Arto Halosen draamadokumentti Valkoinen raivo oli ehkä hieman kömpelö, mutta hirveän tärkeä elokuva. Se muistutti tylyllä tavalla siitä, miten todellisuus tapahtuu asiantuntijoiden kommenttien ulottumattomissa (vaikka äänessä olikin juuri alansa asiantuntija kokemuksen ja teorian kautta). Tässä elokuvassa nuo kommentit asettuivat voimattomaan valoon ja kuulostivat banaaleilta ja asiantuntemattomilta. Matti Vanhanen oli yhtä asiantunteva kuin tekoja ajankohtaislähetyksessä kauhisteleva psykologi. Mutta vähemmän ärsyttävä.
Kun kerran joitakin näistä tappajista on kiusattu tuhoisasti niin kuin väitetään, siitähän muistetaan aina ohimennen mainita, miksi nämä viisastelijat eivät sen enempää puhu kiusaajista, eli oleellisista kausaliteeteista? Siksikö että kiusaajat ovat ehkä uhrien joukossa eikä kuolleista saa puhua pahaa? Ja toki kiusaamisen vaikutus tappamisiin on vakava syytös, joka olisi perusteltava hyvin. (Pitäisikö kiusaamisesta puhuakin enemmän rikoksen diskurssissa; olisiko sillä parempi estovaikutus kuin ajattelemattomien lasten diskurssilla?)
Elokuva teki myös helposti ymmärrettäväksi, miksi niitzet sun muut fantasiat vetoavat valkoisen raivon täyttämiin ihmisiin. Pystyin hyvin ymmärtämään heidän tekojaan ja löysin logiikan jolla niihin päädytään.
Kun ampumisten jälkeen vaahdottiin koulupsykologien tarpeesta, tätä elokuvaa katsoessa tuli mieleeni ilkeä ajatus. Ehkä juuri he peittävät tehokkaimmin oleellisen siirtämällä huomiomme jälleen kerran syistä seurauksiin.
Minusta Halosen elokuvan tärkeys onkin juuri tässä. Se polemisoi ongelman ytimen: ratkaisun hakemisen seurauksista syiden sijaan.
Siellä se vielä on. Yle-Areenassa. (Ja katsokaa tämä mieluummin kuin se saksalainen nuorista uusnatseista kertova tv-sarja, joka ei kerro meille mitään uutta.)
NIMETTÖMÄN KUUDES VIRSI
VastaaPoistaAh pientä reppuselkäistä homoa
onko koulussa reksii, kunnon pomoa
Toista poikaa hän salas paljon rakastaa
toisilla tunteet leiskuu hän niitä pakastaa
Hänel onko missään koskaan taivasta
hukkuva lapsi pudonnutko laivasta
Niin pieni on poikarakastajan pää
rusentaako sydämensä ydinjää
Tiellä tällä voi suojata enkelin siipi
silloinkin kun kiusaajat ylleen kiipi
Kun ne pärskyy ja sylkee päälle
kun on maalitaulu heteron räälle.
-
(Oli pakko siirtaa J tämä tänne.)
Minusta myös tuo Halosen dokkari on ansiokas ja tärkeä, eri toten koska siinä puhuu selvinnyt, raivoaan hallitsemaan oppinut henkilö itse. Hän selitti myös ääritilanteissa tapahtuvan dissosiaation hyvin.
VastaaPoistaValkoinen raivo -termi erotukseksi kliseisestä mustasta raivosta toimii. Tämä kiusattu selviäjä on ilmeisesti kehitellyt termin itse kokemustensa pohjalta.
Nyt ilmeisesti osataan jo vähän paremmin etsiä mahdollisia joukkomurhien suunnittelijoita ja auttaa heitä ennen hirmutekoa. On löydetty niin paljon yhteisiä piirteitä, kuten tämäkin dokkari osoitti.
Älyllisyys ja väkivaltaan vastaamattomuus ovat pojissa ärsyttävä tekijä niille, joiden maailmankuvassa miesten kuuluu tapella paikastaan hierarkiassa. Enemmän kuin aggressiivisista pojista pitäisikin olla huolissaan hiljaisista ja kunnollisista, jotka eivät haluaisi sopeutua poikakulttuurin tyhmempiin puoliin.
Katsoin minäkin tuon. Samoissa tunnelmissa. Se että kaveria kiusattiin yliopistolla kanssaopiskelijoiden että opettajien taholta, pisti kyllä miettimään ko. paikan asemaa tiedon auktoriteettina.
VastaaPoistaJoskus olen todennut ettei juuri mistään ominaisuudesta joista yleensä johdetaan positiivisia käsityksiä (matkustelu, koulutus, kulttuurin harrastuneisuus/lukeminen) ihmisistä voi johtaa oikeastaan mitään varmaa.
Esimerkkini taas: tunnen kirjallisuutta paljon lukevia ihmisiä. Mitään laadullistaa automaattista myönteistä eroa en ole havainnut heissä verrattuna niihin, jotka eivät juurikaan lue. Tällä en tarkoita nyt sitä, että "usein lukeneet ihmiset ne vasta ikäviä tietojensa vuoksi ovatkin." Sekin on yksi myytti. Oppinut paljon lukennut ihminen voi olla yhtä lattea ja tyhjä kuin vastakappaleensa. Tässä Valkoisen raivon tapauksessa lukeneet, lukenoisto olivat kuin keitä tahansa.
Mm. tästä em. nousee omanikin vastarintani auktoriteetteja kohtaan esim. median, yliopiston, viranomaisten kansalaisuus-projektien suhteen. Tarkka täytyy olla tietty että on kriittinen vain silloin kun siihen on todellista syytä. Pelkästään reaktiivisena se muuttuu kyynisyydeksi.
jope
Ja se mikä tosiaan dokkarissa tuli hyytävästi esiin oli julman kiusaamisen ohittaminen ampumisten jälkeisissä keskusteluissa. Siitä puhutaan yleisenä nimittäjänä mutta siihen ei paneuduta syvällisesti.
PoistaKiusaaminen voi kyllä täyttää rikosnimikkeiden ehtoja, mutta se mitä pitäisi heti tehdä, niin kiusaamisesta pitäsi alkaa puhua rikoksen kontekstissa kuten perheväkivallasta jne. Silloin sen diskurssi muuttuisi vakavammaksi ja se otettaisiin sekä opettajien että kiusaajien taholta tosissaan. Nimet muokkaavat käsitystämme todellisuudesta.
"Kiusaaminen voidan tulkita rikokseksi! Älä syyllisty siihen!"
"Älä kiusaa!"
Edellisen vaikutusvoima on selkeästi iskevämpi. Tuolloinhan myös ampumisten jälkeinen kiusaamisesta puhuminen olisi muutakin kuin retorista jargonia, jolla psykologit voivat ilmaista huolestumistaan ja sitten käntyä pikaisesti ampujan mielen ja käytöksen puoleen. Näin yleisö voi psyyken ammattilaisten ohjamaana kääntyä pois todellisuuden kauheudesta.
Mikä on rangaistus, on sitten tapauskohtausta ja oikeus päättää siitä, jos siihen asti syyttäjän mielestä mennään, mutta rikoksen konteksti havahduttaisi useat, joiden mielessä kiusaaminen käy. Tämä antaisi vahvuksia myös kiusaamisen uhreille.
Nyt kiusamisesta puhuminen on ampumisten yhteydessä lähinnä ammatillisuuteen verhottua voivottelua. Halosen elokuva loi maiseman, jossa viranomaisten ja asiantuntijoiden voimattomuus valottui todellakin hyytävällä tavalla.
Minusta koko sana kiusaaminen pitäisi korvata sanalla väkivalta. Kiusaaminen kuulostaa kiusoittelulta. Pitkään on myös käytetty väärin sanaa kiusaus kiusaamisen sijasta.
PoistaYleensä näissä tapauksissa tekijä on kuollut, joten huomio on ollut siitäkin syystä uhrien puolella.
Pitäisi osata kiinnittää huomiota ja löytää valkoiseen raivoon pitkään jatkuneen väkivaltaisen kohtelun tuloksena päätynyt jo paljon ennen hirmutyötä.
Uhreinahan eivät aina ole tekijät, vaan he kävelevät edelleen vapaalla jalalla. Heidät pitäisi nostaa vastuuseen teoistaan, vaikka heidän sadisminsa kohde onkin kuollut.
Valkoiseen raivoon joutunut henkilö saattaa myös ennen tekoaan käyttäytyä pitkään niin ärsyttävästi, ylimielisesti ja omituisesti, että hänen kanssaan on mahdotonta olla kaveri - hän on jo sellaisten asioiden ulkopuolella, omasta mielestään yläpuolella - ja syyllisyyttä tuntevat nekin, jotka eivät osallistuneet ko henkilön kiduttamiseen, mutta eivät myöskään pystyneet lähestymään.
Dokumentin kertoja sanoi olleensa provosoiva ja sarkastinen. Hän torjui jo valmiiksi lähelle yrittävän.
Jonkin aikaa Pekka-Eric Auvisen kuoleman jälkeen hänen isänsä julkaisi facebook-sivuilla muistokirjoituksen, joka herätti tietysti somevihaa. Minä ajattelin silloin, että huh huh, tuo poikahan on tämän isän lapsi, miksi hän ei saisi surra, älkää nyt ihmeessä siirtäkö vihaanne enää häneen.
Seitsemäs virsi
VastaaPoistaRistus mikä tua oli Sullen tua risti
minoon ilämeesesti rääpäles, saristi
Jos mua ny vähääsen oikiastansa karuttaa
ekkai Sä uskos opees yritä mua naruttaa
Jotta oon ollu tosisnansa sakia rumaanen
mutta ei mua nimitellä saa humalaanen
No joo emmä ketään kiruttamatta tapa
mä myännän Jesus Ristus oot kymppi, napa
Onko lakeuren pelloos vertaa taivahan
sitä piäni pääni miättii jatkuvasti aivahan
Jos ny vähä jonku tappaa onko tua ny saristi
uskovaaset akat kehootteloo: ota oikia risti
J----
Kiusaamisesta tulee tosiaan puhua rikoksena ja väkivaltana. Ei juttu on sitten se että kun lapset/nuoret/aikuiset kokevat olevansa kiusattuja, niin siitä ei toki aina ole kysymys. Ihminen voi sanoa ja kokea oikeastaan mitä tahansa. Jotenkin kiusaamiselle olisi kyettävä tekemään niin selvät rajalinjat ja niin selvät kaikkia koskevat seuraukset että syntyisi mahdollisimman vähän väärinkäsityksiä kumpaankaan suuntaan.
VastaaPoistaMyös kiusaamisen käsittely on vaikeaa niillä, jotka joutuvat sitä tekemään ammateissaan. Siinä missä toinen keskustelee ja keskustelee (ja nimittää sitä ratkaisukeskeisyydeksi), toinen tekee tai kehottaa tekemään ilmoituksen poliisille (ja nimittää sitä ratkaisukeskeisyydeksi).
Sitten on tämä sana nollatoleranssi. Sitä nykyään toitetaan kuka minkin oman huoliasian suhteen ja ajatellaan että kun tuota termiä toistetaan ja toistetaan niin se tarkoittaa jotakin oikeaa. Ei se sana anna mitään todellista vakavuutta asian suhteen.
Itse en keksi muuta ratkaisua kuin että tarvitaan todella rohkeita lapsia, nuoria ja varsinkin aikuisia jotka osaavat ja uskaltavat mennä väliin niin että näkyy, kuuluu ja tuntuu. Loputon (vasemmistolaisperäinen) selitys että taustalla on "meidän aikamme" tai "kiristyvä kilpailu" ei vakuuta. Tuollainen paska kiusaaja ihminen on aina ollut ovat olosuhteet tai ajat olleet mitä tahansa. Antiikin Kreikassa tms. aikoina kiusaajat huvittelivat tappamalla kiusattuja. Neuvostoliiton armeijassa on simputettu tuhansia miehiä hengiltä. Uskon että sama sadismi löytyy kaikista kulttuureista kaikkina aikoina.
Ei muuta lääkettä kuin mennä väliin ryminällä, ja varsinkin lasten suhteen, näin käsitän, tehdä täysin selväksi että ollaan kiusatun puolella 100 prosenttisesti ilman mitään poikkeuksia.
Olen kuullut läheltä että jossakin vaiheessa kouluissa oli esillä ns. pyöreän pöydän keskustelut, jossa puheltiin ja jututettiin ja kirjattiin sitä kuka sanoi ja mitä sanoi ja miksi sanoi ja mitä sitten.... - mutta tilannehan oli ikään kuin tasavertainen kiusatulle ja kiusaajalle. Sivistynyttä ja upeaa varmaan aikuisten mielestä mutta mitä se tekee pienen lapsen vielä eritasolla olevalle oikeudenmukaisuus-logiikalle? Mua saa lyödä päähän kunhan lyöjä keskustelee kanssani puoli tuntia fiksusti ja pyytää anteeksi...
No, tuollaista se kai pahimmillaan oli (on?), en halua yleistää.
jope
On hyvä etsiä minuutta. - Kun olin pieni koululainen ja minulla oli pienen koululaisen voimat niin meninkö väliin kun näin kiusaamista vai pelastinko itseni jättäen puuttumatta asioiden kulkuun. Olinko kiusaajan rinnalla kulkija. Teinkö rohkean ilmiannon kun näin kiusaamista?
VastaaPoistaAikuisten tziisustelu ällöttää näissä kysymyksissä.
Lapset itse ratkaisevat keskuudessaan julmuuden kysymyksen. - Tuleekohan tässä mieleeni romaani Kärpästen herra?
Aikuiset eivät ikinä koskaan pääse väliin, koska lasten julmuus on lasten juttu. - Ja mitä julmuus on? Se on eräille huumaavinta huumetta emmekä tästä huumeesta lasten maailmassa ikinä pääse eroon.
Koulukiusaaminen ei koskaan lopu. Se kuuluu osana ihmiseloon. Näin ihminen ilmenee. Toiselle ihmiselle toinen ihminen on kärpänen, jolta täytyy repiä siivet ja tarkkailla sitten kiinnostuneesti ja tunteettomin mielin mitä tekee kärpänen, jolla ei ole enää siipiä.
J----
Väkivaltaisuus kouluissa on vähentynyt huomattavasti.
VastaaPoistaMinä kävin pientä maalaiskoulua ykkösluokalta ylioppilaaksi asti ja meillä oli rauhallista. Mieheni on käynyt Kouvolan poikalyseon, jossa oli tapeltu harva se välitunti verissäpäin. Hänen isänsä, joka toimi nuorempana Helsingissä poliisina, oli neuvonut, että lyö ensin, älä näytä heikkoutta.
Nykyään tuollaisista tappeluista nostettaisiin iso juttu, 60-luvulla ei.
Nollatoleranssi on hölmö asia, koska siinä kielletään myös poikamaiset leikit vuoren valloittamisesta kaikenlaiseen nyhjäämiseen ja painimiseen, mikä kuuluu poikakulttuuriin. Kun joskus harvoin tulee lunta, niin siitä pallon tekeminen kielletään.
Uskon, että väkivaltaa, henkistä ja fyysistä, pystytään kitkemään. Tein itse paljon siinä asiassa. Käsittelin asioita avoimesti luokassa, nimillä. Uskon, että paljon on jäänyt huomaamatta, mutta tiedän selvittäneeni monta tapausta. Eräällä tytöllä oli noin 60 kiusaajaa. Hän näytti ne ilkkujat luokkakuvista ja minä soitin kaikkien kotiin. Seurasi pari viikkoa keskustelua, minkä tuloksena jotkut ymmärsivät, että myös luokkatoverin kaukaa kiertäminen ja ohikatsominen on väkivaltaista käyttäytymistä. Luokseni marssi opettajainhuoneeseen puolustautujia, joilta minä pyysin uhrinsa silmiin katsomista ja ystävällismielistä ohi kulkemista. Jotkut vanhemmatkin inttivät ensin, että oma muksu ei ole tehnyt mitään. "Ei se edes puhu tän kanssa." Juuripa niin, kun pitäisi puhua niin kuin muidenkin kanssa. Eräs opettaja puolusti julmaa poikaansa sanomalla, että muut ovat pahempia.
Tukioppilastoiminta on ollut hyvä asia koulussa. Varmaan paras väkivallan ehkäisykeino, mitä koskaan on keksitty.
Ranskassa, Italiassa ja Britanniassa ei ole vieläkään kielletty lasten ruumiillista kuritusta laissa. Se on uskomatonta!
Väkivaltaisuus kouluissa ei ole vähentynyt huomattavasti, parahin ja rakastettavin Marjatta. - Sellaisesta ei ole näyttöä.
VastaaPoistaJ----
On ihmisiä, joille julmuus todistaa että he ovat olemassa. Jo varhain. Peruskoulussa. Tälle julmuudelle emme voi ikinä mitään. Tätä tapahtuu aina. - Opettaja on julmuuden sivullinen kuin sinä, Marjatta. Et kuule julmuuden kuiskauksia omassa hyvyyden ohjelmassasi. Kaikki julmat punastuvat puolestasi. Näin se vain on. Sori.
VastaaPoistaJ----
Onko tukioppilaan merkitys kiusaamisessa tai siis sen estämisessä oleellinen? On sitä tutkittu? Onko tukioppilailla uskallusta tarttua kiusaamisiin muita paremmin? Tutkimuksen aihe...
VastaaPoista"Ei muuta lääkettä kuin mennä väliin ryminällä, ja varsinkin lasten suhteen, näin käsitän, tehdä täysin selväksi että ollaan kiusatun puolella 100 prosenttisesti ilman mitään poikkeuksia."
PoistaJep. Ja puheet kiusaajan huonosta itsetunnosta pitää lopettaa.
"Minusta koko sana kiusaaminen pitäisi korvata sanalla väkivalta. Kiusaaminen kuulostaa kiusoittelulta."
PoistaJust. Sanat paljastavat ihmisten arkuutta syyllistää ja puhua julmuudesta oikeilla sanoilla.
Se formaatti mitä Marjatta opettajana edustaa... sille oppilaat nauravat pärskyen ja parkuen. Ulvoen. Nämä, joissa on sadismin salaperäinen ydin. Kirjoitan siis surun suurimmasta tuskasta kaikille pelleytetyille Marjatoille, joille sadistiset oppilaat suovat mukamas jonkin aikuisen opettajuuden. Kiehu omassa narsistisessa hyvyydessäsi Marjatta, he ajattelevat. Tohkeile, ope, Marjatta!!!
VastaaPoistaJ----
Se, onko lapsi ymmärtämättömyydessään julma, tulee aika nopeasti selväksi paljastumisen hetkellä. Patologiset kiusaajat jatkavat harastustaan surella todennäköisyydellä. Mutta tuo mitä jope sanoi tuosta puuttumisesta väkivaltaan, on oleellista. Ja puolustan nyt Marjattaa: rohkea olet ollut ja jos oppilaiden joukossa luonnevikasia on, et sille mitään voi.
PoistaEn tiedä onko tää J--- nyt jokin sun performanssi mutta tuo miten lyttäät Marjatan rohkean ja oikean toiminnan opettajana, on kyllä sukua vallankäytölle (kiusaamiselle) sekin. Marjatan kaltaiset opettajat eivät voi pelastaa kaikkia mutta he tekevät jotakin ja toivonpa että kaltaisiansa oli enemmän Suomen kouluissa.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä sitäkin mitä ajat takaa. Näet ihmisten pahimmat motiivit täysin mustina. En siloittelu pahuutta. Et selitä raakuutta sitä pois minkä joku näkee vain huonona toimintamallina, josta pienellä keskustelulla pääsee eteenpäin kun vain "uskoo hyvään ihmisessä." Oman henkilöhistorian läpi maailman näkeminen toivottomana ei riitä analyysiksi. Siellä ne sadistit ovat. Niitä on aina osa jokaisesta ihmisyhteisöstä. Pahin voidaan joskus estää, mutta ei koskaan kokonaan.
Silti, ja juuri siksi, täydet pisteet Marjatalle (joka ei nyt varmaan pisteitä meiltä kaipaa) joka on toiminut rohkeasti eikä vain päivitellyt asiaa johon voidaan puuttua.
jope
Minä en näe Marjatassa rohkeutta vaan narsismia. Taas: sori. Todellisuus ei määrity Marjatan lailla. - En usko että Marjatalla olisi koskaan ollut muuta merkitystä kuin oman aineensa opettajana. Aika paljon se tietysti on!
VastaaPoistaSadistiset oppilaat ovat nauraneet Marjatalle - ja se siitä.
En usko että oppilaat suuremmin muistavat Marjattaa, vaikka hän sitä tahtoisi.
J----
Minä kirjoitan vain tähän blogiin ja omaan blogiini. - Ehkä Marjatta käy puheliaisuuttaan lässyttämässä kymmeniin blogeihin. En tiedä. - Mutta tiedä, Marjatta, minä en ole mies jota retkutetaan. Minulla on AISTI.
VastaaPoistaJ----
Näen j:ssä turhautumista julmuuden edessä. Juuri tuota valkoista raivoa. Näet Marjatan toiminnan heikkoutena, joka haastaa ehdottomutesi. Onko näin? Minusta Majatan teot ovat hyödyllisiä siinä määrin kuin ne saavat vastakaikua niistä oppilaista, jotka häneen reagoivat havahtuen. Kaikki eivät ole luonnevikaisia. Ja oleellistahan on, että organisaatiossa annetaan selkeä ja ehdoton viesti väkivallattomuudesta. Se on velvollisuutemme. Muuta emme voi tehdä. Muuten minunkin työni olisi turhaa. Niin kuin joissain kohdin voi ollakin.
PoistaSadismin ei pidä antaa hämärtää kokonaiskuvaa. Muuten vaivumme täydelliseeen epätoivoon.
PoistaMitä sä J---- nyt niin riehaannuit? Huomasitko, kun sanoin , että paljon on jäänyt huomaamatta? En halua mitään kiitosta, otin vain tuon oman puuttumiseni esimerkkinä siitä, että kyllä asioihin puututaan, kun/jos nähdään.
VastaaPoistaSe ei ole totta, että opettajat eivät mitään huomaa tai eivät mistään välitä. Saatat yleistää oman kokemuksesi lapsena. Mihinkään ei kouluissa mene nykyään niin paljon aikaa kuin oppilaiden välien selvittelyyn, koska kaikkeen yritetään puuttua nopeasti.
En tiedä, onko tukioppilaiden merkitystä kiusaamisessa tutkittu, mutta olen nähnyt sen toimivan käytännössä.
Myös vertaissovittelu on hyvä keino alaluokilla. Murrosikäisten keskuudessa se ei toimi niinkään.
Huomaatkohan sinä J---- omaa julmuuttasi ollenkaan. Ei kai sinulla ole mitään etuoikeutta ivata toisia blogikeskustelussa. Kyllä minäkin olen tunteva ihminen.
VastaaPoistaJa miksi en saisi käydä muissa blogeissa? Tottakai käyn.
Minä en uhkaa Marjattaa. En halua hänelle mitään pahaa. - Mutta tällaiset marjatat ovat oksettava ilmiö suhteessa todellisuuteen. He ahmivat itselleen ylemmyysasenteen ja siitä narsismistaan päin he ammentavat kommenttejaan. - Näitä marjattoja peruskoululaiset eivät vakuuta. - Nämä marjatat kirjoittavat itselleen menestystarinaa, jota peruskoululaiset eivät allekirjoita. - Minä olen toki nähnyt erilaista opettajien itsetyydytystä. Naminannaa itseltä itselle.
VastaaPoistaJos nämä marjatat olisivat edes niin todellisuudentajuisia, että pysyisivät hiljaa! - Mutta he pursuilevat!
J----
Huomasin kuinka tähän filosofiseen blogiin alta aikayksikön muodostui eräänlainen marjatta m:n perseennuolentakirjoitustaso. Kuka on M? Mitä siitä on näyttöjä? Äimistelen! - Minulla ei ole mitään näyttöjä. Ei mistään. Enimmäkseen M on kirjoittanut höpöjä, joiden taustalla huokuu narsismi, todistus itsensä täyteydestä. Tämäkö minun pitäisi ostaa?
VastaaPoistaSama koskee tietysti myös J Saarta tai Jopea.
Tai minua. Minulta minulle. Paskaa.
J----
Tosiaankin - olla julma. Tajuta blogistiikka. Tämäkin J Saaren pönötys. Varmaan ajasta ikuisuuteen. Lipevyys. Ksltaisten kieliseksi. Perusolettama. Lähtökohta. Nanna, blogistin ylevöittämä manna. Tämän toistuvuus!
VastaaPoistaNyt pois, nyt pois - matka syvyyksiin!
J----
J. Rauhoitu. Täällä ei ole vihollisia. Vain ajatuksissaan viihtyviä ihmisiä. Jotta mikään kirjoittaminen ja ajatustenvaihto tai taide tai filosofia olisi jotain muutakin kuin ajatusten estetiikkaa, pitäisi muuttaa diktatuuriin ja kirjoittaa sen vastaisesti siellä. Itsensä ja muiden kanssa viihtymistä kirjoittaminen on täällä lintukodossamme. Haet äärimmäisiä tekoja mielesi perukoilta? Nekö olisivat jotain riittävästi? Yritän ottaa vakavasti vihasi koska sitä meille ja erityisesti Marjatalle tarjoat. Ja Marjatan toiminta nyt vain nousee aiheen keskiöön kun hän on toiminut niin kuin on. Hän edustaa täällä tässäaiheessa toimintaansa eikä itseään. Sitä patsi jos rikosseuraamustyöntekijä väittää, ettei työssä onnistuessaan (niinkin käy) yhtään koe mielihyvää osaavuudestaan, se valehtelee. J. Sun vihasi yrittää edustaa jotain puhdasta totuutta ja ihmisten suhteellisuus saa mielesi kuohahtamaan ja vihaamaankin. Ei Marjatta tarvitse puolustajaa, mutta juuri hänen suhteellisuutensa on sun vihasi ehdtomuuteen parasta lääkettä. Ehdottomuutesi on sinänsä totta ja siksi haluan reagoida siihen aidosti. Siksi en poista näitä puuskiasi ja toivon että lukijani pysyvät mukana.
PoistaJ----, koetan sanoa, ettei aina tarvitse mennä mustaan tai valkoiseen raivoon, vaan löytyy myös apua.
VastaaPoistaSinä taas koitat sanoa, ettei mitään voida tehdä eikä osata tehdä. Aiemmin olet kertonut olleesi itsekin opetustyössä ja että lapset pitivät sinusta. Ryhdyinkö ivaamaan sinua siitä! En. Olin iloinen puolestasi.
Sinä vaikutat nyt joltain yli-ihmiseltä, jolla on ainoana oikea tieto. Sinulla on itsestäsi tietoa, mutta ei esim. minun työstäni tai minusta muutoinkaan. Ehkä hahmoilet?
Aiemmassa työpaikassani organisaatio toimi hitaasti ja byrokraattisesti, jolloin yksittäisen opettajan piti toimia itsenäisesti ja nopeasti. Inkeroisissa taas rehtorit toimivat nopeasti kuin kärppä. Vanhemmat kutsuttin kouluun kesken työpäivänsä, jos lapsi kiusasi. Sieltä ne tulivat vakavina, työpaikalla oli pitänyt selittää, että on menossa kriisipalaveriin. Kiusaaja kutsuttiin myös paikalle, mutta ei kiusattua enää lisää nolattavaksi. Myös kokonaisia luokkia vanhempineen kutsuttiin kriisipalavereihin illalla.
Ajattelin, että minulla on pitkä kokemus opettajan työstä ja siksi kanttia tuoda näitä asioita tietoon. Mediassa on vain koulun parjausta ja epäonnistumisia. Opettaja-lehdessä valitaan Vuoden Koulu, mutta sekään uutinen ei kelpaa muulle medialle.
Joistakin asioista kannattaa tohkeilla!
