1
On pakko avata lisää Hännikäisen Kuolevaisesta. Aioin kommentoida ensin tuolla keskustelussa, mutta tämä pitää sanoa tässä, omana kirjoituksenaan.
On pakko avata lisää Hännikäisen Kuolevaisesta. Aioin kommentoida ensin tuolla keskustelussa, mutta tämä pitää sanoa tässä, omana kirjoituksenaan.
Hännikäinen käyttää kulttuurin feminiinisyyttä turvallisuutta hakevan ja riskejä välttelevän kulttuurin metaforana. Tai ehkä jopa synonyyminä. Hänen sekoilunsa ja miesasiaprojektit tietäen tämä nietzscheläinen anakronismi ei ole yllättävä mutta silti hämmentävä. Niin hämmentävä, että pitää hakea sille ajankohtaistavaa tulkintaa.
Käyttääkö Hännikäinen kulttuurin naisellisuutta provokatiivisesti biologiaa puolustaakseen? Biologiset selitykset kun ovat kulttuurinen tabu ja kohtalokkaita älyllisen uskottavuuden kannalta. On vaarallista puhua edes neutraaliin sävyyn sukupuolien eroavuuksista tai älykkyydestä vedoten biologiaan. Timo Harakan ehdottomuus Pressiklubissa hänen puolustaessaan tyttöjen ja poikien lelumieltymysten konstruktiivista perustaa oli kuvaavaa. Hänessä tuntui puhuvan eräänlainen ideologisen tahran kammoisuus. (Voin tunnustaa, että sillä hetkellä näistä kahdesta Timosta minua ärsytti enemmän Harakka.)
Miten sitten asian itse ajattelen? Sillä nythän on oikeastaan puhuttava minusta eikä Timoista.
Voin kyllä hyväksyä ilmaisun feminiinisestä riskejä välttelevästä kulttuurista, jos feminiininen ajatellaan testosteronin määrän alhaisuutena ja siten riskien ottamisen kynnyksen nousemisena. On myöskin niin, että testosteroni lisää naisilla hyväntahtousuutta ja miehillä aggressiivisuutta. Testosteronin synnynnäisesti liiallinen määrä lisää myös liikkuvien lelujen kiinnostavuutta tyttölapsilla. Nuket ja nallet eivät siis ainakaan samassa määrin tätä tilastollisa vähemmistöä kiinnosta. Myös muilla kädellisillä lelujen valikoituminen sukupuolen mukaan on todettu.
Eli: jos kulttuurin naisellisuus tarkoittaa tilastollisen ja biologisen tieteellisesti testatun havainnon tiivistystä, hyväksyn sen. Siitä ei kuitenkaan pidä tehdä yksilöitä määrittelevää oppia ja se on kyllä vaarana juuri Hännikäisen tekstissä, jossa hän ei huomaa tai halua avata käsitteitään läpinäkyviksi.
Voin kyllä hyväksyä ilmaisun feminiinisestä riskejä välttelevästä kulttuurista, jos feminiininen ajatellaan testosteronin määrän alhaisuutena ja siten riskien ottamisen kynnyksen nousemisena. On myöskin niin, että testosteroni lisää naisilla hyväntahtousuutta ja miehillä aggressiivisuutta. Testosteronin synnynnäisesti liiallinen määrä lisää myös liikkuvien lelujen kiinnostavuutta tyttölapsilla. Nuket ja nallet eivät siis ainakaan samassa määrin tätä tilastollisa vähemmistöä kiinnosta. Myös muilla kädellisillä lelujen valikoituminen sukupuolen mukaan on todettu.
Eli: jos kulttuurin naisellisuus tarkoittaa tilastollisen ja biologisen tieteellisesti testatun havainnon tiivistystä, hyväksyn sen. Siitä ei kuitenkaan pidä tehdä yksilöitä määrittelevää oppia ja se on kyllä vaarana juuri Hännikäisen tekstissä, jossa hän ei huomaa tai halua avata käsitteitään läpinäkyviksi.
Sitten se toinen asia.
Hännikäinen kirjoittaa sivulla 116, että hänen olemassaolonsa puitteet ovat Suomen kansa, eurooppalainen sivilisaatio, länsimainen kulttuuri ja kaukasialaiset eli valkoiset ihmiset ylipäätään. Minulle kaksi keskimmäistä ovat selviö. Ne ovat tärkeimpiä, ehkäpä tärkeimmät lajimme tekemät keksinnöt. Maustan niitä vielä valistuksen perinteellä eli kaiken johdonmukaisella epäilemisellä. Ja kyllä, valehtelisin jos väittäisin, ettei suomalaisuus olisi minulle jotain valtavan reaalista, jotain ominta. Jollekin toiselle ei mutta minulle kyllä. Varsinkin kun kielten oppiminen on ollut itselleni aina häpeällisen työlästä (minkä myöntäminen on muuten tässä nykyisessä globaalissa veljeydessä homouttakin rajumpi kaapista tuleminen).
