"Hyvä esimerkki tuosta kirjallisuuden ja todellisuuden rajan ylittämisen henkilökohtaisesta kauhusta on, kun kysytään aatteellisesti motivoituneiden joukkomurhien jälkeen filosofian ammattilaisilta, "tulkitsiko se tai tuo niitzensä väärin tässä" ja kun sitten kiirehditään heti vastaamaan että "kyllä tulkitsi" ja sillä tavoin muotoillaan epävakaa filosofia ja itseys turvalliseen ja "hengeltään" tasapainoisempaan ja validimpaan mittaan.
Itse en ole varma, onko Nietzsche saumoiltaan patologinen ja vaarallinen ajattelija vaiko eikö. Ja juuri koska se riippuu pelottavan paljon lukijasta, tämä pelko ehkä saa vaikkapa kouluampumisten nietzscheläisten perustelujen kommentoijan kuulostamaan noin vakuuttuneelta Nietzschen väärintulkintaa todistellessaan ja oikoessaan. Hän on kuin kuin liberaali kristitty, joka selittää Vuorisaarnan helvetillä pelottelua parhain päin tai muslimi, joka vakuuttelee, etteivät islamistit ole aitoja muslimeja tai ettei jihad ole oikeaa sotimista vaan pelkästään itsensä kanssa kilvoittelua. Siis näin, vaikka minkä tahansa uskon aitoudesta ja aste-eroista on kyllä hirveän vaikeaa, jos ei mahdotontakin, kenenkään asiantuntijan tai edes tuon uskonnon itsensä edustajan sanoa mitään varmaa. Ellei sitten väitetä pyhissä kirjoissa kirjoitetun jotain, mitä siellä ei objektiivisesti sanoen ole kirjoitettu tai sitten on päinvastaisten väittämien vastaisesti. Silloin voi väitteen vain sanoa olevan epätosi ottamatta kantaa väittäjän uskon laatuun. Uskonsa toteuttamisen ja seurausten erilaisuudesta toki voi jotain sanoa, mikä tosin jo sanomattakin ilmenee meille tiedonvälityksessä kauhistuttavan selkeästi."
Noin kirjoitin jutussani Nietzsche ja Houellebecq.
Mikä siis on tällä hetkellä Painovoiman sateenkaartakin ajankohtaisempi ja tärkeämpi teos kuin
Koraani? Ja ihan ihan maailmankatsomukseen tuijottamatta.
Löytyyköhän kirjastosta vielä varaamatta? Kun kaikki sitä nyt julkisista mielipiteistään päätellen tietenkin janoavat.
Hyvä olisi tiedostaa näiden kahden megaluokan perusteoksen, Raamatun ja Koraanin, perustavanlaatuisia kirjallisia ( ! ) eroja.
VastaaPoistaKoraani: yksi kertoja, yksi kirja. Siinä se.
Raamattu: ei yksi tai kaksi kirjaa, vaan 66 kirjaa, satoja, vähintään kymmeniä kirjoittajia, kertojia, tallentajia, kirjailijoita noin 700 vuoden aikana, käytössä mm eri näkökulmatekniikoita, lisäksi minä-muoto, kolmas persoona, kaikkitietävä kertoja, hajautetut kertojat, sisältää eeppistä proosaa, lyhytproosaa, runoutta, aforismeja, tunnustuskirjallisuutta, laulutekstejä, historiallista ylöskirjaamista, fragmentteja, rakenteiden moniulotteisuutta, eri aikatasoja, myös ristikkäisiä, unia, sisältää massiivista intertekstuaalisuutta, mukana myös ironiaa, satiiria, ilmestyskirjallisuutta ( ja se tärkein kuten itse uskon mutta se onkin kokonaan toinen juttu) jne.
Tässä maallisessa katsannossa tehdyssä vertailussa on siis ihan selvä kumpi noista teoksista on isä ja kumpi on poika.
t. jope
Tärkeä pointti. Sain ajatuksen tutustua Koraaniin kuunnellessani radiosta kahden musliminaisen väittelyä uskonsa tulkinnasta. Mitä koraanissa todella sanotaan kun nyt jokainen tuntuu väittävän omiaan... Samasta syystä Raamattuun on välillä uskonnottomankin palattava. Aikoinaan esimerkiksi ihmettelin suuresti kun niinkin älykäs ihminen kuin Jari Halonen määritteli helvetillä uhkailun ihmisten keksinnöksi ja vapautti Jeesuksen tästä paheesta kokonaan. Eikö se ole lukenut Vuorisaarnaa kunnolla (en nyt tähän hätään muista minkä evankeliumin mukaan ne, jotka eivät usko evankeliumia, joutuvat Jeesuksen mukaan kadotukseen... mikä tietenkin tekee rakkauden lahjan ja sanoman kovin suhteelliseksi; ks. juttuni Puutteen evankeliumi)? Halonen ikään kuin uskovana yritti puhdistaa idolinsa ristiriidattomaksi. Se minua häiritsi. Uskon aitoutta on mahdotonta määritellä kenenkään muun kuin subjektin itsensä, mutta sitä, puhuuko hän alkutekstistä muunneltua totuutta, on arvioitavissa.
PoistaTuo Jeesus juttuhan menee tilastollisesti (sic) niin, että kukaan muu henkilö raamatussa ei taida puhua enemmän ( ! ) helvetistä kuin Jeesus. Muutenkin Uudessa testamentissa puhutaan selvästi enemmän helvetistä kuin Vanhassa, eli juuri päinvastaisesti kuin kuvitellaan, Vanhassa kuolemanjälkeisestä elämästä puhutaan muutenkin vähän, tektsimassaan verrattuna minimaalisen vähän, painopiste on vahvasti tämänpuoleisessa.
VastaaPoistaKoraani on oman kokemukseni (rehellinen ollaksen vähäisen) perusteella hyvin yksinääninen teos kuten tuossa aiemmin kerroin. Raamatun moniäänisyys on minun heiniäni. Olen monta kertaa aiemminkin todennut että Raamattu on ihan oikeasti ensimmäinen postmoderni teos, 2000 vuotta etujassa ! ja vieläpä sillä voluumilla että Pynchon on ko. kirjaan verrattuna anhavalainen modernisti tai dickensiläinen eepikko. Ihmettelen vuodesta toiseen sitä etteivät tätä ilmeisyyttä kirjaihmiset tajua eivätkä näe ja korkeintaan pitävät Raamattua arvossa jonain kulttuurihistoriallisesti välttämättömänä myyttivarastona.
Koraani, kuten Raamattukin, altistuu tietenkin lukemattomille eri tulkinnoille, eli muslimien erimielisyydessä ei ole mitään ihmettelemistä. Klassisen kristinuskon mukaan maailma on pahan vallassa, edelleen, samoin ihminen, eli mitään muuta Raamatusta ei ihminen saakaan tiristettyä kuin harhaoppia, eli siinä mielessä teatterisankari Halonen on hyvin mukana. Ja tämä em. vastaa hyvin myös arkikokemusta mitä meillä kaikilla onkin uskovista, muista ja itsestämme. Uskonnottoman ja uskovan ihmisen ero on minimaalinen. Samassa hukkumis- ja tuhoutumisaktissa ( siinä mistä upeasti kertoo vaikkapa Thomas Bernhard) mukana ollaan kaikki. Uskovaisella on korkeintaan hippusellinen toivoa, toivoakseen ei itse tehtyä, jostakin kosmisesta pelastusrenkaan kylmään mereen heittävästä Olennosta. Ehkä juuri Kristuksesta joka ei katsokaan kuinka kaikki hukkuvat helvettiin, jonka olemasaolosta hän vahvasti opetti. (Mutta nyt loppui jopen evankeliumi tähän...)
t. jope
Ehkä Raamatun postmoderniutta haittaa sen ideologinen yksiäänisyys. Postmoderni moniäänisyys arvitseemyös reflekoivan kertojan, ikään kuin kokoavan, leikkisän äänen. Sitä en Raamatusta ise löydä. Mutta haasta ihmeessä näkemykseni.
VastaaPoistat.juha
No joo vielä vähän haastan. Raamattu ei ole yksiääninen miltään osin. Ei teologisesti eikä maallisesti. Pelkästään Uudesta testamentista löytyy perustelut mitä erilaisimmille uskontulkinnoille ja samat asiat kirjat kerrotaan kirjassa eri kohdissa eri tavoin tai täysin eri tavoin. Voisi sanoa, että kirjassa on mitä luotettavin epäluotettava kertoja, tai siis kymmeniä kertoja. Yksiäänisyydestä, ja siten sen äänen hallittavuudesta ei mielestäni voida ollenkaan puhua.
