lauantai 30. toukokuuta 2015

JUOPUNUT HAAVIKKO: Viiniä, kirjoitusta

Tässä upeassa kokelmassa Haavikko kirjoittaa kuin haluaisi jättää kaiken ja elää vain itselleen. Juoda vihdoin sitä viiniä, jota on säästänyt liian kauan muita varten. Tässä kokoelmassa hän päästää irti. Haavikko sanoi tarkoittavansa sitä, mitä kirjoittaa. Väitti siis olevansa helposti ymmärrettävä. Jos siis ymmärrän häntä oikein. Tämän kokoelman kohdalla tuo väite ei kuulosta sarkasmilta eikä ylimielisyydeltä.*


-
* Ostin esdikoisen Tiet etäisyyksiin äänikirjana, Kalle Holmbergin lukemana. Sen suhteen tuo Haavikon väite omasta selkeydestään kyllä pitää kutinsa. Mutta en minä siitä silti alkuihastusta enempää välitä.

8 kommenttia:

  1. Minulla kyllä pitäisi olla tuo kirja. Mutta en löydä sitä runohyllystäni. Monasti joku lainaa kirjojani ja minä en osaa pitää lähellä pientä siniruutuista vihkoa jossa olisi lainaajan nimi ja puh.nro. Ehkä en suoraa päätä syytä ketään.

    Muistan kirjasta sen, että en ollut koko lukemisen ja seuraavienkaan lukukertojen jälkeen varma siitä, pitäisikö yrittää tulkita, koska vaikutti siltä että en käsitä. Ei kai se nyt sentäs humalassa kirjoittanut, en usko.

    VastaaPoista
  2. Omien sanojensa mukaan Haavikko kirjoitti runonsa ajaessaan autollaan ja liikennevaloissa seisoessa Bulevardilta huvilalle Kirkkonummelle. Itselleni tärkein Haavikon kirja on hänen omaelämänkertansa Prospero ja sitä edeltävä Vuosien aurinkoiset varjot. En ylleensä suosittele, mutta nyt kyllä. Haavikko kirjoitti nopeasti ja helposti teoksensa ja runonsa ja oli itse todella sitä mieltä ettei niissä mitään tulkitsemista ole, kirjoitettu tarkoitti juuri sitä mitä paperilla oli. Kirjoittamistaan, ehkäpä merkittävintä Suomessa kirjoitettua tekstiä, hän piti sivutoimenaan kaiken muun tärkeämmän, mm. bisneksen, ohella. Kannattaa muistaa että ammatiltaan hän oli pitkään myös johtaja, Otavalla, päivätyössä. Kirjallisuus siinä sivussa tuli ja meni. Todellinen ammattilainen siis. Kekkonen ja Haavikko. Väistämätön mielleyhtymä. Tosin Haavikko oli niin monessa asiassa toisinajattelija että kuva ontuu. Missä on tämän ajan suomalainen kirjallinen toisinajattelija? Mulle ei tule heti mieleen yhtään. Maailmasta ajatellaan vain yhdellä tavalla. Poliittisesti hyperkorrektilla. Ja jos ajatellaan toisella, sitä ei sanota ääneen, julkaisemisesta puhumattakaan.

    jope

    VastaaPoista
  3. Haavikko on mulle hirveen kaksjakonen. Ärsyttävä ja nautittava. En tiedä kirjoittiko juopuneena tätä mutta välillä efekti on se. Ehkä Pave ajatteli tarkoittavansa mitä kirjoitti mutta kun se mitä hän kirjoittaessaan ajatteli kirjoittavansa ei ole runoja meille perustelemassa, meille "foorumi", ikään kuin runon kokonaisilmentymä, on väistämättä arvoituksellinen. Merkin ja kohteen suhde jää kirjoittajan salaisuudeksi ja runo kryptiseksi, väittää Haavikko mitä tahansa. Lars Huldenin sanomana tuo väite olisi uskottava. Enkä millään usko etteikö Haavikko tätä älykkäänä ihmisenä olisi tajunnut. Selitykseksi tuolle selkeyden julistukselle jää mielestäni vain sarkasmi. Viinissä ja kirjoituksessa koen tajuavani eräänlaisen kokonaisasenteen, välittömän soinnun.

    Yritin miettiä noita toisinajattelijoita... Juha Seppälä? Toimittajista tulee mieleen Susanna Kuparisen ja ja Jari Hanskan performanssi Porttikielto poriin. Jos ei muuta, sen luoma tunnelma oli omani. Voimattomuus. Jotenkin uutta hallitusta ei enää jaksa edes kritisoida. Uteliaisuus on nykyinen tunne. Tirkistely. Että onnistuvatko ja jos onnistuvat, hyvä niin. En tiedä pystyisikö kukaan kirjoittamaan romaania, elokuvaa tai näytelmää, joka muun kuin efektien ja tunteiden tasolla, siis tarjoamalla katarsista, toisi mitään uutta. On olemassa vain lohdun harrastamista eri tavoin. Ja sitähän Haavikko ja Linkolakin olivat.. (huomatkaa: puhun Linkolasta kuin kuolleesta... vai onko se jo kuollut?) Minä lohduttaudun nyt lukemalla Lee Childin mainiota Tulilankaa.

