sunnuntai 28. toukokuuta 2017

VIHAN JA MYÖTÄTUNNON ESTETIIKKAA



Edellisessä kirjoituksessa pidin ajatusta myötätunnon estetiikasta lapsellisena. Ja ajatus sen mahdollisuudesta vaikuttaa massoihin sitä onkin. Mutta silti on palattava aiheeseen.

Taiteen kompleksisuus on taiteen sisäinen hyve ja taiteen sisäistä näköisyyttä. Ei siis välttämättä mitään velvoittavalla tavalla tärkeää tai enemmän totta. Tarkoitan siis, että merkittävyyden ja merkityksettömyyden raja ei kulje näköisyyden ja abstraktin tai välittömästi ymmärrettävän ja monitulkintaisuuden välillä. Se kulkee siinä, miten teos minua koskettaa sillä, mitä se näyttää riippumatta siitä, miltä se näyttää.

Juuri tuota kompleksisuuden institutionaalista hyvettä uhmaa vihaisella realismillaan häpeämättä ikonisoimani mestariteos Lilja 4-ever. (Luitte oikein, vähempi kuin klisee mestariteos ei Liljan kohdalla riitä minulle.) Kuten jo aiemmin olen täällä kirjoittanut, Lilja palauttaa realismin takaisin tehtäväänsä näyttää kohteensa. Näyttää jumaliste se niin että tuntuu. Liljan kaltaista tarkoitan puhuessani myötätunnon estetiikasta. Jotakin sellaista minkä lapsikin ymmärtäisi jos sitä sille saisi näyttää. Ei tarvetta tulkita vaan pakkoa nähdä ja tuntea, hävetä ja rakastaa. Tuntea myötätuntoa ihmisen kauneutta ja kärsimystä kohtaan. Lilja on pyhä teos. Uskontoa uskonnottomalle. Elokuva, josta on pakahduttavaa kirjoittaa. Yhä uudelleen.

-

Lisää Liljasta sen tunnisteessa. Lukekaa myös aiheeseen littyvä juttu Nauti köyhyydestä tunnisteesta köyhyys. Kuva on osa Liljan dvd-kannesta.

25 kommenttia:

  1. juha

    en osaa sanoa mitään siihen, että "merkityksettömyyden jako ei kulje realismissa ja abstraktiossa", joten kirjoitan myötätunnosta.

    myötätunto on monipiippuinen asia, koska sen kanssa mennään niin helposti pieleen. monesti ihminen tarvitsee biafra-tyyppisiä kurjuuskuvia, jotta voisi hellittää myötätuntonsa nyörejä. minun nuoruudessani erilaiset järkyttävät kuvat olivat yleinen tapa herätellä ihmisiä antamaan rahaa kehitysmaiden auttamiseksi.

    pitää näyttää hätä, mutta ei liian rujo hätä, koska silloin ihmiset kääntävät katseensa pois. sitten taas jos kärsivällä ihmisellä on kädessään kännykkä, hanat menevät kiinni tai apu kyseenalaistetaan. ei käsitetä, että pakolaiseksi voi joutua, vaikkei olisi äärimmäisen köyhistä oloista.

    meissä ihmisissä on paljon filantropiaa ja tunnemme itsemme hyviksi ihmisiksi auttaessamme heikompia. siinä ei ole mitään pahaa. mutta itsetyytyväisyydessä on sudenkuoppansa.

    minäkin olen tuikannut kadulla rahaa punaisen ristin keräyslippaaseen ja miettinyt samalla harmistuneena sitä, että suosikkikahvilani on kiinni koko viikon tai miten epäreilua on, että saariviikonlopuksi on tiedossa huonoa ilmaa.

    ja sitten on tietysti se klassinen myötätunto, jossa reagoin yhden ihmisen hätään voimakkaammin kuin miljoonien kärsimykseen.

    kärsimyksellä ja myötätunnolla on pyramidikuvio: joku on aina alempana. näin viime viikolla kasin ratikassa pultsarin, joka räksytti vieressään istununeelle maahanmuuttajalle sosiaalitukien väärinkäytöstä. juoppo kohosi hetkeksi rappionsa yläpuolelle vihaamalla muualta tullutta.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin tuon mainitsemasi kohdan enemmän auki ja paremmalla suomella. Kiitos.

      Poista
    2. Yleistettynä taiteen sisältönä myötätunto on todellakin typerä. Lilja on kuitenkin ikoni. Siis uskonnollinen ikoni, joka TODISTAA maailmasta ja meistä. Sitä katsoessa vastuu kuuluu minulle, se saa tarkoituksensa minussa ajatuksen syvässä merkityksessä.

      Poista
  2. juha

    vuokrasin nyt vihdoin liljan ja en oikein tiedä miten päin olisin, sillä niin karmea olo siitä tuli. en muista että edellisellä kerralla olisin jäänyt sitä näin ahdistuneena miettimään. en silti kokenut sitä yhtä vahvasti kuin sinä. siinä oli jotakin liian laskelmoitua - koin että se oli populismilla ratsastavaa demagogista julistusta ja paikoitellen jopa sosiaalipornoa. käsivarakameran hoippuva kuva rasitti katsomista sekin.

    liljan kaltaisten kohtaloista puhutaan britanniassakin. bbc nelonen näyttää parhaillaan kolmiosaista faktoihin perustuvaa minisarjaa nimeltä three girls, joka kertoo liljan kohtalon kokeneista nuorista brittitytöistä, jotka joutuvat lapsiseksirinkiä pyörittävän britti-pakistanilaisen miesjengin uhreiksi.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koemme tuon laskelmoinnin eri tavalla: minulle se oli juuri sitä vihan realismia, moraalin kurkusta alas tunkemista. ihmisten vedättämistä oikeassa paikassa. laskelmointi oli minusta perusteltua. niinkin voi minusta olla. liika älyllisyys olisi etäännyttänyt katsojan.

      Poista
    2. Olen tousaalla tiivistänyt Liljan sävytyksen näin: pateettinen olematta falski.

      Poista
    3. juha

      tässä se meidän eromme on: minä nurisen sensationalismista, sinun mielestäsi aihe oikeuttaa keinot. okei, en minäkään tohdi sanoa, että lilja olisi pelkkä eksploitaatioelokuva, mutta se on kuitenkin aika paljon sitä. tuollaiset e-filkat tarjoavat helppoja selitysmalleja ja karmeudessaan ylevältä tuntuvan elämyksen. tietyn aiheen käyttäminen elokuvan hyväksi johtaa usein siihen, että tarinasta tulee turhankin arvattava, kyynelhakuinenkin melodraama.

      plussana liljassa on tietysti ohjaajan rohkeus: on kohottavaa, että mailmassa on tyyppejä, jotka jaksavat tehdä kantaaottavia elokuvia. aihehan on mitä tärkein, koska maailma on piukkanaan liljan tyttöjä, jotka ovat nielaisseet ihmiskauppiaan syötin.

      meri

      Poista
    4. ( Ja on siellä poikiakin, sekä heteroseksuaalisten että homoseksuaalisten hyväksikäyttäjien lihakimpaleina, kymmenintuhansin.
      Tästä Juhan aiheesta muuten MH kirjoitti romaanin jota ei ollut kiva lukea mutta joka herätti ihmisiä laajalti, Oikeus nautintoon. Aika inha kirja, mutta välttämätön. Eli juuri siitä Orgasmin kultista, mistä edellisessä ketjussa. Käsitteli pintatasollaan mm. seksiturismia ja myös ilman sitä tabua millä olemme itsenne etäännyttäneet asiaa käsittelemään, eli sitä kun rakennamme hyväksikäyttäjistä tietyn kuvan, vaikka maailmalla hyväksikäyttäjiä on molemmissa sukupuolissa, homoissa niin kuin heteroissa ja kaikenikäisissä. Tämä on tietenkin selvää, mutta silti me näemme näemme nämä asiat aina sen valkoisen heteromiehen kautta ja puhumme ja kuvaamme sitä heidän kauttaan, vaikka asia on paljon laajempi. En suosittele tuota kirjaa kenellekään mutta totean että se on yksi niistä teoksista miksi MH on ollut niin merkittävä kirjailija. jope)

      Poista
    5. Meri. Minusta liljassa ei selitetä mitään, vain näytetään yksi tarina tuhansista. Kyseessä on tendenssielokuva ja eksploituvaa suuttumusta. Usko tai älä, mutta kun katsoin sen elokuvissa ensimmäistä kertaa, en pitänyt siitä, pidin sitä yhden asian elokuvana. Sitten sen tyly manipuloiva pateettisuus ja suoruus vain osui minuun. Ja sen huikea osaavuus, elokuvallinen näkemys. Bergman piti Fucking Åmålia parhaana ruotsalaisena elokuvana vuosikymenniin, mutta minulle tämä on se pohjoismaisen elokuvan huippu tällä vuosituhannella. Tuo kaikki mitä sanot on totta mutta me lähestymme sitä vastakkaisista suunnista.

