"Suomalaisessa taidekeskustelussa eräs asia ei muutu. Kuvataiteilija Teemu Mäen lähes 30 vuotta vanha Sex and Death -teos kohahduttaa edelleen. (---) Aika ajoin tämä “kissantappovideo” palaa laajempaan keskusteluun milloin mistäkin syystä – ja aina väärinymmärrettynä. Harva koko teosta on edes nähnyt. Jo pelkkä ajatus kissan tappamisesta on riittänyt teon irrottamisesta asiayhteydestään ja taiteilijan välittömään tuomitsemiseen. Jos Mäen vihaajat olisivat kaikkien näiden vuosien jälkeen viitsineet lukea edes taiteilijan teosta käsittelevän esseen, ymmärtäisivät he kyseessä olevan harkittu puheenvuoro."
Näin kirjoittaa Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkärissä 3/15 Paavo Kässi.
Tämä lähtökohta puolustaa Mäen teosta on aika tavallinen. Tässä pitää kuitenkin olla tarkkana. Kissa ei puhuta siksi, että ihmiset eivät ymmärtäisi Mäen pyrkimyksiä. Niillä kun ei tässä ole edes merkitystä. Heidän reaktioonsa sisältyvä kysymys nimittäin kuuluu, täytyykö kissan kuolla taiteen vuoksi oli taiteilijan tarkoitus sitten mikä tahansa. Itse asiassa tämän kysymyksen voi esittää näkemättä teosta (ja tämän näkemyksen Teemu Mäki on itse esittänyt).
Missä kulkee taideteoksen ja sen ulkopuolisen maailman raja ja mitä missäkin osassa todellisuutta saa tehdä? Koskevatko eri osia eri säännöt? Nämä kysymykset ovat vain yksi taso Mäen teoksessa, mutta hirveän oleellinen. Ihmisten suuttumus on oikeutettu ja relevantti reaktio tuolla hämmentävällä rajalla. Se on näkemys, että taide ei pohjimmiltaan ole kyllin tärkeä syy tuhota elämää; että taide on siihen liian turhaa. (Samat vihaiset ihmiset syövät kuitenkin lihaa - minä muiden mukana; lasken tarkkaan lihan kulutukseni, mutta tietenkin tulisin loppuelämäni toimeen kokonaan ilman sitä.*)
Tuohon suuttumukseen ei siis voi vastata viittaamalla yhtäältä maallikoiden ymmärtämättömyyteen ja toisaalta taiteilijan oikeisiin tarkoitteisiin. Silloin näiden ymmärtämättömien maallikoiden kiinnostavaa ja teoksen ytimeen osuvaa viestiä ei ole ymmärretty. Eikä silläkään ole tässä merkitystä, tietävätkö he osuvansa maaliin.
Olen Teemu Mäen kanssa keskustellut ja kirjoitellut aiheesta. Hänen pyrkimyksensä ovat sinänsä selkeät ja kirkkaat. Itse olen tiivistänyt tämän kysymyksen taiteen ja moraalin olemuksesta ja rajoista (sekä siitä, miten taiteilija yleensäkin kokee olevansa tosi) aforismiini, joka on tämän kirjoituksen otsikkona. Kirjan jossa olen sen julkaissut, olen tietenkin myös lahjoittanut Teemu Mäelle.
Mitäkö sitten olen mieltä kissan tappamisesta? Kuten jo otsikko kertoo, viesti olisi mielestäni mennyt perille ilman tappamisen konkreettista toteuttamista. Vakaa luulo tai edes häiritsevä epäilys olisi riittänyt teoksen kysymysten herättämiseen yleisössä. Taiteen osalta kissan kuolema oli turha. Nähdäkseni sen oli kuoltava siksi, että taiteilija halusi kokea itsensä todeksi. Ja siksihän taiteilija taidetta pääosin tekee. Ollakseen tosi itselleen.
