torstai 25. tammikuuta 2018

FEMINISMI HUKASSA

Katsoin Yle Femman vaalikeskustelun. Siinä kysyttiin ehdokkailta, oletko feministi. Vaikea kysymys kun siihen odotetaan yksinkertaista vastausta. Juuri siksi se herättää minussa tuskaa ja ärtymystä.  Enkä rehellisesti sanoen voi vastata siihen yksiselitteisesti kyllä tai ei.

Yritän kuvitella pyöreän neliön: feministiksi julistautuvan yksilön, joka puhuu feminismin sisäisestä ristiriidasta suhteessa islamiin kuten Huhtasaari tuossa keskustelussa. Enkä välitä tippaakaan Huhtasaaren tendensseistä, niihin lukijankaan ei kannata siis tässä vedota. Välitän vain siitä, miten hän tuossa tilanteessa äänensä käyttää; ikään kuin moniäänisen organismin osana. Heti kun tuollainen vaarallisesti puhuva ehdokas ilmaantuu Feministiseen puolueeseen, lupaan äänestää häntä. 

Arvostan sisäisten ristiriitojen pelotonta ilmaisemista ehkä enemmän, kuin mitään muuta ominaisuutta ajattelevassa ihmisessä tai ryhmässä. (Saatan äänestää Sinisiä seuraavissa eduskuntavaaleissa vain ihan sen takia.) Mutta niinhän se taitaa olla, että arvojen sisäiset ristiriidat on paljastettava vastustajan toimesta. Ja samalla tietenkin "väärin tendenssein" kyllästettynä. Vastavoimat ovat välttämättömiä oman eheyden säilyttämiseksi. Mites muuten niihin vääriin tendensseihin voisi viitata ja5 ristiriitansa "unohtaa"?

Kuvaavaa Femman keskustelussa oli se, ettei kukaan halunnut tarttua Huhtasaaren väitteeseen Ruotsin feministien tilanteesta sharia-lain suhteen. Siis edes yrittänyt kumota sitä, jos jotain kumottavaa oli. Välinpitämättömyys oli raivostuttavaa. Ja ruosalainen ehdokkaita arvioinut professori vielä legitimoi hiljaisuuden ihmettelemällä, miksi feminismi aiheuttaa Suomessa niin paljon keskustelua. No ainakin omalta osaltani yritän tässä sitä itselleni selittää. Jos joku olisi maininnut feminismillä olevan suuria haasteita edessään tässä maailmassamme ilman rajoja, se olisi riittänyt minulle. Mihin? Siihen, että voisin sanoa olevani ilman pienintäkään epäröintiä feministi. 

Nyt minun on kuitenkin vaikea sanoa niin. Minulle ihmisyyden mitta on yksilö kulttuuriin katsomatta. Aina. Jos joku porukka ei tätä hyväksy tai yrittää retoriikallaan periaatetta kiertää, en kuulu siihen kerhoon. Ja tähän asti valikoivaa retoriikkaa on tullut liikaa vastaan Feministisen puolueen taholta tyyliin "burkan käyttö on yksilöllinen kysymys" (tai puhetavassa, jossa ihmisen biologinen selittäminen asetetasn lähtökohdiltaan arveluttavaksi ja toissijaiseksi). Se on minun syyni sanoa, että en ole feministi. Reflektoimatonta ideologista valikoivuutta en voi kertakaikkiaan sietää ja missä sitä tuleekin vastaan, siellä aatteen lumous katoaa.  

Lopuksi on tietenkin sanottava, että olemme kaikki arvoissamme ja fiosofiassamme väistämättä valikoivia, eklektisiä (ks. Wikipedia). Niin hyvässä kuin pahassa. Juuri siksi näitä kiusallisia huhtasaaria joukkoomme tarvitsemmekin. 


10 kommenttia:

  1. (Marja Sannikka vei ehdotukseni väestöaiheesta toimituksensa palaveriin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, Juha! Toivotaan, että onnistuu.

      Poista
  2. Olenko feministi? Jos sillä tarkoitetaan sukupuolten tasa-arvoa, naisten aseman parantamista, sukupuolisen syrjinnän lopettamista, naisvaltaisten alojen palkkojen nostamista, erilaisten naisten arvostamista, niin olen kyllä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että olisin pelkästään feministi tai oikeastaan edes sitä, että minun pitäisi olla feministi kannattaakseni noita asioita.

    Se mitä pidän tietynlaisessa feminismissä ongelmallisena on ylenmääräinen uhriutuminen, toista sukupuolta ja etenkin valkoista heteromiestä kohtaan tunnettu antipatia ja kostomieliala. Kaikki feministit eivät suinkaan ole tällaisia, ehkä vain marginaali. En pidä myöskään feminismistä, joka muistuttaa kovaksi keitettyä marxilaisuutta, joka ei näe ympärillään muuta kuin maskuliinisia hegemonioita ja sortorakenteita eikä ymmärrä hienovaraisia eroja ihmisten välillä. No, tällainen ärsyttää tietenkin muissakin kuin feministeissä. Olen kenties feministi enemmän sisäisesti kuin ulkoisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja anarkismin kanssa sama juttu. Varsinkin kun työni haastaa sen. Kuka ilman keskitettyä valtaa hoitaisi rikosseuraamustyön ilman satunnaista ja valikoivaa tuomio-ja kuntoutuskäytäntöä? Terveydenhuollon, vanhusten ja vammaispuolen ihmisillä varmasti samoja tuntemuksia. Anarkismi joutuu typistämään maailmaa liikaa ollakseen uskottavaa. Utopiana ok, niitä tarvitaan mielen liikuttamiseksi.

      Utopioista: Kuuntelin Perttu Häkkisen ohjelman talousutopioista. Yksi virsikirjan kokoinen opus Sampo-utopiasta jaettiin tuhanteen sattumanvaraiseen kotiin. Ei tullu mulle. Utipioita pitää julkausta, se avaa mieltämme. Olin hyväntahtoisen samaa mieltä pitkään, mutta sitten törmättiin elementaariseen lajityypilliseen ongelmaan: hyväntahtoisuuteemme. Utopian mukaan veroista voi luopua koska ihmisten kannattaa sijoittaa hyviin ja yhteisiin asioihin ja jos eivät, siitä sakotetaan vaikkapa huonolla maineella tai niin että se, joka käyttää varansa itsekkäästi, saa sitten tilanteen sattuessa kärsiä eikä valittaa. Mutta: anonyymi utopian kirjoittaja puhui toisessa kohtaa Kantin imperatiivista "toimi vain sellaisen maksiimin mukaan, jonka voit samalla toivoa tulevan yleiseksi laiksi". Tämä tietenkin on ristiriidassa tunteen tasolla tuon kärsikööt nahoissaan -periaatteen kanssa. Hellymmekö kädellisen hyväntahtoisuudessamme sittenkin tukemaan niitäkin jotka eivät jaa yhteishyvämme periaatetta? Tuon lain mukaanhan pitää. Työssänihän tämä on arkea, se on ammattini sisältö, uskoa ihmisen muutokseen. Ja juuri tässä me sittenkin tarvitsemme niitä verovaroja, voidaksemme toteuttaa kantin imperatiivia. (Tosin jokuhan voi hyvinkin toivoa yleiseksi laiksi varkaiden hylkäämisen oman onnensa nojaan. Ja vielä sekin, että eivät ne pahantekijät aina tyydy siihen osaansa kun aina voi syyttää kohtalostaan muita. Ja uskommeko heitä silloin vai ei??!! Vaikea kysymys. Tuo utopia voi kaatua tähän liikaan lajityypillisyyteemme hyvässä ja pahassa. Ei tästä keskittyneestä valtioakenteesta taida päästä mihinkään.

      Poista
  3. Totean nyt vain että täällä Juha, ja omassaan Vesa (Avantgarde...) olette varsinaisissa ajatuksen voimissa.
    Hienoa ja kohottavaa luettavaa. Pistää miettimään miten herkkä tämä maailma on jo lievällekin ajatelulle joka etsii muuta kuin korrektia mainstreetiä.

    Itseäni en minäkään osaa määritellä feministiksi, mutta en ole silti kadotettu. Vähän samaan tapaan, ei niin kauan sitten, kun tajusin ettei köyhien ja sorrettujen puolella oleminen olekaan vain vasemmiston monopoli, se on vapaa mahdollisuus kelle tahansa, jihuu!!!, taas yksi ismi vähemmän - ajattelen ettei myöskään tyttöjen ja naisten aseman ja arjen puolustamiseen tarvita feminististä teoriaa tai traditiota siitä miten olla tyttöjen naisten puolella oikeaoppisesti. Yksilö, tarina, valinta ja tilanne kerrallaan tätä elämää eletään.
    Elämä ottaa ihmisen kerrallaan. Toki rakenteitakin on, mutta...hoh, en nyt jaksa itsestäänselvää sanoa,

    jope

    VastaaPoista
  4. Jatkokysymys. J o s rajattaisiin kysymys niin, että pitäisi tehdä valinta vaalien kolmen naisehdokkaan välillä ja kysyisimme kenen uskoisimme eniten ja suoraan ja asioita relativisoimatta ottavan presidenttinä esiin tyttöjen ja naisten oikeudet lapsiavioliittojen, uskonnollisen pakkovaatetuksen ja sukuelinten silpomisen suhteen, niin kuka se mielestänne olisi?
    Eikö vastaus olekin ihan selvä, jos olemme rehellisiä?

    Vastaus ei nyt siis kerrokaan mielestäni ko. ehdokkaan "vaarallisuudesta" "arvoille" vaan mahdollisuuksista niiden arvojen suhteen, joihin uskomme tai olemme uskovinamme.

    No, tämä oli teoreettinen kysymys, ajatusleikki, jossa ei oteta kantaa ehdokkaan muuhun laatuun ja sopivuuteen.
    Mutta paljastaa mielestäni paradoksin jos toisenkin poliittisen feminismin sisällä. Eniten ja rohkeimmin tässä, tosin rajatussa asiassa tyttöjen ja naisten puolella oleva ehdokas onkin se suurin kauhukuva.
    Tämä herättää tietenkin kysymään miksi feminismi on niin täynnä kultturirelativismia niin kuin nainen ei olisi yksilö, kaikkialla.
    Asiaa on tosiaan hyvä ainakin miettiä, ihan kuten Juha tuossa jo teitkin.

    Voi olla että olen väärässä ja nykyfeminismi tekee työtä em. asioiden suhteen, mutta eipä siitä paljoakaan kuule. Sen sijaan sukupuolten määrää lisätään noin yhdellä kuukaudessa ja pörssiyhtiöiden johtokuntapaikat ovat framilla koko ajan niin kuin planeetan naisten ja tyttöjen henki ja elämä olisi niistä kiinni.
    Uudessa Imagessa tätä esiin nostamaani asiaa sivuuttiin myös Ebba (en muista sukunimeä) W:n haastattelussa hieman samoin perustein. Mutta sillä nyt ei ole merkitystä yhdenkään tytön kannalta kuitenkaan...

    jope

    VastaaPoista
  5. Ylen vaalikonee mukaan mun olisi pitänyt äänestää kuolevan puolueen ehdokasta, olin vasemmistokonservatiivi. Tuula Haatainen oli ehdokkaan nimi.

    Se on selvää, että Huhtasaari on nostanut esiin feminisminkin ongelmat, jotka liittyvät todellisiin naisiin. Hän ei tule saamaan siitä yhtään pistettä vaan entistä rumemmat haukut - se mitä hyvää ja rehellistä hän on tuossa yhteydessä sanonut, unohdetaan.

    Olen silti sitä mieltä, että Haatainen olisi näistä ehdokkaista ollut edustavin ja isoimpia kansanosia kokoava naispresidentti noin niin kuin kokonaisuutena.

    VastaaPoista
  6. Minullakin on kahdessa eri vaalikoneessa ollut Haatainen kärkisijoilla, Haavisto ensin, mutta heti perässä Haatainen.

    Kaikki naisedustajat kuten miehetkin pitävät tärkeänä tyttöjen ja naisten aseman parantamista. Pekan olen huomannut tuovan sitä haastatteluissa usein esiin keinona kehitysmaiden tilanteen korjaamiseksi.
    Huhtasaaren en ole kuullut puhuvan asiasta mitään. Voi olla, että olen alkanut katsella toisten ilmeitä hänen kertoessaan kokemuksistaan vaihto-oppilaana ja minulta on jäänyt jotain kuulematta.

    Naisista vain Haataisella olisi tällä hetkellä presidentin työssä tarvittavaa kokemusta. Kyllönen saa sitä vuosien mittaan. Huhtasaari ei sovi kauheiden asenteidensa puolesta koskaan korkeaan virkaan. Jos asenteet muuttuvat, niin sitten kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä Huhtasaaresta. Mutta kuten tuossa kirjoitan, osana keskustelua tärkeä ääni ja tarkoitan juuri feminismikeskustelua. Mutta eihän hän itsekään omia
      ristiriitojaan avaa muita enemmän.

      Poista