      Reikä sydämessäni on toinen eksploiva moodyssonin elokuva, mutta teoreettisempi, oikeastaan metafora. Liljan suoruudesta pidän enemmän. Mammutti oli floppi. Niin ja Kimpassa oli mainio!


      Vaikuttavinta Liljassa ovat ne lopun nopeat otokset, joissa lilja nostaa vanhan naisen perunoita ja lyö auton oven kiinni huijarinsa naaman edessä... jos kaikki olisi toisin; elämän kauneus... liikutun taas.

      Eksploitaatio on kiinnostava tapa lähestyä todellisuutta. Filmihullun jutussani Väkivaltaa ja hyväksikäyttöä esitän, että mäen kissavideo oli eräänlaista taiteen filosofian ja taiteilijan totuudellisuuden vaatimaa (eksistentiaalista) eksploitaatiota. Liljan kohdalla eksploitaatio palvelee myötätuntoa, ei moodyssonin narsismia. Koen moodyssonin eksploitaation taiteellisena ja moraalisena valintana.

      Toit esiin kiinnostavia sävyjä meri.

      Poista
  3. juhakulta

    en suin surminkaan halua lytätä sinun liljaasi. ehkä minun aikani ei vain ole leffalle otollinen. ei se tee tuota ankaraa pamflettia lasten hyväksikäyttöä ja ihmiskauppaa vastaan tyhjäksi, päinvastoin. maailma tarvitsee inhonaturalistisia tutkielmia ihmisten esineellistämisestä ja kaikesta muusta paskasta.

    myös siitä, mistä jope puhui: pojista lihakimpaleina. kaiken kaikkiaan lapsiin ja nuoriin kohdistuva vääryys on asia, jonka perusteet on syytä vääntää rautalangasta selvästi ja kollektiivista vastuuta peittelemättä.

    katsoin eilen the lost honour of christopher jefferies -elokuvan netflixiltä kolmannen kerran, koska sen tapa olla alleviivaamatta tarinaa on yksinkertaisesti niin ihana. helppojen shokkiefektien sijaan tositapahtumiin perustuva juoni kuvaa yksittäisen ihmisen taistelua kunniastaan pienin elein ja jopa lakonisesti.

    jefferiesin tarina on joka tasolla sydäntä riipaiseva. minusta se potkaisee ilmat pihalle ehkä vähän samalla tavalla kuin lilja juhasta.

    meri

    VastaaPoista
  4. Myötätunto on tärkeä. On tehtävä se minkä voi. Itse ajaudun kuitenkin aina myötätuntoisuuden ajatuksissa ajattelemaan sitä, miten me jaamme myötätuntoamme vain niille jotka meidän mielestämme sen "ansaitsevat", omille lempiuhreillemme. Toisaalta on parempi että edes he saavat meiltä osamme.

    Kuitenkin seksiteollinen ihmiskauppa on ollut tiedossa jo pitkään ja siitä tiedetään melkein kaikki. Silti esimerkiksi suomalaiset matkustavat maahan ja kohteisiin, jossa seksi on esim. erään maan merkittävimmistä myytävistä tuotteista. Maa on kuulemma "hymyn maa."
    Emmekö me tue näin lähes suoraan prostituutiota jonka toisella kädellä tuomitsemme? Ruotsalaiset, Moodysonin maanmiehet - ja naiset ovat innokkaimpia turisteja siellä. Mitä tuo leffa tässä on saanut aikaan? Esteettisen efektin?

