lauantai 2. joulukuuta 2017

ME TOO osa 3: Mitä yksilö saa tuntea?

Palaan vielä tärkeään aiheeseen.

Se mitä itse kokee seksuaaliseksi häirinnäksi, on visainen kysymys.  Tai tarkemmin: saako se olla yksityinen, subjektiivisesti määriteltävä asia? Onko se ihan oma asia, mistä kukin loukkaantuu? Tätä haluan vielä miettiä.

Tuntuu, että tämä on ongelma varsinkin hegemonisesti asemoidulle miehelle. Jos koen miehenä häirinnän toisin kuin "pitäisi", jos kynnykseni häirintään on korkea, vääristänkö silloin yleistä häirinnän rekisteriä ja väheksyn naista? Siis varsinkin, jos ilmaisen toleranssini ääneen?

Entä miksi miehellä on eri rekisteri? Tuota yritin MeToo-jutussani ymmärtää, ehkä huonoin tuloksin. No. Olen sitä mieltä, että fyysistä etua perustavampaa on kulttuurievolutiivinen dialektiikka ja sen tuoma tiedostamaton etu, johon kuuluu tuntemus fyysisesti vahvasta ja pelottomasta miehestä ja heikosta ja pelokkaasta naisesta (joka on luonnollisimmillaan silloin, kun vahva halukas mies huomaa hänet; luo hänen naisellisen olemuksensa).  Tuohon hahmoonko minä tiedostamattani samastun kun en koe kokevani naisen käyttäytymistä häiritsevänä? Ylivoimaiseen mieheenkö, joka pitää lähentelevän tai aggressiivisen naisen eleitä enemmän imartelevina tai huvittavina kuin uhkaavina? Biologis-kulttuuriseen hahmoonko samastun, itseni ohi? Siitäkö ammennan voimaa?

Kirjoitin aiemmassa Me Too -jutussani myös, että homofobia (mistä se ikinä johtuukin) voisi olla hyvä oppimisen paikka miehelle, joka ei tätä naista häiritsevää puolta itsessään tajua eikä naisen pelkoon osaa eläytyä. Olen edelleen tätä mieltä. Tosin mies, joka ei halua mitään homofobiastaan oppia, lienee toivoton tapaus.

Vielä tiivistäen: vääristänkö siis rekisteriä, jos ilmaisen korkean häirintäkynnykseni julkisesti? Toisin sanoen: onko yksilöllä, miehellä (ja sittenkin myös naisella), lupa julkisesti määritellä häirinnän rajat oman kokemuksensa mittarilla? Kuinka pitkälle tässä voi hyväksyä subjektiivisen relativismin?

65 kommenttia:

  1. Juha, kyse on juuri sanojen häirintä ja lähentely eroista. Tosin tämän hetkisessä keskustelussa ne välillä sekoittuvat. Ennen ei.

    Kun poikakaverini ystävä poikkesi käymään minun ollessani yksin kotona ja alkoi hakkailla, flirttailla, lähennellä niin se oli vain leikkiä. Hän jopa ajoi minua takaa pöydän ympäri, molemmat nauroimme. Se oli seitkytluvun alkua, jolloin olisi ollut melkein epäkohteliasta, ellei hän olisi yrittänyt, koska minä olin kuulemma hänen mielestään niin 'irresistable' eli vastustamaton ja varmaan jo kyllästynyt hänen tylsään 'good old friendiinsä'. Se oli nuoruutta ja täysin samanarvoista, ei mitään peloton mies ja heikko nainen -asetelmaa, minkä sinä tuot esiin.
    Jos tähän olisi liittynyt vähääkään pakottamista, se olisi ollut häirintää, mutta nyt se oli vain imartelevaa (sama sana mitä sinä käytät)ja hauskaa.

    Jos joku kävisi, Juha, sinun kimppuusi ja alkaisi häpäistä sinua seksuaalisesti, mies tai nainen, niin kyllä sinä tietäisit, että se on häirintää etkä kokisi sitä imartelevana.

    Nyt on muuten jo Ruotsissa sellainen tapaus, että on "erehdytty" ja syytetty väärää henkilöä, jotain kansanedustajaa, julkisesti naisten häirinnästä. Mitä minä sanoin - somejoukossa tyhmyys tiivistyy ja hurmahenkisyys kasvaa!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kysymys, josta sanoisin että yksilöllä on vapaus ja vastuukin tässä asiassa. Feministithän alleviivaavat että ihmisellä on kokonaisvaltainen oikeus omaan vartaloonsa ja puolustavat seksin myymistäkin sillä. Siihen verrattuna Juha sun korkea häirintäkynnys on pieni asia?

    Itse ne rajat on määriteltävä ja osoitettava. En jättäisi niitä ainakaan näiden nykyisten aktivistien määrittelemäksi. Rikoslaki on sitten selvä toisaalla ja se on hyvä. Lakeja voi myös täsmentää, mutta ei vainoharhaan saakka.

    Samalla voi kysyä myös että onko naisella todella oikeus määritellä minun häneen osunut sekunnin tai kaksi kestänyt katse jo varsinaiseksi häirinnäksi? Katson kyllä naisia heidän kauneutensa vuoksi, tietenkin, mutta ei sen tarkoitus ole johtaa mihinkään, totta kai silmä löytää sen minkä se löytää. Kadulla tulee päivässä vastaan ehkä kolme sellaista naista joissa yhtyy kauneus ja elämänvoima, joka on yhdessä minulle samaa kuin aistillisuus, mikä sekään ei ole vielä seksismiä.
    (Metrossa tai ratikassa nykyään naisia ei tule kyllä lainkaankatsoneeksi, kun yhdeksällä kymmenestä sylissään ja käsissään koko matkan ajan digitaalisen pimeyden ruutu, kännykkä tuttisovelluksineen. Katse ei silloin jää edes sekunniksi naiseen vaikka olisi kuinka lumoava. Katson mieluummin seiniä. )
    Jossakin luki että jo pelkän kauniin vaatetuksen ääneen huomioiminen voi olla häirinnäksi koettavaa.
    Toisaalta suomalaiset naiset kaipaavat mieheltä huomioiduksi tulemista. LOnko se muuttunut?
    Mitä tässä saa huomioida? Sen että kaunis nainen on aamulla lukenut hesarin pääkirjoituksen?
    Minä en tiedä oikein mihin tämä johtaa.

    Yhtä aikaa hyvin tärkeä asia, mutta samalla jotakin elementaarisesti pielessä.
    Tännekin olen kirjoittanut niin olen itseni kanssa koko ajan eri mieltä.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin. Itsehän me määrittelemme muutoinkin omat rajamme.

      Tietenkin on yleiset säännöt, samat mitä aina. Kohtele toista kunnioittavasti on hyvä yleissääntö.

      Minä ainakin jatkan elämääni samaan malliin kuin ennenkin.

      Poista
    2. Jos tässä on syntymässä jokin uuspuritanismi väärinymmärretyn häirintäasian sivutuotteena, niin en suostu. Puhun edelleen miehille, katson silmiin, kehun ja otan vastaan kehuja, jopa halailen ja pidän hauskaa kaikkien sukupuolten kanssa.

      Poista
    3. Raikkaasti sanottu, Marjatta!

      Ruotsissa jotkut miehet aikovat puuttua heti asiattomaan äijäilyyn. Ihan hieno ajatus, mutta jotenkin pelottavaa ajatuspoliisiutta silti. Mites naisten seksistinen vääntö sitten? Pitääkö siihen puuttua?

      Poista
    4. Käyvätkä he puuttumassa reippaasti noihin juttuihin myös niillä Ruotsin poliisin listaamilla n. kolmellakymmenellä alueella, joissa laajoja ongelmia ns. väestönhallinnassa vai pelkästään Solsidaneissa ja Lundin yliopiston kampuksella?

      jope

      Poista
  3. Minäkin katson rehdisti silmiin, puhun asiallisesti sukupuolesta riippumatta, rohkaisen ja kehun kaikkea muuta paitsi ulkonäköä, siihen vedän rajan, ettei kukaan pääse sanomaan mitään. Tämä siis suvun ulkopuolella. Kukaan ei ole ikinä syyttänyt minua mistään eikä ole ollut syytäkään, mutta näinä päivinä varaan ylimääräisen etäisyyden kaikkeen. Ensi viikon opetuksessa olisi hauska näyttää yksi keventävä stand up -video, joka liittyy aiheeseen, mutta enpä taida, koska olen melko varma, että joku voi vetää herneen nenään. Aiemmin olen näyttänyt mutta en enää. Huumori tuntuu olevan niin vaikea juttu nykyisin. Tää on Ismo Leikolan juttu, jossa on pieni seksuaalivivahteinen sivujuonne, ei mikään paha eikä edes se juttu, mutta en viitsi ottaa riskiä. Eli kyllä nämä kampanjat rajoittavat normaalia rentoa kanssakäymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesa, varovaisuus kannattanee, niin pitkällä ehkä jo ollaan. USA:n yliopistoissahan tämä hardcore-korrektius/uuspuritaanisuus on joissakin paikoissa viritetty äärimmilleen monissakin asioissa.
      Opetuksessa saa käyttää vain tiettyä sanastoa ja täytyy erilaisin turvalausein alleviivata oikeaa tietoisuutta koko ajan.
      Se on eräänlaista vallankäyttöä, hyökkäävää hegemoniaa joka on pohjimmiltaan aina myös poliittista.
      Ilmenemismuotoja on muitakin, näitähän olen tuonut esiin vuosien saatossa, nyt on menossa kaikenlaisen häirinnän vastainen marssi, mitähän tulee seuraavaksi?

      Ja eikö ole hassua että kaiken muissa ketjuissa sanomani lisäksi munkin tarvitsee tähän lisätä, että kannatan tietenkin häirinnän vastaista liikettä!
      Keskustelut ovat todellakin muuttumassa oikean tietoisuuden ilmoittautumislistoiksi joita pitää vielä itse koko ajan päivittää.
      Jos muistatte, olen puhunut tästä paljon pitkin yhteistä matkaamme. En kuitenkaan osannut minäkään nähdä, että tämä kaikki jonka koen hyvin aggressiiviseksi perusteiltaan, saa näin nopeasti tilaa ja valtaa. Huumori todennäköisesti karsitaan seuraavaksi.
      Omaa ei-modernismiani tämä kaikki kyllä vahvistaa.
      Siis ajatuksen tasolla. Olen niin vähän tekemisissä ihmisten kanssa ylipäätään, ettei minun onneksi tarvitse tekojani ja puheitani siistiä.
      Töissä jo muuten on pari vuotta ollut sellainen ilmiö, että pari ei-niin-aikalaishenkistä miespuolista työntekijää ei tauoilla enää muita halua nähdä, koska eivät jaksa sitä päivittelyä siitä mitä kukin on taas telkusta tai hesarista omaksi mielipiteekseen kopioinut. Tämä siis näiden sosiaalisuudesta vetäytyjien (työnsä erittäin hyvin tekevien) mielestä. Itse puhun suurin piirtein samaa kuin täällä (toki vähemmin), mutta tunnen jo houkutusta jäädä itsekin pois, sillä en enää tunnista missä kulkee rehellisyyden kunnioituksen ja hyvän omatunnon raja. Osaan kyllä olla hiljaa jos on tarvis, mutta kaikki kyllä on laimentunut minunkin mielestäni. Ihmisten puheet muistuttavat minusta enemmän toisiaan kuin ennen, mutta voin olla väärässäkin.

      Näittekö muuten hesarin pressanelikentän? Koko konkkaronkka (sitä) yhtä lukuunottamatta samassa laatikossa. Kyllä jotakin tuollaista on siis kansassakin tapahtumassa. Suuri 90 prossan samanmielisten joukko ja sekava keskenään riitelevä kourallinen muita (en tarkoita että se enemmistö ei voisi olla "oikeassa").
      Tälläiseen em. ilmapiiriin puhdistusliike, oli aihe mikä tahansa, on todella helppoa tuoda, koska enemmistöön on kuuluttava, jotta voi toimia normaalisti.

      Tämä siis laajentavana kulmana tämän ahdistelukeskustelun alla vaikuttaviin syvävirtoihin.

      jope

      Poista
    2. (En keksi muuta tietä kuin viranomaistoiminta. Siellä olisi oltava laki ja keinot, jolla puuttua niin seksuaaliseen häirintään kuin mahdollisiin aiheettomiin ilmiantoihin. Muutenhan tämä menee ihan villiksi.
      Ei tätä voi huutoäänestyksi päästää. Laillisuusperiaate siis.
      jope)

      Poista
    3. jope, joo, kannattaa, varsinkin kun tilanne on se, että olen luokassa minua nuorempien, pääasiassa reilujen parikymppisten naisopiskelijoiden kanssa. he ovat fiksuja, ei siinä mitään, mutta en viitsi ottaa turhia riskejä jos joku kokee vitsit epäsopiviksi - siitähän ei ole ideassani kyse, mutta, no niin, tiedätte miten helposti ihmiset loukkaantuvat erinäisistä asioista.

      Poista
  4. Olenpa nyt kirjoitustuulella. Mitä olette mieltä siitä, että samaan aikaan tämän ahdistelukampanjan aikana seksi, seksuaalisuus, vapaa eroottisuus, ns. orgasmi-kultti, hedonismi ja avoimuus kaikessa seksuaalisuudessa kukkii eikä siinä nähdä juurikaan mitään ongelmaa, päinvastoin. Lehdissä juttuja joissa kertoillaan vibraattorien käytöstä, seksileluista, "uusista seksitavoista", nykyaikaisen ihmisen mallina pidetään avoimesti seksuaalisuuteen suuntautunutta ihmistä, pikaseksideittipalvelut menestyvät jne. ja vanhanaikaiseen seksuaalisuuteen pidättäytyviä ihmisiä pidetään sen sijaan ahdasmielisinä ja foobisina.

    Silti tästä samasta "vapautuneesta" ikäpolvesta mistä tämä uusseksuaalisuus nousee, tulee ehkä voimakkaimmin myös tämä metoo-kampanjakin.
    Minusta tässä on jonkinlainen ristiriita.
    Totta kai ymmärrän että ahdistelu on eri asia, mutta jos miehen katsekin koetaan ahdisteluna niin miksi sitten arvosteluryöppy ei kohdistu tuohon aiemman kuvaamaani seksivapauteen?
    Tämö paketti ei ole jotenkin ehjä. Aistin tässä jotakin muutakin. Siksi juuri asia pitäisi olla viranomaisten hallussa eikä epäloogisesti kohteita valitsevien kansalaistuomioistuimien.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törkimyksiä ja seksuaalirikollisia jotka oikeuttavat vieläkin vapaamman käytöksen itselleen, on aina ollut, oli kulttuuri-ilmapiiri mikä tahansa.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä, Juha. Suurin osa ihmisistä pystyy elämään ihan normaalisti. Arimmat ihmiset, joilla on vaikea solmia suhteita, voivat tästä ilmapiiristä kärsiä. Ihmisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen on vähentynyt. Se on korvattu sooloseksillä. No, vimpaimet siihen ovatkin nykyisin ihan omaa luokkaansa. Se näkyy ja kuuluu mainonnassa. Mikään seksi ei kuitenkaan korvaa läheistä ihmisuhdetta, parisuhteesta puhumattakaan. Yksi suunta voi olla se, että eriydymme toisistamme pikku hiljaa. Diskurssin tasolla kaikki on korrektia / yliampuvan eroottista niille joilla on lupa, maailman tasolla kaikki on kömpelömpää ja ehkä myös rähmäisempää, rikoksia ja rikkomuksia tapahtuu, mutta keskiluokan hyvät ihmiset hurraavat keskenään. Ja loppuun vielä turvalause: musta #metoo on ollut hyvä kampanja.

      Poista
    3. Totta kai on ollut, historia on ollut raiskaamiseen historiaa jos mitä ja siinä tuskin on ollut yhdessäkään kulttuurissa eroa.

      Mun ajatus olikin tässä metoo-kampanjan ylilyönneissä, siinä että huhut kiertävät, siinä että syyttömiä menee varmasti mukana jne.

      Eli siinä mitä tuossa kommentissani tuolla kirjoitin, ei siinä onko tälläistä ennen ollut.

      On itsestään selvää että tämä kampanja on hyvä asia, mutta siinä että pitää erikseen mainita että tämä kampanja on hyvä asia, on mulle jotain sumuista.

      Enkä ymmärrä helposti miten seksuaalisen vapauden kaikenlainen korostaminen sopii tähän samaan aikaan.
      Itselleni, epämodernisuuteni vuoksi, huomattavasti pidättyvämpi seksuaaliympäristö sopisi oikein hyvin niin puheiden kuin tekojen tasolla, mutta sitä tuskin kannataa odottaa edes tämän kampanjan oheisvaikutuksena.
      Rosameriläiset ja heidän miespuoliset vastineensa kertovat jatkossakin hymyssä suin genitaaleistaan, vapautuneesti, kaiken omasta seksuaalisuudestaan kuin avoimuus-palkintoa odottaen. Ja pornoteollisuus kukoistaa.
      Lehdistä saa lukea kuinka hienoa kuinka nyt naisetkin katsovat vapautuneesti enemmän pornoa. Miksi on hienoa että katselevat "enemmän"?
      Itse koen tässä ristiriitaa.

      jope

      Poista
  5. Vesa, joo Ismo Leikola on nyt unohdettava tyystin. Mies on pian jalkapuussa, samoin taannehtivasti Uuno Turhapuro, Pekka ja Pätkä ja monet muut huumorimiehet.

    Huumori on unohdettava silloin kun nyansseja ymmärtämätön tosikkous jyllää.

    Juha olet niin oikeassa tuossa, kun sanot, että näitä itselleen törkimysoikeuksia vaatineita on aina ollut.

    Nyt kun patoutunut purkaus tapahtuu voimalla, tapahtuu myös "oheismenetyksiä". Tällä termillä tai jollain vastaavalla kutsuttiin muistaakseni Vietnamin sodan aikana viattomien siviilien joukkoteurastamista.

    Me ollaan lähdössä joulumarkkinille. Eilen oli vielä ihanasti lunta, puissakin koristeena. Nyt sataa vettä.
    Mukavaa sunnuntaipäivää teille kaikille!

    VastaaPoista
  6. Mä haluan jakaa nyt tämän kanssanne.

    Tämän asian olen aiemmin ihan samalla tavalla oppinut monta kertaa aiemmin, mutta koska ihmisen muisti on mitä on, näköjään täytyy taas oppia. Tulin joku hetki sitten enemmän tai vähemmän pieleen menneestä hammasoperaatiosta päivistyksestä Haartmanin sairaalasta. Kipu ollut jonkin aikaa täysin sietämätön ja syy selvisi lopulta.
    Hammas veks, ja sinnehän aukesi reikä sitten vähän pidemmällekin ylös poskionteloon. Siinä kun mua erilaisilla metallivälineillä tunti ronkittiin, niin tajusin taas jälleen kerran että me kaikki olemme ruumiimme. Me elämmme tässä lihassa ja luussa mikä meillä on, jokainen on oman pakettinsa sisällä ja kaikki ovat samalla viivalla, olemme kaikki ihan samanlaisia, kipu on universaaleinta mitä on.
    Terveys, siis oleminen ilman että ruumis vaivaa tai haittaa henkemme lentoa, on keskeinen asia jota emme aina muista. Terveyttä on helppo aliarvioida arvona, kun se on itsestäänselvyys. Silloin pitää puhua jostakin hienommasta. Joku abstraktimpi arvo mieluummin. Vanhuksethan ne vain puhuvat terveydestä arvona ja nuorempina sitä tulee puistaneeksi päätään. Mutta he ovat oikeassa!
    Kun paperillista suomalaista (minä) tai paperitonta ulkomaalaista sattuu niin ettei pysty muuta ajattelemaan, hän tarvitsee apua. Kuljeskelin Meilahden sairaala-alueella muutenkin. Kävin kanttiinissa kahvilla ennen operaatiota. Ajattelin että täällä on iso totuus siitä mitä me oikeastaan olemme kaikki: kovimmatkin aktivistiti, jotka ovat varmoja siitä miten asioiden tulisi olla, kuten minäkin joskus. Me olemme kuitenkin hyvin hauraita olentoja jotka menemme rikki. Kun ruumis pettää, ei millään muulla oikeastaan ole enää mitään merkitystä. Kaikki käsitykset, mielipiteet, kannanotot jne. katoavat ilmaan. Se vahvistaa sitä mun ajatusta, että pohjimmiltaan ihminen ei ole se mitä hän sanoo tai tekee vaan mitä hän on. Vanhukset vaipoissa, vakavasti sairaat vuodeosastoilla, siinä on totuutta, jonka painamme mieluummin taka-alalle.
    Tää mun tämänkertainen juttu oli vielä naurettavan minimaalinen siihen mitä ihmiset kokevat, ja mitä tekin olette kokeneet. Ja mikä mulla niin kuin kaikilla on ennemmin tai myöhemmin edessä. Vain kerran olen ollut sairaalassa tipassa edes yhden yön.Olen päässyt tosi vähällä.

    Mutta se mitä haluan jakaa on se, että jokainen kerta kun oma terveys pettää hiemankin enemmän kuin jonkin flunssan verran, ala ajatella että kaikki, ihan kaikki, ovat yhtä viimeistään samassa kivussa. Yhteiskunnassa on terveet ja sairaat ja me luulemme että terveet ovat se ihmisryhmä, jossa maailma tapahtuu, niinkin on, mutta vakavasti sairaat ovat ne ihmiset jotka kohtaavat ne kaikkein todellisimmat kysymykset, joita sairaat käsittelevät vain mielikuvituksessaan. Oman ruumiin rikki meneminen, näin pienestikin, lisää kyllä empatiaa muita kohtaan. Toivottavasti mun reikä päässä paranee pian, aion takaisin töihin tiistaina, mutta toivon että se jättää edes jonkun jäljen kun ryhdyn taas armottomaksi. Kaikki voimme miettiä niitä kohtia missä ja keille olemme armottomia.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "..kohtaavat ne kaikkein todellisimmat kysymykset, joita sairaat käsittelevät vain mielikuvituksessaan.."

      on tietenkin :
      joita t e r v e e t käsittelevät vain
      mielikuvituksessaan.

      jope

      Poista
    2. Tulin juuri Kokkolasta katsomasta tyttäreni kanssa äitiäni, joka sanoi, että kun näin vanhaksi elää ja väsyy, ei kuolema pelota, sitä odottaa. Uskon sen kun katson häntä.

      Hyvä kirjoitus jope. Kiitos.

      Poista
  7. Terveys on kaikki ja kaiken muun edellytys.
    Vasta kun on jonkin verran terve, pystyy osallistumaan ympärillä tapahtuvaan elämään.

    Tämä koskee niin ruumista kuin sielua.
    Mielen sairaus saattaa vääntää ruumiin vinoon ja aiheuttaa monenlaista särkyä ja vaivaa, ja pitkittynyt fyysinen kipu aiheuttaa masennusta ja muuta psyykkistä oireilua.

    Minä olen ollut onnellisimmillani, kun olen selvinnyt jostain vaikeasta ja palannut elävien kirjoihin.

    Pikaista paranemista, Jope!

    VastaaPoista
  8. jope,

    hyvä että sait hoidettua hampaasi! rikkinäinen ja pahasti tulehtunut hammas ei ole mikään leikin asia - saattaa tulla jopa verenmyrkytys tai sydänoireet.

    kyllä se on juuri noin niin kuin sanot: olemme ruumiillisia olentoja, ennen kaikkea sitä - ja niin kuin Marjatta hyvin sanoo, sielun sairaus vääntää koko olemisen vinoon ja toisinkin päin asia kulkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en tiedä todellisesta pitkäkestoisesta kivusta onneksi vieläkään mitään, mutta sen verran pienempikin muuttaa ajattelun, että tulee mieleen sekä ne ihmiset jotka kokevat jatkuvaa kipua, ne jotka eivät saa apua sekä lyhytaikaiset turhantärkeinä lausutut kannanotot milloin mihinkin niin kuin niissä olisi omasta ja läheisten elämästä kysymys. Totta kai keskustelulla on arvonsa ja itseisarvonsakin, mutta kovin vähän on tarpeen hyvään elämään.
      Kunpa muistaisin yhtä arvostelemaani ihmistä (tai hänen käsityksiäään) kohden kehua ja arvostaa kymmentä muuta ihmistä. Vaikka edes viittä.
      No, jos suhde olisi edes yhden suhde yhteen:)

      Tämä vuosi on heittänyt mulle aika paljon raskaitakin haasteita (tämä reikä leukaluussa niistä kaikkein pienin), eli täytynee alkaa jo miettiä olenko oppinut mitään. Kai se on myös valinta toivooko vaikeuksien keskellä entistä enemmän vai alkaako toivoa entistä vähemmän.

      jope

      Poista
  9. Tsemppiterveisin myös Jope.

    Tällaisessa tilanteessa on tapana kertoa omista vaivoistaan.

    Minun on ollut sekä mentaalisia aivopukamia että peräpukamia.

    Alapään lobotomia on tehty mutta yläpään lobotomia on vielä suorittamatta.

    Tietääkö esimerkiksi Vesa mistä suomen kieleen tulee ilmaisu "olla puun ja kuoren välissä" / "joutua kahden tulen väliin"?

    Se tulee siitä kun ensimmäisen kerran peräpukamaleikkauksen jälkeen on pakko mennä kakille.

    VastaaPoista
  10. Jari,

    epäilemättä ensimmäinen kerta leikkauksen jälkeen on ikimuistoinen: siinähän voi olla sanonnan paikka, kun saa asian toimitettua ja tuskaisen ilmeen naamaltaan.

    Tällä nykymenolla nuoremmillekin alkaa tulla pukamia: jatkuva istumatyö, sokeri ja ruoassa kuituja liian vähän, vähän liikkumista ja ehkä nesteytys pielessä.

    Itselläkin istuminen, kahvin juonti ja stressi ovat johtaneet ilmiötä kohti.

    Nyttemmin ehkäisen asiaa asiallisissa sapuskoilla, sopivalla määrällä taukoja, jaloittelulla ja juomalla vettä.

    Kaipa noihin vaivoihin liittyy jotain rakenteellis-perinnöllistäkin.

    Kerran näin sellaisen TV-pastorin, joka kiitti Jumalaa ennen puhettaan pitämässään rukouksessa jokapäiväisistä asioista ja muisti mainita kiitoksen myös siitä, että suolen toiminta on pysynyt normaalina. Ehkä hänelläkin oli omakohtaista taustatietoa. Ei pöljempi rukous ja kiitoksenaihe ollenkaan, varsinkin kun kaikki tiedämme, mitä tukossa oleva systeemi saa aikaan ja mikä vaikutus suolistolla on ylipäätään ihmisen terveyteen, kenties myös mielenterveyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lutherhan oli tässä asiassa samoilla linjoilla, ummetuksen perkele vaivasi ja vapautus kun koitti se oli kuin armo. jope

      Poista
    2. jope, olisikin hauska kerätä antologia kaikista niistä kiitosrukouksista, jotka koskevat ruumiintoimintoja - liekö pyhältä Augustinukselta ja erämaaisiltäkin jo löytyisi tällaisia!

      muuten, mainitseeko Knasu kertaakaan vessassa käymisiään? joskus odotin kuvausta, koska hän nousee aina aikaisin aamuisin, keittää kannun kahvia ja polttelee tupakan ja ryhtyy heti kirjoitustoimiin. Ihan kuin jotain jäisi välistä...

      Poista
    3. Eräs asia mitä olen jäänyt tässä alkuperäisessä aiheessa miettimään, ja Jarinkin blogin kirjoitusten perusteella, että miten nuoret ihmiset hoitavat luonnollisen aktiivisen tutustumisen sen jälkeen kun tämän MT-kampanjan pöly on laskeutunut?
      Uskaltavatko he ehdottaa enää mitään?

      Jos maalaa piruja seinälle niin johtaako tämä samalla ikävänä oheisvaikutuksena vain prostituution ja pornoteollisisuuden entistä suurempaan kasvuun?
      Vai sitten jopa hyvin konservatiivisten arvojen, tapojen ja tutustumiskäytänteiden paluuseen?
      Luulenpa että jälkimmäiseen ei ole paluuta, vaikka se minulle kyllä sopisi....

      Mitä enemmän mietin tätä yhteiskuntapsykologisesta näkökulmasta, niin väitän että tämän laukaisi liikkeelle Trumpin kourintapuheet. Kesti vuoden ennen kuin kollektiivinen alitajunta avasi padot juuri Trumpin valintaan eniten pettyneiden (Hollywood) keskuudessa. Siitä syntyi vahva meemi ja koska tämä on yhteiskuntarakenteiden alla ollut aina, meemi muuttui todellisuudeksi joka murtautui esiin. Niin kuin pitikin.

      Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin, ahdistelu vähenee, rajat selkeytyvät, syyttömät eivät joudu tuomituksi eikä kuitenkaan elämänilo katoa nuorten välisestä kanssakäymisestä ja voimme edelleen nähdä avoimesti rakastuneita ja flirttailevia pareja, eli elämässä elämäänsä täällä.

      Niin paljon en ole tätä asiaa seurannut, että onko tämä asia saanut lainkaan muotoja Aaasiassa, Lähi-idässä, Afrikassa vai onko tämä vain länsimaissa mylläävä asia. Tietääkö joku?
      Vähän sama kuin kysyin tuolla aiemmin ruotsalaisten miesten (ihan kannatettavasta)lupauksesta puuttua törkeään äijäilyyn:
      "Käyvätkä he puuttumassa reippaasti noihin juttuihin myös niillä Ruotsin poliisin listaamilla n. kolmellakymmenellä alueella, joissa laajoja ongelmia ns. väestönhallinnassa vai pelkästään Solsidaneissa ja Lundin yliopiston kampuksella?"

      jope

      Poista
    4. jope,

      eiköhän tämä ole länsimainen ja osin ja ehkäpä tosiaan pitkällekin Trump-peräinen ilmiö - on kulttuureja, jotka eivät vielä ole kypsiä tällaiseen prosessiin, jossa haetaan tasa-arvoa ja haastetaan miessukupuolen törkeydet. tämä ainakin on oma veikkaukseni.

      en oikeastaan tiedä, miten nuoret tähän suhtautuvat. siis sellaiset alle parikymppiset ja hiukan yli parikymppiset - tarkoitan nyt niitä, jotka eivät ole joutuneet vanhojen setien häpäisemiksi. vaikuttaako se heidän pariutumisseremonioihinsa?

      nyt tämä on kaiketi myös tiettyjen hieman vanhempien ikäluokkien proggis, vai?

      saas nähdä miten käy.#metoo on edistystä, mutta nämä omasta vaginaalisesta elämästään voimaantuneet ja herätyksen saaneet ja siitä julkisuudessa avautuvat rosa meriläiset ovat yleinen häiriö maisemassa ja total turn off - ihan vaan omana mielipiteenä tämä.

      Rosaa ei tietenkään ole pakko katsella eikä se hyppää kimppuun kuin joku kähmijä, mutta onhan sen toiminta uskomattoman mautonta (oma mielipide taas).

      Poista
    5. tarkoitan nyt näitä avautumisia omasta seksielämästään jne. muutoinhan Rosalla on ihan asiallistakin feminismiä. mitähän sanottaisiin miehestä, joka kertoisi mitä kaikkea jaksaa stondiksessa olevalla peniksellään kantaa keittiöstä makuukammariin tai olkkariin:

      "On tässä juuri pussillinen saunakaljoja matkalla keittiöstä saunaan - ja arvatkaapa minkä varsi on kantovälineenä..." Mautonta, vai ei?

      Poista
  11. po. asiallisilla sapuskoilla (kaurapuurosta ja ruisleivästä saatavat kuidut, hedelmät, vesi ja riittävän vahva kahvi ovat omat luottoainekseni)

    VastaaPoista
  12. Vesalle, Knasu mainitsee ja jopa kuvailee. Keväässä (vai oliko se Kesässä; jos luet Vuodenajat, lue nuo ensin) varsinkin ja siellä käydään jopa perssuolen tähystyksessä. Jostakin on jäänyt mieleen, en ole lukenut, että K:n Amerikka-essee kirjassa on asiasta kokonainen kappalekin.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, en ole lukenut Knasulta vielä kuin noita Taisteluni-kirjoja. Totta kai hankala vessareissu on laskettavissa osaksi taisteluja.

      Poista
  13. Ihmisellähän on kahdet aivot. Toiset sijaitsevat korvien välissä ja toiset mahassa.

    Luulen, että maha-aivot - mahamieli - ovat totuudellisemmat. Kun mahamielellä on paha mieli, kun se on stressaantunut, peloissaan, ahdistunut, varuillaan - tällä kaikella on yhteys myös suolen toimintaan.

    Sinänsä on varmasti totta, että peräpukamat liittyvät myös perinnöllisyyteen ja rakenteellisuuteen.

    Masennuksen määritelmään kuuluu se, että ihmisen on vaikea huolehtia itsensä asianmukaisesta ruokkimisesta. Sekin täytyy huomioida.

    Knasua olen minäkin hiljakseen lukenut. Hän on hyvä kirjailija, mutta jos hän ei yhtään paskareissua mahduta jättisivustoonsa niin hän on karsinut jotain oleellista.

    Muuten hyvin vaarallinen virhe mihin itse syyllistyn on se, että ottaa kakille mukaan romaanin. Silloin istunto venähtää ohi tarkoituksensa.

    Jos olisin itse yliopiston opettaja niin kertoisin innokkaille kirjallisuuden opiskelijoille, että vessassa ei sitten lueta kotimaista eikä ulkomaista kirjallisuutta selittäen tämän peräpukamavaaran.

    P.S. Olen lukenut Knasua myös vessassa, myönnän syyllisyyteni alapääni turmelemisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari,

      myönnän auliisti, että olen altistanut itseni vaaralle juuri vessareissuillani - en osaa mennä vessaan ilman lukemista. Tänäänkin luin katkelmia Veikko Huovisen Vapaista suhteista (kokoomateos 70-luvulta), mm. jutut "Papin olemus", "Laillistettua sikiönlähdetystä", "Suomalaisen herran ekologiaa" sekä kertailin parhaat palat novellista "Erään murhan motiivit".

      Myös Knasua olen lukenut vessassa, mutta useimmin kuitenkin runouden maailmanklassikoita:)

      Poista
  14. Jope selvitti yllä asiaa. Mutta jää vaivaamaan kuinka kaunokirjalliseen totuudellisuuteen Knasu on päässyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun nyt päästiin asiaan niin ehdottomasti paras ja varmin ummetusresepti (jos kuidut, vesi ja liikunta on jäänyt vähälle) on reilu annos valkosipulimurskaa. Voi olla sitä valmista tai itsetehtyä. Voidaan nauttia ruokaan tai juomaan sekoitettuna tai suoraan lusikalla kuten itse teen (noin kaksi -kolme ruokalusikallista) - ja asia toimii, ja on muutenkin luonnon omat antibiootit taas veressä.
      Olen muutenkin sipulin ystävä, työmaaruokalassa silloin tällöin tarjolla olevia marinoituja punasipuleja hotkin puolen lautasellisen verran.

      Kun valkosipulia tulee muutenkin käytetyksi kuin vettä niin hassua että minäkin muistan ajan, kun valkosipulin syöminen oli jotenkin erikoista oikein. Piti oikein erikseen mainita.
      -Ja siinä oli reilusti valkosipulia.
      -Älä?

      Itse asiassa kaipaan niitä aikoja: kauppojen sunnuntaikiinnioloja, vain kahta tv-kanavaa, radion merkityksellisiä musaohjelmia, kankeaa ravintolakulttuuria, niukkuuden yhtenäiskulttuuria jonka valintojen vähäisyydessä oli yhteisöllisyyttä, uunissa tehtyjä suomalaisia kotiruokia...Kekkosta...hah.
      No, kotiruokaa 70-luvun malliin voi tehdä edelleen, ja kyllä mä tämänkin ajan kanssa elää voin. Koska oli tuolloin pikkupoika, aikakausi saa multa kultahohteen. Mutta kyllä "Kekkosen lapset" tuntevat samalla tavalla. Ultra Bra-sukupolvi joka retroili, vain retroili. Vesa, taisit ehkä ihan niukasti ehtiä mukaan ihanaan!! 70-luvun "ankeuteen." Ne, jotka puhuu Kekkoslovakiasta, ei tiedä. Se oli tasa-arvoinen paratiisi mun arvoille ainakin.

      No, lähtipä taas mun intuitiot liitämään...

      jope

      Poista
  15. HUOM: Mutta kyllä "Kekkosen lapset" tuntevat samalla tavalla...olisi pitänyt kirjoittaa muodossa ...kyllä "Kekkosen lapset" tunnistavat toisensa.

    Ymmärrän kyllä niitä joille 70-luku oli ahdas ja myöhemmät suuremman valinnanvapauden ajat parempia.
    Minä vaan diggaan 60/70-lukua ja se näkyy myös lukemisvalinnoissa. Knasunkin jos olisi mennyt syntymään vain 10 vuottakin myöhemmin, ei olisi enää ollut Knasu.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jope, synnyin syyskuussa 1971, joten ehdin nauttia 9 vuotta 70-lukua. nuo ajat olivat perheessäni taloudellisesti (mutta eivät henkisesti) kaikkein niukimmat, joten "ankeudestakin" on kuva. silloin oli myös "kunnollisia" perheitä, joissa olot olivat vielä niukemmat. jäin kaipaamaan 70-luvulta tyhjää tilaa, niukempia tavaramääriä ja sitä, että mediaa ei ollut tässä mielessä.

      tuli luettua ja mietittyä itse merkityksiä, kun koko elämä ei ollut nykyisenkaltaista merkkien tulvaa. oli odotusta ja ajan sietämistä. tietenkin lapsi kun olin, kaikki oli muutoinkin jännää eikä tylsistymisestä ollut tietoakaan.

      Poista
  16. Kun asia teitä nyt kuitenkin kiinnostaa niin listaan asioita mistä saan peräpukamia:

    - ihmistsunami
    - ilmastonmuutos
    - kyynärpäätaktikointi
    - omahyväisyys
    - narsismi
    - psykopaattisuus
    - huonot elokuvat
    - huonot kirjat
    - tekopirteys
    - huonot haastattelijat
    - liikenneraivo
    - eläinten sukupuutto
    - törkeä aliravitsemusjoka ei johda edes peräpukamiin
    - poliitikkojen suupukamat
    - poliitikkojen aivopukamat
    - kansan vieraantuneisuus
    - jatkuvasti uusien kilpaurheilulajien keksiminen
    - rakkaudeton ja esineellistävä seksiminen
    - vanhenemisesta lässyttäminen
    - nuoruudesta lässyttäminen
    - työpaikansaantimahdollisuuksista lässyttäminen
    - kaltoinkohtelu
    - insesti, pedofilia ja eläimiin sekaantuminen
    - kitsi mukaan lukien rihkamauskonnollisuus
    - tosiasioiden vähättely tai niistä vaikeneminen
    - masennuksen vähättely
    - heikentyvät mielenterveyspalvelut
    - ohjuskokeet
    - maailmantuska
    - elämättömän elämän tuska
    - tuskaneuroosi
    - tuskapsykoosi
    - vaikutusmahdollisuuksien puuttuminen
    - oma tökeryys
    - toisten loukkaaminen sanomalla tai kirjoittamalla
    - itsensä pettäminen
    - lupausten pettäminen
    - tahdittomuus

    VastaaPoista
  17. Vesa, näin olenkin ymmärtänyt että olet seiskytluvun nähnyt ja kaipaat samoja asioita. Itse ymmärrän kyllä mutta en osaa niin paljon iloita esim. Helsingin muuttumisesta muiden Euroopan suurten kaupunkien kopiokuvaksi kuin median mielestä pitäisi.
    Mulla on hyllyssä aivan mahtava kuvateos Helsinki and her people (v.1966) ja siellä minä haluaisin perhe-elämääni elää. Ainakin fantasioissani.

