maanantai 19. maaliskuuta 2018

ONNELLINEN SUOMALAINEN

Miksi olemme maailman onnellisin kansa? Olemme realisteja. Siitä se johtuu.

8 kommenttia:

  1. Kuvan otti kollegani Niina Salonpää. Hän myös inspiroitui siitä pohtimaan suomalaista onnellisuutta.

    VastaaPoista
  2. Juha,

    en saa oikein kiinni näistä onnellisuusmittauksista.

    Koenko olevani onnellinen? Tämä on vähän sellainen toisaalta ja toisaalta -kysymys. Karsastan tällainen kysymyksiä, mutta on myönnettävä, että olen jossakin määrin onnellinen, vaikken miellä sitä keskeiseksi arvoksi tai päämääräksi elämässäni.

    Onnellisuus on niin monen asian summa tai oikeammin sivutuote.

    Mutta ilman muuta realismi on kestävän onnellisuuden lähtökohta, ainakin yksi keskeisimmistä, siitä olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun työkaveri otti tuon upean kuvan ja tajusimme että tuossahan on kuva onnellisesta suomalaisesta ja sen ehdoista, otin ajatuksen ensin huumorilla. Sitten aloin enemmän pohtia realismia. Suomalaiset eivät ole helposti kapinoivia. onko se jokin korrelaatio onnellisuuteen? ja vielä: onko onnellinen kansalainen hyvä hallituksen kannalta?

      Onnen säväyksiä tulee aina onnistumisten tai helpotuksen tunteiden myötä. Rahalla on merkitystä. Olen aika onnellinen ihminen. Tuolle kuvani pojalle on tehty tuossa vaiheessa (muistaakseni) viisi isoa leikkausta ja aina vain hymyilyttää. Muistan olleeni aika onnellinen lapsuudessani vaikka isä ryyppäsi välillä rajusti ja äidin kanssa hyppäsin Lastenklinikalla. Silti muistan kirkkaasti parhaiten ne hetket kun esimerkiksi sain uuden Tarzan-kirjan joulu- ja synttärilahjaksi. Hienoa että olemme Vesa olemassa!

      Poista
  3. Juha, kyllä minäkin pidän tätä olemassaoloa aivan mahtavana juttuna! Tämä on suuri etuoikeus ja lahja!

    Onnea on tosiaan isolla skaalalla ja monissa asioissa pienistä onnistumisista isoihin erävoittoihin joissakin elämän ongelmakohdissa.

    Omasta kokemuksestani käyttäisin nimitystä kiitollinen ja tyytyväinen. Ne ovat minulle yhtä hienoja juttuja kuin jatkuva onnellisuus.

    Lapsuudesta muistan sen, miten hienoa oli herätä melkein jokaiseen päivään, koska siellä odotti jokin jännä pikku juttu. Täytyy sanoa, että olen kadottanut tämän tunteen pitkiksi ajoiksi elämässä. Nyt se on aina välillä silloin tällöin löytynyt. Esimerkiksi aamulla, kun kävelee ulkona, tulee jokin ajatus mieleen. On mukava myös odottaa, mitä oma tytär tänään sanoo, koska ne jutut ovat niin mainioita. On ilo mennä katsomaan NHL-tuloksia ja katsoa, kuka suomalainen on yön aikana tehnyt maalin. Jne jne. Elämä on täynnä pieniä mukavia juttuja. Luonto on jatkuva ilonaihe, ja kesällä kun vetäydyn mökille, voin sanoa olevani onnellinen. En kaipaa mitään muuta.

    VastaaPoista
  4. Siinä YK:n onnellisuustutkimuksessa taitavat painottua onnellisuuden edellytykset, ja niitähän meillä on. Itse onnellisuuden kokemus on vaikea mitata.

    Minustakin realismi on tärkeää. Onnelliset ihmiset odottavat elämältä vähemmän, eli kyseessä on tyytyväisyys siihen mitä on ja kyky sopeutua menetyksiin.

    Tyytyväisyyden lisäksi kokee joskus harvoin syviä onnen tunteita. Minä olen kokenut sellaisia mm. rakastuessa, lämpimässä meressä kelluessani ja synnytettyäni vauvan. Vauvat ja isommatkin lapset tuovat onnea perheeseen, lasten olemus, vilpittömyys, jutut...

    VastaaPoista
  5. Juuri tuollaisista minäkin. Joskus kuvittelin jopa, että musta puuttuu jokin tärkeä ominaisuus, koska en ole kokenut olemassaolon merkityksiin liittyvää tarkoituksettomuutta paljoakaan. Edes nuorena. Samaan tapaan kuin en ole kokenut yksinäisyyttäkään, sen tunnetta. Ehkä siksi Smiths ei kolahtanutkaan muhun yhtään.

    Kaikessa ja arjessa on niin mieletön määrä pikkujuttuja, joista riittää sisältöä ja täytettä koko ajan.
    Mulla on painotus ehkä hieman erilainen, koska tyytymättömyyden tunnetta mulla kyllä on ollut ja on edelleenkin, mutta onnellisuusasteeni on ollut aina varsin korkealla.
    En ole sellainen, että päättäisin olla positiivinen ja iloinen koko ajan ja ajattella kaikesta vain hyvää. Mun onneeni kuuluu myös suuttumus eri muotoineen. Pieni taistelu virkistää. En osaa pitää sitä negatiivisena, itselleni ainakaan. Jonkinlainen suora ja vahva läsnäolo ja reagoivuus antaakin mulle iloa omassa elämässä. Luulen että iloa siitä saan enemmän kuin jostakin autereisesta seesteisyydestä tai aina viisaista ja aina maltillisista punnituista sanoista. Karjalaisuutta ehkä?

    Vedessä on sitten taas mukavan rauhallisen onnellista olla. Saunassa. Kotona. Kävelyllä. Maata sohvalla.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope. En usko että kukaan tuntee mutään filosofista tarkoituksettomuutta. Se on keksitty jotta filosofit voivat filosofoida. Tarkoituksettomuus on pohjimmiltaan aina uskonnollista pettymystä. Siinä se on loogista.
      (Depressio on sitten tietenkin ihan toinen juttu.)

      Poista
    2. Jope, minäkin koen olevani yleensä aika onnellinen ja kiitollinen aika vähästäkin.

      Juha, sinun aiemmin mainitsemasi helpotuksen tunne, kun jokin pelko tai vaikea asia on ohi, on myös sellaista minkä tunnistan. Kun lääkärikäynnillä kuulin, että kasvainarvo ei ole kohonnut ja sain kortisonia kipuilevaan olkapäähän, olin ja olen edelleen syvästi helpottunut ja iloinen.
      Nyt en saisi näpytellä, ettei olkavarsi jännity, mutta tämän vielä halusin sanoa.

      Kunnossa olevat ihmissuhteet on tärkeä onnen edellytys, ja se että niitä on, vaikka minäkin kyllä viihdyn tosi paljon myös yksin.

      Poista