maanantai 2. huhtikuuta 2018

TOKSINEN IHMISYYS (lisätty viittaus Lena Anderssoniin 5.4.)

Mikä tässä ajassa riittäisi, että ihmisyydestä puhuttaessa välttäisi retorisen myötäilyn ansan? Mikään askeesi ei riitä, koska siinä vain vetäydytään pelistä, luovutetaan. Suorapuheinen autismi ehkä, mutta sitäkään ei voi valita. (Kyllä. Sillan Sagan pitäisi olla aikakautensa sankari, esikuvamme, uuden ajattelun malli.)

Mahdollisia ansoja riittää.


Kulttuurinen appropriaatio, toksinen valkoinen maskuliinisuus, heterous, käänteinen intersektionaalisuus... onhan näitä. (Tuo käänteisyys on oma määritelmäni, ei löydy Wikipediasta, intersektionaalisuus kyllä.)


On oltava tarkkana. Vaikkapa kulttuurisen appropriaation eli kulttuurisen lainaamisen varominen ei tietenkään ole ongelma silloin, kun kysymyksessä ei ole ihmisyyden loukkaus vieraassa kulttuurissa. Mutta kun voi olla. Oikeastaan käänteisyys sopii tuohon lainaamiseenkin. Se on lainaamista tai sitten tyrkyttämistä tilanteesta riippuen. Itseämme kriittisesti arvioivassa kulttuurissa edes ihmisyyttä ei saa tyrkyttää alistetulle yksilölle, jonka ei varmasti tiedä tuota meille niin itsestään selvää käsitettä käyttävän samalla tavalla. Siitä mistä ei voi puhua, on varalti vaiettava. (Kunnes vaikkapa kansannousu, esimerkiksi Arabikevät, todistaa yhteistä ihmisyyttä ja vapauttaa meidät kehämäisestä itsearvioinnistamme.)


Entä käänteinen intersektionaalisuus? Määrittelen sen niin, että omalle uskonnolliselle tai maalliselle arvomaailmalle vierasta ei oteta mielellään huomioon. Intersektionaalisuus kieltää sen, että hegemonisia risteymiä voisi käsitellä toisistaan irrallisina entiteetteinä. Tämän periaatteen hinta sitten on se, että jostakin on taas kerran varalti vaiettava, etteivät oikeat sanat väärissä kohdissa vie sanojaansa mukanaan.  Jonnekin ajattelun väärälle puolelle.


Käytännössä me kaikki syyllistymme laiskuuttamme ihmisyyden suhteellistamiseen. Mutta että se totuuden ja ihmisyyden itsensä nimissä häivytetään kaikenlaisiin retorisiin diskursseihin, on anteeksiantamatonta.


Lopuksi kiitokset kommentoijilleni Vesa Haapalalle ja Marjatta Mentulalle. He itse tietävät tämän luettuaan, miksi. Itse tietenkin olen vastuussa sanoistani. (Välttääkseni toksisen maskuliinisuuden huomautan, että nimet ovat aakkosellisessa järjestyksessä. Ellei sitten aakkostaminenkin ole tulkittavissa tiedostamattomaksi hegemoniaksi. Eikö tuota voisi joku tutkia!)



P.S. Lena Anderssonin kirjoitus Ongelma on pyhyys kokoelmasta Enpä usko kannattaa lukea tämän postaukseni mausteeksi.


11 kommenttia:

  1. "Mielestäni feminismissä ja sukupuolentutkimuksessa parasta on pyrkimys tasa-arvoon ja intersektionaalisuuden menetelmät tai intersektionaalisuus lähtökohtana. Sen tahtoisin intersektionaalisuuteen liittyen sanoa pienenä kriittisenä lisäyksenä, että siihen olisi maailmanlaajuisesti ajatellen erittäin tärkeää sitoa mukaan myös uskonto ja uskonto nimenomaan ei-itse-valittuna osatekijänä. Se on erittäin xtärkeää pohdittaessa esimerkiksi musliminaisen tai tiettyjen kristillisten yhteisöjen naisten identiteettiä ja niitä jäsentäviä vallan / vallan puuttumisen asetelmia. Toki voidaan joissakin tapauksissa perustella, että uskonto on myös itse valittu normi, mutta näin on todellisuudessa hyvin harvoin."

