KATSOJAA TODEMPI BENNY: Haneken elokuva kouluampumisien valossa (ja jälkikirjoitus YHTEISÖLLISYYDESTÄ)*

1

Ihmisvihasta tuli Jokelan ja Kauhajoen jälkeen joksikin aikaa - yhteisöllisyyden rinnalle - päivän sana. Mutta heti huomasi sen hankaluuden. Siinä kuuli nimitettävän vain ihmisystävän vastakohdan, jotakin ehdottomasti vahingollista, mitä itse ei halunnut olla. Ihmisvihassa ei voinut eikä saanut olla mitään rakentavaa tai muutokseen pakottavaa. Ihmisvihaaja ei voinut olla kuunneltava subjekti. Häntä kuului, ja kuuluu yhä, hoitaa. Itsenään hän oli hyödytön.

On tietenkin luonollista, että sosiaalisessa todellisuudessa ihmisviha tai siksi vähänkin tulkittavat ilmiöt aiheuttavat torjuvan reaktion. Onneksi meillä kuitenkin on fiktio, jossa mille tahansa käsitteelle tai ilmiölle  voi antaa enemmän tilaa ja tehdä siitä mielestämme vähemmän hyödyttömän. Fiktiossa mistä tahansa voi tulla kulttuurisen evoluution rakentava funktio.

2

Michael Haneken elokuvassa Bennyn video poika tappaa tytön, videoi tekonsa ja näyttää sen vanhemmilleen, jotka eivät paljasta poikaansa vaan aikovat hävittää ruumiin. Lopulta poika tunnustaa ja paljastaa samalla vanhempiensa kanssarikollisuuden.

Jos Haneken elokuvasta on edes löydettävissä vihaa, se on sana etiikan patologiselle evoluutiolle, ei yksilölliselle tunteelle ja siitä seuraavalle käytökselle. Benny ei nähdäkseni tunne vihaa ketään kohtaan, jos nyt tuntee yleensäkään mitään. Tai ainakin hän tekee tekonsa ilman vihan (vastarintaa herättäviä) eleitä. Ennemminkin hän kadottaa lähimmäisensä ja itsensä eettiseen hämärään, tai ehkäpä juuri löytää heidät ja itsensä sieltä. Ja mikä tärkeää, vasta rikoksensa kautta. Vasta sen jälkeen Benny alkaa havainnoida itseään luokkansa ja sen moraalin edustajana. Fiktiossa voimme siis rauhaantua myöntämään sen kiusallisen tosiasian, että väärillä teoillaan ihminen voi kuitenkin vieraantua oikein. 

...tai sitten ei:

Ehkä Benny narsisimissaan vain havahtuu siihen, etteivät vanhemmat suhtaudu hänen tekoonsa tarpeeksi vakavasti. Tähän asti  hän on saanut olla kokonaan rauhassa itsensä kanssa ja vanhemmat ovat etäisyydessään antaneet siihen hyvän mahdollisuuden. Bennyn näkökulmasta vanhemmat ovat huomanneet hänet siten. Mutta kun he nyt yrittävät peittää Bennyn rikosta, hän kokee tulevansa mitätöidyksi toimivana yksilönä, olevansa näkymätön. Ennen niin hyödyllinen näkymättömyys kääntyy nyt häntä vastaan. Ehkä Benny tunnustaessaan ja paljastaessaan vanhempansa vain kostaa heille, nousee lain avulla heidän yläpuolelleen, näkyy taas? Tässäkö Benny sittenkin tuntee vihaa? Silloin hän ei sittenkään ole ymmärtänyt itsestään ja muista mitään uutta ja enempää.

Mutta miksi oikeastaan puhua mitään fiktiivisestä Bennystä? Miksi hänen olisikaan opittava mistään mitään? Meidän puolestamme? Tai lakattava vihaamasta - jos siis sitä lainkaan tekee - meidän takiamme? Eikö hän juuri silloin olisi vähemmän todellinen hahmo meille? Hoidettavaksi kirjoitettu? Samaa itseemme lisäävä? Eikö juuri meidän kuulu vieraantua oikein?

