Koraani pääosin luettu. Uskonnottomana tietenkin häiritsi sen jatkuva me vastaan muut asenne (vaikka tiesinkin tuon asenteen olevan ainakin osaksi kirjoittamisen ajankohtaan liittyvää uskontojen välistä puolustussotaa). Ja yhteistä uskoa jakamattomien ja pahantekijöiden johdonmukainen yhdistäminen. Palautin myös Raamattua mieleen selailemalla sitä huolimattomasti. Monipuolisempi tarinakokoelma, jossa paljon onnellisia loppuja vakuuttamaan Korkeamman hyvyyttä, johdatusta ja lohtua ainakin niille, joille se kuuluu. Kuin vanhanajan Hollywoodia ennen sitä itseään. Oikeastaan mainio esimerkki klassisen kerronnan - alun, keskikohdan ja (onnellisen) lopun - ideologisesta voimasta. Asenne siis pitkälti sama kuin Koraanissa, ei vain niin puuduttavassa muodossa.
Kummankin perusongelmana näen sen, että rakkauden sanomaa tarjotaan lopulta aina ideologisin rajauksin, viimeistään taivaan ja helvetin jakolinjalla. Ettei puhdasta lahjaa ole. Vilpittömyyteen lymyää kolmas jäsen, jokin Korkein tai muu tuonpuoleinen, joka tekee sen mahdottomaksi.
Päätös palkkiosta siis jätetään metafysiikan ratkaistavaksi niin, että hyvyydestä ja rakkaudesta voidaan tehdä ehkä huomaamattominta ideologiaa koskaan; puhua siitä universaalein sävyin mutta samalla meisyyteen vetäytyen ja siinä vahvistuen.*
-
*Ks. Puutteen evankeliumi: Derridan lahja
En haluaisi nyt jämähtää metafysiikka keskusteluun, mutta mitä tulee raamatun happy endingiin niin enpä nyt tiedä. Onnellinen tuskin kaikille. Ja nille muillekin: täysin tuntematon evoluutiohyppy täysin tuntemattomaan olemiseen ja todellisuuteen. Yhtä suuri kuin siirtyminen syntymäämme edeltävästä olemattomuudesta tähän elämään, tässä olemassaoloon.
VastaaPoistaOnnelliset loput kuvittavat kyllä aika paljon muutakin. Politikkaa. Esimerkki: vihreä ideologia. Siinähän on lopussa lunastus, harmonia ihmisen ja luonnon välillä, j o s sitä ennen kaikki tekevät parannuksen, j o s kaikki tuntevat oikeaa (ekologista) synnintuntoa, j o s kuuntelemme viisaita (ekologisia) opettajia ja niin edelleen. Paatuneella nihilistilläkin on onnellinen loppu, tosin -anti sellainen: tajuaa että että millään ei ole mitään merkitystä ja kaikki on sillä tavalla okei. Kaikessa on lupaus harmoniasta jossakin muodossa. Happy end. Ehkäpä vain kapitalismi on loputtoman ahnas olemisen filosodia eikä tyydy onnelliseen loppuun vaan haluaa lisää ja lisää.
Koraanin me-ne -asetelma, jonka näit ei yllätä. Kirja on poliittisen ja hengellisen monokulttuurin käsikirja. "Ne" on tarkoitus valloittaa, kaikkialla. Muhammed taisi olla ensimmäinen globalisti. Think global, act total! Itse koen islamin, sen mitä siitä tajuan, hyvin hyvin poliittisena uskontona. Toisaalta äärimuslimit ovat ainakin reilusti sanoneet mitä aikovat, eivätkä pelaile. Reilu peli, hah ha....Me tiedämme mikä meitä odottaa...
t. jope
Joo. Onnelliset loput kuuluvat varmaan meidän apina-aivoihimme jotenkin... Me ja muut tosiaan korostuu Koraanissa uuvuttavasti. Raamatussa se hälvenee moninaisempaan kokonaisuuteen.
VastaaPoista