perjantai 22. toukokuuta 2015
MITÄ ON DADA!
DADA on asenne. Eläköön DADA! DADA vapauttaa! DADA puhuttelee järkeä juuri sen verran, että tekee tunteesta suuren ja sanasta sellaista mikä enemmän avaa kuin sulkee. DADA ei jätä tilaa mielikuvitukselle vaan harhauttaa sitä. DADA on reaalista. DADA on elementaarista ja siksi todistaa, että vasta kun sana ei ole kirjaimellista, se ravitsee koko voimallaan. DADA on yhteisintä. DADA on yksityisintä. DADA on rakkautta. DADA on iloa. DADA on nautintoa. DADA viettelee. DADA ei pilkkaa. DADA on kaunista. DADA on selväpäisintä. DADA on humalaa. Dada on pyhää. DADA on maallista. DADA on ismeistä suurin. DADA on ismeistä pienin. DADA ei ole mitään. DADA on kaikkea. DADA on hauskaa. DADA on vakavaa. DADA on tutuinta ja tuntemattominta. DADA on arvaamattominta. DADA on ikuisinta ja hämmentävintä. DADA on lajityyppien sisintä ylittämistä. DADA on PKN Euroviisuissa! DADA on tyhjintä. DADA on täysintä. Mutta kateutta DADA ei ainakaan ole ja silti on harmillista, etten ole keksinyt näitä runoja itse vaan anonyymiksi jättäytyvä kollegani. Sillä juuri nämä tekstit jos mitkä olisin halunnut itse kirjoittaa koska haluaisin olla DADA. Mutta kukaan ei itse voi olla DADA. Vain DADA voi olla DADA.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
DADA on myös o h i.
VastaaPoistajope
Jope, en mä olisi niin varma tuosta ohimenosta.
VastaaPoistaTarkemmin sanoen: se pitäisi varmaan äkkiä herättää henkiin. Ainakin dadan lähisukua on absurditeetit. Niistä meillä ei taatusti ole maailmassa pulaa. Ja ne huomaa oikeita tragedioita vasten niin helposti.
DADA isminä ehkä ohi mutta ei mieltä harhauttavana ja vapauttavana vitsinä ja leikkinä Sellaisena se syntyy aina sattumalta. Unohtakaa DADAISTIT, älkää DADAA. DADA ON ASENNE. Tuon runojen kirjoittajan kanssa ajattelimme että DADAn voisi määritellä kitshin ja fundamentalismin kryptoniittina. Itse en ole pitkään aikaan iloinnut kirjoittamisesta ja lukemisesta niin kuin nyt. Vapauduin hetkeksi jostan. Tuosta profeettarunosta pidän ihan valtavasti. Minulle sen rekisteri soi jossain farssin ja liikutuksen välimaastossa. (Voin kuvitella Dario Fon lausuvan noita runoja!... kyllä se muuten olikn loistava vaikka en tietenkään ole häntä koskaan livenä nähnyt... kuten Ripsa jos nyt oikein arvaan...) Mielenkiintoista on miten välitön runojen vaikutus oli työkavereihini kun ne heille näytin. Ja he eivät siis DADAsta tienneet mitään. Sitä viitekehystä ei edes tarvita ajalle altistuvana isminä. (Kaikki tämä DADAilu alkoi kun minulle muka oli myönnetty Rikosseuraamuslaitoksen ritariristi ja perustelut oli kirjoitettu DADAna.)
VastaaPoistaJoo, totta kai dada hymyilyttää, huvittaa, tuotta hyvää ja iloa huumorina ja taiteena...dadana. Ja tuollaiset "kunnianosoitukset" Marx-veljesten hengessä ovat mitä parasta sisältöä ja vastapainoa elämän kolkkoudessa ja tosikkomaisuudessa. Itse olen dadan ystävä suuressa määrin. Yksi viimeisimmistä dadaisteista oli muuten John Lennon, jota myös dadaistina kunnioitan.
VastaaPoistaSamalla kuitenkin muistan, surumielellä, että monet tyylit, elleivät jo peräti kaikki (?) ovat o h i. Me olemme täällä vain kuluttamassa/hajottamassa taidetta, kulttuurituotteita, imemme teoksia, tyylejä, asentoja, otteita, olemme ikään kuin koskaan loppumattomalla kertauskurssilla. 1900-luku, kukoistuksen ja tuhon vuosisata, on ohi, ja meillä on enää vain 2000-luku, eräänlainen jättimäinen Mediakeskus ja Kulttuurituotteiden Varasto ja Kuluttamisen Olohuone.(Tämä siis kullttuurin näkökulmasta). Hah ha...
jope
Tuo kulttuurin olohuone on aina riittänyt minulle. Olen ikään kuin kulttuuriateisti joka ei löydä kohdetta taidemetafysiikan kaipuulleen. Kulttuuripolitiikkaa kyllä tarvitaan ettei meillä kohta ole olohuohuoneessamme pelkkää ramboa mutta en kyllä halua pelkkää avantgardeakaan... eli sitä ainaista dadaa. Jutut elävät suhteessa. vastakohtiinsa ja se jos mikä on mainio asia. En kaipaa mitään. Kaikki on hyvää nyt ja tässä. Sitkeästi elävää masokistista ja posmodernissa kaipuussa tositaidetta haikailevaa diskurssia pidän viimeisimpänä metafysiikkana, jonka unohtumista ilolla tervehtisin. Toisin sanoen: sen diskurssin lopullista katoamista, että jokin on vähemmän arvokasta siksi, ettei se enää kuulu entiseen tosiolevaisempaan järjestelmän. Se on sama kun uskonnottomana harMittelisin jumalan puuttumista elämästäni. Ehkä tuo suuren taidekertomuksen haikailu on myös sitä romanttidta sielua joka tuntuu kuuluvan ihmisjalin olemukseen. (Teen tästä lyhyen postauksen. Kiitos taas kommentoijilleni!)
VastaaPoistaJope, John Lennon on hyvä esimerkki! Muistan kuunnelleeni niitä levyjä ihan vain löytääkseni jonkun uuden surrealistisen elementin. Niitä riitti. Mutta sitten mun mielestäni Lennonin leski Yoko Ono on musiikillinen dadaisti mitä suurimmassa määrin - jopa kuvataiteilijana täyttä dadaa! Onoa on syytä suotta väheksytty.
VastaaPoistaSiis samaa mieltä Juhan kans, ettei tartte noudattaa ismejä. Mutta kyllähän sitten taas muistan esimerkiksi Ateneumissa vuosia sitten olleen hienon näyttelyn, jossa oli saksalaista ekspressionismia. Joissakin tyyleissä taide korostuu ja saa lisäenergiaa vierellään olevilta taideteoksilta. Dada oli ehkä enemmän yksilötaidetta - tai siis on, mikäli nämä arkipäivän absurdit jutut lasketaan mukaan.
Mietityttää tuo mediahuoneiden läsnäolo. Ainakin toivon että en ikinä kompastu mihkään tyylihuonekaluihin, jos joudun semmoiseen huoneeseen. Sen sijaan muistan leikkineeni Kiasmassa joskus semmoisella varjokoneella. Kun meni yhteen huoneeseen, sai seurakseen mitä kummallisimpia varjoja. Ne muuttuivat kun huoneessa olijat tekivät jotain. Kuin Linnanmäen naurutalo, mutta täynnä varjoja.
Ne varjot eivät olleet kyllä surullisia. Ja joo, Dario Fo, oli joskus teatteripäivillä Tampereella ja esiintyi teatteriravintolassa ja lausui runoja! Se oli nautittava juttu. Siitä on totisesti jo kymmeniä vuosia. Hän oli paikalla vaimonsa Franca Raman kanssa siellä.
Oliko Hilkkaki mukana?
VastaaPoistaKyllä Hilkka yleensä oli siellä. Minulla ei läheskään aina ollut rahaa lähteä Tampereelle. Tai aikaa sen puoleen. Tampereella kokoontui milloin missäkin joku porukka, jossa oli aina pari draamastudiolaista mukana. Hilkalla oli hyvä tapa keskustella: vastaväitteiden asemesta se esitti kysymyksiä ja hyviä sellaisia.
PoistaPari vuotta sitten joku kyseli pitäisikö järjestää luokkakokous. Meitä taisi olla vuosiluokassa yleensä vain 15 ihmistä, osa ohjaaja-, osa dramaturgilinjalla. Kerrallaan oli koossa kolme vuosikurssia. En tiedä menisinkö. En ole tätä nykyä kovin innostunut teatterista, niin paljon roskaa niissä menee.
Mutta sen sijaan kun aattelen vaikka dadaa, niin se koulutus oli terveellistä ja hyvää ja oikein. Piti opetella stanislavskilainen metodi ensimmäiseksi. Minusta niin kuuluukin, Brechtistä ehdittiin aivan tarpeeksi metelöidä ylioppilasteatterissa.
Ripsa. Käy lukemassa juttuni Sattumanvaraisuuden tapahtuminen katsojassa! Haluan nähdä kommenttisi siitä. Juttu pöyhii teatteriklisettä.
PoistaJa lennonin pikkuiset kirjat ovat juuri dadaa joo.
VastaaPoistaAjattelin käyttää nimimerkkiä Juha Saari mutta kun se on jo todellisen henkilön nimi niin pysyn anonyyminä. - Dada riemastuu sellaisesta väitteestä, ettei sitä muka olisi. Tietotekninen yhteiskuntamme, sen olemisen tapa taiteineen on dadan herkkua. Dada juhlii epätarkkuusperiaatteessa. Kun minä tässä yritän kirjoittaa tärkeästi dadasta niin tosiolevainen dada pärskähtelee ja iskee silmää. Dada saa meidät nauramaan valehtelematta ja meikkaamatta todellisuutta. Einstein sanoi todellisuudesta paljon, dada sanoo loput. Kun ensimmäiset ihmiset menevät Marsiin niin he kuljettavat sinne mukanaan myös vapaamatkustajan - jonka nimi on dada. - Dada ei koskaan lakkaa! On sitten ihmisten asia suhtautua yliolkaisesti dadaan ja juuri siinä suhtautumisessaan he taas antavat dadalle mahdollisuuden juhlia. - Suurin osa ihmisistä ei kestä dadaa. Mainittu Juha Saari tuntuu kestävän. Suurin osa kristityistä kestää kaiken minkäö he ovat keksineet Kristuksesta ajatella mutta he eivät kestä dadaa. Pyhää on vaikea kestää ja dada tunnistaa pyhyyden.
VastaaPoista"Einstein sanoi todellisuudesta paljon, dada sanoo loput."
VastaaPoistaVau!
Psykootikkojen terapian tulisi alkaa dadasta. Dada silittää sen päätä, joka kokee täydellistä ilmaisukyvyttömyyttä kokemuksistaan - ja häpeää ja kauhistelee niitä. Monikaan hullu ei saa koskaan tietää dadasta; ja se maksimoi kärsimyksen ja eron ihmiskunnasta.- Einstein luuli että todellisuus perustuu pohjimmiltaan PYHÄÄN MATEMAATTISEEN KAAVAAN. Mutta galaktinen olevaisuus perustuu dadaan.
VastaaPoistaHullujen taide!
VastaaPoista