlaisia paranormaaleja ilmiöitä, vaan juuri päinvastoin.

      Poista
    2. J----lle, hyvää tarkoittavana ajatuksena mutta myös huolen aiheena. (Oletan, ettet pelleile.) Muut voivat pitää tätä kristillisenä kielipelinä (höpötyksenä), jos siltä tuntuu.

      Olisi helppo sanoa, että paranormaalit ilmiöt ovat viihdettä ja humpuukia, mitä niiden ympärillä tapahtuva touhu osin onkin, mutta ei kokonaan. Minusta kaikkien ihmisten, varsinkin kristittyjen, tulisi pysyä visusti erossa touhuista, joissa todellisuuden "paranormaaliin kenttään" otetaan yhteyttä (meediotapahtumat) tai joissa "henkimaailmalle" annetaan aktiivisesti mahdollisuus tulle esiin (toimitaan kanavana tms). Emme tee näillä yhteydenotoilla mitään muuta kuin haittaa itsellemme ja omalle psyykellemme. Ainoa mielekäs aktiviteetti on pyrkiä eroon tällaisista kohtaamisista.

      Vielä suurempaa itsepetosta on glorifioida asia siten, että näissä kokemuksissa syntyisi jokin todellisempi todellisuus, ikään kuin herääminen vale-elämästä. Itse asiassa on juuri päinvastoin: näissä yhteydenotoissa upotamme minuuttamme tuhoavaan harhaisuuteen (en tarkoita pelkkää psykiatriaa tai uskomusten vaikutusta aivokemiaan). Se mitä meidän tulee tietää elämästä löytyy aisteillamme, järjellämme, tunteillamme ja omantuntomme ohjaamana. Sen me kestämme vielä jotenkin. Siinäkin on tekemistä.

      Kuolema on todellisuutta ihmiselle, se on hänen oikeutensa ja lahjansa, joka antaa niin toivon kuin pelon. Jumala voi olla todellisuutta ihmiselle, siitä tulee hänen oikeutensa, kukaan ei siihen kuitenkaan pakota.

      Jeesuksen opetuslapsilla oli kokemusta pahoista hengistä. Oppilaat tulivat Jeesuksen luo kuin lapset ja kertoivat hänelle ylpeinä, kuinka pahat hengetkin tottelevat heitä. Jeesus vastasi heille tavalla, jota kenenkään ei pitäisi unohtaa: "Älkää iloitko siitä, että henget ovat teille alamaisia, iloitkaa siitä, että teidän nimenne on kirjoitettu taivaisten kirjaan."

      Tämän kummempaa ohjetta ei kukaan tarvitse, jos todella miettii, mihin keskittää elämänsä. Jeesus puhui yhteydestä, jossa ihminen on osa maata (kaikkine aisteineen ja iloineen), mutta samalla hän puhui ilosta, joka syntyy nimemme kirjoittamisesta jonnekin, johon aistimme eivät yllä ("taivaisiin"). Ihmisen suurin ilo tulisi olla yhteys salaisuuteen, joka uskon mukaan paljastuu meille joskus Jumalan meille kirjoittamana nimenä, ja tuo nimi näyttää meille meidän oman salaisuutemme, josta voimme vain aavistaa jotakin tutkiessa itseämme nyt ja tässä.

      Toivottavasti ymmärsit, J----, mitä tarkoitan.

      Poista
  21. Olen toista mieltä.

    Meediot kertovat olevaisuuden rakenteesta. Tahdommepa sitä tai emme.

    Kirjoitin aikaisemmin poltergeistista. Nämä ilmiöt ovat hyvin vähän dokumentoituja meidän ajassamme. Mutta niitä tapahtuu ja ne ovat tahdosta riippumattomia. - Olen itse todistanut siträ mitä en ole tahtonut.

    Parahin ystävä Vesa - kirjoitat sellaista mikä on mieliksi sinulle ja tasapainollesi. - Olet myös hyvää tarkoittava, ihan kaunis sielu. Pidän peukkuja että menesttyt kaikissa pyrinnöissäsi elämässä.

    Mutta nyt vanha setä kirjoittaa todellisuudesta, joka on järkyttävä. Mykistävä. Kauhistuttava.

    J----

    VastaaPoista
  22. J, voit hyvin olla toista mieltä. En aio jankuttaa, mutta täsmennän vähän.

    Ei minulla ole epäilystäkään siitä, etteikö aitoja poltergeist-ilmiöitä voisi olla, varmasti on, niin kuin on huijauksiakin ja herkkien ihmisten itsetuotettuja psyykkisiä tapahtumia. En epäile sitäkään, etteivätkö meediot voisi kertoa jotain olevaisuuden rakenteesta. Siitä kertovat uskonnotkin ja luonnonuskonnot, shamaanit jne. Pointtini ei ollut se.

    Pointti on juuri se, minkä mainitsit. Haluan säilyttää tasapainon ja pysyä ihmisen rajoissa. Olen tietoinen siitä, että paha voi häiritä ihmisen elämää. Olen todistanut sellaisia tilanteita ja ihmisiä ja niissä ei ole mitään glorifioitavaa. He ovat hätää kärsiviä ihmisiä.

    Ymmärrän, että ihmiselle tapahtuu kaikkea / että hän voi kohdata asioita, joita ei ole kutsunut ja jotka ovat myös epämiellyttäviä.

    En avaudu omista kokemuksistani tässä, mutta sen sanon, etten käsitä, kuinka joku tahtoo tietoisesti sotkea elämänsä voimilla, joita ei ole ihmisille tarkoitettu ja joita kukaan ei lopulta hallitse eikä edes lopulta pysty arvioimaan ovatko ne mistä peräisin. Tämä rajanylitys on vaarallinen. Ei jostakin yhteiskunnallisesta syystä vaan siitä syystä millainen maailman / olevaisuuden rakenne on.

    Henkimaailmaan sekaantumiseen sekoittuu paljon hybristä ja paljon typeryyttä ja paljon valhetta. (En tarkoita, että sinä olisit sellainen.) Mutta kannattaa pysyä erossa näistä meedioista ja muista tuon sortin todellisuudenvalottajista. Tämä on suunnilleen sama kuin sanoisi, että älä hyvä mies kävele sähkölinjoihin. Voi tietenkin kävellä jos haluaa.


    Sieltä henkimaailmasta (tai miksi sitä kutsummekaan) saattaa tulla sellaista kamaa, että ihmispolot sotkevat elämänsä lopullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä juurihan minäkin yritin J--- sun kanssa keskustella, mutta Vesa pistikin asiat rohkeammin peliin eikä himmannut näkemystään kuten mä olen yleensä näistä asioista keskustellessa tottunut tekemään.
      Tämä on todella yllättävää kaikin puolin.

      Totta kai tiedän, tiedämme pahasta ja sen monista voimista, itse kristinuskon piiriin jotenkin päässeenä, en karta puhetta edes persoonallisesta pahasta.
      Kristuksen ja Jumalan hengen ulkopuolelle en siksi lähtisi itse etsimään mitään hengellisen maailman piiriin kuuluvaa. Meillä on "taistelu henkivaltoja vastaan", niin juuri ajattelen, ei synenergististä toimintaa niiden kanssa.
      Mulle on iso tieto, että mulla on tämä aine ja siinä pysyminen. Toiseen valtakuntaan menee kyllä täältä tie, mutta sen tekee joku Toinen.
      jope

      Poista
  23. Totta. - Mutta me emme päätä mikä meidän on kohdattava. Itse olen joutunut menemään normaalisuuden rajojen tuolle puolen. Vastuuni on siinä, etten kerro kaikkea.

    J----

    VastaaPoista
  24. Sallinette ajatusleikin joka lähestyy aihetta taas fysiikan tulokulmasta. Yritän yhdistää paranormaalin ja eksistentialismin. :)

