1
Tämä täydennys edelliseen kirjoitukseen oli kirjoitettava sen jälkeen, kun vaimoni suosituksesta katsoin Yle Femman 8.8. (uusintana) esittämän henkilökuvan Hyvä mies ruotsalaisesta valokuvaajasta Britt Marie Trensmarista. Trensmar ottaa eroottisia kuvia miehistä naisten viettelevissä asennoissa. En ole pitkään aikaan nähnyt taideteoksia, jotka aidosti olisivat saaneet minut näkemään todellisuutta toisin ja huomaamaan miten sitä ennen katsoin. Ja vielä luontevalla ja älykkään yksinkertaisella metodilla*. Trensmarin valokuvat ovat sellaisia. Hämmensi katsoa miestä viettelevissä ja antautuvissa eleissä, ei hallitsevana, kätkettyä valtaa ja aggressiota omaavana. Ehkä kuvissa oli vielä liikaa humoristisia ja leikillisiä sävyjä sekä taidetta, jotka häiritsivät antautumisen efektiä, mutta ehdottoman kiinnostavasti ja ainutlaatuisesti ne käsittelivät aihettaan. Ja koska Trensmar halusikin luoda kuvan hyvästä ja lempeästä miehestä, minun kai olisikin väärin vaatia hänen kuviltaan huumoritonta intohimoa.
2
Koska Trensmar ei tematisoinut kuvissaan huumorin suhdetta haluun, yritän minä sitä hänen innoittamanaan.
Huumori jos mikä jakaa erotiikassa ja pornografiassa miestä ja naista. Verratkaa heitä stripparina ja mikä tärkeintä, heidän yleisöään. Naisstripparin antautuvuus ei siedä peinintäkään humoristista sävyä, naisen haluttavuuden on oltava totista; huumorissa olisi liikaa valtaa, niitä hämmentäviä herran elkeitä. Miesstripparin esiintyminen taas tuntuu melkeinpä itseironialta, mikä vaikuttaa tekevän hänestä puhtaana halun objektina jos ei mahdottoman niin ainakin se leikkaa jotain pois halun terävimmästä kärjestä ja tekee miehestä vain osittain halun kohteen. Ja naisyleisön usein nähty "tirskuva" ilonpito tukee tätä asetelmaa: kuin he itse hämmentyisivät halustaan eivätkä haluaisi ottaa sitä kokonaan haltuunsa.
Viettelevyyden ja antautumisen suhde huumoriin on ehkä syvällisin kysymys, mitä niin nainen kuin mieskin voi itseltään seksuaalisena kulttuuriolentona kysyä. Huumorille on erotiikassakin paikkansa, mutta ekstaattisimpaan katseeseen ja tuon katseen kohteena olemiseen se ei mielestäni kuulu muuten kuin halun väheksymisen diskurssina.
Koska olen hetero, voin tässä puhua tietysti vain miehen halun näkökulmasta. Silti haluan nostaa kysymyksen ajattelun yleisempään piiriin. Ja toivottavasti myös kommentoitavaksi.
-
*Edellinen kerta taisi olla Renzo Martensin dokumentti Nauti köyhyydestä, josta kirjoitin blogissani tuolla otsikolla.
Tämä täydennys edelliseen kirjoitukseen oli kirjoitettava sen jälkeen, kun vaimoni suosituksesta katsoin Yle Femman 8.8. (uusintana) esittämän henkilökuvan Hyvä mies ruotsalaisesta valokuvaajasta Britt Marie Trensmarista. Trensmar ottaa eroottisia kuvia miehistä naisten viettelevissä asennoissa. En ole pitkään aikaan nähnyt taideteoksia, jotka aidosti olisivat saaneet minut näkemään todellisuutta toisin ja huomaamaan miten sitä ennen katsoin. Ja vielä luontevalla ja älykkään yksinkertaisella metodilla*. Trensmarin valokuvat ovat sellaisia. Hämmensi katsoa miestä viettelevissä ja antautuvissa eleissä, ei hallitsevana, kätkettyä valtaa ja aggressiota omaavana. Ehkä kuvissa oli vielä liikaa humoristisia ja leikillisiä sävyjä sekä taidetta, jotka häiritsivät antautumisen efektiä, mutta ehdottoman kiinnostavasti ja ainutlaatuisesti ne käsittelivät aihettaan. Ja koska Trensmar halusikin luoda kuvan hyvästä ja lempeästä miehestä, minun kai olisikin väärin vaatia hänen kuviltaan huumoritonta intohimoa.
2
Koska Trensmar ei tematisoinut kuvissaan huumorin suhdetta haluun, yritän minä sitä hänen innoittamanaan.
Huumori jos mikä jakaa erotiikassa ja pornografiassa miestä ja naista. Verratkaa heitä stripparina ja mikä tärkeintä, heidän yleisöään. Naisstripparin antautuvuus ei siedä peinintäkään humoristista sävyä, naisen haluttavuuden on oltava totista; huumorissa olisi liikaa valtaa, niitä hämmentäviä herran elkeitä. Miesstripparin esiintyminen taas tuntuu melkeinpä itseironialta, mikä vaikuttaa tekevän hänestä puhtaana halun objektina jos ei mahdottoman niin ainakin se leikkaa jotain pois halun terävimmästä kärjestä ja tekee miehestä vain osittain halun kohteen. Ja naisyleisön usein nähty "tirskuva" ilonpito tukee tätä asetelmaa: kuin he itse hämmentyisivät halustaan eivätkä haluaisi ottaa sitä kokonaan haltuunsa.
Viettelevyyden ja antautumisen suhde huumoriin on ehkä syvällisin kysymys, mitä niin nainen kuin mieskin voi itseltään seksuaalisena kulttuuriolentona kysyä. Huumorille on erotiikassakin paikkansa, mutta ekstaattisimpaan katseeseen ja tuon katseen kohteena olemiseen se ei mielestäni kuulu muuten kuin halun väheksymisen diskurssina.
Koska olen hetero, voin tässä puhua tietysti vain miehen halun näkökulmasta. Silti haluan nostaa kysymyksen ajattelun yleisempään piiriin. Ja toivottavasti myös kommentoitavaksi.
*Edellinen kerta taisi olla Renzo Martensin dokumentti Nauti köyhyydestä, josta kirjoitin blogissani tuolla otsikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti