tiistai 14. marraskuuta 2017

"MIKSI EI PUUTUTTU AJOISSA?"



Näin huutaa Iltalehti 3-vuotiaan puukotusta kauhistellen. En jasksanut edes lukea itse juttua. Eli mitä olisi pitänyt tehdä enemmän? Sulkea isä lukkojen taakse etukäteenkö? Oikeusprosessi laajennetusta lähestymiskiellosta oli kesken. Nyt taas sosiaalityöntekijät televisioon kommentoimaan asioita, kun ihmisten järkytystä ja neuvottomuutta pitää joidenkin julkisesti edes jotenkin muotoilla hallittavaan muotoon. Sossuilla on tässä papin ja psykologin rooli. Ei käy kateeksi heitäkään. (Nyt vain enää puuttuu, että joku käyttää tilaisuutta poliittisesti hyväkseen ja viittaa resurssipulaan.)


38 kommenttia:

  1. Tuo muotoilemasi kysymys on tosiaan juuri se surullinen virke, mikä kuullaan aina. Sillä ilmaistaan hämmennystä ja kuvitelmaa, toivetta hallittavuudesta.
    Porvoon uutinen oli yksinkertaisesti hirveä.
    Mulle tuli heti mieleen myös se äiti sisä-Suomessa joka ajoi bussia päin ja surmasi lapsensa ja itsensä. Ensimmäisen tekijä selitti aiemmin perheessä käyttämäänsä väkivaltaa kulttuurieroilla, millä jälkimmäistä voi selittää?
    Voiko näitä selittää millään? Siis millään muulla kuin että paha ja sen seurausväkivalta on meissä, tai ainakin meistä, aina läsnä.

    Yksi hämmennyshuuto on tuo epätoivoinen selitys "resurssipulasta" kaiken takana. Muutama vuosikymmen sitten se oli yhteiskunnan vääristyneet rakenteet.
    Me olemme avuttomia, mikään palvelu jonka kunta järjestää ei poista maailmasta pahaa - silti tietenkin pitää heikkoja ja järkkyneitä auttaa ongelmissaan parhailla mahdollisia tavalla, nuoria varsinkin. Ja suojella tietenkin lapsia kaikin keinoin ja koko ajan, kustannuksista piittamatta. Mutta paha ei poistu silti.

    -

    Vihaani ette saa... Ymmärrän kyllä, mutta samalla en ymmärrä. Vihaaminen ei kannata yleisesti ajatellen, mutta kukin vastatkoon omastaan. Suurimman vääryyden kärsineet tuntekoot mitä haluavat. Joku kykenee olemaan vihaamatta, joku ei. Piispa Mäkinen sanoi Turun terrorimurhien jälkeen, että hän (tekijä) on yksi meistä. Kaunista. Olisiko hän sanonut sen murhattujen hautajaispuheessa uhrien omaistan silmien edessä? Miten hemmetin paljon me selitämmekin pahaa pois milloin milläkin syyllä omaksi mielenrauhaksemme, tai mikä pahinta ( ! ), ottaaksemme kantaa, mutta varsinaiseen tapahtumaan ja sen uhreihin eläytymättä. Joskus tapahtumia täytyy katsoa sellaisina kuin ne ovat tapahtuneet, ilman turvalauseita (resurssipula tai kristillinen humanismi) tai muuta poisselittävää tekijää.

    Sosiaaliviranomaisilla on hurja työ, mieletön vastuu tälläisten tapausten etukäteen estämisessä, kaikki sympatia myös sinne.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun Eerikasta puhuttiin A-studiossa heti tapauksen jälkeen, joku sosuaalityöntekijä otti esiin resurssipulan. Ikään kuin sillä olisi ollut tuossa tapauksessa jotain merkitystä. Suoraan sanoen minua vitutti helvetisti tuollainen opportunismi.

      Poista
  2. Tällaisten tapahtumien jälkeen on pakko puhua, mutta mikään puhe ei peruuta tapahtumia, tuskin mikään puhe niitä myöskään täysin estää.

    Pahuutta on niin kauan kuin on ihmisiä. Mikään rakenne, puuttuminen tai muu ei poista täysin pahuutta. Pahuudessa ei ole kyse tekijän yhteiskuntaluokasta, etnisyydestä, sukupuolesta tai mistään sellaisesta, johon asia yksinkertaisesti palautuisi.

    Pahuus on dynaamista, tapahtuvaa. Nämä tapahtumat ovat kauheita. Mitä sana pahuus oikeastaan edes tarkoittaa? Sekin on vain yksi tapa käsitteellistää jotain, mitä ei tahtoisi tapahtuvan. Tässä tapauksessa pahuus oli varmasti itsekkyyttä, epätoivoa, sairasta halua omistaa ja kostaa. Ehkä myös raa'in mahdollinen ratkaisu asioille, joiden vyyhtiä emme aivan tiedä. Ei ainakaan mitään hyvää.

    VastaaPoista
  3. Sosiaaliviranomaisten toiminta oli hidasta Eerikan tapauksessa, ja niin on ollut tässäkin. Tappajan vaimo oli jo elokuussa hakenut lähestymiskieltoa ja asia on yhä vielä hoitamatta. Kieltoahan haetaan, kun uhka on päällä ja sitä on koettu jo jonkin aikaa, ei pitäisi viivytellä.

    Kiellot eivät aina pysty estämään, jos tappaa haluaa, mutta olisihan se vaikeuttanut lapsen kohtaamista, jos olisi viety mieheltä avaimet entiseen kotiin.

    Huomasin kouluissa isoja eroja oppilaiden asioihin puuttumisessa. Toisissa toimittiin heti, vanhemmat soitettiin ktiisitilanteissa koululle kesken päivän ja toisissa asioita kasattiin palavereihin viikkojen päähän.

    VastaaPoista
  4. Riskien hallinta pitää maksimoida, että pahuuden vaikutukset voidaan minimoida.

    Kun olen prosessi-ihminen niin korostan toimivien prosessien kuvaamista ja toteuttamista.

    Hallinnossa on tärkeätä se, että proseseja ei peitellä vaan ne nähdään ja myönnetään ja niitä varten annetaan tarvittavat taloudelliset ja muut voimavarat.

    Silti on toiminnan harmaa vyöhyke - tyhjän kauhu - jota ei mistään oppikirjoista pysty opiskelemaan ja toimitaan selkäytimen varassa ja silloin syntyy tragedioita, joiden jälkeen on mahdollisuus arvosteluun, jos sitä tahtoo.

    Mutta kuitenkin mielellään oppivaan arvosteluun.

    Toimijoiden kesken on aina itsekritiikki paikallaan.

    Mutta populististista viranomaisten syyllistämistä en hyväksy.

    Papeilla ei pitäisi olla muuta sanottavaa kuin että: "Anteeksi kun meidän jumalallinen suojelusenkelijärjestelmämme ei toiminut."

    Näinhän ei tapahdu. Kyllä syyllisyys menee sinne ylityöllistettyjen sosiaalityöntekijöiden niskaan. Papit pääsevät vähällä.

    Tilanteissa toki pitäisi huolehtia kaikkien osapuolten tarpeista.

    Pahoja tekoja sikiää itsetunnon loukkauksista ja katkeruudesta ja niiden kanssa yksin jäämisestä. Tätä tilannetta pitäisi aktiivisesti hoitaa vaikkakaan pahuuden olemusta ei näinkään lopullisesti pysty selittämään.

    Naiset tekevät pahoja tekoja ja miehet tekevät pahoja tekoja, mutta usein miehet ovat heikoilla eivätkä lähde aktiivisesti etsimään apua, joten sitä pitäisi aktiivisesti heille osoittaa.

    Miestyöstä pitäisi huolehtia. Jos vastassa on entinen vaimo ja naissosiaalityöntekijät niin mies tuntee jäävänsä ehkäpä todella jyrän alle. - En nyt kommentoi yhtään mitään yksittäistapausta.

    Tilanne testaa. Kyllä siinä selittämätön pahuus toteutuu kun käytännössä ryhtyy murhaamaan pientä lasta. Siinä tapahtuu käsittämätön kynnyksen ylitys.

    VastaaPoista
  5. Marjatta, kyllä se on juuri noin, viranomaisten puolelta katsottuna. Riippuu paljon siitä, ketkä hoitavat asioita. Silloin kun on akuutti tilanne, ei voida odottaa viikkoja tai jopa kuukausia. Valitettavasti byrokratia on usein hidasta, ja jos ei tajuta katsoa asioita todella herkästi, lopputulos voi olla tämä. Voi tietenkin myös olla, että isä oli päättänyt tehdä tällaisen teon, ja se olisi toteutunut kaikesta huolimatta - ketään kun on mahdotonta vangita ennen tekoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laajennetun lähestymiskiellon viipyminen johtuu oikeusprosessista, ei sosiaalitoimen viivyttelystä. Kun asiasta valitetaan hovioikeuteen, aikaa kuluu. Lukothan äiti olisi voinut vaihtaa, mutta ei avaimia sossu voi ottaa pois. Oikeusvaltion varjopuoliahan nämä ovat, ei voi mitään. Pitäisi lakia muuttaa. Minultakin on lapsen äiti kysynyt, voinko tehdä uhkaavalle miehelle jotain (mies oli asiakkaani). Neuvoin hakemaan lähestymiskieltoa mutta nainen tiesi miehen vain uhottuvan siitä. Mies puukotti naisen. Ei siinä ollut mitään tehtävissä. Itse nielin suuttumuksen ja turhautumisen systeemiä kohtaan.

      Poista
    2. No sitten oikeusprosessit ovat liian hitaita, kuten yleisesti tiedetään, mutta kyllä luulen, että ihan lähityössäkin voitaisiin tehdä jotain enemmän, esim. pitää suojattomat turvakodissa näiden käsittelyiden alla. Jo elokuussa, kun tapaamisia oli muutettu ja määrätty valvotut lyhyet tapaamiset, tyyppi oli sanonut olevansa räjähtämispisteessä, ja nyt oli tulossa uusi käsittely. Eikö ole ohjattu mielenterveyspalveluihin?

