Downsizing on saanut epäilemättä höpsön ja romanttisen ulkomuotonsa vuoksi kahta tähteä kriitikoilta. Ja tietenkin sitä on verrattu tekijöiden aikaisempaan tasaisen varmaan ja pääosin realismia edustavaan tuotantoon. Minulta se saa nelosen. Downsizing on mukava, sujuva ja salaviisas elokuva. Mitä olet valmis tekemään ihmiskunnan tulevaisuuden hyväksi ja kuinka vapaa olet tekemään päätöksen? Toimimmeko tunteen vai tiedon pohjalta? Mitä on episteeminen varmuus ja paljonko sitä tarvitaan, jotta tunne häviää sille? Vai riittääkö mikään? Ja onko elokuvan loppu onnellinen ja jos, niin millä tavoin? Mikä on onnen jälkimaku? Pinnallinen viihde-elokuva on armollinen väline kysyä armottomia kysymyksiä.
Ja mihin me oikeastaan edes tarvitsemme syvällistä muotoa kun kyse on suurista ja tärkeistä sisällöistä? Muuhun kuin miellyttämään älyllistä makuamme? Esimerkiksi Godard on mielestäni pohjimmiltaan narsisti. Ei hän minusta todellisuuden tilaa ajattele vaan sitä, mistä ihan itse pitää ja mistä nauttii. Siksi Laittomat on mielestäni Godardin rehellisin ja paras elokuva; siinä hän vain pitää hauskaa välineellään eikä teeskentele tiedostamista. Mitä tärkeämpi sisältö, sitä suoraviivaisempi muoto. Tätä mieltä minä olen.
Muuten: minulle tulee väkisinkin Paynen ja Taylorin elokuvasta Haneke mieleen.
...
(Ks. myös juttu Nauti köyhyydestä. Siinä tätä samaa muodon, sisällön ja syvällisyyden vatkausta.)
"Tiedostamisen teeskentely."
VastaaPoistaLempiaiheeni, kaksoiskoodien (hah) ja aikalaishenkisen turva-ajattelun (hah) rinnalla.
No, niin, se oli karnevalismia, vai oliko...
Hyviä kysymyksiä siis sulla. Itse olen täällä kommenteissani ollut nimenomaan siellä tiedostamis-osastolla monissa käsittelemissämme kysymyksissä. Vakavana ja tosissaan.
Mutta sellainen on aina vain osa ihmistä.
Toisissa yhteyksissä, toisissa aiheissa sitten olen hyvinkin pinnallinen, leikkisä tai jopa röyhkeän välinpitämätön.
Tyttäreni vieläkin muistuttaa kun liikumme yhdessä ulkona, että isä, ei kukaan sun ikäinen....
En imitoi pukeutumisellani tai puheellani tai esim. musamaullani nuorisoa tai muuta sellaista, olen ihan aikuinen mies, mutta leikkisyys on osa luonnettani monissa yhteyksissä. Liian monessa?
Kaikelle voi nauraa ja kaikkien kanssa voi jutella. Nuoriso ei sitä meillä ymmärrä. Vähän välimerta itämerelle.
Sama koskee elokuvamakua. Vakavat älylliset jutut käy, esim. aiemmin juuri kommentoimani mulle todella isot saksalaissarjat, mutta myös kaikki irrotteleva. En todellakaan tajua miten esim. Tatiin voidaan suhtautua niin älyllisesti. Ne ovat sikahauskoja leffoja sellaisenaan. Ilman teoriaa.
Godardilta näkemäni ovat olleet pulpia ennen pulpia ja koska olen myös romantikko, ne eivät kolahtaneet minuun sen enempää kuin tarantinolaisuus. Niihin osuu juuri tuo tiedostava älyllisyys. Leikki marxilaisuuden kanssa, eli sen ajan syvä aikalaissokeus.
Väkivalta ei-realistisena vieraannuttaa mut myös usein leffasta.
Mutta mitä me voimme tehdä maailmaa parantaaksemme? Luulenpa ettemme oikein mitään tai jos voimme niin jotakin niin pientä, että se tulee kuin itsestään tavallisen pienen elämän mukana. Kyynisyyttä voi toki ajaa alas.
Todeta esim. että hienoa että Trump ja Putin kohtaavat Suomessa, heillä on mahdollisuutensa tehdä jotakin, iloitsen siitä ilman muuta ennen kuin toisin todistetaan. Kiven heittäminen etukäteen on tympeä laji.
Samoin iloitsen että tuolla naapurissa pyörii todella tähän saakka ainakin loistavat ja innostavat futiksen mm-kisat kuin vastamyrkkynä kaikelle myrkyllisyydelle. Tähtipelaajat ja tähtikultti ovat saaneet maistaa sattumanvaraisuuden (!) voimaa.
jope
Ranska ja brasilia tod.näköisesti loppuottelussa.
PoistaTiiäkkö. Kaks arvostettua koomikkoa joita hehkutetaan mutta mua ei enää naurata yhtään. Just tati ja sitten buster keaton. Ei enää vaikuta muhun.
Komedia on säälimätön lajityyppi.
Mulle kyllä tati menee ja buster. Olet filmihulluna varmaan nähnyt niitä niin paljon, että olet kovettunut..., eh?
PoistaJos naurua kuitenkin kriteerinä pitää, niin niinkin hölmö kuin mies ja alaston ase-jutut uppoaa muhun aina vaan. Jos lopetan niille nauramisen, hakeudun hoitoon.