-
*Lihansyönti on kuitenkin mielekkäämmin meitä haastava sisältö Mäen teokselle kuin globaali rakenteellinen väkivalta, johon Mäki usein viittaa. Lihansyöntiin liittyvän tappamisen välttämättömyyden voin itse välittömästi valita, en rakenteellista väkivaltaa. Juuri tuota vapaata valintaa voi kissantappaminen vain polemisoida mielekkäästi. Vain siinä vastaavuus pätee. Rakenteellisesta väkivallasta hyödyn väistämättä halusin tai en, ellen sitten tapa itseäni tai ala erakoksi. Eli kissan tappaminen rakenteellisen väkivallan vuoksi taiteellisena ja eettisenä viestinä ontuu. Kissan tappaminen on tietoinen ja mahdollinen konkreettinen valinta, mutta meidän osamme rakenteellisessa väkivallassa ei. Syyllistäminen on sen osalta enemmänkin kyynistä retoriikkaa kuin aitoa halua tai mahdollisuutta muuttaa meitä. Viestissä on epäsuhta, josta oikeastaan tuleekin kiinnostavin kohta teoksessa.
Tappaminen tässä ja nyt kovin hämärän rakenteellieen syyllisyytemme vuoksi. Siinä Mäen teoksen ongelma.
Juha,
VastaaPoistaoletko nähnyt tuon videoteoksen? En tiedä onko se ollut nähtävissä vain yhden kerran, Tampereen nykytaiteen museossa (R.I.P, siis museo, sitä ei enää ole), enkä mennyt itse sitä katsomaan kun en halunnut (minulla on Vietnamin sodanvastaisen taistelun veteraanina oikeus kieltäytyä väkivallan näkemisestä), mutta mies meni.
Minä keskustelin sillä välin Teemun kanssa. Tottakai tunsimme hänet, Lapualta kun oli kotoisin. Esitin närkästykseni aiheesta, mutta vain kissan osalta ja samasta syystä pitkälti kuin sinäkin olet asian ymmärtänyt.
Meillä sattuu olemaan kissoja. Teemu on kuitenkin tavattoman lahjakas taiteilija ja on kohtuutonta että hänet jatkuvasti nostetaan tikun nokkaan tuosta yhdestä ja samasta asiasta. Siitä on ollut taas vaihteeksi meteliä.
Siis: Vaasassa on Teemun töitä paljon ja ne täyttävät suunnilleen Kuntsin modernin taiteen museon. Käy ihmeessä katsomassa jos kerkiät. Siellä on yläkerrassa serkkusi kuvia kaksi!
Olen Teemun töitä Seinäjoella nähnyt ja Teemun jossain määrin tunnen. Hänen piirroksensa ovat häikäiseviä. Samalla jotenkin viiltäviä ja kauniita. Hänen filosofiansa on minulle aika läheistä vaikka eriäviä mielipiteitäkin meillä löytyy (tuo kissa esimerkiksi tai relativismin ongelma, josta kirjoitin sen jälkeen blogissani kun hänen kanssaan olin asiaa keskustelussamme sivunnut; jutun nimi on Hyvän ja pahan selittämisestä). En tiedä lukeeko Teemu blogiani mutta mukavaa jos lukee. Ainakin annoin osoitteen... Hilkan hätkähdyttävät kuvat olen muistaakseni Hesarin liitteessä nähnyt. Teemun kissa puhuttaa ymmärrettävistä syistä. Ja uskon että Teemu näin on jossain määrin myös halunnut. Kissa oli väistämättä mittaansa isompi yksityiskohta tuossa videossa (josta olen tuon kissapätkän joskun televisiossa nähnyt).
VastaaPoistaJuha,
VastaaPoistatämä Kuntsin näyttely on kyllä näkemisen arvoinen, se on todella iso. Se täyttää koko museon. Siitä saa käsityksen mikä on Teemun filosofisen (marxilaisen) ajattelun ydin. Ja siitä näkyy myös tavaton positiivisuus ja voima, joka hänen töissään on aina ollut. Teemu tunnettiin jo lukiolaisena, ja ollaan seurattu hänen uraansa, koska oli selvää jo silloin että hänestä tulee taiteilija.
Siis: jos pääset niin tule ihmeessä katsomaan tämä näyttely.
Mihin asti se on siellä? Ei ole sjoelta pitkä matka.
VastaaPoistaTänään näkyi olevan Kuntsilta ilmoitus: kuukausi vielä. Katso netistä aukioloajat!
VastaaPoistaKyllähän tässä maailmassa moni muukin muistetaan, tuomitaan kauan sitten tehdyn perusteella - ajatellaan että se sitten määrittää tätä ihmistä moraalisesti päivästä x eteenpäin. Esimerkkejä löytyy sekä politiikasta ( esim. Jussi Halla-aho), jossa pelkät sanotut sanat nostetaan uudestaan ja uudestaan esiin ja vastuuttamaan menneistä, nykyisistä ja tulevista sekä taiteesta (esim. maaginen ja surrealistinen Borges joka tuomittiin ja jätettiin rangaistukseksi Nobelitta Argentiinan juntan kannatuksesta).
VastaaPoistaItse olen paljon miettinyt, miksi joillekin taiteilijoille sallitaan provokaatio ( esim. Pussy Riot) mutta toisille ei ( esim.Lars Viik). No, tämähän on never ending -keskustelu, jota tuskin kannattaa edes aloittaa.
Kissan tappaminen ja runkkaaminen päälle saattaa olla taidetta tai taideteoriaa, en tiedä. Tämä kaksinaismoraalinen maailma kuitenkin tuomitaan totuudessa kerran. Itse olisin kuitenkin enemmän huolissani kenen tahansa marxismista kuin halusta tappaa kissa taiteen kokemisen "vuoksi." Jälkimmäinen on käänteisesti jotenkin (sairaan) porvarillista, ensimmäinen on usein ollut kollektiivista kauhua, vallankäyttöä ja ruumisröykkiöitä Phnom Penhistä Varsovaan. Ihmisentappovideoita (tuotantoyhtiö ISIS) on nytkin You Tube täynnä.
jope
Juha,
VastaaPoistajos tulet, ota yhteyttä! Siis jos sulla on aikaa ja halua. Voitais miettiä noita kuvia esimerkiksi.
Jope,
jos tuota Teemun videotyötä ajattelet, niin esimerkiksi hänen väikkärissään on hyvä pitkä essee aiheesta. Olen itse lukenut tässä muun ohella rinnakkain Marxin pääomaa ja Pikettyn vastaavaa tälle ajalle. Rinnastus osuu, ei uppoa.
Ripsa, Pikettyähän nyt käytetään Marxin (savijalkaisena) tueksi kuten Kleinia aikoinaan. Aina tulee joku jenkki, jolla on kevytvasemmistolaisia ajatuksia ja siitä sitten Euroopan media tai vasurit, että "no niin, kyllä siinä kommunismissa teorian ytimen tasolla on sittenkin...."
VastaaPoista-Kommunismi oli pohjimmiltaan hyvä ajatus, jonka ihmiset vain pilasivat.
-Ei ollut.
Tuon ensimmäisen toiveikkaan nostalgisen repliikin kuulee jatkuvasti vuosikymmenestä toiseen. Jälkimmäinen repliikki on mielestäni kuitenkin se hyvä ajatus. Joka pitäisi perustellakin...? Historia. Historia on sen jo perustellut. Näytöt ovat vahvat. Marxismin perusmätä on mielestäni sen sisältämä ihmiskuva, ihmisen irrationaalin ja sen vastaparin metafysiikaan kieltäminen. Ihminen ei ole kuitenkaan teoria. Vaan vapaa. Marxismi ei tätä mielestäni ole tajunnut. Nykyinen kevytvasemmistolaisuus on ihan ok, tavoite on hyvä, mutta elämme jo maailmassa jossa pienen ja heikon ihmisen puolustamiseen ei tarvita vasemmistolaista maailmankuvaa- tai selitystä. Vasemmistolla ei ole enää siihen yksinoikeuksia. (Tämä ei ollut minkäänlainen kannanotto T. Mäen varmastikin vaikuttavaan taiteeseen).
jope
Jope,
VastaaPoistaen pyri olemaan minkäänlainen marxilainen. Se ei ole tarpeen. Mutta pidän tarpeellisena lukea kirjallisuutta erittäin useista aiheista, niin että aivot pysyvät käynnissä. Ja löydän ajatuksia, joita en ole itse ehtinyt ajatella. Niin kai se useiden lukijoiden suhteen on.
En ole huomannut Marxin kieltävän irrationaalia, mutta metafysiikkaan hän ehkä suhtautui epäilevästi. Ei se mikään ihme ole, kaikenlaista ideaa oli ilmassa hänenkin aikoinaan. Ja myös Darwinin ja Freudin. Pikettyä voi tervehtiä päivittäväsä versiosta.
Minä olin yliopistossa toisaalta teatterin puolella, toisaalta sosiologian ja kasvatustieteen. Tuntuu hyvältä löytää uusia näkökulmia.