      Liika byrokratia ja omissa lokeroissa pysyminen haittaa asioiden hoitamista. Tehdään tarkkaan oma "tämä kuuluu meille" -osuus", ei muuta.
      En osaa antaa esimerkkejä sosiaalitoimesta, mutta vertaan kouluun. Omana aikanani osa opettajista oli sitä mieltä, että vastuu päättyy, kun sulkee koulun oven ja osa ohjasi oppilaita myös koulupysäkillä ja illalla, jos tapasi kirjastossa. Ihmissuhdetöissä pitäisi omaksua kokonaisvaltainen tapauskohtainen asenne, ei työtuntipainotteista.

      Se lukkojuttukin on vaikea, kun asumismuotona on kerrostalo, kuten tällä äidillä. Taloyhtiö yleensä vaihtaa kaikki avaimet, liian kallista yhden asunnon omistajan kustannettavaksi.

      Ikävä juttu, aivan kauhea. Äidillä valtava suru ja syyllisyys, ja varmaan monella muulla, lievemmin.

      Poista
  6. Mun kipeä osumakohta on se kun näen vanhempia lastensa kanssa tilanteissa joissa vanhemmilla ei ole mitään kontaktia pieneen lapseen. Toki on selvää että kukaan ei jaksa aina olla superläsnäoleva, mutta metroissa, ratikoissa jne. näkee paljon tilanteita joissa näkee vanhemman elämänhallinnan pettäneen ja lapsi kulkee mukana yksin kaiken keskellä kuin yksinäinen tähti. Äiti,isä saattavat olla enemmän tai vähemmän kännissä tai huumaantuneena digisälään mitä kännykkä jakaa.
    Olen soittanut myös poliisin paikalle kun keskustassa juoput tai pilvessä oleva äiti piti rattaissa pientä lasta isossa huutavassa suuressa ns.susikoira- päihderemmissä. Odotin sivussa ja katsoin että maija ajoi paikalle ja jätin sitten tilanteen. Hätäkeskus kehotti toimimaan aina niin, jos on vähänkin varma epäilys että lapsi ei ole turvallisissa käsissä.
    Joskus, pari kertaa, ratikassa iloista läsnäolevaa vanhempaa olen päinvastoin kehunut tavasta olla läsnä. Kuulostaa varmaan nololta näin kerrottuna, mutta itse asiassa ihan luonnollinen tilanne Siinä muun normaalin small talkin ohessa tuollaista voi sanoa.

    En ole mikään ihmeisä minäkään omassa lapsisuhteessani, mutta saan suurta iloa kun näen että isä, äiti ovat läsnä varsinkin pienen lapsensa kanssa. Pienen lapsen nauru kun isä tai äiti leikkii, vaikka ilmeillä vauvan kanssa metrossa tai ratikassa on parasta mitä kaupungilla voi nähdä! Silloin en mieti länsimaiden tuhoa enkä kansainvaellustsunameita.

    Jari Sinkkonenhan on mulle jumalasta seuraava. Pidän kaikesta mitä hän yleensä sanoo ja toivoisin että hänen viisaudestaan otettaisiin oppia. Jari voisi hoitaa puolestani diktaattorina suomalaisen yhteiskuntapolitiikan päätöksenteon, Kari Uusikylä diktaattorina kaikki opetus- ja kouluasiat ja muut asiat sitten jäisivät vain demokraattisen parlamentarismin ratkaistaviksi.

    jope

    VastaaPoista
  7. Some! Hah ha. Tässä perjantain kevennystä joka on pakko jakaa kanssanne vaikka ei tässä ketju nyt varsinaisesti jatku.

    Lehdessä juttu kuinka kaksi reipasta ja ennakkoluulotonta missikaunotarta, Edan ja Sarah, israelilainen ja irakilainen, julkaisivat yhteiskuvan ystävyyden ja rauhan hengessä. Niin kuin pitääkin. Fuck the violence and fundamentalism! No, he olivat vain kuvassa nätisti ja fiksusti, minä sanoin tuon.

    Mutta tästä perhosensiipien liikahduksesta nousikin kuitenkin valtava tuomitseva kohu.
    Ja mistä syystä!? !?
    "BBC:n mukaan kuvasta nousi kohu siksi, että Israelia on syytetty väkivaltaisuuksista ja Miss Irak osoittaa näin tukensa väkivaltaisuuksista syytetyn maan edustajalle. "

    Täh. Irak tässä siis kohisijoiden mielestäkö ei ole väkivaltainen maa eikä varsinainen pukki kaalimaan vartijana?
    Maailman vaarallisimpana paikkana pidetty maa näyttääkin nyt väkivallattomuuden tietä pahalle läntiselle pikkuserkulleen?
    Tämä on oikeasti niin hauskaa.
    Tuo esimerkki on yksi tuhansista, mutta tuntooko teistä siltä, että järki on hävinnyt ihmisten päistä parin viime vuoden aikana kokonaan. Alan kohta ihan oikeasti uskoa kännyköiden tuottamaan säteilyyn joka muodonmuuttaa aivoja. Onneksi mulla ei ole vieläkään ns. älypuhelinta!
    Olkaa tekin varovaisia :)

    – Hän kysyi, voisimmeko ottaa kuvan yhdessä. Vastasin, että olisin iloinen viestin jakamisesta eteenpäin. Sen kuvan tarkoitus oli ilmentää toivoa maailmanrauhasta, Eedan selitti.

    Hyvä kauniit fiksut naiset, onnea kisaan! Somenilittäjävirheidenetsijävihaajat down. Tuntuu kun kaikkea katsoo ja kuuntelee, että jälkimmäisiä tulee miljoona kuukaudessa lisää.

    jope

    VastaaPoista
  8. Eräs toivo on pöhlöydessä. Toivo on siis siinäkin että kaiken maailman missit pelastaisivat maailman tuosta noin vain älyilemättä ja ymmärtämättä historiaa.

    Äly on menneisyyden kahleissa. Äly takertuu menneisiin synteihin.

    Maailma ehkä tarvitsee lähteenkirkasta pöhlöyttä.

    Järki johtaa sotasuunnitelmiin. Järki pohtii toisen nujertamista.

    Täysin historiattomassa pöhlössä nuoressa saattaa olla ainoa toivomme. Hänessä joka ei osaa lukea oikein älyn viestejä.

    Hän joka sanoo: "Ai jaa, must kyl tuntuu et toi sota ei oo niinku mua varte. Ku en o väkivaltane ni voisko kuka olla väkivaltane. Meikithä siin valu ku o hikiväkivaltane."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio juttu tuo missijuttu! Jos kuvan olisi ottanut kaksi älyllistä opiskelijanuorta, ei kohua varmaan olisi syntynyt.

      Minä fanitan satasella noita naisia!

      Poista
  9. Vakavan aloituksen ketjussa tämä ei ole nyt välttämättä oikea paikka, mutta tässä youtubepätkä muutamaan edelliseen kommenttiin, ettei totuus kuitenkaan unohtuisi.
    Naisia voimaannuttavaa sotilaallista feminismiä vai vain surullista?
    Antakaa pyöriä, ja ihmetelkää sitä kuuluisaa kulttuurieroa. Itse näen hyvin voimakkaan nuorten elämäntunteen. Ystävyyttä, halua olla elossa ja ottaa siitä kaikki irti olosuhteista ja miehiä ja naisia erottelemattomasta palvelukseenastumismääräyksestä huolimatta. Jari, tarkkana kohdassa 5:59 !
    Arto Kotro, tätä sinä taidat haluta.

    https://www.youtube.com/watch?v=UKymPfiDsjM

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Siis A r n o K. Hän joka puhuu asepalveluksesta miehiä syrjivänä. jope)

      Poista
  10. Kiitos, Jope. - Kiitos että johdattelit näkemään tuon minkä juutuupista sain sinun avullasi nähdä.

    Minä olisin niin tahtonut olla Israelia puolustava naistaistelija.

    VastaaPoista
  11. Ei sitten ollut yhtään Golda Meirin näköistä soturityttöä hyväksytty tuohon kauniiden naissotilaiden videolle. Eikä Etiopiasta tulleiden mustien juutalaisten tyttäriä. Heh heh.

    Kauneus on katsojan silmässä, mutta on paljon myös lainalaisuuksia, kuten hoikkuus, isot silmät ja tietyt mittasuhteet kasvoissa.

    Eräs toivo on pöhlöydessä, sanoo Jari. Jos nuorisosta tulisikin niin vetelää ja mukavuudenhaluista, etteivät viitsi sotia.
    Kaikessa on hyvät puolensa, sohvaperunamaisuudessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Golda, Indira, mm. ne vahvat naiset on aina hyvä muistaa. Ja mitä tulee noihin etiopianjuutalaisiin niin kauniita ovat hekin. Vastaavia on joissa heitäkin mukana.
      Tuossa videossa minuun vetosi tuo riehakkuus ja absoluuttinen elämäntunne. Naiseus joka säilytetään tuon kaiken keskellä. Nuoruus on nuoruutta kahden vuoden aseellisen palveluksen keskelläkin. Jäin ihan aidosti myös miettimään, että miten noihin suhtautuu feministi. Taitaa riippua siitä millainen. Tuon videon kuvasto jotenkin rikkoo kuitenkin suurimman osan erilaisista oletuksista. Israel, villi ja vapaa naiseus ja Israel Defense Forces samassa paketissa. Multa se ainakin riisuu ryppyotsaisuutta. Voi muuten olla että nauru ja kauneus voivat riisua paljon pahaa, mahdolliset sodatkin. Tuossa videopläjäyksessä oli molempia.
      Ja muistetaan sekin että sillä toisella puolella on yhtä kauniita olentoja. Toivottavasti silläkin puolella saa nauraa ja olla nainen ilman mitään marttyyrijuttuja.

