1
Eletään vuotta 2200.
Mielenluku, tulevan näkeminen ja tuntemukset elämisestä kuolleiden ihmisten elämissä ovat joillekin yksilöille mahdollista kvanttisella hiukkastasolla. Tai paremminkin heidän hiukkasjärjestyksensä vastaa siihen. Ja tiedekin sen jo myöntää. Paranormaalista on tullut materiaa. Transsendentti merkitystä antavana entiteettinä on suhteellistunut entisestään. Se voi hyvinkin olla vain sitä samaa olemassaolon tasoa, jota kohtaan on jo tähänkin asti tunnettu tympeää pettymystä.
Näytelmä koostuisi kahdesta tasosta. Ulkoisesta tieteellisestä informaatiosta, joka virittää katsojaa siihen sisäiseen laadullisuuteen, jota tuonpuoleisuuden kokemusta (jo kuolleena?) elävä päähenkilö edustaa. Tiede kykenee välittämään sisäisen kokemuksen ulkoiselle, päähenkilöltä yleisölle. Tiede välittäjänä on kirjoitettava, koska transsendentille mysteerille ei pidä antaa tilaa. Näytelmän ainut mysteeri olisi elämä itse ja siihen ajatukseen katsoja tekstin logiikalla ohjattaisiin. Elämän absoluuttiin eli nihilismin ylittämiseen. Mikäli transsendentti hyväksyttäisiin, nihilismiä ei olisi mahdollista ylittää sen itsensä logiikalla. Se ei voisi kumota itseään. Transsendentin vaatimus ja siitä seuraava metafyysinen pettymys vain tuottaisi toiveisen ylätason, jossa nihilismi palautuisi jälleen edustamaan pettymystä. Puhdas nihilismin ylittäminen vaatii sen säilyttämista validina loppuun asti. Ulkopuoleltaan kieltämättömänä. Nihilismin on, kieltäessään ensin mielekkyyttä sinänsä, lopulta kumottava itse itsensä, jotta se ylitettäisiin aidosti. Silloin se on elämään itseensä johtava voima.
Mihin kvanttista miellettä kantava "sisäinen sankarimme" sitten mielensä ja halunsa kohdistaisi? Mihin pettymyksensä asettaisi? Haikailisiko takaisin maailman iloon; takaisin elämään itseensä? Rakentuisiko hänellä halu takaisin elämään ikään kuin käänteisenä tuonpuoleisen kaipuuna? Siis sellaisena, jona elämä nytkin pitäisi pettymyksettä mieltää? Ikään kuin kyläilynä omaan olemassaoloonsa. Vai syntyisikö vain uusi metafysiikka ja katse kääntyisi uudelleen pois elämämästä johonkin uuteen transsendenttiin? Pois ilosta uuteen pettymykseen.
Päivitetty Orfeus manalassa.
2
Kommentoijani Marjatta Mentula mainitsi Platonin ja Ripsa odotti selkeyttä. Koska on tärkeää tulla ymmärretyksi, teen tämän lisäyksen.
Orfeus, jonka jo mainitsen ja tuo Mentulan mainitsema Platon. Siinä nimet, jotka näytelmässä ovat keskeisiä.
Orfeus siis hukkaa armaansa manalaan ja saisi hänet takaisin sillä ehdolla, että malttaisi olla katsomatta tätä niin kauan kuin on manalan puolella. Ei malta. Halu voittaa. Samoin näytelmäni päähenkilö elää tilassa, missä halu palata aina vain metafysiikkaan ja transsendenttiin ja katsoa pois elämästä konkretisoituu tieteen ansiosta. Hän joutuu käänteiseen tilaan, jossa elämästä tulee "transsendentti" kohde. Metafysiikka dekonstruoituu tieteessä ja elämä itsessään transsendentoituu eräänlaiseksi absoluuttiseksi "kyläpaikaksi", hyviksi bilejatkoiksi, johon kukaan ei ihmistä heitä vaan johon hän sattuman voimasta livahtaa. Hänen suhteellisuutensa siis jo kuuluu välttämättömyyden piiriin.
Halu palata "manalasta" ja kokea elämä varjoitta ja suoraan vaiko kääntää katse kvanttiuttakin kauemmas selittämättömään ja taas pettyen johonkin määrittelemättömään (ja antaen jälleen nihilismille pettymyksen funktion ylittämättä sitä)? Eli Nietzsche kummittelee - Tractatusta unohtamatta.**
Sitten se Platonin luola tosiaan, kuten Mentula huomaa. Meille on myyty sen varjo(i)lla totuuden ohessa tiedostamatonta tyytymättömyyttä ja pettymystä olemassaoloon. Varjovertaus on syyn vaatimusta seurauksille. Ja siihenkös me aina vaistollamme tartumme, syyhyn ja seuraukseen, eikä mikään olemassaoleva silloin riitä. Pois pettymyksen luolasta sanomaan kyllä elämälle! Pois ainaisesta välitilasta. Siinä näytelmän ydin. Platon, Orfeus, Nietzsche ja Wittgenstein. Nietzsche ehdottomasti ensimmäisenä ja viimeisenä. Ja Mentulan kaipaama kuoro tieteen äänenä.
Jos huumoria niin sen tulee olla EHDOTTOMAN hymytöntä.
Entä se etiikka? Aidosti ylitettyä nihilismiä ei voi valjastaa pahan palvelukseen. Tässä Nietzsche itsekään, hyvän ja pahan retoriikassaan, ei kylläkään kyennyt olemaan täysin johdonmukainen. (Ks. Nietzsche-tunnisteita.)
Entä se etiikka? Aidosti ylitettyä nihilismiä ei voi valjastaa pahan palvelukseen. Tässä Nietzsche itsekään, hyvän ja pahan retoriikassaan, ei kylläkään kyennyt olemaan täysin johdonmukainen. (Ks. Nietzsche-tunnisteita.)
Vaikka tätä ei koskaan kukaan tekisi näyttämölle, hyvä että voitte lukijoina edes tässä kuvitella sen.
-
*Kirjoitus syntyi Kieferjuttuni kommentoinnin ja teatterissakäyntini innoittamana.
**Erityisesti kirjoitus Olemassaolon kutsu mutta myös muutkin Wittgenstein-tunnisteen alla olevat jutut käsittelevät aihetta
**Erityisesti kirjoitus Olemassaolon kutsu mutta myös muutkin Wittgenstein-tunnisteen alla olevat jutut käsittelevät aihetta