    Osa feministeistä ajaa vapaata prostituutiota. On kuviteltu että on tehty juridinen palvelus naisille (?) kun ostamisesta on tehty rikos mutta myymisestä ei. Leikimmekö me todella tunnetta, että asialla on jokin logiikka ja asia on juuri noin ok?
    En tiedä tähän vastauksia mutta millaisen taideteoksen pitäisi olla että se vaikuttaisi edes muutaman ihmisen elämään sen mahdollisuuksia oikeasti parantavasti? Siis silloin kun teos on kantaaottava.
    Väitän että jokainen "Orgasmin kulttiin" vapaamielisesti ja ajan luonnollisena henkenä suhtautuva alkaa miettimään itseään lukiessaan Houellebecqin Oikeus nautintoon teoksen.
    Mistä muuten tulee se ihan yleinen varma-totuus -hokema että seksuaalisuuteen ylipäätään tulee suhtautua mahdollisimman myönteisesti? Minunkin mielestäni pitää, mutta jos emme ole, ehkpä jopa hieman ei-modernilla tavalla skarppina asian suhteen myös, olemmeko edistämässä maailmaa jossa miljoonia tyttöjä ja poikia sananmukaisesti uhrataan liberaalien asenteidemme vuoksi seksin alttarilla, siis sananmukaisesti tuon orgasmin kultin alttarilla.
    Jokainen joka on nähnyt esim. gayparaden ymmärtää että tässä yhteydessä sana kultti on mitä sopivin kuvaamaan tätä "(yli)myönteistä (yli)seksualisuuttamme."

    (Ja nyt! lukekaa tarkkaan; tuo ei sitten ollut todellakaan kannanotto homoseksualisuuteen, tällä kertaa se sai toimia esimerkkinä ihan tasa-arvoisen kohtelun nimissä niin kuin pitääkin.)

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri hyvä! Sinulla on täysi oikeus lytätä jos niin tunnet. Näemme vain sävyjen funktion toisin. Et saa olla varovainen ja kohtelias. En omista oikeuksia liljan merkityksiin. Minun kroppani vain tuntee noin ja asettaa huomaamasi eksploitaation omaan asentooni.

      Poista
    2. Ja jos huomaan menettäväni liljan huomioittesi takia, sitten käy niin.

      Poista
    3. Jope. Lilja raivoaa juuri ruotsalaiselle itseriittoisuudelle. Siitä vähän kirjoitan noissa muissa liljajutuissa. Että elokuva saa moraalisen merkityksen katsojan asenteen myötä. Jos häpeää katsoessaan, on tehnyt tehtävänsä. Niinhän se on ettei mikään tarinallinen maailmaa kerralla muuta, ei edes uusi testamentti. Yhden ihmisen kertarysäys harvoin toimii todellusuudessakaan. Hitler ja nelson mandela ovat poikkeuksia.

      Tuosta seksuaalisen vapautumisen ja sihen yhdistyvästä houellebecqin julistaman kulttuurin rappiosta taidan kirjoitaa oman lyhyen jutun...

      Poista
  5. jope

    tavallinen thaimaalainen seksituristi on veli, isä, opettaja ja naapuri. tilaisuus tekee varkaan. ne kauhutarinat, joita prostituutiosta kulkee ja joilla en tässä nyt pahemmin jaksa jeesustella, juontavat juurensa samasta järjestelmästä, jota näiden kavereitten lomarahoilla tuetaan.

    kyllähän houllen kirjakin puhuu seksiturismin puolesta. kirjan päähenkilö - mies - toteaa, että seksiturismi on maailman tulevaisuus. intohimojen aasia länsimaisen miehen näkökulmasta. niinpä niin.

    pitäisikö yhteiskunnan kokonaan pyrkiä eroon prostituutiosta - hilpeä aihe päivälliskutsuilla, eikö totta. jos nyt kuitenkin jokin kanta on pakko valita, niin sanon kyllä; yhteiskunnan pitäisi pyrkiä eroon prostituutiosta.

    minun arvomaailmaani kuuluu vahva halu asua maailmassa, jossa ei ole hyväksyttävää ostaa ja myydä ihmistä noin intiimien rajapintojen sisällä.

    toisaalta, kuka minä olen sanomaan, ettei joku aidosti halua myydä tavaraansa elääkseen? ehkä niin voi haluta, ja se voi tehdä onnelliseksi.


    meri

    VastaaPoista
  6. Joo, ei tietenkään muuta, mutta kaiken kantaaottavuuden kanssa sitä miettii että kun arvostamme teoksia kantaaottavuuuden vuoksi, niin mihin itse asiassa viehdymme: ajatukseen
    t e o k s e n kantaaottavuudesta ja sen asian tärkeydestä ? Ja tulemmeko siten lisäarvottaneeksi teosta sen vuoksi ihastuen itse asiassa juuri kantaaottavuuden estetiikkaan sinänsä emmekä itse viestiin ?

    Tässä taas nyt hieman monimutkaistan, tietenkin jos kantaaottava teos on onnistunut, se on onnistunut, jos sen viesti on tärkeä, se on tärkeä.

    Liljan katsomisesta tunnettu häpeä? Ymmärrän mitä tarkoitat mutta jos emme ajattele ihmistä kollektiivina niin kukin kantakoon vain omaa (todellista) syyllisyyttään. Niitäkin riittää.
    Kollektiivisen syyllisyyden sterotypioiden stereotypia on esim. kolonialismi, mutta ei viimeisten vuosikymmenten aikana syntyneillä ihmisillä ole mitään faktista syytä syyllisyyteen niiden jättirikosten vuoksi, eikä ollut edes kolonialismin ajan eurooppalaisilla vallattomilla köyhilläkään.
    Vastaavia esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.
    Taakkojen asettajia harteille on, motiiveja löytyy.
    Pitää katsoa mieluummin ihan lähelle, tähän.

    Uskallan vieläpä sanoa että johonkin ihmiskunnan kokoiseen kollektiiviseen syyllisyyteen vajonneet saattavat sillä jopa peittää tiedostamattaan jotain. Itsensä, oman todellisen syyllisyytensä ihan lähielämän asioihin ?
    Houellen Oikeus nautintoon meneekin suoraan ihmiseen, jokaiseen yksilöön kerrallaan, koska seksuaalisuus on jokaista niin lähellä. Kirja sai kysymään todellisia kysymyksiä omasta todellisuudesta? Se oli hyvää kantaaottavuutta. Varsinkin kun huomaat kokevasi seksuaalista arsytystä kirjaa lukiessa, kirja on ehkä kirjoitettu tahallaan niin, et pääse pakoon sitä että nuo hahmot ovat kokonaan toisia ja sinä katsot ja kaikkea tuota vain sivusta omasta (hyvästä) moraalisistasi käsin.
    (En tiedä kuka oli viimeisten virkkeitteni "sä" mutta en jaksa nyt muuttaa...)

    meri, kyseinen kirja ei missään tapauksessa puhu seksiturismin puolesta, mielestäni, se on väärin tai pinnasta tulkittu. Moni toki lukee sen niin. Seksiturismin kuvaus kirjassa nimenomaan paljastaa sen tilan missä ollaan, genitaalisuuden ja kuluttamisen oravanpyörän.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan Liljassa juuri yksilön häpeää. Miksi ollektiivista? En häpeä mitään toisten puolesta enkä koe sylisyttä miehenä yksittäisen hyväksikäyttäjän takia. Jos en ole käyttänyt ketään hyväksi, en ole. Ei ole olemassa mitään genitaalusuuden kulttuuria sinänsä sen enempää kuin sadistisen nautinnon kultturia tai kiristmusen kulttuuria sinänsä. Kuluttmisen kulttuuri kyllä johtuen siitä, että kuluttamista emme kavahda julmana tekona. Tämä on yksinkertaista. En ole genitaalisen kuluttamisen oravanpyörässä, etkä varmasti sinäkään. houellebecq yleistää ykityistä liikaa ja me eläydymme hänen estetikkansa. Tästä kirjoitan vähän lisää omaksi jutuksi, koen niin tärkeäksi.

      Sitä mieltä olen, että prostituutio voisi olla laillista naisten (ja miesten) terveyden ja turvallisuuden vuoksi. Ammattiliitto, terveydenhuolto, helppo ohjautuminen uuteen ammattiin ja kouluttautumiseen, työsuojelu...