    Tämä Vesa Haapalan teksti Versoja-blogin jutussa Toksiset patriarkaalisuudet täydentää postaustani.

    Marjatta Mentulan kommentti edelliseen kirjoitukseeni inspiroi myös kirjoittamaan tämän jutun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa aihetta toisin sanoin vanhassa jutussani Runous haastaa relativistin.

      Kuvan on ottanut taas kerran kollegani Niina Salonpää.

      Poista
  2. Juha, aakkosjärjestys sopii hyvin.

    Minusta kaikki määrittelyt, niiden viilaaminen ja niistä väitteleminen feminismissä voitaisiin lopettaa tänä päivänä omaan mahdottomuuteensa ja vain toimia maailmassa niiden hyväksi joilla on asiat todella huonosti.

    Sorretut naiset eivät hyödy mitään meidän hyvinvoipien määrittelyistä ja jaotteluista, joiden tuella me jopa kieltäydymme auttamasta heitä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Juha, itsellesi mukavista keskusteluista! Heräsin juuri ja söin kipon viiliä. Palailen asioihin, kunhan tästä tokenen.

    VastaaPoista
  4. Juha & al:

    pysähdyin tuohon toksisuuteen. Täällä on kaupungin keskustassa monta päivää tuntunut voimakas jonkun myrkyn haju, tuntuu liuottimelta. Me ei päästä sitä karkuun. Kun on matalapaine, niin myrkykin mataa matalalla.

    Olen yrittänyt puhua kulttuurisesta omimisesta viime ajat. Jostain syystä n.k. media (ei aivan kaikki tosin) ja eritoten Hesan ja muun Etelä-Suomen skribentit ovat ottaneet asiakseen kirjoittaa suohaudan vainajista (n. vuodelta 500 jaa) nimellä Levänluhdan arvoitus, vaikka paikkakunta on Isokyrö ja kylän ynnä paikan nimi on Leväluhta niin kuin se on aina ollut. (Asia oli se, että haudassa olevat ovat lähinnä saamelaisia perimältään.)

    Ammattiyhdistykseni SARV ei esimerkiksi välittänyt vaikka kerroin niille suomen yhdyssanasääntöjä, kun Isokyrö ei ole tarpeeksi. Etelä-Pohjanmaa on tietenkin heille kaukainen paikka ja tietenkin hyvin paljon muutenkin erilainen aina väestöään myöten.

    Nyt täällä tuntuu kyllä siis myrkky myös. (P.s. tuli ukaasi että pitää luoda tili, joka mulla on ollut iät ja ajat .Onneksi kopsasin kuolemattoman tekstini...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa taas Ripsa. Katson nyt Mad Meniä, ekaa kautta. Se on oikea toksisen maskuliinisuuden aikakirja. Me Too -sarja kertakaikkiaan. Hieno sarja.

      Poista
  5. Juha,
    en ole juuri telkkaria vilkuillut, leffassakin käynyt hyvin harvoin. Luen Siri Hutvedtin kirjaa A Woman Looking at Men looking at Women, paksu ja perusteellinen feministinen esseeopus kaikenlaisista kulttuurisista ilmiöistä ja ihmisistä (Pina Bausch, Pedro Almodovar, Susan Sontag, Karl-Ove Knausgaard, Louise Bourgeois jne.), osuvia kulttuuriiimme (siis läntiseen) kohdistuvia huomioita. Suosittelen. Mutta siinä ohessa olen lukenut Julia Kristevaa, uudestaan vaihteeksi. Räntäkelit saavat polvet ja muutkin nivelet naukumaan, mutta se on tavallista. En oikein käsitä tuota metoo-juttua, mutta odottelen suurta backlashia, tuskin siitä muuta tulee. Kiitos tervetulotoivotuksista, taidan kömpiä yläkertaan lukemaan!

