Mietin, kirjoitanko tämän lisäyksen, mutta kirjoitettava on.
Kun omavaraisviljelijä Lasse Nordlund vastustaa ekologisin perustein niitä veroja, joilla myös yhteiskunnallisten häviäjien tilannetta tasataan (ja puhuu naiivisti lääkärien kisälliperinteen palauttamisesta ikään kuin se ratkaisisi ongelman) häviäjistä tulee merkityksetön suure, joka katoaa eettisestä yhtälöstä. Häviäjillä on Nordlundin ekologisessa syväajattelussa vain retorista merkitystä. Heitä ei häiritsevinä reaalisina ole olemassa. Nordlund puhuu köyhistä ja kipeistä kuin kuolemantuomion kannattaja kuolemaantuomituista, joita tämän ei tarvitse kuitenkaan itse teloittaa.
Tämä syväekologia on alue, jossa humanisti vielä voi uskoa puhuvansa samaa kieltä nihilistin kanssa. Siis ainakin niin kauan kuin syväekologinen yhteiskunta realisoituu. Kun lääkärit puhuvat priorisoimisesta, hallitus tekee tiukkoja leikkauksia tai joku erehtyy puhumaan älykkyyseroista, juuri samat humanistit kokevat velvollisuudekseen puolustaa häviäjiä.
Tiedän, tämä on olkinuken rakentamista, mutta aika usein niissä ja natsikorteissa puhuu reaalinen enemmän kuin uskommekaan. Niiden käytön ongelma on vain siinä, että ne voi ohittaa liian helposti älyllisellä ylimielisyydellä.
"Nordlund puhuu köyhistä ja kipeistä kuin kuolemantuomion kannattaja kuolemaantuomituista, joita tämän ei tarvitse kuitenkaan itse teloittaa."
VastaaPoistaHyvin sanottu, varsinkin tuo jälkimmäinen lause, omassa asiayhteydessään mutta mulla välähti myös muuta.
Noinhan me puhumme paljon muutenkin, eikö? Ihmiselämiä, todellisia, omien periaatteidemme objekteiksi pakottaen. Mähän tälläisessä yhteydessä mainitsin tämän surullisen "maahanmuuttokeskustelumme".
Paljon puhutaan juuri noin kritiikittä puolesta vaikkeivät etukäteen ja valmiiksi arvotetut puhujat koskaan kohtaa todellisesti muuttunutta Suomea vuokrataloissa, joissa suomalainen on vähemmistössä ja meno, joskus, sen mukaista.
Meillä on lempiuhrimme: objektit joita vastaan tai joiden puolesta me ratsastamme asenteidemme ja periaatteidemme moraalihevosilla asioissa, joissa emme ole juuri koskaan kuitenkaan varsinaisia asianosaisia ja päähenkilöitä, vaan sivusta seuraajia. Näin perjantain kunniaksi kärjistän niin että suurin osa, miltei kaikki, mitä nimitämme "keskusteluksi" on vain tätä sivullisten some- tms. huutelua ja oman aseman ja paikan demonstroimista, usein vieläpä ihastumista omaan empatiaan ja sympatiaan objektejamme kohtaan. Omamoraali-rakkautemme kohteeksi voi joutua kuka vaan ja kuka tahansa, kunhan on viaton, hah ha.
Nordlund on aika tyypillinen tässä.
Vähän sama juttu kuin nyt on meidän oma alaluokka, jota ei pidetä omassa asiassaan omien kokemuksiensa asiantuntijana, jos kokemus ei sovi ennalta sovittuun ja varattuun kuvaan ja sanoitukseen.
(Pidän itseasiassa tuosta sanasta alaluokka, Jari Halosen uudelleen sitkeästi esiin nostamasta. Se muistuttaa satojen tuhansien suomalaisten todellisesta ja jokapäiväisestä elämänpiiristä ja siitä että esim. politiikan toimijoissa ei taida olla sieltä tällä hetkellä yhtään tekijää, ei vasemmistossakaan. Toimittajakunnasta puhumattakaan. Miten kielenpäässä monella taso-arvoihmisellä onkin ajatus meidän omasta white trash-kansankerroksesta. Ja onhan näitä julkisia purskauksia saatukin "hyvien ihmisten" suista, sekä tahallisia että tahattomia. Kun alaluokka huutaa pelkojaan, me huudamme: vihapuhetta, hiljaa, kun akateemikko Kaurismäki puhuu rikkaimman prosentin tappamisesta, me ihastelemme rohkeutta ja humanismia, ja haluamme kuulla lisää.
No, tehän tiedättekin että tämä paradoksi on meikäläistä ketuttanut ja paljon. Tämä Nordlund muistutti asiasta. Porvarinpennut porvareita vastaan on yksi kuluneimmista näytelmistä jota näytellään sukupolvesta toiseen. Nyt kyllä on saatu piiloporvarien = vasemmistolaisen viherröksen vihollisiksi se rääväinen rahvaskin, alaluokka. )
Täsmennän sen verran, että keskustelulla johon vittaan, tarkoitan nimenomaan yleistä keskustelua maassamme viime aikoina, en tämän blogin keskistelua ja keskustelijoita, vaikka mukanahan näissä ilmiöissä mekin olemme. Motiiviemme vankeina, toiset ymmärryksemme piiriin ottaen, toiset sen ulkopuolelle jättäen. Mutta ei kai ole muutakaan tapaa keskustella, ainakaan jos ei halua vaieta siitäkään mistä ei voida tarkasti puhua. Sanathan ovat heinäseipäitä eivätkä tarkkuusnuolia.
PoistaNorlundista tuli mieleen vielä se, että ajatelkaas kuinka paljon ihmisiä telkkarin mylly tarvitsee ihmisiä jo yhdessä viikossa haastateltavakseen. Satoja ihmisiä jauhetaan sanoiksi siellä vuodessa, pienessä maassa.
TV-talk edelleen kai siis myy ja saa katsojia. Tai sitten se on vaan niin halpaa ohjelmaa tuottaa.
J---n näkisin mielelläni telkussa keskustelemassa. Tuomas Enbuske ( lib. glob.) haastattelemassa J---tä, Hännikäistä ja Jari Halosta. Siitä voisi tullakin jotain.