Olisiko maailma parempi paikka, jos ymmärtäisimme enemmän kokonaisuuksia? Tuo on kiinnostava kysymys, joka minulle on eräässä keskustelussa esitetty. En usko. Kokonaisuuksien ymmärtämiseen kun kuuluu myös väistämättä pahoiksi koettuja tekoja. Liian monta sellaista kohtaa kokonaisuudessa on, josta liian monet hyvyydet saavat liian paljon huonoa ja pahaa aikaan.
Missä määrin esimerkiksi olemme ihmisyyden nimissä valmiita luopumaan kaikesta, missä menee raja? Sehän se nyt on se kysymys esimerkiksi maahanmuuttajien kohdalla. Onko jo heidän arviointinsa jossain määrin itsekästä? Pahuutta? Toisin sanoen: kuuluuko hyvän ihmisen ajatella lainkaan omaa tulevaisuuttaan ja hyvinvointiaan? Vaikka siis olisi varmakin niiden huononemisesta. (Tässähän voimme loputtomasti jäädä kiistelemään siitä, missä määrin todella menetämme mitään.) Tai sitten pasifisti, joka ei käytä väkivaltaa missään tilanteessa. Onko hän hyvä vai paha tuossa missäänsä?
Hyvyyden ja pahuuden määritteleminen yleisellä tasolla, ideana, on mielestäni mahdotonta. Mutta koska tunne vaatii sanomaan niistä jotain, niin yritetään näin: Uhrille paha ei koskaan ole puolinaista eikä suhteellista ja siksi voi sanoa, että nauttiessaan tuskaa tuntevan olennon kärsimyksestä sadisti on paha. Ihminen joka vapauttaa sadistin uhrin, on hyvä.
Paha meissä ei kysy. Eikä hyväkään haluaisi kysyä pahalta. Mutta relativisti en siltikään ole.
"Toisin sanoen: kuuluuko hyvän ihmisen ajatella lainkaan omaa tulevaisuuttaan ja hyvinvointiaan?"
VastaaPoistaHäiritsevä kysymys, siksikin hyvä.
Mielestäni ei ole niin, että vaakakupin kahdessä ääressä ääripäässä on yksilö, minä ja/tai KAIKKI maailman ihnmiset.
On myös pienempiä ryhmiä, luonnollisia ryhmiä, yhteistä historiaa, tradition kantovoimaa, paikallisuutta.
Ihminen voi ajatella ( esim. näissä kysymyksissä) myös oman ruohonjuurensa yhteistä hyvää. Oman ekologisen lokeronsa, omaa aitoa biodiversiteettiään. Eli ainoaa mahdollista hyvää.
Koko ihmiskunnan kulttuurien kirjo on syntynytkin juuri niin, alue, kulttuuri kerrallaan. Voiko 7,5 miljardia ihmistä elää samassa taivaassa maan päällä niin että kaikkien onni toteutuu, en tiedä.
Hyvä, hyvyys, jossa etiikan mittatikuksi asetetaan koko ihmiskunta (vs. "minä") on virheellinen. Tai vain etiikan teoriaa.
Hyvyys voi olla totta VAIN jos se hyvyys on mahdollista toteuttaa todellisessa maailmassa todellisen maailman resursseilla.
Juuri tässä tapahtuukin se ideologistinen virhepäätelmä, kun tuo ohitetaan. Ajatellaan että eettisen mutta toteutumattomissa olevan periaatteen vuoksi kaikki on laitettava toteen jokaisen kohdalla. Tästä ajattelustahan meillä on loputon määrä esimerkkejä nykyään. Ihmiset eivät keskustelu vaan julistavat ja käyttävät tuhottoman paljon abstraktioita julistuksissaan, jotka eivät ole yhtä kosketettavissa olevan maailman kanssa.
Realismi on oikeaa hyvyyttä. Ei relatavistinen humanismi sen enempää kuin moraalilla tai etiikalla ratsastava ideologismi.
Jos meillä on potilas jonka sydän tarvitsee kiireellistä leikkausta, etsitään kirurgi, ei homoepaattia.
Jos meillä on maailma, jossa tietyt asiat (vaikka väestökehitys) menevät päin helvettiä, on kai nimenomaan realismi se mitä tarvitaan, ei lisää ideologiaa, ideologismia.
Ja realismi alkaa aina tilanteen, ajan ja paikan ja faktojen tunnustamisesta. Johan sen opetti meille Paaasikivi (ja aika todisti sen viisauden todeksi).
Kässäsitkö tän mun pointin?
---
Käytännön positiivista. Terveisiä täältä "eristetystä" Helsingistä.
Paljon aurinkoa ja iloisia ihmisiä kaduilla. Mustat autojonot menivät ohi, helikopteri on pörrännyt koko päivän tuossa meidän yllä, kyynisyydestä ei kuitenkaan tietoakaan kun ihmisiä katseli ja kuunteli. Pieni mielenosoitus jossa ylitettiin sekavuuksien puhumisennätys, vertailujen ainakin (kts. edellinen kommenttini),
oli tietenkin täynnä sappea, mutta tänään paistoi aurinko, joka nousee kerta toisensa jälkeen niin hyville kuin pahoillekin. Hyvä niin.
Huomisesta meidän pikkuperhe tekee kesän suursatsauksen: neljä viisi päivää vuokramökillä matkalla jossakin Etelä-Hämeessä. Pieni on kaunista ja vähänkin riittää.
Sallikaa mun lisätä vielä Juhan yleisen hyvän keskustelun inspiroimana yksi tärkeä juttu, jonka olen kyllä kirjoittanut ennenkin, mutta se selväntää mun ajattelua koko ajan ja päivittäin ainakin itselleni.
VastaaPoistaOikeassa olemisen erosta...
Niissä asioissa joissa puhun realismin suulla (realismin niin kuin minä se käsitän) ja silloin tietenkin myös ideologian kustannuksella, niin toivon yleisesti ottaen melkein aina olevani ...väärässä.
Ideologisesti puhuva ihminen saa toivoa olevansa oikeassa koko ajan, hänen edustamansa ajattelu että kyllä se siitä jotenkin kuitenkin toimii eikä pahin koskaa tapahdu, kunhan muutamat pahikset ja vähenevän joukon ahdas ajattelu vain saadaan kuriin ja järjestykseen, on juuri se voittava meemi.
Realisti toivoo sen sijaan olevansa väärässä eikä koskaan iloitse oikeassaolemistaan silloinkaan kun hänen esiintuomansa faktat sellaiseksi sittenkin/joskus/ehkä osoittautuvat. Hän toivoo etteivät osoittaudu koskaan ja hän on väärässä. Realisti ei koskaan toivoo olevansa oikeassa kipeimmissä kysymyksissä, mutta hän ei voi kuitenkaan heittäytyä ajattelun mukavuusalueelle noin vain.
Muissa, miljoonissa pienimmissä jutuissa sitten realisti saa saman kevyen ja inhimillisen tyydytyksen oikeassaolemisesta kuin muutkin, kuin myös ne idealistit ja universaalit maailmaparantajat joita eivät aina luonnonlaitkaan pidättele ja joilla on ihana etuoikeus toivoa olevansa koko ajan ja kaikessa oikeassa.
No, itsepä kai osa on valittu. Tai sitten se vain on syntymässä saatu valuvika, sopeutumattomuushäiriö:)
jope
"Voiko 7,5 miljardia ihmistä elää samassa taivaassa maan päällä niin että kaikkien onni toteutuu, en tiedä."
PoistaTuo on peruskysymys. Ja vastaus on tietenkin, että ei voi. Mutta kenellä on oikeus ajatella niin?
Ja ajatuksen voi ohittaa ja sitä voi paheksua, koska ihmisyyttä ajatellaan yksilö kerrallaan. Enkä ole varma, kykenemmekö edes evoluution luomilla avoillamme muuhun. Ja tulisimmeko hulluiksi jos pystyisimme? Ehkei lajillamme juuri siksi ole toivoa. Vain ykilöillä on.
Minusta kaikkien täydellinen onni ei toteudu koskaan, koska ihnmiset syntyvät erilaisilla geeneillä ja avuilla varustettuina. Jostakin näkee jo taaperona, että ei ole paljon annettu, kun toinen taas säteilee uteliaisuutta ja oppimisen iloa. Tätä alkuasetelmaa ei voi muuttaa.
PoistaSilti meidän pitää pyrkiä antamaan kaikille puitteet ja mahdollisuus mahdollisimman hyvään elämään. Ai miksikö? Koska me olemme ihmisiä ja meidän kaikkien hyvinvointi on kiinni ihmisyhteisön hyvinvoinnista.
