tiistai 30. kesäkuuta 2015

MAALLISTAVA PROVOKAATIO - Antti Nylén

En ole ihan varma miten vakavasti Antti Nylén pitäisi joissain jutuissaan ottaa ja miten vakavasti hän itse niissä ottaa itsensä? Esimerkiksi ajatuksissa miehistä tai taiteilijoiden kärsimyksestä hänen perustansa tuntuvat niin hämmentävän mystisiltä, että haluan uskoa hänen vain provosoivan. Tulee mieleen että katolisena hän yhdistää kuin huomaamatta mies-eläimen organismin perisyntiin ja naisen taas viattomaan pyhimyksellisyyteen. Samoin kuin taiteilijan. Provokatiivisena asetelmana hyviä, ei siinä mitään. (Ajattelen että hän itsekin ehkä tietää kirjoittaessaan pop-idoleistaan käyttävänsä heitä pitkälti oman villin ja romantisoivankin mielikuvituksensa pohjana, toteemeina, eikä niinkään oikeina ihmisinä.)
       
Toisaalta uskonnottoman näkökulmasta evoluutiolla ja perisynnillä ei ole hirveästi eroa: kummassakin ihmisen julmuus saadaan annettuna ominaisuutena jota itsessään ei voi enää muuttaa. Ainut ero on siinä, että evoluution "julmuudelta" kukaan muu voi miestä pelastaa kuin mies itse. Sitä en sitten tiedä pitäisikö nainen pelastaa mystifioidulta viattomuudeltaan? Se kai on naisten itsensä päätettävä. Mutta se mikä Nylénin ajattelussa tulee lukijalle kirkkaasti selväksi on, että provokaatio on aina maallista, profaania. Tai ainakin hänen ajattelussaan niin on. Että pyhässä provosoitu ihminen ei voi koskaan luovuttaa profaania vastuutaan pois sakraalille eikä evolutiivinen ihminen vastuutaan koskaan luonnolle. Lihansyönnin kysymyksessä tämä konkretisoituu: kun minä syön syystä tai toisesta lihaa, joku tai jokin aina kuolee.

Kirjoituksessani Pyhitetystä ja yliluonnollisesta kärsimyksestä väitän, että mikään yliluonnollinen tai metafyysinen olento ei voi lunastaa elävän ihmisen kärsimystä eikä syyllisyyttä koska yliluonnollisen kärsimys ei ole yhtäläisesti mitattavissa ihmisen kärsimyksen kanssa. Yliluonnollisen kärsimyksestä ei ole mitattavissa kärsimyksen mittaa; siitä ei voi tietää, mitä tuo yliluonnollinen olento oikeastaan on vuokseni menettänyt eikä siihen siksi voi mitenkään samastua. Siksi vain toinen ihminen voi lunastaa kärsimyksellään ja itsensä uhraamisella vapauteni ja myös syyllisyyteni ellei se ole teoistani johtuvaa minuuteni sisältöä. Esimerkkinä voisi käyttää sitä, että emme sivistysvaltiossa käytä kiduttamista siinäkään tapauksessa, että voisimme sillä ehkä pelastaa siepatun ihmisen sieppaajaltaan. Tuolloin siepatun kärsimys ja mahdollinen kuolema lunastaa yhteiskuntarauhamme ja pelastaa meidät yksityiseltä syyllisyydeltämme.

Yliluonnolliset esikuvat ovat aina eskapistisia esikuvia, toimintasankareitamme, joiden abstrakti ja määrittelemätön kärsimys ei koskaan luo ahdistustamme lisäävää vapauden mittaa kuten vaikkapa antamassani esimerkissä. Abstrakteissa uhreissa kukaan ei koskaan jää kenellekään velkaa. Profaani ei tunnu missään. Siksi yliluonnollista - tai esimerkiksi muuttamatonta biologiaamme kuten Nylénin kirjoittaessa miehen julmuudesta  - voi käyttää mielestäni vain provokaationa, jossa maallinen - tai muuttamattoman kantaja - tunnistaa itsensä. Tämän totuuden julistaminen on Antti Nylénin tärkein tehtävä ja hänen esseistiikkansa oleellinen sisältö.



