Kun kritisoi länsimaista yksilö- ja vapauskäsitystä ja sen tarjoamista muihin kulttuureihin sanomalla että arvot, subjektius ja yksilönvapaus ovat suhteellissia ja kulttuurisidonnaisia, puhuu jo mahdollisesti tuon vieraan kulttuurin arvoja määrittävän hegemonian äänellä. Vahvistaa sitä.
Jokaisessa kulttuurissa joku toinen on aina jotain toista vapaampi ja pyrkii pitämään asemansa. Kun sanoo, ettei tähän pidä ulkopuolisen puuttua, se on jo tuon vähemmän vapaan hylkäämistä. Ikään kuin hänen määrittelemistään vähemmän tuon vieraan kulttuurin luonnolliseksi osaksi.
Kulttuurirelativisti siis yleistää - ja mikä pahinta myös neutralisoi - hegemonisen enemmistön määrittelemän todellisuus- ja vapauskäsityksen jokaista alistettua yksilöä koskevaksi luonnollisuudeksi. Vasta vallankumousten puhjetessa uskallamme mekin sitten ajatella toisin. Silloin yksilönvapaudet ja jokainen niitä edustava yksilö ovat meille ainakin hetken aikaa universaaleja arvoja.
On tietenkin totta, ettei vapauden ulkopuolinen tarjoaja voi ehkä lunastaa lupaustaan, mutta se onkin sitten jo toinen juttu. Ja ehkäpä juuri tuo epäonnistumisen pelko eikä niinkään eettinen puolueettomuus saa meidät olemaan relativisteja ja kirjailemaan voimattomuutemme älylliseen muotoon.
2
Luen Suomessa 2003 ilmestynyttä Åsne Seierstadin Kabulin kirjakauppiasta. Erityisesti sen luku Itsemurha ja laulu on voimakkaita ajatuksia herättävä. Siihen Seierstad on koonnut neljä runoa fundamentalistien murhaaman afganistanilaisen runoilijan Sayd Bahodine Majrouhin kokoamasta runoantologiasta Le suicide et le chant (1994). Kyse on siis naisten salatusta surun, tuskan ja vihan äänestä heitä vaientavassa kulttuurissa. Runot haastavat rajusti (yksilön universaaliuden kyseenalaistavan) kulttuurirelativismin, joka ei niiden valossa olekaan neutraali tapa lähestyä vierautta. Siitä on tullut kuin taikaiskusta hegemonisen valtaeliitin (tahatonta tai pelkurimaista) tukemista "vieraassa kulttuurissa" ja sen alistamien yksilöiden unohtamista yksinäisyyteensä. Alistetut tuntuvat häviävän myös edistyksen ja suvaitsevaisuuden nimissä.
Tässä yksi runoista:
Te julmat ihmisen, te näette miten vanhus
on tulossa vuoteeseeni
Ja te kysytte miksi minä itken ja raastan hiuksiani.
Oi Jumalani! Jälleen olet lähettänyt minulle synkän yön
Ja jälleen vavisen kiireestä kantapäähän
koska joudun vuoteeseen jota vihaan.
Kyllä tässä minusta puhuu ihan universaali, henkilökohtaista tunnetta ja vapautta itselleen vaativa yksilö. Eikö vain? Ei yksilöllisyyttä ja vapautta missään länsimaisen kulttuurin aamuhämärissä ole keksitty. Korkeintaan historiamme ja kulttuurimme on tehnyt siitä konkreettisempaa. Muistetaan tämä runo, kun seuraavan kerran yritämme olla ajattelussamme liian varovaisia. Relativisteja voimme olla vain suhteessa hegemonioihin, emme koskaan suhteessa alistettuun yksilöön.
3
Ystäväni kanssa hänen kesämökillään 18.5.2019 käydyn keskustelun jälkeen on lisättävä tähän vanhaan kirjoitukseeni oleellinen tarkennus.
Tässä relativismin kritiikissäni on tärkeää puhua yksilön koskemattomuudesta eikä vapaudesta ja oikeuksista. Kahden jälkimmäisen tuottama mielleyhtymä länsimaisen kulttuurin ylimieliseen ja kolonialistiseen perinteeseen sekä kuluttamisen eetokseen vie ajattelua harhaan ja myös loogisiin ongelmiin. Uskon että kulttuurirelativismi saa voimansa paljolti juuri länsimaisen historian reflektiosta. Yksilön koskemattomuus on minulle tästä historiasta vapaa universaali.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti