sunnuntai 26. lokakuuta 2014

RUNOUDEN HILJAINEN TIETO: Raymond Carver

Tuntuu teeskentelyltä sanoa että taide on valmistautumista kuolemaan. Olette varmasti tämän joskus kuulleet jonkun sanovan. Kuoleminen on aina jotain muuta, enemmän tai vähemmän. Mutta ehkä taide lohtuna on silti totta. Eräänlaisena yrityksenä valmistautua tyhjyyteen tai lopulliseen elämykseen. Toivoo ettei elämyksen jälkeen enää tulisi mitään koska se mitä sittenkin tulee, arkistoi elämyksen nollahetken taas arkipäiväisyyden arkistoihin. Ehkä tuolla tavoin taiteen voi sanoa olevan ontologialtaan totuttelemista kuolemaan, johonkin todella lopulliseen (jos ei usko tuonpuoleiseen). Tai lohtua. Mutta tietenkin se samasta syystä on yhtälailla todellisuuspakoa ja halua metafysiikkaan ja saa siksi minut tuntemaan itseni melkeinpä kiusallisen etuoikeutetuksi tässä epäoikeudenmukaisessa ja äkkinäisen julmassa maailmassa.

Olen joskus ajatellut, että lohduttaessaan taide ei lörpöttele (Heidegger) vaan on tosinta mihin se pystyy. En ole siitä ihan varma, mutta jos taide edes efektiivisesti pystyy olemaan valmistautumista kuolemaan, tai edes lohtua, Raymond Carverin runo Mitä lääkäri sanoi sitä on(Runo löytyy kokoelmassa Rivi riviltä, lyönti lyönniltä.) Kohdassa jossa kertoja kiittää lääkäriä tämän kertoessa hänelle syövän parantumattomuudesta, runous ei todellakaan lörpöttele vaan nousee jollekin jakamattoman toden tasolle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti