perjantai 1. syyskuuta 2017

TAITEEN VAPAUTTA

Luulosairaan ohjaaja Otso Kautto puhui 1.9. hämmentävästi Kultakuumeessa uskosta ja tietämisestä. Kun tai jos kuuntelette niin kuvitelkaa, että Laura Huhtasaari puhuisi saman. Hän saisi osakseen pilkkaavaa kritiikkiä. Jotain niin oleellista tieteen ja uskomisen erosta Kautto jättää sanomatta. Puhuu kuin autoritatiiviset vakuuttelijat olisivat tasa-arvoisia ja sitten vain valittaisiin tunnepohjalta kumpi tänään on oikeassa... Voi noita taiteilijavekkuleita. Ja Laura-parkaa.

7 kommenttia:

  1. Katsomme ensin kuka sanoo. Vasta sitten mitä. Hylkäämme tai nielemme jo sen perusteella useimmiten. Linkola on jo liian helppo esimerkki. Kun pressanvaalit nyt sitten tulevat, tulemme kaikki kuulemaan kuinka Huhtasaari revitään kappaleiksi. Riippuu tietysti ketä kuuntelemme. No, hänestä ei presidenttiä tietenkään tule, mutta ehkä olisi hyvä muistaa että maailmalla on lukuisia valtionjohtajia jotka eivät evoluutiota ota annettuna ja varmana totuutena eikä meille tulisi mieleemmekään repiä puheissamme heitä juuri siitä syystä. Saattepa nähdä heikosti pidätellyn naisvihan uuden muodon loppuvuodesta: nainen! kuten me! ja puhuu ja ajattelee! noin!
    Minusta on hienoa on hän on mukana. Keskustelu on jo alkanut. Ja tuohon yllä olevaan malliin. Juuri noin mikä tahansa lauma karkoittaa joukostaan sinne kuulumatonta.
    En anna sympatiapisteitä, mutta kiitän sovitun sanaston haastamisesta. Evoluutio ei taida olla kovin keskeinen asia presidentin viran hoitamisen suhteen? En ole kuullut yhtään hänen kannanottoa jossa hän olisi yrittänyt vaikuttaa tuossa asiassa kehenkään, hän on kertonut vain omansa. Päinvastaisia ohjaavia kommentteja hänelle olen kyllä lukenut.

    jope



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahemmalta tuntuu Huhtasaaren homoseksuaalien perversointi. Ja myönnän, että jos olisi ollut tyttöjeni opettaja, olisin ollut pirun tarkkana. Mutta minun puolestani saa uskoa muuten mitä haluaa.

      Poista
    2. Enkä siis häntä tule äänestämään.

      Poista
    3. Juha, se on selvää.
      Huhtasaari on kuitenkin kuin testi siihen kenen ehdoilla keskustellaan. Hänen kantojaan (en nyt puhu evoluutiosta enkä homoseksuaalisuudesta) jakavat sadat tuhannet suomalaiset.
      Saavatko he oman äänensä vaaleihin, oman kielensä sinne. Jos hänessa saavat, se on demokratian kannalta hyvä.
      Kekkonen otti sitten lopulta kommunistit mukaan maata hallitsemiseen, se vei heiltä vedon ja esti lisäradikalisoitumisen.
      Ja kun nykyään käytetään usein niin kuin pitääkin argumenttina kansainvälisiä ihmisoikeuksia ja niihin liittyviä sopimuksia niin muistetaan se, että kommunistitkaan eivät jakaneet sellaista ajatusmaailmaa ja sen aikaisia sopimuksia, vaan heillä oli oma todellisuutensa, oma teoriansa ja kokonaan oma käsitys laillisuudesta sekä ihmisoikeuksista.

      Väitänkin että paras taktiikka vaikkapa Huhtasaarenkin suhteen on kuunnella häntä vakavasti. Ja vastata hänen ajatuksiinsa ja näkökulmiinsa ajatuksilla ja näkökulmilla, ei niputtaa, luokitella ja hylätä. Mielestäni juuri tuossa prosesissa syntyy tämä polarisaatio mistä puhutaan.
      Poikkeus on tietenkin avoimet rasistit olivat he keitä tahansa. Keskusteluun sen porukan kanssa ei tarvitse eikä kannata lähteä ellei sitten ole asemassa, jossa on mahdollista muuttaa käsityksiä parempaan.
      Mutta tämähän me on maltilla täällä läpi jo käytykin.

      Taas tässä aiheessa. Mitähän maailmalle todella tapahtuu sinä aikana kun näitä pohditaan: vahditaan sanoja. Sitä olen kysynyt ennenkin ja kysyn taas. Kaupungin halki kävely hitaasti ja rauhassa ja avoimena ympärille katsellen saattaa olla ainoa tietotoimisto, josta siihen voi saada omakohtaista tietoa. Yleensä näen ensimmäisenä kuluttamista. Teknologiaa, vaatteita, ruokaa, ruokaa, matkoja, ulkonäköä. Kun valitsee toisen reitin näkee yllättävän tyhjät ja hiljaiset kadut. Mitä kodeissa tapahtuu? Pitääkö edes tietää lisää? Onko tietäminenkin, informaation omistaminen vain kuluttamista, kulutusjuhlaa? Pitää kai asettaa tavoitteeksi se marjapensas, josta poimia vaikka niitä karviaisia.

      jope

      Poista
    4. Edellisen ketjun lopusta sen verran, siis yleisesti, että kun ottaa riskin sanoa siitä seuraa aina epäilys siihen mitä on sanonut. Miten paljon hiljaisuutta siitä seuraakaan. Hieman erästä suomalaista kirjailijaa mukaillen olenkin todennut, että meidän maassa pääsee viisaaksi kuuntelemalla muita. Se onkin kaunista, viisasta ja usein parasta mitä voi tehdä, mutta ei aina sitä mitä se sanallinen tempoilija toivoo, kuten tiedät...
      Itse suhtaudun täällä kirjoittamaani kuin puheeseen, en niin kuin kirjoitettuun tekstiin ja se saakin näkyä. Puhuessa kannat voivat kääntyä monta kertaa enkä aina mieti että esim. viittaussuhteet menevät oikein. Sellaista on ajattelukin. Kieli pettää ja joskus paljastaa meidät.
      Mutta kun aina ei ole varmuutta, kuten mulla vaikka tuossa yllä, sitä miettii marjapensasta ja sen puhetta ja kommunikaatiota.
      Näin muuten tänään aamulla kolme eri haukkalajia.
      Ne yrittivät napata sorsia kuten ovat tehneet tuhansia vuosia tuossa lähistöllä edellisen ilmastomuutoksen jälkeen. Näky jotenkin sekä poisti että vahvisti sen mitä mitä olen sanonut täälläkin luonnon, mutta myös ihmisten biodiversiteetistä ihanteena.
      Metsässä kulkiessani rinta paisuu ja tulee tunne, että tätä pitäsi olla mun elämässä lisää ja lisää, kun taas kuljen kaupungilla tai seuraan mediaa, tulee esiin toinen minä: tämä menee ple ihan väärin!
      Minä olen sanomaan sekä "mikä muka minä olen sanomaan" että juuri se "ihan oikea puhumaan ääneen."
      Ihan selvää on kumman minän kanssa minun kannattaisi elää, mutta jos annan pois tuon toisen seesteisemmän, tunnen menettäväni paljon suolaa jonka haluan kirveltävän kun kerran eletetään langenneessa maailmassa.

      Nyt ulos taas ihan arkisiin perhejuttuihin.

      jope

      Poista
    5. hah haa!!!.. meni heti väärin päin kun en tyhmä tarkista: siis niin päin että jos annan pois tuon toisen.... maailman menossa ja mediassa ja katukuvassa rypevän tunnen menettäväni paljon suolaa jonka haluan kirveltävän....

      Poista
    6. "Väitänkin että paras taktiikka vaikkapa Huhtasaarenkin suhteen on kuunnella häntä vakavasti. Ja vastata hänen ajatuksiinsa ja näkökulmiinsa ajatuksilla ja näkökulmilla, ei niputtaa, luokitella ja hylätä. Mielestäni juuri tuossa prosesissa syntyy tämä polarisaatio mistä puhutaan."

      Olen taipuvainen ajattelemaan samoin.

      Poista