lauantai 14. lokakuuta 2017

KYSYMYS URHEILUN TURHUUDESTA (muokkaus 15.10.)

Miksi juuri urheilu muiden turhien asioiden joukossa tuntuu olevan niin monille se kaikkein turhin? Urheilun kaupallisuus ei voi olla vastaus, koska silloin olisi pidettävä liian turhana niin paljon muutakin ajankulua. Turhuus itsessään voi olla syy vain, mikäli kaipaa sittenkin jotain annettua ja yksittäisiä mieltymyksiä ensisijaisempaa mielekkyyttä. Mitä tarkoitusta ihminen siis itselleen ja muille tietämättään kauppaa, kun pitää urheilua liian turhana? Tai mitä vastustaa? Liittyykö tähän(kin) maskuliinisen hegemonian efekti, joka alitajuisesti puistattaa? Sekö luo tuon turhimmasta turhimman tunteen? Vai onko syynä nationalismin haaste. Lainaan itseäni kirjoituksesta Urheilun hurmaa:

"Usain Bolt avioituu Suomeen, saa kansalaisuutemme ja juoksee uuden kotimaansa maailmankartalle.

Miksi tämä ei tunnu missään?"

Koska hän ei ole osa suomalaista pikajuoksun "historiaa", vaan ulkoa tuotu ratkaisu. Deus ex machina. (Pyydän historiallisia lainausmerkkejä anteeksi Arto Bryggarelta.)

Nyt sitten voi tietenkin kysyä, miksi tarvitsemme tuollaista todellisuuspakoista kansallista onnistumisen kokemusta? Kertomusta epäonnistumisiemme jälkeisestä katarsiksesta (jossa suomalaistunut Usain Bolt olisi antikatarsis)? Miksi tarvitsemme kertomusta, jossa olemme itse muutosten subjekteja ilman taloudellista tai historiamme ulkopuolista ratkaisua? Kumpuaako tämä tarve nationalismista vai jostain muusta ontologisesta ytimestämme? Siinä mielessä kyllä nationalismista, että suomalainen pikajuoksu luo yleisölle valmiin samastumisen rakenteen ja välittömästi ymmärrettävän historian. Kansallisuus on se näyttämö, jonka perustalle draama rakennetaan. Ketä tämä kansallisuus sitten uhkaa? Ei tietenkään ketään, jos emme niin halua. Se on vain yksi tapa kokea tarinoita. Siksi se ei myöskään voi olla perustelu urheilun turhuudelle. Ja vielä on tietenkin hyvä muistuttaa, että turhuudellakin on kaksoiskoodinsa. Kuten tiedämme, on pinnallista vaatia taiteelta käytännöllistä funktiota, taiteen on oltava Asia an sich. Miksei urheilu voi olla sitä?

Entä miten tämä kaikki liittyy juuri urheiluun? Ehkei mitenkään. Vai nostaisiko suomalaistunut Lars von Trier kotimaisen elokuvan tasoa?


98 kommenttia:

  1. Vastaan maanläheisesti, eli ihan oman peruskokemisen perusteella. On hyvin paljon urheilua joka on (minulle) turhaa ja epäkiinnostavaa, mm. Mestarien liiga-kultti, ylikansallinen jalkapallo, nuorten miesten oopiumi, jossa en näe mitään siitä, mitä ihan älykkäänäkin itseään pitävät näkevät.
    Sitten on urheilua, jota seuraan innokkaasti, mm. MM- ja EM-kisat vaikkapa samasa lajissa, ja jossa kiinnittyminen kyllä tapahtuu muutenkin kuin kansallisten tunteiden vallassa, no jalkapallossahan se on suomalaiselle edellytyskin. Autourheilu ei kiinnosta lainkaan poikkeuksena formula jota olen seurannut niin kauan kuin jaksan muistaa ja seuraan vieläkin. Siinä kiinnittyminen tapahtuu henkilöihin ja ihan häpeilemättä uskallan sanoa, että kuulun niihin jotka ovat sisältöä sunnuntaipäiviinsä saaneet (hah hah) Kimiltä. Siltä varalta että joku lajia paheksuu totean jo tässä että jalkapalloon verrattuna formuloiden ( massavoluumiltaan marginaalinen laji) ekojälki on mikroskooppinen varsinkin jalkapalloon verrattuna. Kyllä, on laskettu verrattuna yleisömääriin ja liikkumiseen ja tarvittavaan maapinta-alaan. Formuloissa liikkuu rahaa ja julkisuutta, mutta käsittämättömän pieni ihmismäärä tms. fyysisesti.
    Pidän myös esim. uinnin, talviurheilun ja voimistelun katsomisesta joitakin mainitakseni. Tennis oli minulle lapsena ja nuorena kuin rockia, Björn Borg, Jimmy Connors, jne.
    Jos kävisin korttelikapakassa voisi taas olla että turpaan tulisi siksi että kaksi tylsintä ja mielenkiinnotonta lajia mulle ovat kansalliset ylpeytemme keihäänheitto ja mäkihyppy. Toiston toiston toisto, kuin sama suoritus tuhanteen kertaan hieman lyhyempänä, hieman pidempänä...
    Luulenkin että jokaisella on oma profiili näissä asioissa, mitään totuutta ei tietenkään ole. Urheilu on leikin ja kultuurin hynbridi, rikaste maapallolla. Parhaimmillaan ainakin. Ja kukin leikkii omalla persoonallisella tavallaan. Formulakisan lähtö on minulle aina hyvin kaunis ja voimakas kokemus, samoin kuin startti satasen finaaliin uinnissa tai syöksylaskun kuuma sarja. Näitä on paljon. Kuulun siihen kansainväliseen hölmöön joukkoon joka kokee voimakkaita tunteita urheilun ääressä.
    Lähtökohtaisesti en siksi koskaan halveksi urheilua enkä urheilijoita, koska se olisi minulle tekopyhää omaa itseäni kohtaan. On lukemattomia hetkiä jotka ovat olleet henkisesti hyvin täysiä telkun ääressä. Tulen hetkiseksi onnelliseksi kun joku "oikea" voittaa, se viestii että on olemassa oikeudenmukaisuus, joka joskus olosuhteiden ollessa kohdallaan toteutuu. Tuntuu silloin kuin itse voittaisi jotakin. Se on tietenkin lapsen uskoa ja jonkilainen regressio, mutta ihmisellä saa olla näitä hetkiä urheilussa siinä kuin taiteessa (vrt. tietyt leffat).Suomalaisena sitä on tietenkin opittu urheilunkin kautta paljon häviämisestä. Kimin kanssa on eletty nousut ja laskut. Voin kuvitella miten typerältä teistä tuo sanomani voi tuntua:) Luulen että elän nyt yhtä vahvasti asioita mm. Knasun kanssa. Itse asiassa, niin se taitaa ollakin! En ole ennen tullut ajatelleeksikaan.

    Urheilun tappioksi on todettava kuitenkin se, että niitä hetkiä ei enää aitoina voi ottaa takaisin hyllystä ja palata niihin autenttisena ja kuin koskemattomina kuten esim. kirjojen kanssa. Uuudelleen lukeminen on aina todellinen uusi kokemus.
    Katson You Tubesta joskus tiettyjä urheiluun liittyviä tihentymispisteitä uudestaan, mutta nälkä ei tyydyty. Urheilu on aikaansa sidottu, ja siksi kai muistuttaa meitä oman elämämme ajan kulumisesta. Siinäkin yksi hyvä syy!

    jope

    VastaaPoista
  2. Urheilu on leikin ja kulttuurin hybridi, hyvin sanottu, jope! olen satunnainen tai kausiluonteinen urheilun seuraaja. melkein laji kuin laji koukuttaa, kun alkaa penkoa taustoja ja seurata. harjoitteet, strategia, tulosten ja kunnon optimointi kauden huippukohtia etsien, sattuman osuus, vaikeat kalkyylit jne. Urheilussa kiinnostaa myös se intensiteetti, jolla urheilijat heittäytyvät asialleen muutamiksi vuosiksi käyttäen omaa ruumistaan instrumenttina - tässä mielessä vielä radikaalimpi valinta kuin taiteilijuus, ainakin hyvin monissa lajeissa.

    Erikseen toki kaupallisuus, doping ja ympäristövaikutukset. Ne ovat varjo, joka tästäkin elämänalueesta lähtee.

    VastaaPoista
  3. vielä: urheilu on bisnestä, siitä emme pääse eroon. vielä noista suosikkijutuista: jääkiekkoa seuraan, jalkapalloa myös, yleisurheilussa heittolajit, satanen ja pituushyppy, miksei juoksulajit ylipäänsä (maratonilla pitäisi olla suomalaisedustus parempi), hiihto, formulasta en tällä hetkellä välitä ja olen välittänyt siitä ylipäätään hyvin vähän.

    kuitenkin urheilun seuraaminen - niin kiinnostavaa kuin se hetkittäin onkin - tulee mulle kyseeseen pääsääntöisesti tilanteessa, jossa ei ole muuta kiinnostavampaa tai tilanteissa, joissa haluan regressoitua ja pakoilla varsinaisia asioita. mm-lätkää tulee seurattua, sen myönnän, vähän muidenkin asioiden kustannuksella, mutta tunneintensiteetti on siitäkin hommasta lähtenyt. lätkän seuraamiseen liittyy yhteisöllistä katsomista.

    ja hei: tilasin jossakin vaiheessa urheilu-lehteä (pari vuotta sitten). se antoi hyvää perspektiiviä melkein lajiin kuin lajiin ja lehdestä löytyi näkökulmia, argumentteja, esseitä, jotka vertautuivat mihin hyvänsä laadukkaaseen journalistiikkaan ja paikoin miltei kaunokirjallisuuteen.

    VastaaPoista
  4. Tuon oman intensiteetin vähenemisen tunnistan myös. Tunne ei edes tiheimmissä hetkissä ole ihan sama, jotain on jäänyt pois. Joskus harvoin toki sitoutuminen yllättää itsenikin, on ruumiilla mukana, mutta esim. kirjojen kanssa intensiteetti on yhä tallella kokemisessa. Tunen henkilökohtaisesti yhden sm-tason joukkueurheilijan. Täytyy sanoa, että kyseisen ihmisen ruumiillinen "taiteilijuus" on ihan toisella tasolla verrattuna kirjapiiriläisten (tämä on siis nyt stereotypiani) kuka luki mitä luki ja mikä oli hyvä mikä huono -kirjalliseen penkkiurheiluun verrattuna.
    Ikävintä urheilussa on superpääomien ja kansainvälisen korruption lobbausrikokset, jotka kyllä näyttäytyvät juuri futiksessa kaikkein eniten, MM- kisat Persianlahdella 2022 ovat sen tason tragedia että maku lähtee futishuumeesta.

    jope

    VastaaPoista
  5. korruptio, lobbaus ja politiikka - ne pitää toki lisätä syntilistaan, viime vuosina näytellyt yhä isompaa roolia (tai kenties aina, mutta nyt media on tuonut ne esille paremmin).

    mutta tosiaan - tekemisen tasolla - homma on erittäin kunnioitettavaa uhrautuvuudessaan ja sitoutumisessa, ja usein kaikki riskeeraten ja vieläpä siten, että hyvin pieni elämänjakso saa määrätä ja heijastua miltei koko loppuelämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kuulun siihen kansainväliseen hölmöön joukkoon joka kokee voimakkaita tunteita urheilun ääressä."

      Nyt ollaan kysmykseni ytimessä jope. Miksi hälmöön? Miksi ajattelemme nin helposti noin? Tuossa on jotain ontologista.

      Poista
  6. Minusta, jope, tuossa on ihan turhaan sellaista itsensä vähättelyä, jossa tulee esiin ajatus siitä, että urheilu ei voisi olla samalla tasolla kuin joku kognitiivisempi tai valikoivampi kiinnostuksen alue. Kyllä hienosta ruumiillisesta voi huumaantua. Ja kun lisäksi tiedämme kuinka paljon siihen on sulanut henkistä kapasiteettia ja tilannetajua. En sanoisi, että tässä on välttämättä kyse ontologiasta mutta kulttuurisista arvostuksista on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sana suorituksesta tai teosta / performanssista...

      Poista
    2. jäi siis pois. olen flunssassa ja näpyttelen kännykällä.

      Poista
  7. Totta, vähättelin "hölmö"-sanalla ja ihan turhaan. Juha kysyi miksi. Ehkä siksi tietyissä porukoissa urheiluinnostusta peitellään. Se peittely tulee kuin automaattisesti. Vähän samaan tapaan kuin olin sivarien piirittämä 19-vuotiaana ja mua painostettiin rankasti jättämään intti väliin. Onneksi pidin pääni. Mutta halusin mennä armeijaan koska halusin mennä armeijaan, jossa en kokenut mitään fundamentaalista arvoprobleemaa. Sanoin sen jotenkin toisin silloin. Että menen katsomaan millaista siellä on, että tiedän.

    Urheilun nationalismista sana. Usein liikutun kun Ruotsin kansallislaulussa (!!!) hoilataan kohtaa Jag vill leva, jag vill dö-öö i Noor-deen. Tunnen ihan samoin ja omin tuon hienon rivin koskemaan minuakin, ja Suomea. Yhdistän sen Pohjolan luontoon. Eläimet kiintyvät paikkoihin omassa ekologisessa lokerossaan. Mikseivät ihmiset saisi? Ajattelin tätä juuri tänään äsken pienellä lähimetsä-retkellä. Mikä muuten ja mikä muka erottaa hyväksytyn paikallistunteen ja problematisoidun kansallis(paikallis!)tunteen? En tiedä.
    Miksi urheilussa on tärkeää että oman ekologisen lokeron asukki voittaa, tai taistelee voitosta? Kyllä se minulle hieman on. Mitä enemmän ajattelen sitä, asiassa on jotakin primitiivistä ja sen vuoksi pidän siitä.
    Reviiri, paikalllisuus, kansallisuuskaan eivät ole yksinomaan jotakin josta pitäisi päästä eroon. Ne ovat ihmiseläimen turvarajoja. Ehkä urheilu ilmaisee niistä jotakin. Mikä hassu klisee onkaan arvostella urheilussa ilmenevää nationalismia! Katsokaa sitä futisooppiumia ja sen menoja. Siellä ei ole paikallisuutta lainkaan, vain kaupallisuuden internationalismia. Kansallistunteen ilmaisut urheilussa nykyään ovatkin kortilla. Harmi että meni niin päin ja big money söi kansallisuuden urheilussakin. Miksi ei arvostella urheilussa ilmenevää silmitöntä globalismia?

    Pidän urheilusta, taiteesta, kulttuurista, politiikasta, arjen pienistä asioista ilman hölmöksi asettumista.
    Elämä on hienoa mutta sen perusyksiköt ovat usein todella pieniä. Ei haittaa jos urheilu laajentaa tajuntaa sen muutaman hetken, kun draama huipentuu viimeisillä kilometreillä tai metreillä. Ja mikä itkettäisi paremmin kuin parhaat urheilutihentymät: onnen kokeminen toisen puolesta on hieno asia ja sitähän urheilu tarjoaa jatkuvasti ja ehkä useammin kuin fiktiiviset kulttuurituotteet.

    Määrällisesti seuraan urheilua tosin vähän.
    Vesa, paranemisia. Luin metsäjuttusi ja hieman lähimetsässä oltiinkin kuten lähes aina sunnuntaisin.
    Korpotaidoissa olen surkea vaikka nordenisti mieleltäni olenkin.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käymme muuten raikasta keskutelua tästä jo jutussa Urheilun hurmaa.

      Poista
  8. jope, hyvin kuvattu suhdetta urheiluun ja myös nk. nationalismiin.
    miksi suhde omaan maahan on nykyisin niin vaarallinen? sitä kyllä suoraan sanoen ihmettelen. ei sitä tarvitse heti ajatella supernationalistiseksi. nekin, jotka nationalismia kritisoivat, unohtavat usein, että heillä on turvallinen maa ja puheasema, josta käsin he voivat nationalisminkritiikkinsä esittää.

    näin tänään naarastaimenen lähipurossamme, Kylmäojassa. kaunis kala, joka oli herrasseuraa mukanaan uinut merestä jokeen ja siitä sivu-uomia pitkin kutemaan tähän viereen. arvostan sen pyrintöjä miljoona kertaa enemmän kuin jotain nationalismikriitikkoa huutamassa ihme soopaa somessa. no, arvostan kyllä tuota kaunista naaraskalaa enemmän kuin paljon muutakin somessa, mutta olkoon. se tietää vaistoillaan mikä sen paikka on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en nyt tarkoita ettei äärinationalismia pitäisi kritisoida, kyllä pitää, mutta se että on oma maa jonka eteen on nähty vaivaa ja taisteltu ja kuin ihmeen kaupalla saatu se edes tähän jamaan, on jotain todella arvokasta. monet maahanmuuttajat, jotka tulevat omista kotimaistaan, ovat aivan huuli pyöreänä, että voiko tällaista yhteiskuntaa olla maan päällä. rakastan pohjolaa, ilman muuta. olemme todellakin saaneet syntyä onnelliseen paikkaan niin ilmastollisesti kuin muutoinkin.

      Poista
    2. vielä tämä: kun katsoo monesti kovien nationalismikriitikkojen taustoja, niin sieltä näkyy että suku on ollut hyvässä asemassa, rahaa on taustalla ja koulutusta, kaikki on tullut puoli-ilmaiseksi. toki on sitten vuosikymmenten työläistaustojakin, mutta minusta - anteeksi vaan - kultalusikan kanssa asioiden hämmentäminen vie jotenkin uskottavuutta, vaikka ei sitä tietenkään näin pitäisi ajatella, mutta siinä on omassa kokemuksessani sellainen lievä lähtökohtainen epärealismin maku...

      Poista
    3. Tarkalleen ottaen tarkoitan sitä, että kun on nähnyt hiukan vaivaa ja ponnistellut muutaman vuosikymmenen elantonsa eteen ja saanut siinä jotain aikaan (tai yhä räpistelee urhoollisesti elämästä selvitäkseen), niin ei siinä heti tule mieleen, että ei tässä nyt niin kovin isoa merkitystä ole sillä, miten nämä maan asiat ovat ja että sellainen isänmaanrakkaus on humpuukia. ei se ole, jos on tehnyt työtä ja nähnyt vaivaa, ei todellakaan. mutta ei se myöskään tarkoita, etteikö ymmärtäisi ihmisten hätää.

      Poista
  9. Lisäänpä loivennuksen: on tietenkin totta, että liki me kaikki suomalaiset olemme globaalissa mittakaavassa hyväosaisia, todelliset kultalusikat käsissämme. Ja yhtä totta on, että jokainen maahantulija ei näe täällä maan parasta puolta, vaan kylmän talven ja kylmät vihamieliset ihmiset, sellaista ei mielestäni ole oman maansa rakastaminen. Pahoittelut, että otin kimmokkeen jopen sanoista, kun hän kirjoitti urheilun ja nationalismin yhteydestä. Varmasti jonkun mielestä siinä on pahuuden ilmentymää taas kerrakseen ja suotakoon tuollainenkin mielipide.

    VastaaPoista
  10. Joku voisi ajatella että mitä hittoa tuolla taimenella on tämän aiheen kanssa mutta juuri sen kautta tajuan. Menee ihan yksiin mitä itse näen. Ja kuvana nuo jalot kalat Vantaan sekametsiköiden pienissä puroissa on komea, cormacmccarthymainen - paitsi että totta!
    Meillä on ihan just nähty omin silmin Itämeren hylje, ihan keskustan tuntumassa, Skattan rannasta 50 metriä. Munkin ajatusketju meni just noin. Viikissä lintutornissa kuukausi sitten lintumies osoitti mulle kolme eri haukkalajia siinä nenäni edessä. Hyvä etten alkanut poraamaan. Ja tämä vasta täällä ekologisen lokeromme eteläkärjessä. Puutkin ovat alkaneet tuntua iän myötä upeilta olennoilta. Eivät ne ajattele mitään, mutta minun tehtäväni on ajatella niitä, ja nähdä ne.

    Olemme eläimiä omassa ekosysteemissämme muiden eläinten kanssa. Meillä voi ja saa olla ja ehkä jopa pitäisi olla sama paikallisrakkaus.

    Lähestyimmekö muuten asiaa urheilun kautta intuitiviisesti, en tiedä, vai onko tämä harhapolku?
    Kun urheilussa suomalainen mies-tai naiseläin suomimetsistä voittaa, se tuntuu hyvältä jollakin tavalla. En yhdistä sitä talvisotaan tms. vaan meidän luontoon ja olosuhteisiimme juuri niin kuin Vesa kirjoitit.

    Paikallistunteen ja hyvän nationalismin eroa ei taida olla. Hyvää nationalismi on ajatus ja pyrkimys, että maassa pyritään parantamaan kaikkien asemaa entistä paremmaksi, koska ( ! ) sen maan sisällä siihen valta on.
    Ehkä urheilu on viimeinen vaistomainen tapa jolla me tunnistamme itsemme suomimetsän asukeiksi.


    jope

    VastaaPoista
  11. jope, kiteytitpä hienosti: "Hyvää nationalismi on ajatus ja pyrkimys, että maassa pyritään parantamaan kaikkien asemaa entistä paremmaksi, koska ( ! ) sen maan sisällä siihen valta on."

    Ilman että on joku vakaa alue ja sen sisällä demokraattinen (voi olla toki muunkinlainen valistunut) valta, ei tule hyvää kaikille, näin se vain on. Sanonpa vain, että kyllin avarasti ymmärretty kansallisvaltio on vielä iso pelastus tässä maailmassa, mutta toki tuollaisten kansallisvaltioiden tulee olla yhteistyökykyisiä ja suvaitsevaisia. Mutta joku Euroopan kokoinen liittovaltio tilanteessa, jossa ei ole suojaavia meriä ympärillä - ei se vaan onnistu...

    Näen kaikenlaiset liialliset rajojen / rakenteiden kaatamiset joko lyhytnäköisenä hyväuskoisuutena tai pelkän kaupallisuuden (globaali kapitalismi) pyrkimyksinä mössätä planeettamme "ketterään" muotoon, jossa muutamat voivat hyötyä rajattomasti muista ja mistään välittämättä.

    Kiitos muuten hienoista luontokuvistasi, jope! paljon on silläkin suunnalla mahdollisuuksia, kunhan yritämme. ja kiitos myös paranemistoivotuksista, menen huomenna lääkäriin ellei tämä helpota.

    VastaaPoista
  12. Samaan tapaan kuin hyvä globalismi (maailmanlaajuinen vastuunkanto toisista) on nykyään markkinoiden, pelureiden ja liittovaltio-ideologian kaappaama, on hyvä nationalismi (tuo minkä kuvasin) kansallista sulkeutuneisuutta korostavien kaappaama.
    Jotenkin noin. Harmi.

    Mutta ehkä pitäisi jaksaa ajatella useammin etteivät nuo asiat ole oikein käsitettyinä ääripäitä, vaan kumppaneita. Tarvitaan maailmanlaajuisia ajatuksia ja toimia, ja tarvitaan valtionkokoisia paikallistoimia, ja vielä pienempiäkin.

    Mutta itse asiasta vielä. Juha, urheilu ei ole turhaa. Kilpailuiässä olevien nuoten urosten ja naaraiden tulee mitellä voimiaan toistensa kanssa niin kuin muissakin laumoissa tehdään. Pysyvät poissa pahanteosta.

    jope

    VastaaPoista
  13. Koska maailmanloppua ei enää voi peruuttaa niin tietysti sika kaukalonsa valitkoon. Kun urheilu kadotti mittasuhteet ja kun sen kulutusjälki on niin valtaisa niin eräissä sieluissa urheilun merkitys on näivettynyt vaikka sitä joskus olisi ollutkin.

    Urheilu tietenkin on uskonto ja elämänsisällys niille joille se on uskonto.

    Urheilu näyttäytyy turhana vain toiseuteen kulkeutumisessa.

    Jos ihmisen sielussa on jokin muu valtias kuin urheilu-uskonto niin sieltä päin asioita voi nähdä turhuutena.

    Urheilu-uskonnon palvojissa tietysti palvojien lajikohtaiset mieltymykset vaihtuvat.

    On toki ahdistavaa ajatella lasta urheilu-uskovaisessa fanaatikkoperheessä. Jos hän on toisenlainen.

    "Vastavirtaan nousee lohen suku" (Juhani Siljo). Mutta missä tänään on suomalainen lohen suku?

    Mikä on vastavirta? Miten vastavirta voisi määrittyä?

    Virta on merien muovijätepyörteissä. Sinne hukkuu lohen suku ja viimeisenä puheena suusta kuplii urheiluselostajakuuluisuuden referoitu puhe.

    VastaaPoista


  14. Jos hyväksymme ajatuksen "maailmanlopusta", niin sitä ei voi määritelmän mukaan peruuttaa koskaan, ei edes alussa. Ja jos kaiken lisäksi oikein raamatullisesti ajattelemme, niin tämän maapallon pitäisi ennustusten mukaan hävitä lopulta tulessa (kun sen asumisen mahdollisuudet kerran hävitti vanhojen kertomusten mukaan vedenpaisumus). Ei välttämättä kovin kaukaa haettua tämäkään, kun ajatellaan maailmassa olevia ydinaseita ja niitä kahjoja, jotka pitävät niiden avulla "tasapainoa" yllä.

    Olen kuitenkin alkanut ajatella, että kuva maailmanlopusta on väistämätön jokaiselle ajattel, myös tälle meidän ajallemme, jolloin maailmanlopun todellisuus on taas askelen lähempänä.

    Mutta ajattelen, että se on silti nimenomaan kuva: ei maailma lopu jollakin hetkellä, vaan loppu on läsnä jatkuvasti, ja nyt todella alamme puhua viimeinkin globaalisti tuntemastamme ihmisten maailmasta. Se voi loppua ja hyvä niin, sen pitää loppua, ettei maailma loppuisi.

    Toivoni on, että jotain saadaan kuitenkin korjattua siten, ettei aivan kaikki mene lopullisesti. Mutta kyllä tämä planeetta saa kokea kovia ennen kuin asiat oikenevat.

    Urheilu on hyvää ja terveellistä, joskin siitä on vain vähän hyötyä, kuten Paavali sanoo: "ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen."

    Jännä tämä erottelu "ruumiilliseen harjoitukseen" ja "jumalisuuteen".

    VastaaPoista
  15. Maailmassa on tutkimusten perusteella ollut jo viisi maailmanloppua. Silloin suurin osa eliöstöstä aina kuolee.

    Nyt olemme syöksymässä vauhdilla kohti kuudetta maailmanloppua, joka alkaa kaaoksella. - Ihmistsunamiin on kirjoitettu kaaos kuten ilmastonmuutokseen.

    Kilpaurheilu tietoisuuden kaappaamisena on demoninen ilmiö.

    Terveydellinen liikunta on eri asia kuin mihin blogisti ilmeisesti viittaa nyt.

    Omassa mielessäni kyllä törmään aina ristiriitaan raamatullisen ilmoituksen ja paleontologien tutkimustiedon välillä.

    Jos kuuden maailmanloppu menee vanhan kaavan mukaan niin elämä jossain muodossa ilmaantuu kaaospyörteestä, mutta muodossa jota me emme ole näkemässä. Elämä jatkaa kulkuaan, mutta ihminen on kadonnut.

    "Katosi kuin kusi lumeen", voisi leikkisästi sanoa.

    Muuten askeesi on elämäntapaurheilua, jossa vastapuolen joukkueessa pelaavat demonit.

    VastaaPoista
  16. Jari,

    joku paikallinen vedenpaisumus on saattanut jossain päin olla, kun nuo Lähi-idästä kumpuavat tekstit sellaisesta puhuvat tai sitten kyse on jostakin muusta.

    "Katoaa kuin kusi lumeen" kuulostaa kieltämättä hauskalta ilmaisulta kuudennen maailmanlopun kohdalla; olemme todellakin nk. kusisessa paikassa kusipäisyyksinemme.

    Noista kiusauksista ja vastapuolesta: kun ihminen kilvoittelee, nk. vastapuolella eivät ole välttämättä aina demonit, vaan myös ihmisen oma liha ja hänen oma halunsa (Jaakobin kirjeen sanoin).

    Nuo kirjoituksesi demonisaatiosta ovat osuvia, mutta ehkä siinäkin kannattaa olla varovainen, ettei vajoa liian jyrkästi dualismiin. En tahdo tässä millään muotoa moittia sinua, älä käsitä niin, mutta asia tuli vain mieleen: todellisuuden laajamittaisessa demonisoinnissa on siinäkin omat hankaluutensa ja olemisesta voi tulla hiukan hankalaa siinä missä se ei sitä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhutte miehet maailman tilasta, mutta sen kanssa pitää olla tarkkana - niin kuin demonien. Haluan uskoa ratkaisuihin silloinkin kun näyttää pahalta. Esimerkiksi lapsillemme ja nuorillemme pitää ongelmista toki avoimesti puhua, mutta ei "väistämättömän" lopun eikä "varman" luontotuhon näkökulmasta ainakaan niin ettei mahdollisesti tai löydettäviä ratkaisuja ole. Voi olla että olemme väärässä kuin maailman pannukakuksi uskojat. Esim. Esko Valtaojalla on huomattavan paljon positiivisempi näkemys ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen kuin monella muulla. Pentti Linkolalla on sitten sekä syväekologisia että halla-aholaisia ratkaisuja ongelmiin, mutta ehkä asiat on hoidettavissa toisin.
      Itse pelkään enemmän yhteiskuntajärjestelmien romahtamista kuin vedenpinnan nousua, josta kyllä selvittäisiin.
      Kaikkea on liikaa on niin paha vitsaus että ehkä siitä ei selvitä muuten kuin suurimman mahdollisimman katastrofin kautta, mutta tyttäreni esimerkiksi saa ohjeen, että kierrä maailmanlopun-ennustelijat kaukaa. Toivoa ei pidä viedä.
      Muistan vieläkin kuinka "varman" ydinsodan piti alkaa Reaganin kauden alussa ja hölmö uskoin siihen. Sen jälkeen olen ollut skeptinen, mm. Al Goren profetioiden kanssa ja Linkolankin. Muistan kuinka duunipaikalla monet ihastuivat Linkolan kirjan Johdatus 1990-luvun ajatteluun 90-luvun alussa, minä muiden mukana, mutta viisas kaveri sanoi, että huomaatteko, te pidätte tästä ennusteesta ja pimeästä tekstistä, sen dramatiikasta liikaa, olette innoissanne omasta huolestanne. Olen yrittänyt pitää sitä mielessäni.
      Mutta toki näyttää huonolta. Ja voi olla että nyt ei päästäkään enää pakoon todellisuuden seurauksia.

      jope

      Poista
    2. jope, hyvää perspektiiviä! tuosta valtaojasta: miehellä on mökki Nuasjärvellä ja ainakin jokin aika - olisiko ollut reilu vuosi - sitten uskoi ihan lehdessä siihen että Talvivaara saa päästönsä sellaisiksi että ympäristölle ei ole vaaraa. Olisiko ollut hiukan ylimenevää optimismia, kun kemikaalit ovat muuttaneet pienempiin lähijärviin meriolosuhteet eikä Nuasjärvenkään pohja ole enää kunnossa.

      Poista
    3. (Päivitin jutun.)

      Hyytävintä on tämä kysymys: Onko vähittäisessä maailmanlopussa enää infirmaatioarvoa?

      Poista
  17. Kun vanhemmat veivät lapsiaan keskitysleiriin niin mikä oli vanhempien yleisin olemus ja kasvojen ilme: rohkaiseva hymy niin arvelen.

    Vanhemmilla täytyy olla aina toivo vaikka sitten paranormaali toivo.

    Sitten on aina yksinäisiä melskaajia kuten minä. -

    Demonit pyrkivät perkeleellistämään ihmisen mahdollisuuksiensa irvikuvaksi ja siinä ne käyttävät kaikkia keinoja. Ne tulevat ihmisen lihaan ja sisälle ja vinouttavat kaiken sen mikä lähtökohdittain on hyvää.

    Demonisaatio on minulle sekä uskonnollinen että sosiologinen käsite.

    Mittasuhteensa kadottanut urheilu on demoninen ilmiö, joka antaa hyvin monille keskeisen elämän sisällön ja muodostaa arvorakenteen ylitse muiden.

    Siis - jos lapsia ei voi pelastaa maailmanlopulta niin heitä täytyy lohduttaa maailmanlopussa. Silloin on julmuutta edes keskustella urheilun turhuudesta. On annettava turhuuden toteutua kun emme elämän edessä voi olla atleetteja.

    Mielestäni Esko Valtaoja on nykyhetken populisti. Hän puhuu sellaista mitä nykyhetki tahtoo kuulla. Jos häneltä kysyisi miltä maailma näyttää 30 vuoden kuluttua eikä hän näkemyksessään laisinkaan ottaisi huomioon ihmistsunamia ja ilmastonmuutosta ja kaupunkien kasvusuunnittelua eikä saastumista niin pitäisin sitä tutkijan moraalittomuutena.

    EV puhuu juuri sitä lohtupuhetta, johon vanhemmat voivat tukeutua tyhjän kauhussaan.

    VastaaPoista
  18. Mulle tuli mieleen sellainen kuva, että on kirjaston kirjapiiri, jossa miehiä ja naisia arvioimassa ja puhumassa Paul Austerin ja Atwoodin uusista romaaneista jotka he ovat lukeneet - ja on korttelikapakka jossa joukko penkkiurheilijoita seuraa ja intoilee analysoiden telkusta tulevaa lätkämatsia USA-Kanada.

    Miksi ihmeessä nuo tilanteet kuitenkin arvotetaan itsestäänselvästi toisin - siis jos ollaan rehellisiä.
    Jos joku pitää urheilua turhana ja tyhmänä, kai jollakin toisella on oikeus pitää esim. kirjallisuutta samanlaisena. Tosin en ole koskaan enkä missään yhden perusjuntinkaan kuullut koskaan dissanneen kirjallisuutta yleisesti turhaksi, mutta kirjallisuuden lukijoiden kyllä urheilua.
    Eli Juha kysymykseni oli ihan relevantti vaikkakin ihmisillä on oikeutensa valintoihin.

    Kansallisuuskonkretisointi oli hyvä myös. von Trier olisi aina tanskalaisen ekosysteemin edustaja tuosta kuvitteellisesta suomalaistumisesta huolimatta.
    Tämä vahvistaa käsitystäni että urheilussa on jokin primitiivin taso, johon emme pääse suoraan kiinni. Ihmisen primitiivisyyksistä olen periaatteessa mielissäni. Vaistot ja aivot eivät ole eria asia kaikessa. Jos jätämme oman reviirimme avoimesti asettamatta, piirrämme sen jonnekin muualle tiedostamattomaan. Hassua mutta minun kansallistunteeni = paikallisrakkauteni, on vahvistunut täällä teidän kanssanne jutellessa. Sanon suoraan, että olen alkanut katsoa luontoa isänmaanani enemmän Jarin, Vesan, Juha sun ja merinkin kirjoitusten kautta. En ole enää niin antivihreä kuin vaikka kolme vuotta sitten, toki tämä ei tarkoita erään puolueen kohdalla mitään. Mutta kun nämä ajatukset on vielä käyty tarkistamassa lähimetsissä, meressä, järvissä, eläinten poluilla, ei ole hirveän pitkä matka sinne kun tekee ensimmäisen (!!!) elämäntapavalintani asioiden puolesta. No, nyt kyllä oli hieman itseironiaa muttei niin paljon kuin arvaisitte.
    Marjatan kanssa kyllä mulla tulee pysymään aina samana se, etten kestä ekosyyllistämistä lainkaan, elämää ei voi jättää elämättä, täällä olemme ja meillä on oikeus kokea muutakin kuin surua. Toki ei kukaan juuri teistä tuohon puritaanikategoriaan kuulukaan. Mun ekovaistoni tms. on aina viestinyt jotakin niin epämääräistä kuin että en viihdy tässä ajassa. Mitään tarkempaa ilmaisua se ei ole löytänyt.

    jope


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai siis kestän kyllä ekosyyllistämistä jos se on tietoa, numeroita eikä huutavaa moralismia. Siksi ihmettelen aina vaan tuhon tien alkusyyn, eli liväestönkasvun nykyistä ohittamista tai sen yleistämistä koskemaan koko maailmaa eikä niitä varsinaisia alueita joilla se vain tapahtuu.

      Merenpinnan nousu ja jopa parin asteen lämpötilan nousu ovat pieni uhka globaaliin ihmisten ja materiaalien kerskakulutukseen ja hurjaan väestönkasvuun verrattuna.
      Nuo kaksi ensimmäistä ovat seurauksia noista kahdesta viimeisestä, mutta asiaa ei esitetä juuri koskaan niin päin. Paitsi tietysti Jari sun blogissa.

      jope

      Poista
    2. "Mulle tuli mieleen sellainen kuva, että on kirjaston kirjapiiri, jossa miehiä ja naisia arvioimassa ja puhumassa Paul Austerin ja Atwoodin uusista romaaneista jotka he ovat lukeneet - ja on korttelikapakka jossa joukko penkkiurheilijoita seuraa ja intoilee analysoiden telkusta tulevaa lätkämatsia USA-Kanada. Miksi ihmeessä nuo tilanteet kuitenkin arvotetaan itsestäänselvästi toisin - siis jos ollaan rehellisiä."

      jope, minusta tuossa lätkämatsissa on kovemmat tekijät kyseessä, siis pelaamassa, kuin kirjallisuuden kohdalla. Tai siis Atwood voi olla USA, mutta silloin Auster ei kyllä ole Kanada! Eli en pidä lähtökohtaisesti tilannetta sellaisena, että kirjallisuuskeskustelu olisi jotenkin arvokkaampaa. Varsinkin jos otetaan huomioon että baariin on kokoontunut todellisia lätkätietäjiä eikä vain kaljanlitkijöitä.

      Poista
  19. Jari,

    hyvät täsmennykset tuohon demoniseen: uskonnollinen ja sosiologinen ja toisiinsa kietoutuneena.

    ehkä on jokin ihmeen mahdollisuus vielä, jottei ihmisen maailma lopu, mutta ihminen ei väärää liikettään korjaa, korkeintaan tuhoja joita itse aiheuttaa. tarvittaisiin sitä, että luonto armahtaisi meitä ja pyyhkäisisi oikein kunnolla porukkaa pois.

    en näe kunnon mahdollisuutta siinä, että joku kvanttitietokone laskee ongelmat tiehensä, jos väestö päästetään kasvamaan liian suureksi. kyllä hätään on pakko tulla avuksi myös valtavat epidemiat ja luonnonmullistukset.

    mutta minkäpä ihminen luonnolleen mahtaa, siitä kertovat karua kieltä vanhat myytit ja raamatun kertomukset: ihminen kärsii omasta pahuudestaan ja niinpä kärsii myös koko luomakunta. ihmisyyteen on kuin kirjoitettu sisään rajojen ylittäminen ja kyvyttömyys ajatella seurauksia - pitää tulla aina jokin varoitus ulkopuolelta, jotta asia huomataan.

    globaalissa kapitalismissa tulee todeksi myös tarina ahneesta kuningas midaksesta: hänen suurin toiveensa olisi että kaikki mihin hän koskee muuttuisi kullaksi mutta siitäpä seurasi umpikuja, ja midaksen oli pakko nöyrtyi jumalten edessä ja pyytää kumoamaan lahjansa.

    miten irvokas kuva meistä homo sapiensis -heimon ihmisistä jääkään tulevaisuuden historiaan: he onnistuivat pilaamaan planeetan ja muistuttivat enemmän haittaeläimiä kuin viisaita olentoja. ajattelen, että jos ihme tapahtuu, ihmissuku jatkuu vielä maapallolla sanotaan tuhannen vuoden päästä, mutta radikaalisti ihmismäärältään vähentyneissä oloissa ja syvästi historiaansa häveten. voi olla, että maasta on tullut sitä ennen kuitenkin se raamatullinen tulipallo, jos se ihmisistä itsestään on kiinni.

    no, nämä ovat nyt tällaista paasausta, flunssa painaa päälle. ehkä voimme siirtyä konkreettisempiin asioihin.

    VastaaPoista
  20. Kävin lueskelemassa juttuja väestöräjähdyksestä. Nyt länsimaisen keskiluokan kulutus on suurempi ongelma matemaatikojen ja ypäristötutkijoiden mukaan. Afrikka on kyllä ongelma ja huom: Suomi mallimaa syntyvyydessä. Afrikkalaisten syntyvyyteen voimme vaikuttaa koulutuksella ja naisten aseman parantamusella. Hallituksen siis pitäisi lisätä kehitysmaiden tukea, nyt leikataan. Ja itse voi pistää lahjoituksia.(Mikä puolue tätä asiaa ajaa että lisätään kehitysapua? Äänestän niitä.) Siihen omaan kulutukseen voimme tietenkin vaikuttaa.

    No. Ota nyt tästä maallikkina selvää.

    Jos nyt jonkun ohjelman haluaisin nähdä, niin paneelikeskustelun väestöräjähdyksestä pelkkien ympäristötutkijouden ja matemaatikkojen kesken. Oikein kunnon väännön siitä, onko se syntyvyys enää ongelma vai ei. Yhtään humanistia, filosofia enkä varsinkaan taiteilijaa en sekaan tietenkään haluaisi. Jättäisin aika hyvän tennisottelunkin katsomatta sen takia. Haluaisin tästä asiasta kylmää faktaa kylmiltä asiantuntijoilta, puokesta ja vastaan; nähdä heidän käyvän toisiaan vastaan faktoilla. Tarkoittaa siis sitä, että minkäänlaista identiteetin rakentamista en haluaisi tuossa ohjelmassa nähdä enkä kuulla väestöräjähdyksen kustannuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nyt länsimaisen keskiluokan kulutus on suurempi ongelma matemaatikojen ja ypäristötutkijoiden mukaan."

      Juha tuo on riippuvainen todella pitkälti siitä, kuka se asiantuntija on. Mitä itse olen asiaan perehtynyt, ei ole epäselvyyttä siitä, että maapallon väestön kasvaminen meidän syntymämme kolmesta miljarista tämän vuosisadan lopun kymmeneen, yhteentoista miljardiin on maailman ongelma numero yksi.

      Asian siirtäminen koko ajan vähenevän ja varmaan lausumatta jätetyn eurooppalaisen "keskiluokan" harteille on törkeää harhaan johdattamista, juuri sitä katteetonta humanistista ja poliittista valintaa, joka auttaa meitä unohtamaan sen suurimman megatrendin mikä on menossa.
      Naisten koulutus ja kehitysapu ovat tärkeitä, mutta juuri se puhe on samalla sitä turvahöpötystä, jolla humanistit ja muut pehmeät voivat välttää ongelman kohtaamista. Jään kiva tunne, että kun "ne" oppii lukemaan niin syntyvyys vähän. Me opettamme. Me autamme. Me me ja me. Kas, eihän tämä tämän kummempi asia ollutkaan. Lisää näitä siistejä pehmeänvihteitä arvoja vaan ja kyllä täällä pärjätään.

      Itse koen eräänlaisena höttöimperialismina. Me huijaamme asiassa itseämme ja niitä maita joissa se väestö räjähtää käsiin.

      Positiivisinta ja optimistisintakin olisi tunnistaa ongelma sellaisena kuin se on. Euroopan maista suurimmassa osassa on aleneva syntyvyys, useissa maissa romahtava syntyvyys joka on pienempi kuin sota-ajan syntyvyys oli. Toki on se toinen käyrä, jossa erittäin korkean syntyvyyden maista ihmisiä siirtyy eri syistä Eurooppaan ja he tuovat tänne korkeamman syntyvyyden toki alemmalla tasolla kuin lähtömaissaan, mutta silti vähintään kaksinkertaisena eurooppalaiseen syntyvyyteen verrattuna.

      Itse en usko että yhteiskuntarakenteen kestävät missään päin maailmaa ennustettuja väestönlisäyksiä. Kiina on toki hyvä esimerkki syntyvyyden hallitsemisesta, sen pysäyttämisestä ja sen järjestelmä saattaa antaa asiassa toivoa, vaikka sitä ei haluta tunnustaa.

      jope

      Poista
  21. Luulen, että olemme arvoinemme (yksilön vapaus, myös "rajaton" lisääntymisvapaus) kusessa, ellei oteta vakavasti jotain kiinalaista lapsipolitiikkamallia globaaliin käyttöön.

    Kun nyt keskustellaan ja säädetään globaalisti sopimuksia ilmastokysymyksissä, miksi ei väestönsuunnittelussa.

    Jokainen tajuaa, että väestösiirtymät ovat todellisuutta, jos liki asumis- ja toimeentulokelvottomat alueet tuottavat lapsia liukuhihnalta. Jonnekinhan ihmiset lähtevät. Ja mihin he lähtevät, jos kulkuväyliä riittää: sinne missä asiat ovat vielä hyvin. Kyllä tälle asialle pitäisi tehdä jotain eikä vain odotella, että tekniikka ja tieteelliset keksinnöt ruokkivat 11 miljardia ihmistä ja sitten taas yhä suuremman joukon ihmisiä.

    Valitettavasti ehkäisy ja syntyvyyden säännöstely ovat pitkien uskonnollisten ja uskomuksellisten perinteiden (ja ihmisen luontaisen käyttäytymisen) kannalta todella isoja kysymyksiä varsinkin niissä paikoissa maailmaa, joissa käsitys globaalista tilanteesta on hyvin heikkoa.

    Mutta tuo Juhan ehdottama kiihkoton keskustelu, sellaisia pitäisi näkyä, ilman muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pistin a-studion marja sannikalle suoraan toiveen Väestöillasta, jossa ois vastakkaisia tutkijoita. sanoin että tämä aihe jää niin ilmastonmuutoksen jalkoihin että ois hyvä ihan suorassa lähetyksessä nähdä faktojen esittämistä ja niiden haastamista. saa nähä toteutuuko toive.

      Poista
  22. Tiedemiesten keskustelu on kiihkottomuudessa. Kyllä keskustelua on. Journalisti Elizabeth Kolbertin Pulitzer-palkittu teos Kuudes sukupuutto on suositeltavaa luettavaa.

    Mitä väestöllisiin ilmöihin tulee niin niitä on tarkasteltava kokonaisuuksina. Pelkkä syntyvyyden tarkastelu Euroopassa ei ole riittävää. On huomioitava maahanmuutto, johon tänään on liitettävä nopeasti dramatisoituva kansainvaellusolettama.

    Suomen väkilukukin kasvaa jatkuvasti. Ja koska tahansa tulee seuraava kansainvaellusaalto. Se tulee aivan väistämättä, koska se on ihmistsunamiin sisäänkirjoitettu.

    Me joudumme ehkä nykymuotoista perusopetusta lakkauttamaan, koska kouluja käytetään hätämajoitustiloina.

    Opetusta ehkä annetaan koteihin nettiyhteyksien varassa.

    Afrikkalaisille emme ehdi asettaa heidän kotiympyröitään kehityshaasteeksi. Heti kun afrikkalainen saa älypuhelimen käteensä ja näkee sen kautta tietoja paremmista oloista välittömästi toisaalla niin hän lähtee liikkeelle.

    Mutta tuleehan Afrikasta loistourheilijoitakin mikä teemaamme ilahduttanee.

    Vesa, hoidahan itseäsi. Aika ärhäkkää flunssaa on liikkeellä. Nimimerkki kokemusta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, kiitos! Mulla on kurkunpään tulehdus ja sain lääkäriltä viikon puhekieltoa.

      Poista
  23. Tsemppiä blogistille myös aloitteessaan. - Lähtökohta on kuitenkin se, että Yle suuresti murehtii syntyvyyteen liittyviä kysymyksiä. Se tahtoo edistää syntyvyyden lisäämisen kuuluvaa politiikkaa. Luulen, ettei Yle koskaan voisi käyttää sellaista käsitettä kuin ihmistsunami, koska arvelen Ylen lukevan siinä fasismia. Ihmistsunami tietenkin tulee väestönkasvun kuvaajamuodosta vuodesta 1900 alkaen tähän hetkeen.

    Olen seurannut, että maailman väestönkasvun kokonaisennusteet ovat olleet Ylelle pikku-uutinen. Nämä tiedot on arvotettu pieniksi.

    VastaaPoista
  24. Hieno aloite Juha. Toivoisin näkeväni jonkun Eero Paloheimon siellä pakollisen Unescon-sedän vastapainona.
    Numerot ovat aina kiihkottomia. Niiden tulkinta ei.
    Kiihkomielistä voi olla myös numerotietoihin suhtautuminen rauhallisesti.
    Haluaisin nähdä sen "lukutaitokampanjan" tai kehitysohjelman, joka estää 5 miljardia, 5000 miljoonaa ihmistä syntymästä.

    Ilmastotavoitteet sitovat siihen mukaan menneitä maita.
    Väestötavoitteet pitäisi olla vähintään yhtä normatiivisia, onhan kysymys asiasta joka on kulutuksen ohella aiheuttamassa ilmasto-ongelmaa.

    Lisärahan antaminen maihin joissa syntyvyys huitelee valtavissa prosenteissa voisi olla sen avun toistaista epäämistä kunnes syntyvyyden kasvu edes pysähtyy. Monien mielestä tuokin olisi pehmeä keino.

    !!! Ehkä koko maailman väestö tulee postmodernisisoida, relativisoida, arvo"vapauttaa", digitalisoida, viihdeaddiktoida, ateistisoida, feministisoida jne. niin käy kuin meillä länsimaissa: syntyvyys romahtaa Italian ja Saksan syntyvyyksien tasolle !!!!

    Laitanko ylläolevaan että ironiavaroitus? No, miksi, noinhan se meni ja olemme tilastojen valossa kuin kuohittuja. Tosin jenkit jaksaa painaa lapsiakin vaikka ne on samassa tilassa.

    jope

    VastaaPoista
  25. Sallikaa minun laittaa loppukevennys vakavaan asiaan asian vakavuutta kuitenkaan hautaamatta. Minähän tästä paasauksen

    Niin, minulle ja Karillehan tämä ei ole lainkaan mikään kevennys.
    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005388069.html

    En olekaan päässyt hotakaiskirjojen makuun sitten Lastenkirjan. Ehkä nyt kun aihe on kohdallaan.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän tästä paasauksen..... vuosia sitten aloitin.

      Poista
  26. aluksi haluan kiittää teitä aivan tajuttoman hienosta keskustelusta. tämä keskustelupötkö on kyllä helmi. ketjun mielilauseeni tulee jarilta: "sinne hukkuu lohen suku ja viimeisenä puheena suusta kuplii urheiluselostajakuuluisuuden referoitu puhe."

    eikö teitä kundit yhtää ota pattiin vaikkapa se, että huippu-urheilu on osa viihdeteollisuutta, jossa amatööri-ideaalit ovat saaneet väistyä instrumentalistisen bisnesajattelun tieltä? tai se, että urheilun ydinmoottori löytyy kokiksen, visan ja muiden jättifirmojen sponsorisopimuksista?

    minua kyllä ottaa pattiin niin moni asia, etten pysty edes laskemaan. vaikkapa se että urheilun kattojärjestöt pystyvät painostamaan jopa valtioita toimimaan tahtonsa mukaan. tai se, että fifan väärinkäytösten takia urheilu on muuttunut elämysten tuottajasta ahneuden, ryöväämisen ja sorron välineeksi. tai se, että jonnekin sotžiin rakennettiin viidelläkymmenellä miljardilla talviurheilun suorituspaikkoja hiekkarantojen kylkeen.

    näiden, ja kymmenien muiden syiden takia huippu-urheilu on minusta tyhjää spektaakkelia, yhtä pölvästimäistä puuhaa kuin formulakisat, jotka ovat rikos ihmiskuntaa, ilmastoa ja koko maapalloa kohtaan. kimiräikkösten takia välillä toivon, että helvetti olisi sittenkin olemassa. kaikki egopäristelijät päätyisivät sinne varmasti, ja se olisi niille ihan oikein.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuo on totta meri. Mutta saman voisi sanoa ylisuurista elokuvatuotannoista ja silti voin nauttia niistä sinänsä, ehkä syllisyyttä tuntien kun ostan lipun, mutta kuitenkin. Urheilun kohdalla jotain on toisin, ikään kuin sen pitäisi enemmän todistaa olevansa jotain... enemmän. Ikään kuin todistustaakka olisi urheilijalla, taiteessahan se ei ole niin.

      Mun täytyy myöntää, että kun katson urheilua, haluan nähdä huippusuorituksia. Halusin nähdä kauanko Borg, McEnroe tai Sampras pystyy pitämään asemansa tai Bolt juoksemaan voittamattomana tai Karelin painimaan. Mikään vähempi ei voi korvata tätä asetelmaa ja tunnetta. Huippu-urheilun dramaturgia syntyy juuri siitä. Muu on epäilemättä suorittajalleen mukavaa puuhailua.

      (Minulle erityisesti tennis on dramaturgisesti kaunis laji ja kreikalais-roomalainen paini inspiroi ajatteluani, ihan totta.)

      Tuo sun vastaukses on nautittavan vihainen!

      Poista
  27. juha

    en ihan tarkalleen sanottuna tiedä miksi olen näin ärtsy tämän asian takia. pieneksi pehmennykseksi haluan sanoa, että englannissa opiskellessani tulin melko suopeaksi futiksen suhteen. en jaksanut sen kummemmin perehtyä fanituksen saloihin, eli kannatin sitä joukkuetta, joka oli kulloistakin asuinpaikkaani lähimpänä. yhtä hyvä perustelu se oli kuin jokin muukin.

    hyväksyn ilman muuta sen, että asiat, joita minä en ymmärrä, arvosta tai joista en jaksa olla kiinnostunut, saattavat olla erittäin tärkeitä asioita toisille. silti esim. televisioitu urheilu tarkoittaa minulle ainoastaan sitä, että joku suosikkisarjani joutuu väistymään jonkun skaban tieltä.

    ihmisoikeudet ovat mulle yksi syy karsastaa isoja urheilutapahtumia. en tajua että valko-venäjä sai lätkäkisat, vaikka maa on toisinajattelijoita vankilaan heittävä diktatuuri.

    brasiliassa pistettiin rahaa palamaan olympialaisten takia, vaikka suuri osa väestöstä elää köyhyydessä. brassien tuloerot ovat maailman suurimpia ja vähäosaiset pöyristyivät siitä, kuinka paljon rahaa käytettiin kisapaikkojen rakentamiseen.

    guardianissa oli juuri uutinen tulevista mm-futiskisoista qatarissa. uutisessa kerrottiin, että kisapaikkoja rakennetaan lähes orjamaisissa olosuhteissa pidettävien nepalilaisten siirtotyöläisten voimin.

    sellaisen insidentin muistan, että kun kiina sai olympialaiset, niin maa lupasi parantaa ihmisoikeustilannettaan. niinhän ei tapahtunut. minusta kisojen myöntäminen ihmisrikkomuksistaan tunnetulle maalle oli oikea kollektiivinen aivopieru olympiakomitealta.

    tosin kyllähän eräs bisnesosaaja siinä arto halosen doping-dokumentissa sanoi, että business is business and human rights are human rights.

    meri

    VastaaPoista
  28. merille kanssa kannustusta täältä.
    Omat suhteellisen vähäiset intohimoni urheiluun olen kertonut jo tuolla yllä.

    Mitä päästöihin tulee niin olen lukenut että kansainvälisen tietoliikenteen päästöt (energian tuotanto tähän kaikkeen) ovat suurin piirtein samalla tasolla lentoliikenteen kanssa, jossa tehdään tuhansissa miljoonissa laskettava määrä matkoja per vuosi.
    Urheilu tähän verrattuna on pientä toimintaa (paitsi futisoopiumi), mikä ei tarkoita että yksikään pointtisi olisi väärä. Mulle on tärkeää yrittää tajuta ilmiöitä mittasuhteissaan.

    Urheilun liitto globalismin ja ihmiskunnan digitalisoinnin kanssa on minulle se paskin juttu, ja se mitä minä eniten inhoan. Juuri tuo mitä kirjoitit. Suuri ei-kansallinen raha on ostanut urheilun pilkkahinnalla ja pyörittää showtaan niin pitkään kuin katsojia ja unelmoijia = kuluttajia riittää.
    Eli totta kai harmittaa.
    En katsokaan urheilua paljon, mutta vielä vähemmän käyn teattereissa, joissa kai sama sirkus pyörii. Leffateattereissa ainakin. Olen pysytellyt niistä pois suurin piirtein sen jälkeen kun niistä on tullut paikkoja joissa syödään, puhutaan, näpytetään viestejä.
    Miten joku sporttikanava (ei ole) eroaa esim. Netflixistä (ei ole)? Kummassakin on ihminen penkillä, kummassakin myydään elämyksiä, kumpikaan ei ole amatöörien käsissä, kummassakin valinnat tekee kuluttaja?

    Urheilussa näkyvät maailmamme pieleenmenot vahvasti, mutta ongelmana se ei itsessään ole top kympissäkään. Toki Persianlahden MM-kisaareenoja kuumaan hiekkaan rakentaessa on jo nyt kuollut satoja siirtotyöläisiä. Urheilu itsessään kyllä piristyisi jos megatapapahtumat, futiskultti, formulat, olympialaiset jne. lakkautettaisiin kokonaan vaikka siksi ajaksi kunnes maailman väestökäyrä saadaan laskuun.

    Juha, mä en pitänyt koskaan McEnroesta. Se muistutti liikaa niitä college-jenkkejä joita näki interrailillä ja jotka koko ajan harjasi hampaitaan, kun itselle riitti hampaiden pesu Välimeren merivedellä silloin tällöin. Mutta Borg oli sankari. Valtionrautateiden vuokratalon pojalle Borg joka oli aloittanut tenniksen autotallin seiniä vasten pallottelulla (kuten minä ja kaverit) oli sankari. meri, urheilu elää tarinoista ja eräänlaisesta romantiikasta myös. Kyllä sitä edelleen on, jos osaa etsiä. Mutta välttämätöntä se ei kaikille ole, eikä pidäkään olla. Kiva kuulla sinun äänesi, vaikka lähes päivittäin käyn lukemassa oman blogipostisi ja katsomassa kuvat.

    jope

    VastaaPoista
  29. jope

    "en katsokaan urheilua paljon, mutta vielä vähemmän käyn teattereissa, joissa kai sama sirkus pyörii. leffateattereissa ainakin. olen pysytellyt niistä pois suurin piirtein sen jälkeen kun niistä on tullut paikkoja joissa syödään, puhutaan, näpytetään viestejä."

    mulla on presiis sama juttu. olen hirveä nirppa kaikenlaisen hälyn suhteen. en jaksa teatteria, en siedä oopperaa, enkä käy leffoissa kuin äärimmäisessä hädässä. se tarkoittaa sitä, että ko. rainaa ei saa katsottavaksi muualta.

    tuossa netflix- ja hbo nordic -asiassa myönnän syyllisyyteni. en edes uskalla ottaa selvää, mitä epämoraalista niiden takana on, koska menettäisin foylen sodan, game of thronesin ja kaiken muun. olen täysi addikti töllön kanssa, binge watcher pahinta laatua. katsojana tyydyn lopulta vähään. tahdon nähdä sarjan, joka sulkee pois kanavan vaihtamisen mahdollisuuden.

    mulle tuli tästä teidän keskustelustanne niin sanomattoman hyvä olo, ettei tosikaan. tuntuu, että tämän ketjun pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille jotka haluavat ymmärtää enemmän ihmisyydestä. kimi räikkösestä en niin välittänyt, mutta kyllä sillä tarinassa paikkansa silti oli.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, nuo valkovenäjän lätkäkisat VITUTTAVAT minuakin IHAN SAATANASTI. Hirveetä kaksinaismoralismia. Ja Rio jne.

      Kiitos meri tuosta viimeisestä kappaleestasi. Tuntuu hyvältä tarjota foorumi, joka tuottaa tuollaisen fiiliksen.

      Poista
    2. Ja vielä: M9inusta tärkein viestimme hänelle kuka ikinä tätä lukeekin on se, että ollaan tultu tähän monien vääntöjen ja haasteiden kautta. Ja siksikin kiitos kuuluu jokaiselle tässäkin ketjussa kommentoineelle + marjatta.

      Poista
    3. (Katson juuri aamuteeveetä: nuorten rikollisuus vähentynyt edelleen ja paljon! Samoin päihteiden käyttäminen ja koulukiusaaminen!)

      Poista
  30. Olen juuri kehittelemässä uutta kansainvälistä urheilulajia niin sanottua pierupalloa. - Sitä pelataan näkymättömällä pallolla ja tuomarit päättävät, koska pierupallo on heidän mielestään maalissa. Ratkaisu tehdään pelaajien sijainnin perusteella ja todennäköisyyslaskennan avulla. Kun pierupallo on maalissa niin tuomari viheltää pilliin, josta kuuluu pieru. - Pierupalloa varten maailmaan tulee rakentaa välittömästi 1500 stadionia, joista kuhunkin mahtuu 100 000 katsojaa. Se on pierupallon alku maailmassa. - Vaikka siis itse pierupalloa ei voi nähdä niin ilman muuta pierupallo-ottelut televisioidaan. MM-kisat pidetään ja suomalaisten pelipaidoissa on pyllistävä leijona.

    VastaaPoista
  31. Jos ei kukaan pahastu niin näen viiden vuoden kuluttua - ellei maailmanloppua ole tullut - blogistin ja tämän blogin kommentoijat istumassa Pierupalloyhdistyksen syyskokouksessa ja tunnuksena on nimenomaan teepaita, johon on painettu pyllistävä leijona.

    VastaaPoista
  32. Lisään vielä, että Pierupalloyhdistykseen uusia jäseniä ei voida ottaa muuta kuin suositusten ja Pyhän Pierupallorituaalin kautta.

    VastaaPoista
  33. Jari, eikö oivallisempi nimi Suomen edustusjoukkueelle olisi Suomen Ihmistsunami, se ei olisikaan mikään pikkutuhnu vaan kunnon paukku. Vastustajat pelkäisivät tuota ajankohtaisella nimellä varustettua joukkuetta. Vastassaan sillä olisi sellaisia joukkueita kuin Lihahuurumuuri ja Mustat aromipesät tai Nyt Lemuaa, mutta jo nimensä ansioista Suomella olisi etulyöntiasema. Toki sitä syytettäisiin kulttuurisesta omimisesta ja tosikkomaisuudesta mutta toisaalta asiaa ymmärtäviä humoristeja löytyisi. Se olisi naurua haudan partaalla, maailmanlopun karnevalismia.

    VastaaPoista
  34. Niinpä niin. Leikki sikseen. Sinua ja muita nuoria täytyy estää kaikin keinoin maailmanlopun karnevalismilta niin kirjallisuudessa kuin muussakin. En pidä siitä, että nuoret kirjailijat kirjoittavat dystopiakirjallisuutta enkä tahdo edes lukea. Sama koskee dystopiaelokuvia.

    Jos mahdollista niin tahdon kutsua itseäni nuorempia vakavaan askeettiseen kilvoitteluun ja olemaan siinä itsellenikin esimerkkinä.

    En halua että nuoruus jakautuu kahteen kategoriaan:

    1) huippupelaaajanuoriin, jotka ansaitsevat tähtitieteellisiä palkkioita urheilusuorituksistaan ja

    2) dystopiataiteilijoihin, jotka tuottavat tuhon ja luhistumisen kuvia.

    Olisi hyvin perverssiä, mutta kuitenkin mahdollista, että kaltaiseni kuusikymppinen ihminen alkaisi ihannoida näitä kumpaakin nykyhetken tosimmasta todellisuudesta vieraantunutta kategoriaa.

    Me emme kaipaa naurua haudan partaalla vaan taistelua. Kirjailijan tehtävänä on olla taistelija.

    Taistelu, jossa maksetaan omalla elämällä hintaa, on äärimmäisin urheilulaji eikä se ole turha.

    Runo nousee kapinaan ajan totalitarismia vastaan ja siitä juuri se saa hengen ja elämän.

    Kuka uskaltaa omalla työpaikallaan täyttää runoilijan määritelmän? - Siitä saattaa monessa tapauksessa seurata potkut tai paitsio, vähintään.

    Tämän päivän mahtipontinen rahaurheilu fanituksineen ja runous haasteineen ovat jatkumon ääripäitä.

    VastaaPoista
  35. Ystävät, mulla on asiaa väliin.

    Nykyään, dystopioista tuli mieleeni Jari, näkee ja kuulee paljon puhetta Orwellista. Se mikä on hassuakin on että Orwellista puhuvat monet ikään kuin omana miehenä sellaisetkin ihmiset, jotka hyväksyvät orwellilaisen, siis hänen kuvaamansa dystooppisen, kielen ja kielikontrollin sellaisenaan ja haluavat jopa edistää sen tuloa.
    Esimerkki?
    Voiko orwellilaisempaa sanaa olla kuin vihapuhe.
    Vihapuhe = vallitsevaa kielellistä ja käsitteelistä hegemoniaa rikkova puhe.
    Tai
    Vihapuhe= rikoksiin yllyttävää tai rikoksia hyväksyvää kielenkäyttöä.
    Tavoite on hyvä, kukapa järki-ihminen vihapuhetta hyväksyisi. Mutta se iso mutta.

    Miksi tuo termi edes tarvitaan sillä solvauksille, rasismiin kiihottamiselle, uhkauksille ja rikoksiin yllyttämisille on olemassa lainsäädäntö ja poliisi ja oikeustoimi.
    Orwellin dystopian näkökulmasta termiä vihapuhe tarvitaankin puheen ja sanan ja viestimisen ohjaamiseen.
    Rikoksesta, vaikka rasismiin yllyttämisestä tai väärin perustein rasismista syyttämisestä, joka tehdään sanoilla vaikka netissä, voi tehdä heti ilmoituksen ja tutkintapyynnön poliisille. Niin pitääkin tehdä. Molemmista tapauksista on lukuisia oikeuden langettavia päätöksiä.
    Mutta miksi hämäräksi jäävä käsite vihapuhe, harmaa täsmentämätön alue, jolla voi hallita ja pelotella ihmisiä ja heidän sanallista vapauttaan??
    Niinhän nyt tehdään.
    Uhkailua ja solvaamista en hyväksyisi, ne ovat poliisiasia, mutta vihapuheella voi lyödä kuin raamatulla päähän, omista motiiveistaan käsin sinne miten ja minne sattuu.
    On muitakin termejä jotka nielemme kuin itsestäänselvinä (informaatiosota, trolli...) ja joissa niissäkin on takana hyvä ja järkevä tarkoitus, mutta jotka kääntyvät helposti tietyn valtahegemonian kumipampuiksi. Ja kun nuo sanat ovat kansankielessä, lynkkausmieliala on valmis ensimmäisestä väärästäkin singaalista.

    Jari, Haavikkoa mukaellen: dystopiaa ei kannata kirjoittaa sillä se on jo täällä.
    Kun siihen liittää ihmisten jo Amerikoissa alkaneen siruttamisen (innokkaita vapaaehtoisia ihmiskoekaniineja firmoissa), kontrollin kasvamisen kaikkialla ja kaikessa digitalisaatuon myötä, niin tälläistä sinuun verrattuna hyvin huoletonta ja surutonta karjalaispoikaakin alkaa hirvittää.

    Maailma vuonna 2048.
    Pelottaa ajatellakin.
    Tai ehkä pitää valita vain valtaojamainen kehitysoptimismi- ja antaa olla vaan, ja jättää pedon merkkien maallistuneet mahdolliset kehityskulut hurmahengille, kristillisille huru-ukoille, linkoloille ja muille muutosvastarannan kiiskille.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -siG naalista, heh ha
      -sing naali on laulava elikko Lapin suunnassa

      Poista
  36. jope, ensimmäisiin kirjoihin joita itse luin, kuului kirja naalista eli napaketusta. minulla on yhä lämmin suhde naaliin, joka pärjää luontaisen varustuksensa ansiosta jopa 50 asteen pakkasessa.

    VastaaPoista
  37. Jopen vihapuheanalyysi on oivallinen.

    Dystopia on bisnes ja se voi olla cool elämäntapa jonka oksennan pois suustani.

    Urheilun jättiläispyhätöt ovat dystopian saastehuuruista ja rappiomaisemista nousevia konedinosauruksia.

    Viimeiset ilmastontilaitteet yrittävät puhaltaa giganttisten stadioneiden hengitysilman puhtaaksi taputtajille ja nenänsä kaivajille. Tapahtumarunkkareille.

    Runous tietenkin jossain vaiheessa menee ja viedään suljetuille osastoille. Mutta on sillä silloinkin kapinan arvo. Hulluiksi leimattujen kesken.

    Muuten oma henkilökohtainen kokemukseni suljetusta osastosta on se, että siellä vallitsee erikoislaatuinen humanismi. - Jokainen tietää, että jokaisen elämä on niin sekaisin, ettei kenenkään tekemisiin osastolla reagoida dramaattisesti. On tilaa. Ei ole ilkkujia eikä naurajia.

    Kuule kaali, supisi ylivilkas ADHD-naali
    ei oo korvii kuule naali ku oon vain kaali
    et sanois mitään kaali, hymähti naali
    tiedän et pian on pressan vaali, sanoi kaali
    ohan sulla korvat ku sanot ton, haljuili naali
    kaalikorvat onkin, hörähti siihen kaali
    no kato niin sulla tosiaan onki pärski naali
    mä on vain pää pää kaalinpää, sanoi kaali
    maasta kasvoi kaalinpää, kaali, lallatteli naali

    Itkin ja huusin kun multa särkyi mun kaali
    kuljn toreilla kainalossani täytetty naali.

    Puin sille täytetylle naalille leijonapaidan
    kaalini maalasin kun katsoin peliä takaa aidan.

    VastaaPoista
  38. Hah ha-- mutta en mä nyt ihan tuollaista naali-paradigmaa odottanut vakavamielisiin huolenaiheisiini, mutta ok boys ok.
    Muistakaan kuitenkin tuo kommenttini kun siru napsahtaa käteenne niin kuin nykyään koiranpennuille niskaan ja me kaikki otamme sen perusteella, jolla nykyään perustellaan ihan kaikkea: se-nyt-vaan-on-kato-tätä-päivää...

    Siru toimii pankkikorttinanne, luottokorttinanne kaikilla valuutoilla, henkilöllisyystodistuksenanne ja passinanne, voitte ladata siihen vihreän julkisen liikenteen arvoa ja aikaa, se pelittää kirjastokorttinanne jne. jne. ja se toimii myös digitaalisena henkilöllisyytenänne aina kun avaatte minkä tahansa nettiyhteyden missä tahansa, ei enää hämärää anonyymiteettiä, vaan niin kuin sinä luet olet itse luettavissa.

    Arvausleikki: oliko edellinen päivän salaliittoteoria-huuhaata vai asia jota tosissaan suunnitellaan?


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja jota siis jo toteutetaan ensimmäisillä vapaaehtoisilla joilla ei estoja ole...

      Poista
  39. jope, missä kokeilu on menossa, en ole seurannut tätä?

    VastaaPoista
  40. Jos Jope viittaa transhumanismin lähestymistapaan niin se on melkein ainoa lähestymistapa, jossa on toivoa. - Jos ihmiseen voitaisiin istuttaa esimerkiksi askeettisuuden siru ja lisääntymättömyyden siru niin se on todella ok.

    Ihminen itsessään ei pysty estämään kaaosta, mutta transhumanismista päin katsoen saattaisi olla jokin keino.

    Ihmisen nopea teknologinen parantelu saattaisi olla se ihme, joka edistäisi eloonjäämistä tällä planeetalla. Ihmistä täytyisi erittäin äkkiä parannella. Nopeammin kuin evoluutio ehtii ja toivotan transhumanismin tekniikoille siunausta ja onnea!

    Transhumanismi ja kaikki mitä sen puitteissa tapahtuu on jotain sellaista mihin on syytä suurella toiveikkuudella suhtautua.

    Anteeksi vain, mutta Jope sinä ja Vesa olitte liian apinoita, että transhumanismin projekti olisi ennättänyt teihin. Mutta nuorempiin se saattaisi ulottua ja tuottaa elonkehälle mahdollisuuksia.

    Teidän väistyvää apinamaisuutenne ei ole huolenaihe, mutta jälkeläistenne transhumanistinen nostaminen olisi tarpeen.

    Ihmistä täytyy parannella nopeammin kuin mitä evoluutio ehtii.

    VastaaPoista
  41. Heipä hei tyypit!
    Nyt olen kyllä Jarin kanssa samaa mieltä, koneihminen on parempi versio nykyihmisestä.

    Koneet kuten kaivinkone vapauttivat ihmisen fyysisestä raadannasta, ja uusi koneistus vapauttaa meitä paljolti jo nyt ja tulee vapauttamaan yhä lisää turhasta ja toistuvasta aivotyöstä. Olen lukenut sellaisesta superdiagnosoijasta, siis koneesta, jolla on kaikki maailman tapaukset tiedossa mistä tahansa sairaudesta ja diagnoosi siis paljon tarkempi ja oikeampi kuin maalaislääkäri Kiminkisen tekemä.

    Minä en kyllä välitä yhtään, vaikka minut tunnettaisiin ja tiedettäisiin läpikotaisin. Minulla ei ole mitään salattavaa. Olen kuin vauva, joka makaa luottavaisena hoitopöydällä. Ne salaisuudet, mitä nyt pidän itselläni, saisivat tulla ulos nekin jos on tarpeen paremman päämäärän saavuttamiseksi.

    Puhuitte aiemmin urheilusta.
    Minulta puuttuu ilmeisesti jokin geeni, en ole siis yhtään kiinnostunut minkään urheilulajin seuraamisesta. Olen joskus joutunut istumaan seurassa, jossa katsotaan telkkarista jotain matsia. Minä alan kommentoida pelaajien ulkonäköä, ja jos hyssytellään hiljaiseksi niin otan aikkauslehden tai kirjan käteeni ja alan lukea.
    Itse tykkään kyllä liikkua. Olen kävellyt hurjasti täällä Aurinkorannikolla ja uinut joka päivä meressä.
    Yhtenä iltana Unto oli Malagassa jalkapallomatsissa. Ei tullut mieleenkään lähteä mukaan.

    VastaaPoista
  42. te kaikki suloiset

    jari kirjootti, että "jos ihmiseen voitaisiin istuttaa esimerkiksi askeettisuuden siru ja lisääntymättömyyden siru niin se on todella ok."

    lisääntymättömyteen en voi parhaalla tahdollanikan uskoa, mutta askeettisuus on mulle tärkeä juttu. täytyy vain muistaa, että askeesi on palvelija, ei isäntä. jotkut pylvään nokassa kärvistelleet kilvoittelijat ovat harrastaneet niin hurjaa, anoreksiaa muistuttavaa askeesia, ettei se näytä ihan terveeltä touhulta.

    vaikka itse sanonkin, olen aika hyvä askeetikko. mummo opetti minut säästämään. vanhat vaatteet leikattiin matonkuteiksi, kauppaan mentiin, kun oli pakko. sitä harrastettiin, mikä oli ilmaista ja käytettiin sitä, mitä kaapeista löytyi. puute – henkinen tai aineellinen – ei tullut vastaan.

    sellainen tarttuu. valittu vaatimattomuus on vaihtoehto, joka kantaa pidemmälle tulevaisuuteen kuin hetken huumassa tehty ökyily.

    tarkoitus ei ole kituuttaa, vaan kuluttaa harkiten ja tietoiseen tarpeeseen. iloja ja nautintoja saa ilmaiseksikin. myös itseään voi säästää, tarvitaan vain asennemuutoksia, joista tärkeimpiä ovat tietoiset valinnat, yksinkertaistaminen, tylsyyden välttäminen ja tietty huolettomuus.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meri,

      voin yhtyä täydestä sydämestäni noihin ajatuksiisi. kunpa tämä ihmisten maailma voitaisiin ohjelmoida noin! elämä olisi kaikin puolin mukavaa.

      tuo kansalaisten siruttaminen on mielestäni yksityisyyden suojaan ja ihmiskäsitykseen liittyvä asia. totta kai olemme jo nyt kytketty voimakkaasti osaksi yhteiskuntaa, mutta minun kohdallani raja menee siinä, että en itse tahtoisi tulla noin ruumiillisesti osaksi koneita ja sähköä. asia on erittäin vaikea, totta kai.

      Poista
    2. https://www.talouselama.fi/uutiset/pankkikortit-pian-historiaa-jo-3-000-ruotsalaisella-on-alysiru-ihon-alla/c8

      Olikon jo ihan vieressä.

      Vastaavan juttu, jota en heti tähän hätään löytänyt, liittyi Amerikkaan, jossa sirutettuja oli tuhansia, lähinnä firmojen henkilökuntaa, "ennakkoluulottomia edelläkävijiä."

      Tämä kaikkihan on ihan alkua vasta.


      jope

      Poista
  43. Oikealla tavalla ajatellen transhumanismin puitteista saattaisi löytyä jotain mikä edistää eloonjäämistä.

    Mutta tietenkin realistisin kysymys nyt vain on se, että kuinka moni kilpahiihtäjä tänään on jo koneihminen. Sillä tavoin paranneltu ihminen, ettei jää kiinni testeissä.

    Urheilussa konemaisuuden mallintaja oli nimenomaan Paavo Nurmi. Hänelle konemainen voittaja oli tavoite ja siihen tavoitteeseen hän pääsikin.

    Urheilussa inhimillisyys on jo kauan sitten ollut amatöörimäisyyttä. Ja amatöörimäisyys on sietämätöntä.

    Meidän palvontamme on ihmiskoneessa, joka kulkee voitosta voittoon. Sitä me ihailemme.

    Me emme olisi tahtoneet kuulla Mika Myllylästä koskaan muuna kuin ihmiskoneena.

    VastaaPoista
  44. "Täytyy vain muistaa, että askeesi on palvelija, ei isäntä." (lainaus meriltä)
    Nuorten kanssa pitää olla varovainen, he menevät helposti äärimmäisyyteen. Pojantytär on heilunut vegetaristin ja vegaanin välillä ja asettunut vegaaniksi. Nyt hänet on pitänyt pakottaa antibioottikuurille. Lääkäri oli mennyt sanomaan, ettei antibiootteja saa syödä turhaan, ja sitten tyttö oli etsinyt netistä tietoa, miten nämä läkkeet pilaavat hänen elimistönsä ja elonkehän. Paraneehan sitä keuhkotulehduksista, jos jää pois koulusta ja makaa kuukausikaupalla petissä tai sitten kuolee. Pitää kertoa tytölle, että mumminsa olisi kuollut jo 24-vuotiaana ilman tehokasta lääkitystä, paareilla vietiin verta sylkevänä Meilahteen ja kolme viikkoa vei parantaminen vahvimmilla mahdollisilla lääkkeillä.
    Teoria ja teoretisoiminen on aina helppoa, mutta kun asia osuu omalle kohdalle, niin asia onkin toinen!

    Yksi asia, miksi en arvosta huippu-urheilua on juuri inhimillisyyden katoaminen. Kun ensimmäisiä dopingtapauksia alkoi tulla esiin meillä pojat riipivät seinältään alas idoleittensa kuvia ja yrittivät vielä uskoa, että he ovat yksittäistapauksia. Martti Vainio oli ainakin yksi pettymys. Häntä oli käyty kannustamassa Kajaanissa.
    Olen täysin varma, että kaikki huipulla olevat käyttävät kaikkea mahdollista, mikä ei vielä näy kokeissa. Eihän siellä muuten pärjää.

    VastaaPoista
  45. Mietin tätä yhtälöä: on hyvä, että ihmisten elinajan odote nousee eli että ihmiset pysyvät terveinä pidempään ja teknologia voi auttaa krempoissa. Toisaalta taas kokonaisuuden kannalta olisi hyvää, jos sitä poistumaakin olisi. Vähemmän kuluttajia. Toki moni ihminen tahtoisi elää vaikka ikuisesti ja uusia elimiään satoja vuosia. Kun olemme kuitenkin sotkeneet planeetan tähän kuosiin kuin missä se on niin eihän tällaisella toiveella ole oikein minkäänlaista katetta.

    VastaaPoista
  46. Varsinkin satametrinen, pituus- ja korkeushyppy ovat minulle ihmiskoneen rajojen koettelua. Lisäaineet tietenkin ovat aina mielessä että onko kemiallista apua saatu, mutta niin kauan kuin näyttöä ei ole, en sen kummemmin mieti asiaa.

    Juoksu- ja hyppytekojen arvo itsessään ei minulle vähene muusta urheilubisneksestä huolimatta.

    Urheilun kemiallinen apu on tietenkin efektinä häiritsevämpää kuin taiteessa huumet ja hallusigeenit koska urheilussa mitataan paremmuutta. Siksihän lisäaineet meitä ärsyttävät, kun emme tiedä ihmisen luonollisia rajoja. En minä ainakaan muuta syytä keksi suoritustasolla. Taiteessa ja musiikisa mieltää hallusigeenien vaikutuksen "metafyysisesti" ja siksi ne eivät häiritse. Eikä taitesa siis ole paremmuusmittausta tietenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertaus huumeiden vaikutuksessa luotuun taiteeseen onkin Juha oivaltava.
      Taas se hemmetin kaksoiskoodi.
      Hyväksymme huumeet taiteilijoille (ainakin siten ettemme jätä teoksia niiden vuoksi koskematta), mutta emme kemiaa urheilijalle.
      En osaa sanoa mikä on, olisi, oikein, mutta vertailu hyvä.
      Molemmissahan parannetaan toiminta- ja suorituskykyä haluttuun suuntaan.

      Itse en leiki lainkaan esim. kannabiksen voisi vapauttaa -tyyppisillä asenteella, se on minun vahva valintani, joka monen muunkin ei-ajanmukaisen valintani tapaan on jäämässä totaalisesti tappiolle.

      jope

      Poista
  47. Hyvä on myös muistaa että Suomessa on kymmeniä, ellei satojatuhansia ihmisiä joiden kulutuksellinen askeesi on jo valittu eikä sieltä ole juuri pois enää pyristeleminen.
    Ei tarvitse miettiä elämäntapaa, downsshiftaamista, ruokavaliota, harrastuksia esim. lentämistä josta luopua, periaatteellista suhtautumista kulutukseen, asumista, liikkumista, viikkoa tai kahta Valamossa mietiskelemässä arvojaan tms.

    Puhun tietenkin köyhistä ihmisistä. Varsinaisista ympäristönsuojelijoista.
    Tunnen jonkin verran sellaisia ihmisiä ja perheitä ja täytyy sanoa, että sydän on heidän puolellaan sataviiskymmentäprosenttisesti vaikka he eivät mieti ekologista jalanjälkeään sekuntiakaan, äänestävät väärin(?) ja katsovat televisiosta kaiken roskan.

    Mahdollisuus valita itse askeesi tai niukka elämäntapa on valtavaa ylellisyyttä.

    Kun heillä sitten on joskus harvoin rahaa, he menevät Nokian Edeniin polskimaan varaetelässä eivätkä retriittiin olemaan hiljaa heihin verrattuna hyvin rikkaiden kanssa. Jos on varaa sinne Nokiallekaan.
    Harmittaa myös ettei tuolla porukalla ole lainkaan poliittista puolustajaa enää missään. Tuo vasemmiston kasvojenkohotuksen vieroksuma joukko ei kiinnosta juuri tällä hetkellä muitakaan.
    Ja tämä porukka on muuten juuri se porukka, joka menettää siruttavassa digiglobalismissa kaikkein eniten. Hyvinvoivat pärjäävät missä tahansa tämän maailman maailmassa, kuten aina ennenkin.

    Tämä ei siis ollut mikään provo kunnioitettavaa askeesia vastaan.
    Toin esiin että askeesin kulutuksellinen puoli on jo näille ihmisille valittu valmiiksi, eivät he enää voi tehdä - edes sitä valintaa itse. Sitten heille kerrotaaan miten pitäisi leipoa ja keittää sammioittain ruokaa että muutama euro säästyisi. Ne itseleivotut sämpylät ja niiden itsetarkoitus eivät ratkaise heidän tilannettaan mihinkään kuten rikkaat yhteiskunnassa mukana menevät kuvittelevat. Sama valinnanvapaudeton elämä siitä huolimatta, vaikka lämmin sämpylä on tietenkin hyvää.
    No, sämpylät (sinänsä hyvät) toimivat tässä ikään kuin metaforana, mutta tunnelma perustuu omin korvin kuulemaani epäsuhdan kokemuksiin köyhyyden pakkoaskeettien suhteen.

    jope

    VastaaPoista
  48. niin, jope, olet ihan oikeassa: köyhät kuormittavat hyvin vähän maailmaa, eikä heidän tarvitse asiassa pahemmin kipuilla. heillä on köyhyytensä ja lyhyt elämä eikä ketään todellakaan kiinnosta. ei tule nyt ainoatakaan isompaa puoluetta mieleen esimerkiksi täällä Suomessa, jossa köyhä sentään vielä elää, jotenkin. sitten ovat esimerkiksi Saharan eteläpuolisen Afrikan köyhät, jotka elävät erään suuren itäisen maailmanmahdin maaorjiksi kolonisoituina: myyvät peltonsa muutamasta rovosta tehoviljelyyn ja maan kuihduttua pakenevat tai kuolevat. heidän lapsillaan on sellaisia nimiä kuin epätoivo ja meillä-ei-ole-tulevaisuutta. ja sitten olemme me hyvinvoivat täällä pohjoisessa pähkäilemässä valintojamme. maailma on julma ja kauhistuttava paikka. kun 2100-luvulla luetaan 2000-luvun kolonialismista, saattaa sitä aiempien vuosisatojen teot näyttää vielä pikku näpertelyltä. voi kyllä hyvin olla ettei lueta, vaan luetaan tietyn maailmanmahdin voittokulusta. toki se ei vähennä omaa syyllisyytemme taakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa taas tästä uus juttuaihe....

      Poista
    2. Totta tuo Vesa mitä sanoit kehitysmaiden köyhistä, mutta tarkoitin yhtä hyvin myös oman maamme köyhiä.
      Kehitysmaiden köyhillä voi olla unelma vaikka muutosta Eurooppaan, he eivät tiedä vielä sitä ettei täällä ole enää mahdollisuuksia eivätkä ihmissalakuljettajat sitä heille kerro, mutta täällä meillä jo olevilla köyhillä ei ole sitäkään toivoa - he ovat jo täällä.
      Ei heitä paljon auta että hei, te voitte paistaa aina oman leipänne ja keittää soppaa, käydä ilmaiseksi kirjastoissa, loppujen lopuksi teidän köyhyytenne on suhteellista.
      Niin onkin joihinkin vaikkapa Johannesburgin slummeihin ja ghettoihin verrattuna, mutta ihminen ei voi elämäänsä verrata muiden elämää kun vain se oma pitää elää.

      Edelleen siis tämä minkä jo yllä kirjotin:
      Mahdollisuus valita itse askeesi tai niukka elämäntapa on valtavaa ylellisyyttä.

      jope

      -Huomatus edellisiin verrattattuna minikokoisiin asioihin. TV:ssä pyörii jälleen kerran tv-historian minun mielestäni (en ole ainoa) ylivoimaisin juttu, Heimat, Kotiseutu. Se on sellainen saksalainen kokonaistaideteos, joka oikestaan ei koskaan lopu ja kertoo silti omalla estetiikallaan, omalla realismillaan paljon kaikesta, Saksasta toki, mutta myös meistä. Mikään tavallinen tv-sarja se ei ole vaan oikeastaan koskaan loppumaton tv-elokuva, jonka kyydissä ei ainakaan suomenkielinen wikipedia ole pysynyt.
      Olen katsonut sen jaksoja lukemattomia kertoja useiden vuosien aikana ja kiinni "tarinaan" en ole päässyt koskaan, mutta joka kerta olen yhtä mykistynyt. Että voiko tälläistä olla? Siinä teille jenkkihautomot! Katsokaa Hollywood!
      Eli kun en seuraa tv-sarjoja niin tässä on se kirkas poikkeus, tuosta riittää loppuelämäksi. Sarja saa myös minut hyvin nostalgiseksi. Tulee tunne, että me elämme jatko-osan jatko-osaa, emme ole enää mukana itse suuressa asiassa, mikä se sitten onkin, tai olikin. Eivät nuoret kuitenkaan ajattele niin, vaikka todella kiinostuneita he ovat 1900-luvusta. )

      Poista
  49. jope, ei ollut tarkoitus vähätellä Suomen köyhiä ja heidän osattomuuden kokemustaan. sanoin vain että poliitikot eivät heistä välitä. eikä taida välittää suurin osa somen sankareista: he puhuvat liimasta ja inkkarihatuista kulttuurisesti loukkaantuneella ja omahyväisellä äänellä. erikseen ovat seurakunnat, Hursti ja pelastusarmeija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, tiedän kyllä sen perusteella mitä olet kirjoittanut ettet vähättele, mutta tuollaiseen että pidetään kaikkia suomalaisia onnekkaina törmää usein, ja se puhe tulee yleensä juuri niiden suusta, joilla on itse mahdollisuus valita askeesi tai niukka elämäntapa. Ylellisyydestä pääsee pois ja siitä saa aikaan numeron ja hyvän teon, mutta köyhyydessä ei voi valita niukentamistakaan.
      Itse voisin jättää paljonkin asioita pois, mutta tiedän ihmisiä jotka eivät voi. Ei tulisi mieleenikään alkaa puhua heille kuluttamisen ja esimerkiksi matkustelun vähentämisestä.

      Versoissa kerroit uusista suunnitelmistasi. Valitsit siis aiheista tärkeimmän. Toivon ettet huku, sananmukaisesti, siihen.
      Valekuolleiden kansiliepeen teksti jo johdatteli.
      Mulle tuli myös mieleen että Tjörn oli nimenomaan saari vajonneen Doggerlandin itäpuolella. Se viimeinen maisema Pentille. Kreikan saariston korvike Pohjolassa. Ja se että sinne saarelle johtava silta kerran romahti, se oli uutinen aikoinaan. En muista tapahtuiko se Saarikosken elinaikana siellä.

      jope

      Poista
  50. jope, se tjörnin siltaonnettomuus oli tammikuussa 1980 eli Pentti oli elossa silloin vielä ja oli kirjoittanut jo ekan (ja taisipa olla tokankin eli Tanssiinkutsun) osan trilogiastaan.

    Jep, ajattelin tehdä versioni Hämärän tansseista. Olen kirjoitellut sitä tässä vihkoihin, siis aivan alustavia juttuja. Saa nähdä kuinka hyvin sitten peitän jälkeni. Vastaavuuksia on ainakin rakenteellisella pohjatasolla ja varmaan muutenkin, mutta en mitenkään ylimainosta kytköstä, paitsi tietenkin nimi paljastaa paljon.

    Suomen köyhistä: melkein kuka hyvänsä (jolla ei ole kovasti taustapääomaa) voi joutua köyhäksi elämän iskiessä kasvoille, tarkoitan siis tavallista duunaria, asuntovelkaista, ihmistä joka sairastuu ja on samalla vastuussa kokonaisesta perheestä. Siksi köyhistä ei voi koskaan puhua kuin he olisivat ne toiset. Monet köyhät ovat voineet aikanaan tehdä paljonkin maamme hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta itse asiassa hienoa tuollainen vaikutteen tai sen tapaisen näyttäminen, mikäänhän ei synny tyhjiössä.

      Olen lukenut Tarkan ja Bernerin kuvauksia noista Tjörnin vuosista. Ne ajat itse asiassa jääneet mieleen noista teoksista vahvimpina. Runoutta en tunne kovin hyvin Saarikosken suhteen sen enempää mitä noissa teoksissa esillä oli. Olihan se aikamoinen totaalirunoilija enkä nyt tarkoita mitään juoppojuttuja vaan siten miten se kirjoitti juttuja tilanteen sisällä.
      Uskomatonta että täällä edelleen liikkuu muutamia näitä tyyppejä kuin omalla tjörnillään. Joka kerta kun näen runoilija P:n kadulla, Akateemisessa tai keskustassa, mikä on aika usein, tulee mieleen että siinä Se on, ette taida tietää Kuka vierellänne kulkee. Suuntaan siis ajatukseni ympärillä liikkuville ihmisille ja varmuuden vuoksi sanon vielä etten varmastikaan ole julkkisten tai muiden tekijöiden tiirailija missään yhteydessä. Kirjamessuillakin vain kerran käynyt enkä esim. niissä Akateemisen kirjailijahaastatteluissa ole käynyt kertaakaan n. 30 Helsingissä asumisen vuoden aikana.

      jope

      Poista
    2. Kotiseutu on hieno. Tosin olen katsonut siitä vain satunnaisia jaksoja. Mutta hieno. Se että kuvasuhde seuraa aikakautta, on hyvä idea.

      Poista
  51. Ja Jarille kiitos bloginsa selväntävään tekstiin askeesin ja köyhyyden suuresta erosta, jope

    VastaaPoista
  52. Minusta itse valittu niukkuus ja askeesi ovat hyviä valintoja, hyviä työkaluja elämään. Ne ovat yksilön valintoja. Köyhyys ei ole kenellekään ilo, jos se tarkoittaa puutetta elämän perusasioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen miettinyt että mitä enemmän ihmisellä on mahdollisuus tehdä omia valintojaan oman elämänsä suhteen, on se juuri sitä mistä puhumme rikkautena tai vapautena, tai miksei myös jopa valtana.

      Tähän ajatuksen perustui lausumani: Mahdollisuus valita itse askeesi tai niukka elämäntapa on valtavaa ylellisyyttä.

      Nyt toki Jarin selvennettyä asiaa, joka olisi minun itsekin pitänyt ymmärtää, voi tuosta virkkeestä jättää sanan askeesi pois. Se on kokonaan eri juttu, ja hyvä. Niin kuin tietysti luopuminenkin on.

      Ihmiset puhuvat nykyään paljon ruoasta. On ruokahifistelyä tai sitten kotiruoan ylistämistä (meikäläinen). Samalla tapaa puhutaan paljon omista valinnoista elämäntavan niukentamisen suhteen. Kerrotaan mistä on l u o v u t t u.
      Silloin minussa herää se lapsuuteni working class antihero ja alkaa ottaa päähän ja tulee mieleen etteivät kaikki ole niin ylellisissä asemassa, että voisivat luopua jostakin tai oikeastaan mistään ja "keskittyä hyvään elämään."

      Tämä ruoka/elämäntapa puhe on tullut tietenkin entisten aikojen uskonnollisen tunnistautumisen tilalle. Suomessakin viisi erilaista herätysliikettä, joista jokainen on antanut hieman erilaisen identiteetin, vaikka toki isosti ne ovat myös perusttuneet siihen, mihin sukuun on syntynyt.
      Meneekö nyt niin että oma ekologinen elämäntapa, luopumisessa kilvoitteleva kulttuuri tulee myös niin, perheen mukana?
      Ja jotenkin tämä kiertyy kai mulla takaisin siihen perusaiheeseen, että kun ekosetä kertoo käyttävänsä pihamaan voikukkia salaatissaan ja saa siitä kivoja kicksejä niin sama ekosetä järkyttyy jos ottaa puheeksi maailman väestönkasvun siinä mielessä kuin se on nyt täälläkin otettun, numeroina, seurauksina. Tai jos ei järkyty, niin suuntaa ajatuksensa seuraavaan ihanaan vihreään salaattiin.
      Näissä kohdissa se mun v-mäinen puoli syttyy, että
      miten tää nyt oikein meneekin näin?
      Tai en mä mitään kierroksia koe, mutta jotenkin pakko sanoa vaan, vaikka yhtä hyvin voisi jättää sanomatta.
      Täytyy kuitenkin muistaa että jokainen käy omaa taisteluaan, mikä on ulkopuolisille useint täysin näkymätän. Sitä käy myös se hyvin vallalla omaan elämäänsä resurssoitu ihminen, jolla on ne 1002 valintaa sis. luopuminen.

      jope

      Poista
    2. Askeesi ja anarkismi ovat valintoja, jotka saavat aina pääni korkkiruuville. Hyvä ja ei hyvä. Retorisesti hyviä juttuja systeemin haastamisena ja myös itsensä rakentamusna. Ja askeesi ainakin osoittaa subjektiivista kurinalaisuutta. Tietenkin kun ei osaa oiken ajatella enää maailmaa, jossa vankilasta vapautuneet, köyhät ja sairaat eivät saisi yhteiskunnalta mitään, ei enää osaa sellaista vaihtoehtoa hyväksyä. Muuta mahdollista maailmaa kuin tämä on vaikea mielikuvitella. Tärkeitä retorisia viestejä kummatkin tietysti.

      Poista
  53. Lainaan Vesaa: "Suomen köyhistä: melkein kuka hyvänsä (jolla ei ole kovasti taustapääomaa) voi joutua köyhäksi elämän iskiessä kasvoille, tarkoitan siis tavallista duunaria, asuntovelkaista, ihmistä joka sairastuu ja on samalla vastuussa kokonaisesta perheestä."
    Vesa sanoit duunari, kun arastelit ilmeisesti sanoa, että näin käy usein myös pitkälle koulutetuille humanisteille.

    Minun lapsuudenkodissani, kuten yleensä maalla, oltiin siinä luulossa, että koulutus tuo varakkuutta, kuten se tietysti monella alalla tuokin. He eivät ikinä arvanneet, miten kädestä suuhun me elimme, kun kesäisin kävimme tuliaisten kera heitä katsomassa. Isäni, maatilan- ja metsänomistaja, piti meitä kuin jonain Eurooppaan päässeinä kehitysmaan onnekkaina tyyppeinä, joiden elämä on yhtä ylellisyyttä alkuperäisväestöön nähden. Hän ei kysynyt miten pärjäämme, koska asia oli hänestä selviö. En saanut kotoani ylioppilaaksi tulon jälkeen koskaan mitään.

    Emme olleet köyhiä, mutta kyllä meidän piti yhtenä keväänä anella kenkäkauppiaalta lapsille kenkiä luotolla, kun ilmat lämpenivät ja palkkapäivään oli aikaa (hän ankeili, ei meinannut anataa). Siihen aikaan ei ollut luottokortteja. Meillä oli molemmilla täydet opintovelat maksettavana ja autoa varten otettu laina. Joku varhain töihin mennyt duunari eli meihin verrattuna porhon elämää.

    Ei siis puhettakaan mistään matkoista ennen kuin Unton vanhat vanhemmat kuolivat ja saimme vähän perintöä. Samaan aikaan esim. saksalaiset matkustelivat perheinä, vaikka vain mies perheestä oli töissä, mummit ja papat mukana lastenvahteina.

    Asumme nykyäänkin matkoilla röksissä (hah haa, tämänkertainen on kaiken huippu), koska mieluummin annan joskus pikku lahjoituksia lapsille ja lapsenlapsille, huonosti palkattuja humanisteja hekin, kuin törsäilen itseeni. Niukkuuden opit ovat selkäytimessä, niin etten edes osaisi nauttia mistään hienoista aterioista yms., mutta kulttuurielämyksiä janoan. Ne ovat onneksi halpoja.

    Jos meistä jompi kumpi olisi sairastunut, kun lapset olivat pieniä, niin se olisi ollut katastrofi. Tilanne on sama ellei pahempi nykyään. Keskiluokka pärjää kun kaikki on ok ja pelkillä palkkatuloilla ei paljon matkustella.

    VastaaPoista
  54. Marjatta, hyvä puheenvuoro! Totta toki akateemisista suuri osa kuuluu näihin duunareihin (opet, lastentarhaopet, toimittajat jne.).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääntäjät, kirjastonhoitajat ... Duunareita muutoin paitsi että perinteisillä duunareilla ei ole opintolainaa maksettavana kuten akateemisilla.

      Poista
  55. Marjatalta tosiaan taas hieno tarina.
    Tuollaistahan se oli varsinkin ennen vanhaan, mutta mitä tulee nykyaikana minun tuntemiini opettajiin ja toimittajiin niin hyvin tuntuu menevän, matkaillaan akselilla Kalifornia-Indonesia jne.
    Tuo taloudellinen pärjääminen "mukana nykyajassa" taitaa olla myös aika yksilöllistä, vaikka ammatti olisi heikosti palkattu "humanistin" työ. Osa saa etumatkaa, sellaista elämä on, ei taloudellisesti tasa-arvoista, ja sitä on turha itkeä.

    Kun otin puheeksi köyhyyden ja elämän jossa valintoja ei juuri itse enää tehdä, tarkoitin niitä jotka ovat oikeasti köyhiä. Työttömyys on sen suurin aiheuttaja. Myös erilaiset ongelmat, terveys, alkoholi, paha velkaantuminen, masennus.
    Se on se porukka, jolle en siis alkaisi puhumaaan kuluttamisen vähentämisestä että maapallo voisi paremmin.

    Väitän edelleen että tietyissä piireissä ekologisista elämäntapavalinnoista, niukentamisesta ja yksinkertaistamisesta on tullut uusi status. Ja ei siinä mitään, parempi niin kuin uusi Audi, mutta hirveän usein nuo ihmiset ajattelevat että kaikilla on sama mahdollisuus tehdä samat niukentamisvalinnat kuin mitä heilläkin on ja että kaikkien kuluttaminen on liian korkea. Ja kuuluu niihin suunsa sivuitse muiden puolesta puhujiin myös akateemisia humanistejakin, vaikkapa noita opettajia ja toimittajiakin.

    Marjatta ei saanut vanhemmiltaan etumatkaa. Mun vanhemmat eivät omistaneet mitään, mutta kun täytyin 18 äiti kertoi, että on säästänyt kaikki lapsilisät mua varten, koska häntä ahdisti se etten koskaan saa mitään perintöä.
    Sain tilikirjan ja rahat. Harmi ettei äiti tullut miettineeksi sukumme geenejä. Se tilikirja olisi pitänyt antaa minulle 20 vuotta myöhemmin. Lapsilisät nimittäin menivät reilailuun, punkkuun ja olueen ja kavereille tarjoamiseen parissa vuodessa. Sain siis ihme kyllä minäkin pienen starttirahan, mutta kaaduin jo heti ensimmäiseen aitaan. Niin kävi muillekin samoista Vr:n kortteleista lähteneille ja vastaaville. Ei tragedia eikä farssi mutta elämän komediaa se oli.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno tarina sinultakin, Jope!

      Minullekin olisi varmaan käynyt noin, koska rakastin kauniita vaatteita ja haaveilin matkailemisesta. Siis hyvä, etten saanut mitään ennakkoperintöä liian aikaisin.

      Isäni oli hirveän nuuka. Hän osoitteli joskus hämillään ympärilleen ja sanoi, että nämä jää sitten teille, kun minusta aika jättää. Minusta hän olisi voinut antaa jotain jo eläessään, silloin kun me olisimme eniten tarvinneet ja hyötyneet avusta. (Yritän ottaa käänteisesti oppia hänen tyylistään.) Isäni oli sodan merkitsemä mies, äiti olisi hoitanut suhteita meihin, se oli työnjako heillä. Isä halusi äidin varhaisen kuoleman jälkeen vain olla rauhassa. Ymmärrän häntä nyt täysin, hän toimi parhaan taitonsa mukaan, monta traumaa peräkkäin kärsinyt mies.

      Poista
    2. Vielä tuosta matkailusta, jotkut osaavat tehdä sen halvalla. On matkailua ja matkailua.
      Nuorimmainen ja vaimonsa ovat olleet opiskeluaikanaan monta kertaa työharjoittelussa ja töissä ulkomailla ja heille on kertynyt tuttavia eri maissa, joiden luona käyvät. Matkoja saa halvalla, kun osaa etsiä ja varata sopivaan aikaan. Laskettiin, että he ovat olleet juuri vuoden täyttäneen lapsensa kanssa jo kymmenessä maassa. Matkustaminen liittyy myös ammattitaidon ylläpitämiseen toimittajilla.
      Epäilen, että luksuskaukomatkailu ei onnistu palkkatuloilla matalapalkkaisessa työssä olevalla.

      Poista
  56. Lisään vielä. Nykyäänhän meitä vanhempia kehotetaan opettamaan penskoillemme rahankäytön hyvät tavat. Että ei jouduta vaikeuksiin ja velkoihin. Meillä sattuu lapsen kaveripiirissä olemaan pari aika reippaan vaurasta perhettä, eli aika haasteellista on ollut. Olen kertonut suoraan ettei meidän elämä muistuta rahan osalta heidän elämäänsä lainkaan.
    Oma äitini, joka oli myös naimisissa sodan traumatisoiman miehen, isäni, kanssa oli matalapalkkainen sairaala-apulainen. Kun oli pahaa mieltä isäni vuoksi, siis hänellä, hän osti itselleen jotakin kaunista aina lohdutukseksi, yleensä vaatteen, tai jos piemempää niin kävimme kahdestaan wiener-kahveilla Mannerin kahvilassa.
    Söinkin lapsena viinereitä aika paljon:)

    Ehkä hänen jäljiltään en ole rahankäytön suhteen ollut mikään tiukkis (vaikka olisi kannattanut olla!), vaan
    on menty päivä kerrallaan ja ilman sukanvarsiin haudattavaksi tai pahan päivän varalle jääviä pennosia. En suosittele kuitenkaan lapselleni moista. Yritänkin opettaa länsisuomalaista suunnitelmataloutta itäisen suruttomuuden sijaan. Neiti sai viimein kaipaamansa iPhonen. Nyt on suurin huoli meidän huushollin kuvaputkitv (hieno! ja mun silmäterä!) kun ei kuulemma kehtaa kutsua kotiin tiettyjä kavereita, kun ne ei voi tajuta että jollakin on vielä sellainen.

    jope

    VastaaPoista
  57. hienoa keskustelua taas!

    minä koen saaneeni vanhemmiltani ja perheestäni hurjasti etumatkaa: suhteellisen hyvän itsetunnon, työn tekemistä ja kekseliäisyyttä arvostavan asenteen jne.

    en ole saanut vanhemmiltani vastikkeetonta rahaa aikuisiälläni ja murrosiässäkin isäni järkkäsi meille veljeksille lähinnä erilaisia töitä, joilla tienasimme - yleensä kesällä - talven käyttörahat.

    isäni ja äitini ovat olleet aikoinaan takaamassa lainojani, joskin nyttemmin olemme lyhentäneet sen verran lainoja, ettei heidän takuitaan enää tarvita.

    se oli heiltä rohkea veto ja luottamuksenosoitus sille, että hoidamme raha-asiamme. tällainen tuki on mahdollistanut sen, ettei ole tarvinnut viimeiseen kymmeneen vuoteen asua vuokralla (ei ihan halpaa pääkaupunkiseudulla, jos taloudessa on viisi ihmistä) ja elämänlaatu on siltä osin noussut.

    tällainen tukeminen, jossa kannustetaan omaa yritteliäisyyttä, vastuunkantoa ja pitkäaikaista sitoutumista ja uskotaan, että toinen on luottamuksen arvoinen, on ollut todella tärkeää. pidän sitä parhaimpana tukena, mitä lapselle voi antaa.


    VastaaPoista
  58. Vesa, juuri noin mekin olemme auttaneet meidän poikia. On taattu asuntolainoja ja ilmoitettu, että autetaan aina, minkä pystytään, jos tulee vaikeaa.

    Me olisimme kaivanneet samanlaista tukea, ja minun isälleni tuollaiset lainantakaamiset olisivat olleetkin pikku juttu toisin kuin meille, mutta hänelle ei sellainen tullut mieleen. Hän ei kysynyt koskaan, miten me pärjäämme. Luulen, että sota ja äidin sekä veljen kuolema tekivät hänestä tunneköyhän. U:n vanhemmat olivat hyvin vähävaraisia. Me ratkaisimme asuntoasian lähtemällä töihin syrjäseuduille, joissa sai silloin halvan vuokratyösuhdeasunnon ja pääsimme sillä tavalla alkuun.
    Minua harmitti isäni kitsas asenne eniten sairaan siskoni kohdalla, joka pääsi tasokkaaseen hoitokotiin vasta perintörahoilla.

    VastaaPoista
  59. Marjatta, ymmärrän hyvin harmistuksesi. Toiset ovat luonnostaan kitsaita, vaikka olisivat itse saaneet kaiken. Omaa isääni reilumpaa ihmistä en tiedä. Hän on aina valmis auttamaan, kunhan vain pystyy. Ja tuo että on opettanut samalla työntekoa on hienointa mitä olla voi!

    VastaaPoista