torstai 10. toukokuuta 2018

RIISTOA, OMIMISTA JA HÖLMÖÄ HYVÄNTAHTOISUUTTA (lisätty hesarilinkki)

 "Emme koskaan löydä asian (inhimillisen, biologisen tai jopa fysikaalisen ilmiön) mieltä, ellemme tiedä, mikä voima on ominut sen itselleen, käyttää sitä hyväkseen, on vallannut sen tai ilmaisee siinä itseään." Gilles Deleuze teoksessa Nietzsche ja filosofia.



1
Taiteesta ja muustakin kirjoittavan on tärkeää ja inspiroivaa lukea kirjoituksen lopussa olevan linkin juttu. Itselleni sitä lukiessa tuli tunne, että paljostako olen tykännyt "vääristä" syistä? Fanittanut pinnallisesti. Jutussa Otso Kantokorpi mainitsee Picasson ja yleensä modernismin kiinnostuksen ns. primitiiviseen taiteeseen. Voi hyvin kysyä, miten pinnallista romantisointia se on ollut. Ja missä kulkee romantisoivan estetetisoinnin raja? Vai onko sitä? Tai jos saamme osaksi kiittää kubismista afrikkalaisia naamioita, pitäisikö vain olla tyytyväinen? Miten lanaaminen vaikuttaa esteettiseen elämykseemme? Olisi esimerkiksi kiinnostavaa tietää, mitä mieltä Amerikan alkuperäisväestö on Terrence Malickin elokuvasta Uusi maailma. Mielestäni se kaikessa upeudessaan ja innovatiivisuudessaan luo "intiaaneja" animalisoivaa kuvastosta. Malick on parhaimmillaan loistava ohjaaja mutta myös sietämätön romantikko, ja se kyllä näkyy Uudessa maailmassa. No. Picasson ja Malickin kohdalla omitut tuskin niinkään loukkaantuvat mutta saattavat kyllä tuntea olonsa vaivaantuneeksi.

2
Tuntuu, että juuri taide on tässä ongelmallisempaa kuin lasten inkkarileikit. Ehkä lainaamisen pitäisikin olla juuri "pinnallisuuttaan" korostavaa. Tai sitten pedagogista. Faktoihin lasta syventävää. Sen tajuamista, ettemme voi olla "noita toisia" eivätkä he meitä. Ikinä. Ja että nämä päällä olevat fantasia-asut ovat aina enemmän meitä.

3
Kulttuurisesta omimisesta on tullut melkein synonyymi riistämiselle ja hyväksikäytölle. Olisin tässä tarkkana. Riistäminen ei minusta ole tässä yhteydessä aina hyvä ilmaisu. Eikä edes omiminen. Ei välttämättä edes yrityksessä muokata "huonompiosaista toiseutta" "parempiosaiseksi meisyydeksi". Silloinkin parempi ilmaisu asiasta yleisellä tasolla puhuttaessa voisi olla hyväntahtoinen hölmöys, kuten esimerkiksi yrityksessä muokata koulutusohjelmalla saamelaisista lapsista onnellisempaa valtaväestöä tai vasemman käden kapaloinnilla vasenkätisistä oikeakätisiä. (Setäni joutui tämän jälkimmäisen "hyväntahtoisuuden" uhriksi.) Anteeksi Suomen valtio voisi tietenkin pyytää, vaikka vääränlaisesta hyväntahtousuudesta kyse olisikin. Muokattaville se on aina riistoa ja väkivaltaa.

4
Tämä iänikuinen ja jo vanhanaikaiseksi ajateltu herran ja rengin dialektiikka on tuskastuttavan hidasta, tuntuu että ikuista paluuta. Mutta on hyvä omassa ärsyyntyneisyydessäänkin muistaa, että omimiskeskustelu on osa sen tärkeää jatkumoa. Ehkä vielä joskus lainatutkin voivat nauraa huolimattomalle lainaamiselle tai jopa hyötyä siitä. Siihen asti enemmän tai vähemmän pyhäksi koettu on kai otettava jotenkin huomioon. Tahallaan ei pidä ketään loukata ja tahdikkuutta tässä tarvitaan (ks. hs-linkki). Riistossa ja hyväksikäytössä ei tietenkään tule koskaan olemaan mitään huvittavaa eikä hyödyllistä.

5
Primitiivisyydestä tai yleensä toiseudesta voimaa ja aitoutta hakeva taide on vähän sama juttu kuin tykästymiseni nykymusiikkiin, Bouleziin, Lindbergiin ynnä muihin mestareihin. Minä banalisoin heidät, koska fiilistelen heidän musiikillaan pinnallisesti. Ehkä jopa mystifoin noita säveltäjiä. Minun kuunnellessani heitä heissä on aina ikään kuin liikaa metafysiikkaa. Minulle tosin kukaan ei loukkaannu. Uskon että jos saisin tavata Magnus Lindbergin, hän olisi perusteluistani enemmänkin kohteliaan huvittunut.

6
Katsoin äsken Yleltä Palefacen isännöimää Laulua sisällissodasta. Hyvä ohjelma, mutta miksi Pale ei tyydy vain keskustelemaan ihmisten kanssa? Miksi se laulu pitää kirjoittaa? Asia tulee selväksi jo haastattelujen ansiosta. Jotenkin nousee tunne eräänlaisesta turhasta esteettisestä historian hyödyntämisestä.