Mun suosikit jäljellä olevissa peleissä Ruotsi, Eng ja Venäjä. Nämä ennalta alaslasketut joukkueet. Eli mulla telkun edessä luvassa hyvin todnäk. karvaita pettymyksiä. Mutta hienot kisat ja katsomossa todella menossa aito YK:n yleiskokouus, kansainvälisyyttä mutkattomasti. Muistus siitä miten samanlaisia ihmiset on kaikkialla. Ja miten yksinkertaista on ilo. Aiemmissa kisoissa, EM:ssä varsinkin ollut paljon huliganismia, ei näissä. Toivottavasti kisat loppuun asti noin hyvissä tunnelmissa.
jope
Jep. Japanilaisekki samanlaisia revittelijöitä ku muut. Voittaisipa englanti! Mutta eihän se voita. Meillä olisi lontoossa kivaa jalkapallofiilistelyä!
PoistaMies ja alaston ase onki parempi. Se naurattaa muaki aika hyvin vielä. Ja parhaat hauskat kotivideot. Tatin riemuloma rivieralla on esteettisesti kaunis mutta ei todellakaan hymyn karetra huulilleni nostata. Jotenkin liian osoittelevaa huumoria. Työkaverini sanoi että tati on aikansa mr bean. Joo. Kyllä. Pakko olla aika samaa mieltä. Keatonin kenraali on hyvä, mutta ei siksi että se olisi hauska vaan siksi, että se on seikkailuna viihdyttävä (die hardin esiäiti). Eka poliusiopisto naurattaa hetkittäin. Siskonpedin ensimmäisen kauden kymmenes jakso on lähes täydellistä sketsiviihdettä. Muuten sarja oli mulle tolkuton pettymys. Kummeli on hämmästyttävän kestävä juttu. Esimerkki: sketsi jossa asiakas maksaa tonnilla ja saa rippeitä takaisin, on nerokas idea. Tai kun silvennoinen ostaa vanhan farkkuvolvonsa tuunattuna takaisin. Kestävää. Ja tosiaan ne parhaat hauskat kotivideot...
Hyvää ja onnistunutta Londonin matkaa!
PoistaSamalla tässä mielessä se, että jos elämä on virtaavan kuvan katsomista, se on varmastikin hyvää ja laadukasta, mutta onko se maailmassa olemista sittenkään. Kun kattelen telkusta fiktiota, mutta useimmiten hyvä olo, kun katselen muuta, hyvä olo haihtuu...
Kolmaskin tie: kun menen metsään, vaikka vain pk-seudun, ei noista kumpikaan.
jope
Piti olla: Kun kattelen telkusta fiktiota, MULLA useimmiten hyvä olo, kun katselen muuta...
PoistaTiedoksi, pohdintaa, jota mä ainakin mietin edelleen ja uudelleen:
VastaaPoistahttp://versoja2.blogspot.com/
jope
Lisää maltin, historian, toisen ihmisen ja ajan ja paikan tuntemista ideologismien sivusta:
VastaaPoistahttps://yle.fi/uutiset/3-10289549
jope
Hyvä kirjoitus. Ne jazzpotkut oli suureksi osaksi aupallset. Myynti ois kärsiny jos ei ois erettu.
PoistaNiinhän se oli. Ukkola joka on mulle aika tuntematon tapaus kirjoitti tuossa hyvin. (Pressiklubia en jaksanut aina edes Stillerin aikana. )
PoistaMenemättä juuri tuohon jazz-aiheeseen sen enempää totean, että muutenkin kun kaikesta tehdään politiikkaa, ruoasta, ostamisesta, tapahtumissa mukanaolosta tai niistä poissaolosta jne. tuollaiseksi se menee.
Jokainen lausuttu sana on poliittinen, sellaiseksi pakotettu, oli se sanottu milloin ja missä yhteydessä tahansa. Ihmisellä tulee olla täydellinen profiili, jos ei ole, se heitetään syrjään.
Sama koskee tuotteita ja brändejä, yritykset on pakotettu olemaan aikalaisuudessa opportunistisesti ja epätoivoisesti mukana. Mitä siitä seuraa muuta kuin vahtikoirien ja suurimman vallan omistajien erimuotoista hallintaa ihmismielistä.
Oliks tää nyt sitten ihan varmasti se mitä me haluttiin pohjoismaisessa "moniarvoisessa" yhteiskunnassa?
Tulee mieleen vanha sanonta tulesta, rengistä ja isännästä.
jope
Ärsyttävän huolimatomasti kirjoitettu kommentti multa. Siis siinä piti lukea: "Hyvä kirjoitus. Ne jazzpotkut oli suureksi osaksi kaupalliset. Myynti ois kärsiny jos ei ois erotettu." Tämä oli teille tietenkin selvää mutta piti korjata ku ärsytti...
PoistaJoissakin piireissä Ukkolan sanomisia pitää vastustaa jo ihan periaatteesta, kuuluu liturgiaan. Täytyy sanoa, että maailma on tällä hetkellä ennen kaikkea hyvin ristiriitainen, ja myös ajattelun olisi kyettävä joustamaan hieman, jotta ei etäännyttäisi jo lähtökohtaisesti hirveän pitkälle siitä mitä tapahtuu. Minusta Ukkolan juttu oli hyvä ja maltillinen ja kutsui aidosti ihmisiä harkintaan ja ymmärtämiseen.
VastaaPoista