Totta, on oppilaita, joita ei voida auttaa, vaikka mitä tehtäisiin. Kiusaaminen nähdään, mutta ei saada lopetetuksi, koksa kiusaajia ei saada minnekään pois koulusta. Olen joskus ehdottanut kiusaajan vanhemmille yksityisopetusta, mutta eipä sekään paljon auta, kun on vapaa-aika ja some.
Nyt en ehdi lukea kommenttejanne. Lisään vain hätäisesti. Ymmärtäkää tai ette. - Marjatalta minun pitäisi pyytää tuhat kertaa anteeksi. Mutta tuskin hän jaksaa niin monta kertaa antaa.
VastaaPoista- Eilen jouduin puolustamaan työorganisaatiotani oikeudettomuuden ja typeryyden edessä. Jouduin sellaiseen asemaan. Jouduin myös toteamaan vastapuolelle, etten noudata annettuja ohjeistuksia ellei... Huomasin kun tulin kotiin, että kiukku ei lähde pois. - Ja taas tämä kauheus: läppäri on liian lähellä.
Lapsellista. Vaarallista.
No niin. Olen tehnyt Marjatasta sen mikä minulta on lapsuudessani puuttunut. Siis turvaihmisen, jota voi koetella ja jota vasten voi kiukutella.
Minä, joka olen kaljupää ja kohta 58!!!
Oli tarve tällaiselle Marjatalle. Ja kun osuin tähän mainioon blogiin niin sieltä löytyi!
Minun persoonani on halki, rikki. Olen monipersoona.
Parasta olisi että pystyisin nettipaastoon.
Pyydän siis kaikilta ja erityisesti Marjatalta anteeksi yllä olevia kirjoituksiani. Miten voisin olla loukkaamatta - en tiedä.
Elän itsemurhayritysteni jälkeistä aikaa enkä oikein tiedä mitä sillä tekisin tai siitä ajattelisin.
Siellä jossain Marjatta on ihmisille parasta mitä he voivat lähelleen saada.
Kirottu läppäri! Tässä pienessä makuuhuoneessani! Vauhkoavat sormet näppäimillä!
J----
Kahdeksas virsi
VastaaPoistaVoi te kaikki ihmiset en oo teille vertainen
mua ahdistaa taakka musta satakertainen
Jos sateen jälkeen maassa mataa liero
niin ajattelen ei siinä oo mieleni kiero
Missä on vastaanotto Jeesuksen
kannan sinne minän niin rikkinäisen
Kuin James Potkukelkka huudan apuvaa
mun mieleni tääl myös puihin kapuvaa
Kai mullakin joku on suojelusenkeli
oli sitten kesä talvi tai mikä tahansa keli
Mun suu on surusta kuiva ei sula rinkeli
vähän aktiivisempi vois olla suojelusenkeli
J----
Kiitos J.
PoistaMuista että vain itse voimme olla hyviä ihmisiä. Ei kukaan meidän puolestamme.
Ehkä ongelmani on siinä, etten jaksa lukea säröttömän ihmisen pönöttävää höttöä. En jaksa lukea sellaista minkä ytimessä on viesti - katsokaa minua HYVÄÄ ihmistä. En jaksa lukea näitä hyvän todistuksia ja päsmäröintejä. En ole niistä samalla tavalla kiinnostunut kuin kustannusyhtiöt. Tai vaikkapa Vesa Haapala.
VastaaPoistaJ----
J----, olisi tämä maailma kurja paikka, jos täällä ei voisi nähdä hyvää.
VastaaPoistaEt tunne minua, enkä mitenkään sellaista voisi olettaakaan, mutta näissä kommenteissa, joita tänne olen postannut, olen yrittänyt nimenomaan nähdä hyvää rikki menneessä maailmassa ja kertoa siitä, miten näen siinä hyvää ja millaisissa asioissa hyvä voisi itsestään todistaa.
Keksisin itsekin miljoona kyynistä / realistista vastaväitettä omille jutuilleni, ei se siitä ole kiinni. Mutta koska maailma on täynnä pahoinvoinnin voihkaisuja, en ole tahtonut niitä Juhan blogiin lisätä.
Totta kai olen tajunnut, että pidät minua positiivisuuden pintavaahtona jos sellaisenakaan, mutta tiedätkö J----, ei haittaa yhtään. Olen täällä keskustelemassa eikä minun tarvitse näytellä jotain muuta kuin mitä sillä hetkellä tunnen. Pysytään vaan sellaisina kuin meidät täällä tunnetaan ja vaihdetaan moodia jos elämässä siltä tuntuu. Eivät nämä ole mitään lopullisia todistuksia.
Mulla on silloin kun tulee jostakin syystä halua olla oikein, tehdä hyvää tms. minimivaatimus itselleni etten olisi ainakaan lisäämässä kenenkään taakkoja, suruja, vaikeuksia.
VastaaPoistaKriittisenä ihmisenä koen itseni b-luokan kappaleeksi hyvän tekemiseen, mutta ajatus että en olisi ainakaan toisten raskautta lisäämässä, tuntuu siedettävämmältä. Aina ei tietenkään sekään onnistu.
Kuten Vesa totesi, ja kuten kaikki tiedämme, elämä on meille kaikille kompleksinen ja vaikea, kullekin omilla tavallaan.
Olen myös varma että kukaan täällä meistä ei ole mikään positiivisen ajattelun guru tai opetuslapsi, mutta kyllä valoa pitäisi aina yrittää nähdä enemmän kuin pimeää.
Maailmassa on juttuja ja pahuutta ja ongelmia joita ei voi ratkaista. Se on fakta. Mutta suurimmalle osalle ihmisen asioista voidaan tehdä jotain, yrittää tehdä ja silloin ei voi mitään muuta kuin uskoa siihen mitä yrittää.
Tämä ei tietenkään tarkoita ettei ongelmista voisi puhua suoraan. Mutta turha henkilökohtaistaminen on juuri sitä taakan lisäämistä.
Muuten, tämä ei ole mitään "jeesustelua" vaan hengissäpysymisen peruslähtökohta.
jope
Hei kuules J----, lopeta jo itseruoskinta. Saat anteeksi. Huomasin, että olit tehnyt tunnustusta myös omassa blogissasi. Mennään eteenpäin.
VastaaPoistaHyvin, hyvin harva ihminen on särötön. Sinä haluat ehkä nähdä niin. Et voi tietää, mitä itse kukin on kokenut. Et tiedä, kuinka pohjalla muut ovat ehkä käyneet, he jotka nyt keskustelevat hiiltymättä, yleisellä tasolla.
Jos haukut muita keskustelijoita täällä säröttömiksi ja heidän puheitaan pönöttäväksi hötöksi (vai oliko se vain minulle), niin se ei ole yleisesti ottaen totta. Se on sinun ylimielisyyttäsi.
Miten negatiivisuus voi olla parempaa kuin positiivisuus!
Voisit valita myös sen asenteen, että täällä on kiinnostavia ihmisiä. Olet niin joskus sanonutkin. Ehkä sinulla on nyt jokin huono, katkera vaihe päällä.