      Poista
    2. Kyllä, noin minäkin ajattelin, samaa mieltä siis. jope

      Poista
  7. Juhalla on kolahtanut tämä elokuva jotenkin syvemmin kuin meillä muilla. Minusta elokuva on vaikuttava, mutta ei niin suuri.
    Minulla tästä aiheesta on eniten vaikuttanut sellainen dekkari kuin Lokero 21, jonka ovat kirjoittaneet yhdessä ruotsalaiset Anders Roslund ja Börge Hellström. Olen lukenut heiltä myös pedofiliaa käsittelevän romaanin Peto.
    Roslund on toimittaja ja Hellström oli entinen rikollinen, joka ryhtyi tuomionsa kärsittyään nuoriso- ja päihdetyöntekijäksi ja sitten yhdessä Roslundin kanssa rikoskirjailijaksi. Hellström kuoli tänä kevättalvena, joten heiltä ei tule enää yhteisiä kirjoja.

    Saan yleensä vahvemman kokemuksen kirjoista kuin elokuvista joitain poikkeuksia lukuunottamátta.

    En tunne häpeää Liljaa katsoessa tai Lokero 21 lukiessani, vain kiukkua ja vihaa niitä kohtaan, jotka kohdistavat väkivaltaa avuttomiin. Miksi minä häpeäisin, enhän itse tekisi koskaan mitään tuollaista!

    Olin luullut, että Jopen mainitsema amerikkalaisten tutkijoiden Orgasmin kultti viittaisi laajemmin elämyshakuisuuteen eikä vain seksuaalisuuteen - herkutteluun, matkahifistelyyn, extremeurheiluun, kehon muokkaukseen jne.
    Viittaako tämä termi siis vain seksistä nauttimiseen?

    On muistettava, että seksi on ihan eri juttu kuin raiskaus. Seksi on yleensä hyvä juttu, ainakin minulle sillä on myönteinen kaiku, elämää ylläpitävä iloinen asia, raiskaus on paha, se on väkivaltaa ja tuhoamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, Juha just vastasitkin tuohon häpeämiseen. Sanoit kuitenkin tuolla edellä, että jos katsoja häpeeä elokuvaa katsoessaan, se on tehnyt tehtävänsä.

      Poista
    2. No nyt vielä kerran: siis jos joku jonka kuuluu hävetä häpeää niin tehtävänsä on tehnyt. Miksi kukaan muu häpeäisi?

      Poista
    3. Niin, ajattelit tällaisia katsojia. He tuskin katsovat Liljaa ellei sitten pakoteta katsomaan.

      Poista
    4. Varmasi tuohon o-kulttiin voi marjatta sisällyttää nuo mainitsemasi asiat. jope

      Poista
  8. juha

    onko prostituoitu oman elämänsä asiantuntija vai onko hän vain hyväksikäytetty raukka? virkavallan mielestä roistoliigat liikuttelevat naisia ja hyötyvät näiden työstä.

    femmareitten mielestä palvelun ostaja alistaa naisia. arkadianmäkeläisten mielestä prostituutio on yhteiskunnallinen ongelma, joka pitää hoitaa kriminaalipolitiikalla.

    annakontuloitten mielestä kyse on sosiaalisesta ongelmasta, joka pitää hoitaa sosiaalipolitiikalla. alalla oleva tuttavani sanoo, että se on kuin mikä tahansa työ.

    sukupuolentutkijan mielestä prostituutio pönkittää miesten ylivaltaa yhteiskunnassa. minusta kaupalliseen seksiin liittyvät riiston mekanismit ovat samat kuin muussakin taloudessa. maailman vanhinta ammattia harjoitetaan usein ihmiskaupan uhrina vieraassa maassa.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat meri kaikki tärkeitä pointteja.

      Marjatta, lainaan itseni tuolta Lilja-tunnisteesta:

      "Taiteen totuus "kiinnittyy" sen kokijassa. Vaikuttava teos kykenee käsittelemään sekä yleistä että yksityistä totuutta ja saa täyden merkityksensä vasta katsojan tietoisuudessa ja valinnoissa. Liljassa tuo klisee tuntuu aidosti toteutuvan. Täysin paatunut ihminen käyttää kodeistaan huijattuja tyttöjä hyväkseen tämän elokuvan nähtyäänkin, mutta jos vähänkin epäilevä saadaan tuntemaan jotain, edes häpeämään itseään tai jopa lopettamaan, päättäjä ajattelemaan kansankodin porsaanreikiä tai mallikansalainen tuntemaan kotimaansa vieraaksi, uskon että elokuvan tekijä tuntee onnistuneensa."

      Poista