VÄLIHUOMAUTUS

On voimaannuttavaa löytää jotain mitä ei uskonut enää löytävänsä (mikä sekin on naiivi ja ooooksettava klisee). Innostuin taas kotimaisesta pop-rokista ja voisiko sanoa vaikkapa stoogespohjaisesta punkista. Meillähän Hanoi Rocks (ja nyt Michael Monroe) on ollut mittatikku hyvälle rockmusiikille. Voi hyvät hyssykät! (Huomaatteko, en kirjoittanut niitä edes kursiivilla.)

Pop-rock soi hienosti Litku Klemetin lauluissa. On jo aiemmin vaikuttanut mm. Jesufåglarissa. Sitten se rock: Nyrkkitappelu on komee pumppu, ehdottomasti. Ei häivähdystäkän suomirokista ja iskelmäasenteesta (johon Apulantakin on alkuaikojensa vihaisuuden jälkeen langennut). Laulavat suomeksi. Esimerkiksi Vihaan mun bändikavereita on mojova revitys. Laulu, kitarat, bassoilu ja rummuilla rummuttaminen kaikki uskottavaa ja tarkkaa. Ovat just oikein välinpitämättömiä. Asenne oikea. Vaikuttavat käsittääkseni Tampereelta käsin. Ja nautin niin Litkun kuin Nyrkkitappelunkin sanoituksista.