lauantai 21. huhtikuuta 2018

ISTU JA PALA: Bouanane ja jumalattomat

Miksi Bouanane ei istu ja hymyilee? Helpointa meille jumalattomille valistuksen ihmisille olisi tietenkin sanoa, että hän on epävakaa, menossa psykoosiin tai muuten vain esivaltaa kunnioittamaton. Siis hoitoa tai parempaa kasvatusta tarvitseva. Se on se kielioppi, jonka me tunnemme ja joka tarjoaa meille rikoksesta epäiltyä (ei siis vielä tätä kirjoittaessa tuomittua)  ymmärtävän ja humanistisen selityksen oudosta käyttäytymisestä. On tietenkin mahdollista, että uskonnollinen hurmioituminen aiheuttaa lopulta psykoottista käytöstä, mutta käytöksen voi selittää uskottavasti toisinkin.

Kenelle Bouanane esiintyy? Se on peruskysymys. Tuskin jumalattomalle maalliselle oikeuslaitokselle. Se kun edustaa jotain sellaista, jonka kunnioittaminen vähäisessäkin määrin uhkaa hänen pelastustaan jumalansa silmissä. Hän siis esiintyy ainakin sille, jota pitää korkeimpanaan. Toiseksi hän tietenkin esiintyi netissä itseään seuraaville Isisin edustajille. (Siksikin oli tärkeää lopettaa kuvaaminen.) On selvää, että kun mielessä on kaksi näin fundamenttia tarkkailijaa, viestin pitää olla selvä: hymyile äläkä noudata jumalattomien ohjeita, muuten sinut hylkäävät Jumala ja taistelutoverit ja silloin joutuu helvettiin ja ehkä tapettavaksi (kun sitten joskus Suomesta mahdollisesti karkotetaan).

Kun sanon, että Bouanane uhmaa oikeutta, minusta tuntuu, että käytän tuota sanaa hänen kohdallaan eri tavoin kuin jos käyttäisin sitä vaikkapa järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuuluvan kohdalla. Tässä ajassa elävä Wittgenstein sanoisi tästä jotain.

5 kommenttia:

  1. Meidän maailmamme ja kuvitelmamme perustuvat usein sellaiseen uskoon tai uskomukseen, että me olemme kaikki jotenkin yhtä. Samaa sukua mutta vain hieman eri maata. Jos sitäkään.
    Iso osa meistä tuollaista yhteyttä varmaan aidosti kokeekin, minä tietysti myös, perustarpeemme mm. yhdistävät, ja sama unelmointi, sama toivo turvasta.

    Mutta on myös toisenlaisia maailmoja, joita emme voi selittää pois esim. sairauden käsitteillä, psykiatrisoimalla.

    Tämän oikeudenkäynnin syytetty tulee sieltä. Uhmakkuus on se toisenlaisen todellisuuden kieltä. Ja hän on täysin vastuullinen valinnoistaan ja teoistaan, vaikka meillä olisi hirveä houkutus ajatella ettei kukaan "normaali" ja "terve" ihminen toimi noin. No, katsokaa maailman historiaa. Onko sen kaikki paha ja pahuus vain ja ainoastaan mieleltään järkkyneiden aikaansaannosta?

    jope

    VastaaPoista
  2. Yhdyn näihin ajatuksiin. Toki pidän mahdollisena sitäkin, että AB ei ole osannut ennakoida vangitsemisensa aiheuttamaa kauhua ja psyykkistä rasitusta. Se on ollut hänelle liikaa, olihan tarkoitus kuolla iskussa. Tämä on kuitenkin vain detalji. Mies pitäisi tuomita tekojensa mukaan. Tiedot tapauksesta esille, mutta ei enää tämän ilveilyn näyttämistä, koska sen todellinen yleisö on, kuten Juha hyvin sanoi, muut terroristit ja väkivallan ihailijat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se että ei kuollut iskussa, vaatii vielä enemmän todistamaan ehdottomuuttaan. Näinkin voi tulkita.

      Poista
  3. Juha, ilman muuta - se selittää myös käytöstä ja yritys vahingoittaa vartijoita terävällä esineellä sellissä. Tämä on moniulotteinen juttu. Jotenkin pelkään, että AB:n sekoilu vesittää tuomiota, mutta sitähän ei vielä tiedä. Odotan jo myötähäpeällä niitä kommentteja, joissa syytetään suomalaista oikeuslaitosta siitä, että mies odotti oikeudenkäyntiä niin pitkään vankilassa ja että sillä aiheutettiin hänelle, nuorelle ihmiselle, psykologisia vaurioita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo käytös voi kääntää tosiaan syyn ja seurauksen nurin ja tuomio saattaa tulla taposta. En usko, mutta voi olla.

      Poista