sunnuntai 27. elokuuta 2017

PYHÄ PENTTI





Vain se, mikä on itselle edes periaatteessa mahdollista, voi velvoittaa. Kuvan teoksen ensimmäisessä kirjoituksessa Karjala Linkola luo todellisuuden, joka on minulle postikorttimaista romantiikkaa. Siinä turvallisen hyvinvointivaltion korvaavat kinttupolut ja vähään tyytyvät venäläiset. Tärkeintä tietenkin on lopulta se, tyytyisikö Linkola itse kuvitelmaansa. Luulenpa niin, ja juuri se saa kirjoituksen tuntumaan todelta.

Renessanssimaisen "pyhimyskuvan" on ottanut Jaanis Kerkis.

8 kommenttia:

  1. Tässä yksinkertainen oivallukseni kesältä. Tämä on ehkä hyvin käytännöllistä filosofiaa sitten ja liittyy myös postaukseesi. Myös Linkolaan, mutta asioistahan voi puhua hyvin ilman sen käyttämistä auktoriteettina.
    Lainaus on lähes kopio tänne aiemmin loppukesällä kirjoittamastani ja käsittelee turhautumistani arvo-sanan/käsitteen suhteen ja tuon sanan epämääräiseen glorifointiin tai yksipuoliseen itsetodistavuuteen siten, että jo pelkkä sana sanana viittaa eräänlaiseen pakolla valittavaan idealismiin ja ideaaliin, joka ei kuitenkaan ole kaikille yhteinen, ei lännessä eikä idässä eikä siksikään todellista vasten katsottuna kelpaa aina muuten ja muuhun kuin motoksi ja hokemaksi. Todellisuushan arvo-käsiteen hokemisen jäljiltä edelleen silti täysin ristiriitaiseksi.

    " Olen keskustelumme (kesäkeskustelun) inspiroimana miettinyt paljon voiko arvot valita ns. tosiasioiden ylitse, tai sen minkä me varmasti tiedämme maailmasta, sen faktoista, sen todellisista tapahtumista, sen numeroista.
    Mielestäni ei, vaan realismi pitää valita heittäytymällä tarvittaessa vaikka pois arvoistaan. Mitä arvoa arvoilla on jos ne eivät perustu siihen mikä on totta, siihen mikä on mahdollista? Arvot tosiasioiden ohi voi tietenkin olla hyvä agentti omaan henkilökohtaiseen käyttöön, oman yksilönä tai ryhmänä v a l i t u n maailman kasassa pitämiseen, mutta arvot eivät voi toimia yhteisessä maailma s s a yleisesti muuten kuin suhteessa tosiasioihin. Jokaisella yksilöllä ja yhteisöllä on oma kertomuksensa, niitähän me tässä maailmassa koko ajan jaamme toisillemme, mutta arvojen joiden perusteella meitä kaikkia koskevia päätöksiä tehdään, tulee olla arvoja jotka on muodostettu tiedon perusteella, e i valintojen jotka ylittävät tiedon. Joku voisi ajatella että sotken nyt tiedon ja arvon nokkimisjärjestyksen. Se se mun pointti nyt tässä onkin: arvot, ainakin ne jotka on meille yhteisiä, tulee olla aina tarkistettavissa uutta entistä realistisempaa kuvaa vasten. Ketään ei voi pakottaa uskomaan väärään tietoon tai suoranaisiin valheisiin minkään arvon nimissä. Arvoista ei voi johtaa noin vain tietoa, mutta tiedoista voi kyllä johtaa arvoja. "

