HEIDEGGER, WITTGENSTEIN JA KRISHNAMURTI

1
"Miksi ylipäänsä on olemassa jotain eikä pikemminkin ei mitään?" 

Näin alkaa Martin Heideggerin Johdatus metafysiikkaan. Kysymys on metafyysinen eikä siihen voi tietenkään saada vastausta. Kysymys onkin Heideggerille "vain" lähtökohta ymmärtää kysyjän eli - Heideggerin omaa termiä mukaillakseni - täälläolijan perustoja. Tarkoitus ei ole saada kirjaimellista vastausta kysymykseen.

Kysymys on siis nyt muotoiltava ontologisesti, ei metafyysisesti. On kysyttävä olemisen (käsitteen) mielekkyyden merkitystä täälläolijalle, siis olemisen käsitteen käyttäjälle:

"Oletetaan,  ettei  olemisen epämääräistä merkitystä olisi ja ettemme myöskään ymmärtäisi, mitä tämä merkitys tarkoittaa. Mitä silloin olisi? Olisiko kielemme vain yhden nimisanan ja teonsanan verran köyhempi?" (s. 83)

Sitaatti jatkuu vastauksella:

"Ei. Kieltä ei silloin ylipäätään olisi. Oleva ei ylipäänsä aukenisi sanoissa sellaisenaan. Sitä ei voisi ottaa puheeksi eikä siitä voisi puhua. Olevan sanominen sellaisenaan näet tarkoittaa, että oleva olevana, siis olevan oleminen, ymmärretään edeltä. Ellemme ymmärtäisi olemista ylipäätään, ellei sanalla "oleminen" olisi edes tuota häilyvää merkitystä - juuri silloin ei ainuttakaan sanaa ylipäätään olisi. Me itse ylipäätään emme milloinkaan voisi olla sanovia." (lihavointi minun)

Toisin sanoen: olemisen käsitteellä on ihmiselle elementaarinen merkitys. Se kuuluu tietoisuuden rakenteeseen eikä sen mielekkyys ole vastauksissa vaan siinä, että se mahdollistaa merkitysten ymmärtämisen ja olemassaolon kokemuksen ylipäänsä.

Heideggerin voi nähdä rasittavana jankkaajana joka ei osaa lopettaa. Tai sitten meditaatiotaan jatkavana "zen-mestarina", joka saa jankkauksellaan olemisen lopulta "näkymään"  ja siten paradoksaalisesti lukijansa vapautumaan kehästä. Jotta jälkimmäinen vaihtoehto toteutusi, on kuitenkin lopetettava Heideggerin lukeminen ajoissa.

2
Jos Heideggerin metodi olemisen "kuvaamiseen" on jankkaava kohteeseen tarkentaminen, Ludwig Wittgensteinilla se on olemisen "ohitse" tähtääminen. Hänellä olemiskysymys ikään kuin ilmenee episteemisen ohella eikä sitä siksi tarvitse kirjaimellisesti mainita. Ikään kuin olemisen kysyminen ja tuntu nousisivat veden paineesta kuplan lailla itsestään pintaan. 

"Jos joku epäilisi, onko maata ollut olemassa sata vuotta sitten, en ymmärtäisi tätä siksi, että en tietäisi, mitä tämä henkilö enää myöntäisi todisteiksi ja mitä ei." (Varmuudesta, kohta 231)

Jos Heidegger on olemisen suhteen pakkomielteinen niin Wittgenstein omaa Aspergerin syndrooman. Wittgenstein tuntuu melkeinpä välinpitämättömältä olemisen suhteen. Ehkä juuri siksi minun on helpompi hengittää hänen rinnallaan.

3
Itselleni Wittgenstein avautui lopullisesti ystävällisen vinkin avulla lähes kolmekymmentä vuotta sitten: " Lue Varmuutta rinnakkain Krishnamurtin kanssa." Ihmettelin mutta luin ja annan nyt hyvän kiertää. Ja on aivan sama, mitä ajattelet Krishnamurtista: efekti toimii.

Heideggerin jankkaavaan ja raskaaseen sävyyn vastaava rinnastus ei ehkä sovi, mutta kuka kieltää yrittämästä.