Ovatko sitten eurooppalaisen näköiset valkoiset ihmiset minulle jotain ensisijaista? Jossain alitajuusessa mielessä kyllä. Pakko myöntää. Jollain atavistisella tasolla. Mutta juuri siksi, että minua jäsentävät moiset "elementaarit", tarvitaan sitä reflektoivaa ja reflektoutua tietoisuutta.* Ettei sen enempää välittömistä uskomuksista kuin luonnon välttämättömyyksistäkään syntyisi herralle oppia orjansa määrittelyyn.
Miltä teistä tuntuu? Olenko Hännikäisen puolella vai häntä vastaan? Itse en ole vielä ihan varma. Oikeastaan haluaisin kysyä sitä häneltä itseltään. Jos siis Timo satut lukemaan tätä, kommentoi! Sen kuitenkin tiedän, mitä sanoin jo tuolla aiemmin: että käsitteet on haluttava tai uskallettava avata madollisimman läpinäkyviksi. Muuten paljastaa väistämättä halunsa konnotoida ideologisesti. Tai tulee väistämättä niin tulkituksi.
(Lukekaa myös Hännikäisen Marginala-blogista kirjoitus Itsemurha ja vitaliteetti. Suosittelen. Siinä hän siis kirjoittaa asennoitumisestamme itsemurhaan. [E]lämä itsessään on meidän aikanamme fetissi. Jotenkin haastava ja tyhjentävä lause. Kiitos siitä, Hännikäinen.**)
(Lukekaa myös Hännikäisen Marginala-blogista kirjoitus Itsemurha ja vitaliteetti. Suosittelen. Siinä hän siis kirjoittaa asennoitumisestamme itsemurhaan. [E]lämä itsessään on meidän aikanamme fetissi. Jotenkin haastava ja tyhjentävä lause. Kiitos siitä, Hännikäinen.**)
2
Tämä osa kirjoitusta oli ensin alaviite, mutta tekstin paisuttua tein siitä itsenäisen luvun. Asia käy nimittäin erinomaisesta esimerkistä niistä arvoista, jotka minulle ovat tärkeitä ja jotka saavat minut hänniköitymään kiihkeälläkin tavalla. Varsinkin jos niihin ei suhtauduta johdonmukaisella uskalluksella. Jopa omaa aattellisuutta tai uskoa pelkäämättä.
Tätä kirjoitusta jäsennellessäni Feministipuolueen puheenjohtaja puolusti burkan käyttöä Arto Nybergissä. Hän vetosi yksityisasiaan ja yksilövapauteen asiaa lainkaan problematisoimatta. Tunsin epäilemättä rehellisen vanhanaikaista ja hännikäismäistä vitutusta. Tuntui että tuo ihminen ei ole ymmärtänyt mitään sisäistetystä herruudesta. Tai sitten kieltää sen ymmärtämisen itseltään. Ja samalla myös vastaamisen vapaan tietoisuuden asettamaan valtavaan haasteeseen. Epäilen myös, että hoitovapaan kohdalla sama yksilönvapaus ei enää käy perusteeksi.
Yksilönvapaus puhuttaessa kulttuurisista ja uskonnollisista kysymyksistä ja yksityiskohdista on monimutkainen asia. Minusta on tärkeää huomioida, että voidakseen puhua burkasta tai huivista vapaana valintana, puhujan olisi ensin dekonstruoitava se (tai neutraloitava niin kuin tyttäreni asian ilmaisi). Se kävisi päinsä ottamalla se julkisesti pois ja laittamalla takaisin (mihin tällä puheenjohtajalla olisi ollut suorassa tv-lähetyksessä mainio tilaisuus). Muuten yksilönvapaudesta puhuminen ei viittaa mihinkään sisältöön. On myös tärkeää, että femistisen puolueen puheenjohtaja voi edustaa kaikille naisille uskontoon ja ideologiaan katsomatta rohkeaa yksilöllisyyttä. Muuten hän tahtomattaan vahvistaa sitä hegemoniaa, joka missä tahansa päin maailmaa määrittelee naista. Vain tuollaisella julkisella teolla, huivin riisumisella ja takaisin laittamisella, voi tässä puolustaa naisen vapautta valita pukeutumistaan tai vastustaa julkisesti sen ideologista tai uskonnollista määrittelemistä.
Aatteiden ja ideologioiden vaikutus ihmisen kykyyn ajatella on kyllä musertava, myös feministin tietoisuudessa. Hekin tarvitsisivat intersektionaalista reflektiota. Nyt he suuntaavat sen turvallisesti ulkopuolelleen.
_
Tätä kirjoitusta jäsennellessäni Feministipuolueen puheenjohtaja puolusti burkan käyttöä Arto Nybergissä. Hän vetosi yksityisasiaan ja yksilövapauteen asiaa lainkaan problematisoimatta. Tunsin epäilemättä rehellisen vanhanaikaista ja hännikäismäistä vitutusta. Tuntui että tuo ihminen ei ole ymmärtänyt mitään sisäistetystä herruudesta. Tai sitten kieltää sen ymmärtämisen itseltään. Ja samalla myös vastaamisen vapaan tietoisuuden asettamaan valtavaan haasteeseen. Epäilen myös, että hoitovapaan kohdalla sama yksilönvapaus ei enää käy perusteeksi.