3 kommenttia:

  1. Miehen julmuus miehen analysoimana...on jutussa paljon muutakin mutta se tulee lähelle sitä mitä näemme nykyään paljon, itseinhoa, erilaisia itseinhoja. Niitä on liikkeellä paljon, mm.

    -länsimaisen ihmisen inho länsimaisuuttaan kohtaan, leikittely kolonialismin myyteillä ja tosiasioilla, lopullisena ratkaisuna tietoisesti tai alitajuisesti toivottu, edesautettu Euroopan lopettaminen, purkaminen, globalisointi, rajojen aukaiseminen kaikelle, kulutukselle, banalisoitumiselle, väestösiirtymille, ja samalla ovien sulkeminen klassiselle europpalaiselle kulttuuriperimälle, sen poiselittäminen historialliseksi kitsihksi tässä ajassa

    -jo mainittu sukupuoli-inho, heikot(?) miehet selittämässä esi-isiensä syntejä omiksi synneikseen, naisesta tehdään uhri, niistäkin jotka eivät sitä ole ehtineet olemaan, naisen irrationaali, paha (meidän kaikkien jakama yhteinen) mystifoidaan, ympärileikataan ( ! )

    -laji-inho, käyttöliittymänä vihreä filosofia, jossa luonto määritellään harmoniaksi, ei biologiaksi ja jossa ihmisen osa on poistua kokonaan tai minimoida oma olemisensa, omat jälkensä, ryhtyä faunan nynnyksi, regressoitua tyhmemmäksi kuin onkaan, kierrättäjä-keräilijäksi

    -vapaus-inho, selittää ja pitää yllä sosialismin muuntuneita myyttejä edelleen, lähtee siitä että yhteiskunta on lääkäri joka hoitaa sairautta nimeltä olemassaolo

    Tässäpä muutamia yleisiä. Noiden edellä mainittujen "inhojen" alleviivaaminen on kuin koodin kiinnittämistä itseensä, jotta tulee tunnistetuksi siinä porukassa missä haluaa tulla tunnistetuksi. Ymmärrän nuo inhot hyvin. Kannan osaa niistä itsekin.

    jope

    VastaaPoista
  2. Hei, vielä yksi inho, omakohtainen: inho omaa ajattelua kohtaan, esim. yllä esittämiäni käsityksiä kohtaan. Vaikka "seisookin niiden takana" silti, inho. Inho sanoja kohtaan. En tiedä tuleeko minusta ehyttä ihmistä koskaan, joka 1:1 edes omien ajatuksiensa kanssa. (Siihen minulla on kylläkin lupa koska en 100 prosenttisesti kannata mitään ihmisaivojen tuottamaa maailman, -historia tai yhteiskuntaselitystä.)

    Mutta todellakin, nuo mainitsemani "inhot" määrittelevät vahvasti älykkääksi etukäteen ja valmiiksi luokiteltavaa keskustelua nykyään. Ne ovat ikään kuin ihmistekoisia stigmoja, jotka ihmiset tahtovat itse itseensä painaa jääden sen jälkeen odottaa päähän taputusta kuin koiranpentu: "Hyvä, poika!" Yksi niistä on blogistin kommentoima sukupuoli-inho.

    Jos on inhottava, niin ehkä sitten on parasta ja loogisinta inhota kaikkea. Ihmistä, luontoa, kosmosta. Mutta voisiko kaikkea rakastaa? Lapsen vanhemmalle tämä tulee välttämättä mieleen, koska kyky rehelliseeen ja täydelliseen inhoon on menetetty lapsen synnyttä maailmaan.

    jope

    VastaaPoista
  3. Toi vanhemmuus on järisyttävä juttu. On klisee hokea että lapset haastavat vanhempansa eheän ja osaavan ja sivitsyneen kuvan itsestään mutta kun se aikuisten, siis ihan todellakin aikuisten oikeesti tapahtuu, älyllien poseeraus ja fraseeraus kriisiytyy. Halkeama syntyy subjektin sisään.

    Tuo kun sanoit että vihassa on kyse (suuRelta osin) erottautumisesta, on totta.

    VastaaPoista