lauantai 27. kesäkuuta 2015
KUOLEMANPELKO
Kun kuolemanpelon syyksi tarjotaan elämättä jäänyttä elämää ja lääkkeeksi täysillä tai oikein elämistä, tuntuu kuin elämä olisi määrä, jota ei osata annostella oikein tai niin kuin olisi ottanut sen käyttöön ilman käyttöohjeiden huolellista lukemista. Eikö kuolemanpelko ainakin sellaisena kuin suhteellisen onnellinen ihminen sen kokee paremminkin ole heijastuma jonkin korvaamattoman tärkeän ja kauniin kokemuksen läsnäolosta? Ja tunteesta että tätä kaikkea ääntä ja valoa tulee vielä ikävä? Se on hyvä ja kaunis ajatus, josta ei mielestäni ole syytä päästä eroon. Kuolemanpelossa on sittenkin jotain säilyttämisen arvoista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
"Tunteesta että tätä kaikkea ääntä ja valoa tulee vielä ikävä? " Kiitos.
VastaaPoistaTuo, ja koko lyhyt pohdintasi oli kyllä nyt, miten sen sanoisin, täsmällisintä mahdollista kuvausta ihmisen osasta, elämästä, ja sitä seuraavasta olemassaolon katoamisesta, mitä kuvitella saattaa. Kuolemaa ei voi poistaa eikä edes vähentää elämällä täysillä (mitä se nyt sitten olisikaan?). Miten oikeassa oletkaan. Juomme maljaa joka ei juomalla vähene. Koskee sekä elämistä että kuolemista.
jope
Jope. Liikutun kommentistasi.
VastaaPoista