keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

RUNOILEMISEN MIELI








Jos ihminen voisi kirjoittaa syyttä, hän todistaisi väkevästi. Mutta hän ei voi. Halua kirjoittaa syyttä kyllä ehtii haluta, mutta heti syy tulee aina väliin. Tai on jo siellä. Sitä mitä hän halusi, ei koskaan syntynyt.

29 kommenttia:

  1. Juha, minulla on niin että halu syntyy kirjoittaessa. Voi olla joku alkuidea, josta pääsen liikkeelle, mutta lopussa saattaa olla, että koko juttu on pyyhkiytynyt - ainakin muilta - näkymättömiin. Parhaita tekstejä ovat yleensä nämä syyttä ja tarkoituksetta tulleet. Esimerkiksi kokoelmaan niitä pitää saada sopivasti jotta kokonaisuus skulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan syntyy sellainen tarve kirjoittaa jotain aivan turhaa, aiheetta. Kirjoittamisen vuoksi. Ikään kuin pysäyttää sanat, mikä tietenkin on mahdotonta. Halulla eiolekohdetta.

      Poista
    2. Tunnistan tarpeen. Kirjoitan paljon kirjoittamisen vuoksi. Tosin sekin on ehkä siinä mielessä tarkoituksellista, että niin pysyy vire yllä ja syntyy materiaalia. Tuo halulla-ei-ole-kohdetta on myös erittäin tärkeä tila, tosin turhauttava joskus siinä tapauksessa kun halu sanoa on kova mutta ei kohdennu kunnolla.

      Poista
  2. Juha, "väkevästi todistaminen" tuo minulle mieleen hengelliset tilaisuudet, joissa esitetään nk. todistuspuheenvuoroja. Niissä on toistuva formula: entinen elämä synnissä, herääminen ja kääntymys sekä nykyinen uusi elämä. Joku kertoo eli todistaa tähän kaavaan nojaten, jonka jälkeen tilaisuuden vetäjä saattaa sanoa: "Veli / sisar todistaa väkevästi. "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein luit. Tuota efektiä haen. Vähempi sana ei riittänyt. Sanan pysäyttäminen on sakraalia.

      Poista
  3. "Jos ihminen voisi kirjoittaa syyttä, hän todistaisi väkevästi."

    Tuohon kirjoittamisen tilalle elämä ja oltaisiin taas tutuissa perusjutuissa, mutta jälkimmäinen lause saisi nyt rinnalleen lisää kysymyksiä. "Syyttä elämistä"hän pidetään monen mielestä vahduuden osoituksena: hän on vahva, ei tarvitse jumalia eikä taruja vaan kohtaa elämän ilman mitään muuta.
    Seurakunnassa siis tuo todistaminen väkevästi Vesan kuvaamaasa yhteydessä, ateististen supersankarien syyttä eläjää pidetään myös vahvana ja ihailtavana niissä piireissä. En tiedä, en ole vielä lukenut mitä Hitchens kirjoitti viimeissä kuolemaa (ja omaa kuolemaansa) käsittelevässä kirjassa, mutta Basam Books on julkaissut Sörenin Kuolemansairauden viime vuonna ja mitä sitä olen lehteillyt niin tähänkin asiaan siellä otetaan vahvasti kantaa. Pitää lukea molemmat.

    Kirjoittaminen syyttä. Kun Onerva kirjoitti ne viimeisten vuosikymmeniensä satatuhatta (!) runoaan niin voisi kuvitella hänen kirjoittaneen täydellisesti ilman syytä, kun mitään niistä ei koskaan julkaistukaan. Blake kirjotti enkeleille (kun lukijoita ei ollut). Ihmiset ylipäätään kirjoittavat paljon. Luin jostain että yksi suomalaisen keski-ikäisen miehen (sen parjatun) yleisimpiä harrastuksia on kirjoittaminen. Kirjoittaminen siinä telkun, keppanan, moottorisahailun, saunan, auton rassailun, demareiden äänestämisen ja lintubongaamisen ohella. Tätä on mielestäni hyvä ajatella. Riisua kirjoittamiselta se liioteltu status minkä sille annamme. Kaikki osaavat varmasti jotain kirjoittaa siinä kuin hengittääkin. Itse kirjoitin aiemmin, mutta en enää lainkaan. No, tänne vähän, mutta niin kuin puhuisin.

    Puhumme kyllä paljon syyttä. Mutta: "et voi olla hiljaa ellei sinulla ole sisältöä mistä vaieta." J---:n virke.
    On hyvä kyllä pitää vähän sitä sisältöä jemmassa.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa siis puhuin kirjoittamisesta, en kirjallisuudesta, se on ihan oma kirjoittamisen lajinsa. Vaan kirjoittamisesta, jollakin tasolla jokaisen osaamasta.
      Tuli mieleen myös ajatus että millaista olisi lukea nimenomaan ei-kirjailijan tekemä kuusiosainen Taisteluni.
      En tarkoita nyt siinä kömpelö käsikirjoitus-mielessä, siis niitä joita tulvii kustantomoihin, vaan esimerkiksi ed. kommentissani kuvaamani miehen kirjoittama autofiktio. Oltaisiin lätkämatsissa, mökillä, kaupunkilomalla Prahassa, vaimon kanssa olisi menossa laihdutuskuuri, mies kuvaisi kirjassaan suhdettaan Kari Hotakaiseen, kirjalliseen esikuvaansa, oltaisiin sukulaisvierailulla Jyväskylässä, yöllä valvottaisi moni asia jne. jne. Ei siis mikään kirjoitan elämästäni jotain talteen
      lapsilleni, vaan kunnianhimoisen kirjoittajan tekemä teos, jolla ei ole kuitenkaan tarkoitus olla mitään merkitsevää kirjallisuudessa.

      Kirjoittamista kun mietimme, tulee useimmiten mieleen kirjallinen merkitys. Kaikkien kirjoittavien ajatellaan kuitenkin olevan jonkinlaisia wanna-be kirjailijoita. Mutta eihän se niin ole. Mutta kirjoittaminen kaikkien ihmisten hengittämisenä tms.

      jope

      Poista
    2. Pitääpä hankkia Kuolemansairaus. Oken sen ikivanhan painoksen lukenut.

      Täytyy olla sisältö, mistä vaieta, juuri näin. Ja syy mistä kirjoittaa.

      (Camus'n Putoaminen on mulle Kuolemansairauden yks variaatio. Vain uskonnollinen taso puuttuu.)

      Poista
    3. Jope, lukisin heti kuvaamasi teoksen - kyllä kiinnostaisi, ehdottomasti!

      Kuolemansairaudesta näkyy mitä Kierkegaard ajatteli: kristinusko on radikaalikuuri. Ja mihin? Nimenomaan kuolemansairauteen, jossa ihminen tahtoo epätoivoisesti olla muuta kuin mitä hän on, nimittäin ajan ja ikuisuuden synteesi.

      Maallistuneen ihmisen voi olla vaikea, jopa mahdoton niellä sitä mitä Kierkegaard kirjoittaa teoksessaan. Vaikka teos on kiinni aikansa filosofiassa, diagnosoi se myös aikamme ihmisen elämäntilanteen. Pelkäänpä kuitenkin, että moni heittää kirjan seinään ja jos lukee loppuun, hieman loukkaantuu siitä mitä kirjassa sanotaan. Tarkoitan, että Kierkegaard analysoi ihmisen sielunelämää kristinuskosta käsin, ja lukija on valintatilanteessa ota tai jätä. Toki K:n kielestä, varsinkin nasevasta ironiasta ja vertauksista, voi nauttia, mutta sanoma on varsinainen radikaalikuuri ihmisen elämästä. Ei mitään liberaalia hyväksyntää, vaan kärjistettyä eksistentialismia ja valintaa. Luultavasti suurin osa lukijoista ei enää suostu ajattelemaan samaan tapaan kuin K.

      Poista
    4. "Syyttä elämistähän pidetään monen mielestä vahvuuden osoituksena: hän on vahva, ei tarvitse jumalia eikä taruja vaan kohtaa elämän ilman mitään muuta."

      Ei ole vahvuuden osoitus. Ei se että nautin tästä huikeasta sattumasta kanssanne, vaadi vahvuutta.

      Poista
    5. Minusta tuntuu, että tarkoituksettomuuden ylevöittävät ihmiset, jotka haluaisivat uskoa johonkin korkeampaan.

      Poista
  4. Vesa, tuo kuvailemani "mies" ei ole sitten minä, noista määreistä minuun ehkä osuu vain sauna:) Tuli vain mieleen että koska Knasu on ihan täysi kulttuuri-ihminen ja peilaa kaikkea kuitenkin sitä kautta, niin minkälainen olisi HIFK-fani Kalle Virtasen ihan vastaava teos. Ilman mitään kirjallisuuslähtöisiä motiiveja kirjoitettu. Se voisi olla kovinkin räjähtävää kirjallisuutta.

    Juha, Vesa, mitä ehdin Kuolemansairaudesta lukea niin kyllähän se tosiaan oli hyvin, hyvin kristillinen kirja, jopa herätyskristillinen, toki sitä kristillis-filosofisessa mielessä, mutta toki täysin evankeliumia häpeämättömästi.

    Nykyään moni kristitty "älykkö" ei uskalla (tai halua) noin suoraan puhua siitä mikä on oman vakaumuksen taustalla, vaan asiaa lähestytään kiertoteitä filosofian historian ja muutenkin pääsääntöisesti filosofisten kysymysten kautta. Ja me ajattelemme että se tarjoaa nimenomaan älyllistä uskottavutta asian näin käsittelijälle. Enpä tiedä.