VastaaPoistaTämähän juuri, luulen, militanteimpia ateisteja ottaakin päähän, raamattu on täysin pois kontrollista eikä tuota kirjastoa voi typistää yhteen sloganiin. Korkeintaan militantti löytää yhden, kaksi lausetta joita sitten roikottaa todisteina kirjan kamaluudesta ja aikaansa sidostusta maailmankuvasta.
Mikä sitten ko.kirjan perusväite on, niin senhän klassinen kristinusko selittää, varmaan todella ärsyttävästi, sisäsiittoisesti: inhmillisen järjen varassa koko juttua ei voidalaan kokonaan ymmärtää, ymmärrys annetaan jos annetaan, sitä ei voi hankkia mistään.
Itse en sano kuuluvani tuohon joukkoon, en ole mukana missään kirkollisissa piireissä vähääkään, mutta koko kommenttini jujuhan oli sen esiin tuominen että myös kirjallisena teoksena raamattu lyö laidalta muun hengellisen kirjallisuuden ja juuri tuon sirpaleisuutensa vuoksi. Luojan kiitos (hah, juuri!) raamattu ei ole kokoelma kauniita ja lämpimiä uskonnollisia viisauslauseita vaan filosofisesti brutaalikin teos josta on vaikea saada mitään ehyttä otetta jolla selittää kirja alusta loppuun. Tätä tarkoitan raamatun esipostmodernistisuudella, vaikka se on tietty retorinen ajatus vain, sitähän ei raamattu tietenkään ole, mutta kirjallisessa katsannossa sen voi noinkin nähdä. Koraani, Intian hengellinen kirjallisuus jne. ovat minusta puhtaasti hengellistä kirjallisuutta sanan varsinaisessa mielessä, ainakin aiheidensa psta. Raamattu ei siihen osastoon mielestäni sovi, koko jutun syntyminen oli pitkä prosessi, raamattu nieli sisäänsä kaikenlaista tekstiä monelta suunnalta. Siitä tuli ennemminkin peili, tai peilitalo, kuin kirja, Jokaisen henkilökohtainen juttuon sitten se, onko raamattu ihmisten puhetta Jumalasta vai onko siinä jollakin tavalla mukana myös...
(Mitä leikkisyyteen tulee niin minö kuulen sitä raamatusta helposti. Varsinkin Vanhan puolella. Ne jututhan on kerrottu partojen täristessä nuotioiden äärellä)
t. jope
Tuo dekonstruktiivinen asenteesi saa Raamatun näyttämään juuri sellaiselta tekstimassalta kuin sen kuuluukin näyttää. Raamatun ongelmahan on ehkä se, että se luo asemasodan lukijoiden välillä. Minäkin näen sen useimmiten totuutta julistavan liberaallin tai fundamentalistikristityn itseäni ärsyttävien silmälasien läpi. Myönnän. Jos luen sitä ihan "itsekseni" näen sen lähinnä ideologisina mainosteksteinä, kertomuksina, joissa on alku keskikohta ja loppu ja aina onnellinen; populaareina ideologisina eheytymistarinoina siis. Hollywoodina ennen sitä itseään. Ihan kokonaan irti tästä lukutavasta sitä ei mielestäni saa edes dekonstruimalla. Mutta: minusta sinun pitäisi perustaa blogi, josa luet Raamattua julkeasti "väärin". Tekisit itsestäsi röyhkeästi sen ironisoivan, leikkivän ja suhteuttavan ketojan, metalukijan ja sutuiroijan (jota postmodernissakin haetaan jos ollaan ihan rehellisiä). Julistaudun blogisi ensimmäiseksi lukijaksi!
VastaaPoistap.s. Koraania tuossa luen. Väsyttää sen jatkuva me ja muut asenne. Ja uskonnottomien ja pahantekijöiden käsitteiden liu'uttaminen päällekkäin. Uskontojen perusongelma on, että rakkautta osoitetaan lopulta aina ideologisin rajauksin. Siis jos lukee ohjeita tarkkaan. Ja kun se ongelma on että ideologioina uskonnollisia tekstejä luetaan tarkkaan. Eihän tässä muuten mitään ongelmaa olisikaan.
VastaaPoista