lauantai 20. tammikuuta 2018

TUNTEVIA ELÄIMIÄ JA IHMISIÄ

"Moderniin rakkauteen kuuluu haltioituminen, vapaa valinta, seksuaalinen vetovoima sekä lupaus elää luottamuksen arvoisesti ja tietyn moraalikoodin mukaisesti. Yleisimmissä rakkaudessa kerrotuissa tarinoissa asetetaan vastakkain yhteisöllinen ja yksityinen rakastetun valinta ja osoitetaan, että jälkimmäinen on ainoa oikea."

Näin kirjoittaa Janne Saarikivi kirjan Ainoa mikä jää sivulla 135. Mistä tiedämme, että näin on vain modernissa rakkaudessa? Totta: moderni pystyy ilmaisemaan tämän vapaasti ja tekeekin sen häpeilemättä ja joskus ongelmaksikin asti, mutta minusta se ei välttämättä tarkoita sitä, että vaikkapa avioliittoonsa ennen modernia tai meille jossain vieraassa kulttuurissa pakotetut yksilöt eivät kokisi tuollaisia tunteita. Eikö juuri yksilön kokemusta korostava moderni käsitys rakkaudesta voi kuvata jotain todellista universaalia kokemusta? Antaa sille ilmaisun? Mielestäni Saarikivi tekee sen virheen, että vertaa (viihteen ja taiteen vahvistamaa mutta ei välttämättä luomaa) länsimaisen yksilön tunnetta itsellemme vieraan kulttuurin hegemoniseen käytäntöön (ja samalla huomaamattaan vahvistaa hegemoniaa ja vaikenee sen määrittelemästä ja alistamasta yksilöstä). Heti kun verrataan keskenään yksilöitä, viittaus "moderniin" ei enää tunnu relevantilta.  Päin vastoin kuin Saarikivi ajattelee, minusta yksilöllinen näkökulma on "ainoa oikea". Itse otan aina lähtökohdaksi, varmuuden vuoksi, uiversaalin yksilön tarpeen rakastaa, haluta ja olla vapaa.

Vain moderni ihminen osaa haluta, rakastaa ja olla vapaa. Uskommeko me todella tuon ajatuksen? Vai onko se vain kulttuurikritiikkiin kuuluvaa retoriikkaa? Tosin se olisi valtavan vapauttava ajatus niin kuin aikoinaan oli se oletus, ettei eläimillä ole tunteita.


26 kommenttia:

  1. Onpa tuo lainattu lause tyhjänpäiväinen lause. Miltähän vuosisadalta se on? Mitä rakkauteen tulee niin yleensä ottaen ihmisessä on rakkauden pakko. Hänellä on hätä, jos tuo rakkauden pakko ei tule tyydytetyksi. Ihminen aivopesee itseään. Siksi syntyy täysin tolkuttomia parisuhteita, joissa kohtakin räjähtää väkivalta.

    Nainen sisäisessä rakkauden pakossaan valitsee täysin väärän miehen ja samoin käy miehelle naisen valinnassa.

    Ihmisessä on siis rakkauskertomuksen pakko. Kukaan ei tahdo kuolla niin kuin minä ettei tiennyt rakkaudesta hevon vittua.

    Kiistän kaikki vapauden harhat.

    Ihmiskunnan elämä koostuu toistosta, vääjäämättömästä toistosta. Suurin osa ihmisistä syntyy toistajiksi, toiston yli näkijöitä on suurenmoisen vähän.

    VastaaPoista
  2. Minä en usko tuota "vain moderni ihminen..." Ehkä siinä on osatotuus, mutta ennen kaikkea se on oman ihanteen esitys tai asemointi, joka lanseerataan historiallisena lottoa tms. Toki edellytykset liikkua ympäri maailmaa, siirtyä yhteiskunnallisessa asteikossa, etsiä vaihtoehtoja ovat suuremmat. Mutta milloin moderni ihminen syntyikään? 1800-luvun moderni ihminen on hiuk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. an eri ihminen kuin 2000-luvun ihminen?

      Poista
    2. Kännykkä taas korjaa hassusti: piti olla historiallisena keksintönä.

      Toki moderni ihminen on toinen kuin jonkin tiiviin agraariyhteisön jäsen, mutta emmepä luultavasti saa tietää paljoakaan tuon menneisyyden ihmisen tunne-elämästä.

      Elokuvissa tosin projisoidaan usein historiaan täysin modernit intohimot ja sekin vaikuttaa kornilta.

      Poista
  3. Teknisten välineiden kehitys on ollut huimaa.

    Mutta onko ihmisessä tapahtunut jossain laadullinen muutos, jota ilmaisisi modernin käsite?

    Ainakaan siinä ihmisessä, joka on ollut olemassa ajanlaskumme alusta ei ole tapahtunut laadullista muutosta - ja kun ei ole tapahtunut laadullista muutosta niin seurauksena on ihmistsunami.

    Ihmistsunami on aivoeläimen aikaansaannosta niissä olosuhteissa missä ei tapahdu riittävää jälkeläisten karsintaa.

    Darwin tietysti oli suuri nero.

    Yleensä ihminen ei pysty nousemaan oman rakkaustarinansa yläpuolelle. Hän kiinnittyy rakkaustarinaansa, jossa nyt sattuu olemaan joku reaaliobjekti.

    Mies esimerkiksi rakastuu johonkin käsillä olevaan naisobjektiin ja kun nainen antaa pimpsaa niin se on sillä saletti. Siitä syntyy yritys saada meidän lapsi ja kun tämä kertautuu ja monistuu niin elonkehän faktana on ihmistsunami, joka aiheuttaa kaaoksen ja paluun yksinkertaisiin eliöihin.

    Olen optimisti siis. Kuudennen maailmanlopun jälkeen on yhä elollisuutta. Ihmistä ei ole eikä niin väliksikään. Ihmisen toistuvaan runouteen on kyllästynyt. Se on mennyt jankkaamiseksi. Uusia kirjallisia juonia ei olla keksitty pitkään aikaan. Uudesta puhuminen on kustantajien keksintö.

    VastaaPoista
  4. Lisään vielä tämänkin. - Kun nainen kysyy mieheltään, että rakastatko sinä minua niin riidan ehkäistääkseen mies vastaa kyllä. Täytyy olla tilanteen taju!

    Tosiasiassa mies rakastaa omaa rakastamisen tunnettaan. Omaa käsitystään rakkaudesta.

    Reaalinainen on aina korvike. Aina. Miehen rakkaus on paljon suurempaa kuin se akka, johon mies sanoo rakkautensa kohdistuvan.

    Ehkä sinkkuuteen kuuluu se, että kunnioittaa niin paljon rakkauttaan ettei rakasta ketään.

    Rakkauden kohteet ovat paljon kehnompia kuin itsessä ilmenevä rakkaus, suuri jumalallinen rakkaus.

    Tietysti paskiaisia saa rakastaa vaikka ne eivät siitä muuttuisikaan.

    VastaaPoista
  5. Minua on aina häirinnyt tuo kulttuurikritiikin (-relativismin) yksinkertaistus. Aiemmin kirjoitin tästä vaikkapa jutussa Runous haastaa relativistin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskaltaisi sanoa sen enempää menneisyyden kuin toisen kulttuurin ihmisestä (kun ei enää edes muistakaan eläinlajeista), ettei hän tunne intohimoa, halua, vapautta, tarvetta toteuttaa itseään jne. Sanoa noin on ihmisen kokemuksen huolimatonta ja oikeastaan jo ideologista korvaamista semantiikalla. Kulttuurikriitikoilla on taipumusta tähän kun kritisoudaan - aiheellisestikin - kielemme ja srvojemme suhteellisuutta ja siinä sitten menee lapsi pesuveden mukana. Paljastavaa on, että kun yksityisten tarpeiden eksistenssi sopii kulttuurikriitikon (ja -relativistin) eetokseen, se äkkiä onkin tosi ja epäilemätön entiteetti: arabikevät, orjuuden lakkauttaminen, eläinten hyvinvointi, ympärileikkaus ja naisten asema, sananvapaus...

      Poista
  6. Jos kaikki nämä sidotaan yhteen, niin kai ne kuuluvat moderniin rakkauteen, siis myös vapaa valinta yhdistyneenä noihin muihin.

    Rakastumiseen (olkoon kohde vaikka kuinka feikki ja sokein silmin nähty) taas on aina kuulunut haltioituminen ja seksuaalinen vetovoima. Ihmiset ovat monesti joutuneet entisaikoina menemään aviosuhteeseen ilman näitä, aivan muista syistä, mutta ne tunteet ovat joko kehittyneet siinä yhdessä ollessa (Myrskyluodon Maija) tai niitä on koettu muualla salasuhteessa, jopa henkensä uhalla.
    Tätä on kirjallisuus ja muu taide täynnään.

    Rakastuminen on hyvin alkuperäinen tunne ja voimakas. Onko joillain muillakin lajeilla rakastumista? Onhan niillä kai flirttiä kosiomenoissaan ja jotkut pysyvät uskollisina yhdessä kerran rakastuttuaan.

    Vapaus meillä on, mutta lupaus sitoutumisesta moraalikoodiin aiheuttaa monella vaikeuksia. On vaikea rakastua toteuttamatta rakastumistaan, ellei näe asioita punnitessaan jo saamaansa tärkeänä.

    VastaaPoista
  7. Että herrasmies pystyisi tietämään miten hänessä ilmenee rakkaus niin meillä ilmeisesti pitäisi olla bordellilaitos.

    Erottelen tässä siis naimahalun ja rakkauden. En toki tiedä, onko tämä erottelu viisasta ja oikein.

    Mutta teen erotteluja, koska käsitteet ovat minulle tärkeämpiä kuin itse elämä. Vauhkoonnun, jos olen vailla käsitteitä.

    Jos nainen on nätti ja antaa seksiä niin häneen kohdistuvia tuntemuksia mies nimittää rakkaudeksi. Tämän painottamiseksi rakkauden eteen ei ole välttämätöntä kirjoittaa sanaa moderni.

    Onko rakkaus muutakin kuin humahtava narsismin muoto - sitä sietää pohtia.

    Voiko tosiaan rakastaa parisängyn läheispierua, jonka kanssa on maannut taukoamatta esimerkiksi 30 vuotta? Tuota pahanhajuisia tuhnuja päästävää akatarta? Joka mahdollisesti puhuu taukoamatta heti kun on silmänsä avannut? Ja kun ei puhu niin kuorsaa.

    Tuostahan minulla ei tule koskaan olemaan kokemusta. Onhan yksinäisyyteni luuseriutta ja säälittävää, mutta joskus hiljaisina iltoina filosofisen kirjan ääressä sitä vain siunaa olotilansa.

    VastaaPoista
  8. Naima/naintihalun ja rakkauden ja sopimuksien lisäksi on jotain muutakin. En löydä nyt sille täsmällistä nimeä, mutta se toimii mielestäni juuri silloin kun nuo em. ovat haipumassa tai poissa väliaikaisesti. Kysymys on jostakin yhdessä selviämisen kaltaisesta. Taistelu elämisen ehdoista ja elämän kokemisestakin on, ehkä, helpompi hoitaa kaksin. Kaksi todistajaa on enemmän. Ja kaikesta ei edes selviä hyvin yksin, ilman sitä toista.
    Osa taisteluista on yksin hoidettavia, esim. omaa onnellisuutta ei voi asettaa toisen tehtäväksi.
    Vaimoni on kuitenkin ehdottomasti paras ystäväni, koska se on testattu koettelemuksissa ja Ystävän laulun suolla ja tuo taistelukumppanuus on totta, vaikka en jaa kaikkia asioita hänen kanssaan. Emme istu yömyöhään juttelemassa "kaikesta", koska kiinnostuksen kohteista osa on erilaisia.
    Enkä sellaista odota. Nuorempana hölmönä ehkä enemmin.
    Tässä mielessä uskon että monella tapaa erilaisetkin ihmiset voivat ajan myötä oppia valitsemaan rakkauden toisiinsa siten kuten he itse sitä haluavat.

    Ehkä Saarikivi viittasi esim. siihen, että esim. lapsiavioliitot pitäisi kieltää totaalisesti. Ei vain inistä hiljaa sivussa ja ostaa kampanjatarroja läppäriin.
    Jos esim. Israelia boikotoidaan tunnetuista syistä, en ymmärrä miten samaan aikaa ei ole vastaavaa toimintaa niitä maita kohtaan, joissa lapset naitetaan ukkojen hoideltaviksi.
    En muista lapsiavioliittojen suhteen koskaan olleen sellaista media- ja julkisuusrumbaa kuin esim. me too-kampanjalla nyt on.
    Jos Saarikivi viittasi tuolla sanomallaan esim. lapsiavioliittokulttuureihin, niin ymmärrän sen sitä kautta.
    Nykyään vain niin paljon asioita sanotaan rivien väleissä tietyisä jutuissa ettei oikein kukaan saa selvää mitä joku todella sanoo.

    jope

    VastaaPoista
  9. Pakko kuitenkin kirjoittaa sellaisesta ilmiöstä kuin pyörtyvä rakkaus. Jotkut naiset aiheuttavat miehessä kohtauksen. Sille ei voi mitään. Alkaa pyörryttää. Vaikka kuinka olisi palsamoinut nahkansa.

    Vaikka mies olisi minkä ikäinen ja kuinka tautien raihnaistama niin pyörtyvä rakkaus yllättää.

    Pyörtyvä rakkaus tietysti on hyvin raskas olotila. Et pysty ehkä millään saamaan rakkautesi kohdetta omaksesi. Olet vanha ja raihnas. Olet keinoton ja täysin rakastunut. Huumaavasti hetkessä rakastunut! Täydelleen rakkauden hurmioittama!

    Nainen saa joskus tällaisen äkkipyörrytyksen aikaiseksi.

    Vaikka kuinka koet, että filosofisesti olisit suitsinut rakkautesi käsitteen ja koteloinut sen niin tuo vietävä nainen rikkoo kotelosi!

    Mutta tämäkään ilmiö ei tarvitse etuliitettä moderni.

    VastaaPoista
  10. Täydensin juttua. Nyt se on just.

    VastaaPoista
  11. Juha, erittäin hyvä täydennys! En tiedä, miten hyvin voimme puhua filosofisesti tunne-elämästä, mutta rakkaudesta on puhuttu Kreikasta asti. Luin joskus sellaisen teoksen kuin Rakkauden filosofia. En tiedä tunnetteko? Se oli aika hyvä kirja. On hyvin vaikeaa päästä menneiden aikojen ihmisten tai täysin meille vieraiden kulttuurien ihmisten tunteisiin käsiksi. Oikeastaan pääsy on vain yhteisöjen sallimiin ilmaisuihin, joista voi sitten aavistella ja kääntää jotain esiin.

    jope kuvasi hyvin rakkautta. sanoisin, että se kestää hyvin vieressä 30 vuotta kääntyillyttä ja välillä pierunkin päästänyt tämä ihmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiseksi viimeinen sana Po. päästänyttä.

      Tulin juuri yksistä 50-vuotisjuhlista. Tämä kaveri on ollut kumppaninsa kanssa reilut 25 vuotta. Ei ajatustakaan siitä, etteikö kyse olisi rakkaudesta.

      Poista
    2. Tuo 'yhteisöjen SALLIMIIN ilmaisuihin' on oleellinen juttu. Juuri siksi yksilöllinen näkökulma, toisen ihmisen olettaminen kaltaisekseni, on eettisesti paras lähtökohta. Muu voi johtaa hegemonioiden tahattomaan vahvistamiseen. Tätä en väsy toistamaan.

      Poista
    3. Ajattelen itse niin että vaikka en voi olettaa toista kaltaisekseni samuuden mielessä, voin edellyttää itseltäni että suhtaudun toisen ilmaisuihin, myös tunteiden ilmaisuun, vakavasti, niin kuin omienkin tunteitteni kuunteluun. Emmehän aina tunne itseämmekään, mutta tahdomme kaiketi selvittää, mitä kaikki mielessämme oleva ja sinne pyrkivä merkitsee.

      Poista
    4. Kyllä vain, rakkaus ja rakastuminen ovat eri asioita.

      Pitkässä parisuhteessa on mahdollisuus rakastua yhä uudelleen, vaikka ne rakastumiset eivät olisikaan niin värisyttävän jännittäviä kuin uudet rakastumiset, vaan pikemminkin hellyyskohtauksia (niin paljon olen hänen kanssaan kokenut...).

      Näkee sellaisiakin suhteita, joissa ylläpitävä tunne näyttäisi olevan viha, joka ilmenee jatkuvana vähättelynä.

      Me olemme U:n kanssa olleet avioliitossa jo 43 vuotta, silti löydämme toisistamme edelleen uutta. Ennen naimisiinmenoa tunnettiin puoli vuotta. Kumpikin oli seikkailunsa seikkaillut ja halusi kipeästi perustaa perheen. En voi kuvitella elämää ilman häntä.

      Poista
  12. Yksi niistä harvoista sanoista joita en kestä on parisuhde.
    Eikö ajatuksessa sellaisesta jo kuvastu että yhteisö tietää millainen sen tulisi olla, vaikka näillä liitoilla on varmaan kaikilla omanlaisensa dynamiikka, jota kenenkään ulkopuolisen on vaikea ymmärtää tai edes nähdä?

    Onko jokin pakkoavioliitto Afganistanissa parisuhde? Ei ainakaan siinä mielessä kuin meidän parisuhdehöpötys kuvittelee.
    Maissa joissa bordelli on ollut parturissa käyntiin verrattava asia tämä kai tiedostetekaan, aviosuhde on ollut toinen asia, elämisenmalli enemmän kuin jokin rakkkauden periaate.

    Muistatteko sen nuoruuden vuosilta tutun muka kriittisen hokeman että aviopuolison tulisi olla miehelle muka, siis että miehet sellaista haluavat, sekä huora että madonna? En tunnista sitä lainkaan. Eikä ole tunnistanut kukaan muukaan, jos asiaa on sivuttu keskustellessa. Lienee peräisin feminismin yritys-ja-erehdys -vuosien käsiteoppaasta?

    Nythän muuten me too -kampanjan (turvalause: perusteiltaan oikein hyvän) sivuvaikutuksena, tuskin haluttuna, arvellaan edessä olevan prostittuution ostamisen kultakausi.

    Mutta oma kantani on että en osaa sanoa parisuhteista mitään, koska kaikilla ihmisillä on omanlaisensa selviämiskeinonsa tässä maailmassa, omanlaisensa versio suhteen tasa-arvoisuudesta, seksistä, olemisesta ja yhdessä kulkemisesta. Niitäkin kuitenkin on joita sitoo jonkinlainen yhdessä tuhoutumisen sopimus, viha tms.

    Kun nykyään syöminen ja ruokakin on poliittista ja siten yhdessä arvioitavaa niin samaa poliittisuutta ollaan tietenkin näihin kahden ihmisen yhteen liittymiin tunkemassa vähitellen. Ja onhan niin ollut ennenkin. Mm. neuvostososialistit että jotkut kibbutseistakin halusivat määritellä aviosuhteen toisin. Samat asiat kiertävät. Jos on identiteetti, sitä jatketaan kuitenkin omaa tietä eikä peilata Hollywoodin, median, poliittisten aktivistien ja muiden mielen manipulaattorien kautta omaa ainoaa elämää.
    jope

    VastaaPoista




  13. "Parisuhde" on yhtä kapulakielistä kuin "ihmissuhde": emmekö ole mieluummin ystäviä kuin ihmissuhteissa, emmekö elä meille tärkeän ihmisen kanssa emmekä parisuhteessa. huorat ja madonnat ovat stereotypioita. Kun nainen haluaa seksiä, tuskin hänellä on huoran rooli mielessä, tai kun hän hoitaa lastaan, tuskin hän ajattelee itseään madonnana ja pietas-kelaa.

    Nuo käsitteet ovat kokemusten kannalta aivan ulkokohtaisia. Ei mies tarvitse madonnan ja huoran käsitteitä tarvitakseen seksiä ja lämpöä naiseltaan. Hohhoijaa, enpä voi paremmin sanoa.

    VastaaPoista
  14. Rakkaudella on valtavia yhteiskunnallisia vaikutuksia, koska omalla tavallaan juuri rakkaus enentää ihmistsunamia ja vaikuttaa ilmastonmuutoksen kiihtymiseen.

    Kun ihminen on rakkauden tilassa - sehän on psykoottinen tila - niin hän oikeuttaa kaiken minkä katsoo rakkautensa piiriin kuuluvan.

    Jos kasvissyöjämies rakastuu niin samalla hän rakastuu myös sikaan edellyttäen että rakkauden kohde syö lihaa. - Alkaa tulla vain kummasti käytöksen muutoksia.

    Esitän ja Vesa niin tahtoessaan on oikeutettu viemään esitystäni eteenpäin, että Helsingin yliopistoon perustettaisiin rakkausoppi -niminen tieteenala.

    Olisi olemassa rakkausopin dosentteja ja muita tutkijoita.

    Peruskoulussa myöhemmillä luokilla opetettaisiin rakkausoppia.

    Rakkausopin tavoitteena olisi edistää realiteeteissa pysymistä silloinkin kun yksilö väittää olevansa tolkuttomasti rakastunut.

    Tieteellisenä työnä selvitettäisiin sitäkin mitä ihmiset tarkoittavat subjektiivisuudessaan rakkaudella.

    Kohti avioliiton perhehelvettiä ja väistämätöntä eroa mennään rakkauden sulokukilla koristellun riemukaaren alta.

    VastaaPoista
  15. Jari, sinunhan ei pitänyt tietää mitään rakkaudesta - sanot sen tuolla ensimmäisessä kommentissa, rumemmin sanoin. En siis ihan usko tuota (hymiörivi tähän). Noo, mutta se mitä piti sanoa on, että ei rakastunut psykoosissa ole, maaninen kyllä ja rajoittunut.

    Parisuhde on asiatermi, jota ilman pitäisi selittää koko ajan: aviosuhde tai avosuhde, yhdessä asuen tai erikseen, joka tapauksessa kahden henkilön sitoutumiseen perustuva rakkaussuhde. On aviopuolisoitakin, jotka asuvat omissa talouksissaan, esim. kirjailijat Anna-Leena Härkönen (Helsingissä)ja Riku Korhonen (Turussa), joten yhdessä asuvien henkilöiden suhde ei riitä eikä pelkkä rakkaussuhde, kun on esim. niitä, jotka asuvat suhteessa rakastamansa esineen kanssa, ns. objektirakkaus.

    Se mitä te keskustelette miesnäkökulmasta pätee yhtä hyvin naisiin: on niitä, jotka erottavat hyvät kotimiehet ja ne miehet joiden kanssa rellestetään. Vähemmistössä tietysti, kuten miehissäkin.
    Madonna - huora -asetelma tuo mieleeni vanhat Fellinin elokuvat, joissa pojat viedään noin 13-vuotiaana ilotaloon ja he myös jäävät ikuisiksi pikkupojiksi. Voi niitä ateriakohtauksia, joissa iso madame (entinen kaunotar) kauhoo pastaa dominoiden koko pöytäkuntaa ja miehensä pieni vilkkusilmä ukonkäppänä luikahtaa aterian jälkeen bordelliin. Fiktiota, fiktiota...

    Oikeasti naiset ja miehet ovat hyvin samanlaisia haluissaan.

    Juha, tuo sitaattisi jatko - oliko se aluksi puolta lyhyempi - on aivan olennainen. Romanttisimmissa versioissa on yksityisessä valinnassakin vain se yksi ja ainoa oikea, sielun puolikas, jota yksilö etsii ihmisten viidakossa.

    VastaaPoista
  16. Peruskoulussa on useissa aineissa "rakkausoppia", ja jotkut psykologithan ovat erikoistuneet rakkauteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Selkeyttää se. Pointtini silti on, että kun rinnakkain pannaan yhteisön valitsema ja yksilön valitsema suhde, ei pidä verrata kulttuureja vaan yksilöiden kokemusta, ihmisiä kulttuurien sisällä. Pragmatismissani jälkimmäinen eli yksilö on ainoa oikea. Eli yksilö on ihmusyyden mitta. Tässä en voi olla postmoderni enkä relativisti. Eli ei VAIN moderniin rakkauteen kuulu nuo sitaatissa mainitut määritteet.

      Poista