Olli-Pekka Tennilän ansaitusti Runeberg-palkittu Yksinkeltainen on kaksinkeltaista teki minuun suuren vaikutuksen ja tekee aina vain. Tennilä näyttää miten avantgarde voi olla kevyttä, helppoa, välitöntä, puhdistavaa, kaunista ja liikuttavaa. Hän tekee elementaarisia siirtoja ja vipuaa kokonaisen järjestelmän paikaltaan. Tennilä kirjoittaa maan ja ilman runoutta. Teoksessa Varmuudesta Wittgenstein puhuu saranalauseista - ja nyt otan runollisia ja tulkinnallisia vapauksia - joiden liitoskohdassa maailmasta ikään kuin pidetään kiinni. Tennilän kirja on outojen saranalauseiden muodostelma.
Yksinkeltainen on kasinkeltaista on itselleni McCarthyn Tien* ohella tärkeintä, mitä tällä tuhatluvulla on kirjoitettu. Mutta minä olenkin romantikko.
-
*Ks. tunniste Cormac McCarthy
Hassua, en muista onko tästä aiemmin, mutta nimenomaan Tie on minulle iso, iso asia. Saramagon Kertomus sokeudesta tulee ehkä vain lähelle, jos on nimettävä kirjoja jotka osuvat siihen kohtaan ihmistä, mikä ehkä sittenkin on kaikkein tärkeintä vaikka kuinka yrittää olla jotain muuta, cool ja tietävä.
VastaaPoistaTie ei ole mulle romantiikkaa, vaan kaiken kirjallisen loistavuuden ohella ja senkin yli eräänlainen toimintakehotus, ei edes moraliteetti mitä se on myös, mutta vieläkin enemmän, kehotus alkaa toimia arjessa mahdollisimman oikein (mitä se onkin) ja samanlainen on myös Kertomus sokeudesta. Omalla kohdallani tiedän tarkkaan mitä tulisi tehdä. Mutta sanomattakin on selvää etten ole kummankaan jylhän teoksen vaikutuksesta kyennyt muuta kuin vaikuttumaan. Minussa ei ole kirjojen pojan isän tai hammaslääkärin vaimon voimaa, ei lähelläkään. Mätämunan käsissä nuo kirjat ovat moraliteetin kautta luettuna pommeja. Tosin ne voi lukea myös esteettisinä olioina, niissä riittää sitäkin ainesta laivalasteittain.
jope
Jaamme saman tunteen Tien osalta. Toi romantiikka tarkoittaa tässä jotenkin Toiseuden maisemaan katoamista... vaikka Tie muistuttaa tietenkin tuosta vastuusta mitä sanot. Romantiikka jonkin vaikuttavan kokemisena. Sitä tarkoitan. Tuossa jutussani Tekstin romanttinen taivas oikeestaan yritän hahmottaa tätä...
VastaaPoistaTiessä on kolme sivua, jotka saavat aina hengitykseni hieman salpautumaan ja vedet silmiini. Se kun äiti lähtee. Siinä on jotain valtavaa siinä kohtauksessa. Itkettää tätäkin kirjoittaessa. Ei tämä älyllinen naamio oikein tahdo jope kestää. Tunteella mennään.
Olen kirjoittanut Tiestäkin ja löytyy tunnisteesta cormac mccarthy
Olis jope mukavaa nähdä kommenttisi tosta tiejutustani.
VastaaPoistaLuen tekstisi, Sokeudessa se vaimo ( Tien isän vastine, tulen varjelija) on tietenkin tietenkin silmälääkärin vaimo, ei hammas-.
VastaaPoistaOletko lukenut? Kirjat ovat tietyllä tavaa kuin kaksoispari.
Mutta Tie todellakin vaikuttaa noin, osaan meistä. Aika moni pitää Cormacin muuta tuotantoa parempana. Minusta Tie sen sijaan on painoarvoltaan yhden taivaankappaleen kokoinen massaltaan, ytimeltään. Sen lukemisen jälkeen eivät selittelyt enää auta niitä joihin sen paino osuu.
jope
Luin fragmenttisi Tiestä. Kiitos. En todellakaan turmele sitä löytämällä siitä jotakin huomautettavaa tai lisättävää. Tarkkoja ajatuksia. Osaa en ollut aiemmin tullut pohtineeksi.
VastaaPoistaOtan yhden jutun kuitenkin, johon kiinnitin huomiota heti ensimmäisellä Tien lukukerralla. Tuhoa siis ei aiheuttanut ihminen. Kysymys ei ollut sodasta, ekotuhosta tms. Asialla on kirjan suhteen valtava merkitys. Tuhon aiheuttaa eksistenssiaalisuuden ulkopuolinen irrationaali - sattuma, mieletön ja tarkoitukseton luonto, avaruuden fysikaalisuus. Asteroidi tai supertulivuoren purkausta (Mc Kinley) on esitetty. Tässä Tie eroaa positiivisesti muista tuhon kuvista ja dystopioista. Juuri noin veitsen terällä me olemme joka sekunti. Ihmisessä oleva peto pääsee irti kun maailma, luonto pettää meidän järjestyksemme. Mutta se on samalla tietenkin paljon muunkin vertauskuva. Tarkoituksettoman universumin. Se joka uskoo Jumalaan tai liekkiin (?) olisi hullu päästäessään siitä uskosta irti noissa/näissä olosuhteissa. Ja sen lisäksi paljon muuta.
jope
Joo sokeat on mulla.
VastaaPoistaMinulle myös Tie on vaikuttavin Cormac. Meridian ihan ok mutta jotenkin se sittenkin maistuu pikkuisen liian suunitellulta ja harkitulta. Ylityöstetyltä.
Siis Kertomus sokeudesta, Sokeat oli Canettin. Tuo tuho luonnonilmiönä on tietysti välttämätön jos haluaa välttää kliseisen moralismin. Huono kirjailija ei olisi malttanut olla antamatta vihjettä ihmisen osuuteen tuhossa. Mutta mccarthy onkin hyvä.
VastaaPoista