NAUTI KÖYHYYDESTÄ

Jos YLE Teema vielä esittää uudelleen Renzo Martensin kyynisen dokumentin Nauti köyhyydestä (Enjoy Poverty, 2008), se kuuluu katsoa. Näette esimerkiksi, kuinka esteettinen laatukriteeri käännetään ihmistä vastaan, kun paikalliset amatöörikuvaajat Martensin opastamana haluavat itse todistaa oman kansansa köyhyydestä ja kärsimyksestä ja samalla hyötyä siitä taloudellisesti. Heitä kielletään kuvaamasta ensin siksi, ettei kärsimyksellä sallita hyödyttävän taloudellisesti. Kun Martens sanoo, että niinhän lehtien ammattikuvaajat ja reportteritkin juuri tekevät, kuvaamisen kieltävä lääkäri turvautuu vielä falskimpaan perusteluun: hän kieltää kuvauksen sillä perusteella, etteivät kuvat ole yhtä tasokaita kun ammattilaisten ottamat! 

Tämän lyhyen kohtauksen jälkeen kauneudesta ja esteettisestä laadukkuudesta on mahdotonta enää puhua samoin. Hätkähdyttävä mutta ehdottoman puhutteleva ja viestissään kirkas on myös kohtaus, jossa Martens ohjeistaa paikallisia kuvaamaan nälkiintynyttä lasta niin, että kylkiluut varmasti näkyvät.

Itselleni Nauti köyhyydestä on vuosituhannen havahduttavin elokuvakokemus tähän mennessä (ja yhä nyt, kun luen tätä 2017); provokatiivisen käytännöllistä ja dekonstruktiivista filosofiaa, jota katsoessa poliittisinkin Godard tuntuu romanttiselta metafyysikolta, joka haluaa vain nauttia taiteellisesta innovatiivisuudestaan ja kuulumisestaan hengen etuoikeutettuun luokkaan.

Tärkeistä kysymyksistä tai esteettisistä arvoista ei saa tulla sivistyneistön tai kenenkään muunkaan etuoikeutetun luokan älyllistä pääomaa - toisin sanoen vaihtoarvoa, jonka loputtomassa liikkeessä välineen (tässä siis viestin tai taideteoksen) käyttöarvo on hämärrytetty edistyksellistä lukutaitoa vaativaan muotoon. Tärkeimmät kysymykset on esitettävä selkeästi ja ilman muodon hämäryyttä. Näyttämällä. Renzo Martensin dokumenttielokuva Nauti köyhyydestä osoittaa, että tämä on mahdollista. Samalla se tekee kauheasta kaunista valjastamalla tylyn kyynisyyden ihmisyyden käyttöön.