lauantai 2. joulukuuta 2017

VAROITUS! TÄSSÄ KOMMENTISSA KÄYTETÄÄN NATSIKORTTIA

Paljon arvostamani Juha Hurme oli eilen Perjantaissa. Puhuttiin muun ohessa sodasta ja suomalaisesta vapaudesta ja siitä että jos aikoinaan olisi käynyt toisin, miten sitten. Hurme vastasi, että olisivat suomalasten nimet varmasti toisenlaisia kuin nyt.

Olisivatko siis vain nimet muuttuneet?

Hurmeen mukaa vaihtoehtoisia todellisuuksia on vaikea vertailla. Varmasti, mutta eräänlaista jälkiviisautta tuokin. Ja jos haastateltava olisi ollut joku toinen, olisi varmasti tehty lisäkysymyksiä. "Voisitko sanoa koko sydämestäsi tuon keskitysleiriltä vapautetulle ihmiselle?" Siis ihan ilman periaatteellista sävyttymistä ja semanttista saivartelua.

Ja vielä: jos Hurme on koko sielultaan tuota mieltä, miksi hän toimisi mitenkään vaihtehtoisen tulevaisuuden eteen? Kannattaisiko pelkkien nimien vuoksi käydä yhtään sotaa tai olla edes huolissaan tieteen rappiosta? Jälkikäteenhän olisimme kuitenkin ihan tyytyväisiä kun paremmasta ei varmuudella olisi koskaan ollutkaan tietoa.

Mutta jutun pointti on siis tämä: miksi toimittajat fanittavat taiteiljoita niin paljon, että jättävät heidän haastamisensa niin usein puolitiehen?

8 kommenttia:

  1. Tartun viimeiseen lauseeseen, jossa on aivan oikea sana HAASTAMINEN. Se ilmentää toimittajan tehtävän oikein. Toimittajan pitää haastaa eikä haastatella.

    Me muuten törmäämme kuin veitsellä leikaten kansallisesta euforiavuodesta persereikävuoteen, sillä vuosi 1918 oli kansakuntamme persereikävuosi.

    Sodasta voi käyttää mitä nimeä tahtoo mutta kysymyksessä on satavuotismuistelo persereikävuodesta, jonka historiatiedon lukeminen on ainakin minun psykoottiseen kallooni niitannut pysyvästi sellaisia kauhukuvia että oksat pois.

    On jännä nähdä miten Hurme ja kumppanit ja suomalainen teatteritaide kommentoi persereikävuotta. Vai vaietaanko siitä?

    Kestääkö väliaikakonjakkiteatteri persereikävuoden tai haluaako se sitä edes millään tavoin kohdata.

    Hurmeen kohdalla on kysymys siitä millä tavoin hän laittaa persoonansa peliin. Hän on nyt auktoriteetti ja on jännä nähdä mille auktoriteetti suo huomionsa kun ensi vuonna muistelemme persereikävuotta 1918.

    VastaaPoista
  2. "Mutta jutun pointti on siis tämä: miksi toimittajat fanittavat taiteiljoita niin paljon, että jättävät heidän haastamisensa niin usein puolitiehen?"
    Osuma, osuma, osuma.

    Oliko kysymys muuten edes se, että se käsitteli mahdollisuutta punaisten voittoon 1918?
    Siinä kysymyksessä, Jari, Keskisarjallekin sopiva tuon sodan nimitys selittyy nopeasti.


    jope

    VastaaPoista
  3. Tuo kysymys oli aivan liian iso pohdiskeltavaksi tässä ohjelmassa, yhtenä osana. Sille voisi olla oma ohjelmansa, jossa olisi esim. joku historioitsija mukana. Minusta Hurme kuittasi asian juuri sen laajuuden vuoksi sillä, että ainakin nimet olisivat toisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä historian oppituntia tietenkään kaipaa, mutta kiertelevä retoriikka on jotain, mitä en ole ikinä voinut sietää, viljelee sitä sitten Halla-aho tai Hurme. Ei tuossakaan ollut kyse ajan puutteesta. "Nimet olisivat muuttuneet... ja kieltämättä varmasti vähän muukin." Tuo kelpaisi minulle.

      Poista
    2. Eikö hän niin sanonutkin, nimet nyt ainakin olisivat muuttuneet. Minusta tämä sisältää sen, että paljon muutakin. Ainakin itse kuulin tuon noin. Tässä ei olisi Pekka ja Juha, vaan jotkut muut.

      Poista
    3. Myönnän että tuo ilmaisu 'ainakin' antaa tulkinnalle tilaa, mutta jokin retorinen judo minua silti yhäkin vastauksessa häiritsee. Vaihtoehtoisten todellisuuksien kommentti vielä korostaa sitä. Jokin tuossa jää soimaan epävireisestimun korvaan. Se tunne heräsi vshvasti. Löydätkö Marjatta yhtään tuota tunnettani, vaikka oletkin eri mieltä?

      Poista
    4. En oikein löydä. Minusta siinä vastauksessa oli tilannehuumoria, joka liittyi asian laajuuteen suhteessa vastausaikaan.

      Poista
    5. Jätetään asia siis muiden lukijoiden arvioitavaksi :@)

      Poista