KUOLLUTTA KATSELLESSA - muisto nuoruudestani

Sanoille ja havaitsemiselle tapahtuu kummia kun katselee joskus tuntemaansa kuollutta. Hänen liikkumattomuutensa kun tuntuu peiliäkin tarkemmalta ja joltain enemmältä kuin siltä syvältä levollisuudelta, joksi sitä yrittää nimittää. Minun ensimmäinen kuolleeni oli äitini äiti. Muistan mielikuvitukseni voimattomuuden kun todellisuus ei antanutkaan sille pohjaa, vaikka isoäitini tuttuus sitä kummallisesti lupasi. Kaltaisuus menetti merkityksensä. Ehkä juuri siksi tunsin olevani elävintä mitä tiesin. Jostakin syystä isäni näkemien vuosia myöhemmin ei enää tehnyt samaa vaikutusta.