maanantai 27. marraskuuta 2017

TWIN PEAKS 3: kun metainen on kaikki

"Jokainen Lynchin elokuva on yllättävää kyllä jälkimodernismin teesien vastainen, vaikka käyttää siitä tuttuja keinoja. En kutsuisi niitä konservatiivisiksi, mutta huomattavaa on, että hahmojen solipsismi ei riitä muuttamaan todellisuutta, joka on ehdottomasti olemassa myös heidän mielensä ulkopuolella ja sen kieltämisen käydessä mahdottomaksi räjäyttää lopulta heidän tajuntansa."

Näin Mikko Lamberg linkin Laajakuva-artikkelissaan kolmannesta kaudesta. Kannattaa lukea. Lynch itse vahvistaa tämän kommentoidessaan Mullholland Drivea. Kaikelle on selitys, hän tuolloin väitti. Lynch ei ole todellakaan postmodernisti vaan omalaatuinen empiristi. Ja hänen järjen kategoriansa parhaimmillaan kiehtovan mutkikkaita.

Minäkin katsoin kolmannen kauden. Se on deus ex machina -maailmaTai diabo(b)lus ex machina ennemminkin. No. Mietin sitä katsoessani, että uskovatkohan tekijätkään tähän ihan tosissaan ja tiesivätkö näyttelijät ihan tarkalleen ja koko ajan, mitä tekivät. Mitä ajattelivat yrittäessään eläytyä näihin meta-hahmoihin, joilla ei enää ollut "maallista" vastinetta? Toisaalta näyttelijöillähän ei ole niin väliä. Karjaahan ne vain ovat, kuten Hitchcock sanoi.

http://www.laajakuva.com/salaisuudet-vaeltavat-twin-peaks-return/

94 kommenttia:

  1. Saadanks me nyt kommentoitavaa? Etusivu täällä uusiks?

    Laura L piti pari vuotta sitten kaikin puolin ja kaikilta tasoiltaan "kriittisen" Finlandia-puheen joka oli niin ennakko-odotusten ja omassa jengissään valmiiksi hyväksyttyjen näkökulmien läpäisemä kuin olla ja voi.
    Ja nyt Hurmekin.

    Mistä ihmeestä kirjailija joka on kriittinen jollakin toisella tavalla kuin suuri enemmistö ihan valmiiksi jo on?

    No, tuo kysymyshän olisi täysin turha, jos nykykirjailijat olisivat epäpoliittisia niin kuin tuotannossaan lähes aina viisaasti ovat, ja jotka painottavat vielä erikseen, ettei kirjallisuuden tule ajaa mitään agendaa.
    Mutta kun he kuitenkin ryhtyvät poliittisiksi niin miksi juuri sellainen ajatuksen asento, mistä suurin piirtein kaikkien aplodit ovat varmat ja valmiit?

    Hurmehan puhui ihan totta! Ei siinä mitään.
    Mutta ehkä omien kirjallisten lukutottomusten muokkaamana minä naivisti joskus odotan kirjailijoilta (siis silloin kun he alkavat julistaa) jotain muuta kuin sitä, mikä on jo valmiiksi kaikkien allekirjoittama ja alleviivaama perusmielipide, siis se hyväksytty ja oikeana pidetty.

    Tiedän, ystävät. Ehkä nämä kirjailijat ovat samaa mieltä kuin kaikki muutkin, suuri ylivoimainen enemmistö, koska sellainen ajattelu on vain totta ja oikein. Silloin pitääkin puhua niin kuin asia on eikä olla itsekeksitty rebelli.

    Mutta silti se älyllinen promillejengi joka ei näitä uudella tavalla yleisiä, yhteisiä ja porvarillisia arvoja jaa
    (kyllä, Hurmeenkin ajatukset ovat sovinnaisia nimenomaan tässä ajassa), olisi kyllä hyvin kiinnostava kirjallisen muodon jotenkin saadessaan.
    Mutta kuten tuolla aiemmin pitkässä ketjussa totesin ja totesimme yhdessäkin, odotus on turha.
    Mulle tää on kai henkilökohtaisesti joku Strindberg-kompleksi. Ei sellainen tuli ja roiske taida 2000-luvulle enää kuulua. Onko se harmi? No, on.
    Kun Hurme kerran polittiseksi ryhtyi niin kyllä mä vähän petyin: ai, tuollaistako sultakin vaan. Tervetuloa sitten samoin- ja kiltisti ajattelijoiden suureen klubiin. Meitä on täällä jo muutama miljoona. Asiaa mies puhui. Kaikki oli "oikein". Mutta siinähän se onkin!

    Oliko tämä kritiikkini kohtuuton? Kuulkaa hymy näiden yo. sanojeni huulien välistä.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvitän vielä yhden esimerkin avulla.
      H, esimerkiksi H, maamme on täynnä "h:ita" totesi puheessaan maapallon ongelmat joista ollaan samaa mieltä. Tarjosi ratkaisuksi kaikkiin luettelemiinsa hieman kuluneesti "tiedettä ja taidetta." Kyllä, tottakai. Mutta todellako? Niilläkö ratkaistaan todellisuus?
      Ympäripyöreätä pakoilevaa näennäistosissaanolemista, sanoisin minä.

      Itse olen samanlainen H. Voi olla että me kaikki olemme samanlaisia. Kivettyneitä. Luulemme vain puuskahtavia minikannanottojamme somessa, gaaloissa tai työpaikan kahvihuoneissa jne. joksikin liikkeeksi.

      Edeleen. En ole H:lle tässä milliäkään raivoissani tai muuta. Ehkä muuta ei ole kuin yksi suuri yhteinen sama mielipide kaikesta. Joitakin on joillakin ja eri laidoilla.
      Ja nyt en puhu muuten mistään trashistä ja niiden ääri-ilmiöistä vaan jostakin aidosta toisinajattelusta jota emme vielä sellaiseksi ehkä edes tunnista.
      En tiedä edes mistä puhun tai mihin viittaan, mutta historian valossa arvelen että sellaista on niin kuin on ollut päärakenteiden alla kaikkina muinakin aikoina.

      jope

      Poista
    2. Tiede kyllä. Muuta en kyllä keksi pelastamaan maailmaa.
      Tiede on ainut, jonka kohdalla pelastaminen ei ole pelkkä metafora.

      Sitä en kyllä ymmärrä, miten ruotsin opetteleminen tähän liittyy. Tais olla Rehnin kiittämistä tuo.

      Poista
  2. jope

    täytyy sanoa nyt heti alkuun se, että mulle hurme on pyhä ikoni, joten näen hänet ihan eri tavalla. sijoitan hänet tinkimättömien etsijöitten joukkoon. hurme ottaa osaa maailmaan ja tekee parhaansa - hän on jotenkin hirveän kiltillä ja hellällä tavalla vastavirran lautturi. hänen kirjoituksistaan on helppo napata kiinni ja käpertyä niiden ympärille. olen nyökytellyt hänen ajatuksilleen niin, että pää irtoaa. ja kun mulle aikoinaa kävi selväksi, että minä ja hurme jaamme suunnilleen yhtä ihastuneen suhteen teltassa nukkumiseen, teki mieli vähän kiljua.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo tunne mitä kuvasit meri, mulle tuli siitä soutu-romaanista. Ja esim. se Dylan kohta siinä, se oli ihanaa herkkua, kun harva meillä tuntee pikku D:tä kunnolla, muutamaa klisettä enempää. Todella se kirja oli sellainen nuotiotulilämpöinen. Totta kai arvostan tämän kunollisen miehen korkealla, elämäntavaltaan varsinkin itseni kilometrejä korkeammalle, mutta silti tuo pointtini, jota täsmensin vielä tuolla alempana,

      jope

      Poista
  3. juha

    voi siinä puheen ruotsinkielisessä osuudessa joku rippunen rehn-sympatiaakin olla, mutta oikeastihan juju oli siinä, että hurmeen tärkeimmät kirjalliset opettajat tulevat ruotsinkieliseltä puolelta: elmer diktonius, gunnar björlingin, runar schildt, lars huldén ja alexis stenvall - tämä porukka on kuulemma opettanut hänelle sen, mitä täytyy tietää, jotta finlandia-palkinto pamahtaisi plakkariin.

    kaikenkaikkiaan ihan älyttömän hieno puhe minun mielestäni. mulla onkin sellainen teoria, että jos hurmetta kuuntelee tai lukee 15 minuuttia päivässä, tulee onnellisemmaksi.

    meri

    VastaaPoista
  4. pieni korjaus: björling

    VastaaPoista
  5. Niin oli! Ja muukin ehdokasjoukko oli tänä vuonna hieno.

    VastaaPoista
  6. Yhdyn ilman muuta edellisiin puhujiin, kaikkiin,
    mutta musta on aina vaan innostavaa ja ehkä tärkeääkin kysyä tästä ajasta, jossa kirjalija- ja taiteilijakunnan arvot (ajatus ja havainto maailmasta) on lähes täsmälleen sama kuin lukijakuntansakin, ja suuren enemmistön.
    Kukapa noista Hurmeen väitteistä olisi eri mieltä?

    Siis että ristiriita on siinä että ristiriitaa ei lainkaan ole.

    Vielä 90-luvun alussa kirjailija (sitähän hän myös on) Linkolan ajatukset olivat jossakin määrin epäsynkrassa vastaanottajakuntansa kanssa, mutta ei oikein enää niinkään.
    On tietenkin muutakin kuin ekologiaa.

    Historian loppu,se japanilaisen professorin lanseeraama ajatus hist. päätepisteestä, on kuin muodossa arvoajattelun loppu. Kriitikot (vaikka Hurme) ovat samaa mieltä ja tekevät ihan samat havainnot kuin se yleisö jota kriitikko kritisoi.
    Onko niin, ettei ole enää muuta kuin olla samaa mieltä?

    Ja kuten sanoinkin, toin tämän taas vaihteeksi esiin sen vuoksi koska kirjalija tässä nyt vasitenkin alkoi julistamaan. Toisissa yhteyksissä sitten kuulee aina, ettei taiteen ja kirjallisuuden tehtävä ole...jne. ja jne.

    Hurmeen kirjan aion ilman muuta lukea, vaikka kirjakaupassa selaillun perusteella siinä ei ainakaan vielä ilmennyt varsinaisesti kirjallisesti kiinnostavia juttuja, mutta itse juttu oli kyllä puoleensavetävä.

    Sitten se kohujuttu ruotsin kielestä. Jossakin oli kommentoitu että maailma se vasta avautuisi esim. kiinaa lukemalla ja opettelemalla. Se oli mielestäni hyvin sanottu, olen samaa mieltä vaikka pari kirjaa vuodessa luen vajaalla ruotsillani ja pidän siitä aina.

    jope

    VastaaPoista
  7. tuosta hurmeen loppulohkaisusta: olen sitä mieltä, että maailma avautuu hiukan eri tavalla jokaisen uuden kielen myötä, niinhän se on.

    mutta miksi puhua junteista? eiväthän juntit lähtökohtaisestikaan aio avartua ja ottaa asioista selvää. he eivät varmasti suunnittele romaanin kirjoittamista.

    minulle Södergran ja Björling ovat tärkeitä. Olen lukenut heitä ruotsiksi ja joskus suomeksikin, olen jopa itse yrittänyt kääntää. Heiltä oppii paljon kirjallisuuden keinoista ja etenkin Södergranilta isoista eksistentiaalisista teemoista.

    silti junttien vetäminen tähän? en ihan ymmärrä. tarkoitan, että mikä kontrastointi tuo nyt oli? puhe oli selvästi suunnattu ihan muille tahoille kuin niille ihmisille, joita ei lähtökohtaisestikaan kiinnosta kirjoittaminen tai muu sellainen.

    ruotsi on hyvä kieli ja toivoisin itsekin puhuvani sitä sujuvammin - ruotsiksi on tätä meidänkin kansakuntaa rakennettu oikein urakalla, se olisi kaikkien tärkeä muistaa.

    VastaaPoista
  8. Tarkoitan, ettei taitava kirjoittaja tarvitsisi ollenkaan puhetta junteista, jotta voi ylistää Södergrania ja kumppaneita, jotka ovat antaneet hänelle kirjallista inspiraatiota!

    Suomenruotsalaiset modernistit ovat aivan mahtavaa porukkaa. Ei heidän loistonsa lisäänny yhtään siitä, että rinnalle raahataan joitain reppanoita - ihmettelen ylipäänsä sitä, että näissä puheissa pitää aina hakea joku ihme kontrasti ja avautua vallalle.

    Jopa se suomalainen kielitaidoton juntti on niin ihminen kuin olla ja voi.

    Muuten, miettikääpä paljonko maailmassa on ihmisiä, jotka eivät osaa kunnolla kuin yhtä kieltä? On jopa akateemisesti korkeasti koulutettuja englannin puhujia, jotka eivät osaa yhtään muuta kieltä ja ovat siitä jopa ylpeitä ja naureskelevat ihmisille, jotka eivät puhu yhtä hienolla aksentilla kuin he - mitä henkisiä juntteja nämä ihmiset ovatkaan! Totta kai ymmärrän Hurmeen pointin, mutta kyllä minuakin tuollainen positiointi ärsyttää.

    Joka tapauksessa pidän silti Hurmetta erittäin hienona kirjailijana - hän jos kuka on palkintonsa ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmeen tyylinen kiltti humoristinen puhe. Me ollaan juntteja jokainen, kun oikein tarkkaan katsotaan. Hurme sanoi aamutv:n haastattelussa olevansa juntti nro 1. Pyysi iloisesti Sampolta anteeksi, samalla iloisella lempeydellä jota Niemi on täynnä. Kannattaa katsoa aamutv:n haastattelu, selviää tämä junttijuttu. Itsekullekin.

      Poista
  9. Hurme on ihaillut suomenruotsalaisia kirjailjoita kauan, ei se ollut Rehnin mielistelyä eikä poliittinen puhe ollenkaan. Kirjassaan Hullu Hurme ohjaa mielisairaalassa omana terapianaan ylistysnäytelmän Josef Julius Wecksellille. Niin hän teki myös oikeasti jouduttuaan psykoosissa sairaalaan.

    Juntit! oli retoriikkaa ja aplodien synnyttämää lämmintä huumoria. Katsoin koko tilaisuuden. Se sopi siihen kohtaan hyvin eikä erotellut tai elimaanut ketään ihmisapinaa.

    Hurme on eräs suosikkejani kirjallisuuden ja teatterin alalla. Hienoa että sai palkinnon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus:...eikä erotellut tai l e i m a n n u t.
      Hösellän kiireessä, meillä 1-vuotias vahdittavana.

      Poista
  10. Marjatta, voi olla noinkin. Hurmehan sanoi itse myöhemmin, että on itsekin juntti jos joku on.

    Se on selvää, että Hurme ihailee suomenruotsalaisia kirjailijoita, niin kuin melkein kaikki kirjailijat, kukapa ei ihailisi.

    Oli miten oli, minusta tuo "juntti"-sanasto tällaisessa puheessa on silti täysin tarpeetonta, en ymmärrä miksi tuollainen rekisteri kuuluu Finlandia-puheeseen. Se aktivoi heti tietyn (kieli)poliittisen asetelman, siitä ei ole epäilystäkään.

    Kyllähän puhe oli perinteisen "poliittinen": ilmastonmuutos, nationalismi, kielikysymys tietyllä jaottelulla - ei kai tämän poliittisempi puhe voi olla?

    VastaaPoista
  11. En eilen pystynyt katsomaan Finlandian jakamista kuin tieto-Finlandian verran. Koko asetelma oli kuin 1800-luvulta ja myötähäpeää aiheuttava. Ei helvetissä! Voi vittu! Mikä se höpelöitsivä juontajaeukko oli muikeine ilmeineen ja johonkin äkisti hymyilevään euforiaan putoamisineen. Kuka tämä nuori nainen oli? Jeesus, en käsittänyt hänen otettaan, vannon. Ja jos joku yleisössä osti hänet ja koko tilaisuuden ilmapiirin niin ihmettelen.

    Ostitteko te vaivoittelematta tämän kaiken!

    Tiedän psykoosin ja pakkohoidon mutta Hurmeesta en ole vakuuttunut. En ole tokikaan Hurmetta koskaan lukenut, kuunnellut vain radiosta hänen mielipiteitään, joissa ei ole ollut mitään originaalia.

    Sanotaanko nyt näin että psykoosissa ollaan niin töötissä ettei siinä mitään näytelmiä ohjata. Hurme on ollut ilmeisesti mielisairaalassa, mutta onko hän ollut psykoosissa niin siitä minulla ei ole varmuutta. Mitäpä se minulle kuuluu ihmettelen vain.

    Valitettavasti minun tyyppini etsii valhetta ja poseerailua ja tarkoituksellista ja omahyväistä monisanaisuutta kaikkialla.

    Mutta koska pidän tämän blogin kirjoittajia auktoriteetteinä ja te olette Hurmeen opetuslapsia ja seuraajia niin kai sitten Hurme on palkintonsa ansainnut.

    Voisitteko vielä kertoa, että millä tavoin se Hurmeen kirja oli romaani. Tai että myönnän kerran avanneeni sen kirjakaupassa ja minulle tuli mieleen, että se oli enemmänkin pitkä essee tai jonkinlaista tietokirjallisuutta. Saatan olla ihan väärässä.

    Minulle tärkeintä on että Finlandia-palkinnon jälkeen seuraa ei-Finlandiapalkinnon aika.

    Mutta olen onnellinen siitä, että te olette valinnasta niin onnellisia. Saitte sielumakiaa!

    VastaaPoista
  12. Ymmärrän kyllä huumoria, ei siinä mitään. Hurme on minusta erittäin lämmin ihminen. Saattaa olla, että ihan viimeinen lause tuli tilanteen mukana. En ymmärrä, että joku olisi suunnitellusti päättänyt puheensa tuossa tilanteessa noin.

    VastaaPoista
  13. Jari,

    en usko, että kukaan meistä ottaa Finlandiaa mitenkään erityisen vakavasti tai muuta, mutta onhan tämä kirjakauden yksi etappi kaiken pimeyden keskellä.

    Itse en katsonut Filandia-tilaisuutta, tai en siis ole vielä katsonut, vain pätkiä siitä.

    Yleensä tällaiset palkintotilaisuudet ovat hieman jäykkiä ja vaivaannuttavia, vaikka toisaalta on hienoa, ainakin minusta on hienoa, kun noteerataan ja pääsee ehdokkaaksi - turha sitä on kieltää.

    Hurmeen "romaani" on nykyromaani, jossa todellakin raja historiankirjoituksen, esseen ja ei-fiktiivisen tekstin välillä horjuu. Se on vain hyvä, koska näin iso palkinto on lähtökohtaisesti rajattu romaanille. Minusta esiraati teki hyvää työtä.

    VastaaPoista
  14. Sellainenkin ajatus usein kulkee kirjailijoiden ja kansan parissa, että Finlandia-palkinnon saaja olisi jotenkin myynyt sielunsa rahalle ja keskinkertaisuudelle tai että kirjailijan uskottavuus menee, kun hän voittaa tämän ison palkinnon. En usko tällaiseen lähtökohtaisesti, en ollenkaan.

    Voi olla, että kirjailijan seuraava vuosi häiriintyy rumbassa, jos siihen suostuu. Voi olla, että menee kirjoittamisen motivaatio tai nousee rima. Mutta korostan: Vain harva kirjailija kirjoittaa voittaakseen jonkin palkinnon - eihän siinä ole mitään järkeä. Varmasti näitäkin on, mutta ei se tuolla tähtäyspisteellä yksin synny. Eikä yksikään surkea (tai "keskinkertainen") romaani voita Finlandiaa, vaikka makuasioista voidaan kiistellä loputtomasti. Ei sieltä tosin kovin usein mitään maailmankärkeäkään tule, mutta ihan kuranttia kamaa.

    Minusta ajatus Finlandian korruptoivasta voimasta ei ole mikään totuus - riippuu kirjailijasta itsestään, mitä hän tahtoo tehdä.

    Esimerkiksi Hurmeen kohdalla en usko, että palkinto vesittää hänen tekemisiään. 30 000 e + kirjamyynnit päälle. Sillä elää kolme neljä vuotta korkeintaan, ja se on siinä.

    VastaaPoista
  15. Katsoin vielä kerran Hurmeen puheen.

    Suomenkielinen alkuosa oli vähän tylsä. Ruotsinkielinen osuus oli hieno - juntti-juttu oli kyllä ihan harkittu (paperiin kirjoitettu). Loppu ei ollut minusta kovin hauska - paikalla olevalle yhteiskunnan kermalle puhutaan junteista!

    No joo, Hurme oli ihan oikeassa mitä sanoi esimerkiksi Diktoniuksesta ja Kivestä. Siinä kaksi maamme kovinta kaksikielistä kirjailijaa.

    VastaaPoista
  16. En ole katsonut.

    Toivon, että seuraavan Finlandian antaa tuntematon kiviporaaja tai elinkautisvanki.

    En tietenkään tarkoita, että tuntematon kiviporaaja tai elinkautisvanki olisivat vailla mahdollisuutta, että olisivat sovinnaisuuden mädännättämiä.

    Olemme pieni kulttuuri ja pieni kustannusmaailma, joka ei oikein rohkene suuren maailman otteisiin.

    Finlandia on maailman puitteissa varmaan jees kyläpalkinto.

    Suuren raskaan sarjan idut Suomi kyllä osaa sensuroida ja halveksia ilman ulkomaan apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari,

      tahtoisin olla kanssasi samaa mieltä tuossa sensuuriasiassa ja osin olenkin, mutta en kokonaan. Kyllä Suomessa saa julki vaikka kuinka raflaavia juttuja, mutta vastaanotto voi sitten olla kylmä. Mutta ei se niinkään mene, että kustannusmaailma olisi yksi monoliitti - sen sisällä kihisee ja kuhisee ja erilaisia juttuja tehdään vaikka kuinka paljon. Sitten markkinointi ja näkyvyys ovat eri juttu.

      Esim. mitä poikkeuksellisimmista ite-kirjailijoista ja -ajattelijoista: Yli-Juonikkaan romaanit ovat puoleksi tätä, sillä hän tuntee ko. genret suvereenisti ja käyttää ja kunnioittaa noita kirjoittajia.

      Jos lähtee kiertelemään divareihin ja pieniin kirjakauppoihin, niin kyllä Suomesta löytyy melkein mitä tahansa. Nämä tekijät eivät toki ole missään isoilla lavoilla. Sinne päässeet ovat sliipatumpaa väkeä. Mutta ei silti mitään kuraa.

      Finlandia-ehdokkaiksi 8 romaania ja diktaattoriksi ihminen, joka kykenee lukemaan monipuolisesti ja rehellisesti. Siinä minun reseptini parempien palkittujen takaamiseksi tai ainakin tilanteen parantamiseksi. Toki esiraadin rooli on erittäin merkittävä.

      Poista
  17. Jari, kyllä Hurme oli sairalaan ajautuessaan aivan tööt, ei tiennyt edes missä oli. Lue se kirja Hullu. Hän koki alkaessaan toipua, miten potilaat parantavat toisiaan, siksi näytelmä, se oli sitä mikä häneltä tuli luontevimmin. Eihän se valmistunut eikä sitä missään esitetty, se oli vain "potilasaskartelua".
    Sinullakin voisi Jari olla sama kokemus. Se kirja on todella hieno. Tiedän sattumoisin, että noin voi parantua, oivalluksen kautta ja rakkauden avulla.

    Hurme on ollut alusta asti tinkimätön teatteri-ihminen ja uudistaja. Hän ohjasi pitkään näytelmiään kaikkialla muualla paitsi laitostettereissa.

    Tästä linkistä lisää. Minun blogissani näkyy luettavan nyt paljon tätä ja vain tätä.
    http://marjatankirjat.blogspot.fi/2014/04/kirjallinen-kohtaaminen-juha-hurme.html

    Juhla oli hieno. Olisin nauttinut siellä olosta. Se oli lämminhenkinen, ei pönöttävä, kiva.

    Vesa, saattoihan Hurme puhua myös tv-yleisölle. Hän on tunnettu siitä, että puhuu rehellisiä totuuksia häpeämättömästi ja lempeästi, disrespectful kuten Rehn sanoi.

    Europaeus -näytelmässä Hurme toi esiin kulttuurillemme tärkeitä ja paljolti sivuun jääneitä, väärin ymmärrettyjä taiteilijoita ja ajattelijoita.

    Jope, en ymmärrä, miten sinä näet Hurmeen puhuneen hyväksytyn ja kaikkien oikeana pitämän mielipiteen siinä, kun hän arvosti tiedettä ja taidetta ja ruotsinkielistä kirjallisuuutta.
    Kaikki tämä on halveksittua tänä päivänä. On pakkoruotsi ja kaiken maailman dosentit ja taide - se nyt on kaikista turhinta.
    Minusta hänellä oli radikaali puhe! Sama sävy kuin hänen kaikessa kirjoittamassaan, oman tien kulkijan sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, en tiedä onko tässä sitten maantieteellisesti eri näkökulma, mutta jos minä menen tuolla kadulla kysymään sadalta ihmiseltä onko tiede ja taide tärkeitä ja merkityksellisiä asioita heille, niin väitän että 99 vastaa että on.
      Vastaushan on oikein, tietenkin.

      Toinen mitä en radikalina osaa pitää, on esittää ilmiselvät väitteet maailman tilan ongelmista, mutta jättää esittämättä asiaan konkreettisia ratkaisuja.
      Kuten sanoin tuolla, kukapa olisi Hurmeen väitteistä eri mieltä.
      Tarkoitan tällä nyt lukevaa yleisöä, ikään kuin valmista yleisöä, johon itsekin ilmiselvästi kuulun. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, koska en oikein muutakaan voi olla, en ainakaan noin yleisellä tasolla, mutta jään miettimään jälleen kerran miksi taiteilijakunnassa ei ole oman yleisönsä, tai laajasti ajateltuna kulttuuriyleisön kanssa vakavasti eri mieltä olevia tekijöitä. Kaikki on ikään kuin Yhtä Samaa Mieltä.
      Älkää nyt kyllästykö.
      Olen samaan aikaan iloinen järkipuheen voitosta, mutta jokin piru kysyy silti, että mistä munille suolaa joka kirveltää?


      jope

      Poista
  18. Marjatta, ei tämä minusta mitenkään huono puhe ollut missään tapauksessa, varmasti Hurme tiesi että puhe menee isoon levitykseen. Silti "juntit" lopussa, varmasti idea olisi mennyt perille, jos olisi sanonut paljon asiallisemmin ja oikeammin: Kaivakaas ne ruotsinkielen taitonne esiin jne. Meille kaikillehan (ainakin suurimmalle osalle on opetettu ruotsia, mikä on hieno etuoikeus).

    Mutta puheen alku oli kyllä poliittisesti niin ennalta-arvattava kuin olla ja voi - korrekti litania mutta, todellakin, myös totta! On todella häpeällistä, että jotkut väittävät että tiede ei ole totta ja että täällä pärjätään vain yhdellä kielellä.

    No niin, en voi mitään sille että minulle jäi tästä puheesta vähän ambivalentti tunnelma.

    Radikaalia olisi ollut se, että Hurme olisi suominut "meitä hyviä ihmisiä" ajattelemaan ja kaivamaan ne ruotsinkieliset modernistiklassikot esiin. Olisi sanonut vaikka: "Ette ymmärrä jutuistani mitään, ellette kaiva suomenruotsalaisia kirjoittajia uudelleen esiin - käsi sydämelle, kuka teistä niitä on lukenut aikoihin..." Tuo lopun "juntit" on yhä mielestäni huono, ei voi mitään - assosioituu vain perussuomalaisiin suomijuntteihin, vaikka samanlaisia henkisiä juntteja on maailma pullollaan jouduttamassa ympäristökatastrofia ja kaikkia muitakin katastrofeja, sotilaallisista selkkauksista alkaen. On helppo kaataa "junttien" niskaan sivistymättömyyden saasta, kun - ei ainoastaan Yhdysvallat ja Pohjois-Korea - vaan myös Eurooppa, johtoa myöten, on ihan hukassa. Siinä olisi ollut jotain radikaalia.

    Tiede ja taide voivat tai voisivat saada jotain aikaan, mutta asioiden muuttumiseen tarvitaan poliittista asennemuutosta, joka koskee ihan jokaista - uskonnosta, ideologiasta tai muusta maailmankatsomuksesta riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä koin, että se "juntit" viittasi vahvasti myös sivistyksen alasajoon yleensä.
      Historiaa vähennettiin entisestään kouluissa muutama vuosi sitten, nyt ollaan ehdottamassa äidinkielen yo-kokeeseen naurettavia helpotuksia vaatimuksiin. Oppilaat saisivat vastata omilla tyyleillään, joita arvostelijoiden olisi vaikea ymmärtää.
      En osannut ollenkaan yhdistää junttia tässä perussuomalaisiin. Hurme on itsekin kansanmies, työskenetelee rakennuksilla jne. ja elää vaatimattomasti. Oli kyllä hankkinut puvun juhliin.

      Näin eri tavalla voidaan teksti/puhe tulkita. Sampo Terho on heti älähtänyt. Minusta tämän voisi tulkita itseään koskevaksi myös kuka tahansa pelkkään materiaan keskittynyt tyyppi.

      (lapsi herää päiväunilta, poistun...)

      Poista
    2. Hyvä lisäys, Marjatta!

      Puhehan on osoittautunut nyt todella hyväksi, kun saamme siitä kukin irti vaikka minkälaisia asioita!

      Poista
  19. Marjatta, en tiedä onko tässä sitten maantieteellisesti eri näkökulma, mutta jos minä menen tuolla kadulla kysymään sadalta ihmiseltä onko tiede ja taide tärkeitä ja merkityksellisiä asioita heille, niin väitän että 99 vastaa että on.
    Vastaushan on oikein, tietenkin.

    Toinen mitä en radikalina osaa pitää, on esittää ilmiselvät väitteet maailman tilan ongelmista, mutta jättää esittämättä asiaan konkreettisia ratkaisuja.
    Kuten sanoin tuolla, kukapa olisi Hurmeen väitteistä eri mieltä.
    Tarkoitan tällä nyt lukevaa yleisöä, ikään kuin valmista yleisöä, johon itsekin ilmiselvästi kuulun. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, koska en oikein muutakaan voi olla, en ainakaan noin yleisellä tasolla, mutta jään miettimään jälleen kerran miksi taiteilijakunnassa ei ole oman yleisönsä, tai laajasti ajateltuna kulttuuriyleisön kanssa vakavasti eri mieltä olevia tekijöitä. Kaikki on ikään kuin Yhtä Samaa Mieltä.
    Älkää nyt kyllästykö.
    Olen samaan aikaan iloinen järkipuheen voitosta, mutta jokin piru kysyy silti, että mistä munille suolaa joka kirveltää?

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä voittajaan tulee tyyppinä, niin siinähän on ilmiselvästi ns. reilu äijä, kostailematon lämmin jätkä.
      Mun kommenttissani siis ei ollut mitään henkilöä arvostelevaa, vaan tuo anekdootti suomal. kirjallisuuden historiassa, palkitseminen, tuotti ikään kuin laajemman kysymyksen, jonka esitin. jope

      Poista
  20. hei kaikki te rakkaat

    en katsonut f-ohjelmaa, ainoastaan sen hurmeen kiitospuhe-osuuden jälkeenpäin linkistä kolmeen kertaan.

    tunnen suurta rakkautta näitä f-voittajamiehiä kohtaan. jaan molempien maailmankuvan. hurme on tietysti optimistisempi, koska hän uskoo hyvyyteen ja hänellä on tämä innostunut ja laajaalainen tapansa pelastaa ihmisiä tyhmyydeltä. penan mielestä taas ihminen hukkuu omaan lopulta tyhmyyteensä ja jäljelle jäävät vain rotta, varpunen ja suolistobakteeri.

    olen kummankin miehen kirjoituksista ja elämäntavasta saanut irti kasapäin oivalluksia ja ajateltavaa. tekisi mieli siteetata rehniä tässä: "olen oppinut paljon, ihmetellyt, pudistanut päätäni, nauranut usein."

    minulla ei ole omakohtaista tietoa psykoosista, mutta olen kyllä ihmismielen syvyyksistä kipeänkin tietoinen. minulla on tukuttain kokemuksia häpeästä, säälistä, kärsimyksestä, katkeruudesta, kivusta, voimattomuudesta ja hauraudesta. samalla minulla on tietysti myös tietoisuus empatiasta, myötäelämisestä, auttamisesta, riemusta ja ihmisyydestä.

    olen lukenut kaikki hurmeen kirjat ja ne ovat vaikuttaneet tapaani ajatella. niistä herää iso kysymys: mihin niitä meidän naamioitamme ja kulissejamme lopulta tarvitaan vai tarvitaanko?

    jopen huomautusta taiteilijakunnan tasapäisyydestä jään kyllä ihmettelemään. että siinä porukassa ei olisi vakavasti eri mieltä olevia tekijöitä. kyllä heitä on. hurme ja meidän jari muiden muassa. kumpikin on sellainen innostaja, kannustaja, kyseenalaistaja, pohtija, pähkäilijä että oksat pois. kumpikin sukeltaa sinne, minne kukaan muu ei viitsi kurkata. 

    meri

    VastaaPoista
  21. Hurme on vallankäyttäjä. - Kun päätetään että tehdään Hurmeen näytelmä niin samalla päätetään, ettei tehdä joidenkin toisten näytelmiä.

    Hurme yhtyy vallankäyttöön ja tämä on kiinnostavaa.

    Siis tämä luulottelu, ettei Hurme olisi vallankäyttäjä.

    Taide on taistelua vallasta ja siitä kuka saa olla kukkulan kuninkaana ja kaikki keinot ovat sallittuja. Niitä keinoja käyttää Hurme kuten muutkin.

    Taide on julmaa peliä ja siinä pelissä Hurme konsteineen on pärjännyt mainiosti. Tavallisella psykootikolla ei siihen riittäisi voimia.

    VastaaPoista
  22. Lisään vielä. Pidän varmastikin Hurmeesta. - Mutta olen erityisesti huolissani nuorista näytelmäkirjailijoista kun nyt itsekin kuulun näytelmäkirjailijayhdistykseen.

    Arvelen, että peli näytelmäkirjallisuuden puolella on kaikkein raainta. - Jos olet nimi, julkkis kuten Hurme, niin saat asioita läpi. Jos olet tuntematon niin peli on menetetty. Ja siellä missä peli on menetetty syntyy mielisairaalapotilaita, psykooseja, masennusta, päihdeongelmia.

    Hurme kuuluu epäilemättä julkisuuden kultalusikkaihmisiin. Hän on ollut kaikkialla esillä enkä kiistä hänen lahjakkuuttaan. Hän voisi muistaa niitä, jotka eivät kuulu kultalusikkaihmisiin.

    Puolustan tuntematonta lahjakkuutta.

    Suomalainen nuori kosiskelematon näytelmäkirjallisuus lienee kaikkein uhanalaisinta.

    On erittäin vaikeata tunkeutua tuntemattomuudesta näytelmäkirjallisuuden piiriin.

    Se, että julkisuus ja maine eri suunnista rusinoi elämää kuten Hurmeen elämää on erittäin epätavallista.

    Olla mediassa, olla siellä sun täällä - ei sellainen suomalaista nuorta näytelmän kirjoittajaa kohtaa.

    Häntä kohtaa kalsa ei. Kielto. Nolouttaminen. Älä lähesty meitä sanovat kaupunkien teatterit.

    VastaaPoista
  23. Jari,

    kaikki ovat jossain vaiheessa nobodyja. Kaikki eivät breikkaa koskaan tai saa edes jalkaa oven väliin. Kirjailijan elämä ei ole sosiaalisesti tai taloudellisesti herkkua kuin muutamille. Sanoisin näin: jokaisella kirjoittajalla on hetkensä, varsinaisesti vallan kahvassa on hyvin harva.

    VastaaPoista
  24. jari, vesa

    toiset ovat jostain syystä paljon enemmän menestyneitä kuin toiset. tämä kaavahan on tuttu ihan kaikesta: hyväosaiset rikastuu helpommin ja huono-osaiset pysyvät pääosin köyhinä vaikka tekisivät mitä. on lottovoitto syntyä erkoksi, mutta tavismiettiseksi syntyminen on vähän niinkuin voittaisi kahvipaketin bingossa.

    kun näin on, niin miten sitä sitten taidemaailmassa voitaisiin olla samalla viivalla? ymmärrän kyllä jarin näkökulman hurmeen hyväosaisuuteen. että miksi jari ei pääse tähtiin vaikka hurme pääsee, ja miksi vastaus hyvin harvoin on se että se tähtiin pääsemätön jari hyvin harvoin tekee itse jotain väärin.

    varmaan tässä kohtaa huomaa että joidenkin menestyminen nimenomaan vaatii sitä että jotkut pysyy menestymättöminä. onko tämä sitten niin kauheaa? ei minusta. nobody on itse asiassa todella siunattu olomuoto.

    meri

    VastaaPoista
  25. Meri, kiitos ja ymmärrän ja pidän sinusta paljon.

    Mutta asiat ovat myös paikallisia. Ihmiset ymmärtävät asioita paikallisesti.

    Kun kirjoitan asioita paikalliseen lehteen niin planeetta suorastaan pysähtyy. Hiljennytään miettimään: Noinko se sanoi?

    Hurme on täällä päin joku eksoottinen ilmiö linnunradan reunalla. - Ei hän hetkauta mitään ei hän mitään muuta. - Meillä on omat paikalliskiistamme. Oma maailmamme.

    Kirjallisuuden Finlandia olisi meillä päin kiinnostava vain jos minä sen saisin! Prisman kassat tunnistaisivat, mutta en minä alennusta saisi.

    Mutta oltaisiin myötätuntoisia, kyllähän se tuolle oikeastaan kuuluu ja eikö Hurmekin markkinoinut itseään hulluuskokemuksillaan? Meidän oma hullu!

    Taiteellista, perin taiteellista!

    VastaaPoista
  26. meri, Jari,

    ajattelen että julkisuus seuraa julkaisemista ainakin jossakin muodossa. toki siitäkin voi kieltäytyä kirjoittamalla salanimellä. kateus on myös kirjailijoiden synti. kytätään mitä kenelläkin on ja joko se taas julkaisi ja millainen on asema julkisuudessa. kustantamot elävät julkisuudesta ja myynnistä, ne rohkaisevat julkisuuteen. kirjailijalle on varmasti tärkeintä, että saa kirjoittaa ja että saa lunastettua kirjailijana olemisensa oikeutuksen julkaisemalla, tavalla tai toisella. kuten meri sanoit, nobodyn asema on hyvä, minusta se on todella hyvä myös kirjailijalle jos oma persoona sitä vaatii. kirjailijana oleminen on ihan samanlaista kuin muutkin olemisen muodot: jotkut ovat etulyöntiasemassa, toiset raivaavat tiensä julkisuuteen tai toiseen työllään, jotkut vaikka kuinka hyvät eivät saa tunnustusta. paljon on kiinni hetkestä, suhteista ja onneksi myös osaamisesta. Suomessa on tällä hetkellä suhteellisen helppo julkaista, mutta siitä ei välttämättä vielä seuraa erityisesti mitään. itse en ikipäivänä heittäytyisi ainoastaan kirjailijaksi - niin epävarmaa kaikki on. jos puhumme Hurmeesta, niin hän on töillään ja tekemisillään lunastanut paikkansa kirjallisuudessa, paljon vakuuttavammin kuin moni muu Finlandian saanut.

    VastaaPoista
  27. vesa

    en ikipäivinä kestäisi kirjailijana olon julkista puolta. jos joku puhuisi minulle tylysti tai viileästi, alkaisin heti vainoharhaisena miettiä, olenko loukannut häntä. ottaisin vastuun erilaisten tilanteitten ilmapiiristä ja eläisin jatkuvasti tuntosarvet koholla.

    hajoaisin henkisesti, jos kriitikko rusikoisi tuotoksiani. läheisilläni olisi vaikeaa, koska ne saisivat aina pelätä, milloin merillä taas naksahtaa päässä, kun tulee joku traumaattinen tilanne eteen.

    en tajua miten kirjailijat kestävät ammatin työperäisiä ongelmia. jo pienenkin tuotoksen kirjoittaminen voi kestää monta vuotta ja lopuksi kaikki voi romahtaa yhteen ainoaan heikinheimoon tai kajavaan. kaikista kamalinta on, jos kukaan ei huomaa kirjaa.

    tunnen erään äärettömän lahjakkaan naiskirjailijan, joka sai erkon palkinnon kautta viisitoistaminuuttisensa ja vähän enemmänkin, mutta unohdettiin sittemmin kokonaan. tämä tapahtui osaksi siitä syystä, että hän ei alentunut näppärän pussikeittokonsulentin rooliin tai suostunut olemaan käytettävissä silloin, kun kustannusfirma toivoi. kyseessä oli kuitenkin hurmeen ja jarin veroinen kirjallinen lahjakkuus.

    meri

    VastaaPoista
  28. Menestymiselle ei ole haitaksi, jos kirjoittaa hyvin.
    Sanon sen nyt näin käänteisesti, koska löytyy kyllä sellaisiakin, jotka koettavat ihmeellisillä kokeiluilla ja vippaskonsteilla heti julkisuuteen ja kuvittelevat kaikenlaista hohtoa kirjailijan elämään.
    Julkisuus ei ole kirjoittajan päämäärä, vaan hyvin kirjoittaminen. Kirjoittamisen halu ja nautinto vie mukanaan, ja joskus se huomataan. Julkisuus on sivuseikka.
    Hurme on kirjoittanut kauan, paljon ja tasokasta. Hän ei ole mikään kikkailija.

    En ymmärrä, mistä Jari sinulla kumpuaa halu mitätöidä Hurmetta. Henkilökohtaisesta katkeruudesta? Oletko lukenut tai nähnyt mitään Hurmeelta?
    Eikö hän pikemminkin voisi olla esimerkki ja innoittaja kuin mollattava?
    Hurmeella on samantyyppistä sanailoittelua ja kyseenalaistamista kuin sinulla, minkä meri jo totesikin.

    En myöskään ymmärrä Jope sinun odotuksiasi. Ihan kuin odottaisit jotain Messiasta.

    Joskus ennen kustantaja hoiti mainostamisen ja kirjailijalta odotettiin pääasiassa vain kirjoittamista, nykyään on toisin.

    Olisiko Hurme sitten parempi, jos ei olisi hakenut palkintoaan vaan olisi lymynnyt jossain maailmalta piilossa tai esiintynyt jotenkin oudosti ja provosoivasti? Kysyn lähinnä Jopelta.

    VastaaPoista
  29. marjatta

    nyt kun otit tuon mitätöimisen ja negistelyn puheeksi, niin rehellisyyden nimissä on sanottava, että ärsyttää se muakin. viime vuonna innostuttiin ihan samalla tavalla mitätöimään ja väheksymään lindstedtin puhetta.

    joku radiossa tänään valitti ja inisi siitä, että hurmeen harjoittama tunnepurkaus ei edistä keskustelua. tässä haluaisin kysyä kaikilta murmuttajilta, että miten se negistely sitten edistää keskustelua.

    hurmeella ja kumppaneilla on omat viisiminuuttisensa, jotka heille pitkän ja määrätietoisen työskentelyn jälkeen suodaan. olen pohjattoman kiitollinen, että heillä on myös rohkeutta käyttää tuo viisiminuuttisensa yhteiskunnalliseen puheenvuoroon, joka tuo kaivattua ja toivottua moniäänisyyttä näiden sampoterhojen möläyttelyihin.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ajattele, meri, Terho on kulttuuriministeri!

      Poista
    2. minä allekirjoitan kaiken mitä Hurme sanoi.

      Ensimmäinen osa oli ennalta-arvattava, sitä Jopekin sanoi. Mutta tottahan toki Hurmeella on oikeus esittää nuo koko maailmaa koskevat huolenaiheet, ilman muuta.

      Minua ärsytti nuo "juntit". En ymmärrä tällaisten vastakohtien rakentamista puheessa: kyse ei ollut näille "junteille" puhumisesta vaan tietyn ryhmäkoheesion ja me-hengen luomisesta, mutta siten että fiksujen ryhmä rajataan.

      Mutta eihän tässä mitään pahaa tapahtunut. Kaikki meni vain niin käsikirjoituksen mukaan, että se ihmetytti ja se, että piti ne juntit vetää mukaan. Olisi vaan ylistänyt ylistyksen ansaitsevia suomenruotsalaisia.

      Tämä oli ihan vilpitön reaktioni, ja se tietenkin kertoo minusta esimerkiksi jotain. Mutta totta kai ihminen, joka nappaa Finlandian saa käyttää viisiminuuttisensa niin kuin haluaa. Enemmän minä tästä pidin kuin Lindstedtin puheesta. Kirjailijana Hurme on ihan eri tasolla kuin muutama viimeinen Finlandian saanut. Tämäkin on tosin vain makuasia.

      Sampo Terhon ulostulo oli todella typerä.

      Poista
    3. Hurme vastasi siihen lupsakasti Aamu-tv:ssä, katsoin äsken sen koosteen, Tänään otsikoissa, Areenasta.

      Poista
  30. marjatta

    joku ihminen twiittasi, että sampo päätti sitten vielä vuoden viime hetkillä jättää todella kovan hakemuksen vuoden turhimmaksi poliittiseksi teoksi.

    tässä on linkki suomen kuvalehden juha-juttuun. sen pitäisi olla luettavissa myös ei-tilaajille:

    https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/kirjailija-juha-hurme-uskoi-olevansa-kuollut-aloin-elaa-fiktioissani-nyt-luusereiden-puolella/

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuon silloin aikanaan. Hurmeesta on hyvin kirjoitettuja juttuja. Hän on hyvä haastateltava.

      Poista
  31. Marjatta, oikein hyviä kysymyksiä.
    Vastausyritys: kuten tuolla kolmessa kommentissa jo sanoinkin Hurme ei tietenkään tehnyt mitään väärin, vaan teki ja sanoi kaiken oikein ja niin kuin kuuluukin. Fiksua puhetta kuulimme, samaa mieltä kaikesta, melkeinpä jopa tuosta ruotsin kielestä ja tämän kaiken lisäksi bonuksena hieno mieskin. Kuten senkin totesin.

    Mulla vain heräsivät nuo kysymykset jotka esitin, yleisesti, ei Hurmeen kontekstissa.

    Soma - tunnette termin.
    Some- tunnette sen hyvät ja huonot puolet.
    "Sama" - kun kaikki itseään vakavina pitävät fksut ihmiset ovat kaikesta esitetystä ja kaikesta kritiikistä yhtä mieltä.

    Itse koen, siis kokemani, näkemäni ja lukemani perusteella, että kulttuuria kuluttava yleisö on lähes pääsääntöisesti kulttuuria tuottavan porukan kanssa lähes kaikesta "samaa" (mieltä).
    Kuten minäkin olen.
    Tämä asia on musta vain ihan hemmetin mielenkiintoinen asia rauhassa pohdittavaksi,että miksi näin.

    Tämä siis vastauksena myös merin hyviin kysymyksiin.

    Provosointi olisi ollut roskaa ja teatteria. Mun pointti oli siinä ettei mitään provokatiivista ole, ei silloinkaan kun on käytössä radikaalimpi asenne. Provosoituminenkin on tullut tämän "saman" aikakaudella mahdottomaksi.



    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hei, riippuu tietenkin ajasta ja paikasta.

      Kyllähän jopa rakastamme isäpoleemikon Karl Ove Knausgårdin kyklooppi-miniessee joka Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa sai jättijulkisuuden ja siitä provosoiduttiin, oli selvästi hieman epäsynkrassa kuin Ruotsin kulttuuriväen keskilinja oli.
      Eikä ehkä ihan hiemankaan.
      Ko. kirjoituksen merkitys oli muuten juuri tuosta syystä suuri ja keskustelu muualla laajaa, mutta kun kysyin henkilökohtaisesti HS:n kulttuuritoimituksen konkaritoimittajalta miksei kirjoitusta käännetty ja julkaistu hesarissa niin vastaus oli, että siitä kyllä keskusteltiin toimituksen sisällä. Mutta eipä julkaistu kuten monissa pohjoism. lehdissä.
      Vastaavia kirjailijan omia polemiikkeja (mm. Grass) julkaistiin samaan aikaa suomennettuina, mutta niiden substanssi oli olematon verrattuna Knasun aloittamaan debattiin, josta suomalaiset jäivät kokonaisuudessaan ulkopuolelle ikään kuin Knasu-kuvaa olisi pitänyt meille mitään ymmärtämättömille varjella ja säilyttää se kuva norjalaisvillapaitamiehestä, joka työntää kärryjä Djurgårdenissa. Muutamia lyhyitä siteerauksia kyklooppi-jutusta tarjoiltiin kulttuurisivujen laidoilla.
      En minä siis mitään kirjallista messiasta odota, vaan tuoreita ja avaavia näkökulmia myös kirjailijoilta, siis ainakin silloin kun he alkavat kertoa miten maailman tulisi olla teosten ulkopuolella.
      No, tämä ei tietenkään taaskaan poista sitä, että
      Hurmeen puheen sisältö oli oikein ja totta ja tuotantonsa vielä merkityksellisempää. Niemen luen ilman muuta.

      jope

      Poista
    2. jope, luulenpa ettei Hurmeelta olisi luontevasti irronnut tällaista Knasu-tason juttua. Hän puhui asioista, joita hänellä itsellään oli sydämellään.

      Knasun kutosessa on mielestäni loistavasti ruodittu tätä kirjailijan ja yleisön sekä samuuden odotuksen problematiikkaa. Sopii hyvin taustaksi tähänkin keskusteluun.

      Ehkä on väärin odottaa Finlandia-voittajalta todella radikaalia avautumista. Pikemminkin sieltä tulee odotuksenmukaisella tavalla poliittis-eettinen kannanotto, jonka kirjallisuuden kuluttajat voivat jakaa. Juuri tämän vuoksi en koe mielekkäänä, että puheeseen vedetään juntteja ja tai muita "alempia apinoita".

      Radikaalia olisi se, että puhe herättelisi tätä hyvien ihmisten joukkoa jotenkin konkreettisesti ja osoittaisi, että tehtävää on paljonkin siellä oman mukavan ja yhdessä jaetun elämän sisällä.

      Tiede ja taide ovat voimattomia, jollei poliittisia, isoja ihmisjoukkoja koskevia päätöksiä saada aikaan. Nuo päätökset ovat luonteeltaan sellaisia, että ne tuntuvat hyvissä kuluttajissakin.

      Hurmeen hyvän ja humoristisenkin puheen yleisluonteisuus ja tietynlainen hyvien asioiden melko ympäripyöreä pyörittely jätti toivomisen varaa. Jo se, että kirjailija olisi tehnyt puheestaan henkilökohtaisemman, olisi terävöittänyt sitä ja tuonut sen lähemmäs taiteellista sanankäyttöä. Mutta eihän näiden puheiden valmisteluun ole hirveästi aikaa, jos puheen kirjoittaa vasta kun on voittouutiset saanut.

      Kaiken kaikkiaan hauska ja ihan monipuolinen, mutta melko kesy puhu

      Poista
    3. Niin, no juuri tuo. Ja laajemmin mietittynä sama kysymyksenasettelu ilman Hurmettakin.
      Knasun jutuissa on todella tätä kysymystä sivuavaa paljon. Kyklooppi-sivuutus mua vähän harmittaa vieläkin.
      Kutosen tietyt aihevalinnatkin, tai siis niiden käsittelytapa, on rohkeaa. Ja niissähän ei ole mitään provoa, baanalinm "rajua" - oikeastaan päinvastoin. Malttilisuus metodina ilman jatkuvaa moraliteetin painotusta niissä tabu-aiheissa onkin käänteisesti juuri arveluttavaa. Hyvällä tavalla.

      Jos väestöräjähdyksen nostaa esiin suurena ongelmana, mitä se tietty on, niin pitäisikö sitten uskaltaa ehdottaa jotain? Tai siis puhua muustakin kuin siitä ikuisesta me-syyllisyydestä: me sitä, me tätä, meillä täällä.....
      Jos Hurme olisi ehdottanut seitsemän ja puolen-ongelmaan päästörajoitteiden kaltaisia esim. YK:n valvomia lapsimäärään rajoittamiseen pakottavia ja velvoittavia määräyksiä siellä missä tämä väestöräjähdys tapahtuu, olisi siinä ollut edes jotakin enemmän. Tai en mä nyt tätä Hurmeelle sälytä tai häneltä vaadi. Kaikkiahan tämä koskee. Siis niitä jotka valittavat maailman tilaa.
      Mutta mikä olisi ollut kulttuuriporukan reaktio tuolloin, ja tuossahan ei olisi vielä edes mitään radikaalia ehdotusta.

      Kyllä hieman, nyt, provosoiden, ja lämpimällä huumorilla voi sanoa, että kyllä
      some, soma ja sama meitä vievät. Kuvittelemme vain oman radikaalisuutemme ja enemmistössä olemme vaikka koemme kovinkin oppositioasemaa ja yksilöllisyyttä.


      jope

      Poista
  32. kesy puhe... piti sanoa. Eikä kuitenkaan sellainen liturgia kuin Lindstedtillä. Hurmeen puhetta olisi vaikea parodioida. Lindstedtin puhetta sen sijaan olisi helppo parodioida, koska se oli niin viher-vasemmistolais-taiteilijan karikatyyrinen puhe. Ei niin etteikö siinäkin olisi ollut pointtinsa, mutta hieman sellaista ulkoa opitun makua siinä oli.

    VastaaPoista
  33. vesa, jope

    olisi kiva kuulla hurmeen mielipide tällaisista taidepalkinnoista. ehkä sellainen on jo kuultukin, mutta en ole siihen törmännyt. mulla on vähän sellainen kutina, että hänen mielestään näiden kilpailuttamisten yhteydessä ainoastaan vahvistetaan sitä ideaa, että kirjoista tulee jonkinlainen erottautumisentarpeiden väline.

    on kyllä hirveän ikävää, että kirjallisuudenkin tehtävänä on muistuttaa voittajien kulttuurista, jossa yksilöt kilpailevat toisiaan vastaan joka osa-alueella.

    kun hurme sanoi, että sivistys on tärkeintä, niin olisi ehkä ollut loogista kieltäytyä koko palkinnosta, jossa voittanut teos on taloudellisesti mitattavissa ja hyödynnettävissä oleva asia.

    eli kyllä näköjään minäkin voisin jopen tavoin kysyä, että kuka olisi se virkistävä poikkeus tässä ketjussa. kuka se kirjailija, joka ei toimi pavlovinkoiramaisesti missään....

    meri

    VastaaPoista
  34. meri,

    Saisio oli poikkeus. Hän antoi palkintorahat Setalle, näin muistelen. Se syrjäytti jotenkin logiikan raiteiltaan. Taiteessa ei ole kilpailua paremmuudesta, ei ainakaan rahassa mitattavasta. Koko kirjoittamisessa raha, julkisuus ja myynnit ovat aivan ulkokehällä, vaikka realiteetit tuleekin pitää mielessä.

    VastaaPoista
  35. Jos Finlandia-palkinnon voittajalla olisi kiitospuheessaan antaa vastaus maailman ongelmiin, niin silloinhan kyseinen henkilö olisi varmaan jo saanut monta Nobeliakin, kirjallisuuden, rauhan ja tieteiden myös eli koko potin.

    Mekin (minä vähän, kun en jaksa sitä toistoa) täällä keskenämme olemme jauhaneet näistä ongelmista vähän väliä tuloksetta.
    Ei tarvitsisi jauhaa, jos jollakulla olisi ratkaisu.
    Tätä tarkoitin kun kirjoitin, että näytät, Jope, odottavan liikaa kirjailijalta, kuin odottaisit jotain messiasta.

    Milloin Finlandia-voittajalta on muka alettu odottaa radikaalisuutta? Miksi hänen pitäisi olla radikaali!

    Hurme on kuitenkin rohkeimmasta ja parhaasta päästä. Kävin katselemassa kaikki entiset palkinnonsaajat.
    Siellä on joitain heppoisia valintoja, kuten Irja Rane.

    Vielä, mitä pahaa siinä on, että on samaa mieltä muiden kanssa?
    Rehn oli tyytyväinen, että hänen valintansa osui yksiin "kansan" kanssa. Hurme oli myös yleisöäänestyksen voittaja.

    Minä en ainakaan ole koskaan pitänyt minään arvona olla eri mieltä kuin muut, eli tuo me-muoto Jope ei koske minua. Jos kuvittelee itsensä aina oppositioon ja radikaaliksi, niin eikö silloin juuri näe muut juntteina?

    Voisimme itse kukin kirjoittaa huviksemme oman Finlandia-puheemme. Vesalla se voi olla edessäkin.
    Minä kirjoittaisin hyväntuulisen puheen, se on varma.

    VastaaPoista
  36. Kirjoitin merin ja Vesan kanssa näemmä yhtä aikaa.

    Saisio luopui (ja Leena Krohn luopui kerran jostain mitalista, hänellä oli siihen hyvä perustelu).

    Hurme sanoi, että palkintoraha menee ruokaan ja asumiseen eli taiteen tekemiseen. Kirjailijoiden raha on niukassa, ja Hurme ei ole hakenut mitään sitovia apurahoja, vaan tekee mielellään työtään vapaasti valiten, joten varmaan raha on tarpeen mahdollistamaan hänelle luovaan työhön keskittymisen.

    VastaaPoista
  37. Virkistävästä puheesta käyköön Macronin kommentit Burkina Fasossa.

    VastaaPoista
  38. vesa

    kirjoitit: "koko kirjoittamisessa raha, julkisuus ja myynnit ovat aivan ulkokehällä, vaikka realiteetit tuleekin pitää mielessä."

    minun on vaikea uskoa tuota, jos et sitten tarkoita kirjailijaa pelkästään luomistyössä, eikä senjälkeisessä markkinakoneistossa. mutta näitähän ei tänä päivänä voi oikein erottaa toisistaan, sillä pelkkä hyvin kirjoitettu kirja ei riitä. vaikka se olisi miten upea, on se vasta alku. ei helvetin hyväkään kirja myy itse itseään maailmalle, vaan sitä on pakko myydä. niin kuin kalevi tuolla omalla tontillaan sanoi, "lukijoita halutaan paimentaa kirjakauppojen kassakoneille."

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meri,

      puhuin tuossa ihan omasta puolestani. kun kirjoitan, en ajattele rahaa tai myyntejä pätkääkään. se on totta, mutta minä olenkin kirjoittanut lähinnä runokirjoja, eikä silloin oikein muuta voi odottaa. julkisuus? totta kai sitä ajattelee - siis että julkaistaanko tämä ja miten siinä sitten käy.

      mutta. ja tässä kohtaa iso mutta. en ole ryhtynyt kokopäiväiseksi kirjailijaksi, koska tiedän miten mahdoton yhtälö se on, siis kirjoittaminen ja raha. kirjailijat jotka ovat valinneet kirjailijan uran ovat nykyisin yhä enemmän naimisissa rahan kanssa. vuosittaiset tulot ovat suurimmalla osalla pienet, hyvä kun itsensä jotenkin elättää. kaikkea muuta pikkusälää pitää hommailla, jotta elanto kertyisi. en ole kolmen lapsen isänä sentään niin hullu, että heittäytyisin kokopäiväiseksi kirjailijaksi. en pystyisi tuomaan leipää pöytään ja jos tahtoisin, minun pitäisi kirjoittaa aivan toisenlaista tekstiä ja myynnit mielessä.

      aion omalla kirjoittajanpolullani kirjoittaa loppuun saakka niin kuin tahdon. jos se jossakin vaiheessa katkeaa siihen, että kukaan ei ota kirjoja kustannettavaksi, niin sitten katkeaa. luulen, että vielä muutaman vuoden ja muutaman kirjan pärjään näin. minulle ei sinänsä ole mikään taiteellinen loukkaus kirjoittaa ymmärrettävästi, jos asia sitä edellyttää.

      mutta siis ylipäänsä: raha on vallannut suurimman osan ihmisten elämänpäätöksistä, siinä tosiasiassa olemme melkein kaikki kiinni tavalla tai toisella.

      jos eläisin yksin / lapsettomassa parisuhteessa, minulle riittäisivät todennäköisesti hyvinkin apurahat, myynnit ja erilaiset kirjalliset keikat ja muut toiminnot. mutta kun näin ei ole, niin ei ole. ehkä sitten tulevaisuudessa jos siihen on mahdollisuuksia. runojen kirjoittamiseen en tosin tällaista järjestelyä tarvitse, mutta romaanien kirjoittamisessa tarvittaisiin nykyistä enemmän aikaa.



      Poista
  39. Kun en ole lukenut Hurmetta niin en ota siltä osin häneen kantaa. Sehän olisi väärin. Jos Hurme on kirjoittanut hyvin niin hienoa.

    Otan kantaa hänen ilmaisuunsa kuvan ja puheen perusteella. En ole nähnyt ja kuullut tätä Finlandia-puhetta.

    Minä etsin Hurmeesta sitä säröä, jonka kautta me kohtaisimme, ehkä voisiko sanoa tyhjän kauhua. Voisiko sanoa mielisairaalapotilaalle ominaista vaikeutta olla niin sanotusti terveiden ihmisten kanssa.

    Mielestäni Hurme on lupsakka mielipideautomaatti ja kenen tahansa kuuluisuuden kaltainen paikanvaltaaja.

    Hurme olemuksellisesti vastaa aikakauden huutoon.

    Sitten kun itse saan Finlandian niin minulta pääsee pieru ja itku anteeksipyyntö samassa lauseessa. Käteni vapisevat ja naamani on punainen ja vesi valuu ja silmät pyörivät paniikissa. Kaikki katsovat myötähäpeää kokien että nyt meni palkinto julkisuuskuvaltaan väärälle henkilölle.

    Myönnän tässä suhteessa olevani Hurmeen olemukselle kateellinen noin niin kuin pitäisi kumminkin ajatella, että olemme hulluuden veljiä.

    Tiedättekö mikä on erityisen vaikeaa kun toipuu psykoosista. Vastaus: lukeminen. Kirjoitus koskee ja tekee kipeää aivoissa.

    No, pikku hiljaa vuosien saatossa olen päässyt lukemisen alkuun uudelleen vaikka se on verkkaista. Minulla on monta kirjaa auki ja osa historiaa, koska pidän tasokkaan historiallisen kirjallisuuden lukemisesta.

    Mutta hyllyssäni on ollut aikoja kaiketi kolmannen hullun eli Hullupekan toisin sanoen Houellebecqin Alistuminen. Sitäkin luen verkkaisesti, mutta olen kyllä ollut kovin kiinnostunut sen alusta ja hetkittäin jopa nauranut ääneen.

    VastaaPoista
  40. Jari, ihmiset sairastavat eri tavalla, kuten tietenkin tiedät.
    Se miten sairastaa ja miten toipuu riippuu persoonasta ja monista tekijöistä, miten elämä menee, ketä tapaa, miten aivojen kemia korjautuu.

    Minäkin olen käynyt aivan pohjalla, masennuksen syvyydessä, en psykoosin, ja noussut kuin Feeniks-lintu. Enhän minä muutoin olisi niin kiinnostunut kaikesta mielenterveyteen liittyvästä ja sinun ajatuksistasi. Minulla se tietty pohjalla käynti lisäsi ihmisrakkautta kuten ilmeisesti Hurmeellakin. Koen Hurmeessa samaa Minä elän! -hypeä, mitä itse koen usein, kun ajattelen, etten kuolLutkaan, vaan saan nauttia elämästä.

    Mielen sairastamisessa voi olla samoja äkkimuutoksia ja tasanteita kuin ruumiin sairauksissa. Ei omaa kokemustaan voi yleistää. Tärkeintä on tähdätä terveyttä kohti.

    Sinulla Jari jäi lukeminen hankalaksi. Hurme taas paransi itseään lukemalla. Molemmilla psykoosi.

    Hei, älä lue niitä synkistelijöitä. Lue valoisampaa!

    VastaaPoista
  41. Apurahasysteemi on hankala, koska monikin apuraha sisältää sitoutumisen johonkin tiettyyn tehtävään. Jos mieli muuttuu eikä synny sitä, mitä on luvannut, niin miten selität?
    Vapaiden hakeminen työstä apuraha-ajaksi ei ole työnantajien mieleen. Pitää säilyttää myös kunnianhimoisuus ja uskottavuus päivätyössä.
    Tiedän kirjailijoita, jotka ovat lopettaneet apurahojen hakemisen, kun ei niitä kuitenkaan voi käyttää hyväksi. Kirjailjaresidensseihin vetäytyminen pitkiksi ajoiksi ei tietenkään käy perheelliselle.
    Eeva Joenpellon taiteilijatalon käyttö ei myöskään onnistu kuin yksineläjälle. Siinä on hieno romanttiselta kuulostava idea, vetäytyä vuodeksi perheineen isoon taloon maalaiselämän rauhaan kirjoittamaan, mutta entä puolison työ ja lasten koulut ym. elämän realiteetit.

    Ne harvat, jotka Suomessa elävät kirjoittamisella, kirjoittavat kaikenlaista, pitävät kirjoittajakursseja iltaisin ja viikonloppuisin ja sanavalmiit esiintyvät tv-ohjelmissa, mitä taas paheksutaan kaupallisena.

    Vesa, minusta sinun ratkaisusi on ainoa järkevä. Tähän on päätynyt myös läheltä tuntemani perheellinen kirjailija, jolle apurahojen käyttö osittautui hankalaksi.

    VastaaPoista
  42. Marjatta,

    ihan samalla tavalla olen hahmottanut tilanteen kuin mitä sinä esität - tuot hyvin esiin realiteetit!

    Olen miettinyt, että "sitten kun"... Eli sitten kun lapset ovat hieman isompia (kymmenessä vuodessa ovat) ja velat on kuitattu (suunnilleen noin kymmenessä vuodessa ovat, jos kaikki menee hyvin), niin voisi yrittää pidempiä jaksoja kirjoittajana.

    Euroopan ja maailman mittakaavassa meidän apurahoitusjärjestelmämme on hieno (ei ehkä jonkun Norjan tasolla mutta yleisesti ottaen), mutta apurahataiteilijuus vaatii lähinnä sitä, että on yksineläjä tai että elää parisuhteessa, jossa ainakin toisella on säännölliset tulot.

    Pari em. moodissa elävää ystävääni ovat olleet apurahakirjailijoita ja ovat onnistuneet luomaan vaikuttavan uran jo nyt. Sitten tunnen kirjailijoita, jotka ovat onnistuneet apurahaperusteisessa kirjailijuudessa liki parikymmentä vuotta (ovat nykyisin reilusti viisikymppisiä), mutta sitten on alkanut olla niukempaa. Ei kovin lupaava tilanne sekään.

    Sanoisin, että runoilija voi olla päivätöissä ja hyvä olisikin olla, ettei ihan sekoa ja saa jotain perspektiiviä elämään. Romaanikirjailijan on hankalampi toteuttaa itseään vaativien päivätöiden ohella, mutta kyllä sekin onnistuu jos on halua ja intoa. Riippuu tosin paljon perhetilanteesta ja muusta, mihin aikaa jää.

    Jos alan ajatella kirjoittamista rahan teon välineenä, minulta menee siihen into. Siksi en ajattele. Kirjoittaminen on merkitysten jäsentämistä, oman elämän työstämistä. Se voi olla myös itseterapiaa ja halua ottaa selvää asioista. Ylipäänsä se on asioiden vapaata tutkimista. Hienoa tietenkin on, jos kirjoja saa vielä julkaistua, mutta en itse lähtisi kirjoittamaan julkisuuden, rahan ja julkaisemisen kulmasta - ajatus pitää olla fokusoituna itse asiaan. Se huomataan myös kustantamoissa. Kirjoituksessa pitää olla jotain persoonasta, silloin se erottuu - kohdeyleisöillekin voi toki kirjoittaa, mutta ei ilman omaa persoonaa. Tietenkin teknisesti kaiken pitää olla kunnossa, pelkkä persoonakaan tai hyvä aihe ei auta.

    VastaaPoista
  43. "ja että saa jotain perspektiiviä elämään"...

    tulee naputeltua nopeammin kuin kielioppi pysyy mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä toisella pitää olla kaiken lisäksi hyvät tulot, jos puoliso jää kirjailijan ansioiden varaan.
      Vaativa työ, kuten sinulla ja tällä mainitsemallani henkilöllä, joka on opetusalalla ja palaamassa rehtoriksi, vie voimia. Yöllä kirjoittaminen onnistuu kovassa flowssa jonkin aikaa, mutta on terveydelle vaarallista.

      Vesa, vihjaa lapsillesi, että hakeutuvat rahakkaisiin hommiin, niin eivät tarvitse enää aikuisena isältä taskurahaa. ;) Valitettavasti matalapalkkaisille humanistisille aloille hakeutuminen kulkee usein geeneissä.

      P.S. Tuosta korjauksestasi tuli mieleen, että ilmeisesti juuri tällaista kielellistä tarkkuutta ei uuden ehdotuksen mukaan enää kaivattaisi yo-kokeen ymmärtämisosioissa. Tämä pikku virhe ei haitannut mitään, mutta isommissa voisi tarkastajille tulla ymmärtämisvaikeuksia, samoin jos hyväksytään puhekielen ilmaisut, finglishit yms. Minulle tulee nuorten kielestä (rageamiset ja shamingit) mieleen amerikansuomalaisten kieli. Ei kai me tähän mennä.

      Poista
  44. Marjatta, hyviä uravinkkejä! Luulen, että tyttäristäni tulee lopulta humanisteja (ainakin mikäli osaan heidän luonteitaan yhtään lukea), poikani taas suuntautuu konkreettisempiin töihin (mutta ehkä - potentiaalia voisi olla) jollakin alueella, johon liittyy melko vapaata omaa tekemistä (taiteellinen alue siis).

    Minulla on muutamakin serkku Yhdysvalloissa - amerikansuomalaisten kielen kehitystä on ollut jännä seurata. Heidän suomenkielinen sanavarastonsa on pääosin jostakin 80-luvulta. Se siis kapenee jatkuvasti / korvautuu jatkuvasti englannilla ja myös lauserakenteet sekoittuvat englantiin.

    Saa nähdä mitä tuosta yo-kokeen toisesta osiosta seuraa. Opettajilla on kuitenkin arvioidessaan tietty rasteri päässä vanhastaan - siitä voi olla vaikea päästä eroon. Parhaimmat kokelaat pystyvät toki tuottamaan myös "korrektia" tekstiä.

    Kuten sanoit, kirjoittamisen ja ammattityön välillä painottelu vaatii tasapainoa tai oikeastaan jonkinlaista vuoroviljelyä. Joskus on annettava kirjoittamisen olla ja levätä, ellei tahdo vetää itseään piippuun eli palaa loppuun.

    Omalta osaltani voin sanoa, että pariin otteeseen kirjoittaminen on nostanut minut hyvin läheltä masennusta. Minulla ei ole taipumusta mielenterveyden horjumiseen, mutta suoraan omaan itseen osuneet henkiset iskut kovan yrittämisen jälkeen ovat pistäneet pari kertaa todella matalaksi ja pidemmäksi aikaa. Voin sanoa, että suuntaamalla katseen toisaalle eli kirjoittamiseen, pääsin vähitellen ulos sieltä montusta ja sain asioihin perspektiiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri luin toistamiseen Roslundin Kuohukujaa. Siinä tuosta oman identiteetin pelastamisesta kirjoittamalla paljon.
      Hieno teos. jope

      Poista
    2. jope, Rosenlundilla asia toimii juuri tuohon tapaan (ja rankoissa, eri tavalla rankoissa olosuhteissa)!

      Poista
  45. Kun apurahoista puhutaan niin muistan lukeneeni, että Tsehoville hänen tapaamansa kuuluisa ja rikas venäläinen kirjailija sanoi: "Kiristäkää vyötä ja kirjoittakaa paremmin!"

    Vertaisin kirjoittamista sotilaallisesti kaukopartiomatkaan. Kun lähdet matkalle niin voit olla hyvinkin varustautunut mutta ihan tarkalleen et tiedä mitä edessä on.

    On totta että kirjoittaminen helpottaa ja avaa yhteyksiäkin. Siksi tahtoisin kiittää tämän blogin päätoimittajan humaanisuutta ja sitä että hän on aikanaan avannut keskustelufoorumin meille.

    Mutta emme tiedä tosiaan mihin kaukopartiomatkamme vievät. Joskus iloon. Mutta myös sivullisuuteen ja masennukseen ja yksinäisyyden kokemuksiin.

    Omalla kohdallani kirjoittaminen myös avasi reittiä mielipuolisuuden yöhön ja suljetulle osastolle. Varmastikin sitä edisti tuotokseeni kohdistunut eräältä auktoriteettitaholta tullut vilpitön ja halveksiva naurunsekainen ällistely. Mutta tietysti sillä kertaa oli kysymys koko elämän summasta.

    Ehkä lastensuojeluviranomaisten tulisi kieltää kaikilta isiltä luova kirjoittaminen, koska kuitenkin seuraukset ovat niin arvaamattomia. Kun isä menee kirjoittamisen rintamalle niin emme tiedä katoaako hän sinne.

    Muuten mielenterveyden horjumisen tietää vasta sitten kun se on horjunut ja luova kirjoittaminen aina koputtaa tätä horjumisen ovea.

    VastaaPoista
  46. Marjatalle kommenttiisi 21:45, että noinhan se todellakin on. Myös. Hauskasti ja osuvasti sanottu.

    Kyllä se on niinkin että meidän kommentit täällä jauhaa ja toistaa, ihan samalla tavalla kuin muidenkin, eikä se niin vakavaa ole. Mutta kun taitaa olla niin että iso osa ihmisistä ei jaksa oikein innostua tälläiseen kommentointiin lainkaan oikein mistään aiheesta, niin meidän osamme on sentään innostua ja inspiroitua toisinaan, vaikka ei aina uutta sanomista keksiäkään.

    Eilen ajattelin leikkisästi, että jos minun olisi valittava oman kuvitteellisen teoksen julkaisu ja sille tuhat tuntematonta lukijaa tai sitten tämä kommenttivirta täällä ja sille sekoilullekin niin korkeatasoiset lukijat ja vasta- ja myötäkommentoijat kuin te kaikki, niin ilman muuta valitsisin lukijakunnakseni teidät meri, Marjatta, Jari, Vesa ja Juha. Te riittäisitte noita tuhatta vastaan. Meistä ei tule toistemme kuvia näissä keskusteluissa, usein toistavissa, mutta kyllä uskon, että vaikutamme toisiimme.
    Nythän tämä Hurmekin oli ikään kuin tikusta asiaa, mutta ihan keskustelua siitä syntyi.

    jope

    (Siitä periaatteesta omalla kohdallani kyllä pidän kiinni, että suhtaudun omaan kirjoittamaani kuin kerralla ulos tulevaan puheeseen enkä kelaa kirjoittamaani oikeastaan koskaan takaisin enkä käytä oikolukijaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, tällä kertaa ei ole käyty ollenkaan Juhan aiheessa. En ole ainakaan huomannut. Heh heh!

      On varmaan sama vaikka Juha kirjoittaisit piparireseptin. Meidän suut alkavat suoltaa puhetta tai siis aivot ajatella ja sormet näpytellä.

      Juha voisi saada blogimaailman ykköspalkinnon kommenttikeskusteluista, mutta tiedättekö mitä ne seuraavat suosittuja blogeja listatessa - yksittäisten kävijöiden määrää. Siis jos jossain blogissa käy kolmekymmentä eri ihmistä heittämässä, että onpas hyvä posatus, niin se on suositun blogin merkki.