    Kun puhuin ateismin supersankareista niin en tietenkään tarkoittanut Juha sun huimaa sattuman ja tyhjyyden filosofiaa, vaan sitä arkipuhetta mitä usein kuulee, jossa kehutaan ihmisiä jotka uskaltaa (?) ajatella että kuolema on kuin sähkövalon off-tila ja ettei Jumalaa ole ja ettei sitä tarvita mihinkään.

    Tunnistan samalla että toisaalta olisi helppoa olla ilman mitään metafysiikkaa, kristillisestä Jumalasta puhumattakaan. Elämä olisi kaikessa päivänselvä, sattuma jolla ei ole mitään erityistä tarkoitusta ja joka jokatapauksessa kohta on ohi.
    Mikään moraalinen tunto tai omatuntokaan ei minua erityisemmin ohjaisi. Voisin valita moraaleja omien mieltymysteni mukaisesti tai olla valitsematta.
    Voisin olla vapaa olemaan sitä mitä milloinkin huvittaa enkä olisi vastuussa mistään kenellekään.
    Kuolema deletoisi kaiken syyllisyyden ja vastuun jos sellaista sattuisin kuitenkin sosiaalisten konstruktioiden kautta tuntemaan.
    Se tie on toisaalta houkutteleva.
    Mutta jos on kuullut jo ihan selvän äänen jostakin niin tietää jo että on kaksi tietä vaikka sen yhden kanssa oli ehkä monessa asiassa tosiaan helpompaa olla juuri nyt ja tässä.

    jope

    VastaaPoista
  5. Jope, kyllähän se on juuri noin: Kuolemansairaus on filosofis-psykologiseen asuun puettu herätyskirja. Tai ei siis puettu johonkin, vaan Kierkegaard puhuu sillä kielellä, jolla ajattelee. Täytyy sanoa, että opus on varmasti lävähtänyt akateemisten aikalaisten ja hegeliläisten kasvoille kuin herja, sillä heille uskonto oli vain järjen idea ja yksi ohitettava / systeemiin (sosiaalisista pakkosyistä) sovitettava taso.

    Minulle tämä Kierkegaardin eksistentialismi uppoaa syvälle: sillä ei ole lopulta mitään tekemistä sukupuolen, sosiaalisen luokan, etnisyyden tms. kanssa, vaikka se onkin valkoisen miehen tuotos. Siinä on näytetty olemassaolo niin paljaana ja vakavana valinnan kysymyksenä kuin se voi kerta kaikkiaan näyttäytyä.

    Kierkegaard tunnistaa sen, miten hänen esittämänsä kysymykset ovat mielipuolisuuden rajoilla (sivistyneesti katsoen). Silti joka kerta kun otan tuon kirjan käteen ja luen, on kuin lukisin evankeliumia: se saa minut itseni pieneksi ja tunnistan itsessäni kuolemansairauden.

    Jotkut luterilaiset teologit ovat pitäneet Kierkegaardia ei-kristillisenä siitä syystä, että kaiken peittävälle armolle jää niin kovin vähän tilaa hänen ajattelussaan, ainakin tällaisissa kirjoissa kuin Kuolemansairaus - mahdollisuus päästä yhteyteen oman itseyden (ja Jumalan kanssa) on niin heiveröinen.

    No, myönnetään: Kierkegaard on enemmän evankelinen herätyssaarnaaja tietyissä teoksissaan, ja hän näyttää miten voimakas synnin valta on ihmisestä. Tuo valta näyttää niin vahvalta, että ihminen on musertua sen alle, jos sen tajuaa.

    Väliin Kierkegaard nimittää itseään kristinuskon onnettomaksi rakastajaksi osoittaen, mikä hän itsessään on, ja millainen valtava laadullinen ero on ihmisen itselleen hankkiman armahduksen ja armon välillä.

    Juuri näistä em. syistä luulen, että nykyihminen ei oikeastaan edes tajua, mistä Kierkegaard puhuu. Miehen ajatukset ovat nykyisin kenties vielä radikaalimpia kuin omana aikanaan. Se etu niillä kuitenkin on, etteivät ne syyllistä ketään vaan kaikki ovat samassa veneessä. Tämä onkin minusta kristinuskoa parhaimmillaan. Kristus on kaikkien ihmisten vapahtaja, ei vain omasta mielestään epäonnistuneiden, ei vain uskonnollisten, ei vain hyvien ihmisten, ei ainoastaan hetero-, homo- tai biseksuaalien, vaan kaikkien vapahtaja. Kierkegaardin teos siis leikkaa olemisen ytimeen, kun siitä on sulkeistettu pois ne asiat, jotka voivat ihmisen identiteetissä olla hämäriä ja vaihtuvia ja meille itsellemmekin salaisuuksia. Mutta ne eivät merkitse paljoakaan, kun kyse on kuolemansairaudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun luin, tuli mieleen ihan sama: tämähän on kuin viides evankeliumi. Toki meidän pitää muistaa että kristinuskon evankeliumi syntyi vasta/myös Paavalin keskeisimpien kirjeiden kautta, meidän Kristus, siis kristillinen Kristus on se Kristus mikä evankeliumeissa ja esim. Roomalais- ja galatalairkirjeissä esitetään.
      Kierken näkemys ei mielestäni tuo esiin mitään omaa, hän kääntää sen vain aikalaisten kielelle mitä tuo kaikki tarkoittaa ja tekee sen poikkeuksellisen rajusti, ota tai jätä -hengessä. Valistus saa siinä todellakin silmilleen sen minkä luuli jo puhdistaneensa Euroopasta.