    Hassulta tämä tuntuu. Elämäni ajalta kolmas naisten yritys päästä erinäisistä ikeistä eroon. Mutta isot joukot ahdistavat. Sitä varten en anna nyt enempiä lausuntoja (! niin kuin olisivat niitä vailla!), ettei joku luulisi että olen sitä tai tätä.

    Voisin ajatella katsovani telkkaria, mutta toisessa silmässä on tulehdus ja sitä paitsi ilmeisesti tarvitsisin lasit. Näen lukea aika hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas katson sitä jatkuvasti.

      Kun poistin ylimääräisiä kirjoja hyllystä, osui käsiini pia siveniuksen avautua solmuun: naisnäkökulma ja miehinen didkurssi. Joskus 30 vuotta sitten olen hankkinut. Sitten toinen löytyi kans: Evelyn Fox Kellerin Tieteen sisarpuoli. Se tuntui kinnostavalta yhä, koska aiheutti ristiriitaisia tunteita. Nyt enemmän kuin nuoruudessa. En alkekirjoita ollenkaan kaikkea, mutta ideat heräävät sitä lukiessa.

      Toinen sukupuoli vois olla jännä lukea uudelleen.

      Me Too on "uuden puhunnan asettamisena" erittäin tärkeä juttu. Sitä mitä ei voi sanoa, ei ole olemassa (vaikka se on aina ollut).

      Poista
  6. Tämä bloggeri on omituinen. Nyt pitää kirjautua joka kerta uudestaan, muuten kommentti häviää.

    Tarkoitus oli siis kertoa että minä olen joskus arvioinut Toisen sukupuolen kun se uusintapainettiin ei kovin kauan sitten. En muista kuka suomensi, hatara mielikuvani on että olisi ollut Mirja Bolgar. Pia Siveniusta en ole oikein ymmärtänyt, siis kieltä, koskaan. Ehkä uutta akateemista. Mutta Toinen sukupuoli oli vahva kokemus, ei ollut paljoa menettänyt. Ehkä ranskalaisissa on sitä jotain?

    Luen mm. Julia Kristevaa, joka ei ole guru, vaan jonkinmoinen kanssa-ajattelija. semmoinenkin on hyvä kokemus. Hyvä ystäväni rapakon takana on kuolemassa Parkinsonin tautiin. N. oli miltei viime töikseen saanut voiton osavaltiostaan. Se joutui tunnustamaan että lesboleskillä on oikeus eläkkeeseen toisen jälkeen. Hyvä! Niin sitä pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa. Onko muilla samoja ongelmia?

      Hyvä tuo eläkejuttu.

      Sivenius edustaa sitä postaikaa ja diskurssianalyysii. Derridat, Lacan jne. Itse kyllä inspiroiduin siitä aikoinaan.

      Poista
  7. Marjatta (Mentula) sanoi että hänellä on myös ollut ongelmia kirjautumisessa. En tiedä minne. Minulla oli myös ongelmia kirjautumisessa hänen blogiinsa, niin että jotain on ehkä tapahtunut blogspotille.

    Lähinnä ehkä kai tahdoin parempaa kieltä niille Derridoille ja Lacaneille. Semmoinen fiilis on että hänen kielensä on tullut viime aikoina vivahteikkaammaksi, mutta en muista mitä kirjaa olen lukenut. On hienoa että noita lukemisia on suomeksi. Oltais taatusti sokeampia ja tietämättömämpiä ja muuta semmoista ilman niitä! Ehdottomasti.

    Kuuntelin tänään Areenasta Haatasen radio-ohjelman, toisena puhujana Sari Kivistö, kirjallisuustieteilijä. Aiheena oli sivistys. Siis lähinnä Suomen. Toivoni heräsi pitkästä aikaa. Ehkä noita humanismin puolustajia sittenkin on vielä!

    VastaaPoista