Yksilönvapaus puhuttaessa kulttuurisista ja uskonnollisista kysymyksistä ja yksityiskohdista on monimutkainen asia. Minusta on tärkeää huomioida, että voidakseen puhua burkasta tai huivista vapaana valintana, puhujan olisi ensin dekonstruoitava se (tai neutraloitava niin kuin tyttäreni asian ilmaisi). Se kävisi päinsä ottamalla se julkisesti pois ja laittamalla takaisin (mihin tällä puheenjohtajalla olisi ollut suorassa tv-lähetyksessä mainio tilaisuus). Muuten yksilönvapaudesta puhuminen ei viittaa mihinkään sisältöön. On myös tärkeää, että femistisen puolueen puheenjohtaja voi edustaa kaikille naisille uskontoon ja ideologiaan katsomatta rohkeaa yksilöllisyyttä. Muuten hän tahtomattaan vahvistaa sitä hegemoniaa, joka missä tahansa päin maailmaa määrittelee naista. Vain tuollaisella julkisella teolla, huivin riisumisella ja takaisin laittamisella, voi tässä puolustaa naisen vapautta valita pukeutumistaan tai vastustaa julkisesti sen ideologista tai uskonnollista määrittelemistä.
Aatteiden ja ideologioiden vaikutus ihmisen kykyyn ajatella on kyllä musertava, myös feministin tietoisuudessa. Hekin tarvitsisivat intersektionaalista reflektiota. Nyt he suuntaavat sen turvallisesti ulkopuolelleen.
_
*Ks. Lapsista, luovuudesta ja tietousuudesta sekä Wittgensteinin kauneus
**http://timohannikainen.blogspot.com/2016/10/kritiikista-ja-itsemurhasta.html
**http://timohannikainen.blogspot.com/2016/10/kritiikista-ja-itsemurhasta.html
...tuosta Nietzschen aivastuksesta saisi muuten hyvän uuden bloginimen...
VastaaPoistaNyt kyllä puhaltaa Juha sulla sellainen ajattelun hengen, havainnon ja älyn tuuli, että otan hatun päästä. En osaa kommentoida edes tällä kertaa. Olen hyvin pitkälle samaa mieltä. Väistät myös kiusauksen selustan varmisteluun, mikä meillä on useimmiten tapana, kaiken varalta. Kommentoikaa muut ihmiset, itse jään vain hykertelemään. Sanon vain että eivät nuo asiat ole mitään hännikäisiä. Ne ovat osia todellisuuksista, joissa tätä peliä pelataan. Pelin nimi voisi olla: Mitä mieltä Suomessa saa olla. Sellainen kirjakin on olemassa, Konstig/Hamilo/Vihavainen.
VastaaPoistajope
Kiusaus selustan varmistamiseen ja anteeksi pyytelyyn on aina suuri. Onnistuin näköjään välttämään sen. Kirjoitin vain sen mitä ajattelin. Tuon takana on helppoa pysyä.
PoistaNämä ovat tärkeitä asioita. Totean edelleen, että nyt on vaikea keskustella kirjaa lukematta, mutta sanon silti - tietysti ;) - taas jotakin.
VastaaPoistaFeminiinisyydestä ja maskulinisuudesta pitää todeta, että kyse ei ole kiinni vain estrogeenin ja testosteronin määrästä, ja testosteronihan on naisillakin seksuaalisen halun ja aktiivisuuden hormoni eikä hyväntahtoisuuden.
En pidä yhtään siitä, että sukupuolia halutaan hämärtää. Sukupuolisuudessa on tietysti variaatiota, mutta pitää myös tunnustaa, että suurin osa on "tyttöjä ja poikia". Miksi poikia halutaan ohjata niin, että he eivät olisi raisuja ja tyttöjä taas että olisivat sitä? Miksi halutaan yhdenmukaisuutta, kun moninaisuus on rikkaus!
Minä näen ympärilläni sekä naisellista että miehekästä kulttuuria. Hyvä niin! Hännikäinenkö ei tunnista kulttuurissa miehekkyyttä? Hän kulkee laput silmillä.
jopen mainitsemaa kirjaa en ole lukenut ihan loppuun, koska se sai mut kokemaan suurta huonovointisuutta. kirjan tekstit ovat mulle liioittelua, kärjistämistä ja yhden tulokulman korottamista ylitse muiden; retorista menettelyä, jolla on selvä tilaus tämän päivän vihateollisuudessa kaikkine kohuineen ja kohkauksineen. joku noista jätkistä sanoi vihaavansa erityyppistä lokerointia, mutta suti kyllä tässä lajissa itsensäkin pahasti nurkkaan.
VastaaPoistapunavihreän kuplan asukkaana tiedostan hemmetin hyvin myös oman viiteryhmäni virheet näissä jutuissa. siksi minusta olisikin parempi suunnata fokus tällaisten kirjojen sijasta kohtaamisiin, niihin tilanteisiin joissa ihmiset luopuvat hetkeksi rooleistaan, vaihtavat niitä ja ovat ymmällä.
varmaankin mun pitäisi lukea erilaisten elämänpisteiden liikehdinnöistä ja mietteistä. sen ansiosta saisin tietää monista vastakkaisista mietteistä. ja muutenkin uskon, että ajatuksen kaivelu ja tarkastelu eri suunnista auttaisi minua jäljittämään paremmin hyödyttömänä pyörivän juupas-eipäs-keskustelun perimmäisiä näkymättömiä keskuksia ja vastinpisteitä.
siitä voisi aloittaa, että varoisin kaikenlaista vähättelevää puheenpartta. jokainen meistä tietää, että lörpöttelee itsekin asioista, joista ei mitään tiedä – eikä kukaan tule välttämättä vuosiin asiaa korjaamaankaan.
eli olenko valmis myöntämään sen, etten tiedä tästä tai tästä asiasta kylliksi, riittävästi, tarpeeksi – ja olenko valmis myöntämään sen julkisesti, pitäen sitä jatkuvasti replikoimiseni paljaana ja näkyvänä pohjana? erityisesti hännisen naiskuva (sanoisin siitä samaa mitä arhinmäki sanoi cheekin musiikista: hirveää sontaa) on ilmiö, joka hiertää minua, koska en ymmärrä sitä, ja silti kirjoitan siitä näin julkisesti.
meri
Hännikäisen naiskuva saattaa olla juuri sitä mitä meri kertoo, ja on varmaan myös niiden eräiden kommenttien värittämä, mutta kauniin taiteilijatteren kanssahan tuo aikamme antisankari nykyään on avioliitossa. Eli etsivä löytää.
PoistaNo, mitä tuo aviosääty kauniin kulttuuri-ihmisen kanssa sitten todistaa, ei tietty mitään. Mutta anekdoottina kyllä syventää. Kysymyksessä ei siis ole mikään natsihenkinen peräkammarinpoika. Sen perusteella ainakaan mitä sen esseitä olen lukenut, ja Sarastusta. (Sitä Ilman-teosta en koskaan lukenut. Aihepiiri ei ollut kiinnostava. Nuorempana totesin ettei tässä maassa ilman joudu olemaan, ja myöhemmin avioliittoutuneena aihepiiri kiinnosti vielä vähemmän.) Ihmisen viheliäisyydestä oli minusta ainakin hyvä. Ja Liberalismin petos. Kun ne osuivat samaan aikaan oman tuolloin (vasta) sortuvan henkilökohtaisen suvakkidemariuteni kanssa, vaikutus taisi olla suurempi kuin kirjojen paino.
Minä, Juha ja Vesakin voimme hyvin pojitella Hännikäistä ikämme puolesta, mutta sofistikoituna miehinä tiedämme :) ettei sen enempää ikä kuin sukupuoli anna mitään etuoikeuksia. Ehkä Hännikäisestä kasvaa iän myötä samanlainen kultuurimuutoksemme/kulttuuri-hajoamisemme havainnoija-herättäjä kuin mitä Linkola on ollut biologisen elinpiirin suhteen? Ei ainakaan juuri muita yhtä hyvin kirjoittavia ehdokkaita ole näkyvissä, toistaiseksi ainakaan.
Hovikriitikoita, eräänlaisia aikalaisideaalien kuvittajia on maa sen sijaan täynnä. Siis niitä jotka ilmeisesti pettävät itseääkin tuottamalla "yhteiskuntakritiikkiä" mediatalojen sisältöihin juuri ennakko-odotusten mukaisesti.
Tulee mieleen mm. eräs oululainen pilapiirtäjä. Ikävä sanoa varmaan mukavasta miehestä noin, mutta jos ryhtyy pilapiirtäjäksi = mitään pelkäämättömäksi narriksi, pitäisi uskaltaa olla myös sellainen. Jos ajattelee kuten valtavirta, eikö silloin puutu eräänlainen sisäinen veto koko hommaan ja koko homma jää suutariksi jo lähtökohdiltaan.
Uskon edelleen että tuo naisvihamaine on saatu tuossa sodassa näitä nykyajan ilmiöitä kohtaan, jotka kai kuitenkin ovat määrällisesti saaneet enemmän naisten kuin miesten tukea.
Tosin ei sillä perusteella voi eikä pidä sukupuolia tuomita. Tästä olen samaa mieltä naistemme kanssa. Kukin vastatkoon itsestään yksilönä. Ja kuten aina tuon esiin, ihmisellä on oikeus ja vapaus muuttaa mielipiteitään silmänräpäyksessä aina silloin kun se oikealta tuntuu.
(Tällä hetkellä en ole kovin yhteiskunta-tunnelmissa. Sain divareissa usein pistäytyvältä kaveriltani täydennystä "Handke-kirjastooni." Siis luen, enkä tiedä olenko millään tavalla olemassa. Handke tuottaa sellaista huojumista.)
jope
Naisellisuus edustaa hännikäiselle hyvinvoivan ihmisen ja kulttuurin turvahakuisuutta. Näin ymmärrän. Kyse on siitä kunnian ja halun dialektiikasta. Hännikäinen on romantikko: ihminen syntyy tai oikeastaan ylittyy tyhjyyttään vasten, traagisesti itsensä tuhoten mutta saavutuksensa säilyttäen. Halu haluaa aina jo-olevaa, ei siis ole luovaa. Jotenkin näin. Kunia miehekkyytenä, halu naiseutena? Mies PÄINMENEVÄNÄ, uhkan vastavoimana. nainen LUOKSEJÄÄVÄNÄ, hoivaajana, on vahva mielikuva jolla on varmasti myös biologinen ja atavistinen perustansa. (Apinoiden leluvalinnat.) Mutta nyt se on enää mielikuva... sisällöstään tyhjentynyt... Näiden hännikäisten kohtalona on nyt tavoitella mielen kummituksia.
PoistaMarjatta: miesten kulttuuria kyllä hännikäisellekin on, mutta ongelma on siinä, että se vain imitoi kunniaa. Aidosti siihen ei tällä erää taida olla tarvetta. Maailma on liian valmis mikä tarkoittaa siis sitä, ettei se valmis ole vaan niin monimutkainen, että se pakenee aina yksinkertaisen kunnian edellä.
jope. jos saisin lähettää terveisiä hännikäiselle, niin sanoisin että oleminen on kaikkea muuta kuin mielipiteiden hallussapitoa. noh, jätän timon tapaiset arvokonservatiivit purkamaan kaunaansa meitä solidaaristen siipien peesissä kulkevia kohtaan, sillä nyt löytyi pieni yhteinen jaettava sun kanssa, eli handke.
Poistaretkahdin handkeen 90-luvun alussa, kun mieheni antoi mulle kivun kiinalaisen lahjaksi. minua kiehtoi ihan alusta alkaen se tapa, jolla handke tarkastelee elämän ehtoja, joiden puristuksissa ihminen joutuu taivaltamaan. lurra editionilta on tullut myös bernhardia, joka on mulle vielä handkeakin rakkaampi. häntä kun lukee, niin tuntuu että merkillisellä, selittämättömällä tavalla kaikki loksahtaa paikalleen. että kieli, kirjallisuus, merkitys ja elämä kohtaavat. ei kirjailijalta voi oikein enempää vaatia.
yritin muuten lukea kirjoja sähköisesti, mutta en oikein osannut. taidan olla konkreettisen kirjan ja konkreettisen vinyylilevyn ystävä. sähköisestä ei oikein mitään ei jää käteen, paitsi hikoilevat sormenpäät, punottavat korvat, väsyneet silmät ja yksi nuutunut ihminen kindlensä ääressä.
mulle lukemisessa yhtä tärkeää kuin kirja itse, on se kaikki vaivannäkö, intensiivisyys, tosissaan ottaminen, sietäminen, kestäminen ja pysähtyminen.
meri
Terve meri. Olen Lurran, eli Rinnekankaan merkittävän kulttuuritoiminnan ja samalla myös senkin kustantoman kautta Handken ja Bernhardin suurkuluttaja. Pitkillä kävelyretkillä jo pitkän aikaa olen kuin molempien kirjailijoiden kanssa yhteisellä lenkillä, puoliksi niiden kirjoissa, näin varsinkin syksyllä.
PoistaOlen siis ihan fani. Unelmissa matka ko. kirjailijoiden moniin maisemiin Keski-Euroopassa. Handkesta kommentoin juuri Melenderin antiaikalaisessa, käy lukemassa. Muistaakseni se juttu jossa puhutaan pitääkö kirjat lukea loppuun.
Rax on julkaissut hienon esseekirjan Sebaldia lukiessa, jossa pohtii paljon Handkea ja Bernhardia myös. Lue ihmeessä.
jope
Minä kehottaisin Juhaa ja Jopea lukemaan Ilman-pamfletin (sellaisena minä sitä pidän). Kirja on parahdus miesten seksin tarpeen tyydyttämisen puolesta. Puute on naisten, noiden nirppanokkien, syy. H. ei ollut ilmeisesti kuullut sooloseksistä.
VastaaPoistaOliko se itse kirjassa vaiko jossain sitä seuranneessa keskustelussa, kun H. sanoi, että naisilla pitäisi olla bordellivelvollisuus kuten miehillä on asevelvollisuus.
"Järkyttävä ihminen", sanoo mieheni tuolta toisen läppärin äärestä.
Minä lähden nyt lähiapteekkiin ottamaan flunssarokotuksen. Lupasivat antaa minullekin. Täällä ei tarvitse mennä terveyskeskukseen, vaan hoitaja tulee apteekkiin.
Meri, en minäkään osaa lukea kirjaa muuten kuin kirjana. Olen miettinyt lukulaitetta, mutta se tuntuu vastenmieliseltä.
Olen sitä kirjaa joskus selaillut mutta en oikein löytänyt pointtia. Tuo on se H:n tyhmä puoli jota en jaksa ollenkaan. Ja aina voi runkata.
Poistamarjatta. ilman-kirja on huono tavalla, joka ei lamaannuta vaan hävettää. iso osa tekstistä on (ystäväni sanoja mukaillen) kakalla leikkivän lapsen näkemystä. ei kovin kekseliästä joskaan ei nyt kovin myötäsukaistakaan suhteessa valtavirran muihin samasta aiheesta kirjoitettuihin juttuihin. muistan toivoneeni jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen, että tämä kaameus loppuisi. en tiedä, ajatteleeko alkoholisti vastaavaa ensimmäisen ryypyn jälkeen. luultavasti ei.
VastaaPoistasenn tästä kirjasta kuitenkin oppii, että ihmissuhteet ovat kenties hankalimmat asiat itse kunkin elämässä. painovoiman välittäjähiukkasten arvoituksen ratkaiseminen on helppo nakki kun sitä verrataan inhimillisen parinmuodostuksen mutkikkaisiin yhtälöihin.
meri
En osaa nyt Hännikäisestä tämän enempää jatkaa, totean vain että jos kaikki tuomittaisiin nuoruuden tyhmyyksien ja kokeilujen mukaan (kuten hänen tapauksessa ehkä tuo Ilman-kirja)niin eihän ääneen ajattelua täällä voisi jatkaa kukaan. Itse koen kuitenkin nyky-Hännikäisen virkistävänä ja ehkä tarpeellisenakin kulttuurivaikuttajana, koska samalta tontilta tulee niin vähän julkisesti ( ! ) ajattelijoita. Mitä ihmiset puhuvat sitten kahden kesken on toinen juttu.
VastaaPoistaSeksi ja ihmissuhteet ( varsinkin ns. parisuhteet) nykyromaaneissa ovat minulle usein yhtä puuduttavia kohtia kuin esim. jollekin toiselle Bernhardin kahden sivun mittaiset virkkeet.
Ihanneromaanissani on perhe, ja siinä mies ja nainen, jotka pysyvät uskollisina toisilleen, se on taustalla, romaanin juttu, ongelma on sitten ihan muualla kuin rajuissa seksikuvauksissa tai parisuhdekuvioinneissa.
Lukijana olen kai a-seksuaali. Rakkautta saa kyllä olla. Mutta ei parisuhdekelailua.
Kerran kun vielä itse (muka) kirjoitin, luonnostelin itseäni huvittaakseni erääseen käsikirjoitukseen oman henkilökohtaisen dystopiani: kahden pariskunnan yhteisen illastamisen toisen pariskunnan kotona hyvän ruoan ja viinin merkeissä ja tilanteen jossa toisella pariskunnalla on halua keskustella "parisuhteista" vaoautuneesti. Mieshahmo muistaakseni karkasi pihalle polttelemaan ulos osuneen kissan kanssa ja tämän vaimo sai moitteita toisen pariskunnan naiselta, koska tämäkään ei osannut vapautua juttelemaan kevyesti parisuhteesta, seksistä ja ihanista ulkomaanmatkoista.
Jos hahmossa olisi ollut minuan vähän, olisi se kyllä ollut valmis keskustelamaan kiihkeästikin Jumalasta, politiikasta, kuolemasta, rahasta ja häiritsevistä kirjailijoista - eli kaikista saunassa keskusteltavaksi kielletyistä aiheista. Mutta se oli toinen tyyppi.
Jotenkin tämä liittyy siihen että hännikäis-tyyppejä tarvitaan. Muuten kaikki on ihan Imagea. Lukekaapa viimeinen ns. kirjallisuusnumero. Siinä vasta järkyttävä teos!
jope
mua todella harmittaa tämä hännikäis-kantani. en pidä itsessäni siitä, että ikäänkuin lukitsen vastauksen, eristäydyn ja kietoudun mielipiteitteni vaippaan. kun kuitenkin se mitä oikeasti tahdon on se, että omat todellisuudet koostuisivat erilaisista, erinäisistä, jatkuvasti keskenään ristiriitaisista, jopa toisensa näennäisesti poissulkevista aineksista.
VastaaPoistaja sitten kuitenkin on pakko seurata näitä solipsistisia intohimojakin, jotka heijastavat sellaista, mikä lähinnä ärsyttää.
meri
Entä Strindberg? Kysyn tätä lähinnä itseltäni. Siinä kanssa niin monialainen kirjoittaja että kumarran ja kiitän tarjoamistaan elämyksistä. Strindbergistähän ei voi pitää nykyään, Ruotsissa ainakaan, ennen kuin tuo esiin että on hyvin tietoinen tämän "naisvihamielisistä" ajatuksista ja tavallaan saa vasta sitä kautta luvan lukea kun on tunnustanut oikean tietoisuuden kirjailijan ajatuksista. Ja jotenkin irtisanoutunut siitä.
VastaaPoistaHännikäinenhän oli vihreä ennen nykyistä olemistaan, Strindberg oli sosialisti ennen kuin jätti sen selityksen maailmasta ja lähti omille teilleen, subjektivismiin mutta myös konservativismiin.
Eikö tuollaiset mainstreamista pois horjahtaneet ole sinsä jo mielenkiintoisia, no riippuen tietenkin siitä mitä heillä on sanottavaa.
Handkellahan on se outo Serbia kytkös. Piti jopa puheen Milosevicin hautajaisissa ja tuottaa myös teksteillään sellaisen maailman johon ei astuta kuin kädenlämpimään veteen. Bernhard sitten, mies- ja naisvihaaja. Tai sitten niiden takana jotakin muuta. Houellebecqista puhumattakaan.
(Kyllä tuon kaltaisia pistiäisiä tarvitaan julkisessa tilassa, jossa yhteiskuntakriitikkoina korrektia demoaa esim. aikuisten satuelokuvia elokuvaohjaava akateemikko ja tuo mainitsemani tilaussarjakuvapiirtäjä.)
Totta kai kirjat, teokset, leffat jne. pitää ottaa teoksina, teksteinä, ei julistuksina, ei kannanottoinakaan, näin silloinkin kun niissä olisi jokin poliittis-filosofinen kulma, mutta lisämausteena kirjailija joka on aidossa oppositioasemassa omassa kulttuuripiriissään on sittenkin (mulle ainakin) jotakin kiinnostavaa. Ja sellaisia on vähän. Ei niitä ääniä pidä tukahduttaa, vaan kuunnella sitä ajattelemisen radikalismia mitä sieltä ehkä tulee. No, tämä on oma kantani. Kaikkien taiteilijoiden, kirjailijoiden (taide on myös onneksi paljon muuta!) sen enempää kuin kaltaisteni tavisten ei tarvitse tuoda kiihkolla esiin aidosti toisia näkökulmia, mutta on hyvä että myös muita ääniä kuullaan. Mulla ei ole Hännikäis-kantaa, mikä se sitten olisikin, mutta kyllä mä sitäkin haluan lukea niin kuin kymmeniä muitakin kirjoittajia.
(Sitten Vesa kun runoa ei jossakin vaiheessa tule ja seuraava romaanikin on vaiheessa niin kirjoita esseekokoelma, tai joku sen tapainen. Lukisin mielelläni runoutta ja runoilijoita käsittelevän henkilökohtaisen tasolla liikkuvan esseekirjan. Se Rinnekankaan Sebaldia lukiessa oli minusta mahtavaa kirjallisuutta kirjallisuudesta.)
jope
strindbergiä on pakko rakastaa yksinkertaisesti siitä syystä, että meidän kulttuurissa on ilmiöitä, jotka tekevät ihmisestä pakostakin august strindbergin. muutenkin hän on ajankohtainen; kirjoitti aavesonaatin yli sata vuotta sitten ja jo silloin hän pohti maailman hukkumista saastaan.
Poistatietysti strindberg-into riippuu siitä, missä määrin pitää hänen problematiikkaansa koskettavana. mun synkkä puoleni kyllä resonoi strindbergin kanssa täydellisesti. hän kirjoitti ihmisen pahuudesta ehdottomammin kuin tuskin kukaan aikalaisensa tai jälkeensä tullut.
tuossa aavesonaatissahaan on pohdintaa ikuiseen kysymykseen: syntyykö ihminen jo valmiiksi pahana? tai voiko pilalle menneessä maailmassa kasvaa mitään puhdasta? se mitä kirjasta löytyy ei juuri avaa perspektiivejä maailman rakkauteen, päinvastoin. kirjan henkilöitä yhdistää rikos, valhe ja sen yhteinen hyväksyminen. ihmiseen pinttynyt maailman lika ei lähde pesemällä. se istuu kuin piki ja tarttuu kaikkeen elolliseen.
nykyään kun media on täynnä näitä kosteasilmäisiä ymmärtäjiä ja muita terapeutteja, niin strindberg voisi olla kipakka vastavoima. saan kamalasti voimaa siitä, että hänen näytelmissään ihmissuhteet ovat yleensä täyttä helvettiä. puolisot kiusaavat ja raatelevat toisiaan hengiltä pirullisen ja ilkeän replikoinnin siivittämänä. yleensä pariskunnat makaavat omassa liemessään kuin hämähäkinverkossa. riippuvuus estää muutoksen.
luin kesällä strindbergin koottuja kirjeitä. on lievästi kaihoisaa ajatella, että nykyiset kirjailijat ja muut kirjoittavat ihmiset eivät tule koskaan jättämään jälkeensä vastaavanlaista aineistoa, missä tärkeä ja epäolennainen muodostavat yhdessä sellaisen kuvan persoonallisuudesta, joka korjaa mahdollisen vääristellyn käsityksen kirjoittajasta.
meri
No, johan on. Joka riviltäsi näkee että olet Augustia lukenut. Juuri tuo moraalin lika minkä se maailman moraalissa ja itsessään koki on se kova juttu, joka mutkin saa lukemaan sitä aina uudestaan. Mustat liput on esim. aina hieno juttu. Monet näytelmät tietty myös, Puolustuspuhe, oikestaan kaikki sen alkutotannon jälkeen. Lagercrantzin tekemä elämäkerta jättää myös sellaisen jäljen että oksat pois. Myös mielestäni loistava Strinberg-tulkinta on Per Olof Enqvistin tekemä tv-elokuva -käsikirjoitus, joka on julkaistu myös kirjana, ja suomennettuna. Eihän sitä voi järkyttymättä lukea. Strindberg uskalsi olla myös täynnä vihaa. Olisikohan nykumaailmassa ollut vihapuhuja? Surullisen hahmon ritari (tiedätte varmaan sen viimeisen valokuvan hänestä, lumisateessa, poistumassa kaduilta ja tästä maailmasta lopullisesti) ja samalla kuin raateleva peto. Unelmat naisesta ja kodista hajosivat omaan persoonaan mutta myös siksi että kohdalle osui jo tuona aikana emansipoituvia naisia. Meri, mahtavaa että tunnet Strindbergiä. OL:n elämänkerran jäjiltä en ajattele häntä suurmiehenä vaan eräänä omassa ajassaan (silloinkin siinä ajassa modernissa) eksyneenä ja maailman hallitsemattomuuteen ylireagoivana ihmisparkana.
PoistaHyvä esimerkki siitä että se hänessä tunnistettu naisviha ( siis se suurin klisee Strindbergistä) saattoi olla myös tuohon kirjalliseen huutoon peittynyttä kaipuuta pois siitä kaaoksesta jota modernisoituva maailma ja ihmisten nopeasti muuttuvat moraalikäsitykset tuottivat. Näin minä Strindbergiä luen.
Ja kyllä joo nämä meidän Hännikäis-pohdintoihimme sopivat vaikkei niitä nyt kai voi mitenkään toisiinsa verrata, ei todellakaan...
Strindberg jos kuka oli konservativismissaan anarkistinen. Myös taiteellisesti. Siinä syy ja reitti miksi minä häneen olen kiinnittynyt.
jope
Minua kiinnostaa lukea kaikkea ja tutustua kaikenlaisiin ihmisiin. Siksi luen esim. blogeja laidasta laitaan. Luen iltapäivälehtiä ja juuri äskettäin luin Auerin Murhalesken muistelmat. Samalla uteliaisuudella luin sen Ilman, roskakirjan, joka oli kirjoitettu kohahdutttamaan. Tällaista tehdään lapsellisuuksissaan päästäkseen medioihin. Mutta eihän H. silloin mikään nuori ollut! Kolmikymppisenä ollaan aikuisia.
VastaaPoistaHännikäinen kuuluu siihen joukkoon taiteilijoita, joiden radikalismin ydin on loukkaaminen. En arvosta sellaista. Aion kuitenkin lukea tuon Kuolevaisen.
Marjatta, luetaan ja vaihdetaan kokemuksia, en ole itsekään vielä lukenut. jope
PoistaPorukat! Innostun teitä lukiessani kirjoittamaan tästä vaikean taiteilijan teemasta uuden jutun. Strinberg pitää ottaa tuolta hyllystä uudelleen. Mustat liput uudelleen näppeihin kun se jäi jotenkin epämääräiseksi kokemukseksi.
Poista"syntyykö ihminen jo valmiiksi pahana? tai voiko pilalle menneessä maailmassa kasvaa mitään puhdasta?"
Poistalainaus meriltä. minut on saastuttanut työni niin paljon, ettei pahan kysyminen enää taiteen kontekstissa oikeastaan kiinnosta. on orgaanisesti niin soluillaan heijastelemattomia yksilöitä että he voivat jopa nauttia pahasta. toiset tulevat pahakisi koemuksiensa kautta. ja kummatkin tietenkin vaikuttavat. riski kasvaa julmuriksi kasvaa huonossa ympäristössä. (minusta kiintoisimmin moraalin pohdinnat käydään nykyään kadellisten tutkimuksessa).
kriminologia muuten on tieteen ala joka suhtautuu ehkä rehellisimmin todellisuuteen humanistisella puolella. siinä luonnontieteet ja humaani ja yhteiskunnallinen leikkaavat tylystikin toisiaan. janne kivivuoren Rikollisuuden syyt on hyvä tiivis paketti mistä aloittaa. mutta taide on hyvä foorumi kuvaamaan pahuutta turvallisessa kontekstissa.