3

Bennyn video ei selitä, miksi Benny tekee tekonsa. Hänen patologista kylmyyttään ei selitetä, tai jos Haneke haluaisikin selittää**, minusta se ei millään elokuvassa näytetyllä selity. Oikeastaan se, mikä elokuvassa on tärkeää, alkaa vasta Bennyn reflektoimattoman ja selittämättömän julmuuden jälkeen. Vasta se minun on tarkoituskin huomata.

JÄLKIKIRJOITUS YHTEISÖLLISYYDESTÄ

Jokelan ja Kauhajoen jälkeen yhteisöllisyydestä on tullut paljon puhuttu aihe. Mutta tapa jolla puhutaan, johtaa helposti uudistamaan sitä, mistä halutaan pois. Aiheen perusongelma on se, että ajattelemme yhteisön tavallisesti yksilöistä koostuvaksi joukoksi (jonka ulkopuolelle on mahdollista jäädä) eikä satunnaisten kohtaamisten ja eroamisten mahdollisuudeksi. Juuri jälkimmäistä olisi syytä korostaa. Nyt meitä painaa ylimitoitetun yhteisöllisyyden idea.

Yhteisöllisyyden tärkein tehtävä olisi auttaa meitä kohtaamaan sivullisuutemme laadukkaasti. Siihen tarvitsemme satunnaisia kohtaamisia ja aikaa niihin, emme teemallisia oppilaitoksia tai muita itseään luoviksi yhteisöiksi kutsuvia ja markkinoivia organisaatioita tai kerhoja. Niissä laadulliset jaot on jo tehty ja niiden suhteen joku jälleen voi tuntea sivullisuutta, jota yhteisöön kuuluessaan ei tarvitse eikä useinkaan ehdi huomata. Yhteisöllisissä organisaatioissa   - niiden ideologioihin ja tavoitteisiin katsomatta - on liian helppoa unohtaa sivullisuus.  Ja mikä pahinta, lopulta tässä yhteisöllisyyden kilpatarjonnassa paljon pelätty vihayhteisö voittaa aina. Vihaan ei tarvita laadullista osaamista, vain pelkkää tunnetta, johon joku yhtä vahvasti tunteva on aina valmis vastaamaan.

Mikäli sunnuntain 9.11.2008 Helsingin Sanomiin oli uskomista, Pekka-Eric Auvinen oli toivonut opettajalta yhteistä aikaa Nietzschen pohdiskeluun, mutta valitettavasti tähän ei koskaan tullut mahdollisuutta. Oli syntyä satunnainen ja epämääräisen ajan kestävä kahden ihmisen yhteisö. Se, miten tämä olisi voinut tapahtumiin vaikuttaa, jää tietenkin ratkaisemattomaksi kysymykseksi. Enkä oleta siihen edes olevan yhtä vastausta. Haluan vain kaikille tutun ja tärkeän esimerkin avulla  nostaa esiin sen, mihin yhteisöjä ajatellessamme olisi hyvä kiinnittää enemmän huomiota.

Ehkä on liikaa vaadittu, ettei yhteisön pitäisi koskaan syntyä. Mutta ainakaan sen ei pitäisi tulla liian valmiiksi, vastakohtiensa tilaan.
_
* Tämän kirjoituksen laajemman version voit lukea nimellä Autistinen status, joka löytyy Tommi Hoikkalan ja Leena Suurpään toimittamasta Nuorisotutkimusverkoston verkkojulkaisusta Kauhajoen jälkipaini.  Suosittelen myös Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen yliopettaja Matti Laineen kirjoitusta Amok! Haaste-lehden numerossa 3/2009. Siinä kyseenalaistetaan yhteisöllisyyden itsestään selvyytenä pidetty merkitys koulusurmien ratkaisussa.

**Haneke painottaa haastatteluissaan sitä, ettei halua antaa selityksiä, mutta minusta hänen lähestymistapansa on kaikissa elokuvissa aika selkeästi ylemmän keskiluokan liiankin ilmeistä kritiikkiä ja sillä selittämistä. Elokuvien haastavuutta ja ankaruutta se ei silti lainkaan vähennä.