En usko, että kukaan on onnellinen hyvinvoinnissa muurien keskellä, ympärillä pahoinvoivat.
Yksityiskohtien suunnittelun pitää lähteä tästä, muuta vaihtoehtoa ei ole.
Tämä on minusta mitä suurinta realismia, mutta en ryhdy väittelemään jopen kanssa, koska tiedän, että sille ei loppua tule.
Noinhan se jotenkin menee. Vähän ku puhuisit mun työstä.
PoistaHauskaa kesäpäivää kaikille! Minusta Marjatan ja jopen realismi on yhdistettävissä ainakin jossain määrin. Nykyiset yritykset niiden hyvistä (?) päämääristä huolimatta eivät ole kuitenkaan ratkaisu vaan lähinnä pahentavat globaalia tilannetta.
VastaaPoistaMoikka, Vesa myös!
VastaaPoistaSuosittelen kaikille Esko valtaojan tuoreinta tietokirjaa Kohti ikuisuutta (ellette ole jo lukeneet).
Olen lukenut vasta ensimmäisen luvun, jonka nimi on Pessimistit, optimistit ja realistit. Siinä Valtaoja osoittaa tiedolla, miten kaikki tuhon ennustajat ovat olleet kerta toisensa jälkeen väärässä, koska "konstit on monet" eikä niitä konsteja ole ollut olemassa ennen kuin sitten kun tarvitaan. Siis just sitä mitä minäkin olen puhunut - jee!
Ja näin kirjoittaa mies, joka ei ole lyönyt kantaansa kiinni, vaan lukee koko ajan metrikaupalla eri alojen uusinta tietoa.
"... en ole optimisti perusluonteelatni, vaan siksi, että kaikki mitä maailmasta tiedän antaa enemmän aihetta optimismiin kuin pessimismiin."
En jaksa toistella niitä yksityiskohtaisia pieleen menneitä ennusteita ja tilanteita muuttaneita keksintöjä - lukekaa itse.
Marjatta, keinoja on vaikka kuinka, ongelma on vain se että niitä ei oteta käyttöön vaan politiikka on todella lyhytnäköistä - hyväbä esimerkkinä Merkelin, Macronin ja muiden politiikka. Uskon että hätä keinot keksii, mutta mitä siitä seuraa on toinen asia.
VastaaPoistaValtaojan uskottavuus käytännön riskien arviointiin meni minun silmissäni siinä kun hän seisoi mökkirannassaan Nuasjärvessä napaansa myöten ja uskotteli ettei Talvivaaran poistoputkesta koidu ongelmia, koska tiede kyllä keinot keksii. Teoriassa melkein kaikki on mahdollista, mutta ihmisen viheliäisyyden tuntien liian vähän saadaan aikaan. Suoraan sanottuna en jaksa hirveästi enää näistä katastrofeista välittää. Hölmö ihmiskunta on ne itselleen hankkinut.
Tarkoitan siis että jollain Valtaojalla voi olla ihan hyviä ideoita mutta ne eivät ole kuitenkaan realistisia mahdollisuuksia siinä politiikassa joka toteutuu. Maailman johtajat ja päättäjät eivät toimi järkevästi vaan ajattelevat lyhyen tähtäimen hyötyjä (vrt Valtaojan katteeton optimismi Talvivaaran asioiden hoidon suhteen). Valtaojan optimismi on joissakin keskusteluissa ollut valtavan utopistista vaikka on siinä ollut asiaakin.
VastaaPoistaKannattaa katsoa YouTube -video, jossa keskustelevat Eero Paloheimo ja Valtaoja. Jälkimmäinen on tiedeuskoinen ihminen. Minäkin uskon tieteen mahdollisuuksiin elämän parantamisessa, mutta en ole ihan varma riittääkö aika, kun päätökset joita globaalilla poliittisella kentällä tehdään ovat niin tyhmiä ja vähentävät usein ihmiskunnan kokonaisuuden selviytymismahdollisuuksia. Voi olla että ilmastonmuutos ei ole lopulta aivan sitä mitä meille kerrotaan, mutta väestön räjähdysmäinen kasvu riittää jo yksistään aiheuttamaan kamalia ongelmia.