      Poista
    2. Posatus, juupa juu, minun rakas toistuva näppäilyvirheeni.

      Poista
    3. jope, Marjatta, muut,

      juu, kyllähän se niin on että mekin jauhetaan, mutta kun aikamme jauhetaan vaikka sitten asian vierestä (sori, Juha!), niin kyllä sieltä aina jotain mielenkiintoista nousee - olette te niin hyvää seuraa!

      Poista
  47. Jari, kirjoittaminen on aina myös kaukopartiomatka. Jotkut selviävät hengissä takaisin ja vieläpä pystyvät elämään kokemuksineen sen jälkeenkin. Kaikki eivät pysty - joskin uskon, että monilla on jo jotain matkassaan kun he joutuvat retkelleen ja he tuovat saman muuntuneena takaisin; esimerkiksi pahan iskun jälkeen se saattaa oirehtia psyykkisesti monella tapaa.

    Kaukopartiomiehet käyttivät metaa tai siis pervitiiniä selvitäkseen. Jotkut kirjailijat voivat käyttää vaikkapa alkoholia tai kannabista. Pahimmillaan - kovassa henkisessä rasituksessa ja jo valmiiksi olemassaolevalla altistuksella - kannabis saattaa laukaista psykoosin. Tiedän tällaisia kirjoittajia. Ei ole ollut helppo seurata heidän parantumistaan.

    Kirjoittaminen itsessään on vaarallista silloin kun mielenterveys on horjunut. Tai ainakin kirjoittaminen ammattimaisessa merkityksessä. Täytyy olla jonkin verran defenssejä ja terveyttä, ettei se rasita liikaa. Itse en ole koskaan ollut siinä pisteessä, että kirjoittaminen olisi murtanut minua. Olen keksinyt sen defenssikseni ja onnistunut (ei tietenkään yksin omaa ansiotani, niin vain on käynyt, systeemini on arvioinut oikein).

    Minua ovat lyöneet lakoon aivan muut tahot, jotka joskus ovat kyllä liittyneet kirjoittamiseen mutta eivät suoraan. En ole koskaan masentunut esimerkiksi kovastakaan kritiikistä, ollut korkeintaan muutaman viikon "vittuuntunut" ja siitä sitten sisuuntunut uudelleen.

    Vaikka olen kokenut liiallisen aistiärsytyksen vuoksi hetkiä, jolloin todellisuus alkaa vuotaa tajuntaan liian suurella paineella (yksinkertaisesti luhistaa sitä rajaa joka on tietoisuuden ja maailman "kaaoksen" välillä), en ole koskaan käynyt sen rajan tuolla puolella, jossa oma persoonani olisi luhistunut tai hajonnut. Nämä kokemukseni eivät liity varsinaisesti niihin jaksoihin, joissa voin sanoa käyneeni pitkään jatkuneen kuormituksen jälkeen masennuksen porteilla.

    Se mistä olen puhunut masennuksena on pikemminkin omalla kohdallani ollut väsymistä, sitä että jaksamisessa on tullut raja vastaan ja olen vain lamaantunut joiksikin ajoiksi.

    VastaaPoista
  48. "Parantuminen" on ehkä väärä sana ylipäätään. Psykoosin jälkeen ihminen on toinen, ikään kuin toisen kerran koottu. Ainakin oma kokemukseni on, että olen tekemisissä toisen ihmisen kanssa kuin sen jonka joskus jotenkin tunsin. Voihan toki kyse olla myös omasta perspektiiviharhasta.

    VastaaPoista
  49. Ylilääkärini sanoi aikanaan, että kaikki voivat mennä psykoosiin. - Tämä pitäisi muistaa. Se koskee siis myös psykiatreja. - Kirjailijan urhoollisuutta on siinä, että hän kumminkin ottaa riskejä.

    Niin. Katsoin nyt vasta Hurmeen puheen. Teki mieli kirjoittaa jotain.

    Jäin vaikutelmaan, että paikalla oleva yleisö oli täysin toisessa suunnassa ja Hurme toisessa. Hurmeen kasvoilla kävähti hämmennys, epätoivo ja aloin uudella tavalla pitää Hurmeesta.

    Yleisö odotti Hurmeelta koomisia iskuja ja Hurme tahtoi olla erittäin vakava. Yleisö katsoi ohi Hurmeen sinne maalitauluun, jonne oli kiinnittänyt Hurmeen kuvan.

    Olisi ollut mahtavaa kun eräin hetkin Hurme olisi älähtänyt "haistakaa vittu" ja poistunut paikalta.

    Koin että tuohon juntit sanaan sisältyi koko tilanteen aiheuttama närkästys, mutta ainoa sana minkä siinä hetkessä Hurme keksi oli tuo juntit.

    Sinänsä on sekä ruotsinkielisiä että suomenkielisiä juntteja.

    Mutta totta kai kirjallisuutta on tehty hienosti sekä suomen kielellä että ruotsin kielellä.

    Minun kotikaupungissani kaksikielisyys on luontevaa. Ihmiset ajavat omia etujaan sekä suomeksi että ruotsiksi.

    VastaaPoista
  50. Ehkä kohta päästään jotenkin otsikon asiaan. Siis vaikkapa miten elokuva kuvaa Hurmetta ja hänen palkintotilaisuuden yleisöään? Miten Lynch sitä dramatisoisi? Minkälaiset painopisteet hän asettaisi?

    Lynch tuo äkisti huonoon mieleeni poseerailun. Mutta joskus poseerailu on keino välittää asian ydin.

    Mikä siis olisi ollut mister Lynchille keskeisintä Finlandiatilaisuudessa?

    Näytelmäelokuvan keskeinen moraali on paikantaa huutomerkki.

    Tämä on ollut näytelmäelokuvan historian tärkein ja valtavin tehtävä kautta sen historian.

    VastaaPoista
  51. Sallikaa mun taas vaihtaa aihetta.
    Etusivu uusiks taas.
    Tässä on nyt kova juttu. Aloitan korrelaation hakemisen inhokki Trumpista. Palauttakaa mieleen reaktiot Trumpin kourimispuheisiin.
    En voi olla miettimättä, koska mulla sellainen luonne on, että kuinka moni näistä tämän alla olevan linkin (HS) kulttuuri-ihmisistä kertoi yökötyksestään Trumpin toimintaan ja naisia halventavaan toimintaan. Arvelen että suurin piirtein kaikki. Onkohan noissa linkeissä sama nauhoitus vai vielä pahempaa kamaa.
    Heja! Konst!

    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005471904.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=2&utm_source=tf-oth

    Näissä tilanteissa jotenkin tulee lihaksi ne jutut, koodit, kuplat jne. jotka mua pännii ja joita tuon esiin uudestaan ja uudestaan. Siis se kuinka jengi x joka pitää itseään moraalin ja korrektin vartijana, ei ole sen kummempi kuin inhokkinsa jengi y.

    Ei siis mitään ensimmäistä kiveä, mutta totetamus että tälläinen on ihminen, todella valitettavasti.

    Totta kai tässä kulttuurinokat saa nyt nenilleen. Saa nähdä yhdistääkö tätä kukaan samalla tavalla kuin mun mieli.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Saa nähdä yhdistääkö tätä kukaan samalla tavalla kuin mun mieli."
      -Tarkoitan siis julkista keskustelua. En teitä. Pitäisi kyllä sillä ihan trumpin puheet siinä on kysymyksessä, ja teot.
      Tässä tulee aina mun heikosti salattu katujätkä puoli esiin. On se korrekti ja oikeamielinen, jonka elämänkatsomus perustuu toisten, tyhmien, junttien murjomiselle.
      Mutta annas olla kun tämä punaviherpappi, oli sitten vaikka teatteriohjaaja niin kuin moni noissa linkeissä, paljastuu samikseksi inhokkinsa kanssa, niin multa tulee kyllä, että olisit pitänyt turpas vaan kiinni!

      Joo, en ole aggressiivinen enkä negakaan nyt. Tosiasoiden paljastuminen vaan kuorii roolit niin varmasti.

      (Onneksi viimeinen sana ei kuitenkaan ole ihmisen käsissä, vaikka täällä on.)

      Sitä en tiedä onko tuollainen paljastuslista hyvä asia, ehkäpä ei, mutta mun pointti ei ollut tässä nyt siinä. Vaan paljastumisessa omaksi inhokikseen. Ja sama laajemmin. Se mun ikiaikainen meta-aihe tästä myös. Kahdet säännöt.

      jope

      Poista
  52. jope, tarkoitatko siis että nämä miesohjaajat jne. olivat isossa rintamassa kritisoimassa Trumpia, koska se sopi heille, vaikka itse ovat ideologiastaan huolimatta ihan samassa rintamassa?

    onhan tuo todella yököttävää luettavaa. ilmeisesti valta sokaisee. minä olen harvoin kuullut miehiltä edes tuollaisia juttuja (siis läppää siitä, mitä he haluaisivat kenellekin naiselle tehdä) saati että jotain opiskelijoita, alaisia tai muita hierarkiassa "alempana" olevia oltaisiin kourittu jne.

    ilmeisesti teatterimaailma on ihan oma juttunsa, se kun on aina jonkinlainen yhteisö enemmän kuin esimerkiksi kirjailijoiden satunnaisempien kohtaamisten maailmat. varmaan joku voisi kertoa tällaista joltakin kirjoittajakurssiltakin.

    VastaaPoista
  53. siis tarkoitin että ovat ihan samassa kähmintärintamassa...

    VastaaPoista
  54. OK, mitä tähän sanoisi, "pojat on poikia jne." Huh huh!

    Tulee mieleen, että onko tämä paska melkeinpä totuus tiettyjen ikäluokkien miehistä, varsinkin sellaisista, jotka ovat saaneet jonkin aseman ja paikan ja pääsevät näyttämään omaa asemaansa.

    Ei varmaankaan ole koko totuus, mutta osatotuuskin on ruma. Minusta on sinänsä ihan oikein, että tällainen sikailu paljastetaan. Toivottavasti siitä seuraa jotain hyvää.

    Jännää, että naisten (johtajien) harjoittamaa kähmintää tai muuta ei ole tullut esiin. En kyllä usko, että sitä on tässä mittakaavassa, mutta varmaan kuitenkin jonkin verran. Myös siitä olen kuullut puhuttavan ja pieniä kokemuksia on itsellänikin, tosin hyvin pieniä.

    VastaaPoista
  55. Juuri tuota tarkoitin, mitä tuolla alussa kysyit.
    Voin olla väärässäkin mutta juuri tuosta viiteryhmästä, kulttuuri-ihmisten korrektinvartijoiden ryhmästä Trump eniten tuomittiin (mikä oli sinänsä ihan oikein) ja samalla tietenkin oma moraalinen status nousi.
    Nuo oli aika hurjia tekstejä.

    Odotan keksiikö kukaan toimittaja verrata näitä teatterilaisia trumpiin ja kumppaneihin, mikä olisi ihan oikein.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapuri tiputti taas meille kulttuurilehti Seiskan. Siinä on juttu teatterilaisten syytettyjen listasta, joka on tarkentunut kuuteen henkilöön: kaksi eturivin näyttelijää, kolme ansioitunutta ohjaajaa ja yksi eläkkeelle jäänyt professori.
      Minusta listan laatineiden pitäisi nostaa asia kunnolla julkiseksi nimien kera eikä vihjata. Kun piirit ovat pienet ja tyypit kuulemma kaikkien tuntemia, niin ihmiset arvuuttelevat, ja nyt jokainen noihin ammattiryhmiin kuuluva on epäilyn alla.

      Trump oli jäävuoren huippu.
      Se ei lievennä hänen tekojaan, että on muitakin yhtä pahoja.
      Nämä paskiaiset eivät tietenkään ole lähteneet julistamaan, että kyllähän sitä minäkin. Näin se menee.

      On muuten aika asenteelliset otsikot tämän lehden kannessa. 'Reetu pakeni eroahdistusta ulkomaille, haen naisen Aasiasta' ja 'Kohu-Cheyenne masentui mustamaalauksesta, haudoin itsemurhaa'. Miksei Törky-Reetu jos Kohu-Cheyenne?
      Miksi ylipäänsä nimitellään masentunutta? Heräsi myötätunto tuota naista kohtaan.

      Poista
  56. Minäkin jäin miettimään ja muistelemaan että olenko kuullut vastaavaa, siis noin törkeää puhetta, miehiltä edes sellaisissa tilanteissa omissa piireissä, joissa aika vapaasti on puhuttu naisista. En muista. Totta kai olen minäkin kuullut seksististä puhetta, mutta en pahempaa kuin naistenkaan suista. Enkä tuollaista mitä noissa jutuissa. Itse asiassa naisista on puhuttu vähemmän kuin moni uskoisi. Seksistä suoraan vielä vähemmän. Mun tuntemat porukat eivät ole noin avoimia noissa asioissa olleet.

    Voi olla että suhteellisen pieni ystäväpiiri ja se että seura tekee näköjään kaltaisekseen on voinut olla vaikuttamassa.
    Pikkupoikana tuollaisia pillujuttuja kuultiin ja puhuttiin muttei aikuisena ainakaan tuollaista, tai ainakaan lähelläkään tuohon saakka menevää.

    Onko tässä taustalla vaikuttamassa Turkka-myytti?
    Sillähän oli myös rivot jutut. Onko esittävän taiteen alalla jokin malli, että siellä pitää tuolla tavalla olla rivo ollakseen "rehellinen"?
    Minä en oikeastaan halua kuulla tuota nimilistaa.
    Mun ensimmäinen intuitio liittyi Trumpiin, mutta se on tässä sivuseikka. Vaikka myös tuntui siltä, että pyhä aikalaismoraalinen kulttuuriperhe sai tässä maistaa omaa lääkettään. Mutta se kannattaa unohtaa. Tärkeintä on että tuollaista ahdistelua tuottavat tavat loppuvat ja nuoret naiset ja nuoret miehet saavat olla rauhassa missä sitten kulkevat ja mitä tekevätkin. Toisaalta uskon ja haluan uskoa että ylivoimaisesti suurin osa teatterilaisista ja elokuvantekijöistä ei liity ahdisteluun mitenkään.

    jope

    VastaaPoista
  57. Minusta tässä on taustalla ala, yleismaailmallisesti, ei Turkka. Pohdin aikanaan, miksi Björk karkasi ja katosi kesken Lars von Trierin ohjaaman Dancer In The Dark leffan teon. Myöhemmin selitettiin, miten herkkä Mimosa tämä Björk onkaan. Björk on vahva nainen. Ehkä hänet ostettiin hiljaiseksi - EHKÄ. Tätä en sanoisi kenellekään toimittajalle, täällä vain esimerkkinä siitä, mkiten juorut voivat lähteä liikkeelle.

    On myös muistettava, että häirintä on kaiken kaikkiaan harvinaista. Kun kaikki kerätään yhteen vuosikymmenten ajalta, se näyttää paljolta.

    Minusta näissä taidealojen tapauksissa pitäisi siis nostaa syytteet siitä mitä tällä hetkellä tapahtuu ja on tapahtunut lähimenneisyydessä ja lopettaa yleistävä listaaminen ja ikivanhojen juttujen kaivelu salaisissa someyhteisöissä. Tai saa niitä siellä kaivella, mutta ei ole syytä tuoda julkisuuteen leimaamaan myös syyttömiä. Salaisilla sivuilla ihmiset voivat myös yllyttää toisiaan liioitteluun ja hurmahenkisyyteen.

    Jari kirjoittaa hyvin omassa blogissaan liian varovaisuuden tuomisesta kouluun. Opettajan on puututtava myös koskettamalla.
    Muutoin koulu lakkaa olemasta koulu ja muuttuu tiedonvälityslaitokseksi.
    Olen halannut tukea antavasti ja rohkaisevasti poikaa, joka kirjoitti synkän tunnustuksen, hätähuudon, englannin esseessään itsemurhan houkuttelevuudesta. Aihe oli Today ja useimmat kirjoittivat siitä, mitä ovat harrastaneet ja syöneet ja kenen kanssa hengailleet sinä päivänä. Tämä poika ei tehnyt itsemurhaa silloin, vaan virkosi. Seurailin häntä ja keskustelin myös hänen äitinsä kanssa. Hän, jo aikuinen mies, tappoi itsensä muutama vuosi sitten, ikävällä tavalla.
    Unto puolestaan ajeli eräänä iltana Kuhmossa Venäjän rajalle sadan kilsan päähän hakemaan erästä perukan poikaa kouluun. Koulussa vain kokoustettiin ja pohdittiin, kuka tekee ja mitä ja milloin, kenen velvollisuus olisi tehdä mitäkin. Koulupelkoinen kärsi kotonaan päivästä toiseen. Olen ihan varma, että siellä on ollut käsi suojelevasti harteilla. U sai moitteita omin päin toimimisestaan, olisi kuulemma pitänyt olla kaksi henkilöä ja ehdottomasti kuraattori toisena. Poika tuli kouluun.

    Silloin kun välitetään, niin silloin myös kosketaan. Normaali ihminen tietää, mikä on normaalia. Tätä normaaliutta ei saa sekoittaa missään ihmisten yhteisöissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin tarkennuksia tuohon koulupelkotapukseen. Kyseessä olikin tyttö, jota äiti tuki kotona olemisessa, piti piikanaan. Tytön normaali koulunkäynti ei pitemmän päälle onnistunut, mutta hänelle löytyi paikka sairaalakoulussa.

      Vielä lisään, että häirinnän esiin nostaminen on hyvä asia.
      Sen ympärillä taphtuva liioittelu saa pahaa aikaan. Kunpa ihmiset malttaisivat.
      Jospa tilanne rauhoittuu ja saadaan aikaan pysyvämpi asennemuutos siellä, missä se on tarpeen ja heissä, kenelle se on tarpeen.

      Poista
    2. Olipa hienoja esimerkkejä välittämisestä, Marjatta! Juuri noin pitää rohjeta toimia. Silloin tietää, että on tehnyt sen mikä täytyy tehdä.

      Nykyiset ja lähimenneisyyden
      ahdistelijat ihan reippaasti kohtaamaan omat touhunsa. Jos on pokkaa vahingoittaa toisia, pitää olla myös pokkaa vastata teoistaan. Ei enää johtopaikoille tällaisten jälkeen.

      Poista
    3. Tossa jopen turkkapointissa voi joissain tapauksissa olla perää.

      Poista
    4. Eli lihallisuus, kärsimys ja seksuaalisuus vievät "perille" ilmaisuun ja toteen...

      Poista
    5. Raiskaus on ollut, ja onko vieläkin, yksi harjoitusmuoto teatterialan oppilaitoksissa. Harva on kyseenalaistanut sitä.
      Turkalla oli kaikkea äärimmäistä, samoin Jussi Parviaisella lähes näihin päiviin asti. Parviaisellahan oli vielä muutama vuosi sitten avoin, naisia halventava juorublogi, josta näin jossain karmeita otteita.
      Joku kyllä nosti muistaakssni syytteenkin.

      Syytteitä toivon myös nyt. Jos kaikki jää tähän mitä nyt, juoruilun tasolle, niin olen pettynyt.

      Poista
    6. Minäkin luin Jarin kirjoituksen ja tässä Marjatan mahtavat esimerkit, ja tuo on varmasti todella vaarana kaikilla aloilla, joissa pitää todella välittää.
      Kouluissa kuin ollaan vielä siirtymässä digitaalisaatioon, jota voisi rumasti nimittää myös opetuksen ja kasvatuksen robotisoinniksi, niin vaara on kaksinkertainen. Opettajahan voi kohta pitää yhteyttä oppilaisiin sähköisen portfolion kautta.
      Tytärkin on kertonut, ja on vielä perusopetuksessa, siitä että kaikille on jaettu oma tietokone. Pahimmillaan tämä mahdollistaa opettajan vetäytymisen tämän robotisaation kanssa. Ja jos tämä sometuomarointi jatkuu niin ymmärrän kyllä osittain myös opettajia. Ketä tahansa voidaan syyttää milloin tahansa mistä tahansa.
      Minusta ihminen joka näkee jo lähtökohtaisesti aikuisen ja nuoren normaalin kohtaamisen jotenkin seksuaalisena tilana, on omien fantasioidensa vanki. Voiko sellaisesta ihmisestä tehdä ilmoituksen?
      Mulle tulee täsä taas mieleen yksi vaarallisimmista sanoista mitä maailmassa on: nollatoleranssi. Sana ja tavoite on aina hyvä, mutta sitä ei osata toteuttaa käytännössä koskaan oikein, se muuttuu helposti tiedostetun ja tiedostamattoman koston välineeksi ja sen huutaja pesee aina itsensä tuon nollatoleranssin ulkopuolelle puhtaaksi.
      Muistan sen McCarthykomissio- torin aina.

      Se ihan vähä mitä teatterin kanssa tekemisissä olleita tiedän henk.koht. niin väitän että Turkka-myytti on kyllä siellä taustalla jossakin määrin. Voi olla että tämä on oma stereotypiani, mutta voiko esittävän taiteen tekijä olla ujo, arka, vetäytyvä, estoinen ja pidättyvä niin kuin esim. kirjallisuudessa on mahdollista? Jokin rajuus tai sillä meneminen kai kuuluu tuohon lajiin. Aika ahdistava pallo jalassa jos niin on.

      Lopuksi vielä vanha kantani että vaikka määrällisesti naiset joutuvat kohtaamaan ylivoimaisesti suurimman osan ahdistelusta niin määrän vuoksi ei pidä unohtaa myöskään miehiä.
      Hyvin suorasukainen ehdotteluhan on nykyään arkipäivää, jota miehet eivät ole aiemmin nimenneet ahdisteluksi. Ehkä nyt pitää alkaa.
      Vanhojen kaivelemisessa tulisi kuitenkin joku raja olla ja aloittaa puhtaalta pöydältä, en kaipaa tuomittuja, mutta jokin säädyllisyys olisi hyvä seksipuheisiin ja sellaiseen vapautumiseen saada takaisin.
      Innokas metoo-asian kannattaja, joka samalla kannattaa ja demonstroi kaikkia seksuaalisen "vapautumisen" muotoja ja puhuu avoimesti omasta seksielämästään niin kuin aamupuurosta, on minusta paradoksi. Tässä voisin mainita parikin julkista nimeä.

      Itse en ole kaupunkilaisliberaali seksuaalietiikassakaan. Tässä asiassa mulla ei ole siis ristiriitaa.
      Totta kai tajuan että seksuaalista ahdistelua on ollut aina, mutta nämä kaksi em. asiaa ovat minusta samaan aikaa yhteensovittamattomat.

      jope

      Poista
    7. (Selvennys hämärään vertaukseeni. Se tori, johon yllä vittaan ja vertaan jenkkien harhaiseen kommarivaino-komissioon, oli tietenkin se mikä televisoitiin suorana lähetyksenä muutama vuosi sitten, ja jossa tuomittiin valtavan yleisön ja laajan samamielisen taiteilijakuntajoukon yhteishurmassa yksi huono, mitätön ja surkea facebook-päivitys ja jossa naiskansadenustaja laskeutui kyykkyasentoon, kohotti nyrkin ja huusi kuin heavylaulaja: nollaaatoleraanssiii!... ja yleisö huusi takaisin. Siellä olisi voitu laulaa J.Karjalaista mukaellen Me ollaan oikeassa kaikki/ ja oikeinsilmin katsotaan ja se olisi mennyt läpi.
      Muistan ne selkäpiitä kulkeneet kylmät väreet aina. Tajusin mitä jo muutamista lausutuista sanoista poliittisesti kiihottunut kansanjoukko ja toisensa löytänyt taitelijakansalaiskaarti voi saada aikaan Suomessakin. MeToo on supertärkeällä asialla, kannatan sitä sydämestäni, tyttäreni vuoksi varsinkin, mutta toivottavasti kansanjoukot eivät pääse näissä asioissa minkäänlaiseen nollatoleranssi-huumaan ja asiat ratkaistaan tosiasioiden pohjalta viranomaismenetelmin.) jope

      Poista
    8. Eilen Pressiklubissa Vihreiden Emma Kari sanoi, että koulussa saisivat tytöt olla rauhassa, siis jotenkin noin, eikä kukaan huomauttanut, että kouluissa ja opistoussa juuri pojat ovat selkeä enemmistö häirityissä. En halua mitätöidä juttua tyyliin "mutta kyllähän miehiäkin...", mutta kyllä tuossa kohtaa olisi voitu oikaista Karia. Mutta niin tyypillistä, ettei kukaan viitsinyt tai ehkä enemmänkin tässä tapauksessa uskaltanut.

      Poista
    9. Kiinnitin huomiota samaan. Ja sitten se jenkkijuttu, jossa todettiin, että vaikka tämän kampanjan oheisvaikutuksena "menee mukana viattomiakin" niin ei voi mitään, se hinta pitää maksaa, oli myös hyytävää tekstiä. Senkin Kari ohitti noin vain.
      Juha, tämä ei ole mulle mikään poliittinen kysymnys, mutta tämä jengi joka on samaan aikaan alleviivaavan arvoliberaali mutta kuitenkin uusmoralistisen puhdistusintoinen, edustaa mulle tämän ajan kolkytlukua, ruskeita paitoja. Nämä hyvinvoinnin lapset jotka ovat valikoivan relativistia, arggh, parasta että vaikenen enkä sotke tällä nyt tärkeää keskustelaua.

      jope

      Poista