sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

PENTTI LINKOLAN TODELLISET MOTIIVIT


https://books.google.fi/books?id=lElkjZ85FV4C&pg=PA41&lpg=PA41&dq=Kymmenen+katkelmaa+Pentti+Linkolasta&source=bl&ots


"Pentti Linkola ei ole ympäristöajattelija, sillä ekologia ei motivoi hänen kirjoittamistaan. (...) [S]e marssitetaan mukaan,  jotta  hänellä olisi jotain, mihin vedota."

Linkitetyn artikkelin kirjoittajan Tapani Kilpeläisen mukaan Linkolan todellinen motiivi on mm. heikkojen halveksiminen ja solidaarisuuden vastustus. Eli Kilpeläisen mukaan motiivi on ihmisen olemusta an sich koskeva ja aatteellinen eikä pragmaattinen. 

Minusta Kilpeläisen kirjoitus on hyvä, Linkolaa lukiessa kokonaisvaikutelma on paljolti siinä kuvatun kaltainen. Mutta tuosta, mitä hän sanoo perustavasta motiivista, en ole ihan samaa mieltä. Miksi ekologia ei voisi olla perustava motiivi heikkojen ja solidaarisuuden halveksinnasta huolimatta? Jos pelkää inhimillisen kulttuurin tuhoavan luonnon ja sen minkä kokee siinä itselleen hyväksi ja kauniiksi, miksi kannattaisi ihmisyyden periaatteita? Nehän kun ajavat Linkolan ajattelussaan umpikujaan. Ihmisyys tai luonto. Toinen on valittava. Ihmisyyden halveksinta voi olla myös pragmaattista.

Toisaalta ilman monilla muillakin eläimillä ilmenevää hyväntahtoisuutta ihmisyyden periaatetta ei olisi koskaan syntynyt. Eli luonto on tuottanut oman tuholaisensa. Ihmisyys on luontoa. Voisiko nyt leikkiä ajatuksella, että Linkolan viha kumpuaa hänen oman lajityypillisen hyväntahtoisuutensa aiheuttamasta voimattomuudesta ja turhautumisesta? Tästä lajityypillisestä ominaisuudesta on vapauduttava kokonaan, muuten luonnolla ei ole tämän älykkään ja hyväntahtoisuutensa vuoksi luontoa tunteettomasti puolustamaan kyvyttömän heikon lajin kanssa mitään mahdollisuuksia. Linkola vihaa omaa hyvyyttään eli heikkouttaan. Muuten hän ei voisi kestää sisäistä ristiriitaansa. Ehkä hänen askeesinsakin on itsensä rankaisemista ja ihmisluonnon pidättelemistä. 

Entä miksi esiin nousee aina fasismi kun puhutaan äärimmäisestä ekologiasta? Siksi että mikään muu kuin fasismi ei voi vastata tähän sisäiseen tuskaan katarttisesti. Mikään muu aate ei voi antaa totaalista ja puhdistavaa vastausta. Siksi fasismi houkuttaa niin helposti, niin uskon. Vain yleisen ihmisyyden vastainen aate voi tuhota luonnon pahimman vihollisen. Siis ainakin siinä totuudessa, mitä Linkola ja hänen seuraajansa elävät. Ihmettelen, ettei Kilpeläinen huomaa tätä syysuhdetta. Ekologia voi hyvinkin olla Linkolan perimmäinen motiivi.

Se, onko Linkolan ajattelu lopulta kestävää, onko hänen vihansa ihmisyyttä kohtaan älyllisesti perusteltua tai ollenkaan tarpeellista luonnon kannalta, on sitten toinen juttu.





15 kommenttia:

  1. Tänään A-studiossa aiheena Afrikan väestönkasvu.

    VastaaPoista
  2. Tulin just pakkotöistä. Pitää katsoa Arenasta huomenna. Laita kommenti oliko ohjelmalla sisältöä, ja tuliko tosiasioita esiin.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin kaivannut vastakkainasettelua erimielisten kesken, kuten yleen toivoin. Aina kun erimieliset ovat eri foorumilla, kunnollista vääntöä ei synny. Mutta se mikä oli mahtavaa, niin naisten ja tyttöjen viisaus Afrikassa. Naisissa on toivo. Miehiin en jaksa tässä uskoa pätkääkään. Naiset haluavat ehkäisyä ja koulutusta. Mutta vuekö tämä kaikki liikaa aikaa, liian hidasta? Toimittaja kysyi että miten tämä sitten vaikuttaa meihin. No muuttoliikkeen tavoin oli tietenkin vastaus,mutta sen valtavuutta haastateltava ei tuonut esiin. Oli niinku makuasia onko se huono juttu vai ei. Torso se oli. Olisin halunnut nähdä kunnon kaksintaistelua.