    Jos oletetaan, että mielenluku, muistot kuolleista, tulevan näkeminen jne., olisi joillekin yksilöille mahdollista kvanttisella hiukkastasolla (tämä jope on nyt sitä toiveiden tynnyriä), ei transsendentti enää olisi an sich merkitystä antava entiteetti. Se olisi vain samaa reaalista ja ontista tasoa kuin "tympeä" olemassaolommekin (huom: minusta olemassaolo sinänsä ei siis ole tympeää vaan iloa; reaalisin on iloa mikäli nihilisminsä ylittää kunnolla ja siksi meidän on oltava eettisiä, juuri reaalinen ilo velvoittaa etiikkaan... tuossakin olisi hyvä näytelmän aihe muuten, ja ilman väsyttävää ja tejohauskaa farssiulua; joo, jos se sairastuneen turkan kivien keräily jotain n, niin puhdasta ilia, siitä näytelmä olisi voinut puhua eikä romantisoida sitä "neroudeksi ja hulluudeksi"). Mutta nyt takaisin aiheeseen (ehkä päivitän kirjoitusta tuolla iloteemalla...): onko epäilemätöntä, ettei joku taajuuteen viritetty voisi jopa kokea kvanttitajuntaa kuoleman jälkeen? Sehän tiedetään että sydämen pysähtymisen jälkeen hiirien aivot toimivat puolikin minuuttia ja se on pitkä aika mahdolliseksi sisäiseksi kokemukseksi, valotunneleiksi sun muiksi, mutta tarkoitan siis että jos ihan jäisi johonkin kvanttiseen tasoon. Sallikaa nyt tämä hölynpölyni ihan teoreettisella tasolla... Silloin kyseessä olisi yhä aineen taso ilman tarkoituksen funktiota. Mutta hyppäänpä vielä tuohon sulkeisten aiheeseen: kuuluisiko tuohon tasoon iloa vai haikailisimmeko takaisin maailman iloon? Näyttäisikö elämä joltain korvaamattomalta tuonpuoleiselta, joksi sitä nyt emme osaa mieltää?

    VastaaPoista
  25. Meedioille jne. "trandentaalinen" olemassaolo varmasti on samaa reaalista ja ontista kuin olemassaolomme, vaikka siinä on (kumma kyllä) jonkinlainen "todellisemman" aura - vain tietyt yksilöt jne. havahtuvat, pystyvät aistimaan tämän asioiden tosiolevuuden eli sen, että elämä ei rajaudu pelkästään aikaan ennen kuolemaa vaan että itse asiassa oleminen on varsinaisesti ilman kuolemaa, jonka sekä arkijärki, kristinusko että moderni filosofia piirtää olemisen rajaksi.

    Kristinuskossa kuolemaa on kuvattu niinkin voimakkaasti kuin "vihollisista viimeinen", filosofiassa elämän merkityksen tuottavaksi rajaksi (johon inhimillinen oleminen varsinaisesti lakkaa) ja myös arkijärjelle ja kokemukselle kuolema on raja, johon kaikki loppuu ja jota siksi ihminen / eläin välttää ja lykkää niin pitkälle kuin mahdollista. Kaikki elämä kun pitäytyy olemassaolon mahdollisimman pitkään jatkumiseen.

    Minusta Juhan kuvaama hiiriesimerkki selittää monia läheltä piti -tapauksia, joita myös ihmiset ovat kokeneet (kvanttitajunta kuoleman jälkeen): niissä puoli minuuttia voi muuttua kokemukseksi suhteutettuna "suhteettoman" pitkäksi ja voimakkaaksi sisäiseksi kokemukseksi. Itse asiassa luulen, että suurin osa ihmisten kuvaamista kuolemanrajakokemuksista on tätä tyyppiä.

    Kristittynä ajattelen, että tuonpuoleinen on totta, mutta samalla, että tuonpuoleinen seuraa tätä elämää eikä minulla ole mitään syytä kiirehtiä tuonpuoleisen paljastumista, koska sen aika on myöhemmin (olkoonkin, että voin ajatella, että on olemassaoloa, joka on irti meidän ajan ja paikan käsitteistämme ja että ajankokemuksemme on suhteellista ja kiinni niissä skeemoissa, joita ruumiillinen ja kulttuurinen olemassaolomme on tuottanut). Lisäksi tuonpuoleinen on salaisuus, josta voimme puhua hyvin epävarmoin käsittein ja vertauksin (näitä löytyy uskonnollisesta kielestä, jota leimaa kulloinenkin kulttuuri ja sen uskomukset).

    Jos uskontoa on nimitetty oopiumiksi kansalle ja jos esimerkiksi Nietzsche (melko oikeutetustikin) tulkitsee, että varsinainen maailma (tuonpuoleinen) usein uskonnollisessa ajattelussa syrjäyttää varsinaisen ja olevan, niin itse koen, että kaikenlainen tuonpuoleiseen (jonka sinänsä uskon olevaksi) suuntautunut toiminta on huumetta potenssiin kaksi. Se tekee olemassaolostamme ikään kuin toissijaista, saa ajattelemaan että se ei ole jotenkin varsinaista, kadottaa kuoleman todellisuuden jne. Minusta sellainen ei ole tervettä ajattelua eikä maailmaa olisi tällaisena, jos se olisi niin epävarsinaista.

    Minusta Matti Nykäsen aforismi "elämä on ihmisen parasta aikaa" on monin verroin syvällisempi ajatus kuin mikään meedion välittämä tieto henkiolennoilta. Kristittynä ajattelen, että meille on annettu elämä, se on lahja, ja kaikki yritykset mitätöidä tämä päättyvä eksistenssi, ovat korviketta. Ajattelen myös, että meidän ei tarvitse tietää olevaisen rakennetta tms. sikäli kuin se perustuu henkien tai muiden ilmoitukseen. Se yksinkertaisesti rikkoo ne rajat, joita ihmiselle on asetettu.







    VastaaPoista
  26. Olen niin yksinkertainen, että uskon ontologisiin eroihin ihmisen, enkelien ja Jumalan välillä ja uskon, että nämä suhteet ovat epäsymmetrisiä ja erottamattomia. Juuri tämän olemisen epäsymmetrisyyden vuoksi kunkin olemassaolon on syytä pysyä omalla tasollaan - Jumala ilmoittaa itsensä ihmiselle moraalilakina (omatuntona), luonnossa (mihin kuuluu myös ihminen ruumiillisena olentona) ja Kristuksessa (lähimmäisenrakkaus, käskyssä suhteuttaa oma olemassaolo ja valinnat rakkauden kaksoiskäskyyn). Kuten Jope aiemmin sanoi, meidän ei tule kuvitella, että voisimme olla yhteydessä henkimaailmaan ja tehdä hedelmällistä yhteistyötä.

    En osaa kuvitella, millainen persoonallinen paha on, mutta sen tiedän, että hän alkoi myyttien mukaan järjestellä olemassaoloa omien hyvien ajatustensa mukaan uudelleen ja kapinoida Jumalan järjestystä vastaan (hybris). Monet myytit, eivät vain kristilliset, kertovat juuri hybriksestä ja sen aikaansaamasta tuhosta. Minusta rajan ylittäminen on juuri tätä hybristä, suostuminen rajojen ylittämiseen suuri houkutus.

    En tarkoita tällä houkutuksella tieteellisiä metodeja, esimerkiksi kvanttifysiikkaa jne.

    Ajattelen, että jotkin herkät ihmiset ovat toisia alttiimpia paranormaaliksi kutsumallemme tasolle. Jotkut kuvittelevat hallitsevansa yhteydenotot ja ylitykset sinänsä "olevaan todellisuuteen". Ongelma on vain siinä, että emme tiedä mihin sekaannumme aktiivisesti ylittäessämme rajan ja jo itse tämä ylittäminen tuottaa ongelman.

    Raamatussa opetetaan rukoilemaan "Jumalan valtakunnan tulemista" ja kehotetaan rukoilemaan yksilötasolla "päästä meidät pahasta". Jokainen ihminen, joka tahtoo elää tässä todellisuudessa, ulottaa myös pyynnön "pahasta pääsemiseen" koskemaan houkutusta "tuonpuoleiseen". Pyyntö on ennen kaikkea hänen oman ihmisyytensä suojelemista.

    Niin kauan kuin olemme olemassa, maailma on meille ilo, olemassaolon itsessään on ilo. Ymmärrän, että olemassaolo voi olla myös kauhua, se voi olla traumaa ja menneisyys hirveintä mitä joku tietää. Silti tämä olemassaolo on pyhä, eikä sen rajoja ole tarkoitettu ylitettäväksi jonkin "varsinaisemman rakenteen" nimissä.

    Kristillinen opetus tuntee ilmiön, jossa ihmiset joutuvat nk. "henkivaltojen sitomiksi". Näillä ihmisillä voi olla tiettyjä "yliluonnolliseksi" koettavia kykyjä / ominaisuuksia jne, mutta silti heidän olemassaolonsa on sidottua tavalla, jota en tahtoisi kenenkään kokevan. Sidos henkimaailmaan voi olla peräisin aktiivisesta harjoituksesta tai se voi tulla suvun perintönä tai tietyistä tapahtumista. Tärkeintä on tehdä itse se minkä voi, eli aktiivisesti vastustaa "pahaa" niin kuin Raamattu opettaa. "Vastustakaa pahaa niin se pakenee". Tämä paha on toista kuin nihilismin paha ("olemassaololla ei ole merkitystä"). Paha on siinä, että kutsumme olemassaoloomme asioita, jotka eivät siihen kuulu.

