tiistai 27. maaliskuuta 2018

POLTTAA VAI KIERRÄTTÄÄ?

Lähetin kirjeen kotikaupunkini jätehuollon ammattilaiselle:

"Kun mikromuovi on pahasta niin sitähän irtoaa uusiotuotteistakin, esimerkiksi tekstiileistä, joihin on käytetty kierrätysmuovia. Ei niin paljon mutta silti. Tämän on asiantuntija sanonut, ei siis omaa mutuani. Muovin kierrätys ja uudelleentyöstäminen myös kuulemma vaatii toksista tarkkuutta. Jos haluamme päästä maksimaalisesti eroon irti muovijätteestä ja sen jatkokäytöstä, eikö sen polttaminen kaukolämmöksi ja sähköksi ja samalla uuden materiaalin kehittäminen muovin tilalle ole paras ratkaisu? Polttaminen siis on minusta paras tapa pelata aikaa kunnes uutta innovoidaan tilalle. Muuten olemme naimisissa ongelman kanssa ikuisesti.

Minusta tuntuu, että kierrätys on nyt niin vahva ja muodikas sana, että se tuntuu parhaalta ratkaisulta. Minun järkeni sanoo: älä heitä muovia minne sattuu vaan sekajätteisiin eli polttoenergiaksi. 


Se että muovi katoaa jossain vaiheessa taas luontoon, häiritsee minua tuossa kierrätyksessä. Ne tekstiilit varsinkin hirvittävät. Polttaminen katkaisee niiden kulun. Kemistien on tässä tehtävä vielä paljon töitä, että muovin kierrätys vakuuttaa minut.


Terveisin juha saari"

Ajatteluni oli kuulemma tässä järkevää. Keskustelussamme sain tietää, että kierrätyksen ja polttamisen eroa ei ole kunnolla tutkittu. Muovin kierrättämisen tekee vaikeaksi myös niissä olevat monenmoiset materiaalit. Kuten sanoin, kierrätys trendinä vain näyttää vetävän mukaansa. Sana kierrätys tekee ihmisestä edistyksellisen, sana polttaminen konservatiivisen. Olen konservatiivi.

P.S. Tekeekö muovin kierrättäminen vastuullisia niistä piittaamattomista ihmisistä, jotka jättävät (jo kierrätetyt!) muovijätteensä rannalle? Ja vielä: ekologisin vaihtoehto on kierrätysmuovista tehty roskapussiksi menevä muovikassi. Näin kertoo tutkimus.

http://moreenimedia.uta.fi/2017/09/19/kangaskassi-ei-ole-aina-ekoteko-ympariston-kannalta-paras-vaihtoehto-on-vaihtaa-kierratysmuovikassiin/

2 kommenttia:

  1. Juha,

    minusta tämä kuulostaa erittäin järkevältä - maailmanlaajuisesti muovista äkkiä eroon. Polttomenetelmät tulee tietysti saada optimaalisiksi, jotta päästöt eivät nouse pahasti.

    VastaaPoista
  2. Noinhan se on. Ja asia tiedetään, mutta keskiluokan on saatava kuvitelmansa asioihin vaikuttamisesta. Nyt olisi järkevää alkaa arvostaa järkeä. jope

    VastaaPoista