    VastaaPoista
  4. Tarkennus: Huldenin (en osaa tästä tabletista laittaa sitä merkkiä tuonne een päälle) runoudessa "semanttinen maisema" tukee merkin ja kohteen yhteyttä. Haavikolla näin ei välttämättä ole. Maisema on avoin.

    VastaaPoista
  5. Toisinajattelijoista, Seppälä. Eikö se sano juuri sen minkä me haluamme kuulla: kaikki on rahaa, raha on paha, rikkaat alistavat köyhät. Ei kovin uutta, rohkeaa. Tärkeää sanoa kaikki tuo, mutta noin ajatellaan ihan yleisesti.

    Linkola sitten. Mieshän otetaan ja äänestetään jatkuvasti suuren vihreän ajattelijan roolissa valtakunnan ykkösajattelijaksi. Paradoksi on siinä, että PL:n kanta esim. ulkomaalaispolitiikkaaan on sama kuin kaikkein äärimmäisimpien persujen maahanmuuttokriitikoiden, eli paljon esimerkiksi Halla-ahon kantoja radikaalimpi. Mutta se ohitetaan. Mielikuvissa halutaan nähdä edelleen villapaitamies, hauki sylissään puhumassa häviävän luonnon puolesta, ja ah niin oikealla asialla. Oikealla asialla hän siinä onkin, mutta PL:n sanomasta otetaan vastaan vain se pol. korrekti alue. Se on hassu paradoksi. Niin Suomea.

    Ehkä älyllinen toisinajattelijuus on Suomessa tehty mahdottomaksi. Ennen oli Kulttuurityöntekijöiden Liitto, johon p i t i kuulua. Nyt taitaa olla Kulttuurityöntekijöiden Kupla, johon kaikki h a l u a v a t identifioitua.

    Ja joo, totta kai Haavikko on vaikeaselkoinen ja osin jopa kokonaan tavoittamaton sanoi se mitä sanoi. Diivahan se oli myös.

    jope

    VastaaPoista
  6. Toi diiva on hyvä. Äkkiä ei vastais kysymykseen suomalaisesta suuresta diivasta että Haavikko!

    Toisinajattelijoiden ongelma on se että kun ei tiedä koskaan sanooko nekään mitään osuvaa... lopulta. Ne on oikeestaan uskonnollisia toteemeja.

    VastaaPoista
  7. Niin, on hyllyssäni myös Kansakunnan linja, mutta en tajunnut sitäkään.
    Varmaan olette oikeassa kun puhutte toisinajattelijasta. Mutta enemmän Haavikko on mielessäni käsittämätön kuin mitä Linkola on. Kumpikin osaa kyllä kirjoittaa, kyllä kielen taju on olemassa ja oletan kyllä että kumpikin on niin täsmällinen kuin osaa.

    Kieli on aina jollain kummallisella tavalla likimääräinen. En tiedä mistä se johtuu. Ajattelu on aina enemmän juuri oikeassa fokuksessa, mutta kun se pahus on esikielellistä. Sitten mieleen tulee Haavikon mielestäni aivan loistava opus: Rauta-aika. Mutta siinä on minulla välittäjänä teatterin ammattilaiset ja tietenkin Kalle Holmberg etunenässä.

    Olen ollut Hesassa tuon KTL:n olemassaolon aikana ja yksi parhaimmista ystävistäni oli runoilija Kalevi Seilonen, hirmuinen kommunisti. Kalevia olen ajatellut aika paljon sen jälkeen kun hän kuoli ja olen sitä mieltä että hän oli jollain lailla sen vuosikymmenen ismin uhri. En tiedä mikä saa jotkut ihmiset uskomaan asioihin.

    Toisaalta voi olla tietysti niinkin, että jos ei usko, niin minuus karkaa. Enpäs tiedä.

    VastaaPoista
  8. Sehän riittää että kieli on kyllin täsmällistä. Linkolalle kieli on väline saarnata niin että jokainen varmasti ymmärtää koska luonto on esseitä tärkeäpää. Haavikolle runous oli etusijalla ja silloin likimääräisyydellä leikitteleminen on liian suuri houkutus. Väitän että aiteessa haemme yhteistä maisemaa, synteesiä. Ikään kuin yleisintä yhteistä nimittäjää. Avantgardekin elää mielestäni suhteesta tähän synteettiseen maisemaan. (Kirjoitin uuden tekstin tästä.) Rauta-ajan tv--sovitusta en enää uusintana jaksanut. (Enkä Turkan 7 veljestä.)

    VastaaPoista