"Minä joka olen kaljupää ja kohta 58!!!" Ai että on myöhäistä kipuilla vai?
Minä esittelin juuri omassa blogissani - höttömäisesti vain - Ben Furmanin kirjan "Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus"- Sinusta tämä otsikko voi tuntua onnellisuuspupulta (minäkin luulin niin joskus), mutta tiedätkö, minä esittelin sen juuri siksi, että oma lapsuuteni on ollut hyvin onneton ja tiedän, että asiat voi todellakin oppia näkemään eri tavalla, kun aikaa kuluu. Etkö sinäkin käy juuri siksi psykiatrilla, oppiaksesi elämään menneisyytesi kanssa?
Varsinkin nyt kun olen harmaapää ja kohta 67, syöpää ja nivelvaivoja sairastava, niin juuri nyt ja näiden uhkien takia olen oivaltanut, miten ihanaa onkaan elää. Olen nykyään hyvin tasapainoinen. Minusta se ei ole halveksittavaa.
Ehkä minun todella pitäisi lopettaa täällä hyppely, jos saan
J----:n menemään hahmoihinsa.
Turvaihminen-sanaa on minusta kyllä käytetty ennenkin. Kun eräs vaikea luokka koetteli minua oikein, niin naapuriluokan ope sanoi, että ne uskaltavat tehdä sen, koska minä olen heille turvaihminen.
Kyllä minä kestän arvostelun, mutta en tiedä, onko tämä asetelma oikein järkevä.
Minusta Vesa on hyvä keskustelija.
Onko sinusta J---- jotenkin uhkaavaa, että tänne tulee uusia keskustelijoita? Olet suhtautunut epäileväisesti johonkuhun toiseenkin täällä käyneeseen. Blogielämä on tällaista. Itsekin juutun joskus pitemmäksi aikaa jonnekin ja sitten taas toisaalle. Täällä olen käynyt nyt ahkerammin kuin muualla.
Onko sinun turvattomuutesi niin syvää, että et antaisi meidän keskustella muualla kuin täällä? Viittasit sellaiseen tuolla aiemmin, kun sanoit, että minä käyn lörpöttelemässä siellä sun täällä.
Kukaan ei halua tulla kutsutuksi halveksuvasti monikossa, marjatat.
Olen one and only Marjatta, ainutlaatuinen yksilö!
Hyvää viikonloppua keskustelijoille!
J. Tuon vajoamisesi turhautumiseen kyllä ymmärrän (mutta en tuota vesa haapalaa). Minusta me vain kulutamme hirvittävästi energiaa onnellisuutemme ja hyvyytemme suhteellistamiseen. Annamme pahuudelle sillä tavoin pikkusormen. Pahuus ei vähene sillä.
VastaaPoistaEhkä onnen ja hyvän tuottaminen on niin lähellä narsismia ja itsekkyyttä, että olemme siksi varovaisia hyvää käsitellessämme ja siitä puhuessamme. Onhan se niinkin. Siksi ihminen taitaa tarvita hyvän transsendenttia mallia jossa säilyttää puhdasta ideaa hyvästä. Jota siis ei minulle missään ole. Minusta on arvokkaampaa arvostaa kaltaistemme hyvyyttä, ihmisen pyhää, luottaa ihmisen vilpittömyyteen niin pitkälle kuin mahdollista.
Nietzsche oli metafyysikko hyvän ja pahan suhteen: hänelle julmuus ja kylmä tahto olivat ensisijaisempia entiteettejä ja hyvyys ja myötätunto lähempänä ideologisista ja kristillistä, siis suhteellisempia entiteettejä, jotka filosofian kuului haastaa. Jotenkin kummasti me olemme kaikki niitzeläisiä ja oletamme pahan olevan jotenkin perustavampaa ja kiihkoudumme hyvän valheellisuudesta. Tässä suhteessa niitze meni metsään ja se mikä meissä on häntä, on heitettävä menemään.
"Miten negatiivisuus voi olla parempaa kuin positiivisuus!", kysyy Marjatta ihan oikein.
PoistaJa minä vielä kysyn, millä logiikalla se olisi todempaa?
Mä oivalsin nyt jotain, kiitos teidän kaikkien.
VastaaPoistaOlen nimittäin viime vuosina käyttänyt itsestäni usein määritettä "kulttuuripessimisti" koska olen vahvasti kokenut että täällä mennään väärään suuntaan niin monella ihmiselämän osa-alueella että hirvittää. On siihen liittynyt poliittis-filosofisia taustoja ja teorioitakin ja viime vuoden aikana tilastomatematiikkaa, jotka, niin olen kokenut, korreloivat vahvasti todellisuuden kanssa.
Mutta kuin luin Marjatan vahvan viimeisen kommenttin (plus monet monet rouvan aiemmat), Vesan ajatuksia ja Juhan ajatuksia ja J----:n tuskaa, niin nousee vahvasti mieleen kysymys itselleni, että mitä hittoa mies sä oikein itsellesi teet?
Ole mieluummin kulttuurioptimisti, pönttö! Pessimismiin ja melankoliaan riittää aineksia aina muutenkin, ei sitä asentoa tarvitse valmiiksi ottaa. Yritä olla optimisti edes. Et siinä voi menettää mitään muuta kuin väärässä tai oikeassaolemisen, ja niillähän ei elävässä elämässä tee mitään. Elämä on elämää. Se on sitä paitsi ohutta haurasta, sen voi menettää milloin tahansa.
( Vesa, Sinä hullu, tänä yönä sinulta otetaan pois...)
( Juha, Cormac, Tie)
Olen ollut esim. töissä iloinen, avoin ja ehkä jopa positiivinenkin jne. mutta sisäisesti kuin uppoavassa laivassa (poikkeuksena vain perheeni, kiinnostus taiteeseen ja se toivo joka mulla on k-uskossa, mutta ei mennä nyt siihen).
Tämä keskustelu nosti mieleen nyt kuitenkin sen, että kultuuripessimisti ei olekaan mikään arvonimi tai kunniamerkki, vaan aivan päinvastoin. Elämä ja rehellisyys taitavat elää juuri niissä jotka uskovat että kaikesta voi ainakin yrittää selvitä. Jopa positiivisella mielellä. Yritän päästä mukaan. Yritän ainakin.
Onhan tämä kaikesta päättäen ollut muillekin tärkeä blogi.
Sellainen väärä coolius, namedropping ja kokemuksien ja elämyksien statuspäivitys täältä on puuttunut, siksi olen tänne itsekin päätynyt. Hienoa antimodernismia kerta kaikkiaan.
jope
Jotenkin tuntuu niin hyvältä lukea kirjoituksianne. Ajattelen ahaa nämä ihmiset ovat olemassa. - En voi kiistää sitä! - Tämä asunto missä yksin asun on asunto, jossa traumapommini räjähti. En ole muuttanut pois. Kaikki muistuttaa traumapommista. Toisaalta olen paljolti helpottunut.
VastaaPoistaTraumapommin räjähtäessä eräänä yönä ikoninurkkauksessani luin Isä meidän -rukousta seitsemän tuntia. Aloitin keskiyöllä ja aamulla seitsemältä lysähdin lattialle kun en enää jaksanut sitä.