      Nuorena sain monta kertaa, että armeija on siksi ettei sotaa enää syttyisi. Sitten meni jonkun aikaa etten uskonut sitä noin. Noilla neidoilla tuossa videossa asia taitaa olla ihan selvä jo nuoruudesta. Meillä on paremmin, me voimme ihan rauhassa keskustella asepalvelun mielekkyydestä. Ja naisten pakollisesta palveluksesta. En tiedä mitä mieltä itse olen, eikä aina ole tarvis tietääkään.

      Mutta tuon videon näen jotenkin kai nykyajan kannalta väärin, sillä näen siinä naisvoimaa ja feminismiäkin. Ko. armeijassa naiset koulutetaan myös etulinjan tehtäviin.

      jope

      Poista
  12. marjatta

    katsoin tuon videon ja olen täysin sanaton. tai sanotaan, että eivät sanani ainakaan painokelpoisia ole. videon kommenttiosiossa lukuisat ihmiset toivottavat jumalan siunausta israelin armeijalle: god bless you israeli army! en yhtään epäile, ettei siunaisi. on helppo uskoa että siionin jumalan silmää miellyttää, kun nämä lara croftit tähtäilevät kukkivien unikoiden keskellä täysissä kiväärivarustuksissaan pahiksia päin.

    israelin puolustusvoimat taisi olla ensimmäinen armeija, joka sisällytti myös maan naiset yleisen asevelvollisuuden piiriin. video kertoo yhden syyn: on huomattavasti mukavampaa katsella kauniiden armeijanaisten poseerauksia kuin tuhoisia sotakuvia.

    tuossa videossa esiintyvät maastopukuiset naiset voisivat olla muotikuvauksista - estetiikka on kuin pariisilaiselta muotistudiolta, maastopuvun ja sisterhoodin toimiessa rekvisiittana.

    tämä sotapropagandavideo etäännyttää ja häivyttää sodan kauheudet katsojan silmän ulottumattomiin, ja saa lähinnä ihailemaan naisten kauneutta. yksi naissotilaista pitää ylpeän näköisenä sinkoa kädessään. jos kuvaa hieman muokkaisi, niin siitä voisi saada laukkumainoksen.

    bbc:n sotareportterit tekivät pari vuotta sitten dokumentin israelin naissotilaiden elämästä. se kuva oli ihan toinen kuin tämän sotapropagandavideon tarjoama huulikiiltoinen kuva. haastatellut naissotilaat kertoivat, että he joutuivat käyttämään väkivaltaa joka päivä, eli heidän tuli mm. vangita, hakata ja nöyryyttää palestiinalaisia. he kuvailivat miten israelin sotilaista, olivatpa he miehiä tai naisia, leivotaan väkivaltaan ja nöyryyttämiseen tottuneita sotilaita.

    tämän ei pitäisi yllättää ketään. väkivallan käyttö sosiaalisen arvostuksen saavuttamiseksi ei katso sukupuolta. ennemminkin se, että ihmismieli taipuu väkivaltaan sosiaalisen painostuksen alla tai arvostuksen saamiseksi, on hätkähdyttävää mutta valitettavan todellista.

    sota on perseestä, siinä ei ole mitään uljasta, mystifioitavaa tai sykähdyttävää. sota on ihmisyyden häpeätahra, jossa yksilöt kuolevat turhaan ja selvinneet kantavat tuskaa kauhua ja vammoja ruumiissaan ja muistissaan lopun elämäänsä.

    meri

    VastaaPoista
  13. Kuvottavaa sotapropagandaa tämä mielikuvavideo, ja koukuttavakin, koska katsomiskerrat mainitaan miljoonissa, kuten muutamissa muissakin vastaavissa, joissa aseellinen väkivalta on kosmetisoitu naissotilaiden meikatuin hymykasvoin ja silikoniryntäin. Sota tai siihen varautuminen eivät ole iloinen ja seksistinen asia, toisin kuin näissä muotivideoissa annetaan ymmärtää.

    VastaaPoista
  14. kalevi

    päällimäiseksi tunteeksi jää häkellys siitä, miten järjetöntä tämä armeijatouhu on. sota-entusiasteille voitaisiin antaa hevosenlannalla täytetyt sukat, joilla he saisivat hutkia toisiaan sen sijaan, että muut ihmiset vedetään rähinöihin mukaan. sotaa glorifioidaan, vaikka pitäisi glorifioida rauhaa. parasta rauhanaktivismissa on se, että sen ei tarvitse perustua idealistiseen tai edes erityisen positiiviseen ihmiskuvaan, vaan ainoastaan rauhaan.

    meri

    VastaaPoista
  15. "Naisia voimaannuttavaa sotilaallista feminismiä vai vain surullista?"

    Olet oikeassa meri. Tuotahan kysyin itsekin jo tuossa sitaatissani. Kolikon toinen puoli.
    Nämä pätkät tulevat sellaista asevelvollisuuskulttuurista jossa asevelvolliset itse näitä tekevät kun asevelvollisuus koskettaa siellä niin monia erottelematta. Vain ne mustaparrat saavat vapautuksen, se on pieni vähemmistö siellä eikä niistä kukaan oikein tykkää tuon velvollisuusvapautuksen vuoksi. Näin olen ymmärtänyt.
    Muistin tämän videon kun toin esiin toin tuon hassun missiselfien saaman kivitystuomion. Liittyi ikään kuin jatkumoon. Näitähän on netissä vaikka kuinka paljon.

    Itse olen näköjään huomattavan joustava sielu.
    Näen tietenkin tuon mitä sinäkin meri, se on mullekin itsestäänselväää, mutta näen myös nuorten ihmisten energiaa todellisuudessa jossa naisia ei erotella heikommaksi astiaksi. En osaa tuomita. Ammestyn vuosiraportti on todellakin hyvä lukupaketti alueen ihmisoikeusloukkaukista, joissa ovat mukana ihan kaikki.
    Vahvin ja demokraattisin loukkaaja on tietenkin Israel, eli sillä kai sitten myös suurin vastuu?
    Noiden naisasevelvollisten kuvat eivät mun moraalia loukkaa enkä mitään sotapropagndaa näe sen enempää kuin suomalaisten vastaavissa inttikuvastoissa. Mutta kolikon toinen puoli on olemassa ja se on varmasti likainen.

    Itse en näe noissa kuvissa silikonia tai muuta alistavaa. Kuvissa ei ole mielestäni seksismiä. Voi olla että olen aliseksuaalinen kun en sitä huomaa. Kauniita toki, mutta kyllä noista kuvista seksuaalisuus on poissa. Energiaa kyllä, -nais, ja paljon.
    Näitä asevelvollisuusjuttuja on Suomessakin hyvä miettiä, kuten mainitsemani Arno Kotro on pitkään tehnytkin. Nainen tuossa kelpaa mihin vaan, vaikka toki noista kuvista esitetty kritiikki on täysin aiheellista.

    Ei aleta nyt näistä riitelemään, peace, love and understanding. Ymmärrän tuomion täysin. Silmät meillä on erilaiset joskus vain. Minä näen sotapropagandaa ja sotahulluutta kerran viikossa vähintään kaupassa, kun taas iltapäivälehden otsikko tykittää säännöllisesti fobiaa ohjuksista jotka on ihan ovella ja kuinka pitäisi mennä heti Natoon kun vielä alta pois ehtii. Siitä pitäisi tuohtua ja niinhän mä teenkin. Ja Erkki.

    jope

    VastaaPoista
  16. Sotaoloissa ei ole aikaa tehdä kynsiin täydellistä kolmivaiheista ranskalaista manikyyriä, rajata silmiä kauriin silmiksi ja kietoa hiuksia huolettomalta näyttäville nutturoille. Muotikuviahan nämä muistuttavat, ja näitä on myös valmisteltu kuten muotikuvauksia.

    Israelissa kaikki tytöt menevät armeijaan ja viipyvät siellä pitkään (kaksi vuottako?), joten jäähän siinä aikaa pelleillä, niille joita sellainen kiinnostaa.

    Tunnen muutamia suomalaisia armeijan käyneitä nuoria naisia. He ovat erityyppisiä. Jumppaohjaajana oli kerran yksi, siinä jumpassa olis kyllä meikit rapisseet.

    Sotaa voidaan valmistella monin tavoin, niin myös rauhaa.

    Tuolla videoissa näytti laitetun eri maiden naissotilaat oikein kauneusjärjestykseen.
    Entä miehet? Heidän kohdallaan on totuttu ajattelemaan sotataitoja.

    Itse toivon tietenkin, että maailma edistyisi rauhan suuntaan. Juhan alkuperäinen kysymys, miksi ei puututtu, liittyy tähän.

    VastaaPoista
  17. en tiedä mitään mainitsemastasi missiselfiestä tai arno kotron asevelvollisuusjutusta. mua yksinkertaisesti vain ällötti tuo suoraan military academyn oppikirjasta repäisty video. se, että jumalaan uskovan israelin armeija on paikka, jossa naisia ihan oikeasti opetetaan kuinka ihmisiä tapetaan. kädestä pitäen näytetään, kuinka tähdätään ja osutaan, jotta joku kuolisi.

    en parhaalla tahdollanikaan voi kutsua sitä pelkäksi heikomman astian iloseksi naisenergiaksi.

    tuon sinun näitähän-on-netissä-vaikka-kuinka-paljon -videon vastapainoksi haluaisin laittaa tähän kaikki ne manipuloimattomat sotakuvat, joita kukaan meistä ei pysty enää katsomaan, koska niissä ei ole mitään järkeä, koska niitä ei pidäkään pystyä katsomaan. koska ihmisten murhaamisen katsominen ei ole kivaa, se on kamalaa, sen kuuluukin tuntua kamalalta.

    siitä huolimatta rauhaa vaan kaikille. paitsi kaikenlaisesta militariasta kiksinsä saaville kusta tuoppiin.

    meri

    VastaaPoista
  18. Menin googlaamaan olinko oikeassa Israelin armeijan pituudessa (miehet 3 vuotta ja naiset 21 kuukautta)ja osuin videoon, jossa heikäläiset naissotilaat olivat laittaneet itsestään stringipeppukuvia nettiin. Sillä lailla.

    Katsoin eilen tallentamani dokumentin 'Ei suojaa Irakissa'. Irakilaiselle sairaanhoitajalle oli annettu videokamera ja hän kuvasi kaksi vuotta elämää Keski-Irakissa. Sairaalaan tuotiin pahoin haavoittuneita tuskissaan ulvovia ihmisiä, kunnes koko sairaala tuhottiin ja videokuvaajan perhe joutui muiden mukana pakenemaan Isisin valtaamien kylien ohi pakolaisleirille. Sota on tätä, ei kivääriin nojailua peppu paljaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, mitään feminisimiä tuossa naissotilaiden poseerauksessa ei ole.
      Te pojat ette ehkä huomaa sitä laittautumista, vaan ajattelette, että tässäpä tyttöjä suihkunraikkaina.
      Ja mikä se kielari siellä lopussa? Onko sen tarkoitus kertoa, että sotiminen on seksikästä?

      Poista
    2. Kyllä pojatkin niiden poseerauksen marjatta huomaa. Ole huoleti.

      Poista
    3. -Argh Juha, mä saan nyt varmaan ihan tekopyhän maineen (kts. alla) kun en näe noita seksiobjekteina, mutta en vain näe. Kauniita olentoja kyllä, mutta niinhän monet muutkin elävät olennot on.
      Johtuu varmaan niiden univormusta. Näen israelilaisen asevelvollisen.
      Myönnän kyllä että jos monet noista tanssisivat Tel Avivin yössä rantaraflassa siviilivaatteissa viitisen tai kymmenen vuotta vanhempana, niin kyllä mäkin sitten huomaisin...
      jope

      Miksi mä muuten ylipäätään jatkoin Juhan juttua tällä aiheeseen liittymättömällä? Koska halusin lukea teidän kommentteja. Niitä on aina ikävä.

      Poista
    4. Just sotilaskamppeet tekee niistä seksikkäitä. Niin se vaan on mun kohalla.

      Poista
  19. Hyvää palautetta ihan oikeasti. Enpä taida olla yhdessäkään asiassa järisyttävästi eri mieltä. Sotakuvia nuo kuitenkaan eivät ole, vaan kuvia naisasevelvollisista suorittamassa palvelustaan, kolmea kuukautta vaille kahta vuotta kuten Marjatta selvitti. Katsoin pätkän uudestaan ja kyllä sieltä toki voi nuokin mainitut asiat kuvalukea läpi, vaikka en nähnyt toisellakaan katsomiskerralla mitään erityisen seksikästä, elämänsä alussa olevia nuoria kyllä. Ehkä kuvakulmamme ero johtuu siitä, että tyttölapsen isänä olen immuuni noin nuorten naisten sille puolelle ja muutenkin musta kaksikymppiset on aina olleet ihan pentuja. Tunsin niin jo kaksikymppisenä.
    Ja Marjatta, ei minustakaan tuossa mitään feminismiä ole, vaikka tiedän joidenkin ajattelevan toisin. Naistenkin. Naisten asepalvelusta/siviilipalvelusta ei kai kannata tasa-arvolla perustella. Pitäisi pyrkiä niin varmaan ja rauhanomaiseen diplomatiaan ja luotettavaan täyteen puolueettomuuteen ettei syytä olisi miestenkään palvelukselle. En tiedä olisiko se järkevää kuitenkaan.

    Mitä Jumalan siunaukseen tulee niin väkivaltakoneistoille toivotetaan siunausta kaikissa armeijoissa jahven, allahin ja jumalan nimiin ja sama myös kaukoitäisimmissä kulttuureissa. Pyhä sotakaan ei ole seksikästä vaikka siihen palkintoneitsyet (??) (seksistisesti?) liitetään.

    Irak on suojaton paikka. Israel tuhannesti turvallisempi, siksi tuo pöyristyminen missien rauhanselfiestä olikin niin outoa.

    Arno Kotro on pitkään tuonut esiin väsymättä keskustelua suomalaisen asepalvelun miehiä syrjivyydestä. Keskustelu on ollut torjuttua usein.

    Näemme sotapropagandaa eri paikoissa. Eikö teitä häiritse lainkaan tämä viime vuosien jatkuva ryssä-tulee-ja-valtaa-maan-nyt-äkkiä-natoon-kun-vielä-ehtii -paniikki ja fobia, jossa oma mediamme kunnostautuu säännölliseti? Olen ihmetellyt missä ovat nyt rauhanaktivistit, kun niitä tarvittaisiin. Vain Tuomioja uskaltaa puhua tätä hysteriaa vastaan. En oikein sittenkään osaa huolestua näistä kuvista, kun omaa maatamme militarisoidaan vauhdilla ja pelotellaan kansalaisia ryssällä niin kuin 30-luvulla.

    jope

    VastaaPoista
  20. marjatta, jope

    yksi entinen kansanedustaja yritti aikoinaan saada suomessa allekirjoituksia maailmanlaajuiseen kampanjaan, joka ehdotteli, että kaikki armeijat ajettaisiin alas ja aseitten tuotanto lopetettaisiin. näin säästyneillä miljoonilla olisi voitu korjata maailman kaikki epäkohdat.

    jos koko maailman sotilasmenoja verrataan köyhyyden poistamiseen tarvittavaan rahamäärään, köyhyyden voisi poistaa maailmasta suunnilleen parikymmentä kertaa.

    voin pahoin tässä sotahulluuden riivaamassa maailmassa. haluaisin tietää mikä on se uhka, johon on varauduttava varmistamalla, että kaikki elollinen tällä planeetalla saadaan kyllä äkkiä hengiltä, jos sille päälle satutaan.

    sen juuri ja juuri ymmärrän, että nuoret miehet köyhissä kehitysmaissa innostuvat armeijan pyssytouhuihin, jotka takaavat heille miehuuden ja vallantunnon ja ilmeisesti paremman safkan ja majoituksen kuin kotikylä muuten tarjoaisi. mutta että terve, koulutettu, hoivattu ja huollettu nainen menee armeijaan. sitä en millään käsitä.

    minulla on se teoria, että sotiin ja kansannousuihin lähtevät herkimmin ihmiset, joilla ei ole epätoivoissaan mitään muuta menetettävää kuin henkensä. meillä, joilla on asiat suhteellisen hyvin, onnea ja rakkautta, ei ole syytä lähteä rettelöitsemään. meillä on liian paljon menetettävää.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan meri. Sotilasmenot ovat valtava rikos ihmisyyttä vastaan. Niihin hukataan valtava resurssi jonka pitäisi olla ihmisiä varten, erityisesti heikoimpia. Neuvostoliitonhan massiiviset ja järjettömät sotilasmenot heikensivät, ja sitten hajottivat. Ehkä siinä on toivoa.
      En muuten tiedä onko noilla israelilaisilla nuorukaisilla, usein koulutetuilla tai ainakin pian kouluttautuvilla, todellista mahdollisuutta valita. Tuskin. jope

      Poista
  21. jope

    yhtäkkiä mulle tuli hirveän suuri rakkaudentunne sua kohtaan ja siksi tekee mieli pahoitella sitä, että käpyni palaa niin herkästi tämän sotateeman ympärillä. tämä on aihe, johon olen totaalisen uupunut, vaikka se hampaan kolossa jatkuvasti jäytääkin.

    minun ei pitäisi seurata uutisia, joissa sotahullut saavat vapaasti käydä sotaa vain siksi, että tahtovat hyödyntää johonkin ne helvetilliset määrät aseita, joita aseteollisuus on valjastettu tuottamaan. sodan tuhot ja jälleenrakentaminen jätetään tietenkin muiden huoleksi. freedom my ass...

    minun pitäisi mennä istumaan pimeään komeroon kynttilän, huovan ja muumipeikkokirjojen kanssa, eikä hiiltyä asioista, jotka eivät ole minun muutettavissani.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meri, ei. Olet juuri tuollainen kuin olet, pidän susta ja kun sun blogia lukee, et uskoisikaan kuinka samanlaisia ollaan monessa kohtaa. Kaikki enemmän kuin allright. jope

      Poista
  22. Asioissa on aina monia puolia.

    USA:ssa köyhien lapset menevät sellaisiin high schooleihin, joissa valmistetaan armeijaan. Armeija tarjoaa elannon, siksi niin paljon amerikkalaisista sotilaista onkin mustien ja white trash slummien poikia ja tyttöjä.

    Jope, ymmärrän, että tarjoilit tuota videota kevennykseksi ja kysymykseksi.

    Meri, näin se jatkuu. Jos aseteollisuus pysähtyisi ja armeijat lopetettaisiin, niin liian monilta menisi elanto. Aika ristiriitaista ajatella, että ihmiskunnalla ei ole varaa lopettaa sotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sota on hyvä bisnes mutta ilman sitäkin sodat jatkuisivat,toki vähemmän tuhoavin asein.

      Poista
  23. Minua kiusaa vieläkin tuo alkuperäinen kysymys.
    Tässä tapauksessa ei ehkä tappajaa olisi pysäyttänyt mikään, mutta noin yleensä auttaisi se, että sosiaalipuolella yksi ihminen hoitaisi kutakin tapausta, tuntisi sen perinpohjin ja saisi paneutua siihen ohi klo 8-16 työaikojen, jos on tarpeen. Kun vastuuta hajotetaan liikaa, sitä ei ole enää kellään. Ihmissuhdetöitä pitäisi tehdä kutsumustöinä, sydämellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta yhäkin on niin, ettei sosiaalityöntekijä olisi voinut oikeuden päätöksiin vaikuttaa tai niitä nopeuttaa. Maailma on tässä kohtaa tyly. Lasta ja äitiä olisi pitänyt vartioida koko ajan.

      Poista
    2. Olikohan Politiikkaradiossa joku tutkija sanoi että fanitti intiaanikulttuureja kunnes tajusi, että niissä sodittiin joko ajan. Jos sodat käytäisiin kahden vapaan valtion välillä puolueettomilla alueilla, tuo sotateollisuuden lakkauttaminen voisi auttaa. Ainakin sodasta tulisi erilaista.

      Poista