      Sitten kannattaa katsoa ylen nettisivuilta juttu https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/02/vaarinkasitys-maailmassa-syntyy-liikaa-lapsia

      Esim. tämä ihminen vastakkain toismielisen kanssa, sitä olisin kaivannut.

      Poista
  3. Jotta naisten viisaus estäisi maapallon kymmenmiljardisoitumisen, pitäisi tapahtua hedelmällisyyden järisyttävä putoaminen, alle 2:n.
    Niin kauan kuin kuolleisuus on matalampi kuin syntyvyys ja hedelmällisyys on yli 2, on väestö jatkuvassa, äärettömässä ja pysäyttämättömässä kasvussa, matemaattisesti tosiaan ihan mihin lukuihin tahansa.
    Nyt luku on 4, 5, enemmänkin siellä Afrikassa ja Aasiassa niillä alueilla joissa se kasvu tapahtuu.
    Ollaanko siellä tosiaan valmiita yksi, kaksi lapsisiin perheisiin, jotksa ovat ainoa mahdollisuus pysäyttää kasvu?

    Merkittävä syntyvyyden pudotuskaan ei tee muuta kuin siirrä noita kaksinumeroisia miljardilukuja joitakin vuosikymmeniä eteenpäin.

    Sorry, tämä ei ole pessimismiä eikä paniikkia tms. -tää on vaan väestömatematiikkaa todennäköisimmän mahdollisuuden mukaan laskettuna.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä multa anteeks pyydä, juuri näitä keskusteluja haluaisin nähdä joissa tästä väännetään. Kun lukee eri näkemyksiä eri lähteistä, ei kuule tieteilijän argumentointia tieteilijää vastaan. Tätä haluaisin.

      Kävikkö lukeen ton linkolalinkin?

      Poista
  4. Tuli muuten vielä mieleen että mikä edes se vastakkainasettulu voisi olla?

    Voiko joku tosissaan olla sitä mieltä, että maapallon väkiluvun kasvu äärettömällä kasvukäyrällä ei olisi maapallon suurin ongelma joka on varmasti myös tuhoisa, tuhoisin niin ihmiskunnalle ja luonnolle?
    Eihän siellä toisella puolella voi siis olla edes ketään?

    Jos on, niin hehän ovat täysin verrattavissa ilmastonmuutoksen täysiin kieltäjiin.
    Yhtä kielteistä porukkaa todellisuudelle siis.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ois kiinnostavaa nähä ton väärinkäsityslinkin naisen ja vaikkapa soininvaaran väittely?

      Poista
  5. Kävin lukemaan Linkolan. Oli hyvä. Omat kantani olen niin monta kertaa kirjoittanut etten nyt viitsinyt.

    jope

    VastaaPoista
  6. Hassu ja huonokin rinnastus, mutta: kumpi? Merenpinnan metrin nousu vai 10 miljardinen planeetta.
    Valinta on mulle ihan selvä, jos tärkeysjärjestystä seurauksineen miettii.
    Ja sitä paitsi väestökäyrä ei anna pienintäkään merkkiä siitä että se edes 10 miljardiin pysähtyisi.
    Antaisi vasta sitten jos Afrikassa ja Aasiassa siirryttäisiin yksi, kaksilapsiin perheisiin.

    jope

    VastaaPoista
  7. Juha, ei olisi kovin kiinnostavaa koska Rotkirchin väitteet eivät perustu ensimmäiseenkään todennäköisenä pidettyyn juttuun. Tuo minun esittämäni laskukaava toimii kuin kone kaikissa tlanteissa (eikä ole tietenkään mun keksimä).
    JOS hedelmällisyysluku painuu kahteen koko maailman mitassa, kasvu pysähtuu, jos alle, väki alkaa vähetä.
    Kukaan asiantuntija ei pidä todennäköisenä että Afrikan, Aasian lapsiluvut voisivat todella romahtaa tuossa mitassa.
    Ei siis tarvita syntyyvyden alenemista, eikä edes puolittumista, vaaditaan paljon vielä enemmän.
    Onhan se mahdollista kyllä, mutta ko. ennusteet ovat tarkoitushakuista toivioajattelua.

    No, toivon tietenkin että Rotkirchin toivomuslipas olisi totta, mutta sitä voidaan tällä hetkellä pitää olematttoman todennäköisenä. Vasta kuin 2 tai alle kahden, jotain alkaa tapahtua ja kun R asetti toivomuksensa vuosisadan loppuun niin silloin ollaan jo 10 miljardissa.
    Ehkä silloin kaikki (!) tosiaan tekevät nollasta kahteen (!) lasta, myös Afrikassa ja Aasiassa?! Ja ehkä Eurooppaakaan ei enää ole tässä muodossa.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhä enemmän olen sitä mieltä, että yleisölle pitäisi näyttää dialogia eikä yksittäisen ihmisen mielipiteitä kun luen kommenttiasi.

      Poista
    2. Totta, mutta eihän tässä dialogi auta. Ei onnistunut eikä epäonnistunut. Toisen maailmansodan 50 miljoonan vähennys maailmassa jossa oli tuolloin "vain" 2,5 miljardia ihmistä eli vain kolmannes nykyisestä, ei vaikuttanut väestönkasvuun lainkaan edes tuolloin.

      Ennen keskustelua jokainen olisikin passitettava väestömatematiikan peruskurssille 1.1.1.1. (45 min) että asiasta voisi edes keskustella.
      Ja jos keskustelussa kaikki päätyisivät samaan lopputulemaan, siihen mitä olen paasannut kohta puoli vuotta, itseäni paljon fiksumpien ihmisten kädestä taluttamana, niin mitä sitten? Koko A-studion sali samaa olisi mieltä. Ensimmäinen toimenpide aamulla, herra ministeri? Mikähän se olisi? Siis ei olisi?

      Aapiskukkoja lisää?

      Nyt olen kyllä hieman liian ikävällä tuulella. Turvalauseeton päivä tänään näemmä.

      jope

      Poista
  8. Juha, pitääpä viikonloppuna katsoa tuo juttu. En tiedä sitten kannattaako, mutta kun sitä aika tavalla odotettiin niin ehkä.

    Minusta tuntuu, että tosiasioista puhuminen ei ole oikein muodissa nyt. Ihmiset tulevat pahalle mielelle ja mikäpä sen kurjempaa. Pitää esittää jotain toivon näkymää, vaikka ei olisi minkäänlaista toivoa tuovaa suunnitelmaa paitsi että pistetään pää pensaaseen ja elellään vaan. Harmi kyllä, koska kohta sekin teeskentely käy yhä vaikeammaksi, kun Afrikka muuttaa kylään. Mutta hei, sehän on fantsua! Nykyäänhän monikulttuurisuuteen ei riitä se, että maassa on esimerkiksi 10 000 tai 50 000 tietyn ryhmän edustajaa, pitää olla vähintään miljoona.

    VastaaPoista
  9. Kyllä. Pitää saada isompi. Symboliksi. Ja integroitumattomampi symboli kuin naapurimaan sedällä on. Vasta sitten ollaan kunnolla monikult.


    (Asiasta toiseen. Hakusanoilla "atwood on islam" , siis engl. ,tuli mielenkiintoista lukutapaa/näkökulmaa esiin. Taas vahvistusta sille ettei tämän peräåpohjolan median seuraaminen riitä. Kaikki aiheemme on käyty läpi jo muualla tuhansia kertoja, meidän vakavimmatkin kommentimme eivät ole radikaaleja kuin tässä maassa, jossa maailmaa luetaan kieli keskellä suuta ettei sitä kieltä puraisisi vahingossa ja saisi maistaa todellisuutta. ) jope

    VastaaPoista
  10. jope,

    ei tarvitse mennä kuin youtubeen niin sieltä löytää omat ajatuksensa, joita on alkanut vasta muotoilla, ihan normaaleissa uutisstudioissa, suoraan puhuttuina ja myös hyvin argumentoituina. sellaista se on tämä elämä.

    Juha,

    dialogi, jossa olisivat kohdanneet faktat ja unelmat. Sellainen olisi ollut ihan paras. Ilmeisesti on kuitenkin liian suorasukaista. Se ei kuulu selvästi poliittiseen agendaan. Tällaisista merkeistä voi lukea, että jotain muuta on suunnitteilla ja jotain muuta on myös tulossa maailmalta.

    Ilmeisesti meidän tahdotaan olevan luottavaisia Afrikan suhteen - luotetaan afrikkalaisiin naisiin (heihin minäkin luotan, uskokaa pois). Tosiasia on, että ainoa joka taitaa välittää tai ylipäänsä tehdä jotain asian suhteen on Kiina. Jännityksellä odotamme, mitä Kiina tekee, ja mikä sitten on Euroopan kohtalo. Tulijavirta on joka tapauksessa massiivinen, kiitos Isisin ja muiden terroristijärjestöjen jotka ajavat väkeä Afrikasat Eurooppaan ja kiitos myös Macronin maailmanparannussuunnitelmien jne. ja totta kai myös ilmastonmuutoksen, mutta ne virrat jotka kohta näemme, ovat terroristien ja muiden valtioidenhorjuttajien mobilisoimia.

    VastaaPoista