sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

EDELLINEN POSTAUS SELKOKIELELLÄ

Vähänkin yhteiskunnnallisiin ongelmiin osoitteleva tiedostava teatteri kyllästyttää minua tuon viimeisen kokemukseni jälkeen ihan helvetisti. Olen kyllästynyt siihen pseudoiluun, mitä "ajankohtainen" teatteri tai mikään edes siltä haiskahtava - esim. Klemolan ja Hazardin hypetetty Myrskyn jälkeen - minulle kerrasta toiseen tyrkyttää. Ja aina, SIIS IHAN AINA, jälkijättöisesti, koska uutiset, MeToo, netti, tupakkakopin tuntemattomat ihmiset, Jussi Halla-aho, oma ammatti, ajankohtaisohjelmat jne. ovat jo minulta haastavasti saman kysyneet ja PAKOTTANEET olemaan siitä jotain mieltä.

Esitetään joku yhteiskuntaruumis kauhisteltavaksi ja sitten koetaan kollektiivinen osallistumisen elämys, AKTIIVISUUDEN IMITOINTI. Siinä on jotain hirrrrrveän  ärsyttävää. Ja sitten mennään sen jälkeen kotiin tiedostamisesta kevein jaloin tai pannaan teevee HETI KIINNI sen TIEDOSTAVAN OHJELMAN jälkeen ja avataan VASTA kun seuraava tiedostava ohjelma alkaa. Voi vittusaatana sanon minä. Teatteria en enää kaipaa ehkä koskaan. Nyt tuntuu siltä. EN HALUA ENÄÄ PETTYÄ. EN HALUA ENÄÄ TEESKENNELLÄ. Ja se teatteriväen omaa profiiliaan nostava hokema, että teatteritaide jotenkin olisi läsnäolon taidetta tai elävien ihmisten hetkessä kohtaamista ja siksi erityistä, ei ole mitenkään oleellista. Oleellista on se, onko teksti ja toteutus älyllisesti pätevää. HALOO HEI! SEN LÄSNÄOLON JA ELÄVIEN IHMISTEN MAHDOLLISTAMAN SATTUMANVARAISUUDEN PITÄÄ OLLA OSA PÄTEVÄÄ TEKSTUURIA!

Jos ikinä enää teatterissa käyn, nyt siis tuntuu että en käy, MENEN MUSIKAALIIN JUMALISTE.

Paitsi jos joku tekis oikeen vittumaisen näytelmän jossa tuo kaikki sanomani syljettäisiin yleisön silmille niin että ne lähtis vihaisina kotiin ja vaatis yleisönosastoissa rahoja takaisin, voisin mennä.



10 kommenttia:

  1. Juha! Tässäpä raikas puheenvuoro - voisit lähettää sen Suomen jokaiseen teatteriin asiakaspalautteena. Näinhän se on. Todellisuus ajaa nk. taide-elehtimisen ohi kauhealla vauhdilla. Siitä on vaikea keskustella sivistyneesti toisin kuin jostakin siististi rajatusta teatteriesityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tiivistit pariin riviin purkaukseni.

      Poista
    2. "Todellisuus ajaa nk. taide-elehtimisen ohi kauhealla vauhdilla."

      Jep.

      Poista
  2. !! ja kommentit vesan puolella.
    Me pojat kehitymme, jostakin pois, jotakin kohti, eli päinhän (seinää?) tässä ajetaan vielä joskus. jope