Ripsa, ihan samaa mieltä. Lukea ja ajattella pitää (melkein) kaikkea ja kaikelta suunnalta. Kohdallani se ei kuitenkaan enää tällä iällä (noin 50) tarkoita sortumista näennäisälylliseen relativismiin (en tarkoita että sinä sorrut) tai tasapuolisuuteen. Kommunismi/sosialismi/internationalismi paljasti itsensä täysin ja avoimesti 1900-luvulla. Jälki oli hirveää. En usko että "toinen kierros" tuottaisi parempaa tulosta.
VastaaPoistaMarxin perintö elää kuitenkin edelleen yllättävilläkin suunnilla. Puhun esim. kulttuurimarxismista, jossa Karl M on mukana edelleen eräänlaisena pehmo/humanisti-päivityksellä. Jopa EU:ssa systeeminä - jota pidämme ilman muuta kapitalistisena - on tiettyjä marxilaisia latauksia, esim. globalismi.
Minulle marxilaisuus ei mene läpi vihreänä, ei lightinä eikä softinakaan, ko. ideologia edustaa minulle metallinkovia ja kylmiä arvoja, niskalaukasta ( sen verran rajoittunut kai olen).
jope
Informoin jo Vaasassa asuvaa työkaveria näyttelystä. Itsellä tilnne on siin ja täs ehinkö lähteen. Hilkkaa ois kyllä mukava muistella. Katselin tuossa Leif Salmenin haastattelua ja siitäkin tuli Hilu mieleen kun tuli aikoinaan hetkeksi istuun Kosmoksessa samaan pöytään jotain Hilkalle selittämään. Kun kävin Helsingissä Hilkan luona, Kosmos oli aina selviö. En tiedä kävikö Hilu edes missään muualla. Tais sekin elää siinä kalliolaisen sivistyneistön kulttuurikuplas. : )
VastaaPoistaMarxin Pääomaa olen myös lueskellut. Marx on periaatteessa oikeassa ja avasi aikalaisilleen uutta tapaa ajatella, avasi tietoisuutta, mutta uskoi liikaa siihen, että tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat jotenkin kategorisia entiteettejä ja että kun ne on kerran saavutettu, niistä ei enää haluta pois; että ne olisivat halujamme ja intohimojamme vahvempia olemisen määritteitä. Jopen näkemyksen jaan aika pitkälle. Ehkä kylläkin turhautuneemmalla aksentilla. Mutta Marxia oli mukava käyttää fikktiivisenä apuminänä, etäännyttäjänä tai miksei jollain tasolla alter egona tai alluusioiden lähteenä niin kuin teen tuossa Marx puhuu-jutussani. Luen Marxia aikalailla filosofina, Heideggerin edeltäjänä. Käsillä ja esilläolemisen filosofointina ennen näiden käsitteiden keksimistä.
Jope, Juha,
VastaaPoistano sinä olet vielä nuori, jaa mutta Juhasta en tiedä. Täytän tänä vuonna 70 vuotta, niin että siis perspektiiviä alkaa olla aika oudoistakin jutuista. Tärkeintä olisi se, että kykenisi muistamaan, että osaisi solmia lankoja sinne ja tuonne, niin että maailma pysyisi mahdollisena. Ja ilman suurempia unelmia.
Asun kaukana ihmiskeskittymistä, niin että en oikein tiedä mitä olisi kulttuurimarxismi. Sitä mieltä kyllä olen, että jos menee uskomisen puolelle, niin eskatologia tulee vastaan. En siis kannata.
Kirjat ovat juttukumppaneita. Niitä voi mielessään panna vaikka härnäämään toisiaan.
Juha tuut jos ehdit. Ja soitat jos ehdit. Määrättömiä kiireitä ei kyllä pidä pitää, ihan itsesikin vuoksi!
Nuori se olen minäkin kuten tuosta tiedoistani näät, 55 tulee täyteen kohta. Taidetaan jopen kans ola aika samaa luokkaa kulttuurisessa iässämme. Toi toisiaan härnäävät kirjat on nasta kielikuva. Ja että "tärkeintä olisi se, että kykenisi muistamaan, että osaisi solmia lankoja sinne ja tuonne, niin että maailma pysyisi mahdollisena. Ja ilman suurempia unelmia." Just niin!
VastaaPoistaTuntuu tottavie hullulta puhutella yli 50-vuotiaita nuoriksi! Mutta niin tämä menee, ei siis ollenkaan niin että aattelisin itteäni vanhana, vain jotenkin enemmän läpikäyneenä, ehkä.
