LAINATTUA KAUNEUTTA

Tämä on Vesa Haapalan Versoja-blogissaan postaama runo. Olen kateellinen.
                                                                         

AJATUS

Ajatus muuttumattomasta, pysyvästä Jumalasta.

Ajatus siitä, että kaikki virtaa, ettei mikään toistu sellaisenaan.

Ajatus siitä, että muuttumattomuus on määrittämättömissä ja persoona.

Ajatus siitä, miten vaikea on antaa esimerkki sublimoitumisesta ja härmistymisestä.

Ajatus siitä, että tie ylös ja alas on yksi ja sama, että tämä on pysyvintä.

Ajatus siitä, että subjekti puhuu.

Ajatus siitä, että teossa on kuva tekijästä.

Ajatus jäljittelystä: mimesiksestä, imitaatiosta.

Ajatus siitä, että kaikki kehittyy. Ajatus siitä, että kaikki ehtyy.

Ajatus siitä, että kaikki on kohti kuolemaa.

Ajatus siitä, miten helppoa kuolema on unohtaa ajatuksessa

elämästä ja iankaikkisuudesta (kun siinä ei kuitenkaan ole mitään tajuttavaa).

Ajatus kairoksesta. Ajatus kaivoksesta, joka romahtaa.

Ajatus siitä, että kaikki on nyt. Ajatus siitä, että historia on tullut.

Ajatus pää alaspäin kääntyneen Mikki Hiiren muotoisesta vesimolekyylistä.

Ajatus vedystä ja heliumista, jotka muodostavat 70 % tähtien massasta.

Ajatus alkuaineista ja niiden hajoamisesta.

Ajatus kuumuudesta, hamartiasta, katarsiksesta.

Ajatus metheksiksestä, ihosta. Ajatus tyhjästä, ei-mistään.

Ajatus hapettumisesta, oksennuksesta.

Ajatus painosta ja painovoimasta.

Ajatus laihtumisesta, mutta siten että lihakset on treenattu esiin.

Ajatus paremmasta näkyvyydestä, merellä ja mediassa.

Ajatus siitä, että joku kantaa (edustan sinua, uusi mahdollisuus).

Ajatus siitä, miten puolueet jälleen kaappaavat metafysiikan haltuunsa eikä kukaan usko.

Ajatus siitä, etten taida äänestää, kun ajokortti on hukassa.

Ajatus siitä, että passi meni vanhaksi.

Ajatus poliisin voimattomuudesta, poliisiylijohtajan voimasta.

Ajatus alastomasta brunetesta saamassa sisään ja iholle.

Ajatus huomisesta, jota en tahdo ajatella.

Ajatus hyvyyden mahdollisuudesta. Ajatus syyllisyydestä.

Ajatus siitä, miten helppoa on puhua asian vierestä.

Ajatus levosta muttei nukkumisesta. Ajatus lorun lopusta ja aivan siitä alusta.

Ajatus: mitä siinä oli? mitä oli sitä ennen? miten siihen päädyttiin?

Ajatus, että ehkä parasta on antaa olla. Ajatus yksinkertaisimmasta ja kevyimmästä,

avaruuteen karkaavasta vedystä, jota on vain prosentin verran tässä kuplassa

jossa elämme, mutta maailmankaikkeudessa huomattavasti enemmän.

                                                           

Kaunista! Uskon kyllä että olen ajatellessani, mutta kuinka paljon tätä satunnaisuutta tarvitaan ihmisen välttämättömyyteen?