    Nämä puheet voivat tuntua oudoilta rationaalisen länsimaisen ihmisen suusta, mutta maailmanlaajuisesti (maallistuneen Euroopan ulkopuolella) nämä paranormaaleiksi nimittämämme ilmiöt ovat jokapäiväisiä, jopa osa kulttuuria. En itsekään ottaisi näitä millään tavalla esiin, mutta näissä keskusteluissa on ilmennyt kiinnostusta tällaisiin asioihin ja koen, että minun on varoitettava tällaisista ilmiöistä. Jokainen tietenkin suhteuttaa asiat omaan elämäänsä niin kuin haluaa.




    VastaaPoista
  27. Ei kommnteissasi ole mitään vikaa. Länsimainen ratinaliteettini kestää ne.

    VastaaPoista
  28. Ihmistsunamin myötä maailman on ajautumassa kuluttajien ja resurssien ristiriitaan vaikka kuinka uskoisimme tieteeseen.

    Näin vaikeassa planetaarisessa tilanteessa on selvä, että ihmiset alkavat kohtapuoliin kääntyä entistä enemmän kaikenlaisen huuhaankin puoleen. Kriittisyyteen on aina aihetta. Useimmat ihmiset elävät juuri nyt esim. Suomessa onnellisuuskuplissaan eikä heillä ole visiota siitä kuinka tullaan toimeen kaaosvaiheessa.

    Jos ihmisten lisääntymistä globaalina summana voitaisiin hillitä niin ajassa insinööritieteiden keksinnöt ehtisivät vaikuttavasti käsiimme.

    Näyttää siltä että kiihdytämme kuudetta maailmanloppua.

    Ehkä muualta toisista ulottuvuuksista saapuva korkeampi äly meistä paranormaaleilta tuntuvine keinoineen ehtii avuksi.

    Jos todella uskoo kristittynä Kristuksen toiseen tulemiseen niin juuri nyt alkaisi olla sen aika.

    Joskus muuten tekisi mieli yleistää, että tämän päivän 30-40 -vuotiaat ovat pelottavan pinnallista ja hyvinvointinsa varmistamiseen ja enentämiseen pyrkivää porukkaa.

    Tämä luonnehdinta ei suinkaan sovi kaikkiin!

    J----

    VastaaPoista
  29. Kristuksen toinen tuleminen ei ratkaise maailmamme monia ongelmia vaan lopettaa lopullisesti tämän mikä meillä täällä nyt on ja aloittaa kokonaan toisen tarinan. Se on kuin se kiveen kirjoitettu uusi nimi. Jos on kristityn tielle lähtenyt niin sitä päivää tietysti odotetaan ja siihen uskotaan vaikka samalla tiedetään millainen päivä se tulee olemaan. Ei leikin asia, ei kaikkia tyydyttävä the end tai paluu alkumyyttiin.
    Rakastanko tätä maailmaa ja sen asioita enemmän vai haluaisinko että loppu tulisi, jos saisin valita, nyt ? Siinä on jatkuva oman mietiskelyn aihe.
    Vielä enemmänkö maailmaa, uuden ahmimista vaiko sen toisen tarinan alku?

    Vesa, sieltä vantaalaisten puiden takaa, kuvasi taas kuitenkin hyvin sen, että kun me täällä olemme, on meidän elettävä siinä paikalla ja tässä ajassa, se muu tulee varmasti ja aikanaan ja voimalla, nyt meillä on elämä näissä huoneissa: tänään on vielä pyykkipäivä. Ja on elettävä niin kuin se olisi huomennakin.

    Mitä on rationalismi. Kun tälle miehekkäälle kaikki pöytään- linjalle lähdettiin niin kerronpa minäkin, että siitä saakka kun luin C.S.Lewisin kirjan Tätä on kristinusko, on minulle kristinusko mysteerin ja uskon (hulluuden) lisäksi ollut myös se järjen ääni selittämään (osaksi) maailman ja ihmisen irrationaalia. Myöhemmin luin toki paljon muutakin, mutta tuo alkeisopas sysäsi minut liikkeelle. Raamatusta löytyi sitten maailma jota en antaisi enää pois, vaikka en alamme pääteoksen, ainoan elossa olevan sanan, himolukija olekaan. Maailmaa en voisi mitenkään kuvitella käsittäväni ilman kristinuskoa. Enkä itseäni. Se kuvaa jaman niin että se on tunnistettavissa.

    Lopuksi. Miksi sitten olen niin huolissani maailman suunnasta jos odotan tuomion tai armon päivää joka lopettaa yhdessä valoräjähdyksessä kaiken? Hillitsemätön väestönkasvu, kulttuurien yhdenmukaistuminen ja trivialisoituminen, ihmiskauppa, tilan viihteellistyminen, markkina- ja arvoglobalismi jne. Loputon huoli lapsen turvallisuudesta.
    En tiedä.
    Huolettomuus on oikeanlaisena myös kristillinen hyve, mutta Jumala ei tee kenestäkään hyvää ihmistä. Mulla se epätäydellisyys taitaa ilmetä sekä henkilökohtaisena että kulttuuripessimisminä. Oman olemuksellisen pahuuden kanssa on mentävä eteenpäin sen yhden, ei oman, nimen varassa. Nihilismi voittaa kuitenkin minussakin tämän tästä.
    Kristinusko onkin tarkoitettu sairaille, jotka tarvitsevat parantajaa - siksi minäkään en halua kääntyä väärän (henki)maailman puoleen asioissani. Ja niitä mullakin riittää.

    Olen yllättänyt, todella positiivisella tavalla yllättynyt.

    jope

    VastaaPoista
  30. Kävin lukemassa linkolan haastatteluja Sarastuksesta. Jäi sieluun taas äärimmäinen turhautuminen puheeseen. Kuten tiedätte, olen omalta osaltani yrittänyt tehdä ihmistsunamin suhteen töitä tyttärieni suhteen. Ehdotan että kaikki, jotka ovat huolissaan ihmistsunamista, lähtevät perustamaan YLP:tä, Yhden lapsen puoluetta. Ehkä se saisi ihmiset ajattelemaan. Ja aloitetaan omista jälkeläisistämme. Muuten emme ole muita parempia ja puheemme vain älyllistä poseerausta. Älkääkä nyt vain sanoko taas, että meillä ei ole oikeutta määrätä lastemme elämää, kun itse olemme heidät tehneet. Eli kun on tehnyt virheen, ei saa tehdä mitään sen korjaamiseksi? Tuolla logiikalla vain lapsettomat saavat olla huolissaan väestökasvusta. Muut vaietkoot!!! Minusta helpoin tapa tehdä jotain on luopua isovanhemmuuden romantiikasta ja sanoa se päin lastensa kasvoja. Tämä on turhaa puhetta, niin turhaa, mutta oli ihan pakko taas lipsua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä nyt on varmasti ihan väärä, epäkorrekti kanta taas, mutta Juha, eurooppalaiset ovat jo YLP:nsä perustaneet. Meidän määrämme laskee rajusti. Älä ohita sitä. Harvassa eurooppalaisessa maassa väestönkasvu on enää edes 2,05 mikä pitää väestön entisellään. Monessa Euroopan maassa se on 1,4 - 1,7, jopa alempi.
      Eli etnisten eurooppalaisten määrä on todella jyrkässä laskussa.

      En siis lähtisi esim. suomalaisia perheitä asiassa ohjaamaan, asiassa jonka he ovat jo eri syistä toteuttaneet.

      Jos muissa maanosissa, erityisesti kuusinkertaistuvan väestön Afrikassa, saataisiin aikaan vaikkapa edes kahden tai edes kolmen lapsen kulttuuri, olisi se iso positiivinen muutos.

      Syntymättömiä lapsia voi vain ehkäistä. Siinä olet oikeassa. Tänne jo syntyneet on otettava vastaan tervetulleina.
      Naiset meillä synnytyslakkoilkoot jos siltä tuntuu, mutta vastatkoon vain omasta puolestaan. Itse toivon usein ratikassa tai kadulla vastaan tulleelle äidille, äidille varsinkin, suurinta mahdollista iloa ja onnea lapsestaan. Tai lapsistaan.
      Niin. Ehkä minun on siksi lakattava puhumasta väestöräjähdyksestä. Samalla on muistettava tosiasia ettei västöräjähdys tapahdu Euroopassa. Väestön etnis-demografinen muutos voi toki muuttaa sen kokonaan täälläkin. Mm. suurimman osan ympäristöpuolueemme ihmisistä se on ok. Ei ihme että Linkola turhautuu, jos se entisestään on mahdollista.
      jope

      Poista
    2. Pakko kirjoittaa juttu tästä aiheesta taas...

      Poista