VastaaPoistaOnneksi niitä ei ole väliksi enää arvuutella niin kuin nuorempana, jolloin kokemus oli mitta. Kivaa on olla kaikki iät limittäin ja lomittain! Eläkää vain!
Näin me teemme!
VastaaPoista27-vuotias babyface kommentoi keskusteluun myöhässä: eikö jokainen ideologia ole jollain tapaa ihmisen syövä hirviö?
VastaaPoistaSuhtaudun historian harrastajana suurella epäilyksellä yrityksiin todistaa historian avulla nykyisyyden ilmiöt aukottomasti. Se kuulostaa samalta kuin ideologioiden todistaminen biologialla, tiedättehän: että ihmiseen olisi jotenkin pseudodarwinisesti "sisäisesti kirjoitettu" taistelu olemassaolosta (siis nimenomaan käsitteenä!) tai vastaavasta.
Historia ei ole vain faktoja (ja myyttejä), vaan suurimmaksi osaksi tulkintoja niistä. Historia ei tällöin nähdäkseni ole todistus kuin yhdestä asiasta: historiasta. Historia vaatii vuorostaan huomattavan syvälle siihen sukeltamista ennen kuin mitään johtopäätöksiä nykyisyyteen nähden voidaan edes yrittää tehdä.
Esimerkki: On minusta mielenkiintoista, että esimerkiksi Neuvostoliittoa käytetään arkipuheessa esimerkkinä marxismin epäonnistumisesta, pohtimatta lainkaan sitä olisiko Neuvostoliiton epäonnistuminen voinut johtua sittenkin Venäjän kansaa syvemmin määrittävistä tekijöistä ja niiden yhteensopimattomuudesta pinnallisen marxilaisuuden kanssa, ei niinkään itse marxilaisuuden luonteesta (ja sama pätee Kiinaan).
Ei siis niin, että marxilaisuus on hirviömäistä itsessään, vaan että se yhdistettynä mielentilaan, joka ei sitä osaa ottaa vastaan, on hirviömäistä. Kun mitä tahansa ideologioita aletaan lukeneiden ihmisten toimesta tuputtaa toisille ihmisille, joista suurin osa ei osaa lukea, sanoisin lopputuloksen olevan kauhea melkein aina. (ja lukutaidottomuutta on monenlaista...)
Samaa retoriikkaa ja vahvasti autoritääristä hallinnan tapaa kuin Neukuissa on käytetty Venäjän historiassa kauan (Pietari Suuri oli suuressa modernistamishankkeessaan aika veikeä kaveri ja toisaalta siihenkin on syynsä miksi tsaari niin ihmisenä kuin symbolina haluttiin laittaa 1900-luvun alussa kylmäksi), ja käytetään tälläkin hetkellä. Tällä hetkellä Venäjän johdossa on jonkinlainen keskustalaisoikeistolainen puolidiktaattori. Retoriikka on silti ehtaa Neukkulaa, ehtaa tsaarien historiaa, ehtaa Pietari Suurta.
Kiinan kohdalla taas järkähtämätön auktoriteettiusko on ollut mukana aina kungfutselaisuuden kultaisista päivistä asti, kun keisarit laittoivat maaorjat kaivamaan lapioitse valtavia tekojärviä.
En tarkoita olla apologisti enkä tarkoita, että marxismi olisi mielestäni aukotonta tai jotenkin uskomattoman jees, mutta voisiko historiaa katsoessa ongelma kuitenkin olla jossain syvemmällä ja kauempana kuin aina siinä tuoreimmassa, ihmisen henkilökohtaisessa muistissa olevassa syypäässä (jota marxismi poliittisesti järjestäytyneessä muodossa on, verrattain tuoreena historiallisena ilmiönä)?
Nietzsche on myös filosofi, joka määritellään kiihkeästi historiallisten seuraustensa mukaan. Tai siis sen mukaan mihin hänet tulkitaan olevan yhteydessä. Niitze kylläkin mielstäni antoi narunpäätä tylyillekin tulkinnoilleen että ei siinä mitään. Niitzekään ei ole vain jotenkin jees. Siksi Niitze onkin hankala. Itse olen blogissani vatkaillut niitzeä paljonkin. Tähän aiheeseen ehkä juttu Kuinka lukea Nietzscheä ajautumatta säälimättömyyteen...
VastaaPoista