    VastaaPoista
  3. Hihii, me olimme U:n kanssa muutama päivä sitten Kouvolan teatterissa katsomassa musikaalia Satumaa, joka kertoi Unto Monosen elämästä.
    Tämän piti olla meidän lahja Unton lähes yhdeksänkymppiselle veljelle ja hänen vaimolleen. Juuri kun he olivat Lappeenrannassa lähdössä junalle, niin veljen v,aimo, päälle kahdeksankymppinen jo hänkin, sai aivoinfarktioireita ja he pyysivätkin taksia kääntymään sairaalalle. Meinasimme ensin perua kaikki liput, mutta menimme sitten kuitenkin kahdestaan. (Saimme vieraidemme lipuista rahat takaisin lahjakorttina, näin hyvin teatteri palvelee maalla vielä pari tuntia ennen näytöstä).
    No, tämä esitys oli Elämys. Itse elämäkerta ja musiikki oli koskettava, ja sitten vielä päälle tuo todellisuus siinä ympärillä katsomossa. Pelkkiä valkohiuksisia tai hiuksettomia huonosti istuimistaan ylös pääseviä vanhuksia, kyyneleet kimmelsivät kaikilla silmäkulmissa. (Minä taas tietenkin itkin ihan oikeasti nyyhkien).
    Eläydyin vanhenemiseen. U Mononen lavalla yhtä aikaa kahden näyttelijän voimin, vekkulina poikana ja romuna, elämän kuluttamana raakkina; veljen vaimo tutkimuksissa; ympärillä näkymä siitä, mikä itseäkin odottaa, omat raihnaisuudet jo enteilemässä luopumisia. Joudun ehkä kirjoitus- ja jumppapaastolle, olkavarsi kipuilee, huomenna menen siitä lääkärille.

    Juha, olen nähnyt hyvää ja huonoa teatteria, tiedostava näytelmä voi olla kumpaa vain ja musikaali samoin. Sama koskee konsertteja. Ehkä viidesosa monista Kuhmon kamarimusiikin konserteista, joissa olen käynyt, on kolahtanut, mutta ne kerrat korvaavat ne, missä olen nukahtanut - ja hyvä vaikutus sekin oli.
    Kirjastosta kannan kirjoja, joille riittää parin minuutin selailu.

    Älä ole Juha noin suoraviivainen! Käythän sinä näyttelyissäkin, joista toisissa petyt ja toisissa haltioidut.

    Ja vielä se, että laitosteatterin pitää tarjota myös sitä mitä toivotaan. Naulakoilla pari miestä pahoitteli, että näytelmän toinen puolsiko oli liian synkkä. He olisivat ehkä halunneet vain eläytyä nuoruutensa lavatanssitunnelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta. Haltioituminen onkin oikeastaan kaiken mitta. Muu on selittämistä. Ilman haltioitumista mikään ei ole mitään. Saarnaajan viimiset kymmenen minuuttia olivat haltioitunutta tarkoituksettomuuden ylittämistä. Vaikkapa juttuni Turhuuden markkinoilla saarnaa samaa ja siinäkin on sama ongelma kuin näytelmässä: itelle tulee hyvä olo mutta siinä kaikki paitsi että minä en yhteiskunnallisuutta yritäkään juttuuni upottaa eikä siitä siksi tule Saarnaajan tavoin sisäisesti ristiriitaista tekstiä, ei siis kumoa sitä mitä haluaa saarnata. Se on rehellistä eskapismia toisin kuin Saarnaaja. Siinä intention ja lopputuloksen ristiriita dekonstruoi tekstiä. Mutta toisaalta: minulle haltioituminen syntyy juuri tuosta lohkeamasta, pakko myöntää. Nautin tekijöiden tahattomasta kaksoisviestistä. Nihililoivan voimattomuuden tulkintani Saarnaajassa itsessään aiheuttaa haltioitumisen, koska luo "järjestä" paon ja vapautumisen tunteen. Ja vapautumisen kaikesta siitä vastuusta ja haasteesta, jota näytelmä alleviivaa.

      Poista
    2. En osaa siis sanoa tuosta esityksestä kyllä mitään, koska en ole sitä nähnyt, etkä sinäkään kerro, mitä siinä tapahtuu.
      Yllätyin vain sinun kauheasta pettymyksestäsi. Olitko lukenut esityksestä ja muodostanut vääränlaisen ennakko-odotuksen?

      Poista
    3. Ohjaaja kuvaa aika hyvin sen, mihin pyritään, mutta siihen ei päästä. Oikeastaan käänteinen tulokulma tekee siitä kiinnostavan. Se mihin petyn, on liian usein kohdattu teatterin näennäinen ja aseteltu ajankohtausuus. Niin nytkin. Mut muokkasin juttua sun haltioitumiskommentin inspiroimana ja lähetin teatterin blogisivuille. Kiitos.

      Poista
  4. Moi. Mee kattoon komediaa. Kävin kattoos ryhmäteatteris muodonmuutoksen ja kyllä sain nauraa

    VastaaPoista