lauantai 21. tammikuuta 2017

SIVISTÄVÄSTI PAHASTA

Eilinen Perjantain jakso pahuudesta oli aivan mahdottoman tärkeä ohjelma. Katsokaa sunnuntaina uusinta tai nyt heti Areenasta. Erityisesti pedofiliasta en ole näin hyvin kuullut puhuttavan televisiossa enkä radiossa ennen. Ymmärrystä avaavasti. Myös brasilialaisjengissä olleen suomalaismiehen kostoproblematiikka oli haastavaa kuultavaa. Helppoja vastauksia on, aivan niin, helppoa antaa. Ja mistä kaikesta ihmisen on mahdollista selvitä, sitäkin sai ihmetellä. Mutta erityisesti: jos haluatte tietää, mikä on pedofilian ja seksuaalisen hyväksikäytön eli vietin ja jonkin pahuudeksi kutsumamme ero, älkää jättäkö katsomatta.

24 kommenttia:

  1. juha. ihan aluksi sellainen makuasia, että ohjelma oli minusta luokattoman huono. tulin siitä vain vihaiseksi. en aiheesta, vaan formaatista. minua risoo tuollainen makasiini-tyyppinen jutustelu ja haastattelu aiheesta kuin aiheesta. harvoin, tuskin koskaan, ne onnistuvat sanomaan jotakin sellaista, jota kannatti jäädä kuuntelemaan.

    otan tästä teemasta käsiteltäväksi vain yhden kapean osa-alueen: vaikka olen hyväksikäytön suhteen absoluuttisen ehdottomasti nollatoleranssin kannalla, niin samalla on varottava tätä ns. hyvä vihollinen -ilmiötä. toinen inhottava ilmiö on tämä aikuisten ja lasten välisen tavanomaisen arkisen kanssakäymisen seksualisoiminen.

    kun lensin british airwaysilla englantiin, toisella puolella käytävää istui yksin matkustava lapsi ja hänen vieressään suunnilleen ikäiseni mies. lentoemäntä siirsi miehen istumaan muualle, koska tuohon aikaan kohistiin juuri jonkun pedorenkaan metodista poimia tuntemattomia lapsia mukaansa.

    minäkin muuten huomasin ko. insidentin jälkeen tulevani pidättyväisemmäksi kontaktinotossa tuntemattomaan lapseen. kun kerroin tästä englantilaisille miespuolisille ystävilleni, hekin tunnustivat, etteivät he enää juttele lapsille bussipysäkeillä tai kaupoissa eivätkä tarjoa apua, kun näkevät vaikkapa pienen pojan raahaavan painavaa lätkäkassia.

    kaikki me olemme lukeneet, että avioerotilanteissa käytetään tekaistuja insestisyytteitä. ja tiedotusvälineissä keskustellaan siitä, saako opettaja koskettaa oppilasta ja jos saa niin miten, mihin ja millä.

    tärkeää on kuitenkin, että mikään lapsen todellinen kaltoin kohtelu ei jää puuttumista vaille.

    meri

    VastaaPoista
  2. On kysymys termeistä, jääkö taipumus fantasioiden tasolle ilman, että edes pyrkii toteuttamaan sitä vai tähtääkö nimenomaan lasten hyväksikäyttöön. Sama pätee muihinkin seksuaalisuuden perversioihin, eläinten kiusaamiseen, väkivaltaiseen seksiin jne.
    Pedofiili ja toteuttava pedofiili eli hyväksikäyttäjä? Pedofiili yhdistetään niin vahvasti tekoon, että lievästä haaveksunnasta ei pitäisi ehkä käyttää koko käsitettä. Minusta Perjantai-videon toisella henkilöllä oli kyse juuri haaveista. Molemmat myös kokivat ajatuksensa ongelmallisina. Hyväksikäyttäjät taas uskovat lasten haluavan samaa kuin itse ja viettelevän heitä.

    Sama problemtiikka koskee muitakin asioita kuten esim. rasismia. Itse olen tottunut ajattelemaan, että rasistisia mielipiteitä vaaliva henkilö ja niitä pienessä piirissä esittelevä on rasisti, vaikka hän ei tekisikään näihin ismeihin liittyviä rikoksia.

    Tunnistin naishaastateltavan urhean iloisuuden. Hänestä moni ajattelee, että ei ole mitään hätää, koska hymyilee, mutta tuo on eräs tapa hallita pahoja muistoja. Itse puhun samalla tavalla lapsuuden vaikeista asioista (ei mitään tällaista) ja vain kun joku tekee yllättävän kysymyksen, saatan joutua hallitsemattoman liikutuksen valtaan. Sen sijaan brasilialaisjengissä tappaneessa aistin falskiutta, ikään kuin hän olisi käyttäytynyt, kuten kuvitteli odotettavan. Olen nähnyt saman kaverin jossain haastattelussa kovempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo video-osuus just oli se juttu mikä minusta oli tärkeä katsoa. Ja se lopun lääkärin osuus. Ne haastateltavat oli tosiaan ehkä makuasia mitä tykkäs. Mutta se pedofiilien osuus oli tosi hyvä.

      Poista
  3. marjatta. "lievästä haaveksunnasta ei pitäisi ehkä käyttää koko käsitettä." kyllä. ja sekin on hyvä huomata, että yksittäisessä suorassa kontaktissa lapseen kohdistuvat seksuaalirikokset eivät aina ole pedofiilin tekemiä, vaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja riistoa harjoittavat myös henkilöt, joilla ei ole lapsikohteista seksuaalihäiriötä.

    juha. olisin tykännyt ohjelmasta, jos se olisi malttanut pitäytyä näiden muistiinpanojen ääneenluennassa. siitä olisi syntynyt tarpeeksi vahva materiaali keskustelulle.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri. Olen samaa mieltä. Se ois riittänyt kyllä.

      Sitä brasilialaista oikeestaan oli kiintoisinta kuunnella riven välistä. Voin kuvittella tuon koston kumpuavan rakenteesa, jossa se mahdollustuu kuin tuosta vain. Siksi juuri tarvitsemme toimivaa oikeusvaltiota.

      Poista
  4. On olemassa myös massiivista lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, mikä ei ole tilastollisessa marginaalissa.

    Mistä teidän mielestänne on kysymys lapsiavioliitoissa? Aihepiiri koskee kymmeniä miljoonia ( fyysisesti ja biologisesti) lapsia ja nuoria, ei vain meidän lainsäädäntömme mukaisia alaikäisiä.
    Onko se pedofiliaa, lasten ja nuorten hyväksikäyttöä vai jotain muuta. Ja jos se on jotain muuta (mielestäni ei ole), niin millä perusteella?

    En tiedä mitä me voimme täällä asialle tehdä, tuskin paljokaan, mutta ei sitä pidä sen vuoksi toisaallekaan mielestämme työntää. Ei mennä nyt kuitenkaan mihinkään kultuuri/uskonto- tai relativismikeskusteluun.
    Kysyn tätä siksi että aihepiiriin liittyy vakavaa torjuntaa ja ulkopuolistamista "eri" kulttuurin taakse, eräänlaiseen kulttuuriseen semanttiseen sumuun, jonka hämärässä me emme voisi lausua asiasta mitään.

    Itse ajattelen että lapsi- ja nuori on lapsi ja nuori on hän syntynyt missä tahansa, tätä ei voi häivyttää mihinkään.
    YK mm. hukkuu teoissa tässä asiassa itse valitsemaansa kulttuuriseen relativismiin, poliittisista syistä. Moni yksityinenkin ihminen sotkeutuu pasmoissaan tässä asiassa.

