Katsoin vasta nyt. Elle on joissain yhteyksissä määritelty jännityselokuvaksi. Sitä se ei tietenkään ole. Ei tässä kuljeta päähenkilön johdattamana mihinkään ratkaisuun. Hän ei ratkaise eikä oikeastaan valitse kunnolla mitään. Ratkaisu pikemminkin tapahtuu hänelle, ja kun se tapahtuu, elokuvan ydin vasta paljastuu. Se mikä tässä on oleellista, ei ole raiskaajan henkilöllisyys, vaan päähenkilön paljastuminen itselleen. Oikeastaan raiskaajan voisi yhtä hyvin ajatella sisäiseksi demoniksi, eikä mikään muuttuisi. Raiskaaja on epähenkilö.
Ellessä en eläydy vaan havainnoin patologiaa. Katseeni on kylmä. Seksi ja identiteetti. Siinä tämän elokuvan ydin. Tämä on sukua Haneken Pianonopettajalle. Muunnelma samasta teemasta. Dramaturgisesti Elle tuntuu ikään kuin tyhjenevän käsiin, mitätöivän motiivejaan. Jäljelle jää vain Michélen arvoituksellinen ja tyhjä hahmo.
Lopun keskustelu raiskaajan lesken kanssa on absurdi.
(Laitoin tuonne Juhan Laura-päivitykseen linkin josta taas vaihteeksi käy ilmi todellisuuden ja vaihtoehtoisen todellisuuden alati häilyvä pinta. Tilanne on ikävä, mutta miksi sen mittasuhteita pitää muuttaa, jotta argumentti olisi siten painavampi? Kun arvostelemme valhemediaa on hyvä vaatia totuuksia myös omassa pesässä...Touko?
VastaaPoistajope)