perjantai 22. kesäkuuta 2018

HEREDITARY - Pahan perintö

Minä en valitettavasti ymmärrä tämän elokuvan hypetystä. Kauhussa ja komiikassa on sama ongelma. Jos edellinen ei kauhistuta eikä jälkimmäinen naurata, ei mitään ole tehtävissä. Tässä kävi niin. Koin kerronnan haahuilevan mystiikan ja psykologisen kauhun ja draaman välillä niin pitkään ja yrittävän liian vakavasti kumpaakin, että eläytymiseni kärsi. Ja jotenkin aika loppui tekijältä kesken perheen dynamiikan rakentelemisessa. Ehkä tästä saanut hyvän mini-sarjan. Äidin ja isoäidin suhteen taustat jäivät myös minulle aika yhdentekeviksi. Koko isoäidin hahmo oli paperia, rekvisiitta. Siksi hienosti näyteltyyn äidin tuskaan eläytyminen jäi pinnalliseksi ja koska hän oli keskeinen hahmo, turhuus tarttui koko juttuun. Fiilikseni oli, että elokuvan henkilöhahmot olivat ikään kuin valjastettu uudistamaan lajityyppiä. Ei elämään itse.

Pari hienoa kohtausta elokuvassa oli.

Ja olihan tässä sitä komiikkaakin, valitettavasti. Lopun tahaton sellainen oli viimeinen niitti. Se että elokuvissa yleisö naurahteli lopussa (eikä hermostuneesti), ei tietenkään auttanut asiaa kun huomasin, että en ollut vaivaantuneen oloni kanssa yksin. Kauhuelokuvaparodiasta ei oltu kaukana. Jotenkin elokuva haki kaikkea liian kaukaa ja syvältä.

Olin kahden ja kolmen tähden välillä, mutta kun kirjoitin tämän, huomasin olevani kahden kannalla. Jään yhä odottamaan sitä vuosikymmenen kauhuelokuvaa. Get Out oli melkein sellainen, mutta loppupuoli pilasi sitäkin. Se kylläkin vältti tahattoman koomisuuden.

Tai sitten minuun ei vain enää kolahda mikään.

...

Tuli mieleeni että mini-sarjana paljon olisi parannettavissa. Sitten kuulin, että tämä oli alunperin kolmetuntinen. Ehkä juuri tuossa poistetussa materiaalissa on kaikki kaipaamani. Jos pitkä versio julkaistaan, palaan asiaan.

16 kommenttia:

  1. En ole nähnyt tätä, joten en osaa sanoa.
    Kommentoin vain tuota loppua. Miten kivasti sanottu!

    VastaaPoista
  2. Onneksi nämä nämä ovat kolahtaneet tuoreihkousta elokuvista, etten ole ihan aivokuollut: sota apinoiden planeetasta, stalinin kuolema, get out (ensimmäinen puolisko), gomorran kaksi ensimmäistä kautta (HBO).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun kolahti se ensimmäinen Apinoiden planeetta ja varsinkin loppu, jossa Vapaudenpatsas töröttää kaadettuna menneisyyden merkkinä. Sitä jäi istumaan jähmeänä ja aivan yllätettynä: näinkö on käynyt! Myös 2001 versio on hyvä, koska tekniikka apinapuvuissa oli parantunut.
      Get Outista joskus keskustelimme.
      Panen muistiin noita muita, koska haluan myös kokea kunnon jysäyksiä. Eipä silti, olen edelleen aika "viaton" katsoja, eläydyn ja kyynelehdin.

      Poista
  3. Marjatta, Juha!

    Katselisin mielelläni sarjoja, jos ne eivät säännönmukaisesti jossain vaiheessa kyllästyttäisi. Vähän sama on sarjanomaisten leffojen kanssa. Onneksi nyt juhannuksena on satanut, niin että olen voinut kaikessa rauhassa työntää pääni kirjoihin ja kirjoituksiin ja antaa telkkarin olla. Mutta tuli yllätys. Eilen tai toissapäivänä istuin katsomassa uutisia (siis satelee edelleen vissiin eikä Trumppi ole kuollut) ja sen jälkeen tuli Taru Mäkelän ohjaama leffa. Se kertoi Hesan kesästä 1962 ja maailman nuorisofestareista.

    Sain katsotuksi sen, kun panin telkkarin kiinni ja otin läppärin. Tällä saan suomenkieliset tekstit näkyviin enkä ole riippuvainen suomalaisen näyttelijäntyön pahimmasta puolesta, epäselvästä ulosannista.

    Pyydän anteeksi etukäteen, mutta leffa oli kertakaikkiaan ihana. En yleensä ikinä sano noin, niin että se todennäköisesti oli ihana. Suosittelen!

    Meillä ei ole noita suoratoistopalvelujuttuja, joten Yle on se elävän kuvan näyttämömme. Viettäkää hyvää juhannuksen jälkeistä viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Mieletön elokuu, Ripsa. Se on lämminhenkinen ja hauska elokuva.