    Toki ongelma tuossakin on:ihmiset haluavat eri asioita tiedosta huolimatta. Ja ehkä niin kuuluu ollakin, mutta sitä ei voi ohittaa arvojen tyrannialla, vaan realismilla, jossa pienin yhteinen paha toteutuu. Miksi noin päin, negaation kautta:)? Koska hokema "suurin yhteinen hyvä" maistuu jo, eikö maistukin ideologian teräkseltä? Itse tutustuin kesällä "numeroihin" perinteisen arvositä-arvotätä -höpinän(i) sijsta. Osin luonnontieteellisiin myös.Tietenkin tajuan että numeroitakin tulkitaan arvotusten varassa, mutta ko. numerotieto oli sen verran vahvaa ainetta, että olen siitä hieman vielä puuduksissani. Se on myös hieman melankolisen vapauttavaa: maailma ei ole tulkintani vaan maailma joka on tuossa tuollaisena, olen minä siitä ja sen hyvästä ja pahasta mitä mieltä tahansa. Tämä sopii myös kestoaiheeseeni, siis siihen kuinka olen kokenut että pelkkä todellisuuden havainnointi (ilman filosofis-pedagogista arvopuhetta) ei ole nykyään aina sitä kunnioitetuinta, vaan päinvastoin tulee tarkasti miettiä mitä todellisuudesta havaitsee, ja sitä mitä ei saa havaita, siitä tulee vaieta. Galileo!! Onneksi tätä keskustelua käydään nykyään laajasti. Linkola on osallistunut siihen myös viime aikoina. Kaikkea ja kaikkea ei voi rakastaa. Pitäisi toki kai vähän edes yrittää ja edes niitä, jotka antavat muiden elää rauhassa.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavanmukainen lisäys. Arvopuhetta, myös sitä pedagogis-filosofista, tarvitaan myös tietenkin, meidän on ohjattava itseämme hyvään koko ajan, ja jos sen osaa taidolla ja viisaasti tehdä, niin miksei myös toisiamme.
      Hyvä on hyvää, paha on pahaa, neutraalius usein johtaa pahan puolelle.

      Mutta tämän lisäksi tarvitaan ihan kirkasta havainnointia maailmasta ja sen muutoksista, tietoa jota ei heti riennetä selittämään, tulkitsemaan niin kuin selitys olisi aina edes olemassa. Tiedosta ei tulisi koskaan olla huolissaan.
      Kaikki tieto aina kehiin. Voisin leikkimielisesti kuvitella vaikkapa haaveilevani radiokanavasta joka julkaisisi vain tietoa ja havaintoja ja pelkkiä tapahtumakuvauksia ilman ensimmäistäkään asiantuntijan oppituntia.
      En olisi lainkaan huolissani siitä miten ihmiset osaisivat tästä tiedosta ajatella. Kyllä he osaavat.

      Linkola olikin ja on kai edelleen huonoimmillaan tuhon spekulativisti (se tekee hänestä niin kansainvälisten uusnatsipiirien kuin vihreiden radikaaliekologistien ylistämän gurun), mutta parhaimmillaan, luonnonrakastajana ja sen muutosten havainnoijana hyvin merkittävä ihmislajin varoitusääni.

      Jostakin tuolta linjalta löytyy oma, joo, arvostukseni. Ei voi mitään.
      Rakkautta moninaiseen ja runsaaseen ei yhdenmukautettuun elämään tarvitaan, voittaa se tai ei.

      jope

      Poista
  2. jope, sanoitpa hyvin. juuri toisenlaisen ja toiselta alueelta kuin omalta mukavuusalueelta (omasta ideologisesta kontekstista) tulevaa tietoa kannattaa lukea ja miettiä sen jälkeen oman maailmankuvan rakennuspalikoita.

    itse luin keväällä hawkingin Ajan lyhyen historian - tosiaan, vasta nyt. minua se pysäytti monella tapaa. ei toki niin, että olisin hylännyt kaikki elämän "merkitykseen" kiinnittyneet ajatukseni, mutta kuitenkin se ravisteli ajattelua monesta kulmasta ja suhteellisti lähestymistapojani maailmaan.