    Ajattelen ehkä taas naivisti, mutta jos Pariisissa päästiin sopimukseen ilmastosta, tai sitä edes yritettiin, niin miten on mahdollista että asia ei kuulu ykkösenä listalle? Ja tähän ei riitä harhautus, mitä usein kuulee, että maailman lapsilla ja nuorilla on niin monia muitakin ongelmia ja ne ovat sidoksissa niin moniin muihin tekijöihin. Kyllä kai lapsen ehdoton seksuaalisen koskemattomuuden tulisi olla ensimmäisellä sijalla.
    On menossa paljon mm. lasten lukutaito-kampanjointia maailmalla, mikä hienoa ja tärkeää, välttämätöntä.
    Mielestäni seksuaalinen koskemattomuus tulee vielä paljon ennen tuota. Jos se tarkoittaa kansainvälisen yhteisön nollatoleranssia lapsiaviolittojen suhteen niin sitten sitä.

    (Kommenttini menee hieman ohi aiheesta, mutta tosiasiallisesti liittyy siihen näiden miljoonien lasten kautta. Heille ei ole tärkeää onko hänet ostanut 40-vuotias "aviomies" määritelmällisesti pedofiili vai hyväksikäyttäjä vai kulttuurinsa tuote. Lapsimorsiamelle merkityksellistä olisi hänen lapsuutensa ilman seksuaalista hyväksikäyttöä.)

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Toki siis tajuan ettei lapsiavioliitto ole lääketieteellis-psykiatrisen vakiintuneen diagnostiikan ja kielenkäytön kautta pedofoliaa, mutta sillä ei taida olla mitään merkitystä uhreille. Jos diagnostiikka tai kansainvälinen ihmisoikeusjuridiikka jättää tässä lapset suojattomiksi niin jotain on karmealla tavalla väärin.
      Jäin myös miettimään että miten me voimme olla tietoisia tästä ja olla niin kuin emme olisi tietoisia. Asia on ainakin minulle hiilidioksidipäästöjä huutavampi asia. Meille on kyllä kerrottu "piikkilanka-aidan" tänne puolelle. jope )

      Poista
  5. jope

    se, mikä raivostuttaa meillä, on totta ja arkea muualla maailmassa. seuraukset ovat hirvittävät. yk:n ihmisoikeusneuvosto on määritellyt lapsiavioliitot ihmisoikeusrikkomukseksi. ne tulisi kieltää kaikkialla. tänä vuonna x miljoonaa tyttöä joutuu naimisiin, harva vapaaehtoisesti. lapsihan ei todellakaan mene naimisiin, vaan hänet naitetaan. tytöt ovat käskyläisiä ja työjuhtia. heidän toiveensa tai kykynsä eivät merkitse mitään, eikä heidän koulutustaan arvosteta.

    tilastojen mukaan joka kolmas lapsimorsian on intialainen. köyhissä maissa tytär on perheelleen taloudellinen taakka, joka naitetaan pois. ja kun raiskaukset ja seksuaalinen väkivalta vain yltyvät, on järkevää järjestää tyttö avioon ennen kuin mitään pahaa ehtii tapahtua. kukaan ei ehkä tyttöä tämän jälkeen huoli.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meri, niin. Juuri noin. Ja tämä kaikki koko ajan joka päivä joka vuosi. Tuo kaikki on suurin mahdollinen maan päällä tällä hetkellä tapahtuva rikos. Mikään ei voi mennä tuon yli. Ehkä lapsiavioliitot olisi juuri tuon esittämäsi takia määriteltävä pedofilistisiksi, jotta ihmisten olisi pakko herätä tähän asiaan ja vaatia asiaan väistämätöntä muutosta. Intiassa joka kolmas, kaksi kolmasosaa muualla.
      Tuossa olisi muuten maailman feministiselle liikkeelle se ensimmäinen asia. Tai mille liikkeelle tahansa.

      Juha, voi olla että rikoseuraamuskannalta tai psyykkis-hoidolliselta kannalta et tykkää että rinnastin asian, mutta ei tämä lapsiavioliitto = lapsiseksi-järjestelmä ole tyhjästä syntynyt. Pidämmekö me tosiaan esim. jotakin aikuista miestä joka ottaa itselleen 12-vuotiaan "vaimon" normaalina siinä maailmassa missä se elää?
      Voiko kokonaisten yhteiskuntien, kulttuurien syvärakenne olla em. tapoja noudattava ihan vain järjellistä, historiallisista, kulttuurisista syistä? Vai onko kysymyksessä sairas mutta noilla alueilla normalisoitu seksuaalinen kultti?

      Nyt ( Areenalta juuri tulleen Yön ja Usvan jälkitunnelmissa) on parempi että lopetan tänään tähän. Mitä enemmin asiaa ajattelen, sitä suuremmalta rikokselta tämä lapsuuksia kohtaan tuntuu. En osaa olla asian kanssa nyt ihan iisisti. Eikä pidäkään. Ajattelemmeko tätä asiaa vai emmekö ajattele, kyselen itseltäni. Luulen että unohdan asian taas liian pian niin kuin ennenkin. Ehkä mediassa, aamulehdissämme pitäisi joka ikinen päivä julkaista näiden lapsiseksimorsiamíen kuvia niin emme unohtaisi.

      jope

      Poista
  6. jope. kauhistelu on meille luontaista. kuinkahan moni lukisi uutisia, jos niistä puuttuisi maailman pahuus ja ketkuilu. minusta nyt tarvitaan toivoa. sitä odotellessa voi kertoa tarinoita, jotka eivät masenna lisää vaan valaisevat pimeätä päivää. sellaisia, missä joku voittaa ja joku osaa. pienten selviytymistarinoiden rinnalla on suuria tarinoita. ne lähestyvät ihmettä.

    en tarkoita että pitäsi unohtaa lapsivaimojen ja pedofiiliuhrien kärsimys. tarkoitan että meidän täytyisi tehdä jotakin itsekin. monet ihmeet eivät tapahdu, vaan ne tehdään. ihme vaati lujan tahdon, paljon työtä, nykytekniikkaa ja aktiivisia ihmisiä. mutta kaikista eniten se vaatii toivoa, joka ei suostu minkäänlaisten olosuhteitten vangiksi.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ks. juttuni Runous haastaa relativistin. Se sopii nyt tähän. Tuo on hyvä näkökulma jope.

      Poista
    2. Se tekomme, meri, voisi olla että ihmiset vaatisivat tuon lapsiseksimorsian-järjestelmän täyskieltoa hallituksiltaan täällä länsimaissa ja niitä ajamaan asiaa kansainvälisesti samalla tavalla kuin vaaditaan tekoja ilmastonmuutoksen suhteen.
      Mutta asia on poliittisesti ns. arkaluonteinen. Mikä kertoo kaksoiskoodista jälleen kerran. Se on realismilla perusteltua relativismia, mutta kun kysymyksessä ovat lapsuudet, asiaa ei pitäisi ulkoistaa millään perusteella.
      Ehkä Naisten marssi numero II olisi myös aiheellinen tässä asiassa, asia pitäisi ottaa myös feminististen liikkeiden kärkeen. Onko se, en tiedä?

      Näiden kannanottojen jälkeen tunnen nyt itseni jotenkin poikkeuksellisen yksinkertaiseksi ihmiseksi, naiviksi. Mutta ei se mitään. Juhan päivitys johti ajattelemaan että tuota kaikkea tapahtuu valtavassa laajuudessa koko ajan ja se on enemmän tai vähemmän hiljaa hyväksytty käytäntö.
      Kun meillä länsimaissa on varaa ja toki aihettakin miettiä mikä on pedofiliaa mikä hyväksikäyttöä, niin noissa maissa lasten seksuaalinen suojattomuus on huutavaa. Viemme noihin maihin lukutaitoa, ehkä itse tyytyväisinäkin apuumme, mutta suljemmeko samalla silmämme lapsia todella tuhoavilta käytänteiltä?

      jope

      Poista
    3. jope

      jaan huolesi asiasta. suutuuttaa, että maailma on täynnä otsikoita ja ingressejä asiasta, mutta mikään ei muutu. tai jos muuttuu, niin vaivalloisen hitaasti. kissankorkuiset otsikot yleensäkin ahdistavat minua. brittiläisessä tabloid-lehdessä oli juttu pohjois-irlantilaisen kirkon työntekijästä, joka on kaapattu väli-amerikassa. otsikkona oli: nn pitää vapauttaa. kenelle tuo juttu on tarkoitettu? onko lukijoissa paljonkin sellaisia, jotka ovat olleet asiasta eri mieltä? kas, totta, ehkä ei ole soveliasta pitää ihmistä pankkivankina. tai kenties lehti pyrkii vaikuttamaan vuoristosissien sankareihin, jotta nämä tajuaisivat erheensä ja päästäisivät kirkon työntekijän vapaaksi.

      meri

      meri

      Poista
    4. Ei tähän muuta kuin että tottakai nämä tyttöjä sortavat rakenteet tiedetään ja niiden ratkaisemiseksi tehdään työtä niin lapsimorsianmaissa kuin kansainvälisestikin, ihan samoin kuin tyttöjen silpomisen ja hapolla turmelemisen lopettamiseksi.

      Olen merin kanssa samaa mieltä siitä, että pelkkä kohujen nostattaminen ja tietoisuuden lisääminen kauhistelemalla ei auta vaan pahentaa kuten on tehneet pedofiilijahdit USA:ssa.

      Tyttöjen naittamisessa vanhoille miehille ja lasten naittamisessa keskenään - sitäkin on - ei ole niinkään kyse pedofiliasta vaan köyhyydestä. Lapsivaimon saaneella miehellä voi olla aikuinen vaimo ja pikkuvaimo ostetaan orjaksi anopille.

      Poista
    5. Noinhan se on Marjatta, kaikki tuo toki tiedetään, ei tässä ole kauhisteltu, vaan tuotu esiin että tämä rikos lapsuuksia vastaan jatkuu ja jatkuu.

      Lapsen kannalta ei ole merkitystä onko syy köyhyys, kulttuuri, uskonto tms.
      Lapsiseksimorsiamelle merkitystä on sillä että hänet voi myydä aikuisen miehen vaimoleluksi eikä kukaan ojenna auttavaa kättä.
      Itse nimittäisin tätä pedofilistiseksi rakenteeksi oli asian taustasyy mikä tahansa.
      Kuten sanoin, tämä ei ole tyhjästä syntynyt. Eiköhän nuo miehet noilla alueilla tunne jonkinlaista halua noita lapsia kohtaan, koska tälläinen on ylipäätään käytäntönä syntynyt eikä sitä siellä sisältä käsin juurikaan kyseenalaisteta. Mielestäni asia pitäisi nähdä itse traagisen tapahtuman, lapsiin kohdistuvan halun kautta eikä relativisoida sitä millään historiallisella järjellisellä selittävällä syyllä.
      Yksinkertaistaen: en voi, eikä meidän pitäisi pitää millään tavalla normaalina aikuisen miehen halua ottaa itselleen lapsivaimoja.

      jope

      Poista
    6. Ei tietenkään pidä. Sitä ei vain pysty korjaamaan toisesta kulttuurista käsin tuomitsemalla.
      Olen lukenut useista projekteista, joissa valistuneet ihmiset, usein naiset, näissä maissa työskentelevät asian korjaamiseksi, onhan heillä myös sivistyneistönsä. Harva maa elää Pohjois-Korean tapaan pimennossa, kuten me tiedämme heidänm yhteiskunnastaan tietävät hekin meidän.

      Poista
    7. Juu juu, Marjatta, noin on, se mun pointti ei ollut tietoisuus eikä pahuuden tiedostaminen eikä tuomitseminen vaan Juhan alkuperäisjutun mukainen kommentointi pedofiliaan, sen laajimpaan muotoon:

      "Itse nimittäisin tätä pedofilistiseksi rakenteeksi oli asian taustasyy mikä tahansa."

      "Mistä teidän mielestänne on kysymys lapsiavioliitoissa? Aihepiiri koskee kymmeniä miljoonia ( fyysisesti ja biologisesti) lapsia ja nuoria, ei vain meidän lainsäädäntömme mukaisia alaikäisiä. Onko se pedofiliaa, lasten ja nuorten hyväksikäyttöä vai jotain muuta. Ja jos se on jotain muuta (mielestäni ei ole), niin millä perusteella?"


      "Pidämmekö me tosiaan esim. jotakin aikuista miestä joka ottaa itselleen 12-vuotiaan "vaimon" normaalina siinä maailmassa missä se elää?
      Voiko kokonaisten yhteiskuntien, kulttuurien syvärakenne olla em. tapoja noudattava ihan vain järjellistä, historiallisista, kulttuurisista syistä? Vai onko kysymyksessä sairas mutta noilla alueilla normalisoitu seksuaalinen kultti? "


      Väitän siis että, jos asiasta puhuttaisiin enemmän sen oikealla nimellä, se edesauttaisi lasten suojaa aikuisia miehiä kohtaan varmasti enemmän. Hyssyttely jonkin kulttuurisen rakenteen taakse hidastaa vain apua lapsille.
      Ei aikuinen aikuinen mies halua lapsiseksivaimoja oli kulttuuri mikä tahansa. Tässä ei tuomita ketään, korkeintaan meidät asioiden puhumisesta pehmentävillä nimikkeillä.

      jope

      Poista
    8. Mulle tyypillinen jatko-osa tässä vielä. Kiitos keskustelijoille.

      Hienoa siis nuo naiset jotka omissa kulttuureissaan auttavat ja lisäävät tietoisuutta tässäkin asiassa. Länsimaiset siskot voisivat ottaa laajemminkin osaa. Odotan aktiivisilta feministeiltä asiassa asiallista toimintaa ja suoraa solidaarisuutta.

      Helsingissä marssittiin Trumpia vastaan, eli toisesta kulttuurista käsin otettiin vahvasti kantaa tässä tapauksessa länsimaisten naisten oikeuksien puolesta valtameren toiselle puolelle saakka.
      Sama määrä vahvoja naisia kaduille kaikissa länsimaissa näiden lapsivaimojen, heikoista heikompien puolesta, voisi olla positiivinen seuraava liikkeelle paneva voima.
      Mä löydän itsestäni maailmanparantajan mitä enemmän tätä ajattelen. Pakko todeta että asia on kuitenkin liian huonosti esillä. Se otetaan ikään kuin valmiina olevana asiana, jolle ei voi oikein mitään. Ehkä siksi lapsiavioliitoista tulisi puhua pedofilistisenä järjestelmänä osui se nyt länsimaisen lääketieteen diagnostiseen kieleen tai ei. Nyt mä olen sanonut kaiken tästä asiasta, jota en halua yhtään enempää monimutkaistaa. Mutta joo, enemmän tämä ihmislapsille tehtävä mun mielenrauhaa häiritsee kuin jäätiköiden sulaminen, sitä ongelmaa lainkaan vähättelemättä.
      jope

      Poista
    9. Lapsiavioliitot on tietenkin tuomittava asia monestakin syystä. Lapsi menettää lapsuutensa, koulunkäynnin jne. ja joutuu usein raatamaan aikuisten töihin. Aina niissä ei ole seksiä nimeksikään, papparainen voi tarvita vanhuuden hoitajan, ja ongelmallista on myös se, että tytöltä vartuttuaan riistetään normaali seksuaalinen elämä omanikäisensä miehen kanssa.

      Pedofiliaa on tietty prosentti kaikissa yhteisöissä, siis himoa juuri lapseen, samalla tavalla kuin muitakin seksuaalisia poikkeamia on yhtä paljon niin Suomessa kuin Pohjois-Koreassa. Jossakin oman himon toteuttaminen on rikos jossain ei.

      Haluan korostaa sitä, että ei avioliittoon aina mennä seksi edellä, ei muualla eikä meillä. Emme me ota seksimiestä ja seksivaimoa, lapsisellaista ei tietenkään, koska se on meillä mahdottomuus. Jossain se on tapa, huono vanha jäänne, joka tulee globalisaation ja tietoisuuden lisääntyessä häviämään.

      Olen seurannut työtä jota tehdään tyttöjen sukupuolielinten silpomisen lopettamiseksi. Muutos voi olla hyvin nopea. Joillain alueilla naiset jotka ennen suorittivat näitä kauheita tekoja, ovat nyt valistajia ja perheissä vanhemmat tytöt on leikelty, nuorempia ei enää.

      Toivotaan, että tämä ongelma, yksi monista suurista ongelmista maailmassa, voitetaan.

      Jäätiköiden sulamista ei enää ole - ainakaan Valkoisen Talon nettisivuilla. Vaihtoehtoisena totuutena siellä on Melanien korukokoelma.

      Poista
    10. Marjatta, aluksi ajattelin että jopa Trumpissa voi olla jotain toivoa kaiken kuvottavan ja häijyn takana. Nyt ajattelen, että häntä äänestäneet panivat toivonsa väärään mieheen (tai ehkä Trump todella vastaa johonkin, mutta isossa mittakaavassa hän vaikuttaa lähinnä ihmiseltä, joka hyvin tietoisesti, omien lyhytnäköisten intressiensä vuoksi, ummistaa silmät todellisuudelta. Pelottavaa ajatella, että tuollainen mies on presidentti.

      Poista
    11. Kun katsoin dokumentin Trumpista, vahva tulkinta tunnekylmästä psykopaatista alkoi pakottaa päätä. En usko että esimerkiksi mielenosoityksilla on häneen mitään merkitystä, koskahän ei koe eläytymstä toisiin tai häpeää. Dokumentin Skotlantijuttu oli kuvaava. Trump halusi sinne golf-keskuksen ja kun asukkaat eivät halunneet maisemiaan pilattavan, Trump haukkui televisiolähetyksessä asukkaat maan rakoon. Jokin sosiaalisen käyttäytymisen puute hänestä ilmeni, kylmä suoruus. Myös kouluajat ja kaverien kohtelu, naiset, lapsuus ja armeija nostivat tämän tulkintani pintaan. Aion kysellä teoriaani tutuilta mielentilatutkimuksia tehneiltä psykiatreilta ettei ihan mene mutuiluun.

      Poista
    12. Samaa mieltä teidän kanssa. Kyllä hän vaikuttaa hyvin epäkypsältä ihmiseltä. Onko tämä hänen virkaan asettamisensa jokin ihmiskoe!!!
      Joka päivä tulee jotain uutta kammotusta. Tänään mies (vaiko lapsi 70-vuotiaan kehossa) on ilmoittanut olevansa sodassa lehdistöä vastaan, tarraa kännykkäänsä kuin unileluun, tviittaa solkenaan ja uhittelee naapurimaan Meksikon presidentille, koska tämä ei suostu kustantamaan maiden välille aitaa. Ei ihme, että ulkoministeriön korkeat virkamiehet ovat jättäneet virkansa.
      Trump on nimennyt 20.1. juhlapäiväksi nimellä "National Day of Patriotic Devotion", kuulostaa karmealta. Pelottavalta.

      Poista
    13. Nyt eläkeläinen andersson kommentoi. Ammatissaan olevien lääkärien kuuluu vaieta ammattieettisistä syistä.

      Poista
    14. Voi myös ajatella ettei trump ole kovin taitava psykopaatti koska ei osaa viehättää ja hämätä ihmisiä. Joo, se on särö "teoriassani". Ehkä lähempänä pershäiriöistä narsistia.

      Poista