    Jari, tuo lista on mahtava.
    -Elämättömän elämän tuska.
    Et olisi sitä laittanut ellet tuntisi asiaa.
    Ihan vastaavaa en koe, eletty on, seiniin on törmäilty, ja puihin, mutta ihan rehellinen ollakseni kaikki ei ole mennyt niin kuin toivoin. Totta kai odotin enemmän. Tunnustuksellisuutta sen enempää teidän seurassa pelkäämättä, mun suurin virheeni oli liika yksin kulkeminen, kaikessa, ihmisistä eristäytyminen juuri siinä kolmenkympin molemmin puolin ja sen seurauksena monien ehkä vain muiden ihmisten kautta syntyvien mahdollisten tapahtumaketjujen menettäminen.
    Kun puoliksi leikkimielellä psykologisoi meitä kaikkia näiden kommenttiemme perustella niin olen saanut vaikutelman, että Marjatta, meri, Juha ja Vesa ovat eläneet ja elävät sitä elämää mitä ovat halunneetkin, heillä on asian suhteen ainakin jonkinlainen tasapaino, mutta minä ja sinä Jari olemme kulkeneet väärään suuntaan ja tajunneet sen vasta myöhemmin. Ja se kuuluu meissä.
    Tässä epäsosiaalisuudessamme. Mun eri tilanteiden vältteleminen on mun erityisherkkyyttä, joka on ollut toisinaan ihan pois lapasesta.
    Olen kyllä pintatasolla ainakin ihan suht tasapainoinen aikuinen mies ja isä (työnikin vaatii sen), mutta koen myös että vuosia on jäänyt käyttämättä ja hikeä vuodattamatta. Olen tinkinyt laadusta ja viettänyt liikaa aikaa omissa maailmoissani. Luultavasti siksi tempoilen niin täälläkin.

    Tuo oli koskettava lista kokonaisuudessaankin.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Tuosta epäsosiaalisuudesta. Mähän olen samalla smalltalkin mestari. Juuri minä olen se joka alkaa jututtaa ihmisiä, yleensä vanhuksia joista paljon pidän, puiston penkillä, kaupoissa tai junassa tai niin edelleen. Kun kävin ravintoloissa ja liikuskelin siellä sun täällä, tapasin massoittan ihmisiä sattumanvaraisesti. Jos jossakin oli hiljainen ja alakuloinen looshi, niin ei ollut kauan kun minä sinne piipahdin. Eikä siinä tarvittu paljon alkoa. Mutta ne ihmiset joiden kanssa olisi pitänyt pitää yhteyttä: hyvät työkaverit, niiden fiksujen ihmisten jotka antoivat puhelinnumeronsa, suku, opiskelukaverit jne. - juuri heihin minä jätin aina yhteyttä pitämättä, kokonaan. Kaikki olen onnistunut karkottamaan. Liikaa omillaan toimeentuleminen kostautuu.

      Yritän estää tämän geenikirouksen siirtymistä tyttäreeni ja kannustaa häntä sosiaalisuuteen.
      Jos ihmiset karkoittaa luotaan, jää elämää elämättä. jope )

      Poista
  18. jope

    kirjoitit: "että marjatta, meri, juha ja vesa ovat eläneet ja elävät sitä elämää mitä ovat halunneetkin, heillä on asian suhteen ainakin jonkinlainen tasapaino, mutta minä ja sinä jari olemme kulkeneet väärään suuntaan ja tajunneet sen vasta myöhemmin. ja se kuuluu meissä."

    minä taas koen hirveän vahvasti samuutta juuri sinun kanssasi, jope. tilanteiden vältteleminen, epäsosiaalisuus, omissa maailmoissa viihtyminen - nää kaikki ja vielä enemmän. en kutsu itseäni erityisherkäksi, koska inhoan ko. termiä, mutta kyllä mä silti ääriherkkä kaikelle ylimääräiselle tärsykkeelle olen. kun seuraan ihmisten vaivatonta some-sukkulointia, tekisi mieli vetää töpselit seinästä ja huutaa: ei enää mitään hätää, teidät on pelastettu! ehkä vielä joskus sen teenkin.

    olen allerginen kaikelle sille turhuudelle, mitä ihan fiksutkin sivustot informaation nimissä tuuttaavat. viimeisessä image-lehdessä oli asiaan liittyvä hauska kysymys: tunnistitko olevasi länsimaisen sivistyksen taitekohdassa klikattuasi otsikkoa "näin petaat sänkysi oikein"?

    mulla on selaimeni avaussivuna yle.fi ja jo siinä tuo kysymys tuntuu manifestoituvan lähes päivittäin. siellä kerrotaan, miten ihmisen tulee syödä, harrastaa, käyttäytyä työpalaverissa tai hoitaa parisuhteensa. ohjeita jaetaan kauneudenhoitoon, lastenkasvatukseen, kodin sisustukseen ja oman voimaeläimen löytämiseen. ylen sivuilla!

    joskus mua hiukan ärsyttävät nuo sun kaksoisstandardien metsästykset, mutta jos ihan rehellinen olen, niin on nastaa, että sinä jaksat käydä skabaa erilaisia syvään juurtuneita kulttuurisia ajatusmalleja vastaan.

    minä huomaan jääväni mieluummin kotiin nukkumaan. olenkin tullut siihen pisteeseen, että kaiken tämän epätäydellisyyden hyväksyminen on lopulta kuitenkin lyhin tie sinne, mitä tavoittelen. varsinkin kun ihmiselämä on pääsääntöisesti virheitä, keskeneräisyyttä ja säätämistä vihoviimeiseen loppuun saakka.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksoistandardeissa lymyää ydin!


      HUOM: VESA ON DOSENTISSA ALFA-TV:SSÄ, tuli mainos kun katsoin mirja pyykon hyvää haastattelua (KUVIA JA KÄÄNNEKOHTIA) mutta meni aika ohi. Auta vesa!!!

      Poista
  19. juha


    kaksoisstandardit ovat ahterista paitsi silloin kun niihin törmää muiden toteuttamana. silloin niistä saa aivan kertakaikkisen kutkuttavaa vahingoniloa. kaikkein räikeimmillään ne standardit näyttäytyy uskonnossa ja seksiturismissa. vasen käsi ei halua tietää mitä oikea tekee.

    ja onhan niitä muitakin: panomies on panomies, mutta jakorasia on jakorasia. nuori vihainen mies on nuori vihainen mies, mutta nuori vihainen nainen on hysteerinen ämmä. alastoman antti holman kuvan jääkaappinsa oveen laittava nainen on huumorintajuinen mutta pamela andersonin kuvan seinälleen laittava mies on juntti. harmaantunut mies on charmantti, harmaantunut nainen on vanha haahka.

    nää on kaikki hauskoja esimerkkejä, mutta jossain vaiheessa kaksoistandardien kyttääminen ja niistä raportoiminen alkaa toistaa itseään. mulle tulee näistä jatkuvista tuplastandardeihin tarttumisista mieleen hannu karpo, tuo köyhän viimeinen toivo, joka paljasti arjen verisisiä vääryyksiä, mutta kärähti sitten jossakin vaiheessa itse ylinopeudesta.

    eli jokaikinen meistä on kaksoisstandardien vietävissä. jokainen joka hiukankin analysoi omia juttujaan huomaa syyllistyvänsä niihin.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa noin. Kulttuurirelativismi ja naisten asema on mun lemmikkini.

      Poista
  20. Minäkään en halua kytätä kaksoisstandardeja. Käytän itse vanhaa sanaa kaksinaismoralismi.
    Olen joskus leikitellyt kaksinaismoralismilla kokeilemalla olla erilainen kuin otaksutaan.
    Ostin Kreikassa käydessä valkoisen turkin - älkää lopettako lukemista tässä, vaikka kauhistutte varmaan!
    Sillojn ei tietoisuus eläimista ja niiden suojelemisesta ollut juuri vielä herännyt. Mutta turkit kuuluivat ökyrouville - ja minut miellettiin poliittisesti vasemmalla olevaksi (niputettiin U:n kanssa samaan), olin vappu- ja rauhanmarsseilla toimin ydinjätteen loppusijoitusta vastustavassa liikkeessä ja mielenterveysseurassa, opetin ET:tä. Kaikki tämä viittasi siihen, että pukeutuisin maihariin ja köyhäilisin. No, olin lomalla 12-vuotiaan poikamme kanssa, joka kauppiaan houkutellessa kadulla sanoi:"Mennään äiti!" Kun sitten pyörähtelin valkeassa turkissa, poika sanoi:"Äiti sinä näytät ihan Lumikilta." Minä olin varmaan saanut liikaa aurinkoa, kun aloin nähdä, että niinpä näytänkin, pakko saada tämä, onhan Kuhmossa niin kylmäkin. Mielessäni käväisi myös kutkuttava suunnitelma hätkähdyttämisestä. Otin turkin velaksi, käsittämätöntä. Laitoin sen päälle jo syyslomalla. Painelin potkukelkalla joka paikkaan turkissa, pipossa ja lapikkaissa.
    Koulussa rehtori (mies) tuli ovella vastaan, hän mykistyi, perääntyi ja tuli auttamaan turkin päältä. Ei koskaan ollut tapahtunut moista, vaikka silloin olikin vielä vanhemmilla miehillä herrasmieselkeitä, kuten hatun nosto päästä, kun nainen tuli vastaan. Siinä meni naulakolla toisia ohi, riisuivat itse toppatakkinsa.
    Tutussa kaupassa minua oltiin palvelemassa lihatiskillä ohi muiden, mutta kieltäydyin siitä kunniasta ja osoittelin, että vuoro on tuolla.
    Koin jopa, että jotkut kokoomusrouvat katselivat minua kysyvästi, että kuuluukohan tuo nyt meidän joukkoon.
    Koulun keittäjä sanoi, että hänellä on ollut vuosikausia kallis minkkiturkki, jota ei uskalla käyttää, mutta minun innoittamanani hän harjoittelee ja käy se päällä pimeässä R-kioskilla.
    No, parin talven jälkeen turkki alkoi näyttää hölmöltä, alettiin puhua eläinten oikeuksista. Oppilaatkin jo sanoivat, että he sytyttävät minun turkkini palamaan. Myin tehtävänsä tehneen vaatteen oppilaiden kanssa järjestämässäni myyjäistaphtumassa venäläiselle naiselle.

    Huomasin siis omia kaksoistandardejani, ja sitten huomasin niitä myös toisissa.

    Mitähän muuta. Kaikenlaista kiinnostavaa olette käsitelleet täällä.

    Panin ylös tuon ohjelman, jossa Vesa esiintyy.

    'Joutua kahden tulen väliin' tai 'olla puun ja kuoren välissä'. Englannin kielessä on sanonnat 'between the devil and the deep blue sea' ja 'between a rock and a hard place'.
    Kovia paikkoja.

    Minulla oli jossain vaiheessa monta vuotta työstressistä johtuvaa migreeniä. Joku lääkäri sanoi, että stressi menee joko mahaan tai päähän, ja jos molempiin, niin silloin on paha.

    Äkkikivut ovat kauheita. Vanhempana tulee kroonista mutta lievempää, hitaasti jäytävää, jonka kanssa on opittava tulemaan toimeen, kuten nivelet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... kuten nivelsäryt. Parhaillaan jäytää käsivartta epäonnistuneen peukalonivelen operaation muistona. Sain siitä korvaustakin. Pitäisi uskaltautua uuteen leikkaukseen, olen jonossa, mutta epäröin.

      Poista
  21. Marjatta, suukko otsallesi. - Ehkä leikkausta ei kannata epäröidä.

    Itselläni on kaikkien monenlaisten vaivojen - mielenterveydellisten ja muiden - lisäksi kihti. Kun kihtikohtaus tulee niin se on niin saatanallisen kovaa tuskaa, että sitä on vaikea käsittää. Sehän on nivelkipua ja sitä kuvataan siten kuin lasinsirpaleita olisi tungettu niveleeseen ja kuvaus on oikea.

    Muuten vielä tuosta peräpukamaleikkauksesta - olin kuolla koska sitä ennen olin vuotanut monta litraa verta, kaikki tolkku oli jo kateissa ja en jaksanut enää muuta kuin läähättää ja olin kuin kalkkilaivan kapteeni - niin leikkauksen jälkeen hoitaja sanoi yöllä:

    "Nyt sinä tiedät miltä naisesta tuntuu synnyttäminen."

    Sitten hän pihtasi lääkitystä ja sain lääkkeitä vain anomalla rukoillen.

    En koskaan ole käsittänyt tuon hoitajan toimintaa.

    Mutta lopultakin olen sitä mieltä että runoutta ei kerta kaikkiaan voi olla ilman tuskaa. Me emme voi puhua runoudesta ilman tuskaa.

    Runoleikki tai todellisten runoilijoiden jäljittely on toki aina sallittua.

    Myönnän ilman muuta, että tuskaan on mahdollista eläytyä vaikka ei siitä mitään henkilökohtaisesti tietäisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla paha kramppi jalassa oli kyllä pahempaa kipua kuin synnyttäminen. Mutta en sano kaikkien synnyttäneiden puolesta, koska omat pikkuiset olivat niin pikkuisia, keskoslapsia kaikki kolme.

      Jari, sinulle suukko poskelle. Hyvää itsenäisyyspäivää!

      Hyvää itsenäisyyspäivää myös meri, Jope ja Juha!

      Poista
  22. Mahtavaa meri, jos koet samuutta. Kun sun vaellusta lähimaisemassasi ja hieman pidemmillä retkillä seuraa, sekä tietenkin viihtymistäsi omissa oloissasi, niin koen juuri ja ihan sitä samaa. Mentaalimaisemassa Helsinki-Turku minäkin haluan ajatella mihin olen maailmassa menossa ja olen sitä tehnytkin. Elämänkokemuksiasi kyllä kadehdin, ja et sinä senttään niin paljon mua vanhempi ole. Itse en ole vain ehtinyt yhtä paljon.

    Kaksoistandardeista. Tämä aika hämmentää. Vaikka kuinka haluaisi tehdä valintoja joiden takana sanoissa ja teoissa seisoi sataprosenttisesti koko ajan, se onnistuu harvoin. Olen hahmotellut että on ikään kuin kaksi päälinjaa.
    Liberaali-relativistinen, nykyaikaan ja globaaliin maailmaan joustavasti suhtautuva, koko ajan liikkuva ja sitten konservatiivinen ja ei-moderni. Oikeisto ja vasemmisto jakoa noissa ei enää jäljellä lainkaan ole.
    Liberaali voi olla kommari tai porvari ja usein onkin. Sama jälkimmäisen suhteen. Minun konservativismissani ei ole mukana oikeiston ajatuksia perinteisessä mielessä kuin ehkä sellaisena sivujuonteena, että arvostan yksityisyrittäjyyden korkealle.
    Molemmissa katsomusyritelmissä on siis molempia. Ensimmäisen koen enemmän ihmislähtöiseksi kuin toisen, jälkimmäisen ainakin enemmän biologiseksi, ainakin kulttuurievoluutio mielessä, koska siitä on tuhansien vuosien kokemus, ensimmäisestä ei vuosisadankaan. Ensimmäinen on liikkeiltään nopea, jäkimmäinen hidas. Molemmissa etunsa senkin puolesta.
    Jos ajattelen itseäni kokonaisuutena enkä vain täällä turvallisesti kommentoijana niin mitä oikeastaan muuta jää kuin pyöriä tilanteen ja ihmisten mukaan ilman varmaa valintaa, koska sellaista ei voi tehdä. Sellainen pakko-opportunismi ei ole kunniakasta omissa silmissä, mutta paukapäinen tässä-seison-ja-oon-mikä-oon -tyyppinen "läpirehellisyys" ihmisistä välittämättä ei ole hyvä vaihtoehto sekään. Joskus leikittelen ajatuksella kykenisinkö valitsemaan ehdottomasti toisen, jos olisin työtä vailla oleva poikamies. Nymanin malliin vapaa siis. Voi olla että en sittenkään. Silloin lihani ja sen viestit kannattaisivat ensimmäisen mukaan menemistä, uskoni ja kauneuskäsitykseni jälkimmäistä. Olisin samanlainen ja kykenisin olemaan varma vain joissakin rajoitetuissa kysymyksissä.
    On naurettavaa ajatella että se valinta olisi niin helppo kuin se, että olet joko hyvis-suvaitsevainen aikalainen tai nationalistipersuinen antiaikalainen, vaikka sellaiseksi valinnaksi usein kuulee ja lukee tuon yllä kuvaamani kysymyksenasettelun typistettävän. Se on ajattelun manipulointia. Tuollaisessa tapauksessahan valinta olisi sitä paitsi ihan helppo tehdä, mutta maailma eivätkä ihmiset eivät ole sellaisia, noin helppoja.

    meri, mun kaksoistandardien "paljastelu" voisi kyllä ottaa sellaisen evoluutiohypyn, että alan kiinnittää huomiota enemmän omiin kaksoisjuttuihin kuin siihen mihin julkisessa keskustelussa törmään. Sinähän sitä olet blogissasi tehnyt kiitettävästi jo pitkään. Mutta ei mennä liian pitkälle. Sallitaan kuitenkin sokea fanitus edes muutamissa asioissa, sekin kuuluu ihmiselämän kirjoon.

    Marjatalta taas hieno kertomus elävästä elämästä.

    jope

    VastaaPoista
  23. Olen seuraillut Arto Luukkaisen juttuja jo jonkin aikaa. Vesan tv-jutussa joka on ihan måste, lienee kysymys paljonkin kirjallisuudesta, mutta taustatiedoksi niille jotka eivät Luukkaisen taustaa tunne, Alta tv, ei liene kovin juttu, niin ko. dosentti on reippaan kriittinen nykymenoon ollut monella foorumilla. Hän on yksi niistä yliopistojen globalismi ja maahanmuuttokriitikoista (joita on enemmän kuin moni arvaakaan), mutta on sitä ei lainkaan ankealla ja lupsakkaalla tavallaan.

    Tässäkään mielessä siis näiden tiettyjen, sivuraiteellisina pidettyjen oppositioarvojen puolustaminen ei ole sellaisten stereotyyppien homma miksi heidä yleensä kuvataan: maihari, rähinä ja kalju. Monet ovat koulutettuja ja sivistyneitä, ja hyväkäytöksisiä. Se ei ole ihme sillä,
    ei muutenkaan ole kovin radikaalia ajatella niin kuin vähän aikaa sitten vasta ajateltiin.
    Liberaalista positiosta ei voi koulutusta ja sivistystä omia oman ryhmänsä tuntomerkiksi kun niin se ei ole.

    jope

    VastaaPoista
  24. jope

    kirjoitit: "sallitaan kuitenkin sokea fanitus edes muutamissa asioissa, sekin kuuluu ihmiselämän kirjoon."

    samaa mieltä, eli ehdottomasti kullekin makunsa mukaan. multa lähtee kyllä iso peukku kaikenlaiselle fanitukselle, ja varsinkin sille sokealle. fanitus-ilmiöstä tulee tympeää vasta silloin, jos ns. väärälle puolelle jääneet on tuomittu rooliinsa ja ns. hyvälle maulle annetaan toisaalta liikaakin anteeksi.

    sellaisia mea culpa kokemuksia mulla itselläni on, että fanituksesta tulee keppihevonen oman älykkyyden ja kyvykkyyden esittelemiselle.

    olen pikkuhiljaa oppinut sen asian, että olen täysin vapaa olemaan mitä mieltä tahansa. miksi yrittääkään miellyttää jotain ryhmää, jos sieltä ei arvostuksen sanaa heru, vaikka mitä tekisi? siinä tilanteessa voi todella jättää muiden mielipiteet sivuun ja keskittyä itse asiaan: fanittamaan sitä, mikä itsestä tuntuu kivalta.

    meri

    VastaaPoista
  25. Jope ja meri, hienoa tiesyytteenne! Peukutan!

    VastaaPoista
  26. Eikö ku TEISYYTTENNE! Pukutan!

    VastaaPoista
  27. Kö! TeisyyttÄNNE.

    VastaaPoista
  28. Täällä on tapahtunut viime aikoina hienoa ymmärtämistä, itsen ja toisten. Ei huono asia Suomen täyttäessä 100!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatketaan ymmärryksiä. Tosin väärinymmärryksetkin johtavat välillä kiintoisille poluille,
      jope

      Poista
    2. jari, marjatta

      kiitos teille, muruset. ihmissuhteissa tahdikkuus taitaa usein olla paljon käyttökelpoisempi asia kuin totuus. minusta tahdikkuudessa on ihanaa unohtamisen laupeutta ja ymmärtämisen armoa. sitä kohti ystävät!

      meri

      Poista
  29. Kiitos meri, ja Jari.

    Ja Vesan haastattelu päättyi muuten ihan just äsken Dosentissa.
    Vantaalainen ystävämme oli sellainen kuin arvelenkin hänen olevan. Sellaista luontaista luotettavaa joukkueenjohtaja Koskelaa niin kuin ennenkin olen sanonut, vaikka tuskin Vesa sellaisena itseäsi näet ja ehkä et haluakaan nähdä. Mutta persoonallisuuden arviot on ahistavia. Ihmisessä on niin paljon.
    Haastattelussa, lopussa varsinkin sivuttiin täälläkin paljon käytyjä aiheita. Oli siellä (muille täkyksi) hauska anekdootti Vesan urasuunnitelmistakin nuorena.
    Itse pyrin aikoinani, eli 80-luvun lopussa ihan lonkalta ja melkein yhtään pääsykoekirjaa lukematta lukemaan sosiologiaa Turkuun. Aloin ihmetellä kun hyväksymiskirjettä ei tullut. Soitin sitten perään ja kysyin suurin piirtein, että onkohan niillä mun oikea osoite. Senkö vuoksi viipyy. Sanoivat että on, pisteet eivät vain riittäneet. Kysyin sitten että monesko varasija. Olin jo kaavaillut uutta elämää Aurajoen varressa. Markku Into here I come. Mutta Turku vastasi että olin suurin piirtein numero 62 viimeisen päässeen jälkeen:) Hyvä, musta olisi satavarmasti tullut joku wanna-be-jälkibeatnik ja sosiologia olisi jäänyt Tinatuoppiin. Varjelluin.

    Mutta kiitos Vesa.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt yöllä heti kahelta ja ainakin 11.12. uusinta.

      Poista
    2. Nasta haastattelu. Vesa on suomalaisen runouden Scorsese. Huomasitteko miksi?

      Poista
    3. Viitannet Martin toiseen ammattivaihtoehtoon, jope

      Poista