    Arvot tunkeutuvat peliin kaikkialla, myös tiedon alueella siten kuin sitä aivan tavallisina heeboina käytämme (siis siihen mikä yleensä on meille havaittavaa, mikä käsitteellistyy meille ja miten). Esimerkiksi kvanttifysiikan näkökulmaa vasten (sikäli kuin sitä voi riittävällä tarkkuudella seurata) on jotenkin vapauttavaa nähdä oman kielipelin rajat ja tarkastella omaa sisäänrakennettua merkitysapparaattia.

    Monet näkevät viimeaikaiset keskustelut maailman tilanteesta polarisoituneina, ja näin varmasti onkin. Mutta minä olen lukenut viime päivinä myös monia todella järkeviä ja maltillisia mutta silti tosiasioihin (siten kuin voimme ne terveellä järjellä hahmottaa) perustuvia kannanottoja. Olen siitä sanomattoman iloinen, ja uskon vielä jonkin verran ihmisläheisyyden ja järjen voittoon monissa asioissa. Esimerkiksi näissä viime aikoina ihmisiä kuohuttaneissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Juuri. Mutta numerot eivät kuitenkaan ole sen enempää maltillisia kuin äärimmäisiäkään. Ne ovat. Tietyt kehityskulut on mielestäni hahmotettava myös mittaluokisssaan, niitä ei pääse arvoilla karkuun eikä arvottomuudellakaan (joka sekin on eräänlainen arvo). Selittelemätöntä numerotietoa joka vaikuttaa meihin kaikkiin julkaistaan yleiseen tietoisuuteen aivan liian vähän. On täytynyt nähdä vaivaa, mutta se onkin maailma jossa ei perinteisillä peukutuksilla tai tuohtumuksilla parjää. Demografia nyt ainakin tulisi olla jatkuvan julkaisemisen kohde, sillä sehän meidän tulevaisuutemme muokkaa ensisijaisesti.
      (...Ei minunkaan henkilökohtaisen elämäni perusasetukset ole mihinkään muuttuneet, mua vetää "sinne" koko ajan enemmän, vaikka tietoa siitä ei ole. Mutta se onkin oma sisäinen asia tms. enkä vaadi ketään kokemaan samoin. )

      jope

      Poista
    2. Minusta tuntuu, ettei arvottamista pääse karkuun kuin kohottumalla fantasiaan. Tätä muuten juuri jotenkin haen tuossa seuraavassa leinojutussa. Arvottaminen voi loppua vain kuvitteellisen ja esteettisen tasolla.

      Poista
    3. On se noinkin mutta raaka numerotieto maailmasta tekee hyvää ja välillä ilman sitä asiantuntijan oppiuntia, mitä tämä meille merkitsee. Itse kaipaan sellaista paljautta ja etsinkin, koska ilmatila on sakeanaan poliittista vaikuttamista ja arvoista on tehty muuli joka kantaa mitä tahansa. Luotan myös ihmisiin ehkä keskimääräistä enenmmän, uskon että tiedolla, esim. maailman tilaa hahmottavalla tilastotiedolla osaavat tehdä sen ihan hyvin, mihin liian usein menee väliin jonkinlainen yli-innokas opastaja. mun arvopohdintani liittyy tähän sitten kai enemmän, ei niinkään arvojen ontologiaan.


      jope

      Poista
  3. Juha, "Arvottaminen voi loppua vain kuvitteellisen ja esteettisen tasolla" - loppua tai tekijän tasolla "arvottamisesta voi luopua vain kuvitteellisen ja esteettisen tasolla" (ainakin runoja kirjoittaessani voin löysätä hiukan ja luopua tiukasti ajatellen omista ajatuksista ja antaa tulkinnanvaraa hyvin erilaisille lukijoille - toisaalta vaatii kielen "hallintaa": siis sitä että avaa kielen rekisterit niin että tekstiä voidaan aidosti ymmärtää eri ideologisista lähtökohtista. Totta kai itse kieli tekee tämän, mutta voi sitä kieltä myös suunnata avoimeksi eri tulkinnoille (ehkä tämä on myös arvovalinta, kuten myös se, että kirjoittaisi tendenssirunoa).

    VastaaPoista