7
Tämä omimisen kysymys on vähän kuin ankan ja kanin kaksoiskuva. Kun sen kerran keksii, sitä ei voi enää olla näkemättä. Halusi tai ei.


http://alastonkriitikko.blogspot.fi/2018/05/julkaistua-859-omimisen-perusteet.html

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005667898.html

Kuva yksityiskohta Pablo Picasson Avignonin naisista.

13 kommenttia:

  1. Minusta kubismilla ei ole mitään tekemistä primitiivitaiteen kanssa.

    Kubistit hajottivat kohteen osiinsa ja kokosivat uudelleen, eivät matkineet muuta kuin ehkä toisiaan silloin kun suuntaus oli suosiossa.

    Jos joku työ tuo mieleen jotakin aiemmin ollutta, niin se ei tarkoita, että aiempaa olisi lainattu. Yhdennäköisyys voi olla myös sattumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afrikkalaiset naamiot Picassoa inspiroi. Tuossa naisen naamassa sitä voi mielestäni nähdä.

      Poista
    2. Minusta se ei ole kuitenkaan lainaamista.
      Picasso käyttää olemassaolevaa, sellaista mitä löytyy hänen tajunnastaan ja kokemastaan, mutta siitä tulee hänen tekemänään picassoa.
      Naamioita on esimerkiksi käytetty monina eri aikoina eri tarkoituksiin. Ne eivät kuulu kenellekään.

      Minusta tämä on ihan eri juttu kuin se, että joku lainaa tutkielmaansa kappaleita toisen tekstistä sellaisenaan.

      Poista
    3. Joo, ei ole sama tietenkään. Pohdinta vaan tuli mieleeni tuota kantokorpea lukiessa.

      Poista
  2. Tästä myös nyt juteltu Vesan puolella, mutta ilkikurisesti näen, että kun nämä omimis-huomauttelijat tekevät huomioitaan, niin on ihan selvää, että juuri siitä suunnastahan tulevat kaikkein raivokkaimmat liberaaliglobalistit. Koko globalismi perustuu monilla eri tasoillaan omimiseen, integraation toiveisiin jne. Miten monikulttuurisuus voisi toteutua missä tahansa, jos alkuperäisasiaX, jota itseisarvona nyt katsotaan, on siirretty juuriltaan, omasta tilastaan, omasta ekologisesta lokerostaan?
    Mielestäni päivänselvä umpikuja, arvoisat sensorit. Paitsi jos omimis-huomauttelijat tahtovat todellakin Rajat ja rajatut kansat ja valtiot, paikallisuudet takaisin. Vasta sitten he olisivat loogisia.

    Taiteen, kirjallisuuden suhteen kyllä sitten vallitsenee edelleen sananvapaus? Eikö?

    Jos ei, niin tämähän menee vieläkin nurinkurisemmaksi. Eli ihan tyypilliseksi poliittiseksi kaksois/kolmoistandardisuudeksi, joka on sitä 2000-luvun farssia huonoimmilaan.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkittämäni jutun kirjoittaja Otso Kantokorpi kuoli 11.5.

      Poista
  3. Juha, erittäin ikävä juttu. Viikonloppuna kuulin asiasta veljeltäni, joka on ollut tekemisissä Kantokorven kanssa vuosikaudet. Hesarissa oli sunnuntaina pikku ilmoitus. Harmi että OK ehti olla vain muutamia kuukausia eläkkeellä. Ilmeisesti elämäntavoilla oli melkoisesti osuutta lähtöön. Joka tapauksessa olisi varmasti ollut parempi, että OK olisi jatkanut oman näkökulmansa tuomista taidekentälle. Kuitenkin suhteellisen nuori ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä kiinnostava tyyppi. Olikos muuten niin, että se halus perustaa Nostromon mm. siks, että sais James Crumleyn Viimeisen kunnon suudelman tuotua Suomeen. On muuten hyvä kirja.

      Poista
  4. Tuota juttua en tiennytkään. Luin aika lailla lailla säännöllisesti Alastonta kriitikkoa, ja onhan tällaisen yhden miehen instituution lähtö kova pala hyvin monella tavalla - ei vähiten niille jotka olivat henkilökohtaisesti ystäviä, mutta yleisemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole satavarma. Sun veli vois tietää paremmin. Joo. Alaston kriitikko oli/on hieno blogi.

      Poista
    2. Omimisen suhteellisuudesta vielä: kuuntelemme koko porukka töissä ylen ykköstä ja tänään sieltä tuli kaija saariahon sävellys Viisi japanilaista puutarhaa. Tunnelma oli zen-mystinen. Saariaho on ollut japanissa joo, mutta tuli mieleeni tuo kantokorven viittaus picasson primitivistiseen fiilistelyyn ja sen ihailuun taidepiireissä. Eikö voi kysyä, onko viittailu vieraisiin kulttuureihin liian helposti sen banalisointia. Vaikka siis tarkoitus ois hyvä.

      Poista
    3. Kyllä siinä varmasti on banalisoinnin vaara - minusta tuntuu useimmiten siltä kun fiksutkin ulkomaiset ihmiset viittaavat kohteliaisuuttaan huonosti tuntemaansa suomalaiseen kulttuuriin ja tekevät sen yleensä kliseisesti. Siksi varmasti kyselevä suhtautuminen on parempi. Toisaalta, aika törkeää lainailun pitää olla ennen kuin siitä voi pahastua. Pikemminkin juuri tuo banaaliuden vaara on vaanimassa.

      Poista