    Olin edellisviikolla Sodankylän filmijuhlilla, eka kerran. Näin siellä pari hyvää elokuvaa, tsadilaisranskalaisen Harounin elokuvan Dry Season ja Bertoluccin elokuvan Suojaava taivas.
    Kirjoitan näistä jotain omaan blogiini kunhan ehdin.
    Dry Season käsittelee kostoa. Se olis Juha, luulen, sinua kiinnostava elokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuisen parantelin postausta.

      Poista
    2. Meillä olisi tämä myös parhaillaan menossa, mutta taidan jättää väliin.

      Olen miettinyt tätä lausettasi:"Tai sitten minuun ei vain enää kolahda mikään." Kun näkee/lukee/kokee paljon ja ikää tulee, niin sellainen, mikä joskus nuorempana kolahtaisi, saattaa tosiaan tehdä nyt vaivautuneeksi.
      Koen tämän varsinkin, jos yritän lukea ns. jännitysromaaneja.

      Poista
    3. Käy kattoon ja kommentoi!!! Osa kavereistani piti, osa oli kanssani samaa mieltä.

      Poista
    4. Minuun kolahtaa osa tv-jutuista reippaastikin ja näyttää olevan niillä yksi yhteinen nimittäjä. Nyt telkussa pyörivä Tanbach, tv-sarja, sitä ennen Deutschland 83, sitä ennen mahtava Sodan sukupolvi, osin samoja näyttelijöitä kuin kahdessa edellisessä, ja sitten tietenkin moneen suuntaan hyvin rikas Heimat.
      Kaikki nämä neljä saksalaistuotantoa. Voisin katsoa niitä aina vaan.

      Niissä on tietyt kliseensä, eivät ole mitään hoobeeoota, Heimat on tosin täysin kahlitsematon, mutta ne muodostavat mulle jotenkin suoran linjan Paavo Rintalan mulle tärkeimpiin teoksiin ja samaa henkeäkin on.
      Tulee pakahduttava tunne hyvin monessa kohtaa ja hyvin monesta eri syystä.
      Eikä kysymys ole vain natseista, siitä että miten se kaikki oli mahdollista, vaan rakastan noita näyttelijöitä suorastaan ja niitä elämänkaaria.
      Ihan kuin nuo neljä teosta olisivat avain Euroopan tähänkin päivään, siis mulle ainakin.

      En tiedä miksi yksikään angloamerikkalainen juttu ei pääse yhtä lähelle, ei lähellekään, mun sisäkerroksia kuin jokainen noista sarjoista.
      Olen joutunut jättämään pari kertaa katsomisen kesken liian voimakkaaksi kokemani tunteen vuoksi ja jatkanut myöhemmin Arenassa.
      Mulle, ehkä sittekin harvinaista tuollainen.


      jope

      Poista
  5. Juha, sulla oli joitakin aikoita sitten hyvää muovipohdintaa.

    Tässä tärkeää lisätietoa, myös tieteellistä ja kansainvälistä.

    Ikään kuin pahan perinnön jakamista riittää tähänkin aiheeseen, traagisella tavalla. Perehdy kunnolla artikkeliin, jos jaksaa kiinostaa.

    http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257588-avoin-kirje-hsn-vastaavalle-paatoimittajalle


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin. Joo. Olen yhä sitä mieltä että paras tapa estää muovin ajautuminen meriin on polttaa se lämmöksi.

      Poista
    2. Pyrin olemaan kierrätysmyönteinen, mutta kierrätys, joka sotii luonnonlakeja vastaan, tarvitsee kyllä lapun luukulle.
      Aika avaava juttu.
      Ympäristönsuojeluun liittyvää tabulogiaa on paljon, mutta enpä ota siitä nyt tehtävää valaista, kun ko. asiantuntijoitakin on. Mun ymp.suojelu on vähän ostamista ilman siihen liittyviä julistuksia tai periaatteita. Luulen että niin on monen muunkin suomalaisen. Esim. syömisen politisoimista en siksikään hyväksy.
      Hitaat sekasyöjät eivät tätä maailmaa kaada.
      Viimeisen julkaistun ilmatilan-tutkimuksen mukaan maamme hengitysilma vertautui Islantiin ja lähes asumattomiin alueisiin.
      Eilen join suoraan lähdepohjaisesta järvestä puhdasta vettä ihan pk-seudun kupeessa.

      No, nuo subjektiiviset heitot eivät todista mitään mistään, mutta sentään kaikki ympäristöuutiset eivät ole negatiivisia. Toiv. tuossa muoviasiassa edes tulee järki päähän ja aine kiertää muovinakin lämmöksi ja energiaksi.

      jope

      Poista
    3. Olikin siis kai valeuutinen. Mutta olen yhä sitä mieltä, että...

      Merien roskaamisen ja kierrätyksen yhteyttä en ihan tajua. Havahtuvatko roskaajat kun hoksaavat, että ai jahass, tämä onkin kierrätysmuovia, en sittenkään heitä sitä mereen.

      Poista
  6. Juha: tuosta leffasta, Hereditary'sta siis: nyt näkyy Markku Soikkeli kirjoittavan siitä aika tarmokkaasti. Soikkelin blogi on nimeltään Bittein saaristo.

    VastaaPoista