      Kyllä me todella voisimme enemmin miettiä sitä että me todella olemme kuolemansairaita koko ajan, emme vain sitä viimeisinä viikkoinamme. Se on syvempää kuin se mitä pintasolla nimitämme synniksi tai vääryydeksi. Siksipä juuri nykykirkon pehmopuhe synnistä = kuolemansairaudesta = epätoivosta ei puhuttele minua lainkaan kun noiden sijasta höpistään vain "keskeneräisyydestä" , "rikkinäisyydestä", "epäoikeudenmukaisuudesta" jne.
      Minä tiedän ja tunnen olevani koko ajan sananmukaisesti helvetin sairas/syntinen/epätoivoinen enkä mitenkään vähän tuolta sieltä keskeneräinen.
      Sana keskeneräinen johtaa ajattelemaan että kun vähän itseään paikkailee kaikella hyvällä ja kivalla aseteella kaikkeen hyvään ja kivaan niin sitähän on jo oikea mallikappale. Vaikko toki vähän, rikki.
      Argh:)

      Mutta kuolemansairauteen tarvitaan eksistentiaalista tehohoitoa eli omien eksistentiaalisten mahdollisuuksieni irtileikkaamista (uskon kielellä ns. omavanhurskauden) minusta, jotta voisin seistä itsenäni Toisen armossa enkä synnin/kuoleman/epätoivon heittopussina.

      jope

      Poista
    2. Jope. Kun pohdit sattuman suomaa "vapautta", tuli mieleeni tämä:

      Omatunnottomuus olisi psykopatiaa, tilastollista poikkeamaa. Viimeistään kongonsimpansseissa havaittu empatia myös lauman ulkopuolisia kohtaan osoittaa mahdolliseksi sen, että empatia voi sisältyä käyttäytymisen mielekkyyteen ja siten myös SISÄLTYÄ elämän sattumanvaraisuuten. Siksi emme siis voi valita julmuuden ja lempeyden välillä mielivaltaisesti tuntematta psyykkistä tuskaa. Empatia ei vaadi tuekseen metafysiikkaa. Voimme siis jope huoleta iloita (meidät yhdistävästä!) sattumasta ajattelematta hetkeäkään hyvyyttämme ta pahuuttamme. Uskosi Jumalaan ja sen antama voima elämässäsi on sitten toinen juttu ja minusta sekin kuuluu siihen iloon ja kauneteen, jota voimme yhdessä kokea.

      P.S. Minusta syntymäpäiväonnittelujen merkitys otetaan liian kevyesti, vaivaantuen ja rutiinilla. Syntymäpäiviä on ajateltava olemassaolonsa teemapävänä. Silloin on ajaeltava olemassaoloaan mahdollistavaa sattumaa tai Jumalaa.

      "Paljonko satunnaisuutta tarvitaan ihmisen välttämättömyyteen?"

      Tuossa jope tekstini seuraavaan syntymäpäiväkorttiisi (ja kaikile muillekin). Onneksi olkoon jo etukäteen.(Yksi vastaus tuohon kysymykseen muuten löytyy ainakin siitä capran jouluelokuvasta.)

      Poista
    3. Hyvä selvennys sulta omatunnosta. Se on todella sisällämme ja tuottaa meille tuskaa jos rikomme ja iloa jos onnistumme noudatamaan hyvää periaatetta.
      Niinhän on meillä kaikilla oli uskoa tai ei.
      Ainoa ero on siinä, että katoavan (jos olemme sitä kaikki) ihmisen vastuu omatunnon edessä päättyy kuolemaan sataprosenttisesti, kun kuolemattoman (jos olemme sitä kaikki) omatunto punnitaan vielä teoilla ja tekemättömyyksillä.
      Kristityn toivo ja tieto on siinä että hyvät teot eivät koskaan riitä pelastukseen vaikka ovatkin äärimmäisen merkityksellisiä tässä ihmeellisessä elämässä. Pelastumiseen tarvitaan muuta. Muuta jota ei ihmisessä ole. Huom! Kristinuskon ydinasia ei olekaan oikean ja väärän kysymysten parissa, niihin saa vastaukset ilman Jumalaa ja sanaa, se jopa sanotaan sanassakin moneen otteeseen.

      Olemassaolon päivä on sekin hieno ajatus.
      Mitä on olla olemassa jne. Vaikka kuinka kuvittelisi edenneen noista ihan perusjutuista pidemmälle niin silti sitä päätyy aina kuitenkin takaisin miettimään niitä juttuja joita mietti kauan sitten paljon paljon nuorempana. Monta olemassaolon vuotta sitten.

      jope

      Poista
  6. Kävin J--:n blogissa. Siellä on aitoa pääsiäispuhetta kuten niin monta kertaa ennenkin on aitoa ollut.
    (Vaikka minä en ole mikään sinulle kirjoja suosittelemaan J--- niin lue ellet ole jo tuo Kierkegaardin Kuolemansairaus. Voi olla hyvinkin että sieltä löydät kuin löydätkin sen samiksen.)

    jope

    VastaaPoista
  7. Jatkan tätä kommentointia itseni kanssa:)...ja ei-asiassa pysymistä.
    Haluan sanoa nyt sen, että olen iloinnut viime viikon aikana todella tervejärkisistä kommenteista Tukholman iskun jälkeen.
    Ikään kuin vasta nyt maailmaa voisi katsoa ilman ideologian silmälaseja. Ehkä tämän viimeisimmän islamistisen turvapaikanhakijan teko sai ihmiset pitämään omasta itsekunnioituksestaan kiinni myös julkisuudessa. Ihmiset eri puoluekannoista, eri taustoista, puhuvat nyt sillä äänellä, mikä aiemmin on jäänyt vain yksityiskeskusteluihin.

    Maltilliset ihmiset puhuvat nyt edelleen maltillisesti ja rakentavasti mutta selvästi nyt enemmän siitä todellisuudesta käsin mistä on aiemmin vaiettu jos se on vain ollut mahdollista.
    Juuri näin pidetään ääriliikkeet kaukana iholta ja tämä uusi suhde realismiin on pidemmän päälle varmasti myös rehellisten maahanmuuttajien ja aitojen turvaa etsivien ihmisten etu! Se on ihan selvä.

    Tämä uusi realismi on tullut esiin mm. suurmoskeija-keskustelussa ja vaikka tänään Annamari Sipilän (HS) huivikolumnissa. Ja monessa muussa. Jopa vihreissä on nähtävissä uutta suhdetta todellisuuteen ja toivon sen jatkuvan. Kesän lopussa 2015 näytti jo pahalta, oli syntymässä uusi todellisuuskäsitys joka synnytetään toreilla huutamalla lujaa tv-kameroiden edessä suorassa lähetyksessä pintajulkkisten energisoimina. Jostain sieltä se kahtiajakautuminen alkoi. Oltaisiinko nyt tajuamassa että samassa veneessa ollaan, erilaisina, mutta samassa veneessä ?

    Ja ikään kuin nyt kulttuurinen äärirelativismi jota on täysin väärin nimetty suvaitsevaisuudeksi ja jota on sellaisena tarjottu kaikille suositelluksi "asenteeksi" alkaisi vähitellen kehittyä todelliseksi suvaitsevaisuudeksi, joka on aina suhteessa tapahtuvalle, tosiasioille eikä suostu vaihtamaan yhtään faktaa minkään ideologian/mission totuusvaatimuksiin.

    Itse koen että juuri tämä uusi älyllinen itsekunnioitus on sitä todellista maltillisuutta ja suvaitsevaisuutta, jonka avulla voidaan ongelmia saada ratkaistuakin. Mm. niiden tänne turvaa hakemaan tulleiden ihmisten asema. Ei siis kompromisseja pehmeiden faktojen kanssa, vaan suhde syihin ja seurauksiin kuntoon. Olenko taas vaihteeksi liian toiveikas? Liian herkkä uskomaan liian pieniin signaaleihin?

    jope




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hesarin juttu oli hyvä ja moskeijakeskustelu myös. Itse olen sitä mieltä ettei yhtään rahaa moskeijaan epämääräisistä paikoista.

      Poista
  8. "Ei siis kompromisseja pehmeiden faktojen kanssa, vaan suhde syihin ja seurauksiin kuntoon."

    Joo. Tuossa yllä laittamassani on oikeastaan se mun pääpointti.
    Voisin kuittailla paljonkin viimeaikaisia julkisia keskusteluja nyt tyyliin, mitä mä hei olen olen sanonut, mutta kun en ole ollut lähelläkään ainoa niin olen iloinen vaan.

    Paraikaa luennassa tohtorismies dosentin (ei desantin) ja erikoislääkäri Paunion kirja Vihreän liikkeen hyvin monimutkaisista ja yllättävistäkin kansainvälisistä taustoista. Taas tulee todistettua (itselle), että älä hyvä mies googleta "taustoja", siis mitä eri motiivein varustetut ihmiset sanovat ja kuvittele että nyt tiedät mitä se ja se on, googlettamalla selviävät yleisimmin vain ennakkoluulot, harvoin muuta, vaan lue itse.
    Pitäisi siis vain jaksaa itse lukea, käydä itse katsomassa, itse kuutelemassa, jaksaa luottaa faktoihin (niin tylsältä kun se aluksi tuntuukin) ja suoriin havaintoihin ja luottaa että palkinto odottaa, kun tietää itse omien silmien kautta edes hitusen enemmän. Vaivannäkö kannattaa.

    Hyvää pääsiäistä koteihinne.

    jope

    VastaaPoista
  9. Tässä maassa on kuin onkin yllä näkemääni toivoa, tässä järjen ääntä ja naisenergiaa:

    http://yle.fi/uutiset/3-9564315


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Back again! Tiistaina alkanut sosiaalinen pääsiäiseni on ohi ja niinpä riennän tänne somesosiaalisuuteen.

      Jope, tuo Tuija Siltamäen kolumni on hyvä lähes kaikilta osin. Itse olen todennut pettymyksekseni uudessa feminismissä tuon saman hölmöilyn, kuukautisveritaitelut ja omituisen puhdasoppisen kielen. Minustakaan ei sillä ole mitään tekemistä feminismin kanssa onko naisella kainalokarvat vai ei. Hah hah! No, tänään kun olimme isolla porukalla syömässä kreikkalaisravintolassa ja tarjoilija huomioi heti puolivuotiaan Liina-vauvan ja kysyi, onko hän tyttö vai poika, niin minulle noiden keskustelujen herkistämänä tuli mieleen, että kiihkofeministi pitäisi kysymystä tyhmänä ja vääränä ja vastaisi nenäkkäästi "naisoletettu".

      Mutta tuo Afganistaniin palauttaminen, siinä oli ja on syytä protestoida.
      Niinistö pahhoitteli liian aikaisin. Kyllä sinne oltiin palauttamassa lapsiperhettä, he olivat jo säilössä siirtokuljetusta varten, mutta viime hetkellä huomattiin, että jokin paperi oli vielä käsittelemättä, joten he jäivät säilöön odottamaan, ristikkoikkunnoiden taa, ja ovat siellä edelleen.
      Näissä palautuksissa ON virheitä, epämääräisyyttä ja julmuutta, jolle ei saa ummistaa silmiään. Etsin säilömistäni artikkeleista syksyisen HS:n viisivuisen jutun Päätöstehdas, jossa haastateltiin maahanmuuttoviraston työntekijöitä. Liitin otteita haastatteluista tänne kommenttiketjun loppuun:
      http://marjatankirjat.blogspot.fi/2017/04/suomi-kovenee-mietteita-viimeaikaisten.html#comment-form

      Kaikenlaista hörhöyttä harrastetaan, mutta turvapaikkapalautuksissa sitä ei ole. Se on karskia tehtailua. Migrin ylijohtaja Jaana Vuorio itse sanoo tuossa laajassa jutussa kiirettä pahoitellen näin:"Tämä ei ole enää mikään nyrkkipaja, tämä on päätösten tuotantolaitos."

      Poista
    2. Luin jo aiemmin blogisttasi tuon juttusi.

      Liitin tämän reippaan Tuija Siltamäen kolumnin tähän, kun tässä ketjussa tuolla aiemmin jo puhuin siitä, että nyt puhaltavat ainakin toistaiseksi uudet ei-ideologiset tuulet, jossa suvaitsevaisuuden oudolla kuvatuksella ei korvata älyllistä rehellisyyttä eikä oikeaa suvaitsevaisuutta. Harmi että niihin on tarvittu näinkin traagisia tapahtumia.
      Turvapaikanhakijat ovat tässä vain yksi sivujuonne.
      Itselleni tärkeä aihe on Euroopan muutos. Mihin suuntaan se on menossa. Minun näkökulmastani suunta nyt on huono, pois siitä mitä täällä on onnistuttu rakentamaan.

      Jos totta puhun niin en usko että tämä omien ajatusten ravistelu Siltamäen jne. malliin kovin kauan kestää. Pian palataan joka puolella takaisin omiin turvallisiin kupliin, jossa argumentit alkavat kyllästyttää ja kiinnostus suuntautuu muualle ja omien tehdasasetusten uudelleen päivittämiseen. Mä varsinkin tulen tänne näitä jauhamaan, vaikka Juha päivittää ihan muista jutuista.
      Esimerkiksi me olemme kaikki aikuisia ihmisiä. Me itse valitsemme sen mitä ajattelemme ja osittain myös sen mitä havaitsemme. Vaikka kuinka olisi todistetta, faktaa, argumentointia niin tuskin me noin vain muutumme. Silti keskustelulla on arvonsa, mutta ei kenenkään pidä odottaa että omat vahvat rivit tekevät toisesta nyt toisenlaisen. Kaikki me ajattelemme että juuri meidän näkökulma ja omat arvot ovat niitä kaikkein inhimillisimpiä ja eettisimpiä. (Myös Jussi Halla-aho ajattelee varmasti niin, ihan niin kuin joku Emma Karikin.)

      Toivottavasti Marjatta koko perhekunnallesi kuuluu hyvää ja saitte viettää yhdessä hyvää aikaa.
      Tuo juttusi kreikkalaisravintolasta ja sen herättämistä oli todella hauska.

      jope

      Poista
    3. Juu, oli tunnelmaltaan lämmin, rakkaudentäyteinen pääsiäisviikko. Me U:n kanssa nautimme palvelumme onnistumisesta ja muistelemme nyt kaikkea kuvia katsellen. Jokainen sai mitä halusi. Yhtenä päivänä seitsenvuotias (josta tulee isona maanviljelijä tai metsänhoitaja) halusi kiihkeästi metsäretkelle. No, U-vaari lähti hänen kanssaan metsään paistamaan nuotiolla makkaraa, kun me muut vietimme kaupunkielämää Kouvola cityn sykkeessä.

      Koko ajan on ollut ei-ideologisia, hyviä tuulia ja niitä eniten, mutta sinä olet Jope usein rekisteröinyt ja nostanut esiin noita ääri-ilmiöitä.

      Osa ihmisistä meuhkaa eri suuntiin olkoon sitten kysymys feminismistä tai maahanmuutosta, mutta suuri enemmistö puhuu ja toimii järkevästi.

      Minäkin huomasin nyt tuolla meidän viimeisimmässä yhteisessä tilaisuudessa turvapaikanhakijoiden kanssa joitain hörhöjä, jotka nauttivat omasta äänestään, tuhahtelivat ylimielisesti tyhmyydelle ja päivittelivät yhä uudestaan pahuutta (aiemmin oli näissä tilaisuuksissa keskustelua sotkemassa niitä vihaa sihiseviä, mutta ei enää) mutta mitäpä noita turhanpäivittelijöitä pitempään kuuntelemaan. Minusta tuo lässypuhe oli noloa niiden hyvin suomea ymmärtävien turvapaikanhakijoiden vuoksikin (he olivat kohteliaasti hiljaa), ja sanoin omassa puheenvuorossani, että mitä me noita kertaamaan, asiantuntijoita paikalla, mennään eteenpäin. Kiinnosti kuulla, mitä tapahtuu kielteisen päätöksen jälkeen, mitä järjestetään paperittomille jne. Siihen myös reippaat turvapaikanhakijat pystyivät osallistumaan.

      Monesti ei ajatella, että turvapaikanhalijat seuraavat mediaa ja monet heistä ymmärtävät jo hyvin suomea. (Täkäläiset irakilaispakolaiset käyvät paljon suomenkielisissä tilaisuuksissa.) Ei ole kiva, että puhutaan heidän ylitseen heistä välineinä tai sivujuonteina ihmisten hölmöilyissä.

      Poista
    4. Vielä tarkennan. Ei sillä niin väliä, jos jollakin keittää yli joissain tilanteissa, kunhan suuret linjat säilyvät.

      Someaika nostaa esiin kaikki pöljyydet suurin otsikoin, kuten feminismissä nuorten itseään etsivien päättelyn, että kainalokarvojen ajelu on kauheaa sortoa. Hyvä vain, kun ei ole isompia asioita. HS:n luulisi löytävän kulttuurisivuilleen tasokkaampaa taidetta kuin itetaiteilun
      kuukautisverellä. Se on menoa someilun viitoittamalle tielle.

      Turvapaikanhakijoista ja heidän kustannuksellaan on myös liikkeellä kaikenlaista pötypuhetta.
      Epäkohdat on eri asia. Niihin on puututtava, ja nyt on palautuksissa sellainen tilanne. Siinä on iso konkreettinen asia ajettavaksi. Maailmanparantajahöperyyttä on jossain aivan muualla.

      Poista
    5. Järkevää puhetta Marjatta. Itsekin olen törmännyt siihen, että usein maahanmuuttajia hävettää se että heitä henkisesti adoptoivat nämä yli-innokkaat maailmanparantajat joille mamut ovat usein vain oman poliittisen agendan pelinappuloita.
      Ja tiedän että monet maahanmuuttajat ovat tämän jo havainneetkin. Varsinkin vanhemmat maahanmuuttajamiehet eivät voi oikein hyväksyä näitä "pelastajiaan."
      Moni kurdi, irakilainen somali tms. ei todellakaan halua kukkahattusetiä- tai tätejä tai kallionhippejä ajamaan omaa asiaansa. He arvostavat aikuista asennetta ja arvopohjaa.
      Odotan myös sitä milloin monesti varsin perususkonnollisissa maahanmuuttajayhteisöissä havaitaan kunnolla se, että heidän asioitaan ajavat useimmiten innokkaimmin myös suomalaisten keskuudessa varsin kovat uskonnon vastustajat.
      Perususkonnollisella somali/arabiperheellä ei ole juuri mitään tekemistä arvopohjan kautta äärimmäisimpien vihreiden tai vasemmistolaisten arvoliberaalien kanssa.
      Juuri tästä lässytyksestä Siltamäki kirjoitti mielestäni hyvin, ja vastaavia juttuja on nyt tullut poikkeuksellisen paljon.

      Kuulosti kivalta tuo teidän pääsiäinen. Olen hieman kateellinen noin isosta suvusta. Omat vanhemmat mulla oli niin vanhoja että kuten he, on suurin osa sukulaisistani kuollut. Jos nyt menisin esimerkiksi naimisiin, ei mulla taitaisi olla mun puolelta yhtään sukulaista kutsua. Toisaalta se on helppoakin näin, ei ole siltä osastolta minkäänlaista sosiaalista pakkoa. Toisaalta harmittaa vähän tytön psta. Juuret on kasvatettava itse.

      jope


      Poista
    6. Minulla on ollut ihan sama kuin sinulla, suvuttomuus taustalla. Lapsuudenperheeni luhistui kuolemantapausten vuoksi, ja kun miehellä oli liian vanhat vanhemmat, jotka kuolivat, kun me olimme vasta aloittamassa yhteistä elämäämme, niin aika orpojahan me olimme ja kaikki kaikessa toisillemme. Sen vuoksi pidän suuressa arvossa omaa perhettäni ja suurena ihmeenä poikien aikuistuttua ja perheennyttyä syntynyttä laajempaa perhettä. Pojilta puuttuivat isovanhemmat, mutta heidän lapsillaan sellaiset ovat! Jope, niin on sinunkin tyttäresi lapsilla sitten aikanaan.
      Olen kokenut myös tuon saman vapauden tunteen, kun ei ole ollut ketään määräämässä ja seurailemassa, miten elämme. Isälläni oli aivan eri arvot kuin minulla, mutta ei hän ollut kiinnostunut kuulemaan minun elämästäni eikä lähestynyt lapsenlapsiaan. Hän, paljon kärsinyt, rajasi elämänsä itselleen sopivaksi, ja ymmärrän sen.

      Erityisen typerää on ollut vapaa-ajattelijoiden touhu islamin uskoisten nimissä. Itse nämä ovat kiinnostuneita kristinuskosta, samat profeetat ja samoja sääntöjä, eikä pelkoa, jota taas osa kristityistä kokee vahvasti kaikkea islamilaisutta kohtaan. En hyväksy vapaa-ajattelijoiden tempauksia myöskään edustamaan uskonnottomien ihmisten ajattelua.

      Meillä nuoret maahanmuuttajat ovat hyvin luontevasti paikallisten nuorten kanssa, ilmeisen maallistuneita kaikki ja samat musiikkimieltymykset ja muu nuorisokulttuuri.

      Poista
    7. Kiitos Marjatta, oman suvuttomuutesi valotuksesta. Noin se varmaan menee sitten meilläkin.

      Joskus vaimon kanssa naureskeltu että kun tyttö ehkä pääsee ripille/yo:ksi niin tilataan jostain Mannerheimin lastensuojeluliiton tms. palvelusta varasetiä ja varatätejä. No, ei sentään. Tuntemani vastaavassa tilanteessa oleva venäläisperhe järjesti juhlat ravintolassa, perhe kävi keskenään syömässä hyvin. Kaunista toisaalta. Oman perheemme kanssahan täällä loppujen lopuksi elämässä eteenpäin taistellaan. Onneksi vaimon puolella on sentään jonkun verran sukua, kivoja ihmisiä, mutta ei ole paljon sielläkään. Mutta näillä mennään meidän kolmikossa. Äiti,isä, tytär. Ei mikään klaani mutta eipä tosiaan ole mitään sukuvelvoitteitakaan. No, mulla on hieman sukua täällä Helsingissä, mutta erilaisten "sukuonnettomuuksien" vuoksi emme pidän lainkaanm yhteyttä. Lievän toiseuden tunteen tälläinen tekee, vaikka tietoisesti tietää että vastaavassa tilanteessa on kymmeniätuhansia muitakin.

      Kahden viimeisimmän kappaleesi sisällöstä mulla on ihan sama ajatus ja kokemus.

      jope

      Poista
  10. Suurmoskeijaa ei pidä rakentaa niiden rahalla, joita ei sinne haluta eli rahoittamaan pyrkivien kiihkomaiden. Tottakai he haluaisvat sinne omat opettajansa, joiden oppeja Suomessa paossa olevat muslimit karttavat.

    VastaaPoista