Jossain traumapommin vaiheessa minun piti saksia taskut pois housuista ja vetoketjut.
Vein mustissa säkeissä roskiin tärkeimpiä kirjojani kun Jumalan ääni niin käskytti.
Torhoilin pihalla kun kaikkialla kaikkeus jymisi ääniä. Näin näkyjä.
Ja siellä ytimessä kaiken jälkeen oli minun sietämätön totuuteni, jonka oivalsin myöhemmin.
Olin ajattanut itseni yöllä taksilla lentoasemalle mistä muka helikopterin piti pelastaa minut. - Sain soitettua eräälle tärkeälle ihmisille. Sanoin: Soitatko poliisipartion. - No hänpä syvällisenä ihmisenä vailla psykologista koulutusta soitti ambulanssin. Tästä alkoi matkani päivystykseen.
Kun lopulta ambulanssi vei minut mielisairaalaan niin matkalla sinne olin jotenkin täysin kuolleessa kulmassa.
Olin niin kehno, että itsemurhayrityksenikin olivat epäonnistuneet.
Minulla on ollut tympeitä aamuja. Rasittavia aamuja. - Kysymys: Mitähän taas kirjoitinkaan J Saaren blogiin? - Sitten avaan koneen kauhunsekaisin mielin ja huomaan tosiaan taas tuota peittelemätöntä sotkua, jonka taustalla on tahallinen ärsyttäminen ja oma sisäisen lapsen säikähtänyt parkuna.
Minulla on tosiaan psykiatriyhteys ja psykoterapeutti. - Psykiatrini on medisiinari. Hän haluaa keskittyä tarkistamaan lääkitykseni. Hänen otteensa ei ole dialoginen. - Psykoterapeuttini on kokenut ihminen, tärkeä. - Mutta tällä hetkellä tahtoisin kaikkein eniten puhua rakenteellisen dissosiaation teoriasta ja siitä miten se käytännössä ilmenee ja salpaa elämää.
Minä en oikein tiedä miten pitää olla.
Meillä oli tuossa viikolla tykypäivä. Meitä miehiä kolme ja parikymmentä naista.
Sattui hetki laavulla, jolloin nämä pari muuta kaveria olivat poissa. Toinen teki makkaranpaistotikkuja.
Katsoin laavun ulkopuolelta naisia. Ja taas pirut mielessäni. Sanoin: Frii-kanavalla menee parhaillaan ohjelma moniavioisuudesta. Kohta rakkaat vaimoni me paistamme makkaroita.
No joo. Onneksi tämä makkaratikkukaveri tuli heti lauseeni perään laavun luokse. Traumapommin jälkeen sitä muka luulee olevansa vielä humoristinenkin!
Vesa on runouden ammattilainen.
J----
Annan hyvin tärkeän kirjallisuuslähteen. Se samalla kertoo siitä miten kirjallisuuden hedelmät eivät välttämättä putoa suuryhtiöiden puista.
VastaaPoistaNimimerkki Miss B on julkaissut omakustanteena teoksen TRAUMA1. Huomatkaa ykkönen perässä.
Miss B on valinnut sen että hän kirjoittaa nimimerkillä ja se on juuri oikea ratkaisu. Miss B on törkeällä tavalla seksuaalisesti hyväksikäytetty.
Googlettamalla löytänette Miss B:n luokse.
Kannattaa tilata Miss B:n pieni kirja. Annoin siitä Miss B:lle kiittävää palautetta.
Miss B osaa kertoa mitä olemassaolollisia ja tajunnallisia pitkäaikaisseuraamuksia on kaltoinkohtelusta. - Hänen omakustannuskirjansa on aarre!
Tahtoisin lukea mielelläni Marjatan kommentin tästä kirjasta. Jos sen tilaa niin maksu muistaakseni oli noin 20 euroa.
Mutta jätkät tilatkaa ja lukekaa te kans. Kannustetaan omakustannuskirjailijoita!
J----
Rauha tälle seurakunnalle,
VastaaPoistaroudasin kesäkamppeita mökille ja maalasin portaita ja terassia talven jäljiltä ehompaan kuntoon.
Taas on näköjään tullut hyviä puheenvuoroja, pitää lukea tarkemmin heti kun ehdin. Ei muuta kuin mukavaa lauantai-iltaa kaikille, meneepä se sitten apollonisessa, dionyysisessä tai traagisessa moodissa (viimeisin tietenkin nietzscheläisin vaihtoehto).
Rauhaa sinullekin, seurakuntamme jäsen!
PoistaTänään mestarien liigan loppuottelu!
Kiitos Juha, en olisi huomannutkaan kaiken höseltämisen keskellä, pitää ehdottomasti katsoa!
VastaaPoistaJa mikä mukavinta, huomasin vahingossa, että yle2 näyttää Ranskan avoimia. Tennis kun on ollut minulle jotain elämää suurempaa aina. Upea peli, kertakaikkisen rautaa. Eksistentiaalinen näyttämö. Kaksi pelaajaa, syvää keskittymustä ja sen hajoamista, yksi syöttö ja kaikki ontoisn... Joku putoaa huipulta pohjalle ja nousee taas ylös. Upeita käänteitä ja sitä apollonista kauneutta ja traagisia hetkiä.
PoistaMuistan joskus 70-luvun lopussa kun mcenroe ja borg pelasivat olikohan nyt sitten wimbledonissa. Borg jo hviämässä mutta nousee kuin amerikalaisessa nyhkyelokuvassa ihan kuilun reunalta voittoon. Vieläkin liikutun. Ihan totta. Se oli yksi nuoruuteni hienoja hetkiä. Yhtä heidän peliään pyöräilin katsomaan 3 kilomeriä kaatosateessa kaverille kun oma teevee levis. Enkä pidä sitä vieläkään älyttömänä tekona.
Ylevyydestä ei kai voi enää puhua estetiikan yhteydessä. Ehkä. Jokin ironia ja saasta hiipii aina mukaan. Urheilu on vielä ylevän aluetta (lisäaineista huolimatta). Tuo borgin nousu oli ylevöittävä kokemus. Ylevöidyn yhä.
PoistaJuha, ylevän estetiikka on mielestäni pitänyt paremmin pintansa kuin kauneuden estetiikka, jos mietitään ylevää kokemuksena, jossa mielihyvä syntyy mielipahan, pelon, mitattomuuden jne. kautta. Tarkoitan Kantin esittelemiä matemaattisen ja dynaamisen ylevän käsitteitä. Ihminen kohtaa joko mittaamattoman (tähtitaivas) tai voiman (myrsky, ehkä etäisyyden päästä) ja tajuaa, ettei hänellä ole mittaa sille minkä havaitsee (avaruus) tai että hän fyysisenä olentona tuhoutuisi esim. myrskyyn mutta tajuaa samalla, että moraalilaki hänen sisällään olisi koskematon. Mielestäni nykyihminen voi tulkita edelleen Kantin pohjalta hyvinkin monenlaisia ilmiöitä, joissa kipua / tuskaa / pelkoa seuraa jokin ne ylittävä ja pelkkä kauneuden kokemus (myönteinen haltioitiminen) ei voi saada tätä aikaan.
PoistaLuulen, että sinä voisit esimerkiksi pohtia tätä esim. nietzscheläisessä / lacanilaisessa / urheilun kehikossa. Ylevän mahdollisuus on kaikkialla missä on kauhua, ääretöntä ja voimaa. Toki sitten vaikka J---- voisi sanoa, että on kauhua joka nielee sanat eikä niistä saa irti mitään todistusta moraalilaista tai muustakaan sellaisesta. Soisin kuitenkin, että nykyihminen säilyttäisi sekä kauneuden että ylevän kokemusten mahdollisuudet - uskon että siihen on hyvät mahdollisuudet, kun ei anneta ironian suhteellistaa kaikkea. Kant oli kova jätkä, oikeasti.
Voisi miettiä myös onko omassa elämässä ylevän kosketuksia lainkaan. Yleväksi voisi nimittää elämäänsä jos niitä olisi ollut, tai olisi, edes joitakin. Kantin moraalilain tai edes jonkin sen sukuisen virityksen on ihmisessä korvannut mm. hedonismi. Koko ajan pitäisi nauttia. (Melenderhän kysyikin, Kuka nauttii eniten.) Koko ajan pitäisi kokea s i s ä l l ä ä n jotakin mieletöntä, kun todellinen kosketus omaan sisäiseen voi syntyä mielestäni vain todellisessa kosketuksessa johonkin isoon ulkoiseen, jota voisi nimittää nyt vaikkapa sitten yleväksi.
PoistaMulle mitattomuutta edustaa aika. Täysin mitaton on muuten juuri, aika, vaikka juuri sitä mitataan mitä ei voi oikeasti mitata. Aika kohtelee meitä kuin avaruus, meistä mitään piittaamatta. Kaikki on yleensä pian ohi. Siitä seuraa joko halua tarttua aikaan, hetkeen tai antaa kaiken mennä pois, niin kuin se muutenkin menee. Aika ja avaruus, niitä vasten me olemme todella mitatttomia. Ja niitä vasten todella olemassa. Katselin juuri vähän telkusta Veteen piirrettyä viivaa ja siinähän tuuli kävi ruohossa hiipivien ja taistelevien miesten yli.(Kuva suoraan Raamatusta) Olemassaolot katosivat ruohoon.
Mun vuoro järkyttää teitä. Olen penkkiurheilija kuten tekin, ja kuten kaikki kunnon miehet, joo. Mutta, hah, mä en kestä Mestarien liigaa enkä koko sitä eurooppalaisten suurseurojen megameininkiä.
Ei se koko, vaan miten se tehdään.
Ei paikallisuutta lainkaan. Ei pelaajissa, ei valmentajissa, ei edes, mikä on uskomatonta, mainostajissa.
Persianlahti/öljy mm. pyörittää koko futisshowta ja megalomaniaa. Kaikki on kaupan ja näyttääkin kliiniseltä sillä vihreällä luxus-nurmella.
Ja tästä kaikesta pitäisi muka iloita: taktiikasta, huippupelaajista, siirroista, siirtosummista, lyhytsyöttöpelistä, pelaajien kampauksista, koko ajan jauhavasta miljardimyllystä. Hah. Mulle Mestarien liigat ja La Ligat ja vastaavat ovat muoviurheilua tyypillisimmillään. Kun Kalliossa (tää on jo nyt vähän vitsailua) tulee kuplahipstereitä typeriä Barce-paitoja päällään vastaan, mutta tiedän samanlaisten tyyppien boikotoivan sitä sun tätä, maitoa ja appelsiineja, Venäjää ja lihaa, niin mun tekisi mieli toivottaa nuo miljardijalkapallon fanit sinne kuuluisaan kuuseen. Kai mä, toivoton tapaus, haistan jotain katalaa globalismia noissa jalkapallo-ooppiumi spektaakkeleissa. Inkvisaattori, mä? Nauttikaa te vaan. Mä en pysty. EM-kisat on sitten erikseen. Niissä elän mukana.
jope
Jope, Veteen piirretty viiva hakkaa mennen tullen tämän Mestarien liigan loppuottelun, mutta hei - nyt Atletico tasoitti, ajassa 80 min noin.
PoistaTässä yksinäisessä yössäni tahtoisin esittää teille erään toivomuksen. Varsinkin jos tämä nyt sitten on eräänlainen seurakunta.
VastaaPoistaToivoisin vain että jos jatkossa minä teitä hirveästi loukkaan niin te ette ihan hirveästi loukkaantuisi.
J----
"Katselin juuri vähän telkusta Veteen piirrettyä viivaa ja siinähän tuuli kävi ruohossa hiipivien ja taistelevien miesten yli.(Kuva suoraan Raamatusta) Olemassaolot katosivat ruohoon."
VastaaPoistaKaunista! Kauneutta! Jope tuo sun runollinen tiivistys on elokuvaa parempi. (Malick on nero mutta toi elokuva on mielestäni sen vähäisempiin kuuluva. Uusi maailma on muodoltaan uutta esteettistä ja eettistä kokemusta luova, terrence malick -tunnisteesta löytyy juttu, se on ylevä koska asettaa austeissaan vahavaisen ihmusen historiaansa ilman moralismia ja kaunis juuri samasta syystä, joo... ja Julma maa on paras esikoinen ikinä.)
Ajasta: kun mietin joidenkin asiakkaitteni tylyimpiä juttuja ja katumatonta asennetta, ajatus ihmisen ja hänen tekemänsä teon erottamisesta tuntuu mahdottomalta. Olen muotoillut itselleni asian niin, että yhteisintä meissä on aika, puhdas aika,jonka voi mieltää persoonattomana. Kun asiakkaat joskus ovat kysyneet uskonko jumalaan, olen sanonut että en mutta uskon aikaan, ajan armollisuuteen ja mahdollisuuteen. On vapauttavaa mieltää aika subjektia edeltävänä ja ylittävänä entiteettinä. Siinäkin ylevyyttä kerrakseen. Ja kauneutta. Minusta ylevä on aina kaunista mutta kaunis ei tietenkään aina ylevää. Tractatus on ylevä ja kaunis teos. Äärettömyyttä ja lausumattomuutta soittava. Mutta voiko liian pieni äärettömyys olla ylevää? Tarvitaanko myös kokoinen valtavuus? Tennilän Yksinkeltaisessa on ripaus kevyttä ylevää ja ihan mahdottoman paljon kauneutta... Runous ja filosofia runoutena on jotain, mikä vie meidät äärimmäisyyden aistiin, reaalisen lausumattomaan, "pieneen ylevään".
Tuohon urheilun kansallisuuteen otin oman näkökulmani jutussa, jonka julkaisen nyt uusiks ku sopii tähän keskusteluun niin hyvin. Eikä aiemmin oltu siihen kommentoiutu eli varmaan mennyt muinoin ihan ohi.
Muuten: draamatrilleri Gift on mainio variaatio valkoisesta raivosta.
PoistaJ. Eiköhän se ainakin omalta osaltani onnistu. Mutta aina tulen sut luovasti vihassasikin haastamaan.
Poista