tiistai 22. lokakuuta 2013

LARS HULDÉNIN HAUTAKIRJOITUKSET JA HUUHKAJARUNO

Sen lisäksi, että Huldénin Hautakirjoitukset ovat kaipauksessaan lohduttavia tai mellolaisen havahduttavia, jotkut niistä ovat melkeinpä ärsyttäviä yksinkertaistuksia. Esimerkiksi tämä: Minä kaaduin jonkun aatteen puolesta. Mutta eikö vain kuollut voi sanoa näin välinpitämättömästi? Unohtaa aatteen tällä tavoin? Eikö tämä "puhuva kuollut" provokatiivisesti vaikene siitä, mitä piti tärkeänä aatteessaan vielä silloin, kun oli vastuussa muista? Tai ehkä hän vain viattomasti unohtaa kaiken. Kannattaako aatteista siis kysyä kuolleelta yhtään mitään? Onko kuolleelta mitään opittavaa, kun kuolema ei kuitenkaan voi ratkaista elämän ristiriitaisuutta? Ainakin tässä elämä on kuolemaa suurempaa. Näin tämän aforistisen runon ympärillä syntyy ääretön tila, jota mielikuvitus ei osaa täyttää. Samoin toimii Huldénin runo Minä olen huuhkaja, jossa kuin salaa lukija johdatetaan mahdottoman ajatuksen äärelle. Selvästikään mielikuvitustamme radikaalisti haastava runous ei vaadi radikaalia muotoa. Hautakirjoitukset ja huuhkajaruno löytyvät kokoelmasta Erään marjamatkan seikkaperäinen kuvaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti