NIETZSCHE JA HOUELLEBECQ: HALUAMMEKO KIRJALLISUUDEN TODELLA MUUTTAVAN MAAILMAA TAI EDES ITSEÄMME?

1

"Något försvarstal eller klargörande inför det nya boksläppet kom dock inte: ”Jag tror inte att Le Pen behöver min hjälp och jag tror inte att skönlitteratur förändrar världen, det kan essäer och manifest göra, inte romaner”, förklarade Houellebecq i fransk tv i tisdags."

Tuossa ote Michel Houllebecqin haastattelusta Aftonbladetista. Häneltähän on ilmestynyt, ei vielä suomennettu, islamia käsittelevä Soumission, joka on äkkiä hyytävän ajankohtainen. Kirjailija on joidenkin lähteiden mukaan poliisisuojelussa. Tuo sitaatti nostaa kuitenkin mieleeni yleisemmän kysymyksen kirjallisuuden vaikutuksesta ja merkityksestä kirjallisuuden "ulkopuoliseen" todellisuuteen.

Mielestäni yksi tärkeä kysymys Houellebecqin kohdalla on se, haluammeko aidosti hänen kirjoittaman kirjallisuuden muuttavan maailmaa ja erityisesti: mihin suuntaan? Kysehän on vain siitä, missä määrin se muuttaa maailmaa ja miten, koska varmastihan se muuttaa sitä. Väittää muuta on pelkkää turhamaista suuruudenhulluutta (kun maailma ei siis kokonaan muutu kirjoittamani takia). Mielestäni tässä sitaatissa puhuu Houellebecq, joka on pettynyt johonkin, nyt ei niinkään siihen arvojen, taiteen ja (muiden) metafyysisten merkitysten kuten vaikkapa toimivan uskonnollisuuden puuttumiseen ja rappeutumiseen mihin hän on yleensä pettynyt, vaan siihen, ettei kirjallisuus muuta maailmaa (mikä taas osaltaan ehkä on seurausta juuri tuosta metafyysisestä turhaumasta). Ja se taas, luulisin, ruokkii mainiosti hänen kyynisyyttään ja antaa voimaa kirjoittaa lisää hänen itsensä mielestä hyödyttömiä romaaneja.

Ehkä satiirilehti Charlie Hebdonkin kirjoittajat ja piirtäjät ajattelivat ettei tämä maailmaa oikeasti muuta - ja juuri siksi uskalsivat lajityyppiään niin rohkeasti harrastaa? Mutta toisin kävi. Tuli polttopulloa ja lyijyä kammariin ja nyt ei voi enää perääntyä. Ja pysyvämpi kuva maailmastahan muuttuu niin hitaasti ettei sitä yhdellä vedoksella huomaa. Entä mitä Nietzsche ajatteli filosofiastaan kun ei vielä natseista ja muista hänen filosofiallaan joukkomurhiaan perustelevista mitään tiennyt? (Se muuttuuko maailma kirjoittajan haluamaan suuntaan, on sitten taas toisen kirjoituksen aihe.)

2

Miten fiktio (tai filosofia) muuttaa maailmaa, riippuu tietenkin kustakin lukijasta erikseen. Lukija on tekstin arvaamattomin ja pelottavin osa ja häntä on mahdotonta erottaa siitä. Raja fiktion ja todellisuuden välillä on vedetty lukijaan. Tekstin ja lukijan limittyessä syntyy jotain ääretöntä, pelottavaa ja arvaamatonta ja sitä kaikkein tavoittamattominta reaalista. Teksti todentuu, ylittää itsensä, juuri valintaan ryhtyvän tai ryhtymättömän lukijan kautta. Juuri häntä (itsessämme tai toisessa) yritämme hallita puhuessamme "vain" kirjallisuudesta ja fiktiosta tai taideteoksen itseisarvosta. Väitän, että kun luemme esimerkiksi nyt sitten vaikka Houellebecqia (aina tuon meinaa kirjoittaa väärin!), kysymme itseltämme teorian ja käytännön rajoja ja sitä, miten sen suhteen haluamme ja rohkenemme toimia ja lopulta sitä, mitä olemme valmiita menettämään ottaessamme kirjallisuuden (liian) vakavasti. Tämä tunne minulle tulee erityisesti Nietzscheä lukiessa. Onko hänet jossain määrin kiellettävä jotta häntä voisi lukea levollisin mielin? Onko asetettava selkeä sairauden ja terveyden raja selvitäkseen hänestä? Entä tiesikö hän itsekään mitä puhui ja kirjoitti ja minkälaista lukijaa itselleen toivoi? Houellebecqin kohdalla on ihan relevanttia, ainakin jossain määrin, kysyä itseltään samoja kysymyksiä.

3

Hyvä esimerkki tuosta kirjallisuuden ja todellisuuden rajan ylittämisen henkilökohtaisesta kauhusta on, kun kysytään aatteellisesti motivoituneiden joukkomurhien jälkeen filosofian ammattilaisilta, "tulkitsiko se tai tuo niitzensä väärin tässä" ja kun sitten kiirehditään heti vastaamaan että "kyllä tulkitsi" ja sillä tavoin muotoillaan epävakaa filosofia ja itseys turvalliseen ja "hengeltään" tasapainoisempaan ja validimpaan mittaan.

Itse en ole varma, onko Nietzsche saumoiltaan patologinen ja vaarallinen ajattelija vaiko eikö. Ja juuri koska se riippuu pelottavan paljon lukijasta, tämä pelko ehkä saa vaikkapa kouluampumisten nietzscheläisten perustelujen kommentoijan kuulostamaan noin vakuuttuneelta Nietzschen väärintulkintaa todistellessaan; kuin kristityltä, joka selittää vapahtajansa sanoja paremmin päin.  Tai muslimilta, joka vakuuttelee varmuuden vuoksi, etteivät islamistit ole aitoja muslimeja tai jihad myös oikeaa sotaa vaan pelkästään sisäistä kilvoittelua, vaikka minkä tahansa uskon aitoudesta ja aste-eroista on kyllä hirveän vaikeaa, jos ei mahdotontakin, kenenkään asiantuntijan tai edes tuon uskonnon itsensä edustajan sanoa mitään varmaa. Ellei sitten väitetä pyhissä kirjoissa kirjoitetun jotain, mitä siellä ei objektiivisesti sanoen ole kirjoitettu tai sitten on päinvastaisten väittämien vastaisesti. Silloin voi väitteen vain sanoa olevan epätosi ottamatta kantaa väittäjän uskon laatuun. Uskonsa toteuttamisen ja seurausten erilaisuudesta toki voi jotain sanoa, mikä tosin jo sanomattakin ilmenee meille tiedonvälityksessä kauhistuttavan selkeästi.


4
On etuoikeutemme ylijäämää pitää pelkkänä hupina ja ajanvietteenä filosofioiden keksimistä ja niiden harrastamista, kirjojen kirjoittamista ja niiden lukemista, taiteen tekemistä ja sen selittämistä, pelottavien ja kauhistuttavienkin tapahtuminen janoamista ja jopa niiden kokemista, tyhjyyden sanallistamista tai silleen jättämistä. Ainakin siihen asti, kunnes jokin pakottava valta tai olosuhteiden mahdottomuus todistaa ne jälleen toiseksi.