keskiviikko 18. helmikuuta 2015

KUINKA LUKEA NIETZSCHEÄ AJAUTUMATTA SÄÄLIMÄTTÖMYYTEEN JA KESKEN JÄÄNEESEEN NIHILISMIIN (päivitetty 4.6.)

        Tämä levoton ja fundamentaalinen aika saa vanhatkin filosofit näyttämään uusilta ja joskus entistäkin epäilyttävämmiltä. Itse en ole aina ihan varma, onko Nietzsche saumoiltaan patologinen ja vaarallinen ajattelija vaiko eikö. Ja koska se mielestäni riippuu pelottavan paljon lukijasta, tämä pelko ehkä saa vaikkapa kouluampumisten nietzscheläisiä perusteluja kommentoivan filosofian ammattilaisen oikomaan Nietzschen väärintulkintaa niin kiihkeästi turvallisempaan muotoon. Hän on kuin kuin liberaali kristitty, joka selittää Vuorisaarnan kadotuksella pelottelua parhain päin tai muslimi, joka vakuuttelee, etteivät islamistit ole aitoja muslimeja tai ettei jihad myös oikeaa sotimista vaan pelkästään itsensä kilvoittelua. Samalla tavoin Nietzschen selittäminen vaarattomaksi kuulostaa helposti älylliseltä epätoivolta. Usein puhutaan tekstin vaarallisuudesta, mutta juuri Nietzschen kohdalla se taitaa olla aidosti totta. Kun katson hänen syvyyteensä, se todellakin katsoo minuun takaisin.
          Miten Nietzscheä sitten voi lainkaan lukea astumatta liian lähelle itsessään lymyävää säälimättömyyttä, julmuutta ja sen toteuttamista ilman, että pilkkoo hänen filosofiansa itselleen sopivaksi? Toisin sanoen: kuinka lukea Nietzscheä ilman itsepetosta? Mielestäni se on mahdollista. Ratkaisu löytyy Nietzschen omasta virheestä hänen premississään.
          Virhe on mielestäni yllättävän banaali: koska Nietzschelle olemassaolo ja luonto olivat yhtä eikä luonto näyttänyt äkkiä katsoen hyväntahtoiselta, hän päätteli metafysiikan, jossa säälivä hyväntahtoisuus oli julmuutta ja satunnaisuutta enemmän ideologinen ja mielivaltainen luomus ja siksi subjektin vastustettavissa. Oikeastaan yli-ihmisen ideaan saattoi rakentaa ajatuksen, jolla säälin ja hyväntahtoisuuden vastustamisesta tuli looginen väistämättömyys ja melkeinpä velvollisuus. Tähän päättelyyn Nietzsche perusti filosofiansa, jossa uskonnot olivat elämän voimaa nihiloivia oppeja kun taas nihilismin ylittäminen oli luonnon vaistomaista toteuttamista.*
          On selvää että tätä päättelyketjua seuraten ajautuu näkemykseen, jossa vallantahtoisuus ja jopa julmuus on todempaa kuin sääli ja hyväntahtoisuus. Jos näin ajattelee, kokee Nietzschen lukija liian helposti itsensä älyllisesti epärehelliseksi ellei vie "rajattomuuttaan" hyvän ja pahan tuolle puolen. Juuri tässä nähdäkseni on se fundamentaali logiikka, jonka Nietzschen filosofia voi mahdollistaa lukijasta riippuen ja jota esimerkiksi kouluampuja Pekka-Eric Auvinen ehkä koki teoissaan toteuttavansa.
          Mutta kun luonto ei sinänsä ole hyvä tai paha. Siitä kun on evoluutiopsykologiankin mukaan löydettävissä ainakin ihan riittävä määrä hyväntahtoisuutta purkamaan Nietzschen vallantahtoinen metafysiikka: luonnollisen vallantahdon ensisijaisuus ideologiseen hyväntahtoisuuteen nähden. Hyvän ja pahan tuolle puolen on siis mentävä Nietzscheäkin vauhdikkaammin ja vähemmän dualistisesti, ei sen enempää hyvään kuin pahaankaan ideologista syytä olettaen. On siis tehtävä enemmän niin kuin Nietzsche käskee ja vähemmän niin kuin hän tekee.
          Jos nyt pitäytyy tässä eräällä tavoin Nietzscheäkin nihilistisemmässä näkymässä, voi äkkiä ymmärtää, mitä nihilismin ylittäminen aidosti vapauttavassa ja eettisessä merkityksessä voi tarkoittaa. Se tarkoittaa elämän elämistä luovassa ja eettisessä epätietoisuudessa, jolla on mahdotonta perustella sen enempää hyvän- kuin vallantahtoisuudenkaan ensisijaisuutta. Se merkitsee elämistä sisäisessä halkeamassa, différancessa, joka jo itsessään tekee ajattelua umpeuttavan henkisen varmuuden ja ylimielisyyden, totalitaarisen mentaliteetin, mahdottomaksi.
          Näin itse luen Nietzscheäni. Tosin lukemistani haastavia kommentteja otan mielelläni vastaan. Minun Nietzscheni kun ei ehkä ole kokonaan hulluudestaan parannettavissa. Ehkä hänet sittenkin on lopulta hylättävä kokonaan.**

_
*Tämän voi ajatella toisinkin. Ks. kirjoitus   Autistisen statuksen traaginen hehku, eli onko Nietzsche vaarallinen filosofi? 

**Ks. myös Ensisijaisuuden metafysiikasta ja Objektien ikuinen paluu: arvelua hyvyydestä ja pahuudesta sekä Puutteen evankeliumi: Derridan lahja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti