sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

SUOMI 100: Heikko itsetunto voi olla parasta mitä ihminen voi haluta

Väitän että kollektiivinen uskomus suomalaisten heikosta itsetunnosta (sekä sosiaalisesta osaamattomuudesta ja kateudesta) tuottaa ihmisille voimaannuttavaa tunnetta selkeästi rajatusta ja vahvasta olemassaolosta eli sen tarkoituksesta. Suureen kertomukseen yhteisestä heikkoudesta on voimaannuttavaa kuulua.

Mutta entä jos tuntemus kansallisesta itsetunnosta onkin universaali kokemus? Esimerkiksi mistään erityisestä suomalaisesta kateudesta ei ole määrällistä näyttöä, kaikissa länsimaissa koetaan samoin.*  Sitä paitsi: jos vaikkapa ranskalaislla on vahva itsetunto, onko se arvoiltaan väärä? Katteeton? Ylimielinen? Mihin se perustuu? Mille arvoille?

Arvojen suhteen itsetunto voi olla vain oikea tai väärä, ei hyvä tai huono. Niinpä. Ehkä itsetuntomme onkin, toisin kuin vaikkapa sitten niillä ranskalaisilla, oikeasti oikea eikä huono.

No. Saiko tämä kaikki nyt sinut tuntemaan sisimmässäsi ihan pikkuriikkisen pettymystä, kun et olekaan mitenkään erityinen? Ja onko se nyt sittenkin sitä heikkoa itsetuntoa se, että sitä pitää haluta? Vai ainoastaan yleisinhimillistä eksistentiaalista ahdistusta?

-

*Ks. Tommy Uschanov: Miksi Suomi on Suomi

Kuva: Mirka Johansson, Enkö olekaan tyttösi? (-92)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti